Plaza

Polttopisteen kesäspesiaali

17.7.2007

nostalgia, virvoitusjuomat, Miss Suomi, Harkimo, tissit, missit, nopeusrajoitukset, terassit, alusvaatteet, kansanedustaja

PolttopisteTänään emme kiusallakaan koske päivän lööppeihin, vaan näin kukkeimman kesän kunniaksi teemme pientä katsausta mielenkiintoiseen alkuvuoteen. Kevään aikana lööpeissä on tapahtunut monenmoista ja täällä Polttopisteen toimituksessa puhaltavatkin nyt nostalgian tuulet, sillä muutamaan tämän vuoden huipputapahtumaan ei voi olla palaamatta. Nyt nenäliinat esiin, sillä kaivoimme arkistoista ne kaikista koskettavimmat lööpit!

- Eihän siitä ole kuin kuukausi kun, Kansanedustaja Maria Guzenina kiisti kävelleensä Hjallis Harkimon kanssa käsi kädessä, koko kansan Hannu ”olen omatuntosi” Karpo sortui rikkeisiin eli ajoi vain melkein nopeusrajoitusten mukaisesti ja laulajatähtemme Anna ja Sipe erosivat, leikisti. Voih, niin se aika kuluu…

- Kolme kuukautta sitten lööpit vasta kuumina olivatkin, sillä ihan etusivulle asti oli tupsahtanut Jääskeläisen Ilkka, siis kuka? Tästä täytyy antaa kyllä pisteitä Iltalehdelle, sillä ihan kadunmiehetkin pääsevät etusivulle lämmittelemään median parrasvaloihin. Ja vielä samaan syssyyn, jopa ihan samana päivänä, Iltasanomissa luvataan kesästä ennätyskuumaa! Tässä sitä taas nähdään millaisiin lupauksiin sitä sorrutaan kesän kynnyksellä ihan etusivulla lukijoiden nuoles… kalastelemiseksi. Taitaa jäädä lupaukset ja lööpit lunastamatta, tsot, tsot…

- Aivan vuoden alussa lööpeissä meitä sykähdyttää järkyttävä (ilmestyessään vain viikon vanha) Iltalehden tieto siitä, että Talo paloi Eurajoella. Suurinta uutisantia tässä lienee se, että tapahtuma sijoittuu Eurajoelle ja kyseessä oli talo, ei esimerkiksi lato, vai…? Iltasanomat taas luottaa lempiaiheeseensa (misseihin ja) tisseihin, nimittäin Miss Suomi (Nimeä ei mainita, lieneekö tarpeellistakaan) esittelee alusvaatteensa.

Pitkiä haukotuksia Polttopisteen toimituksessa, johtuu varmaan matalapaineesta…

Näin se on puoli vuotta hurahtanut taas meitä kaikkia syvästi koskettavien lööppien merkeissä ja Polttopisteen toimitus siirtyykin nyt loppupäiväksi terassille muistelemaan muita menneitä lööppejä ja nautiskelemaan virvoitusjuomia.

Päivän voittaja:

Polttopisteen toimitus on nyt niin järkyttynyt kevään kertauksesta ja sykähdyttävistä lööpeistä, ettei se voi valita voittajaa, tänään.

Päivän kysymys: Kuka sykähdytti lööpeissä alkuvuodesta eniten?

Katso tilanne vastaamatta

1.

En tajuu tota Päivän kysymyksen toista vaihtoehtoa?

2.

Minä taas en tajuu tuota ensimmäistä vaihtoehtoa?

3.

Minä en tajuu kumpaakaan vaihtoehtoa.

4.

Miikä on ”vaihtoehto”?

5.

Keitä te olette?

6.

Voi luoja =)

7.

Missä jengissä pelaatte????

8.

Meilläkin asuu tuo joku muu :) mutta en mä siitä vielä yhtäkään lööppiä ole nähnyt :D

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös