Audi on miesten kiesi
1.9.2009
Mielenkiintoista on havaita, kuinka nopeasti joku henkilö voi nousta täydestä tuntemattomuudesta kaikkien huulille. Enkä nyt puhu BB-julkisuudesta, vaan miehestä nimeltään Esko Kiesi. Esko saattaa vielä tätä kirjoittaessani olla Audin myyntijohtaja, mutta tuskin on enää kauan.
Anna-lehden tuoreessa erikoisnumerossa Esko on avautunut oikein miehekkäästi otsikolla ”Auton ominaisuudet löytyvät naisesta”. Minun ei tarvinne otsikon lisäksi siteerata artikkelia tuon enempää, sillä sitaatteja on ympäri nettiä niin uutisissa kuin keskustelupalstoilla jo aivan riittämiin. Mutta pakkohan minunkin on tähän asiaan kantaa ottaa.
Luin joutessani netistä vanhaa Bluffi-nimistä julkaisua. Lehti kertoo olevansa ’markkinoinnin viihde- ja asialehti myynnistä ja markkinoinnista kiinnostuneille ajatteleville ihmisille’. Puhetta siis asiantuntijoilta asiantuntijoille. Yksi artikkeli kiinnosti minua erityisesti. Juttu käsitteli auton ostajia. Stockmann Auton Haaga Instituutissa teettämässä tutkimuksessa havaittiin näissä viisi erityyppistä ryhmää. Skannasin jutun nopeasti läpi ja löysin sen Audinkin sieltä.
Yhden ryhmän jäsenille oli tutkimuksen mukaan tyypillistä, että auton maine oli aivan erityisen tärkeä, vaikka auton myyneen liikkeen palveluilta ei suuria odotettu. Ryhmän erityispiirteenä oli, että sen jäsenillä oli rahaa yllin kyllin. Niin kuin arvannette, tämän ryhmän jäsenet ajavat Audilla.
Nämä ökyäijät – miehiähän he lienevät, sillä pomoiksi asti naisista ei ainakaan Esko Kiesin mukaan juurikaan ole – ovat varmasti olleet Audin pääkohderyhmä. Audi saikin nyt lopullisesti asemoitua itsensä nimenomaan miesten autoksi toteuttamalla asemointia vahvistaakseen aivan loistokkaan ja erityisen edullisen kampanjan.
Teemalla mies puhuu naisesta Esko Kiesi aloitti ns. viraalikampanjan, joka leviää meidän tavallisten kuluttajien kautta ympäri nettiä valoa nopeammin. Vaikka Eskon kiesi taitaa muuttua jalkapatikaksi, ansaitsee hän ilman muuta pääpalkinnon Grand One –kilpailussa vuoden viraalikampanjan toimeksipanijana.
Teidän
B. Wisser
- Uusi IT-duuni - Puuttuva pala teknologiaosaamiseesiSaranen Consulting Oy
- Linux Kernel EngineerALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Java-ohjelmistokehittäjä tai -arkkitehtiCodecenterOy
- QA Expert - Uusia testauksen tai laadunvarmistuksen ammattilaisiaSaranen Consulting Oy
- WebExpert - Visuaalisia web-kehittäjiäSaranen Consulting Oy
- EB Talent - Student Recruit - OpiskelijahakuEB, Elektrobit
- Kokenut BI-asiantuntijaPro-Source Oy
- Specialist - System Administrator and EngineerEuropol
- Kesäharjoittelija: sovelluskehittäjäElisa Oyj
- User Interface ProgrammerPro-Source Oy
- 1.
-
Mitäs ne Top Gearissa sanoikaan Audikuskeista. :)
- 2.
-
Kaikki audi, mersu ja BEMMI kuskit ovat täysiä munapäitä!
- 3.
-
Tottahan se Kiesi vaan puhuu!!!
Kielteisiä kommentteja tulee vaan ja ainostaan katkerilta ämmän rutjakkeilta, jotka eivät kestä totuutta!!!!
Naiset on luusereita!!!!!
- 4.
-
En ole nainen enkä katkerakaan vaan kyrpiintynyt noihin tyypillisiin bemmiaudimersu kuskeihin… NE LUULEE OLEVANSA PAREMPIAKIN IHMISIÄ ajaessaan tukkaputkella tuolla liikenteessä ja vaarantaen kaikki ajajat. Kannattaa pitää jalat maassa. Älkää antako kusen nousta päähän…
- 5.
-
Kyllä totuus on, että audikuskeista löytyvät ne tämän hetken ehkäpä pahiten asennevammaiset kuljettajat. Iästä riippumatta. Seuratkaapa liikennettä.
Audista tulee aina mieleen se ylipainoinen idiootti, joka muutama vuosi sitten ajoi Audillaan hengiltä sen suojatietä ylittäneen pienen tytön. Lehdessä olleen tiedon mukaan miestä ei edes oikeudessa surettanut tytön kohtalo. Sen sijaan piti tärkeänä, että auton malli tuli oikeuden kirjoihin oikein. Harmi, ettei itse sattunut olemaan tuossa istunnossa. Olisi läski saanut kunnolla pataan.
- 6.
-
Huomenna ostan uuden Audin ja otan uuden akan samalla!!
- 7.
-
Vanha Audi ja akka vaihtoon!!
- 8.
-
No, Esko Kiesi on ollut jo pidempään muotojen ystävä:
Muotimessuilta Kiesin kommentteja vuodelta 2006:
”Audi Finland on ollut jo vuosia näkyvä osa lähes kaikkia suomalaisia muotitapahtumia. ”Muotoiluteemat ovat kansainvälisesti pinnalla Audin markkinoinnissa”, kertoo Audi Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Esko Kiesi. ”Muoti ei virallisesti kuulu Audin markkinointisuunnitelmaan, mutta muoti ja muotoilu kulkevat käsi kädessä”, hän selittää kohdevalintaa Suomessa.
Audi sponsoroi Suomessa muodin lisäksi myös perinteisesti urheilua, kuten purjehdusta, alppilajeja, beachvolleyta ja luistelua. Markkinointibudjetista noin puolet eli 1-1,5 miljoonaa euroa käytetään sponsorointiin. - 9.
-
ja paskat
- 10.
-
Tuollahan Annan toimituskin on ajantasalla:
- 11.
-
Eipä sponssaa audi enää alppilajeja.
- 12.
-
jos nainen olisi sanonut vastaavanlaista miehistä, niin olisiko kansa älähtänyt? tokkopa, sillä kyllä suomalaisen miehen pitää huumoria kestää…
ja nyt moni ostaa kiukussaan ”kilpailijan” auton, ts saman konsernin VW:n tai Skodan.
- 13.
-
Olen korkokenkiä käyttävä korkeakoulutettu, hoikka ja tyylikäs nainen. Silitän joskus miehen paidatkin, jos se nätisti pyytää. Katselen tässä juuri uutta autoa ja valintaa helpottaa tietty nyt se, että Audi-liikkeet kannattaa kiertää kaukaa, koska Audeja halutaan myydä vain sovinistiukoille.
- 14.
-
13. Harkitse kuitenkin, laadukas menopeli kyseessä. Esimerkiksi A6 on suhteellisen edullinen vaihtoehto jos haluaa hyvän auton.
- 15.
-
Nim. Neat! Älä ihmeessä kierrä Audi-liikkeitä kaukaa. Päinvastoin: kapea minikolttu päälle, korkkarit (huom. korkoa väh. se mainostettu 7 cm…) ja kyselemään miehisiltä Audi-miehiltä autoista. Lopuksi voit kiittää kauniisti esittelystä ja jättää miehet miettimään kun ei apu Audin ostossa kelvannut. Kerro vielä Kiesille terveisiä.
- 16.
-
Neat hei, vaihda kunnon läskipohjasandaalit ja mene ostamaan uusi aadi - älä ole feministiämmä!!!
- 17.
-
päästipä esko kiesi aikamoisia väitteitä naisista loukkaavia naisetkin ovat yhteiskunnan huipulla ei vain keittiö ja makuuhuone ja silloin kuin mies tarvitsee vain yhtä asiaa. pitäisi miettiä mitä sanoo ettei tarvitse selitellä myöhemmin.nykyaika naisetkin päättävät automerkistä väristä ja monesta muustakin asiasta nykyaikana .ei kannata aliarvioida naisia koskaan . ja on muitakin autoliikkeitä kuin audi.kannattaisi erottaa virastaan ja valita joku toinen tilalle joka punnitsee puheensa , nyt eletään tasa-arvon aikaa.
- 18.
-
kommentti 3 :ei pidä paikkaansa . kommentti 6 : ompa sinullakin mielipide . kommentoija 5 audeilla bemareilla mersuilla vasta kaahataankin eli asennevamma ja pahanpuoleinen. olen huomannut saman asian . kommentoija 7:ei kovin kauniita ajatuksia elämänkumppanistasi mitäköhän hän ajattelee sanomisistasi.
- 19.
-
Jos tuota kommentia miettii ja katsoo kuka sen on sanonnut niin ei kai tuo nyt niin ihmeellistä ole. Myyntijohtaja. Siis Myynti-, se porukka ei muuta tee kuin puhuu päivät pitkät p..kaa. Johtajien taas Suomessa ei edes oleteta ottavan minkäänlaista vastuuta mistään.
Eli ei mitään uutta (Suomen) taivaan alla. - 20.
-
Komentti 18: olet idiootti feministikurahousu!!
Kiesi kiehautti kurahaarat :)
- 21.
-
ootte te mukavia pyöreeperseisiä namuja
moiset markkinarinkeliet ja kikkelit - 22.
-
miten aina nää autoaiheiset jutut menee tämmöiseks ja alkaa ihmisillä kuohahtaa päässä :DDD teinimäistä..
- 23.
-
terve täältä pohjanmaalta eräältä mieheltä.minua hävettää näiden miesten puolesta heidän asennevammansa.miesten puolustukseksi voin vain sanoa,että pojista tulee miehiä vasta siinä kolmenkympin hujakoilla.kaikista ei tule aikuista koskaan ja osasta vasta kriisin kohdatessa.tiesittekö te öykkärimiehet,että naiselle ei puhuta tuohon sävyyn ja toiseksi miehen tulee puhua ja kohdella naista kunnioittavaan sävyyn sekä tarvittaessa suojella häntä esim.teidän kaltaisiltanne öykkäreiltä joille nainen on vain ja ainoastaan huvittelua varten.parempi onkin se,että jätätte naiset rauhaan ja keskitytte autoihin niihin audeihin kun ymmärryksenne niihin rajoittuvat.kyllä teidänkin silmänne vielä aukeavat ja huomaatte,että elämä on muutakin kuin kuminpolttoa perjantai-iltana ja seksiä.vielä kerran naiset:itse olen osaton näihin kommentteihin mutta anteeksipyyntöni näiden öykkäreiden puolesta.he eivät ymmärrä elämästä yhtään mitään.nauttitaan syksystä ja moi.
- 24.
-
Vaikka mies , tämä esko, onkin niinkin hyvässä asemassa työelämässä, niin ei sitä käyttäytymisestä huomaa. Onko niin, että mies kuin mies ei kestä, jos nainen pääsee
eteenpäin työelämässään, vaikka ottaa asioiden päättämisessä huomioon myös tunteet!
Sillain päästään pitkälle asioiden hoitamisessa.
Ei kaupankäynti ole vain oman imagon kohottamista varten! Ja ilmeisesti sitä hänkin tarvitsi: onko vaimo jättänyt??!!! nyyh!!! jotenkin katkeruutta kuvastava asenne!
Jos nyt oikein ilkeitä ollaan; ei nainen miestä tarvitse, varsinkin suomalaiset naiset ovat korkeasti koulutettuja ja ovat aina joutuneet ”tappelemaan” työpaikoistaan, ja sitäpaitsi; lapset saa ”spermapankista”, jos perhettä mielii!!
2.9.09 - 25.
-
Vanha akka ja lakeuden mies älkää lisääntykö.
- 26.
-
Puolesta ja vastaan. Onko sillä merkillä nyt niin väliä. Auton valmistajathan tilaavat osia paljon samoilta alihankkijoilta ja samat turvallisuusmääräyksetkin koskevat kaikkia EU:n alueella myytäviä autoja, joten eikös se merkki ole vain mieltymys johonkin tiettyyn statukseen.
- 27.
-
Olin juuri eilen Audia katsomassa, mutta taidanpa päätyä johonkin muuhun merkkiin. Auto on minulle käyttöesine, mutta nykymaailmassa voi näet vaikuttaa moniin asioihin ja Audin tyyppi antoi aiheen taas uuteen valintaan. En osta monin kerroin pakattuja tuotteita, en lapsityövoimalla tuotettuja ja vältän, jos suinkin voin, ympäristöä tuhoavia tuotteita. Systeemi itse on tuottanut tämän tilanteen, että kaikenlaisilla asioilla ja kuluttajien päätökseillä on vaikutusta, joten olen päättänyt omalta osaltani vaikuttaa. Jos joku Audin sovinistityyppi haluaa tuoda idioottimaisuuttaa julkisuuteen, niin kai hän sitten myös ymmärtää sen seuraukset. Kaikki vaikutta kaikkeen ja kaikilla kulutukseen liittyvillä valinnoilla on jotakin merkitystä. Hän ohjasi minun valintoja näin.
- 28.
-
Olin juuri eilen Audia katsomassa, mutta taidanpa päätyä johonkin muuhun merkkiin. Auto on minulle käyttöesine, mutta nykymaailmassa voi näet vaikuttaa moniin asioihin ja Audin tyyppi antoi aiheen taas uuteen valintaan. En osta monin kerroin pakattuja tuotteita, en lapsityövoimalla tuotettuja ja vältän, jos suinkin voin, ympäristöä tuhoavia tuotteita. Systeemi itse on tuottanut tämän tilanteen, että kaikenlaisilla asioilla ja kuluttajien päätökseillä on vaikutusta, joten olen päättänyt omalta osaltani vaikuttaa. Jos joku Audin sovinistityyppi haluaa tuoda idioottimaisuuttaa julkisuuteen, niin kai hän sitten myös ymmärtää sen seuraukset. Kaikki vaikutta kaikkeen ja kaikilla kulutukseen liittyvillä valinnoilla on jotakin merkitystä. Hän ohjasi minun valintoja näin.
- 29.
-
Tuntuu nyt ihmisillä menevan puurot ja velli sekaisin.
1.) Audi=laadukas auto sekä mukavuudeltaan ja turvallisuudeltaan(lienee yhtään autoilusta ja auton tekniikasta seuraaville fakta).
2.)Kiesi=Ihminen, jolla on räväkät mielipiteet autoista ja kauniimman sukupolven edustajista (erottuu niin negatiivisesti ja positiivisesti harmaasta massasta).
En kyllä itsekkään ole asioista kyseisen herran kanssa samalla aaltopituudella….mutta on aika naurettavaa lukea kommentteja tyyliin…Nyt ei kyllä hommata Audia vaikka suunnitelmissa oli..tai..Audi meni nyt vaihtoon..tai kaikki Audi kuskit ovat liikenteessä täysiä kusipäitä.Käyttäkää nyt hyvät ihmiset tervettä maalaisjärkeä,jos sitä hitustakaan on tallella. - 30.
-
Audeissahan on se vika että siinä on niin saatanan kalliit varaosat ja huolto, että perseaukisilla tahvoillahan ei ole varaa tuollaiseen autoon. Jos olet toimitus johtaja ja saat 300000€ ero rahaa vuodessa niin suosittelen audia. Itse pysyn audin omistavassa volkkarissa ja japsi autoissa joissa hinta/laatu suhde pysyy kohtalaisen hyvänä(EI TOYOTA DX:SÄÄ muut mallit kyllä). Audihan on laadukas merkki, ei siinä mitään… mutta samalla lailla kuin bmw se on sellaisten ihmisten auto joilla on kiehahtanut keltaista nestettä päähän.
- 31.
-
Audi ei pelkästään asemoidu miesten autoksi. Kyllä kohderyhmään tuli tämän kamppiksen myötä tarkempi rajaus. Audi - primetimen ohittaineiden miesten auto.
- 32.
-
Ei voi muuta sanoa kuin…..koirat haukkuvat mutta karavaani kulkee.
- 33.
-
Ja youtube haukkuu ja kulkee
- 34.
-
Pari harmitonta lausuntoa naisista herra Kiesiltä ja puolet Suomea nostaa hirveän metelin. Kiesin jututhan olivat täysin harmittomia. Miten te ja monet muut menitte samaan iltapäivälehtienkin suurentelemaan sensaatiopaska-ansaan, ja rupesitte mesoamaan ”sorrettujen” naisten puolesta? Eihän mitään ollut tapahtunut. Pelkkää painettua tekstiähän se Anna-lehden juttu oli.
Lenita Airistokin antoi lehteen ”painavan” kommenttinsa, ja voi mitä paskaa Lenita suustaan päästi. Hän oli mm. ”erittäin pahoillaan niiden naisten puolesta, joilla on Audi”. Hoh-hoijaa, Lenita, voisitko tästedes pitää naamasi kiinni?
Lehtijutun avittamina miehetkin löysivät sisäisen naisensa ja alkoivat kirjoitella nettiin hinttimäisen osaaottavasti. Kamoon, semipupet, menkää itseenne ja päättäkää oletteko te miehiä vai ette. Jos se ei yön aikana onnistu, niin kaupat aukeavat huomenna jo varhain ja voitte heti aamusta käydä mekko-ostoksilla.
- 35.
-
Vihdoinkin kommentti, jossa on käytetty tervettä maalaisjärkeä hyvä(nimimerkki Hameet miehillekkin) alleviivaan kanssasi täysin joka sanan.Tuli vaan mieleen, jos joku naispuolinen olisi antanut miehistä samantapaisia kommentteja olisiko siitä noussut samanlainen kohu? Taitaa tänään olla hemekankaille vientiä.
- 36.
-
Annassa muuten vielä tämäkin: <a href=”http://plaza.fi/ellit/muoti-ja-kauneus/anna/lehti-ja-toimitus/tutkimus-mediakohusta-anna-avasi-yhteiskunnallisen-keskustelun”>Tutkimus mediakohusta: Anna avasi yhteiskunnallisen keskustelun</a>, jossa keskustelua.
- 37.
-
Jaha, siis näin:
- 38.
-
hippi 3000 nimimerkille : voi sinun kommentejasi taidat olla yksinäinen tekstistäsi päätellen ja et osaa ajatella mitä tänne kirjoitat .terveisin lakeuden miehen vaimo. p.s naiset eivät arvosta kaltaistasi öykkäriä ja suunsoittajaa , sen sinä tiedätkin . miehen pitää olla herrasmies ja ottaa nainen huomioon ja kunnioittaa . sitä sinä et osaa valitettavasti. siksi sinä todennäköisesti oletkin yksin . ajatteleppa sitä ! hyvää jatkoa silti sinulle.
- 39.
-
kommentoija 25. typerä kommenti miesöykkäriltä. nimimerkeille vanha akka ja lakeuden mies. älytöntä järjen käyttöä sinulta.
- 40.
-
Kokeilkaa itse:
Mitä naiset vastaisivat samoihin kysymyksiin? Olisivatko vastaukset olennaisesti korrektimpia kuin Kiesin vastaukset?
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/esko-kiesi-ja-johdattelevat-kysymykset-nain-naiset-miehista-ja-autoistaVastaus: Eivät!

