Plaza

Matti Nykänen alamäessä

28.2.2008

seksi, Matti Nykänen, saaristot, eduskunta, dramatisointi, iltapäivälehdet, kaiuttimet, hyppyrimäet, kuolemat

PolttopisteessäMatti Nykänen on palannut hyppyrimäkeen. Paluu oli onnistunut, sillä mies tuli veteraanien MM-kisoissa viidennelle sijalle. Silminnähden hyvä kuntoisessa Matissa olisi esimerkkiä myös Harri Ollille.

- NUMERO 172, Matti Nykänen, Suomi, kajahtaa mäkimontun kaiuttimista.

Matti leiskauttaa kaksi tasapainoista hyppyä ja saa kisan jälkeen onnittelupusun - keltäpä muultakaan - vaimoltaan (kai se on tällä hetkellä vaimo?) Merviltä. Luvalla sanoen Mervi ei sitten näyttäisikään olevan yhtä hyvässä kuosissa kuin edelleen laihduttava Matti. Pikemminkin päinvastoin kuvan perusteella voisi sanoa, että rouvalle on kuppi maistunut.

Mitäs sitten tästä sanotte? Entinen kansanedustaja Marjukka Karttunen on paljastanut kirjassaan olevansa suoranainen seksipeto. Ilta-Sanomien lööppi siteeraa Karttusta: Halusin seksiä aamuin illoin. Lähdetäänpä kaivamaan juttua sisäsivuilta. Tulkaa mukaan. Etsivä löytää, sanotaan. Ja löysimmehän mekin.

- Ajattelen seksiä aamulla ja heti vartaloni alkaa hyrrätä, kun uninen mieheni alkaa herätä. Mietin seksiä keskipäivästä iltapäivään ja illalla mielessäni on seksi, kun käymme nukkumaan.

Myös eduskunnan seksuaalihäiriköille on jotain.

”Karttunen nautti, kun miehet tuijottivat suupielet kaljavaahdossa hänen rintojaan. Hän korosti turvonneita rintojaan vielä strassineulalla.”

Marjukka takaisin eduskuntaan?

No sen, minkä lööppi jättää kertomatta, kerromme me teille rakkaat lukijat. Karttunen ei aina ole tällainen seksiaddikti vaan kyse oli raskausajan hormonitoiminnan muutoksesta.

Kuka muistaa Anneli Saariston? No niin, arvasimmehan me, että kaikkihan Madame La Dolce Vitan muistavat. Molemmat iltapäivälehdet haluavat kuitenkin kaivaa Saariston lähimenneisyydestä jotain sellaista, josta me emme ole kuulleet mitään. Arvelemme, että Madame on levyttämässä (älkääs nyt, tarkoitamme siis oikeasti julkaisemassa levyä!) tai lähtemässä konserttikiertueelle. Sellaisesta emme kuitenkaan löydä viitteitä. Dramatisointia sentään.

”Ja sitten hän antoi tulla sen minkä kaverit tiesivät: unilääkkeiden väärinkäyttö oli vienyt hänet lähelle kuolemaa.”

Ilta-Sanomat on vähän vähemmän dramaattinen ja oletettavasti hiukan lähempänä objektiivista totuutta: ”Jälkikäteen Saaristo kuuli, että liiallinen lääkitys olisi voinut olla hengenvaarallista.” Niin. Oletteko te muuten kuulleet ihmisestä, joka olisi kuollut kymmeneen nukahtamispilleriin? No emme mekään. Lääkeriippuvuushan on toki vakava asia, ja toivomme Annelille vain toipumista.

Päivän voittaja: Matti. Eiku. Iltalehti!

Näinä päivinä kaikki positiivinen uutisointi on hyvästä. Loistavaa Matti, onnittelut!

Sivusilmin

Ja vielä osoitus Matti Nykäsen nykykunnosta (löytyy se Mervikin vähän pitkältä videolta, kunhan vaan maltatte).

 

Sivusilmemmin

Susanna Sievisen treffiseurakseen huuto.netissä ostanut ei saapunut paikalle!

Uskotko, että Matti Nykänen jatkaa urheilu-uraansa?

Katso tilanne vastaamatta

1.

Eipä ihme,että naisia ahdistellaan, kun on olemassa Karttusen tyyppisiä naisia, jotka tyrkyttävät itseään joka paikassa.Nyt varmaan kuvitellaan, että kaikki odottavat äidit haluavat aamusta iltaan seksiä ja näitä ”armahtaja”-miehiä löytyy sitten tarjoamaan palveluitaan.Onkohan kaikki pakko julkistaa lööpeissä?? Eikö riitä kun kertoo asian omalle miehelleen.Kummalliselta avoimmuudelta kuulostaa.Epäilemättä Karttunen on joutunut/päässyt ahdistelun kohteeksi eduskunnassa.

2.

Niimpä.Eipä ole paljon lisättävää.Pyöriikö ”julkkisten”elämä pelkän seksin parissa.Ja pitääkö sitä todella repostella joka paikassa. Huh huh.

3.

”kunhan vaan malatte”?

4.

Voi että,ketä kiinnostaa jonkun Karttusen libido…pitäis vain omana tietonaan seksihimonsa,on naurettavaa levitellä tuollaisia lehdissä ja kirjassa.Säälittävää,en voi muuta sanoa.

5.

Eipä kai sitä tarvitse julkisesti kertoa että naitattaa…Kaikkia naitattaa joskus - tai useimmin - joskus sitten taas ei…

6.

On se hienoa nähdä suosikkinsa taas hyppäävän. Meitä 60 ja kuoleman
välissä olevia on Suomessa valtava määrä joka mielellään näkisi Matin
reippaanä jälleen!

7.

Mutta, mutta… eikös se uutinen tiennyt, että Matti voitti viimeisimmän kisan? ensimmäisessä kisassa oli tosiaan viides.

8.

Entistä harkitsevammin on mietittävä kun valitsemme Suomen Eduskuntaan henkilöitä asioitamme päättämään.
Kulunut talvi ollut vain skandaalisia asioita mitä media viestii kansalaisille eduskunnasta.
Mitä Karttunen mietti Eduskunnan istunnoissa, verotusasioita vai sitä millon pääsee taas naimaan ?
Näillä uutisilla koko eduskunta ” rötvääntyy”.
Mitä seuraavaksi ?

9.

Mervi on lihava

10.

VOI TAIVAS MIKÄ PLÖSÖ TOI MERVI ON. MATTIHAN TUKEHTUU SEN ALLE.MATILLE TSEMPPIÄ

11.

KAIKKI KARTTUSET ROHKEASTI ESIIN. KYLLÄ MEIKÄ POIKA PAINAA, YÖTÄ, PÄIVÄÄ JA MUULLOINKIN

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös