Plaza

Atria: Se minkä länsi tuo sen itä vie

29.7.2010
E.J.

Aihealueet: Osakeanalyysit, Sijoittaminen

sijoittaminen, atria

Lihanjalostaja ja tuoreruoka-alan yhtiö Atrian tänään julkaistu osavuosikatsaus oli mollivoittoista luettavaa. Huhti-kesäkuun liikevoittoa painoivat työtaistelut Suomessa ja heikentynyt kannattavuus Venäjällä. Ainoastaan Ruotsin toimintojen kannattavuuden parantuminen oli pieni valopilkku muuten niin masentavassa tuloksessa.

Atrian tämän hetken suurin ongelma on se, että kaikki voitto mitä Atria Skandinavia -yksikkö tekee hupenee Atria Venäjä- ja Atria Baltia -yksiköiden tappioihin. Atria Skandinavia, eli käytännössä Atrian Ruotsin toiminnot tekivät huhti-kesäkuussa 99,7 miljoonan euron liikevaihdolla 3,3 miljoonaa euroa liikevoittoa. Atrian idän toimintojen liikevaihto oli yhteensä 44,2 miljoonaa euroa ja liiketappio 3,5 miljoonaa euroa. Tilanteen voi siis ajatella tulonsiirtona Ruotsista Venäjälle ja Viroon, jolloin osakkeenomistajalle jää lopulta ainoastaan Atria Suomen liikevoitto, joka oli 6,0 miljoonaa euroa.

Atrian liikevaihto huhti-kesäkuussa 2010.
Atrian liikevaihto huhti-kesäkuussa 2010.

Atrian liikevoitto huhti-kesäkuussa 2010.
Atrian liikevoitto huhti-kesäkuussa 2010.

Huhti-kesäkuun kehitys oli huolestuttavaa etenkin siinä mielessä, että Venäjän kannattavuus heikkeni merkittävästi, vaikka se ei ole vielä koskaan ollutkaan hyvällä tasolla. Atria perustelee tätä kehitystä kiristyneellä markkinatilanteella, kohonneilla raaka-ainekustannuksilla, kasvavilla markkinointipanostuksilla ja uuden tehtaan aiheuttamilla kustannuksilla. Näiden lukujen valossa on hyvä kyseenalaistaa Venäjällä olon järkevyys. Kun tähän yhtälöön lisää vielä Venäjän aiheuttamat muut riskit, on vaikea nähdä yleensä niin mediaseksikästä Venäjä-korttia positiivisena asiana. Juuri Atriahan on ollut venäläisviranomaistenkin hampaissa tuoreessa tuontikieltokohussa.

Katsauskauden tulosta painoi myös Suomen toimintojen heikentynyt kannattavuus. Vielä vuosi sitten Atria Suomi teki vastaavaan aikaan 201,6 miljoonan euron liikevaihdolla 10,7 miljoonaa euroa liikevoittoa. Liikevaihto romahti siis katsauskaudella 11 % ja liikevoitto peräti 44 %. Positiivinen asia on, että tämän kehityksen suurin syyllinen on elintarvikealan lakko, joka nyt on onneksi takana päin.

Atrian huhti-kesäkuun osavuosikatsaus oli selvä pettymys. Tulevaisuuden kannalta positiivista on, että Atrialla on edelleen käynnissä kannattavuuden parantamisohjelma ja huhti-kesäkuussa koettu elintarvikealan lakko on nyt takana. Poikkeukselliset kesähelteet ovat toivon mukaan saaneet ihmiset myös grillaamaan tavallista enemmän.

Osakkeena Atria ei tällä hetkellä houkuttele ja harkitsenkin parhaillaan siitä luopumista. Toisaalta näin negatiivisen osavuosikatsauksen jälkeen ei ole ehkä se paras hetki myydä etenkin, kun kolmen kuukauden päästä ainakin osa luvuista näyttää mitä todennäköisemmin paremmilta.

Kirjoittaja omistaa Atrian osakkeita.

E.J.

1.

http://www.londonuggboots.com ugg boots london different designs,
http://www.londonuggboots.com ugg boots sale on sale online,
http://www.londonuggboots.com/ugg-classic-tall-boots.html UGG Classic Tall Boots fashion style,
http://www.londonuggboots.com/ugg-classic-cardy-boots.html UGG Classic Cardy Boots soft ,
http://www.londonuggboots.com/ugg-classic-cardy-boots.html ugg sale clearance productivity,
http://www.uggsaappaat.info ugg saappaat excellent,
http://www.uggsaappaat.info ugg kengät unique,
http://www.uggsaappaat.info ugg saappaat suomesta fashion style,
http://www.uggsaappaat.info ugg helsinki soft ,
http://www.uggsaappaat.info emu ugg productivity,
http://www.uggsnederland.info uggs nederland perfect,
http://www.uggsnederland.info uggs kopen Highlight gentle,
http://www.ugg-deutschland.info ugg deutschland super
http://www.ugg-deutschland.info ugg schuhe lovely
http://www.mbt-antishoes.net Mbt shoes high qualitily,
http://www.mbt-antishoes.net/mbt-safiri-c-92.html Mbt safiri popular,
http://www.uggsnorge.info uggs norge on sale online,
http://www.uggsnorge.info uggs i norge excellent Free Shipping!NO Tax!
http://www.insanity-vs-p90x.com/ insaity workout Let you have vigor,
http://www.insanity-vs-p90x.com/ cheap insaity workout Let you be stronger,
http://pump-it-up.info/ Pump It Up healthy for people
http://www.vibram-fingers.info/ vibram fingers lovely
http://www.vibram-fingers.info/ five fingers runing comfortable,
http://www.vibram-fingers.info/ barefoot running especially easy collocation

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös