Plaza

Apple: Kuinka Daavidista on kasvamassa Goljat

26.5.2009
E.J.

Aihealueet: Sijoittaminen

Apple, Nokia, matkapuhelimet, teknologia, sukupolvet, iPhone, hybridi, Flopit, ryöstö

Kun Apple julkaisi ensimmäisen iPhonensa vuonna 2007, voin kuvitella, kuinka Nokialla tapahtuma sivuutettiin ylimielisesti olkia kohautellen. Eihän ensimmäisessa iPhonessa ollut edes 3G:tä ja hintakin oli suoranaista ryöstöä. Voin myös kuvitella, kuinka edelleen monien suhtautuminen Appleen on ylimielistä. Hallitseehan Nokia noin 40 % maailman matkapuhelinmarkkinoista ja se on johtaja myös kehittyneemmissä älypuhelimissa. Apple on kuitenkin kuin huomaamatta tehnyt liikkeen, joka tätä menoa iskee vielä pahasti Nokiaan ja kumppaneihin.

Ensimmäisen ja toisen sukupolven matkapuhelimissa kilpailuetu saavutettiin rautapuolen teknologialla. Silloin voittajan aseman sai valmistaja, joka toi uuden teknologian ensimmäisenä markkinoille. Ei ole epäilystäkään, kuka tätä kilpailua hallitsi. Matkapuhelinten teknologia kehittyi eksponentiaalisella vauhdilla ja vauhdin määräsi Nokia.

Nyt elämme kuitenkin murrosvaihetta. Useimmilla meistä on kehittyneet kolmannen sukupolven kännykät ja pian markkinoille tuodaan jo neljännen sukupolven matkapuhelimia. Hyppy kolmannesta sukupolvesta neljänteen ei kuitenkaan enää ole yhtä suuri kuin toisesta kolmanteen. Laitepuolen teknologialla ei enää saavuteta kilpailuetua, koska siinä kaikki ovat lähes samalla viivalla. Kun Nokia julkaisee uuden ”teknologisesti maailman kehittyneimmän mallin”, menee muutama kuukausi, kun kiinalainen kilpailija valmistaa teknologialtaan vastaavaa mallia, mutta puolet halvemmalla. Kilpailudynamiikka on muuttumassa, sillä nyt laitteissa kilpaillaan hinnalla. Suuria voittoja ei enää tehdä myymällä maailman parasta rautaa.

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa voitoista tehdään palvelupuolella. Matkapuhelimien kohdalla tämä tarkoittaa innovatiivisia sovelluksia, joista asiakkaat ovat valmiita maksamaan. Tässä kohtaa palataan jälleen Appleen. Apple on iPhonellaan vienyt älypuhelinten sovellusmarkkinoiden johtoaseman kaikkien muiden nenän edestä ja vaikuttaa, etteivät muut ole sitä vielä edes kunnolla ymmärtäneet. Apple on matkapuhelinten laitemarkkinoilla vielä Daavid, mutta sovellusmarkkinoilla jo Goljat. Apple on sovellusmarkkinoilla kilpailijoitaan vähintään vuoden edellä ja sitä eroa on kenenkään vaikea juosta kiinni hetkessä. Etenkin, kun Applen vauhti näyttää ainoastaan kasvavan.

Aalto Entrepreneurship Societyn blogimerkinnässä esitettiin Applen valta-asemaa hyvin kuvaava laskelma, josta tulee myös esiin se, miksi monet eivät vielä ole edes tajunneet Applen saavuttamaa asemaa. Kun tarkastellaan älypuhelimia, Nokian kehittämällä S60-sovellusalustalla toimivia laitteita on myyty noin 140 miljoonaa. iPhoneja on myyty vain 20 miljoonaa. Kun yhtälössä otetaan lisäksi huomioon käyttäjät, joilla on kiinteä datayhteys ja käyttäjät, jotka todellisuudessa lataavat sovelluksia, muuttuu asetelma täysin. S60-sovellusmarkkinoiden koko on 2,8 miljoonaa käyttäjää, kun iPhone-sovellusmarkkinoiden koko on peräti 10 miljoonaa käyttäjää. Luvut ovat tietysti karkeita arvioita, mutta todellisuus ei varmasti ole kaukana tästä.

Alusta

Myydyt laitteet

Käyttäjillä kiinteä datayhteys

Käyttäjät ostavat sovelluksia

Sovellusmarkkinoiden koko

S60140 milj.20 %10 % =2,8 milj.
iPhone20 milj.100 %50 % =10 milj.


Tarkastellaan vielä Applen ja Nokian jakelukanavia. Nokia on vasta avaamassa keskitettyä jakelukanavaansa, eli Ovi-palvelua, joka tosin näillä näkymin tulee olemaan samanlainen floppi kuin N-Gage. Applella sen sijaan on jo olemassa tehokas keskitetty jakelukanava, jonka kautta voidaan saavuttaa suoraan noin 30 miljoonaa asiakasta, kun otetaan huomioon myös iPod Touch, joka käyttää samaa käyttöliittymää kuin iPhone. iTunesin yhteydessä toimivan sovelluskaupan kautta kuka tahansa yritys tai yksityinen henkilö on voinut jo lähes vuoden ajan myydä sovelluksiaan suhteellisen pienellä alkuinvestoinnilla. Markkinoiden koko ja tehokas jakelukanava tekevät Applesta ylivoimaisen vaihtoehdon mobiilisovellusten kehittäjille.

Tällä hetkellä maailman innovatiivisimmat mobiilisovellukset tehdään siis iPhonelle. Applen alusta on houkuttelevampi vaihtoehto sovelluskehittäjille, mikä tekee siitä myös automaattisesti houkuttelevamman vaihtoehdon loppukäyttäjille. Jos Apple onnistuu vielä iskemään markkinoille edullisemmalla iPhonella, kilpailijat ovat entistä tukalammassa tilanteessa. Esimerkiksi Nokia on Ovi-palvelunsa kanssa tällä kertaa pahasti myöhässä. Nokian transformaatio laitevalmistajasta laitevalmistajan ja palveluyrityksen hybridiksi on tapahtumassa kaksi vuotta liian myöhään.

iPhone on myös minulle ajankohtainen aihe. Havahduin itse Applen saavuttamaan valta-asemaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin muutama kuukausi sitten. Lähes siltä istumalta kävelin kauppaan ja ostin yritykselleni macin ja iPhonen. Totestin, että tämä on kokeilemisen arvoista. Hävittävää on hyvin vähän, mutta voitettavaa lähes äärettömästi. Applen luomat mahdollisuudet tuntuvat lähes rajattomilta. Kunnianhimoisena tavoitteena on luonnollisesti kehittää se seuraava sovellus, joka kaikkien miljoonien iPhone-käyttäjien on pakko saada. Itse asiassa prosenttikin käyttäjistä riittäisi mainiosti.

E.J.

1.

Hieno merkintä. Olen ajatellut että jotain tämän kaltaista tulee tapahtumaan. Tosin olen siinä uskossa että Applesta ei kuitenkaan tule puhelinmarkkinoilla mikään ”iso peluri”. Uskon että Apple saavuttaa omalla markkinasekmentillään suuren suosion ja tyytyy siihen. Toisaalta Nokiaa uhkaa myös muut yritykset. RIM ja Android ovat mielenkiintoisia laitteita. Ne tulevat luulakseni syömään myös markkinaosuuksia Nokialta eikä Nokialla ole varaa pistää vastaan näille tiettyyn sekmenttiin erikoistuneille valmistajille. Mielestäni Nokian pitäisikin suuntautua pelkkiin halpapuhelimiin tai unohtaa puhelimissa symbian.

PS: Onnittelut uudesta Macistä! Tervetuloa valoisammalle puolelle. ;) Joko olet liittynyt hopeiseen omenaan? http://www.hopeinenomena.net/
JohaMac

2.

Applen brändiin kuuluvat vielä hiukan tavallista kalliimmat tuotteet, mikä on hyväksi bisnekselle – Apple ei lähde alennusmyynteihin mukaan. Lisäksi monet asiakkaat ovat firmalle uskollisia: kun omistaa jo Applen läppärin, ostaa todennäköisesti myös iPhonen :-)

3.

Mikko: Tuo on osittain totta ja osittain ei. Näkyvimmät lippulaivatuotteet ovat Applella olleet aina korkeamman hintaluokan laitteita. Löytyy Applelta kuitenkin myös halpisversioita. iPod-perheestä löytyy esimerkiksi iPod shuffle (80 euroa) ja tietokoneissa Mac mini (599 euroa).

Ei siis ole mielestäni yhtään mahdotonta, että Apple toisi markkinoille n. 200 euron hintaluokkaan kuuluvan iPhone ”Liten”. Itse asiassa iPod Touch on eräänlainen riisuttu versio iPhonesta. Laite on muuten samanlainen, mutta puhelinominaisuudet ja kamera puuttuu.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös