Onko kaksikielisyydestä hyötyä - ruotsiksi opiskellessa yhdistyy kielitaidon kehitys opiskeltavaan alaan
19.3.2012
Asikkalasta kotoisin oleva 24-vuotias Tuomas Kamppila on neljännen vuoden opiskelija Hankenilla. Hän päätyi kaverinsa ehdotuksesta hakemaan Hankenille, sillä siellä hän pääsisi hiomaan sekä kielitaitoja että oppimaan liiketaloutta. Vuodet Hankenilla ovat tuoneet hänen elämäänsä paljon muutakin mielenkiintoista.
Tuomas on ollut kiinnostunut kielistä niin kauan kuin hän jaksaa muistaa.
- Minulla oli onnekseni lukiossa motivoiva ruotsin opettaja, Tuomas muistelee.
Tuomas pyrki Hankenille ystävänsä ehdotuksesta ja koska hän halusi kokea jotain täysin erilaista lukion jälkeen.
- Muutto Helsinkiin ja opiskelu ruotsiksi vastasi minulle lähes vaihto-opiskelua. Jälkeenpäin ajateltuna ruotsia opiskelemalla olen myös saanut paremmat työllistymismahdollisuudet ja asenteeni on muuttunut kansainvälisemmäksi, Tuomas kertoo.
Alku aina vaikeaa – etenkin vieraalla kielellä!
Tuomas myöntää, että aluksi ruotsin puhuminen ja kuullun ymmärtäminen takkusivat, mutta tutustuttuaan opiskelijakavereihin kieli alkoi sujua.
- Kaikki ei tietenkään tullut tutuksi taikaiskusta. Puhun joidenkin opiskelukaverieni kanssa ruotsia, toisten kanssa suomea ja joidenkin englantia. Joskus myös kaikkia kolmea sekaisin samalle kaverille, Tuomas naurahtaa.
Hankenilla ensimmäinen vuosi opiskellaan taloustieteitä kattavasti. Toisena vuonna valitaan pääaine. Tuomas opiskelee pääaineenaan yrityshallintoa. Opinnot suoritetaan kursseina, joista osa suoritetaan läsnäolevana ja jotkut aineet perinteisesti tentitään. Tuomas on pakollisten aineiden lisäksi opiskellut laskentatoimea, saksaa sekä jopa psykologiaa.
- Olen valinnut nämä opinnot sekä työllistymisen että oman mielenkiintoni vuoksi. Kaikkein tärkeintä tulevaisuudessa ovat kuitenkin ihmiset, joiden kanssa olen tehnyt töitä tai opiskellut.
Kansainvälisyyttä opintoihin vaihdon avulla
Tuomas kävi syksyllä 2010 vaihdossa Etelä-Koreassa.
- Lähdin Koreaan koska halusin tutustua johonkin minulle entuudestaan tuntemattomaan. Vaihto-opiskelu avartaa: omaksuin vaihtoni aikana täysin uuden tavan ajatella, sillä korealaiset ajatustavat ja kulttuuri ovat hyvin erilaisia kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Vaihdon hyötyä lisäävät myös ihmiset joihin tutustuin sekä myös vapaa-ajan aktiviteetit - opiskelut menivät siinä sivussa. Olin jo ajatellut suuntaavani ulkomaille jossain vaiheessa elämääni, ja vaihto antoi siitä käytännön kokemusta, Tuomas kertoo.
Tuomas on tällä hetkellä töissä yrittäjyysyhteisössä, jossa hän tutustuu ihmisiin eri aloilta. Hän on työpaikkansa kautta päässyt mukaan myös yhteistoimintaa ja luovan alan yrittäjyyttä kehittävään projektiin, eikä hän juuri nyt voisi kuvitella parempaa työpaikkaa.
Lisätietoja opiskelusta Hankenilla: www.ekonomiksi.fi
- Vikarierande IT-chef Högskolan på Åland
- Testausasiantuntija konsulttiksiExpericon Oy
- AutomaatiosuunnittelijaHR Yhtiöt Oy
- TuotekehitysinsinööriRolls-Royce Oy Ab
- ProjektipäällikköSensire Oy
- ProduktutvecklingsingenjörRolls-Royce Oy Ab
- ICT expert / programmerareOK Indrivning Ab
- TuotantopäällikköNeon2
- ICT asiantuntija/ohjelmoijaOK Perintä Oy
- TietoliikenneasentajiaEsari Verkkopalvelut Oy
