Porilaiset opiskelijat ja Angry Birds -pihapeli esillä Lasipalatsissa
6.3.2012
Uutta
opiskelupaikkaa ja kotikaupunkia etsivien kannattaa piipahtaa Helsingin Lasipalatsilla. Panosta Poriin -popupmyymälä on auki torstaihin 8.3.2012 asti. Myymälässa esittellään mielenkiintoista ja mahdollisuuksia täynnä olevaa opiskelukaupunkia, Poria. Porin monipuolinen opintotarjonta, alhaiset asumiskustannukset ja vireä kulttuurielämä houkuttelee kaupunkiin yhä enemmän opiskelijoita. Popupmyymälän edustalla voi pelata myös uutta Angry Birds-peliä, jossa porilaisilla on näppinsä pelissä.
Tiesitkö, että Porissa joka kymmenes asukas on opiskelija? Kaksi heistä, Anniina Heilimä ja Enni Kailasvuo kertovat kilpaa kotikaupunkinsa hyvistä puolista ja menevästä opiskelijaelämästä.
“Porissa tapahtuu koko ajan. Kymmenisen tuhatta opiskelijaa pitää huolen siitä, että kaupunkissa riittää tekemistä ja tapahtumia”, markkinointia ja viestintää SAMK:ssä opiskeleva Enni kertoo. Opiskelijaelämä onkin aktiivista: viime vuonna avattu Saikku-opiskelijatalo on opiskelijoiden olohuone, kahvila, lounasravintola ja illanviettopaikka.
Porin yliopistokeskus on neljän yliopiston verkostomaisesti toimiva monitieteellinen tiede – ja taideyhteisö. “Omaan tutkintoon voi kätevästi sisällyttää kursseja tai opintokokonaisuuksia muista yliopistoista ja jopa Satakunnan ammattikorkeakoulusta eli SAMK:sta”, yritysviestintää SAMK:ssa lukeva Anniina kertoo. SAMK:ssa on 22 eri linjaa, joista osa on suomen- ja osa englanninkielisiä.
Opiskelijalla varaa myös elämiseen
Porissa on hyvä asunto- ja kesätyötilanne. “Porin keskustassa yksiön saa vuokrattua kolmella sadalla eurolla ja kolmion saa samalla hintaa kuin Helsingin keskustasta yksiön,” Enni paljastaa. Asumiskustannuksetkaan eivät siis vie opiskelijaa perikatoon.
“Kesätöitä on hyvin tarjolla, mutta koko kesää ei kannata viettää töitä tehden, sillä Porissa tai lähialueilla järjestetään Porin Jazz, Beachfutis, Porispere… Ja Yyterin hiekkarannat ovat aivan mahtavat!”, Anniina listaa kesänviettomahdollisuuksia.
Yhteen hiileen puhaltaminen onkin Porilaisille tavanomaista. Opiskelijoita tuetaan niin pienissä kahviloissa, vaatekaupoissa, kuin kampaamoissakin; Siivu-opiskelijakorttia näyttämällä voi saada vaikkapa kahvin eurolla tai piilolinssit 20% alennuksella.
Pelejä ja tietoja Porista
Lasipalatsilla pääsee kokeilemaan konkreettisempaa versiota tunnetusta Angry Birds-pelistä, sillä tapahtumassa esitellään Tactic:n tuottaman ja tänä keväänä kauppoihin tuleva Angry Birds –ulkopeli. Pelistä uumoillaan menestystä, niin kuin monesta muustakin Porista tulleesta asiasta. Angry Birdsin takana olevan Rovio Entertainment Ltd:n juuret ovat syvällä Porissa. “Peleissä hyvin menestyville on luvassa pieniä palkintoja”, Enni lupaa.
Lasipalatsilla kannattaa siis käydä, jos on kiinnostunut Porissa opiskelemisesta, asumisesta tai lomailemisesta, sillä mukana ovat Angry Birdsien lisäksi Porin yliopistokeskus, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Porin kaupunki, Porin Seudun Matkailu Oy MAISA ja pelifirma Tactic Oy:n.
Lisätietoja:
Tietoa eri alojen opiskelumahdollisuuksista
www.opiskelupaikka.fi
- AutomaatiosuunnittelijaHR Yhtiöt Oy
- TuotantopäällikköNeon2
- ProduktutvecklingsingenjörRolls-Royce Oy Ab
- JohtajaValtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet)
- ICT expert / programmerareOK Indrivning Ab
- ProjektipäällikköSensire Oy
- TuotekehitysinsinööriRolls-Royce Oy Ab
- ICT asiantuntija/ohjelmoijaOK Perintä Oy
- TietoliikenneasentajiaEsari Verkkopalvelut Oy
- OhjelmistosuunnittelijaDatatech Oy
