Ilmasto on in
19.12.2009
E.J.
Aihealueet: Sijoittaminen, Yhteiskunta
Kööpenhaminan ilmastokokous sai koko maailman huomion kiinnittymään taas hetkeksi ilmastoon. Vaikka varsinaisessa kokouksessa ei mullistaviin sopimuksiin vielä päästy, on trendi kuitenkin selvä. Ilmasto ja ympäristö on nyt in.
Ilmastonmuutos ja ympäristön puhtaus tulevat olemaan ihmiskunnalle jatkossa yhä kriittisempiä kysymyksiä. Aihepiiri on kiinnostava myös sijoitusmielessä, sillä lopulta yritykset ovat kuitenkin vastuussa puhtaampien teknologioiden kehittämisestä. Vaikka Kööpenhaminan ilmastokokouksessa olisikin päästy merkittävään sopimukseen, ei mitään muutosta tule tapahtumaan itsestään. Siihen vaaditaan yrityksiä ja uskon, että pian myös moni muu ymmärtää tämän. Viimeistään silloin vihreät yritykset ovat kuumaa tavaraa. Tässä blogimerkinnässä esittelenkin yrityksiä, jotka toimivat vihreästi tai kehittävät vihreitä teknologioita.
Kemira
Viime aikoina Kemira on keskittänyt yhä enemmän voimavaroja uusien vedenpuhdistusteknologioden kehittämiseen. Tänä vuonna julkaistun uuden strategian mukaan Kemiran tavoitteena on olla maailman johtava vesikemian yhtiö ja yrityksellä on jo toimintaa ympäri maailmaa. Kemiran nykyiset tuotteet ovat vakaalla pohjalla ja osaamista löytyy myös tulevaisuuden puhtaampien teknologioiden kehittämiseen. Kemira onkin ehdottomasti yksi kiinnostavimmista vihreistä yrityksistä Suomessa.
www.kemira.com
Fortum
Vaikka Fortum on saanut paljon huonoa julkisuutta, on se ympäristömielessä erinomainen yritys. Fortum on yksi koko Euroopan vähäpäästöisimmistä energia-alan yrityksistä. Kiitos tästä kuuluu Fortumin vesivoimalaitoksille, joiden päästöluvut ovat nollassa. Tämä kilpailuetu ei ole tulevaisuudessa häviämässä mihinkään ja sähköäkin tarvitaan aina, joten Fortumin tulevaisuudennäkymät ovat loistavat.
www.fortum.com
Vestas
Tanskalainen Vestas on yksi maailman johtavista tuulivoimaloiden kehittäjistä, jonka tuulivoimaloita löytyy ympäri maailmaa. Muutamassa kymmenessä vuodessa Vestaksen liikevaihto on kasvanut eksponentiaalisesti muutamasta kymmenestä miljoonasta eurosta yli 6 miljardiin euroon, eikä kasvu ainakaan vielä osoita hidastumisen merkkejä. Huonona puolena voi sanoa, että Vestas on kasvanut niin nopeasti, ettei viime vuosina osinkoa ole jaettu ollenkaan. Lisäksi osakkeeseen on jo hinnoiteltu melko kovat kasvuodotukset myös tulevaisuudelle.
www.vestas.com
Cree
Amerikkalainen Cree on yksi maailman johtavista LED-valaisimien kehittäjistä. Energiatehokkailla LED-lampuilla voidaan jo nyt korvata hehkulamput ilman, että valaistuksessa huomaa mitään eroa. Tulevaisuudessa, kun yksikkökustannukset vielä laskevat, LED-lamput tulevat varmasti korvaamaan hehkulamput kokonaan. EU:ssakin hyväksyttiin tänä vuonna hehkulamput kokokaan kieltävä direktiivi, joten trendi on selvä. Myös Cree on tosin jo hinnoiteltu melko kalliiksi P/E-luvun ollessa 60 pinnassa. Kasvuodotukset siis ovat jo kovat, mutta yrityksellä itsellään ainakin on valoisa tulevaisuus.
www.cree.com
Severn Trent
Severn Trent on englantilainen vesiyhtiö, joka tuottaa vettä lähes 4 miljoonalle taloudelle tai yritykselle Iso-Britanniassa. Yritys on keskittynyt etenkin ympäristöä säästäviin ratkaisuihin. Severn Trent toimii vakailla markkinoilla ja se on hinta on tällä hetkellä järkevällä tasolla, joten tässä on ehdottomasti yksi potentiaalinen vakaalla pohjalla oleva vihreä yritys.
www.severn-trent.com
Jos pitäisi ennustaa, missä syntyy seuraava osakekupla, voisin hyvin ennustaa ”ilmastoyrityksiä”. Tällä hetkellä arvostukset ovat yleisesti realistisella tasolla, mutta jos ilmastosta muodostuu myös sijoitusmaailmassa hype-ilmiö, tilanne voi muuttua nopeasti. Myös hyvä yritys voi olla liian kallis. Tämä on hyvä pitää aina mielessä.
E.J.
- Professorna, Lärarer & LektorerHelsingfors universitet
- ToimistosihteeriHelppomuutto
- Business ConsultantSimcorp
- Marketing/Project CoordinatorBetsson
- Ylilääkärin virka, syöpätaudit ja sädehoitoPKSSK
- Kaavoitusarkkitehdin virkaJoensuun kaupunki
- Keravan kaupunki kutsuu kesätöihinKeravan kaupunki
- Nuorisoryhmän vetäjiäSuomen Punainen Risti
- Sales Manager/ MyyntijohtajaNordic Progress Oy
- JärjestelmämyyjiäALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- 1.
-
Hyviä yrityksiä, ja hyvä teema, tähän kannattaa varmasti sijoittaa tulevaisuudessa.
Jos haluaa välttyä osakevalinnan vaikeudelta, teemaan voi sijoittaa edullisesti myös ETF:n kautta. Itse olen hankkinut ISharesin S&P Global Clean Energy -ETF:ää, joka hajauttaa globaalisti 30 puhtaan energian yrityksen kesken. Lisäksi olen ostanut erikseen noista Fortumia, joka on mielestäni loistava sijoituskohde myös muista kuin ilmastonäkökohdista.
- 2.
-
Asiasta kolmanteen, voisitko tehdä pienen yhteenvedon tämän hetken tilanteesta eli niistä firmoista joihin olet sijoittanut. Miltä niiden tulevaisuus näyttää juuri nyt?
- 3.
-
Yhteenvetoja lienee aika hankala tehdä tällaisessa markkinatilanteessa…
Kaikkein vaikeinta on Ilmonin mukaan tehdä analyyttinen yritysanalyysi tulosjulkistuksen jälkeen. Silloin ei voi toistella vanhoja numeroita kuin papukaija, vaan pitäisi keskittyä pelkästään analysointiin.
Pitäisi siis ennustaa tulevaa, tietää asiakaskentän käyttäytyminen sekä muiden saman alan yritysten tekemiset sekä osaamistaso.
Vähäisimpänä arvioinnin kohteista ei myöskään voida pitää maantieteellisen painoarvon muuttumista, uusia kilpailijoita joilla voi olla etulyöntiasema tärkeimmillä markkina alueilla.
Nuo uudet yrittäjät voivat kivuta hetkessä häiritsemään tuttuja markkina alueita joilla oltiin ennen niin vahvoja.
Säännösten avulla tuollaista kehitystä halutaan hidastaa…muttei sitä voida pysäyttää.Vihreitä teknologioita arvioitaessa kannattaa kiinnittää huomiota suurten yritysten alihankkija ketjuun tai muuten jotenkin etulyöntiasemassa oleviin yrityksiin.
Uskon muunmuassa että Kiinalainen Gold Wind on parempi osake mitä Vestas.
Onhan Gold Wind maailman johtavin yritys tuolla alalla yli 25% markkinaosuudellaan. Uskon myös ettei heitä ole helppoa lyödä hintakilpailuissa, ainut asia miten muut yritykset voivat kilpailla on tehdä parempia tarjouksia tuotteen käyttöiän, huoltojen sekä palvelujen laadun suhteen.Gold Wingillä on myös etulyöntiasema ajatellen Kiinan suuria markkinoita, siellä he ovat todella vahvoja.
Noista E.J:n mainitsemista yrityksistä en nyt tiedä muuten paljoa…LED valoja tuotetaan Kiinassa ja se ei ole mitään korkeaa teknologiaa..uskon ettei LED-markkinoilla ole kustannusteknisesti mielenkiintoisia näkymiä..halpaa tavaraa poletaan tehdä jopa ”nyrkkipajoissa”.
Energiaa säästävät lamput ovat Suomessa yllättävän kalliita, 25W korvaava 5 Wattinen on joissain kaupoissa jopa 8.5 Euroa. Maassa missä kyseinen lamppu tehdään se maksaa 2 Euroa.
Onko siis parempi ostaa Suomalaisten kauppaketjujen osakkeita ?
Jos energialampun tekijä saa kappaleelta huomattavan paljon vähemmän katetta mitä kauppaketju :)Jos miettii tarkemmin…kilowatti tunnin hinta on 11 senttiä.
Kuinka kauan kuluttaja saa valoa pitää päällä ennen kuin se alkaa tuottamaan vanhaan lamppuun nähden?
Hinta ero lamppujen välillä noin 7 Euroa…käyttökustannuksissa ero tuottaa voittoa 3000 käyttötunnin jälkeen suhteessa ostohintaan?? Ei liene kustannusteknisesti aivan parhaita ostoksia ?
Kyllä vihreä ajatus on kivaa :)Sanon vain että eläköön valinnan vapaus sekä demokratia.
- 4.
-
Lisäys lienee paikallaan..tutkimusten mukaan energiaa säästävä lampun käyttöikä on 10 000 tuntia. Nyt helpottaa…eli uusittava keskimäärin kolmen vuoden välein. Jos tuo pitää paikkaansa ostoshan tuntuu ihan järkevältä vaikka on totaalisen ylihintainen.
Nyt vain miettimään mitä uusia säännöksiä Eurooppaan tulee ja mikä yritys siitä voisi saada nostetta.
Ekotehokkuudesta puhuttaissa tuotteiden käyttöiän pitäisi kasvaa, toisin sanoen laadun parantua. Tuo tarkoittanee sitä että keskimääräisesti tuotteiden takuuajat pidentyvät ?
Korjaustoiminta muodostuu kannattavaksi ?Ainakin ekologisen jalanjäljen, maapallon kokonaiskuormituksen pienentämisen ajatuksen kannalta lainsäädäntö menee kyseiseen suuntaan.
- 5.
- 6.
-
E.J, Analyyseissä pitää ottaa myös huomioon yrityskulttuurin muutokset sekä ideologia.
Tuotteiden kehittäjillä on keskimäärin puolivuotta aikaa nauttia keksinnöstään, sen jälkeen mahtavat kopiomarkkinat hakkaavatkin ns. uutta tuotetta 20% ulosmyyntihintaan.
Eräs hyvä Aasialainen ystäväni sanoikin ettei laadun kopioinnissa ole mitään väärää, vaikka pistäisi alkuperäisen brändin tarran tuotteen kylkeen…noin ajattelee ja ajatuksen hyväksyy 60-70% Aasialaisista ihmisistä.
Yritykset ovat saaneet sen mitä ovat lähteneet hakemaankin, avoimen pelikentän jossa ei ole mitään salaisuuksia.
Yksikään yritys ei pysty pitämään ideoita vaan patenttisuojauskin kierretäään kohtalaisen helposti. Joillakin yrityksillä on jopa yksiköitä jotka tekevät pelkästään tutkimustyötä miten jonkun patentti saadaan revittyä auki ja jopa kehitettyä paremmaksi.
Periaate on kuitenkin selviö, salaisuudet tai ideat ovat nykyisin nopeaa ”kertakayttö tavaraa”.
Nuo ns. kehittäjät antavat usein tuotteen alihankkijaketjun tehtäväksi kilpailutettuaan ne, usein hinta tulee ennen laatua.
Alihankkijat menestyvät vain siinä tapauksessa jos tuote myy hyvin.
.Alkutuotannon hintaa on jyrkästi saatu pienennettyä mutta lopputuotteen hinta ei ole samassa suhteessa pienentynyt…eli on syytä katsoa mihin se ylimääräinen väliraha katoaa ? Vai voiko se kadota samoin mitä pankkien rahat finanssikriisissä..vai onko pankeilla ollutkaan tuota kadotettua rahaa, tiedä sitten siitä….
Ehkä nykyisin ”Hard core-sijoittaminen” voidaan laittaa virtuaalimaailmaan jossa pelaajat saavat toteuttaa unelmiaan ilman että tuottaisivat vaikeuksia normaalien ihmisten elämään.
Kuitenkin globaalilla tasolla auki oleva kaupankäynti tuo nuo vaarat koska valvojat voivat olla samoja jotka tykkäävät business maailman sitomisleikeistä…ns. Pukit Kaalimaiden vartijoina.
Kukaan ei tiedä mitä yllätyksiä vielä nähdään.
Jotkut sanovat että lama on ohi…tuo on toiveikkuuden mielentilassa julkituotu lausahdus ? Lamaa ei jossain päin maailmaa ole havaittavasti edes ollut ja joissain päin ryvetään nyt kunnolla rahattomassa suossa.Jos joku kertoo laman olevan ohi niin pitäisikö tuollaisen henkilön perustella näkemystään viidellä factalla…ei visiolla tai unimaailman todellisuudella.
Kuitenkin jopa sijoitusmaailma on muuttunut, nykyisin voidaan peitellä, järjestellä numeroita oikeaan järjestykseen jos todelliset luvut eivät tuota yrityksen johdolle hyvää arvosanaa kulloinkin kyseessä olevassa johtamisen leikkikoulussa.
Maailmanlaajuisesti tuo onkin varmaankin jo osana osaavaa sekä normaalia kirjanpito järjestelmää.
Sijoittajien on luettava entistä enemmän rivien välistä, ainakin jos on kysymyksessä kansainvälistynyt suurempi yritys ?
Analysointi tulee siis entistä vaikeammaksi ?
Entistä enemmän Analyytikot tarttuvat tiedonjyväsiin jotka ovat harhakuvia ?


1 lukija on pitänyt tästä artikkelista.
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Miljonääriksi alle kolmekymppisenä syötteet:
kirjoitukset
kommentit