Valtio Helsingin pörssin suurin sijoittaja
31.5.2006
Valtion omistuksessa olevien yhtiöiden kurssit ja tulokset ovat nousussa. Vuoden kuluttua niillä on oma ohjausyksikkö valtioneuvoston kansliassa.
- Valtio on pitkäjänteinen omistaja, joka pyrkii kehittämään yhtiöitään esimerkiksi toimiala- ja omistusjärjestelyjen avulla. Viimeaikainen kehitys on osoittanut, että valtio-omisteisten yhtiöiden kurssi- ja tuloskehitys on ollut hyvä, sanoo johtaja Markku Tapio Kauppa- ja teollisuusministeriöstä.
Valtio omistaa 13 pörssiyhtiön osakkeita ja on pörssin suurin yksittäinen sijoittajataho. Sen omistusten yhteisarvo on vajaa 23 miljardia euroa. Omistajana valtio käyttäytyy samalla tapaa kuin mikä tahansa suuri sijoittaja.
Tuottavia omistuksia
Valtionyhtiöllä tarkoitetaan osakeyhtiötä, jossa valtion omistusosuus on yli 50 prosenttia. Pörssiyhtiöistä valtionyhtiöitä ovat Finnair, Fortum ja Neste Oil. Valtion osakkuusyhtiöt ovat puolestaan yhtiötä, joissa valtio on huomattava vähemmistöomistaja. Pörssilistalla valtion osakkuusyhtiöitä on yhdeksän: Kemira, Kemira GrowHow, Metso, Outokumpu, Rautaruukki, Sampo, Sponda, Stora Enso ja TeliaSonera.
- Suurin osa valtio-omisteisista yhtiöistä on maksanut vähintään toimialan keskitasoa olevat osingot, joten yhtiöt ovat olleet tuottoisia sijoituskohteita. Sama politiikka jatkuu, Markku Tapio sanoo.
Mukana Pörssi-illoissa
Valtio-omistaja tapaa piensijoittajia esimerkiksi Pörssisäätiön Pörssi-illoissa eri puolilla maata. Yksityissijoittajille julkaistaan kahdesti vuodessa Omistaja & Sijoittaja -lehteä.
Suurena omistajana valtio on mukana kehittämässä pörssiyhtiöiden hallintokäytäntöjä ja kannustejärjestelmiä. Yhtiötasolla omistajapolitiikan lähtökohta on ollut, että valtio-omistaja esittää yhtiön hallitukseen yhtä virkamiestä ja muut jäsenet ovat riippumattomia asiantuntijajäseniä.
Markku Tapio uskoo, että syksyllä aloittava yhteispohjoismainen pörssilista on hyödyksi suurille ja keskisuurille valtionyhtiöille ja osakkuusyhtiöille, koska samalla toimialalla toimivia yhtiöitä on enemmän kuin Helsingin pörssissä.
Omistukseensa valtiolla on tavallisesti vain sijoittajaintressi, joten tavoitteetkin ovat yksinomaan taloudellisia. Poikkeuksia ovat Finnair, Fortum ja Neste, joiden omistuksessa nähdään myös strategisia hyötyjä.
Omistajaohjaus keskitetään
Valtiolla on osakeomistuksia 50 merkittävässä yhtiössä. Niistä 29 on valtionyhtiötä. Noteeraamattomat pienet valtionyhtiöt vastaavat monesti valtio-omistajan määrittelemistä erityistehtävistä elinkeino- ja yhteiskuntapolitiikan aloilla.
Parhaillaan valtio terävöittää sijoitustoimintaansa: markkinaehtoisten valtionyhtiöiden omistajaohjaus keskitetään eri ministeriöistä valtioneuvoston kansliassa sijaitsevaan yksikköön toukokuussa 2007.
- Markkinat ovat ottaneet päätöksen vastaan hyvin myönteisellä tavalla. Omistajaohjauksen keskittäminen tulkitaan takeeksi siitä, että valtion omistus noudattaa jatkossakin johdonmukaista linjaa, Markku Tapio sanoo.
Tällä hetkellä yhtiöiden omistajaohjaus on hajallaan yhdeksässä eri ministeriössä. Merkittävin on kuitenkin kauppa- ja teollisuusministeriö, joka vastaa kymmenen pörssinoteeratun yrityksen omistajaohjauksesta. Pörssiyhtiöistä Sampoa ja Spondaa ohjataan valtiovarainministeriöstä ja Finnairia liikenneministeriöstä.
Omistuksia myynnissä
Valtion omistajapolitiikkaan kuuluu myös omistusten vähentäminen. Osakkeet myydään eduskunnan etukäteen antamien myyntivaltuutuksien puitteissa.Osakemyynnistä saatuja tuloja käytetään muun muassa valtionvelan lyhentämiseen, tutkimus- ja kehitystyöhön sekä Suomen Teollisuussijoitus Oy:n toimintaedellytysten vahvistamiseen.
6.4.2006 Matti Valli
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy

