Plaza

Kiitos, YLE!

11.5.2007

juontaja, USA, leijona, Matti Nykänen, mitalit, Susan Kuronen, julkisuus, postikortit, musiikki, Euroviisut

Eilinen Euroviisujen karsinta saa arvosanan 10+. Kaikki pelot, joita viisujen osalta esitettiin ja joita me täällä Polttopisteessäkin lietsoimme olivat turhia ja vääriä. Ilta oli yhdellä sanalla määriteltynä upea.

Kaikki tuntui menevän nappiin: Juontajat olivat loistavia. Oli hieno ajatus kuvata kaikki juonnot lavalta yleisöön päin, jolloin juontajien taustalla näkyi koko ajan viisufanit ja lippumeri. Esitysten taustagrafiikka oli aivan loistavaa työtä. ”Postikortit” Suomesta toimivat.

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin äänimiksaukselle: ennen eilistä sitä aina luuli, että vika on kotitelevisiossa, kun musiikki menee puuroksi.

Kiittäminen ja ylistäminen on aina jotenkin lapsellista ja noloa, mutta vielä kerran: kiitos YLE, tosi hyvä hoito.

Illan ainoa pettymys oli se, ettei Andorran purkka-punk-poppoo päässyt finaaliin.

Ja pieni kiitos myös leijonille kisatunnelman nostamisesta. Kun USA-ottelu meni rangaistuslaukauksille, tappiomieliala valtasi kotikatsomot. Ei USA:ta vastaan voi voittaa rankkareita. Toisin kuitenkin kävi.

Koko MM-kisat rämpinyt joukkueemme pelaa mitaleista! Ällistyttävä saavutus.

Mika Myllylä -raasu ei sitä vastoin ällistytä. Valitettavasti meille on näköjään kasvamassa uusi Matti Nykänen.

Susan Kuronen -ressu joutui ilman omaa syytään nettikiusatuksi. Meitä harmittaa se, ettei Polttopisteessä -palsta ole tutkittavien joukossa. Tällä blogilla kun on liian vähän lukijoita ja kaipaisimme ilmaista julkisuutta. Eikö kukaan viitsisi antaa meitä ilmi?

No, kiitos kuitenkin vähille lukijoillemme. Ihanaa viikonloppua, lööppien ystävät ja jännittävää viisuiltaa huomiselle.

Päivän voittaja: Ilta-Sanomat

Asiat kohdallaan.

Sivusilmin:

Mikael Wiehe olisi sittenkin ollut parempi viisuedustaja Ruotsille?

Eilisen suurin häviäjä:

Katso tilanne vastaamatta

1.

Loistava! mutta pari asiaa jotkä häiritsivät kriittisintä…

1. Tyhjät penkit keskikatsomossa. Olisivat täyttäneet vaikka reunapaikoilla mutta tyhjäksi ei olisi saanut jättää….

2. Yleisön poistuminen liian aikaisin tulosten selvittyä… vielä kun suora lähetys menossa…

Mutta nämä varmasti korjaantuvat päälehtyksessä….

2.

Ja myös Jaana voisi lopettaa sen jokaisen sanan jälkeisen terävän pään nyökkäyksen,kuin painottaakseen jokaista sanaa,minkä sanoo.Hieno pari.

3.

Oli yllättävän hyvä. Postiivisesti yllättävä. Hatun nosto YLElle. Lava, tapahtuma, juontaja… kaikki toimi. Jopa TV-ohjaus.

Mutta en ole samaa mieltä äänestä. Miksaus painotti liikaa laula ja rumpuja. Ei kiva.

4.

Mustakin olisi ollut kiva nähdä ne Andorran pikku-Ramonesit finaalissa.

5.

Kyllä toivoisin Hannan vaatetukseen hieman enemmän persikan -taiaprikoosin väriä ja hieman tyyliin tanssii-tähtien kanssa kostyymeita silloin Hannalla olis mahiksia ei mustalla pärjää.Tosin sehän on laulukilpailu,saas nähä ei muuten pärjää,paitsi sääli pisteet,sorry.Tiedän jo minäkin haluan kotiin.

6.

Yle on historiaa mulle nyt ,kun en ostakaan digisovitinta ha hah haa.en ole yksin eipähän tarvii enää maksaa turhasta ja tyhjästä uusintoja koko kesän ja syksyn ohjelmat jo tiedetään pelkkää roskaa.Kiitos vaan en koskaan tule katsomaan roskaa .En ikinä ja meitä on monta.Ette satsanneetkaan aikuisille tarkoitteuhin ohjelmiin vaan johtajakin juoksentelee naisten perässä.Ei mitään kunnioitusta katsojia kohtaan,Minä sekä äititini lopetamme tv;nkatselun plus ystväni joten voitte olla varmoja siitä rahaa ei enää teille makseta miksi idiootit…unohditte suuret ikäluokat elämä ei ole pelkkää rockenrollia vaan.Tekis mieli sanoa ,että …stakaa mutta en sano vaan sanon Hyvästi

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös