Suuna päänä
29.7.2008
Polttopisteen tultua lähes kahden ilmestymisvuotensa jälkeen jonkinlaiseen taitekohtaan ja ehkä elinkaarensa päähän annamme sen nyt jäädä hyvin ansaitsemalleen eläkkeelle. Polttopisteen tyhjiön pyrimme täyttämään uudella blogilla.
Suuna päänä –blogi on ajan hermoon tarttuva palsta, jota pitää varsinainen Besserwisser. Hänellä on vankka mielipide aina ja kaikesta. Eikä hän välitä piilottaa kynttiläänsä vakan alle, vaan myös jakaa mielipiteensä kaikille, kaikkialla ja mahdollisimman nopeasti.
Nyt Plaza antaa tilaisuuden tälle Besserwisserille laajentaa kuulijakuntaansa sinuun, jolla myös on sanansa sanottavana, ei ehkä ihan kaikesta, mutta useimmista asioista. Haasta Besserwisser ja osoita hänelle kaapin paikka. Ärsyynny, väitä, intä, perustele, ole samaa mieltä. Ihan kuinka vaan. Tosin luultavaa on, ettei hän sinun mielipiteestäsi välitä.
Plaza ei ole rajoittanut kirjoittajan aihepiiriä millään tavoin, eikä myöskään niin ollen vastaa kirjoittajan esittämistä mielipiteistä. Ajatukset ovat hänen omiaan, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy

