Seksiä metsissä ja kesäleskien kesken
13.7.2007
Tänään iltapäivälehdet kisailevat sillä, kumpi on keksinyt kiinnostavamman näkökulman seksiin. (Ja myönnetään, emme me täällä Plazallakaan ihan selibaatissa ole.) Kumpi saisi olla, pusikkolempi vai pettävä kesäleski?
Ilta-Sanomilla ollaan otsikkoa mietitty pitkään ja hartaasti - jonkun toisen jutun osalta, ehkä. Mutta seksijuttu myy, vaikka sen otsikoisi ”Luonnossa lempiminen yleistyy kesällä”. No shit, Sherlock?
Iltalehti nostaa pettävät kesälesket peräti ykkösaiheekseen. Hauskinta on se, että lööpissä puhutaan vielä häveliäästi ”selvityksestä”, mutta lehden sivuilla se onkin sitten jo ”tutkimus”. Mutta tutkimusta tuo hommeli ei ole nähnytkään, ja on kaikkien tutkimusten pilkkaa nimittää tavallisen nettikyselyn tuloksia tutkimukseksi.
Tai hei, jos lopetammekin nillityksen tähän ja toteamme, että tämä Polttopiste onkin Plaza.fi:n tutkimusyksikkö - me kun kysymme jotain jokaisena julkaisupäivänä. Lisää liksaa, olemme tutkijoita, emme toimittajia! Tai ainakin isommat tuopit.
Tutkijoista ja asiantuntijoista Iltalehti löysi lööppiinsä parhaan mahdollisen lausunnonantajan: 18-vuotiaan tangokungattaren Jenna Båbergin. Eli valittu linja jatkuu nätisti loppuun saakka. Onneksi se tulee äkkiä.
Kesän lipi-lipi ennätys on tässä: ”Lomallaan ruskettuneen ja hyvin levänneen Vanhasen kasvot olivat entistä kulmikkaammat ja pitkä varsi yhä sutjakkaampi. Naisetkin katsoivat perään ja ihailivat Vanhasen raikasta ja hoikkaa lookia.” (IS)
Hyvä ihmiset, siellä oikeasti lukee noin. Ei tällaista voisi keksiä.
Päivän voittaja: Iltalehti
Seksi kiinnostaa enemmän kuin pääministerin kadonneet kilot.
Sivusilmin:
Jotkut äidit ovat pikkuisen yksinkertaisempia kuin toiset äidit. Luulikohan tämä tapaus oikeasti, että hänen tyttärensä kuuntelee Antti Tuiskua hyvien biisien vuoksi…
Tämä on tutkimus!
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Iltalehden toimitus pääsisi Nirvanaan kun joku antais kuuman juttuvinkin, että Masa on lempinyt kesäleskeä helsinkiläisen puiston pusikossa.
- 2.
-
Kepu suuttui iltasanomille vaaleja ennen, päätoimittaja sai kenkää ja nyt iltasanomat fanittaa kepua ja vanhasta kybällä. Todella vastenmielistä.
- 3.
-
Voi hel**** Johan on tutkimusta jos 15 kesäset netissä tuumailee olevansa kesäleskiä ja pettävänsä…suututtaa.Menee meine hyviltä naisilta!!!
- 4.
-
Just joo, eihän 15-kesäiset ole mitään kesäleskiä vaan varatut naiset ja miehet jotka jäävät kesäleskeksi toisen puoliskon lähtiessä esim. mökille tai tms. ja toinen jää töihin. Itse olen kesäleskenä ollut päivinä muutamina joka kesä mutta en todellakaan ole pettänyt miestäni. Parisuhteessa on silloin jotain pielessä jos heti silmän välttäessä pitää päästä pettämään. Voihan terasseilla käydä ja hauskaa pitää ilman että pettää. Silloin pitää suosiolla jäädä sinkuksi jos moista peliä pitää. Toisaalta olen kyllä itsekin pettänyt joskus vuosia sitten mutta en kesällä enkä kesäleskenä vaan miehen sairauden vuoksi kun tunsin että en ollut nainen ollenkaan kun en saanut MIESTÄ!!!
- 5.
-
HUH HUH! Miten joku helluntailainen jaksaa kiinnostaa valtaväestöä? Olkoonkin Pääministeri. Kaikki nämä jonkin sorttiset kiihkoilijat herättää aina epäilyksen heidän todellisista aikeistaan..

