Euroopan keskuspankkia uhkaa Lehman Brothersin kohtalo?
29.5.2011
E.J.
Aihealueet: Sijoittaminen, Yhteiskunta
Yksi totuudenmukaisimmin Euroopan velkakriisistä raportoinut saksalainen lehti Spiegel nostaa esiin mielenkiintoisen seikan Euroopan velkakriisistä. Suomessakin on paljon korostettu ”sijoittajien vastuuta” velkakriisistä, mutta nurinkurista tilanteessa kuitenkin on, että suurimpia sijoittajia olemme me kaikki. Euroopan keskuspankin taseessa on nimittäin valtavat kriisimaiden velkoihin liittyvät vastuudet ja Euroopan keskuspankin rahoittamisesta vastaamme me kaikki.
Euroopan keskuspankin tilanne muistuttaa pelottavan paljon vuoden 2008 finanssikriisissä kaatuneen Lehman Brothersin tilannetta. Yksinkertaistettunahan Lehman Brothers kaatui sen seurauksena, että niin sanottuja subprime-lainoja oli myönnetty valtavia määriä pidemmän päälle maksukyvyttömille ihmisille. Nämä roskalainat oli kuitenkin paketoitu suuremmiksi lainainstrumenteiksi, joille annettiin pienempi riskiluokitus kuin todellisuudessa olisi pitänyt. Kun riskit sitten realisoituivat, näistä lainainstrumenteista jouduttiin tekemään valtavat alaskirjaukset, joiden tuloksena esimerkiksi Lehman Brothers ajautui lopulta konkurssiin.
Tuoreessa artikkelissaan Spiegel nostaa esiin sen faktan, että Euroopan keskuspankki on viime vuosina ajautunut hyvin samankaltaiseen tilanteeseen kuin Lehman Brothers aikoinaan. Euroopan keskuspankille on päätynyt valtava määrä ongelmamaiden, kuten Irlannin, Kreikan, Portugalin ja Espanjan omaisuusvakuudellisia lainainstrumentteja, joissa vakuutena on paljon juurikin kyseisten valtioiden yksityishenkilöiden asuntolainoja. Mikä pahinta, näiden omaisuusvakuudellisten lainainstrumenttien riskiluokitus on tehty ainakin paikoin liian optimistisesti samalla tavalla kuin vuoden 2008 finanssikriisissä.
Tilanne on päässyt syntymään itse asiassa melko salakavalasti. Aivan aluksi kyseisissä maissa toimivat pankit ovat myöntäneet asuntolainoja tavallisille yksityishenkilöille. Tosin samoin kuin Yhdysvaltain finanssikriisissä, lainoja on myönnetty liian kevein perustein, mikä on myös omalta osaltaan ylikuumentanut näiden maiden asuntomarkkinoita. Vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena markkinoita vakautettiin Euroopassa siten, että kyseisten maiden keskuspankit rahoittivat omien maidensa pankkeja kyseisiä asuntolainoja vastaan. Myös tässä tapauksessa lainoista rakennettiin laajempia paketteja, joille joko tahallaan tai tahattomasti annettiin ehkä liian optimistisia riskiluokituksia.
Euromaiden omien keskuspankkien kautta nämä lainainstrumentit taas ovat päätyneet Euroopan keskuspankille, jolla on tällä hetkellä taseessaan noin 500 miljardin euron verran omaisuusvakuudellisia lainainstrumentteja, joista osa on lähtöisin juurikin ongelmamaista. Vielä vuonna 2006 tuo luku oli alle 100 miljardia euroa, eli tilanne on muutaman vuoden aikana saanut huomattavasti isommat mittaluokat. Koko 500 miljardia euroa ei sentään koostu roskalainoista, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö niitäkin ole merkittävä määrä mukana. Ongelmalliseksi tilanteen tekee erityisesti se, että edes Euroopan keskuspanilla itsellään ei ilmeisesti ole tietoa tämän tase-erän todellisista riskeistä. Esimerkiksi Spiegelin selvityksissä tuli ilmi, että näitä rahoitusinstrumentteja on pidetty kirjanpidossa arvokkaampina kuin tilanne markkinoilla todellisuudessa on, mikä antaa todella huolestuttavan kuvan.
Kukaan ei tiedä, mitä tulee lopulta tapahtumaan, jos Irlanti, Kreikka, Portugali tai Espanja joutuvat velkasaneeraukseen. Varmaa kuitenkin on se, että sijoittajavastuun kantaisi tässä tilanteessa myös Euroopan keskuspankki, joka joutuisi kamppailemaan samanlaisten ongelmien kanssa kuin Lehman Brothers vuonna 2008. Lehman Brothersin annettiin kaatua aikoinaan ja sen osakkeenomistajat menettivät yhtiöön sijoittamansa varallisuuden. Euroopan keskuspankin kohdalla tilanne on vähän monimutkaisempi, koska omistajia olemme epäsuorasti me kaikki EU:ssa veroja maksavat.
Mielenkiintoista on myös suomalaisten poliitikkojen suhtautuminen velkakriisiin. Timo Soinin mielestä ongelmamaiden pitäisi antaa ajautua velkasaneeraukseen, koska hän uskoo, että lisälainan myöntäminen johtaa vain entistä suurempaan romahdukseen tulevaisuudessa. Jyrki Kataisen mielestä taas pelastamistoimenpiteitä tulisi jatkaa viimeiseen saakka, koska muuten tilanne johtaa arvaamattomaan ketjureaktioon. Ei voi sanoa, että kumpikaan heistä olisi väärässä, sillä todellisuudessa kukaan ei tiedä, mikä on tässä tilanteessa paras ratkaisu. Tosin Kreikan yhä pahentuva tilanne antaa viitteitä siitä, että ehkä olisi parempi vain aloittaa velkasaneeraus. Talouden paikkaaminen pikavipeillä siinä uskossa, että vuoden päästä tilanne olisi parempi, ei ainakaan Kreikan kohdalla tällä kertaa toiminut, vaan on johtanut entistä suurempaan ongelmaan.
Entä mitä yksityishenkilön kannattaisi sitten tässä tilanteessa tehdä? Euron tulevaisuus on kiistatta hämärän peitossa, joten varallisuutta on syytä hajauttaa entistä paremmin myös Euroopan ulkopuolelle. Itse esimerkiksi harkitsen parhaillaan Yhdysvalloissa listattujen yhtiöiden osuuden kasvattamista salkussani. Ainakin itse nukun yöni paremmin, kun tiedän, että koko varallisuuteni ei ole tällä hetkellä euromerkkisessä valuutassa.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Fed olisi ollut, ja olisi nyt,moninkertaisesti VARARIKOSSA, jos se ei olisi oikeutettu ”painamaan” rahaa.Operaatiot ovat ja pysyvät salassa.
Sama pätee EKP:n,
joskin EKP:n on näytettävä vakavaraisuutensa myös ulospäin.Se voi kuitenkin laina ”leikkirahaa” osapankeille (mm.Suomen Pankki), jotka sitten pääomittavat EKP:n taas iskukuntoon voitollisilla tuloksillaan.
Kaikki voidaan piilottaa taseisiin, jos on hyvää tahtoa.
Kreikka sen on viimeistään näyttänyt . - 2.
-
Maksettu kirjottaja tämäkin näyttäs olevan tai sitten vaan ihan saaxxxxn typerä.
En voi tajuta miten sinäkin vielä sinisilmäisesti uskot, että kriisin voi torjua syytämällä roskamaille lisää rahaa? Mua hävetti lukea tätä tekstiä niin sinisilmästä paskanjauhantaa!! Nyt pää pois sieltä pensaasta ja alat lukemaan uutisia vähän muualtakin ku iltasanomista. - 3.
-
rutku10 olet ilmeisesti lukenut tekstiä silmät vinossa, sillä mitään mihin viittasit ei löydy ylläolevasta tekstistä.
- ”Tosin Kreikan yhä pahentuva tilanne antaa viitteitä siitä, että ehkä olisi parempi vain aloittaa velkasaneeraus”Teksti oli kyllä hyvä ja antoi mm. itselleni hieman lisää näkemystä asiasta, vaikka olen asiaa aktiivisesti useiden lähteiden kautta seurannut. Kiitos siitä.
- 4.
-
Eipä tässä muuta, mutta turhauttaa vaan lukea tällästä sokerikuorrutusta kun on ollut tiedossa jo monta vuotta että euro 100% kaatumassa. Ottaa niin vitusti päähän ku Suomalaiset vaan jääräpäisesti haluaa tunkea rahojaan maille jotka ei meinaakkaan maksaa takasin.
En ymmärrä miten ihmiset voivat vieläkin uskoa yhtään mitään, mikä tulee Kataisen suusta. käsittämätöntä!!! Mun mielestä jätkän pitäs istua vankilassa.”Talouden paikkaaminen pikavipeillä siinä uskossa, että vuoden päästä tilanne olisi parempi, ei ainakaan Kreikan kohdalla tällä kertaa toiminut, vaan on johtanut entistä suurempaan ongelmaan”
Miten tämä voi tulla yllätyksenä. Voitko kertoa milloin tälläinen järjestely on toiminut? Tämä toimenpide ei muuta kuin pitkitä väistämätöntä.
”Itse esimerkiksi harkitsen parhaillaan Yhdysvalloissa listattujen yhtiöiden osuuden kasvattamista salkussani.”
Joo hyvä idea dollari on niin pirun vahvoissa kantimissa. Etköhän kuule muuta blogin nimeks asun kaatopaikalla alle kolmikymppisenä
- 5.
-
Paniikki yllättää vaikka kaikki ovat tienneet totuuden jo kolmevuotta?
Itseäni edelleenkin yllättää ainoastaan euroopan suunnaton velanotto, ei muu.Yksikään euroopan valtio ei kestä sellaisena mitä olemme tottuneet näkemään. Kansalaiset nousevat barrikaadeille yhä useammin, voi tapahtua jopa poliitikkoihin kohdistuvaa väkivaltaa ja muita uhkailuja.
Eurooppa menee sekaisin jo kahdessa vuodessa, ei voi mitään.Rahaa annetaan lainaksi vain sillä ehdolla ettei eurooppalaiset valtiot oikeasti pitäisi huolta kansalaisistaan, julkisuudessa noin vielä tapahtuisi muttei käytännössä. Maat pelkäävät nyt mellakoiden puhkeamista. Ihmismassoilla on tyhmyyden nostattamisen yhtenevä voima joka voi purkautua aivan sairailla teoilla. Joukkokivittäminen, raiskaukset, omaisuuden tuhoaminen nähdään usein ainoaksi keinoksi hätähuutoon..olipa se sitten mihin hätään tahansa kohdistettua.
Eurooppalaiset päättäjät saavat sitä mitä ovat tilanneet. Hämmästyttävän tyhmiä he ovat olleetkin hetken hurmioissaan ja mittakaavojen sekamelskassa astuneet vahingossa liian suuriin saappaisiin jota kukaan maailmassa heille ei voi luvata tai tarjota. Epätodellisuuden huuma oli saanut valitettavan yliotteen. Ei auta enää edes EKP:n silmien siristelyt vaikka miten fiksun näköisenä sitä harjoitettaisiin.
E.J, älä ole huolissasi rahoistasi…ne ovat vain rahaa jotka tulee, menee ja tulee monesti ennen lopullista henkäisyä…tuon huomasi jo monet muut ennen meitä.
Sijoita sijoittajien sairauteen ja voitat koko potin. Mikä tekee sijoittajat sairaaksi, mitä lääkkeeksi? Huomaan että podet tuon ”taudin” ensimmäisiä oireita?
Voit tietysti aina sijoittaa peruselintarviketuotannon perusteisiin, nousee arvoon arvaamattomaan koska kultaakaan ei voi syödä :)

