Plaza

Kyllä viina on aina hintansa väärti

8.8.2008
B_wisser

viina, vero, olut, viinit, alkoholi, tulovero

Minua ei ole koskaan häirinnyt viinan hinta. Toki on ollut mukava joskus reissatessa saada kaljapullollisensa hiukan alempaan hintaan, mutta eihän se kohtuukäyttäjälle hirveitä säästöjä tuo. Ikinä en jaksa matkoilta raahata sen paremmin kaljaa kuin viinaakaan, kun niitä sentään saa Alkostakin. En minä sitä tietysti sano. Jos joku haluaa pulloja kantaa, niin kantakoon.

Vaan ymmärrän minä niitäkin, joita viinan hinta riepoo. Muistan, kun eräs tuttavani takavuosina tokaisi, että hänen verotusasteensa on 100 prosenttia. Ensin palkasta otetaan tuloverot, ja mitä sitten käteen jää, se menee tupakka- ja viinaveroihin. Kyllähän se pistää kismittämään.

Se, mitä puolestani en ymmärrä, on viinaveron ”oikean” tason jatkuva etsiminen. Alkoholiveroa laskettiin oikein urakalla vuonna 2004. Syystä taikka toisesta veroa laskettiin suhteellisesti enemmän väkevien  viinojen (44 %) kohdalla kuin viinien tai oluen. On vaikeaa ymmärtää, mikä logiikka tuohon väkevien suureen alennusprosenttiin mahtoi vaikuttaa. Kai sanomattakin on selvää, että tällä kaavalla kulutusta ohjattiin viinan juomiseen, kun valtiovalta toimillaan suorastaan kehotti siihen.

Niinpä pian veronlaskun jälkeen alkoikin parku siitä, että veroa on nostettava. Vuoden 2005 alkupuolella peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ehdotteli jo tohkeissaan alkoholiveron korotuksia. Tuntui kyllä surkuhupaisalta, kun ajattelee, että maamme terävin kärki oli vain vuotta aiemmin laskenut veroa reilusti. Eikö olisi ollut mahdollista miettiä etukäteen seurauksia. Tai jos itse ei osaa ajatella, kysellä sellaisilta, joilla se kyky on.

Viinaa on aina Suomessa kulutettu ja reilusti, oli se sitten maksanut mitä hyvänsä. Ja niinhän se on maksanutkin. Milloin hintaa lasketaan, milloin korotetaan, mutta halpaa alkoholi ei ole koskaan ollut.

Tällä erää ollaan korotuslinjalla tai sitten ei. Asiasta sopiminen jäi budjettiriiheen, kun yksimielisyyttä ei ole saavutettu sen paremmin veron nostosta kuin laskustakaan. Pässinpäitäkö ne on?

Teidän

B_wisser

1.

Hyh hyy juoko Hyssälä karmeata edustus viinaa halvalla.Tue ost meilt Virun valkee.

2.

Onko tupakkaa ja viinaa pakko ostaa?

3.

Ei toki ole pakko viinaa ostaa, voi tehdä sen itse (sanotan salapoltoksi, vaikka ei ole tupakan kanssa misään teossa)tai varastaa(mikä tietysti on laitonta) tai sitten voi tehdä viiniä(tietysti marjoista, kukapa kiljua joisi). Tupakkamies voi kessunsa itse kasvattaa, kuten pula-aikoina on aina tehty(pitää valita vain se kasvi, joka ei ole köysimateriaalikasville sukua, sen viljely on laitonta). Iltasella voi sitten harrastaa, tupakamieskin, kevyttä hyötyliikuntaa, viedessään vesilastinsa(sen kotikaljasta tai kotiviinistä hankitun) lannoitteeksi kessupellolleen. Ja ainahan voi ryyppymies juoda kaikken, kolinasta pakkasnesteeseen, ilman korkeita veroja, halpaan hintaan. Taitaa vanha Laitinenkin saada duuninsa takaisin, kun hinta tarpeeksi on kohdallaan. Ei kun ryypyksilleen, kessupellon laidalla.

4.

Kyllä konjakkia pittää saaha, jos mahasta koprasoo. Eihä sitä tarvihe litrakaupalla lörräyttee lassii, just senverra jotta lämmittää mukavasti mahhoo ja antaa unen tulla.
Se kun ulukomaille matkustelloo, on aina otettava se pikkune ryyppy, jotta ei tarvihe rupulia ruveta sairastelemaa.

Joten, pikkune pullo pittää olla , jotta ei tarvihe juosta tohtorille valittammaa. Ei sitä kumminkaa niin hirmusta hinnannousua tule, jos alakaa pohja pilkistämmää, niin sillo ois hyvä aika alottee eläkeläisen siästee uuve puteli ostoo.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös