Join me in death
16.1.2007
Päivän lööpit tarjoavat seksiä, tupakkaa, väkivaltaa ja urheilua… Eli kaiken mitä kasvava lööppiorja tarvitsee päivittäisen tarpeensa täyttääkseen!
Tupakka vaarantaa Ville Valon uran. Jos kaveri vetää lähes 22 000 savuketta vuodessa, eli kolme askia päivässä, saattaa vaakalaudalla olla muutakin kuin pelkkä ura. Ilta-Sanomien mukaan Valon sauhuttelutahti tarkoittaa käytännössä sitä, että valveilla ollessaan mies polttaa savukkeen kerran 10-15 minuutissa. Tuolla menolla HIM:in Join me -biisi saa ennen pitkää uusia ja sangen ikäviä ulottuvuuksia…
Kerrang!-lehden haastattelussa Valo kertoi kuukausi sitten seuraavaa: ”Kitaristilla on pedaali, jonka avulla hän saa kitaransa kuulostamaan siltä, kuin hän haluaa. Minun pedaalini on punainen Marlboro-aski.” Aika omituinen kommentti laulajalta, joka on useissa yhteyksissä antanut itsestään kuvan fiksuna nuorena miehenä. Toki Valon tupakointi on miehen oma valinta, mutta ehkä jutustelu kollega Jyrki 69:n kanssa voisi olla paikallaan? Suositella voisi myös Jason Reitmanin mainiota komediaa Thank you for smoking.
Iltalehti ei paljon lööpeissä ilottele. Ensin on menty mönkijällä päin puuta ja sitten on potilas piessyt vanhuksen kuoliaaksi. Näiden alla ilmoitus ilmaisesta tv-liitteestä tuntuu suorastaan ratkiriemukkaalta.
Skandaali ravistelee Idols-kilpailua. Ilta-Sanomien mukaan Idols-kilpailija Ruslanas Kirilkinasin viiden vuoden takaiset homopornokuvat saattavat vaarantaa hänen tiensä tähtiin. Polttopisteen astrologit eivät ole kuitenkaan vielä toistaiseksi onnistuneet selvittämään mistä tähdistä lehti puhuu, sillä ei kai kukaan oikeasti kuvittele Ruslanan voittavan Idolsia, vaikka hän kisaa saisikin jatkaa? Friikkiarvo saattaa tuoda menestystä joissain ohjelmissa, mutta kieliongelmat ja melko ponneton laulutaito taitavat muodostaa Ruslanasille pornokuviin verrattavan esteen. Jäämme kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraavaksi on luvassa Idolsin ihmemaassa.
Ihmiskauppa elää ja voi hyvin – urheilumaailmassa.
| Lukuina | Sanoja | Kuvat |
|---|---|---|
| Ilta-Sanomat | 18 | 5 |
| Iltalehti | 17 | 3 |
Päivän voittaja: Iltalehti
”Vessahuumoria presidentille”. Puhdasta neroutta, Iltalehti! Puhdasta neroutta.
Sivusilmin
Vuoden surkein jännitysnäytelmä? Mutta missä viipyy Bono? Uutta Ramboa odotellessa!
Kumpi on seksikkäämpi: Ville Valo vai Ruslanas Kirilkinas?
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Eiköhän se idols-tuomaristo laita tämän Ruslanan,vai liekkö Swetlana-takaisin Tallinnan laivaan,ja nopeasti.Heh,voiko homo olla seksikäs?????Huh huh..
- 2.
-
Kivaa kun IltaSanomilla loppuivat jutun ideat kesken. Eilisen Iltalehti kelvannee jatkossakin toimitukselle tietolähteeksi, säästyvätpähän aivosolut ajattelulta. Vai mitä uutta sanomien juttu Russiksesta tarjoaa meille, mitä iltalehti ei jo eilen kertonut? Nerokas on myös kannen heitto ”Lentoasemalla syntynyt vauva VOI HYVIN!”. Miksi ihmeessä vauva voisi huonosti?, varsinkin kun edellisenä päivänä kerrottiin kummankin, sekä äidin että lapsen voivan hyvin? Torta på torta, IS.
- 3.
-
hmm..tietäks joku sen osotteen missä toi ruslanas on niissä homokuvissa =P

