Plaza

Bensan litrahinta kohta 2 €?

14.5.2008

kunnanjohtajat, autoilijat, Lappi, alkoholi, Norja, autot, Pohjanmaa

PolttopisteLuvut ja tilastot ovat tämän päivän kuumin keskustelunaihe. Miksi Tero Lampén joutui pakkorakoon tiistaina Tervakosken SEOlla ja miksi Utsjoen kunnanjohtaja Viljo Pesonen on tuskastunut Nuorgamin Alkon tilanteesta?

Aloitetaan Tero Lampénista. Teron pakkorako on nimittäin auton tankkaus, kerrotaan Iltasanomissa. Tervakosken Maunontien SEO-asemalla haastateltu Lampén parahtaa:

”Pakkohan se tankata on kun muutakaan ei ole. Tämä on ainoa asema täällä.”

Bensan hinta huiteleekin jo yli puolentoista euron ja tämä alkaa olla autoilijoille liikaa. Dieselkin voi kallistua kesällä 1,50 euroon.

”En olisi yllättynyt, jos bensan hinta olisi kesällä 1,60 - 1,70 euroa”, kertoo ST1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen.

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen ei kuitenkaan usko, että 1,50 euroa on vielä suomalaisten autoilijoiden kipuraja, vasta kahdessa eurossa hän epäilee rajan tulevan vastaan.

Mutta sitten Lappiin. Ilta-Sanomat pysyy tänään puhtaalla asialinjalla ja käsitteleekiin uutisessaan Stakesin tuoreen tilaston antia siitä, missä ryypätään eniten? No, Lapissa tietenkin!

Jänkhäjoonaksen valtakunnassa myydään peräti 53,2 litraa 100 prosenttista alkoholia per asukas vuodessa.

”Tiedetään, tiedetään”, puuskahtaa Utsjoen kunnanjohtaja Viljo Pesonen.

Selitykseksi Pesonen kertoo sen, että Nuorgamin Alkossa käydään Jäämereltä asti Norjan korkean alkoholiveron takia.

”Muutenhan se merkitsisi pullon Kossua päivässä”, Pesonen jatkaa.

Suomen kuivimmat kunnat löytyvät Länsi-Suomesta, Pohjanmaalla keskikulutus jää jopa alle seitsemän litran.

Näin Suomi ryyppää - katso kotikuntasi! >

Päivän voittaja: Iltasanomat

Tero Lampénin haastattelu.

Sivusilmin: Piilokamera - Bensan hinta pompsahti.

Maksaisitko bensalitrasta 2 €?

Katso tilanne vastaamatta

1.

Siitä se on mukavaa, että mitä kalliimmaksi polttoaine käy, sitä enemmän tulee vain tuttuja vastaan. Saa sitten morjestella kaikille.

2.

Ja tuostakin hinnasta veroja suurin osa, vois tulla jo vähän valtio vastaan asiassa.

3.

se nyt on ihan sama mitä se bensa maksaa:D

4.

Bensa on halpaa, vaikka se maksaisi 2 euroa litralta. Verratkaapa esim. bussi- tai junalippujen hintoihin. Ministereitä myöten yritetään saada kansa vakuuttumaan julkisen liikenteen hyödyistä, vaikka Suomessa ei edes ole koko julkista liikennettä, kuin muutaman isoimman kaupungin keskustassa. Meilläpäin loppuisi rahat heti, jos kulkisi julkisilla. Eikä niitä kuljekaan kuin tosi harvakseltaan. Esim. meidän kylältä pääsee kesäaikaan, kun ei ole koulukyytejä, kerran viikossa keskiviikkoaamuna klo 09:00 kaupaan ja takasin. Jos siitä myöhästyt menee seuraava seuraavana keskiviikkona. Kun vien sunnuntai-iltaisin kolme tytärtäni pikkuautollani 100 kilometrin päähän Tampereelle opiskelemaan, säästän kaksi ylimääräistä Tampereen reissua junalippujen hinnassa, vaikka lasketaan opiskelijalipun mukaan. Jos perheemme lähtisi Ruotsin risteilylle junalla tai bussilla, menisi edestakaisiin lippuihin puolet kuukausipalkastani. Täälläpäin tulee nyt jo pelkkiä tuttuja (köyhiä) omalla autolla vastaan, joten saan morjenstella kaikille nyt jo. Ei köyhillä ole varaa ajaa julkisilla kulkuvälineillä, mutta ovat kyllä valmiit maksamaan 2 euroa bensalitrasta. Kylältämme maksaa bussikyyti kauppaan kolmisenkymmentä euroa edestakaisin. Matka on yhteen suuntaan 32 kilometriä. Samalla rahalla saan nyt parikymmentä litraa bensaa, jolla ajan reilusti yli 400 kilometriä pikkuautollani. Kaikki on siis suhteellista. Bensa on halpaa, kun se maksaa 2 euroa litralta, kunhan sitä vaan saa.

5.

Ei se bensa halpaa ole ollu enää vuosiin. Riippumatta siitä mitä julkisilla kulkeminen maksaa, niin bensa ON KALLISTA! Perheessäni tulee joka päivä n.150km ajoa työmatkojen takia ja kyllä se pienituloisen lapsiperheen elämää vaikeuttaa luvattoman paljon kun pelkkään työajoon uppoaa muutama satanen kuussa. Isotuloiset saa retostella mutta ei tilanne silläkään helpotu. Halvemmaksi tulee jos heittäytyy sosiaalipummiksi mutta ei pokka riitä siihen puuhaan. Tietoyhteiskunnassa voitaisiin mennä siihen että maksat enemmän jos tienaat enemmän, kyllä se kipuraja löytyy kaikille ja siinä vaiheessa päättäjien kaverit alkaa murisemaan niin voisi tulla muutosta. Tai toisaalta, saahan sitä toivoa vaikka rahasadetta… :-(

6.

Totta vitussa se on vielä halpaa, ajatteles kulkea esim junalla joka vittu myöhästyy joka toinen päivä. Pomo vittuuntuu jos ei ehdi töihin ajoissa eli kun se bussi on mennyt niin taksilla sit perään että ehtii töihin ja korvaako VR ei vitussa… paskapuhetta
eli oma auto on välttämätön ja vittu maksakoot vaikka 3 € litra niin ei enää ikinä mitään julkista kulkuneuvoa.

Politikot nussikoot vaan toisiaan ja nostakoot veroja että saavat lisää palkan korotusta.

Toivottavasti se seuraava sota alkaa pian

7.

Ihan sama mitä bensa maksaa, se on kallista jokatapauksessa.

Maalla asuvalla on kuitenkin pakko olla oma auto jos haluaa joskus käydä jossain vaikka ihan niinkin ihmeellisissä paikoissa, kuin terveyskeskuksessa tai töissä.

Täällä ei bussit kulje vartin välein, hyvä jos kerran päivässä pääsee suuntaansa naapuri kaupunkiin. Vuorotyössä käyvät jäisivät rannalle ruikuttelemaan jos joutuisivat turvautumaan julkisiin peleihin tällä seudulla.

8.

Hyvä se on että sitä bensaa kuitenkin saa, ettei ole mitään vi**un venäläistä säännöstely politiikkaa. Ne kulkee kellä on varaa ja jos ei ole, niin sitten pitää jäädä kotiin. Ei minusta kovin monimutkaista.

9.

Ei polttoaine ole kallista. Kalliin siitä tekee vasta Suomen valtio, verenimijä viimeisen päälle. Hieman alle 80 prosenttia polttoaineen hinnasta on erilaisia valtion keksimiä veroja. Olisi hieno juttu, jos öljyntuottajamaat nostaisivat raakaöljyn hinnan 500 dollariksi barrelilta. Siihen sitten valtion 80 prosenttia päälle, niin luulenpa autojen seisahtuvan lopullisesti ja pian. On todella raukkamaista touhua ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Niin että siitä vaan huivipäät oikea hinta raakaöljylle.

10.

Kannattaa harkita skootterin ostoa, jos tuomatka on tuommoiset 10- 15 km. Scode kun syö vain 2 litraa sadalla. Puhumattakaan vakuutuksista , joiden vuosimaksut on ihan tajuttomat. Vihreenä vuodenaikana maksaa vekotin hintansa takaisin.
Polttoainemyynti suomessa on kyllä mielestäni melkoista kartellitoimintaa, vai onko missään reilusti eri hintaista bensiiniä, alennusmyytiä ym. Hyvin voi verrata viinan myyntiin. Ei paljon ALKO:ssa näy alea. Lopulta tulee kyllä hallitukselle polttoaineveroissa pää vetävän käteen. Nimittäin silloin kun puhutaan 2 euron litrahinnasta..eli n.12mk:sta, moni miettii duunit uudelleen takuulla. Varsinkin jos palkka on 1500 euroa/kk brutto. Jo 40 km:n työmatka syö melkoisen loven ruokapussiin. Näitä ”vähennyksiä” kun sitten ynnäilee ( pv.hoitomaksut, polttoainekulut, vakuutukset, verot ym.) voipi olla että moni viettää pari sapattivuotta perheen seurassa ansiosidonnaisella. Seurauksena voi olla kansantaloudellinen murroskausi jonka todellisena kärsijänä on suurteollisuus.Kuinkas sitten niiden optioiden käy.

11.

Kansantalouden kannalta on melko yhdentekevää ajaako mattimeikäläinen nyt hieman harvemmin omalla autolla vai käyttääkö jotakin muuta kulkuneuvoa. Bensan hinnannousu näkyy sen sijaan rajusti kaikkien tuotteiden hinnassa. Siten se toimii pahimpana inflaation voimistajana.

12.

RAAKAÖLJY ON KOHTA DOLLARIN PER LITRA. TÄHÄN LISÄTÄÄN JALOSTUS,
VEROT JA MYYNTIKATTEET ,DOLLARIN VAHVISTUMINEN. KAKSI EUROA -
SE ON SITTEN HUOMENNA HALPAA, MUTTA ONKO SE RAAKAÖLJYSTÄ

13.

Paskatouhua valtiolta. Kerätään helvetisti veroa koko ajan ja mitään niillä verotuloilla ei saa tavallinen kansalainen. Kansanedustajat ja muut valtion kovapalkkaiset kanslia- ym päälliköt sitävastoin nostavat palkkojaan 20-35% vuositasolla, kun ovat jääneet jälkeen. Sen lisäksi saavat kaiken muun ilmaiseksi(taksikortit, linja-auto- ja lentomatkat, nettiyhteys ja puhelin ja kakkosasunnonkin nykyisin) ja vielä kulukorvaukset päälle; korvauksen jostakin mitä ei edes ole, mitähän helvetin maksuja sille pässinpää kansanedustajalle enää jää?!!! Perseestä koko Vanhasen sakki. Helppo siinä on suu vaahdossa syyttää maailmanmarkkinahintoja, kun ensin myydään kaikki toimivat yritykset ulkomaille ja sitten taivastellaan hintoja…helvetin tunarit koko saatanan Arkadianmäen pellet!!!! Muutama vuosi sitten pystyi jotain vähennyksiä tekemään tuloistaan ja raha riitti yhteiskunnan pyöritykseen, mutta ei enää, kun Mooses Lipponen ja kepulaiset romuttivat koko yhteiskunnan. Vanhanen on samanlainen partaansa mutiseva muumio, joka ei näe eikä kuule mitään, eikä välitä yhteiskunnan tilasta hevon paskaa. Jauhaa puheissaan mitäänsanomatonta skeidaa. Naisystäville sillä kyllä liikenee aikaa, hyvähän se on valtion autolla kuskauttaa akan luota toiselle. Ei nouse polttoainekulut ainakaan Vanhasen lompsaa köyhdyttämään!!! Kohtahan täällä liikkuvatkin ”omalla” autolla vain kansanedustajat, tavallinen kansa ajelee polkupyörillä ja kävellä tallustaa reppuselässä kauppaan.

14.

ei kannata enää pienipalkkaisen töissä käydä!!!

15.

LOL

16.

mun puolesta litra hinta saa olla vaikka 3 euroo ihan sama…..Firman autolla sitä on tähänki asti ajeltu, ja ei mitään heikkoo tee. Mulla on itellä semmonen jeesuksen aikanen vanha v8 jenkki, ja sille aine kelpaa ihan mukavasti……25 litraa sataselle…..jos nyt kerran kuussa menee sata euroo auroiluun, niin mitä väliä, se näkyy vaan firman tuntilaskelmissa pikku lisänä joka päivä….´Jos vaimo kysyy kesällä leikkaamaan nurmikkoo, niin sillo se on niin kallista, että ei raaski…..

17.

Ministerit eivät tee mitään muuta kun pyyhkiin rahoilla persettä, perkele!!! eipä ihme, kun kaikki nousee kuten ruoatkin on alkanut olla vitun kallista…

18.

Pakkohan se on maksaa kun ei muutakaan voi…

19.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

20.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

21.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

22.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

23.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

24.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

25.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

26.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

27.

älkää valittako, KÖYHÄT!!!!!!!!!!!

28.

TÄYSIN TÖRKEETÄ
Tässä mietinkin mikä on bensan että dieselin hinnan nousun syy
Yleensä on maailmalla tapahtunut katastofi jossainpäin syttynyt sota, luonnonilmiö
tmv jonka sanotaan vaikuttaneen polttoaineiden nousun syyksi. Yks kaks varastot on menossa tyhjiksi ja tankkeri satamassa - ja hinta pomppas useita senttejä !
Meneekö kerätyt rahat EU.n maksuihin vai ministereiden palkkojen maksuun?

29.

Pakkohan se on maksaa kun maalla asuu. Kaikki ei voi eikä halua asua työpaikkansa tai muiden palvelujen vieressä. Perkele kun ottaa aivoon tuo valtion kuppaaminen joka asiassa tavan kansalaisilta. Ja teitäkään ei hoideta enää maaseudulla. siihenkin niiden verovarojen pitäisi kohdentua, mutta menevät herrojen persiiseen ja kirottuun EU kirstuun, että siellä voisi mahdollisimman moni kuitata järjettömän palkan työstä, jossa vain keksitään yhä hullumpia direktiivejä, millä rajoittaa tavallisen ihmisen elämää. Suomi on sarvikuonojen maa, kuten sanotaan. Kaikkeen herrojen eliittivouhotukseen löytyy kyllä rahaa, mutta meiltähän se kupataan. Kirveellä olisi töitä tässä valtiossa muuallakin kuin metsässä.

30.

Voi voi, eikö oo varaa bensaan?

31.

Voi voi, eikö oo varaa bensaan?

32.

Voi voi, eikö oo varaa bensaan?

33.

Hei,siellä ministeriössä turpa tukkoon.

34.

Haista paska!

35.

Ministeriön urpo, nyt tosissaan se turpa kiinni, kun et idiootti näytä mistään mitään ymmärtävän.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös