Plaza

Mika Häkkisen tyttöystävä töissä ilotalossa - katso kuvat!

28.5.2008

Huonot uutiset, bordellit, Tanja Karpela, rakkaus, avioero, kansanedustaja, Monaco

PolttopisteTanja Karpelasta kuuluu ristiriitaisia uutisia. Iltalehti kertoo Tanjan olevan eron kynnyksellä surusilmä, mutta Iltasanomissa hänen paljastetaan olevan oikein hyvällä mielellä. Onko Tanja sairastunut maanisdepressiiviseen mielialahäiriöön vai mistä on kyse?

No, lööpeistä tietenkin. Lukijakuntaa kalastellaan nyt hyvillä ja huonoilla uutisilla, sillä onhan avioero aina vanhan loppu ja uuden alku, surun ja ehkä ilonkin asia.

Iltalehden mukaan Tanja on taas surusilmä. Kysyttäessä avioerohakemuksen tilasta Tanja vastaa lyhyesti:

”En kommentoi.”

Kysymys oli lehden mukaan niin vaikea, että Tanja ei pystynyt ohittamaan kysymystä ilman surun tunteita.

Ilta-Sanomien mukaan avio-ongelmansa selättäneiden kansanedustaja Karpelan ja hänen ohjaajamiehensä Saarelan suhde onkin kunnossa. Kysyttäessä jälleen tilannetta Tanja valaisee toimittajaa:

”En kommentoi.”

Kysyttäessä tunnelmia ”kotipuolessa”, saadaan lisää valaistusta asiaan.

”Juu, ei mitään uutta. Kaikki on niin kuin ennenkin”, iloinen Tanja vinkkaa.

Tilanne tulee jatkumaan niin, että mikäli kumpikaan ei jätä toisen vaiheen avioerohakemusta vuoden kuluessa harkinta-ajan alkamisesta, avioeroasia mitätöityy.

Ollin ja Tanjan rakkaudesta kertoo paljon se, että toukokuussa Karpelan ja Saarelan kerrottiin hankkineen rakkaustatuoinnit lempensä merkiksi.

Päivän voittaja: Iltalehti

Suru voittaa ilon.

Sivusilmin: Mika Häkkinen on pistänyt hynttyyt yhteen uuden rakkaansa Marketa Krematovan kanssa, he asuvat Monacossa aivan meren rannalla. Tuoreimpien tietojen mukaan Mikan uusi tyttöystävä on ollut töissä bordellissa.

Katso Marketan rohkeat kuvat! >

Mikan ja Marketan Lemmenpesä by night:

Lemmenpesä

 

Kumman pitäisi erota?

Katso tilanne vastaamatta

1.

Mikahan on ollut täysin alapäänsä vietävissä. Voihan sitä vaihtaa nuorempaan, mutta vaihtaa nyt fiksu Erja mokomaan………..
Tosin voihan se olla niinkin että nyt Mika on löytänyt arvoisensa kumppanin…………

2.

Mikalla on ilotyttö, hah, hah! Erja oli lady.

3.

Taitaa olla miehellä keski-iän kriisi. On kyllä entiselle ilotytölle melkoinen ”löytö”. Sääli pieniä lapsia, joilta hajosi koti.

4.

Feministit on viime vuosikymmenet haukkuneet miehiä tyhmiksi. Ok, ehkä monet meistä ovatkin naisiin verrattuna. Nyt Mika, Ike, Matti ja Tanjan mies ovat todistaneet tämän Margetan, Tukiaisen, Susaneiden jne. kautta, että näitä idiootteja löytyy myös naisten puolelta, vaikuttajien käsipuolesta ja saamme vielä tapailla niitä… Tasa-arvo kunniaan tässäkin asiassa! Hyvä pojat!!

5.

Mika saa kerrankin laadukasta… seuraa

6.

voi itku mikan kanssa, onneksi erja oli sen verran fiksu että luovutti paikkansa mikan tasoille naiselle. ja uskon että ratkaisu on myös lasten
kannalta hyvä.

7.

Ero on se hirvein LAPSILLE..että kestäkööt vanhemmat ,,kun eivät ole itsekään kasvanut isoksi,,kyllä tulee vielä suru puseroon ja katomus,,kun huomaa ettei se”””UUSI””ollutkaan muuta kun kertaheittojuttu…silloin on myöhäistä palata siihen vanhaan…

8.

Kyllä naiset osaa. Hattua nostan näille naisille jotka pelkästään laittamalla likoon oman persoonansa, ulkonäkönsä ja kohtuullisen määrän älyä saavuttavat hetkessä sen mitä moni nainen ei saavuta koko elämänsä aikana. Voi, kun se miesten äly ja fiksuus on niin helppo kyseenalaistaa, siihen kun pystyy nainen kuin nainen jolla sattuvat olemaan kurvit kohdallaan ja ikää sen senverran, että miesten naiiviudesta ei ymmärrä ärsyyntyä tai, että saavutetut hyödyt ylittävät ärsyyntymiskynnyksen.

9.

Kautta maailman sivun (I) on vienyt miestä kuin lammasta teuraaksi.
On myös naisia jotka kiipeävät reittä pitkin parempaan asemaan, kuten nuo yllä mainitut.

Kaikilla meillä on menneisyys ja jos on ammattilainen alalla, luulisi miehen olevan ainakin siltä osin tyytyväinen.
Ei sitä ole ennenkään naamalla naitu.

10.

Itsepähän ovat sössineet asiansa.

Kyllä ns. elämässä rilluttelu (luksuselämä, epätavallinen ammatti ihailun keskipisteenä, julkkisten siipeily) jää elämään kenen hyvänsä sitä kokeneen päähän jonkinlaisena kaipuuna takaisin tuohon elämänvaiheeseen kriisien kohdatessa. Jos pitäisi laittaa nämä viisi henkilöä järjestykseen sen perusteella, minkä verran ovat elämänsä aikana tehneet rehellistä, tavallista kahdeksasta-neljään -työtä ja säilyttäneet sen myötä järkensä, oma arvioni menee näin: Erja, Olli, Tanja, Mika, Mikan silikoniheitukka.

Jos ei ole tehnyt koskaan tavallista työtä, käy helposti niin, että tuntee olevansa ihan tyhjän päällä uran ja suosion hiipuessa (monenko huippu-urheilijan kohdalla tämä on jo nähty?). Elämää on vaikea rakentaa, jos ei ole juuri koulun penkkejä kuluttanut tai hankkinut itselleen jotain muuta erityisosaamista. Asiaa ei myöskään auta, jos ei ole annettu kuin pavun kokoiset aivot. (Sille ei tietenkään itse voi kovin paljoa paitsi ehkä uskomtattomalla sinnikkyydellä. Moni entinen tähti ei tosin sellaiseen vaivaudu, vaan haluaa tehdä edelleen jotain näyttävää tai tempaista kerralla, jotta hänet muistettaisiin.)

Käsittääkseni Erja on sen verran perusjärkevä myös luonteeltaan (plus selviytyjäainesta), että hän nousee vielä kuin Fenix tuhkasta.

11.

No, eikö se Mika ”parempaa” löytänyt? Nämä kaiken maailman tanssijat näyttää olevan kovassa huudossa, jos haluaa julkkiksen kanssa seurustella.

12.

Näin voi käydä, että mulkku vie ja kun 'ohjaussauvassa' on pätevä kuski, sanoisinko ammattilainen.

13.

harmi mikan lapsia, ei varmaan ole vanhempana kiva kuulla,että isä jätti äidin huoran takia. mika on herrasmiehen irvikuva.. hävettää että tuollainen mulkku on suomesta.

14.

Onhan Mikalla ollut parempiakin. Erja ei ymmärtänyt häntä enää siksi tuli aviokriisi. Julkkis elämä voi olla raskasta kun ne ei saa ikinä olla rauhassa. Lehdistö tekee aina höyhenistä kanoja ja kaikki ei kestä sellaista. Se on useasti julkkisten erosyyt eikä rakkaus elämän vaikeudet.

15.

Miksi Mika meni tekemään näin alaarvoinen teko..ja tuollaisen mitättömän naisen kanssa..toi nainen ei ole edes yhtään kaunis,,vaan tosiaan silikonia täynnä…miksi vajosit noin syvälle..olit minulle suuri sankari josta nyt tuli pelkkä”renttu””olen pettynyt,surullinen..VOI MIKSI MIKSI…

16.

Molempien pitäis erota ja pysyä myös erossa!

17.

Niin jos Mika halus samalla älykapasiteetillä olevan muijan.

18.

Kateellisten vouhotusta. Kyllähän Mika tuota mielummin panee, kuin sitä hirveätä Erja kotkaa….Rahastakaan ei ole kiinni…

19.

Aikuiset ihmiset saa tehdä mitä haluaa. Vituttaa tällaiset otsikot!
Eikö mailmassa ole hieman tärkeämpiäkin asioita murehdittavana?

20.

Haloo pikkuruinen suomi!
Mika elää euroopassa, jossa ei olla näin vanhoollisia tietyissä asioissa kun meillä. Jos mies on rakastunut, sallikaa se hänelle. Erosta puheenollen, ei ole tässäkään maassa mitään ihmeellistä. Miten Mikan lapset voisivat eron tullessa huonommin kun muiden eronneiden? Tiedättekö kuinka paljon meillä suomessa on lapsia joiden vanhemmat ovat eronneet?

21.

Nythän on Marketalla kiva koti odottamassa töistä kotiin palatessa. Joskus voi ottaa vaikka töitä mukaan kotiin, jos ei ehdi kaikkea työaikana hoitaa.
Vakavasti ottaen, minkäs ihminen menneisyydelleen tekee…

22.

Kun vaimo kohta 50v niin ei oo sama asia. Mestarit ottaa uuden, sen Erja varmaan tiesi…

23.

Miehet pitää kauniista naisista! Röpelöt jää kakkosiksi, pitää ymmärtää myös miestä. Kun mies tekee menestyksen niin hän ansaitsee sen !! Myös kauniit naiset.

24.

Eikö Erja miettinyt et nuorempi mies? Vai oliko ehkä julkisuushakuisuutta, tai rahan tarvetta? Lentoemot kunniaan ;-)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös