Häiriköt missien kimpussa
5.6.2008
Polttopisteen toimitus luuli tänään lukevansa samaa uutista molemmista iltapäivälehdistä. Iltalehti lööppaa miss Suomea piinaavaa häirikköä ja kilpailija missi-Nooran kiusaaja. Paljastuivat sitten ihan eri henkilöiksi nuo missit.
Totuus on lopulta se, että Polttopisteen toimitus ei vieläkään tiedä, kumpi on Satu ja kumpi Noora. Eivät iltapäivälehdet kyllä tunnistamista helpotakaan. No joka tapauksessa Satun ahdistelijasta kertoi ensimmäisenä Hymy-lehti, joka kertoi asiasta jo ennen Iltalehteä, valistaa Ilta-Sanomat. Asia lienee yhteiskunnallisesti merkittävä, kun pitää oikein kinastella siitä, kuka oli eka.
Entäs sitten Noora? Iltalehdessä kerrotaan Ilta-Sanomissa kerrotun Nooran ahdistelijasta.
Voitte arvata, että olemme entistä sekaisempi tästä vyyhdistä ja päätämme, ettemme me kerro mitään siitä, mitä näistä kahdesta nuoresta naisesta on sanottu siinä tai tässä lehdessä.
Jatkamme kuitenkin kaunotarten parissa, sillä tällä kertaa kyseessä on Iltalehden ihan ikioma uutinen! Suosittu malli Helena Karihtala on kuuleman mukaan eroamassa puolisostaan Akista ja muuttamassa Töölöön. Ja me kun kuvittelimme parin elävän onnellisena ja hankkivan loma-asunnon Porista, jonne Helena on sisustanut Villa Luvata -nimisen loma-asuntomessukohteen. Mikään ei ole ikuista.
Asiasta kuudenteen. Polttopisteen toimitusvuorossa oleva toimittaja onnittelee nyt itseään. Näin paljon tekstiä, eikä vielä sanaakaan Keskustan vaalirahoituksesta! Ei ole muuten Ilta-Sanomien lööpissäkään. Iltalehdestä emme sen sijaan tiedä, sillä näemme vain kannen, ja siinä kyllä komeilee superministeri Mauri Pekkasen kasvokuva. Teksti kertoo Keskustan nöyrtyneen. Nöyrtymistä osoittanevat palautetut vaalituet. Pääministeri Vanhanen ei kuitenkaan ole vielä nöyrtynyt yhtään, sillä edelleen hän uhoaa, ettei anna asiasta pääministerin ilmoitusta.
Päivän voittaja: Ilta-Sanomat
Iltiksen lööppi on ihan roskaa, mutta ei siinä ole sentään sanaakaan vaalirahoista. Onnittelut!
Sivusilmin
Onneksi olkoon Detroit, onneksi olkoon Valtteri Filppula!
Lätkä loppui, futis alkaa. Seuraatko EM-turnausta?
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
Joo jalkapallo olisi mukava peli varmaan mutta kun säännöt ovat keskiajalta ja mitään uudistuksia ei suostuta tekemään…Suurentakaa luupäät edes sitä maalia: puoli metriä lisää leveyttä ja 20 cm lisää korkeutta niin loppuisi nollanollatulokset…Nollanollatuloshan on yhtä samaa kuin jos ukot juoksisivat kaksi puoliaikaa edestakaisin ilman palloa…Pelkkää kuntourheilua siis vaikka tulosurheilusta pitäisi olla kysymys…
- 2.
-
mene sinä vaa pelaamaan sitä vitun curlingias saatana
- 3.
-
Kyllähän minä menisin mutta tähän aikaan kesästä on jäässä vähän huono luisto…Ei silti onhan siinäkin enemmän järkeä kuin juosta housut märkinä pallon perässä…
- 4.
-
Nollanolla -tuloskin voi olla varsin hyvä. Riippuu vähän näkökannasta.

