Plaza

Teemu hylkää maajoukkueen!

17.8.2007

leijona, synnytyspelko, Ruotsi, seksi, alkoholinkäyttö, Olympialaiset, maajoukkueet, seurustelu, nuoriso, kuolemat

Tänään Polttopisteen urheiluhullu (siis edelleenkin penkki-sellainen) oli järkyttynyt nähdessään Ilta-Sanomien lööpin. Teemu Selänteen suuhun on pistetty sanat ’ Ei Leijoniin enää koskaan!’ Teemu, sinä Suomen urheilevan nuorison esikuva, näinkö sinä hylkäät meidät? Sormet vapisten siirrymme lehden sisäsivuille…

No niin. Helpotus on aika moinen, kun toimitukselle selviää, että kyse ei olekaan mistään suuresta katkeruudesta Leijonia kohtaan. Teemulla näyttäisi matematiikka olevan hallussaan. Jääkiekollisena tavoitteenaan hän voisi nimittäin vielä pitää Vancouverin olympialaisia, mutta ne ovat vasta kolmen vuoden päässä.

- Olen kuitenkin nyt jo 37-vuotias, joten niihin kisoihin olisin jo aika vanha. Eiköhän Suomeen mahdu vain yksi ”Raipe” Helminen.

Kuulostaa hyvin järkeen käyvältä. Uran päättyminen myös NHL:ssä näyttää olevan pikku hiljaa vääjäämätöntä. Vaan eikö sittenkään? Hmmm, sanomme me ja odotamme uusia sankareita kehiin!

Tämän päivän lööpit olivat sitten tosiasiallisesti niin ankeaa luettavaa, että varsinaisen lööppinoston aihetta oli vaikea päättää. Polttopisteen toimitus pisti viisaat(?) päänsä yhteen ja pohti, jaksammeko jauhaa vielä kuolonenkelistä vai olisimmeko sittenkin kiinnostuneita Ruotsin kuningasparin salaisesta Suomen vierailusta. Entä sitten Susanna Sievisen ja Göran Porvalin seurustelu? Pate Mustajärven juopottelu? Ei, ei ja ei. Murhaajasairaanhoitaja alkaa olla loppuun kaluttu luu siihen asti, kunnes todella paljastuu jotain uutta. Tosin sitten kun paljastuu, se lienee karmeaa kerrottavaa. Olemme kuitenkin valmiita odottamaan.

Ruotsin Kalle Kustaa ja Silvia tulevat tänään hyvän kafrunsa Nalle Wahlroosin pippaloihin tämän Halikon kartanoon. Kyllä on kivaa. Kai? Juhliin on tulossa kuuleman mukaan muitakin siniverisiä. ”Vieraslistalla on myös kaksi prinsessaa, jotka ovat todennäköisesti Kaarle Kustaan sisaria.” Ketä kiinnostaa?

Rosa Meriläisestähän emme olekaan kuulleet aikoihin. Mitäs mielenkiintoista siltä rintamalta löytyisi? Kaiken takana on tietysti eilen julkaistu, erillisiin päiväkirjamerkintöihin perustuva kirja, jonka Rosa Meriläinen on tehnyt puolisonsa Simo Frangénin kanssa.

Iltalehden aiheena on Meriläisen tuntema synnytyspelko.

- Ajattelin, että sen [synnytys] jälkeen kusee housuunsa koko loppuelämän eikä enää kykene nauttimaan seksistä. Se piste kehossa, mistä lapsi syntyy on muutenkin niin herkkä, että koko asia oli ajatuksena jo todella epämiellyttävä, Rosa kuvailee.

Synnytyspelko on sen verran yleistä - tosin harva ilmaisee asian ihan noin roisisti kuin Rosa tekee -, että emme pidä sitä suurena uutisena. Hauska sen sijaan on samoihin henkilöihin liittyvä Ilta-Sanomien lööpistä löytyvä otsikko ’Frans-poika kutsuu Simoa jo… äidiksi’. Paljon kiinnostavampi tai ainakin uusi näkökulma! Onnea vaan Simo-äidille!

Päivän voittaja: Ilta-Sanomat

Huolimatta siitä, että Polttopisteen urheiluhullu (penkki) toimitus loukkaantui lehden lööpin Teemu-otsikosta, meitä piristi niin tavattomasti se, että Simo Frangénista on tullut äiti. Lisä ynnää tulee siitä, että kuoleman enkeli loisti lööpissä poissaolollaan.

Sivusilmin

Pate Mustajärvi on saikulla. Sillä leikkas kiinni! Polttopisteen kaikesta huolissaan oleva toimitus on sitä mieltä, että julkkisten alkoholin käyttöön ja käytöstä avautumiseen suhtaudutaan mediassa liian positiivisesti. Kuka tavallinen duunari uskaltaisi sanoa, että ’mulla leikkas kiinni ja saikun jälkeen tuun takas duuniin ihan kondiksessa’. Ja that’s it Paten sanoin.

Onko alkoholin käyttösi hallinnassa?

Katso tilanne vastaamatta

1.

Hik!

2.

Kykkä on niiiin NUIJA naisihmiseksi toi Rosa….
Voi Itku !!

3.

Rosa onkin aito pullamössösukupolven kasvatti ja kaiken lisäksi liisinkivihree…

4.

Patelle voimia!

5.

Vieläkö Merin vulva haisee hyvältä Äiti-Simo?

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös