Plaza

Aikuisopiskelu avasi uuden elämän

23.4.2009

aikuisopiskelu, opiskelu, hyvinvointi, kauppatieteet, Koulutus, ammattikorkeakoulut, opiskelijat, talous, koulu, aikuiskoulutus

Aikuisopiskelu vaatii uskallusta.Moni aikuinen haaveilee nykyään ammatinvaihdosta, jatko-opinnoista tai omaksi iloksi opiskelusta. Oma ala saattaa löytyä vasta useammankin työvuoden jälkeen, mutta myös haasteellisemmat työtehtävät saattavat vaatia uudelleenkouluttautumista. Päätös aikuisopiskelun aloittamisesta ei ole kuitenkaan aina helppoa, kertoo uuden uran aikuisiällä aloittanut Eeva Saarinen. Ajankäyttö ja kukkaron keveneminen ovat usein haastavimmat kysymykset.

Sydämen ääni vei uusille urille

Noin viisi vuotta sitten Eeva Saarinen, 39, tunsi, että hänen täytyy vaihtaa alaa. Hän työskenteli yritysmaailmassa laatu- ja prosessiasioiden parissa suuressa firmassa. Kauppatieteiden maisteri päätti seurata sydämensä ääntä ja haki Lohjan Humanistiseen ammattikorkeakouluun opiskelemaan yhteisöpedagogiikkaa.

-  Halusin tehdä työtä, jolla on merkitystä ihmisten hyvinvointiin. Tunne oli niin vahva, että lopulta irtisanouduin ja hain opiskelemaan, Eeva kertoo.

Eeva pääsi heti opiskelemaan ja suuntautui lasten ja nuorten hyvinvointiin. Hänellä oli tuolloin kolme pientä lasta, mutta aikuisopinnot eivät tehneet perhe-elämästä mahdotonta.

-  Aikuisopinnot onnistuivat erittäin joustavan opetusohjelman avulla. Oli viikkoja, jolloin oltiin koululla ja viikkoja, kun tehtiin etätehtäviä. Hommaa kyllä riitti perheen, töiden ja opintojen kanssa, Eeva muistelee.

Päätöksenteossa vaikeinta on kynnyksen ylittäminen

Eevalle vaikeinta oli uskaltaa ylittää kynnys ja todella toteuttaa elämänmuutos. Läheiset työtoverit pitivät häntä todella rohkeana. Useat kertoivat Eevalle haaveilevansa itsekin alanvaihdosta, mutta eivät olleet uskaltaneet tehdä päätöstä.

-  Mietin itsekin, että voiko näin oikeasti tehdä. Muutos tarkoitti kuitenkin tulotason laskemista ja turvallisesta ja arvostetusta asemasta lähtemistä. Kävinkin urakonsultilla työvoimatoimistossa ja hän kertoi minulle, että kyllä tällaisen ratkaisun ihan oikeasti voi tehdä, Eeva kertoo.

Päätös aikuisopinnoista voi olla vaikea myös siksi, että yhteiskunnassa arvostetaan korkeaa asemaa ja koulutusta. Eevan kokemuksen mukaan tunnettaan on kuitenkin seurattava.

Työnantajat olivat epäluuloisia

Aikuisopiskelijana Eeva löysi työtä useasta eri paikasta. Parhaimmillaan hän työskenteli keikkaluontoisesti kuudelle työnantajalle. Hän käytti opiskeluajan eri työvaihtoehtojen kokeilemiseen. Tämä helpotti myös rahatilannetta.

Eeva Saarinen soveltaa muun muassa nukketeatterin keinoja nykyisessä työssään. Nuken nimi on Vilppu Versonheimo.Opiskelujen jälkeen Eeva lähti etsimään pysyvää työtä. Hän huomasi nopeasti, että haastatteluissa työnantajat epäilivät kauppatieteiden maisterin motivaatiota uusiin työtehtäviin.

-  Usein joutui todistelemaan, että kyllä minä olen ihan tosissani ja motivoitunut. Jotkut epäilivät, että vähän ajan kuluttua palaisin yrityselämään, Eeva muistelee.

Työnantajat ihmettelivät myös kovasti vaihtoa pienempään palkkaluokkaan.

-  Välillä teki mieli repiä maisterin paperit juuri siksi, että ne tuntuivat olevan este työllistyä sillä alalla, jota olin aikuisena opiskellut.

Eeva on kuitenkin mainio esimerkki siitä, että ei saa luovuttaa. Pitää jaksaa uskoa siihen, mitä haluaa. Nyt hän kokee, että aikaisemmasta koulutuksesta on hänelle jopa hyötyä projekteissa ja johdollisissa työtehtävissä.

Vihellellen töihin

Aikuisopinnot ja uusi ammatti ovat muuttaneet Eevan elämää onnellisempaan suuntaan.

-  Nyt saan tehdä sitä, mitä haluan. Ennen  lähdin töihin huonolla tuulella ja nyt menen töihin vihellellen, Eeva kertoo ja naurahtaa.

Opiskelupaikka - Sinua vartenEevan neuvot niille, jotka haaveilevat alanvaihdosta tai aikuisopiskelusta, mutta eivät ole uskaltaneet ylittää kynnystä:

  • Sydämen äänen mukaan on mentävä.
  • Elämä kantaa aina.
  • Ihminen oppii sitä, mitä haluaa oppia. 
  • Kiinnostus on kaikkein tärkein

Eeva kertookin olevansa ikuinen opiskelija ja, että intoa olisi yhä opiskella vaikka mitä.

MUISTA! Ammattikorkeakoulujen haku aikuiskoulutuksiin jatkuu 30.4. asti.

Opiskelupaikan Virtuaaliopo-palvelussa opiskelupaikkaneuvojat vastaavat myös aikuisopiskelua koskeviin kysymyksiin! Tervetuloa!

Lisää tietoa aikuisopinnoista:

Opiskelu aikuisena – juttuja ja blogeja

Kristiina Tamminen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös