Opintielle
Opintielle-osiossa julkaistaan Opiskelupaikan toimituksen juttuja opiskelumaailman tapahtumista ja ilmiöistä. Nuoret kokoontuvat Opiskelupaikkaan, kun kyse on oman uran suunnittelusta ja sen aloittamisesta. Opiskelupaikan palvelut ovat olemassa koulutusmaailman, työelämän, opiskelupaikkakuntien ja nuorten välisiä kohtaamisia varten.
Tutustu opiskelupaikkoihin osoitteessa www.opiskelupaikka.fi!
Liiketalouden opiskelu ammattikorkeakoulussa avaa monet ovet
6.2.2012, 08.28
Liiketalouden opiskelu mahdollistaa työskentelyn monipuolisissa tehtävissä liike-elämässä. Opinnoissa voi oman mielenkiintonsa mukaan suuntautua esimerkiksi markkinointiin, laskentatoimeen ja rahoitukseen tai esimiestyöhön. Opintoihin kuuluvien työharjoittelujen avulla on mahdollista suuntautua unelma-alalleen jo opiskelujen aikana.
-
Plazakauppa
Opintielle

Sosiologia
46,50 €
Suomen poliittinen historia 1809-2009
52,10 €
Arjen sosiaalipsykologia
43,20 €
Suunta
20,70 €
Johdatus sosiaalipsykologiaan
39,80 €
Yhteisöpedagogiikan opinnoissa yhdessä tekeminen on tärkeää
30.1.2012, 08.16
23-vuotias Juhis Ranta ei ensi alkuun uskaltanut vaihtaa turvallisuusalalta yhteisöpedagogiikan opintoihin, mutta lopulta hakiessaan hän pääsi sisään jo ensimmäisellä yrittämällä. Hän löysi oman paikkansa muiden samanhenkisten joukosta HUMAKissa.
Viittomakielen tulkkina hallitset eksoottisen kielen
16.1.2012, 13.11
Kieliopintoja suunnittelevalle ei ehkä ensimmäiseksi tule mieleen viittomakielen opinnot. Suvi Sipronen lähti opiskelemaan viittomakieltä Humanistiseen ammattikorkeakouluun, koska se tuntui hänestä eksoottiselta kieleltä.
Kansainvälisyys näkyy englanninkielisissä koulutusohjelmissa
9.1.2012, 08.39
Matti Lahtinen, 23, opiskelee Media Engineering -koulutusohjelmassa Metropolian Leppävaaran toimipisteessä neljättä vuotta. Koulutusohjelman tavoite on antaa opiskelijoille valmiuksia työskennellä viestinnän teknisten jakelukanavien ja niiden hallinnan sekä sisällöntuotannon parissa. Opinnoissa voi suuntautua joko graafiseen tekniikkaan tai digitaaliseen mediaan.
Sähköinen formula on Metropolian insinöörien taidonnäyte
8.1.2012, 19.20
Moottori kiihtyy nollasta sataan parissa sekunnissa ja renkaat jättävät jälkeensä kiihdytysjäljet. Bensan katkua ei voi olla haistamatta. Nyt ei ole kyseessä Formula 1 -osakilpailu, vaan insinööriopiskelijoiden formulatalli Helsingin keskustan arvokiinteistössä.
Stipendit on suunnattu henkilöille, joilla ei ole muuten taloudellista mahdollisuutta hankkia valmennuskurssia.
Valmennuskeskus on Suomen suurin valmennuskursseja järjestävä yhtiö. Vuosittain yli 2000 Valmennuskeskuksen kurssin käynyttä pyrkijää saa opiskelupaikan yliopistossa tai korkeakoulussa.
”Haluamme antaa mahdollisuuden valmennuskurssiin niille pyrkijöille joilla ei ole taloudellista mahdollisuutta kustantaa itse kurssia. Tämä on meiltä suuri kädenojennus sillä stipendien yhteisarvo oli yli 150.000 euroa.”, toteaa Valmennuskeskuksen valmennuspäällikkö ja osakas Antti Kasanen.
Stipendien hakuaika päättyy 31.1.2012. Hakeminen tapahtuu Valmennuskeskuksen nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta.
Kestävä kehitys ohjaa biotuotetekniikan opintoja
21.11.2011, 09.41
Biotuotetekniikka on tulevaisuuden ala. Se tutkii uusiutuvien luonnonvarojen monipuolista ja kestävää hyödyntämistä. Uusiutuvilla luonnonvaroilla tarkoitetaan käytännössä biomassaa, jota saadaan esimerkiksi hakkuutähteestä sekä peltotuotannon ja elintarviketeollisuuden jätteistä. Alan osaajille on tulevaisuudessa kova kysyntä, sillä uusiutuvista luonnonvaroista valmistettujen materiaalien, kemikaalien, energian ja polttoaineiden kysyntä kasvaa voimakkaasti.
Abi: Näillä vinkeillä onnistuu kertaus yo-kirjoituksiin
14.11.2011, 12.24
Haluatko menestyä kevään ylioppilaskirjoituksissa? Onko haaveissasi jatko-opiskelupaikka? Nyt on aika miettiä hetki yo-kokeisiin kertaamista, sillä kevään ylioppilaskirjoitukset lähenevät vauhdilla, vinkkaa Lukiolaisten Kirjakaupan päällikkö Asta Vuori. Lue viisi vinkkiä, joita noudattamalla kertaaminen sujuu sulavasti.
Viisi syytä ostaa matka matkatoimistosta
31.10.2011, 09.53
Matkalle omatoimisesti vai matkatoimiston kautta? Seikkailu- ja elämysmatkailuun erikoistuneen STA Travel -matkatoimiston Anna Nordberg vastasi, miksi kannattaa valita matkatoimisto.
Lääketieteen etävalmennuskurssi tasapuolistaa hakijoiden mahdollisuuksia
13.10.2011, 16.03
Valmennuskeskus tuo valmennuskurssit kaikkien saataville. Suorana videolähetyksenä kuvattava ja nähtävä KOTI-valmennuskurssi mahdollistaa tasa-arvoisen valmentautumisen pääsykokeeseen asuinpaikkakunnasta riippumatta. Valmennuskeskuksen lääketieteen KOTI-kurssi alkaa marraskuussa.
Gallup: Hyvässä työssä pääsee auttamaan muita
11.10.2011, 14.38
Hyvä työ on haasteellista, monipuolista ja siinä pääsee vaikuttamaan, kertovat ammattiyhdistysliikkeen aktiivinuoret. Myös hyvillä työkavereilla on näiden aktiivinuorten mielestä suuri merkitys työssä viihtymiselle.
Mikkelin AMK:ssa opiskellaan työelämään
4.10.2011, 08.36
Aloita tekniikan, sosiaali- ja terveysalan, matkailun, talousalan tai kulttuurialan opinnot Mikkelin ammattikorkeakoulussa tammikuussa. Yhteydet työelämään solmitaan jo opiskeluaikana ja siksi Mikkelistä valmistuneet työllistyvät hyvin. Haku on käynnissä nyt.
Jyväskylän yliopistosta valmistuneet tilastotieteilijät revitään työmarkkinoilla käsistä. Jos matikka, psykologia, biologia tai kansantaloustiede kiinnostaa, hae nyt opiskelemaan tilastotiedettä Jyväskylän yliopistoon.
Opiskelijaelämä, täältä tullaan!
21.9.2011, 14.02
Korkeakouluopintojen aloittaminen on jännittävää. Uusi paikkakunta, uusi koulu, uudet kaverit ja ensimmäinen oma koti tuovat säpinää arkeen. Opiskelijaelämä on ihanan itsenäistä ja vapaata: monille elämän parasta aikaa.
Hae nyt ja aloita korkeakouluopinnot tammikuussa!
15.9.2011, 18.09
Syksyn ammattikorkeakoulujen ja yliopiston yhteishaku tammikuussa alkaviin koulutuksiin on käynnissä. Syksyn 2011 yhteishauissa on mukana osa korkeakorkeakouluista ja koulutusohjelmista.
Tallinnan teknillisessä yliopistossa uusi erä kansainvälisiä opiskelijoita aloittelee parhaillaan korkeakoulutaivaltaan. Elisa Ceder oli samassa tilanteessa kaksi vuotta sitten, eikä päätöstä lähteä Tallinnaan ole tarvinnut katua.
Lukiota on turha jännittää!
1.9.2011, 13.25
Siirtyminen yläasteelta lukioon on iso askel. Syksyn alussa montaa tulevaa lukiolaista jännittää uusi ympäristö ja ihmiset sekä se, pärjääkö lukiossa niin hyvin kuin on toivonut. Lahden lyseon lukion opiskelijat rohkaisevat: yhteishenki on hyvä ja kavereita löytyy nopeasti!
Rihanna kuumensi sateisen Helsingin
22.8.2011, 14.24
“How are you Helsinkiiii?” Rihanna huudattaa yleisöä ja desibelit kohoavat lähelle kipurajoja. Paraatipaikalla eturivissä heiluu myös Lukiolaisten Kirjakaupan kilpailun onnellinen voittaja.
Viisi hyvää syytä tehdä muuttoilmoitus netissä
16.8.2011, 16.10
Uuteen kaupunkiin ja kotiin muuttavan opiskelijan täytyy muistaa tehdä myös osoitteenmuutos, joka sujuu kätevimmin netissä. Muuttoilmoituksen teko on vaivatonta ja nopeaa. Lue Opiskelupaikan neuvot muuttoilmoituksen tärkeydestä.
Tallinnan teknillinen yliopisto: Kansainvälisty lähellä
8.8.2011, 12.15
Miten yhdistää jatko-opinnot ulkomailla, harrastukset kotimaassa ja vahva halu edetä uralla? Työmarkkinoilla ulkomailta haettu osaaminen voi olla valttia.
Vanhemmat jutut arkistosta.

