Aika irtautua USA:n valtionlainoista
23.5.2009
E.J.
Aihealueet: Oma talous, Sijoittaminen
Yhdysvaltain liittovaltion obligaatiot ovat olleet erinomainen sijoitus tässä taantumassa, eikä ole ihme, että niitä on yleisesti pidetty turvasatamana. USA:n obligaatioihin on kuitenkin syntynyt pieni hintakupla. Viimeistään nyt näistä sijoituksista on luultavasti järkevintä hankkiutua eroon, sillä merkit viittaavat vahvasti siihen, että USA:n valtion obligaatioiden hintakupla on pian puhkeamassa.
Harva meistä omistaa suoraan liittovaltion velkakirjoja, mutta korkorahastojen kautta monilla suomalaisillakin on salkussaan USA:n obligaatioita. Ensimmäisenä kannattaakin selvittää, mitä omat korkorahastot todellisuudessa sisältävät. Jos rahastosta löytyy USA:n obligaatioita, on syytä miettiä, haluaako todellisuudessa kantaa niihin liittyvän riskin.
Miten obligaatiokupla sitten syntyy? Tarkastellaan esimerkiksi USA:n viiden vuoden pituista obligaatiota. Vuonna 2007 viiden vuoden lainapaperille sai parhaimmillaan 5,1 % vuosittaisen tuoton. Tällä hetkellä ollaan noin 2 % tasolla. USA:n 5, 10 tai jopa 30 vuoden obligaation omistaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että täytyisi odottaa koko aika, jotta saisi rahansa takaisin. Obligaatioilla käydään kauppaa päivittäin samaan tapaan kuin osakkeilla ja joka päivä niille määräytyy tietty markkina-arvo.
Kuvitellaan, että USA:n valtio on lainannut sinulta 1000 dollaria ja lupaa maksaa vuoden kuluttua takaisin 1020 dollaria. Ostohetkellä obligaation tuotto on 2 % ja markkina-arvo 1000 dollaria. Jos seuraavana päivänä yleinen vuoden pituisten USA-obligaatioiden markkinakorko nouseekin 5 %:iin, on eilen ostamasi obligaation markkina-arvo enää 971 dollaria, eli obligaatiosi markkina-arvo laski päivässä 2,9 %. Luonnollisesti saat kyllä vuoden kuluttua luvatut 1020 dollaria takaisin, mutta jos olisit ostanut obligaation päivää myöhemmin, saisitkin nyt 1050 dollaria. Mitä pidempiaikainen obligaatio on kyseessä, sitä voimakkaampi on markkina-arvon heilahtelu, kun korkotaso muuttuu.
Tällä hetkellä on erittäin suuri riski, että sijoittajat alkavat vaatia suurempia tuottoja USA:n valtion obligaatioista. Esimerkiksi YLE uutisoi, että syyskuun loppuun mennessä Yhdysvaltojen odotetaan laskevan liikkeelle obligaatioita jopa kahden triljoonan dollarin ($2,000,000,000,000) edestä. Tuo summa, jos mikään, luo markkinoille ylitarjontaa. Haluaako joku edelleen lainata Yhdysvalloille rahaa viideksi vuodeksi 2 % vuosikorolla? Kiina tosin voi omaa etuaan tavoitellen näin hyvinkin tehdä.
Täysin toinen kysymys on, kannattaako dollarimääräisiin omaisuusluokkiin ylipäänsä tällä hetkellä sijoittaa, kun paperitehtailla tuotetaan nyt massoittain vihreää paperia.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

