Missimittelön jälkipyykki osa 1
12.2.2007
Iltapäivälehdet eivät osanneet odottaa, että Noora Hautakangas kruunattaisiin ja kukitettaisiin, ja nyt neitiä sitten tituleerataan yllätysmissiksi. No just! Pelkkä missikisojen voitto ei kuitenkaan riitä lööpeille tänään, sillä voiton tiimoilta on herännyt epäilys… vilpistä!
Iltalehden mukaan vedonlyöntiyhtiöt epäilevät, että missikisojen voittaja oli joidenkin tiedossa etukäteen. Hautakankaan vedonlyöntikerroin kun romahti aivan missikisojen kynnyksellä ja lisäksi vetojen vastaanottaminen keskeytettiin joidenkin yhtiöiden listoilla. Vedonlyöntiyhtiö Unibetin maajohtaja Seppo Jokisalo on asiasta jopa niin tohkeissaan, että lafka tiputtaa missikisat jatkossa kokonaan pois vedonlyöntilistoiltaan. Perkules sentään! Jos tämä ei olisi osastoa ”vuoden marginaalisin kriisi”, olisi aamukahvi voinut mennä väärään kurkkuun. Nyt se meni onneksi omaan kurkkuun, joten ei hätiä mitiä.
Millainen se vastavalittu missi sitten on? Ainakin äitinsä mukaan aika mielenkiintoinen persoona: ”Emme millään uskoneet, että Noora voittaisi. Hän lähti semifinaaleihin aivan kuin käymään kaupassa”. Eli kangaskassi, ostoslista ja tyhjät pullot mukanaan?
Viikonlopun tragediat meille tarjosi tällä kerralla tuli. Yksi liekkeihin kuolleista oli Raid-näyttelijä Kai Lehtisen poika. Älkää hei jaksako… Ensi viikolla luvassa: ”Suden vuosi -elokuvan Krista Kososen etunimikaiman kaveri sai hikan ja kompastui!”. Jokainen ihminen on laulun arvoinen ja jokaisen kuolema yhtä valitettava. Sääli, etteivät myyntiluvut tunnusta tätä totuutta kanssamme. Silti Polttopisteen toimitus ottaa osaa niin Lehtisen kuin muidenkin tulipalon uhrien poismenoon ja toivoo kaikille läheisensä viikonloppuna menettäneille voimia.
Rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin lupaa tarttua rivasti sähköjohtoihin. Ja tästä kun olisi saanut niin hyvän lööpin…
Heikin ja Jaanan välit ovat viilenneet. Tämän meille tietää kertoa Iltalehti, joka on saanut asiantuntijalausunnon mystiseltä ”viisufanilta”. Lehti tietää myös kertoa, että ”Tohlopin käytävillä ei voinut olla aistimatta lämpötilan viilenneen ainakin pari astetta sitten edellisten alkukarsintojen”. Melkein perään lehti kuitenkin käräyttää itse itsensä kertomalla, että ”juontajapari pysyi lauantaina visusti poissa Tohlopin mediatiloista”. Onko Iltalehden toimittajilla useinkin tapana hiippailla Tohlopin käytävillä fiiliksiä haistelemassa vai mistä tässä on kyse?
Väisäseltä meni yö ”vähän pilalle” Igglon mainoksen takia. Toisin kuin mainos antaa ymmärtää, Riitta ei ole lähdössä ”Keken” matkaan ja polletkin pysyvät kotipilttuussa. Mikä helpotus!
Päivän voittaja: Ilta-Sanomat
Haiskahtaa hieman siltä, että Iltalehti on jostain kiukkuinen tuoreelle missille, kun noin karseita kuvia julkaisee. Hellempää kohtelua lööppiuntuvikolle, kivisydämet!
Sivusilmin
”Yritti itsemurhaa vähän ennen kuolemaansa”… Miss American pie:n kuolema se jaksaa inspiroida toimittajia…
Arvosanasi uudelle missille?
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Missä Susan?
- 2.
-
elä kehtaa j
- 3.
-
Missi on valittu ja pulinat pois.Voittajaa ei pidä sekoittaa joihinkin vedonlyöntisotkuihin.Toivoa sopii että joku missimamma suojelee ja neuvoo voittajaa.
- 4.
-
johnjohn, kuka susan?
- 5.
-
Kaikki sympatiat persoonallisella tavalla kauniille nuorelle naiselle.

