Surullinen aloitus pääsiäiselle
20.3.2008
Surullisten uutisten sarja vain jatkuu. Idols tähti Mia Permanto kuoli yllättäen vasta 19-vuotiaana ja Jyrki Hämäläisen ”voimat ehtyivät”. Näinkö surullisissa tunnelmissa lähdemme pääsiäisen viettoon?
Räiskyvänä ja tunteikkaana Idols-kilpailijana ihmisten mieliin jäänyt Mia Permanto kuoli äkillisesti keskiviikkona. Kuolinsyytä ei tiedetä, mutta Iltalehti kertoo läheisten löytäneen hänet kuolleena kotoaan. Polttopiste esittää syvän osanottonsa Mian läheisille
Vakavaksi vetää tällaiset uutiset nuoren kuolemasta. Mutta jäävätkö Iltapäivä-lehdet liiaksi synkistelemään, ei suinkaan!
Pirteämpiä juttuja Iltalehdessä on muun muassa Miss Suomi Satu Tuomistosta, joka on päässyt Pääsiäisen hengessä oikein puputytöksi. Polttopistettä sinänsä ei voisi vähempää kiinnostaa miten missi kuntoilee, hoitaa ulkonäköään ja on treenannut itseään upeaan kuntoon, mutta mieluummin sitä näitä juttuja näkee, kuin lukee lahjakkaiden nuorten poismenosta.
Ilta Sanomilla oman seksiannoksensa sen sijaan antavat ketkäpä muutkaan kuin (koko tämän kevään pakollisena ja niin turhana puheenaiheena olevan) Tanssii tähtien kanssa –ohjelman Tuuli Matinsalo, Maria Lund ja Vappu Pimiä. Kyseiset neidit saavat ilmeisesti miehet sekaisin:
- Tosi paljon tulee kaikenlaisia ihania meilejä miehiltä - sellaisia, joissa kerrotaan, että voisinpa vähän puristella sua ja ehkä vähän lipaistakin, kertoo Vappu.
Ehkä Ilkka Kanervalla on ollut liipaisinsormi herkkänä, jos tällaisia viestejä tulee.. Tästä päästäänkin aasinsiltana viimepäivien kestouutiseen. Ile nimittäin Iltalehden mukaan ”vakuutti eduskuntaryhmänsä johdolle, ettei hänen tekstiviesteissään ollut ’alapään asioita’.”
Ryhmä hyväksyi Kanervan selvityksen, mutta varoittaa, että jos myöhemmin käy ilmi, että alapään asioita sittenkin esiintyy Kanervan viesteissä, asiaa ei enää paineta villaisella.
Ja lopuksi vielä uutinen Kimistä, jotta suomalaisten kateussensoreita saadan taas heräteltyä. Kimi on nimittäin ostanut huvilan Thaimaan Phuketista, suomalaisten rakastamasta pakettilomaparatiisista! Ilmeisesti Kimikin yrittää vain olla kuten tavikset, vaikka Iltalehden mukaan ”Serenity Terraces -organisaation edustajat ovat vähintään yhtä iloisia saadessaan asukkaakseen Räikkösen kaltaisen maailmantähden.” [korostus toimituksen]
Päivän voittaja: Iltalehti
Puputyttö
Sivusilmin
Oletko sinäkin huomannut Ilen tapaan lähettäväsi jatkuvasti tekstiviestejä? Testaa nyt onko kännykänkäyttösi ylikuumentunutta?
Pääsiäisenä..
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Pääsiäisenä häpeän olla suomalainen mies.
- 2.
-
Niin minäkin Papparaine…
- 3.
-
Jeps boys! Muuttakaa Ruotsiin.
- 4.
-
Pappareine sitten ehkä valistaisi meitä mikä on oikea tapa käsitellä villisikaa. Se ei ole mikään kotikissa ja huolimaton saattaa olla muutamaa sormea köyhempi. Täysin turha kohu tuosta videosta.
- 5.
-
Tuo sikajuttu on kyllä sika juttu. Eläinrääkkäystä, aseluvat vaan pois kun ei osaa edes metsästää. Hyvää mallia taas näytettiin nuoremmalle pyssynkantajalle.Heijastuuko tässä sitten Suomalaisen metsästyksen nykytila?
Tuo Miian ja Jyrkin kohtalo sitten, nykyään jyllää sen sortin viruksia, ettei ne taltu hevillä, ihmisten sydänlihakset ja keuhkot ovat varsin kovilla. Eikä ole ihme jos sitten tulee näitä ikäviä yllätyksiä. Ei kaiken tarvitse olla aina viinan tai depiksen tai huumeiden syytä. Minunkin setäni kuoli yksinkertaisesti vatsataudin jälkitilaan. Suomen kansan terveydenhuolto on nykytilassaan täysin retuperällä. Lääkäri ja hoitajapulaan etsitään lääkettä väärästä paikasta. Lääkärit ja hoitajat pitäisi lailla velvottaa toimimaan normaalissa ei yksityisessä poliklinikkatoiminnassa valmistumisensa jälkeen vähint. 3 vuotta. Jonka jälkeen viranomaisen myöntämällä luvalla voi siirtyä yksityiselle sektorille.Jos muuttaa maasta toiseen tehdäkseen siellä hoitotyötä, pitää korvata rahallisesti koulutus Suomen Valtiolle.
- 6.
-
No jopas kirjoitit mainio viesti–JAHTIMIEES–Juuri näin,totista totta,kaikki mitä sanot..taitaa suomesta vielä löytyä järkimiehiäkin..EDUSKUNTAAN VAAN HERRA JAHTIMEES,,EHKÄ OLET PELASTUS!!!!!!
- 7.
-
Miksi häpeät suomalainen mies?Olette upeita ja haluatte käyttää tekniikkaa hyväksenne ja elätte täysillä .Niin sitä pitää.Elämme vain kerran ja olemme tässä maassa ja maan päällä,miksi ei voisi olla täyttä elämää ja nauttia siitä hyvästä mitä Jumala on meille hyvyydessään meille antanut.Emmekö me kaikki ihmiset voi rakastaa toisiamme ja jakaa sitä hyvää minkä olemme saaneet?
- 8.
-
Taisi muuten olla ensimmäinen kerta kun minä muistan nähneeni päätteellisen fontin ilta=jommankumman lööpissä.
- 9.
-
Sika sietikin tulla tapetuksi, onhan kohta taas joulu … mutta missä kesä?
- 10.
-
Miksi ihminen ei opi olemaan oikea luomakunnan kruunu? Se ei mielestäni oikeuta tekemään väkivaltaa missään muodossa. Jos eläin on tarkotus tappaa syötäksi, on se tehtävä armollisesti ilman suuria tuskia aiheuttamatta.
Rauhallista ja levollista pääsiäistä kaikesta huolimatta!
- 11.
-
”Mukavaa” kun oli vielä jälkikasvuakin opettelemassa eläinrääkkäystä, niin tapahtumat toistuvat vielä tulevaisuudessakin ja ehkä jopa ihmisellä.
Sitten vielä ihmetellään mistä niitä sekopäitä tulee.

