Plaza

Helmikuu 2012: Suurien siirtojen kuukausi

1.3.2012
E.J.

Aihealueet: Sijoittaminen, Varallisuuden kuukausiseuranta

sijoittaminen, varallisuuden kuukausiseuranta

Tammikuussa alkanut vahva pörssien nousujakso jatkui voimakkaana helmikuussa, kun Helsingin pörssin yleisindeksi nousi 6,5 prosenttia. Vuoden alusta yleisindeksi on noussut jo yli 14 prosenttia, eli tuotto on ollut lyhyessä ajassa huimaa. Euroopan epävarmasta taloustilanteesta huolimatta on todennäköistä, että nousu jatkuu myös lähiaikoina.

Vahvaan nousujaksoon löytyy kolme selkeätä syytä. Ensinnäkin yhtiöiden tuloksentekokyky on pysynyt parempana kuin syksyllä ehkä pelättiin. Toisekseen EKP on elvyttänyt voimakkaasti Euroopan taloutta tarjoamalla markkinoille edullista rahoitusta. Kun talouteen pumpataan rahaa, se luonnollisesti pyrkii etsimään tuottoisia sijoituskohteita. Kolmanneksi korot ovat laskeneet alkuvuonna erittäin paljon, jolloin huonosti tuottaville korkosijoituksille aletaan etsiä vaihtoehtoja osakemarkkinoilta.

Valitettavasti asialla on myös kääntöpuoli. Edellisessä blogimerkinnässä käsittelin ”käteiseen” liittyviä riskejä ja juuri nyt nuo uhkaavat toteutua. Kun EKP pumppaa rahaa talouteen ja korot ovat jo muutenkin alhaalla, johtaa tilanne väistämättä kiihtyvään inflaatioon. Rahan arvo laskee, jolloin pankkitalletuksissa ja korkosijoituksissa olevat varat menettävät ostovoimaansa.

Myös oma salkkuni kehittyi helmikuussa kohtalaisen hyvin, kun sijoitusten arvo nousi 3,0 prosenttia. Myös helmikuussa tuottoa heikensi hieman salkkuni merkittävä USA-paino, sillä helmikuussa dollari jatkoi heikentymistään euroa vastaan. Kuukauden lopussa salkkuni kokonaisarvo oli 47 980 euroa, eli maaginen 50 000 euron raja on jo todella lähellä.

Salkussani tapahtui helmikuussa myös merkittäviä muutoksia:

  • 16.2. ostin lisää PepsiCon osakkeita 63,10 dollarin kurssilla noin 2 000 dollarin erän (noin 1 500 euroa)
  • 21.2. myin kaikki Ruotsin korkosijoitukset, joita oli noin 60 000 kruunua (noin 6 800 euroa)
  • 23.2. ostin Nokian osakkeita 4,12 euron kurssilla noin 1000 euron erän

Päädyin siis helmikuussa luopumaan Ruotsin korkosijoituksista, koska katsoin, että lyhyellä tähtäimellä niissä oleva tuottopotentiaali realisoitu juuri kuten viime syksynä arvioin. Tuotto noin neljän kuukauden pituiselle sijoitukselle oli kulujen jälkeen 5,6 prosenttia, jolloin vuositasolla laskettuna tuotto oli noin 17 prosenttia. Tämä on korkosijokuin itukselle epänormaalin hyvä tuotto, joka perustuu sekä Ruotsin korkojen suotuisaan kehitykseen että kruunun vahvistumiseen euroa vastaan.

Helmikuun siirtojen jälkeen salkussani on taas enemmän käteistä kuin pitkään aikaan ja pian tulevien osinkojen myötä käteinen alkaa polttelemaan yhä enemmän. Varmaa siis on, että kauaa varallisuuteni ei käteisenä pysy. Markkinoilla on onneksi edelleen paljon houkuttelevan hintaisia yhtiöitä, joista on luvassa lisää lähiaikoina.

Varallisuuteni jakauma 29.2.2012.
Varallisuuteni jakauma 29.2.2012.
 

Varallisuuteni arvon historiallinen kehitys.
Varallisuuteni arvon historiallinen kehitys.

E.J.

1.

Kerrohan, onko miljoonan euron varallisuus enää realistisesti ajateltuna saavutettavissa syksyyn 2016 mennessä? Oletko suunnitellut, kuinka saat varallisuutesi kasvuun vauhtia? Minusta ainakin tavoitteesi deadline alkaa olla kauhistuttavan lähellä.

Varallisuutesi on siis kohta kahdeskymmenesosa, eli 5%, tavoittelemastasi miljoonasta eurosta. Leikin taulukko-ohjelmalla aikani kuluksi ja laskeskelin, että jos sijoitustesi arvo kasvaisi joka kuukausi 1% (eli n. 11% vuodessa), sijoitusvarallisuutta pitäisi lisätä kuukausittain 13 000€ miljoonan saavutamiseksi syksyyn 2016 mennessä. Summa on puolet taloutemme vuosituloista, elikkäs aika hurja kuukausisijoitus.

En mene takuuseen tuosta laskelmasta, mutta järkeilin ettet nykyisellä tahdilla pääse miljoonan tietämillekään tällä vuosikymmenellä tällä varallisuuden kasvuvauhdilla, jollet onnistu saavuttamaan useiden kymmenien prosenttien vuosituottoa sijoituksillasi (?) Aiotko siis muuttaa strategiaasi vai pitäydytkö nykyisessä suunnitelmassasi vaikka tavoite alkaa karata?

Tsemppiä ja menestystä yhe edelleen, mainittakoon taasen kerran, että blogisi seuraaminen on mitä mielekkäintä puuhaa oman varallisuuden kasvun ja suunnittelemisen ohella ;D

PS: Kertoisitko muuten, kuinka paljon vuodessa tai kuukaudessa keskimäärin sijoitat rahaa markkinoille.

2.

Käteisen polttaessa taskuissa on syytä muistaa ettei kannata kuitenkaan alkaa hätiköidä ja ostaa osakkeita mikäli tuotto-odotus ei ole riittävä. Toisaalta on syytä muistaa ettei kukaan pysty tarkalleen ennustamaan mihin suuntaan markkinat menevät, joten olisi hyvä sijoittaa säännöllisesti ottaen kuitenkin kulut huomioon. Kun katsoo varallisuutesi kasvua näkee kyllä selvän trendin ylöspäin, joten hirveästi ei varmaan tarvitse muuttaa menetelmiään. Jossain vaiheessa saattaa tulla matkaan kuoppia, mutta et ole niistä tähän mennessäkään säikähtänyt, joten keep up the good work.

3.

Blogisi on kuulunut ensimmäisestä postauksestasi lähtien henkilökohtaiseen top 3 netissä seurattiviin sivustoihin. Olet myös muuttanut minun elämääni varsinkin alkuvaiheen tekstien ansiosta ja haluaisinkin sen takia, että KIITOS.

Mutta mitenkäs omat liiketoiminnat? Puhuit aikaisemmin, että olet julkaisemassa tämän vuoden alussa uutta webpalvelua. Miten tämä on lähtenyt liikkeelle? Olisi myös mukava kuulla pitkästä aikaa tarinaa yrittäjyydestä.

”stay hungry stay foolish”

4.

Kiitos palautteesta! Kerron lisää omasta tilanteestani lähiaikoina.

Osa lukijoista on toivonut helpompaa tapaa seurata uusia blogimerkintöjä, joten Facebookissa on nyt tälle omistettu sivu: https://www.facebook.com/pages/Miljon%C3%A4%C3%A4riksi/382313128447958
Tuolla sivulla voi myös vapaasti keskustella muiden lukijoiden kanssa sekä antaa palautetta ja kommentteja minulle.

5.

Äärimmäisen mielenkiintoinen ja hyvää tekstiä sisältävä blogi. Pisti nyt vasta silmään ja yötämyöden piti lukea postauksesi. Itse myös nuori opiskelija, jolla kiinnostusa raha-asioiden suhteen riittää..

Itse sain ajoitettua ostot hyvään aikaan( syys-marraskuun vaihteeseen). Nyt mielessä ensimmäisten voittojen koituttaminen, pelkona pienimuotoinen kurssilasku. Espanian bondikorkojen kääntyminen jyrkkään nostoon ja tämän myötä EKP:n ostot Espanian bondeista. Oman lusikkansa soppaan tuo myös Ranskan presidentinvaalit.

Kiinnostaisi myös mielipiteesi Helsingin pörssin parhaimmistoon kuuluvasta Nokian Renkaista.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös