Plaza

Paavo - Return of the King

18.4.2007

lehdistö, kaihi, tanssi, politiikka, oppositio, au pairit, uni, Yhdysvallat

Kansa on mennyt täysin hämilleen Paavo Väyrysen näyttävästä paluusta kotimaan politiikkaan. Paavo kiristi itselleen paremman kuin hyvän pestin ulkomaankauppaministerinä. Asia on ollut suuri järkytys myös päättäjille. ”Kuin paha uni”, sanovat jotkut. Ja Polttopisteen toimitus nyökyttelee hyväksyvästi.

Ilta-Sanomat tyytyy lööpissään vain toteamaan tämän viikon kuumasta perunasta, että ”Paavon paluu järkytti monia”! Niin? Ilta-Sanomat haloo! Hiukan sentään pitäisi ryhdistäytyä! Minkälainen keltaisen lehdistön edustaja te oikein kuvittelette olevanne noin ”objektiivisella” lööppinostolla? Plazan Vapaa sanakin pystyy parempaan!

Vaan onhan meillä kestoaihekin. Muistattehan rakkaat lukijat, että Iltalehti piti eilenkin näyttävästi esillä Tanssii Tähteiden kanssa -ohjelmaa ja vähät välitti Yhdysvaltoja ja lähes koko muutakin maailmaa järkyttäneestä verilöylystä. Tänään ihmetellään Marikoa Åke Blomqvistin suulla: Mariko on tönkkö hyppijä! Jaahas. Taitaa Åkea tuo ikänäkö tai kaihi vaivata enemmän kuin toista varttuneempaa tanssin asiantuntijaa, Aira Samulinia. Aira näkee asian aivan päinvastoin ja pitää Marikoa erittäin monipuolisesti lahjakkaana. Itse asiassa samoin kuin kaikki muutkin! Åke ja vaimonsa jäänevät näkemystensä kanssa oppositioon yksin.

Ilta-Sanomien pääuutinen näyttäisi lööpin perusteella olevan kiristävä ja uhkaileva au pair -tyttö, mutta netistä tuota ”pääuutista” on turha etsiä! Sosiaaliporno jätetään vain maksaville asiakkaille.

Päivän voittaja: Iltalehti

Voittajasta ei tarvinnut sen enemmin ryhtyä arpomaan tai käydä asiasta edes keskustelua, niin selvä voittajan valinta oli. Iltalehti otti kunnolla kantaa Pateen, ja toisaalta Ilta-Sanomat unohti kokonaan laittaa pääuutisensa nettiin. Hyi!

Sivusilmin:

Se on sitten Jore Marjarantakin eronnut. Voi, voi… Uutisenhan aiheesta teki se, että Jorelta ilmestyy levy tänään. Polttiksen toimitus pahoittelee tapahtunutta…

Missä on Paavo Väyrynen oikea paikka?

Katso tilanne vastaamatta

1.

paavo väyrynen kusettaa enenmän kuin kaljakori

2.

Paavo Väyrysen paikka on 70-luvun Suomessa. MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ MinÄ……

3.

Tämä on kyllä kaikkien aikojen hallitus. Sääliksi käy Suomea.

Tästä äänestystuloksesta nähdään, että kansa ei oikein tainnut Paavoa ministeriksi kaivata.

4.

Mitä eroa on vampyyreilla ja Keskustalla?

Vampyyrit imevät verta vain öisin.

5.

Pate on kuin pingispallo.
Kun sen työntää veden alle se pomppaa ylös.

6.

”Pate on kuin pingispallo.
Kun sen työntää veden alle se pomppaa ylös.”

Pingispallonkin voi puhkaista.

7.

En ymmärrä miten Väyrynen kehtaa tehdä noin; ”hakea työpaikkaa” mitä ei ole aikomuskaan ottaa vastaan = kansanedustajaksi eduskuntaan ja sitten vaatia itselleen parempaa duunia tai ottaa työn vastaan vasta kun hänelle sopii. Ei ole röyhkeydellä rajaa. Jos olisin työnantaja (ja tavallaan olenkin) niin minä näyttäisin Patelle ovea ja varasijalta nousisi hänen paikalleen oikea työntekijä. Onhan Patella kokemusta ja varmaan osaamistakin, mutta itsekkyyttä vielä enemmän. Joke1:n mielipide on kaiken kattava.

8.

Rikoslaki määrittelee uhkailun ja kiristyksen. Jos toimittajan mielestä, kun julkisesti esittää, että Väyrynen kiristi itselleen… todella on tapahtunut näin, niin tehkää rikosilmoitus kiristyksestä. Saattaa olla Väyrysellä mahdollisuus hakea kunnianloukkauksesta muuten korvauksia, ellette pysty väitteitänne esittämään todeksi.

9.

Itse olen 70-luvun lopun lapsia, eikä minulla ole juurikaan mitään mielikuvaa siitä, millainen tämä ihme Paavo Väyrynen on ollut ministerinä. Eikä taida olla kovin monella muullakaan suurin piirtein samaa ikäluokkaa olevilla, mutta median syöttämä juttu Paavon kummallisuudesta kyllä uskotaan.

Ainut mitä tiedän tyypistä on se, että hän neuvotteli ja oli jättämässä Suomen EU-jäsennyyshakemuksen, eikä siitä ole hirveästi ollut Suomelle vahinkoa. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että siinä tyypissä on aikuisen miehen karsimaa ja asennetta, jota tuo hallitus ainakin näyttää tarvitsevan.

10.

Kultaisella 80-luvulla tätini (tulipunainen 80-vuotias kommunisti keskustellessaan herttaisessa yhteisymmärryksessä kokoomuslaisen mieheni kanssa) määritteli: ”Keskusta on kuin paska potussa - ei pysy pinnalla, mutta ei uppoakaan.” Paavo puolueensa lajipuhdas edustaja…

11.

Demareille on sittenkin Jumala olemassa. Tässä tapauksessa Vanhasen hahmossa. Siltähän se jo näytti että vain Jumala voi mitätöidä vaalituloksen.
Ja niinhän tapahtui. Juonittelulla tätä maata ei tulevaisuuteen johdeta.
Juonittelu alkoi Kepun sisällä ja jatkuu hallituksessa/eduskuntaryhmissä.
Kepu pettää aina.Väyrynen petti Kepua. Kepu petti kansaa heittämällä sen eteen tosi punaisen vaatteen. Se sattuu olemaan demarien perinteinen väri.

Väyrysen pitkä ansiolista on maan etujen kannalta lähinnä käänteinen.
Kansa (Lappia lukuunottamatta) on presidentinvaaleissakin vaivautunut
suureen äänestysprosenttiin varmistaakseen että häntä ei valita. Niin olisi
nytkin ollut jos edes aavistusta tästä olisi ollut julkisuudessa.

Vanhanen menetti myös arvostuksensa mahdollisena tulevaisuuden valtiomiehenä ja koko kansan johtajana saman tien ja saa takaisin
johdateltavan sätkynukkepolitrukin imagonsa tupana. Sitä ei korvaa edes sängyssä-sätkijän maine.

12.

Väyrynen on väykkä, mutta onhan miehellä perspektiiviäkin, kun vain muistaa jättää MINÄ -sanan käytön vähemmälle.
Mitä muuten tekee oikeaoppinen demari nyt? Toivoo, että Suomella menee edelleen hyvin vai toivoo, että kaikki menee päin persettä. Veikkaan jälkimmäistä ja seuraavissa tuponeuvotteluissa saan veikkaukselleni vahvistusta. Kunnon demari ei välitä siitä, vaikka itsellä menisi huonosti kunhan muilla ei mene ainakaan paremmin.

13.

Nimimerkille ”kuka Paavo”:
Kun olet 70-luvun lapsia ja vailla mielikuvaa hänen ministeriajoistaan, niin
tässä esimerkki:
Vuoden 81 syyskuussa Kekkonen oli jo pois pelistä ja KGB:n ”omaksi miehekseen” valitsemaa alkoholisoitunutta A. Karjalaista tuettiin tulevaksi presidentiksi joiltakin tahoilta. Yksi tahoista oli puoluetoveri P. Väyrynen, joka ehdotti KGB:lle yhteistä strategiaa, jolla idänkauppaan luotaisiin keinotekoinen häiriötila, jonka poistamisessa sitten vain A. Karjalainen voisi onnistua. Tämäntapaisilla strategioilla oli ollut jo aikaisemminkin Neuvostoliitolle mieleisä tuloksia, vaikka ”itse tilatuista uhkista” ei ollut jäänyt näyttöjä, vain epäilyksiä.

Tällä kertaa kuitenkin näyttöjä jäi. Väyrynen oli itse kirjeitse kertonut tästä keskustelusta A. Karjalaiselle, joka oli sen arkistoinut, sensijaan että olisi ”syönyt ennen tuhoamista”. Kirje tuli sitten esiin Karjalaisen muistelmissa (Tarkka-Karjalainen). Rysän päältä yllätetty Väyrynen kiisti
silloisen (ja myöhemmänkin) tapansa mukaan asian, kunnes kirje julkaistiin.
Tällöin hän yritti vedota tekijänoikeuksiinsa - siis kirjettä ei olisi saanut julkaista ilman hänen lupaansa - eli ns. saastunutta todistetta ei saisi
käyttää ! Vasta lopuksi hän keksi puolustautua sillä, että se oli maan tapa siihen aikaan !

Myöhempiä episodeja löydät kyllä lisää jos vain etsit. Johdonmukainen kuva
miehestä joka rysänpäältä kiinni joutuessaan, kiistää tapahtuneen, kiistää
todelliset motiivinsa ja lopuksi valittaa olevansa milloin median, milloin poliittisen ajojahdin uhri, toistuvat hänen menneisyydessään. Niin nytkin,
hän salasi motiivinsa asettuessaan ehdokkaaksi, ja saatuaan lappilaisilta
runsaasti ääniä, ilmoitti että tehtävä ei kelpaa. Ja itse hän ei (ilmeisessä)
omahyväisyydessään näe nytkään mitään outoa, tai paheksuttavaa.

14.

Go Paavo Go!!

15.

Sitä saa mitä tilaa. Äänestä kepua, ja puun takaa pongahtaa Väyrynen.

Jos jaksaa - Paavon rehtiin sielunelämään voi tutustua kirjoissa:
On totuuden aika, osat 1 ja 2. Nuo totuudet on Paavo ihan itse kirjoittanut.

16.

Kyllä nyt lappilaisia naurattaa.

17.

Järkyttävää nämä pääkaupunkiseutulaiset Paavoa lokaavat heitot tällä ja joillakin muillakin palstoilla.
- Näköjään pettymys ja ahdistus on syvä maakuntakeskuksen nimeltä Oulun jääkiekkoseura Kärppien voitettua jälleen. Se omin stadilainen urheilulajikin, moottori”urheilut” unohtaen, on nyt menetetty.
Nyt stadilainen jenginuoriso ei sitten hiljaisesta sopimuksesta enää välitä vähään aikaan koko lajista ja sen analysoinnista - kiukutellaan omassa piirissä kuin kakarat - mutta haukutaanpa Paavoa vaihteeksi näillä palstoilla!
- Eivätkä sähköisen median toimittaja/kolumnistit myöskään kirjoittele analyysia Kärppien menestyksestä, kuten aitona urheilufanina toivoisin. Valtakunnallisen median journailistien on kirjoitettava niistä aiheista, kuin mitä ydinlukija-alueella toivotaan ja käsiteltävä vieläpä odotusten mukaisissa sävyssä!
- Epämääräinen helsinkiläisahdistus purkautuu nyt Ilkka Kanervan ja Paavon ministerivalintojen riekkumiseen. Paavon valinnan sitä paitsi teki Matti Vanhasen johtama puolue, jonka keulahahmo on syntynyt ja kasvanut pk-seudulla ja sen liepeillä.
- Sitä paitsi järkyttävää sekin, miten Helsingin seutulaiset osoittautuvat yhtä vähän tajuaviksi ja tietäviksi, kuin jotkut amerikkalaiset urbaanilegendojen mukaan. Ei maaseutu ole yhtä kuin Keskusta. Tutkikaapa kuinka paljon Kokoomus ja SDP saivat ääniä viime vaaleissa ns. maaseudulta, kylistä ja maakuntakeskuksista? Jos VAntaan, Espoon ja Helsingin ulkopuolinen maa äänestäisi Keskustaa, kuten ehkä pitäisi, eduskunnassa olisi kaiketi yli 150 keskutalaista. Kun näin ei ole, demarit ja kokoomus ovat lähes yhtä maalaisia puolueita kuin Keskustakin. Koko kansan Kepu halusi demokratia pelisäännöin Paavon ministeriksi!
- Onneksi demokratia vielä toimii, eivätkä keskustelupalstoilla notkuvat ole saaneet veto-oikeutta valintoihin.

18.

Mistä kummasta (lue naftaliinista) tämä Paavo on vielä kaivettu esiin?

19.

Jouko S.:lle. Minusta on aika höperöä, että vertaat jotain, jonkun maaseudun jääkirkkoseuran mitallia Väyryseen. Olet joko liian nuori muistaaksesi Paavon tekemisiä ja tekemättäjättämisiä, tai jo dementoitunut.

20.

Paavo oli täysillä ja kovalla äänellä EU:ta vastaan ja sitten kun päätös liittymisestä tehtiin, se oli heti ensimmäisten joukossa menossa eu-parlamentikoksi, liekö paremmalla liksalla ollut asian kanssa mitään tekemistä? Ja siellähän tuo on tähän asti viihtynyt… olisi pysynyt siellä vain.

Ei Väyrysen moittimisella ole mitään tekemistä maaseudun, Lapin, puolueiden saati sitten jääkiekkoseurojen kanssa, tuo mies osaa ihan itse aiheuttaa hälyn ympärilleen. Kyse on henkilön asiattomasta toiminnasta ja sen herra ministeri Väyrynen on aina osannut.

21.

Mistä ihmeen kiristyksestä IltaSanomat syyttää Paavo Väyrystä . Väyrynenhän vain ilmoitti jo vaalikampanjassaan selkeät vaihtoehdot: jos hänet valitaan kansanedustajaksi, hän odottaa, millaisen tehtävän hän Suomen eduskunnassa saa. Jos se ei ole tarpeeksi vaikutusvaltainen tehtävä, hän jatkaa työtään europarlamentissa. Suomen Keskusta noudatti täydellisesti demokratian pelisääntöjä sen päättävän elimen äänestäessä ministeri ehdokkaista. Tuossa äänestyksessä Väyrynen tuli valituksi ulkomaankauppaministeriksi. Valinta oli hyvä! Pätevä ja kokenut parlamentaarikko vaativaan tehtävään koko Suomen onneksi.
Voi, voi teitä tietämättömiä, joita ”lööppilehdistö” johtaa harhaan. Sitten vielä ”mielipidetiedustelulla” tarkistetaan, miten hyvin harhaanjohtaminen on onnistunut! Että sillä lailla!
Lämpimät onnittelut Paavo Väyryselle!

22.

Siinä ei ole mitään kummallista, että EU-parlamentissa istuu myös EU-kriittisiä ihmisiä. Silloinhan se demokratia toteutuu. Luoja paratkoon, jos siellä olisi vain unionin jees-henkilöitä.

23.

Paavon poliittinen ura huipulla oli -70 luku..nyt aika ajanut ohitse..vois vallanhyvin siirtyä viettää eläkepäiviä..elikkä Paavolla ei ole uutta annettavaa Suomenkansalle..ja saishan joku nuori siitä paikan aloittaa poliitikon ammattia harjoittaa.jne..

24.

Hyvä Jouko S,
Viidennen polven helsinkiläisenä voin vilpittömästi väittää ettei antipatioillani Väyrystä kohtaan ole mitään tekemistä Kärppien voiton kanssa. Kärpät ansaitsevat voittonsa, sitä ei käy kiistäminen.

Antipatiani Väyrystä kohtaan juontavat jo kauaus 70-80-luvulle. Taitavampaa ”totuuden tulkitsijaa” saa hakea, eikä mikään ole koskaan Paavon syy. Hävittyään vuoden 1994 presidenttipelin sekä Ahtisaarelle että Rehnille syytti Paavo mediaa.

Onneksi on niin, ettei pelkillä Keminmaan ja Oulun äänillä nousta sentää presidentiksi.

Onnea vielä Kärpille!

25.

HIRVEÄÄ TÄMÄ NYKYINEN SUOMEN EDUSKUNNAN TOUHU EI OLE MILLÄÄN MITÄÄN RAJAA.VAIKKA EI OLE PÄÄSSYT KANSAN EDUSTAJAKSI NIIN PÄÄSEE MINISTIRIKSI(VIHRITEN IÄKÄS TÄTI) LAKEJA MUUTETAAN NIIN ETTÄ KÖYHÄT KÄRSIVÄT JA HERRAT VOIVAT PAKSUSTI.KYLLÄSTYNYT SUOMEN KANSAN VALLAN KÄYTTÄJIIN JA NIIDEN JUTTUIHIN.PAAVO PAHIMASTA PÄÄSTÄ.EN ÄÄNESTÄ SEURAAVALLA KERRALLA.

26.

Itse olen syntynyt Oulun lähellä, mutta tuo Väyryskä.. hyi helkkari sentään! xD
Aika kuvaava on että eräässä Väyrysestä tehdyssä tutkimuksessa oli kommentteja ihmisiltä, jotka äänestivät/tukivat Väyrystä aikoinaan mm. seuraavaan tyyliin:

Olen jopa rukoillut Paavo Väyrysen puolesta ja pyytänyt kestävyyttä hänelle kovissa koettelemuksissa”” (Helsinki)

”Nyt olenkin ottanut Paavo Väyrysen sillä tavoin ohjelmaani, että rukoilen hänen puolestansa joka päivä - en tiedä, minkälaiset suunnitelmat Herrallamme ovatkaan Paavo Väyrysen suhteen? Odotan suuria Jumalalta.” (Alavus)


http://www.uta.fi/~tierka/paavov.html


Jotta tämmöstä. xD

27.

Lopettakaa tuo Paten mollaus, siihen ei ole mitään syytä, näyttää vaan että Paavosta on tehty yhteinen poliitikkojen sylkykuppi - joka asiahan sellaisen tarvitsee. Väyrynen on erittäin pätevä henkilö ulkomaankauppaministeriksi, kyllä kokemukselle annetaan arvoa ainakin ulkomailla, jossa 60 vuotias on vielä nuori poliitikoksi.

On huvittavaa, että poliitikko ei muka saa valita tehtäviään kokemuksen ja pätevyyden mukaan, niinhän kaikki tekee muissa hommissa, ettekö te Väyrysen mollaajat nää malkaa ”omassa” silmässä?

28.

Hei Paavo!
Ota mökkisi ja vie se jonnekkin etelän eläkeläisrannalle ja unelmoi siellä olevasi camping alueesi kunkku!

29.

Kiitos Paavo !
Paavo Väyrynen on ollut ja on Suomen lahja Ministerinä.
Pätevyyttä on vaikka muille jakaa. Me jokainen lukutaitoinen osaamme kyllä itseämme kehua. Paavoa ei kannata moittia siinä asiassa, olemme vain kateellisia.

Demoratia jälleen toimi Paavonkin kohdalla. Olet ministereistä paras ja Ilkka Kanerva toisena. Menestystä heille.

30.

kun ottaa väyrysen eduskuntaan on fiksumpaa ottaa vaikka SIKA.

31.

Täällähän on pelkkiä lasten itkuja, kun ei politiikasta tiedetä mitään.
Väitän, että nämä äidin pikku nörtit eivät edes käyneet äänestämässä, kun eivät demokratiaa ymmärrä ollenkaan.
Kyllä vähänkin suomalaista politiikan tekoa seuranneen pitäisi tuntea vähän vanhempiakin poliitikkoja!
Mitähän demokratiaa junnujen mielestä se on, kun vapailla vaaleilla valittu ehdokas ei saisi edustaa?
Muistakaa junttinörttijunnut, että käytte ensin äänestämässä, ennenkuin tulette tänne lapsellisia mielipiteitänne esittelemään!
Sellaisella, joka ei äänestämässä käy, ei ole minkäänlaista oikeutta arvostella näitä asioita!
Itkekää vaan siellä äitin helmoissa edelleen!!!

32.

Pate on minun mies. Haistakaa hihhulit mitä kerkiätte. Patella on selkärankaa sanoa, mitä ajattelee, mutta te vastustavat surkimukset ette edes ymmärrä missä ollaan menossa.

33.

Pitää Lapista sentään yksi ministeri olla, Paavo edustaa Suomea ja yli 10 tuhatta äänestäjää .

34.

PAVE IS KING!
Paavo näytä niille mitä on oikea Kekkoslainen politiikanhoito!
Potki persiille niitä poliitikoiksi itseään nimittäviä jokalööpissä keikkuvia pellenkuvia ja estä tekemästä vastuttomia päätöksiä. Selitä niille märkäkorvakeltanokkapoliitikkopelleille mitä tarkoittaa valtion omavaraisuus ja kuka sen jyvän todella tuo puuroon ja leipään ja ohramaltaat terassikaljaan!

35.

Pate ennusti neuvostoliiton hajoamisen, lama-ajat, ja markan menetyksen vuosikausia etukäteen. Hän on oikea meedio, jopa liian viisas ja siksi vaarallinen vastustaja muille politikoille.
Kyllä sossut kiemurteli 80-luvun lopulla kun Paavo ennustuksiaan lateli.

36.

Eduskunnassa joskus kuultua:
Paavo on hyvä altapainija. On parempi kuin kuvittelinkaan.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös