Viikko alkaa pirteästi - not!
4.6.2007
Keskis-rintamalta ei ole kantautunut viikonlopun aikana mitään uutta, joten lööppärit joutuvat turvautumaan muihin aiheisiin. Siinä hyvät uutiset sitten olivatkin. Sekä Iltalehti että Ilta-Sanomat kun aloittavat viikon kertomalla meille kahden nuoren kuolemaan johtaneesta ”erodraamasta”. Bonukseksi IS uutisoi kolarista, jossa kuoli kolme saman perheen jäsentä. Että pirteää kesäviikkoa vaan teillekin, rakkaat lukijat…
Toivottavasti ette pahastu, mutta Polttopisteen toimitus ei halua - eikä jaksa - heti maanantaiaamusta puida maailman kauheuksia. Arkeen palaaminen ihanaisen helleviikonlopun jälkeen kun on tarpeeksi karmivaa muutenkin. Otamme toki osaa viikonlopun uhrien omaisten suruun ja ahdinkoon, mutta sen jälkeen suuntaamme katseemme lööppien muiden aiheiden suuntaan.
Kuinka ollakaan, muut aiheet ovat melko vähissä. Ilta-Sanomat vannoo hyväksi havaitun ”väkivalta, viina ja seksi” –triangelin nimeen. Väkivaltaosio käytiinkin jo läpi, vuorossa on siis viina: ”IS testasi lonkerot”. Mikä erinomainen tapa yhdistää työ ja vapaa-aika! Töitä ei tunnetusti sovi viedä kotiin, mutta voiko krapulatunnit merkata tuntilistauksessa työajaksi, Tapio Sadeoja?
Seksiä meille tarjoilee yh-äi… sinkkuäiti Teija. Nelosella eilen alkaneen Sinkkuäidille sulhanen -sarjan raisiolainen kilpailija Teija, 27, on nimittäin poseerannut vihjailevissa kuvissa työpaikkansa Teboil-huoltoaseman tyttökalenterissa. Jos juttu kiinnostaa, lukekaa lisää täältä. Varoitus: jutun yhteydestä ei löydy itse kalenterikuvaa, sori! Teijalle onnea 15 minuuttisestaan. Eiköhän se oma könsikäs tällä menolla löydy jo juhannukseksi.
Iltalehti lupaa helteen jatkuvan, ja sehän meille kelpaa, vaikka Polttopisteen toimitus eilisen rantaretken jälkeen näyttääkin laumalta keitettyjä rapuja koneidensa ääressä. Emme kuitenkaan kanna vastuuta omasta typeryydestämme, vaan syytämme raukkamaisesti palamisestamme Lottaa, jonka antamaa esimerkkiä ei selvästikään kannata noudattaa.
Muuten niin synkeän maanantain piristykseksi tarjoilemme aina yhtä iloisia vauvauutisia. PMMP:llä on kohta siis kolmaskin laulaja, jippii!
Päivän voittaja: Ilta-Sanomat
”Television sinkkuäiti POSEERAA ROHKEASTI”. No huh huh…
Sivusilmin
Käsi rohkeasti ylös ne, joilla tämä otsikko oli jonkinmoinen yllätys!
Kenen kanssa lähtisit järvelle ja sukeltaisit hälle helmen valkean?
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

