Plaza

Zuviel des Guten

15.12.2006
Panu

Aihealueet: Päihteet, Ajankohtaista, Yhteiskunta, Politiikka

kieltolait, tupakointi, alkoholinkäyttö, raittius, tupakka, alkoholi, laki, julkiset tilat, kulttuuri, lainsäädäntö

Paavo Lipposta ei ainakaan voi moittia omintakeisten visioiden puutteesta, sillä nyt hän on mennyt ehdottamaan, että tupakan myynti pitäisi lopettaa kokonaan. Olettaisin, että lukijani odottavat minun riemuitsevan tästä ehdotuksesta, mutta itse asiassa pidän sitä typeränä ja vastustettavana. Jos tupakasta todella halutaan pois, on ehdottomasti pidettävä hajurakoa selvään kieltolakiin, vaikka sauhuttelua pitääkin kaikin voimin yrittää rajoittaa. Muuten on olemassa varsin todellinen riski, että tehdään sama virhe kuin sen oikean kieltolain aikana.

Saatan olla väärässä, mutta mielikuvakseni on jäänyt, että silloin kun kieltolaki säädettiin, yllättävänkin suuri osa suomalaisista uskoi vakavissaan alkoholinkäytön olevan katoamassa maailmasta ja kieltolain olevan pelkkä sinetti väistämättömälle kehitykselle. Tämä oli vieläpä silloisissa oloissa täysin realistinen ajatus. Alkoholinkäyttö oli vähenemään päin, ja raittius oli etenemässä useammalla kuin yhdellä rintamalla: esimerkiksi työväenliike näki viinan orjuuttavana kahleena, jolla kapitalisti yritti estää työmiehen poliittisen emansipoitumisen. Raittius ei siis ollut sinänsä merkki vanhoillisuudesta eikä yksinomaan tuonpuoleiseen suuntautuneesta ääriuskonnollisuudesta, kuten alkoholia käyttävät nykyään mielellään uskottelevat itselleen ja muille. Raittius oli soluttanut koko yhteiskunnan, koska monet - myös keskenään vihamieliset - yhteiskunnalliset ryhmät ajoivat sitä toisistaan riippumatta ja niillä oli omat raittiusjärjestönsä.

Tuolloisen tilanteen nykyaikainen vastine olisi, että meillä olisi mm. Satanistien Raittiusliitto ry, Ryhmäseksiväen Raittiusliitto ry, Prostituoitujen Raittiusliitto ry, Anarkistien Raittiusliitto ry ja kukaties jopa - niin epätodennäköiseltä kuin tämä kuulostaakin - Feministien Raittiusliitto ry. Tällaisessa tilanteessa alkoholi menettää merkityksensä sosiaalisena kittinä, jolloin siitä on mahdollista luopua joutumatta sen takia luopumaan seurustelusta samanmielisten ihmisten kanssa. Muistan koulussa lukeneeni kansalaistaidon oppikirjasta alkoholismiin vaipumisen ja raitistumisen eri vaiheita ja tasoja esittävän kaavakuvan, jossa raitistumisen viimeinen vaihe oli, että entinen alkoholisti nousee ”valistuneen ja mielenkiintoisen elämäntavan” avulla korkeammalle tasolle kuin koskaan ennen. Tässä on se haittapuoli, että suuri osa yhteiskunnasta näkee nykyisin alkoholin nimenomaan älyllisesti haastavan, ”valistuneen ja mielenkiintoisen elämäntavan” oleellisena edellytyksenä ja osana. Kieltolakia edeltäneessä Suomessa näin ei ollut, vaan siellä oli mahdollista elää ”valistuneesti ja mielenkiintoisesti” myös raittiina: omassa kodissani minulla oli kaksi ihmistä - isovanhempani - jotka sekä kuluttivat että loivat monenlaista kulttuuria luontevana osana elämäänsä ja joille tämä ei ollut mitenkään ristiriidassa raittiuden kanssa.

Kieltolaki sotki pakan kokonaan, koska sen myötä raittiusjärjestöt kuihtuivat päästyään utopiaansa. Raittiusliikkeen todellinen, taivaallinen tarkoitus ei missään tapauksessa ollut kieltolakiin pyrkiminen, vaan rinnakkaisten rakenteiden pystyttäminen alkoholinkäytölle - alkoholittoman vaihtoehdon pitäminen esillä ja saatavilla. Alkoholinkäytön väheneminen oli ollut mahdollista siksi, että tällainen rinnakkaisyhteiskunta oli toiminnassa ja saattoi esittäytyä viinankäyttäjäosastoa houkuttelevampana ja fiksumpana. Toisin sanoen se alkoholin maihinnousu, joka alkoi kieltolain myötä - itse asiassahan alkoholin saatavuus lähinnä helpottui - ei kohdannut sitä ainoaa vastustajaa, joka sen olisi nujertanut, eli vahvoja alkoholinvastaisia yhteiskunnallisia verkostoja ja elinvoimaista ja kaikkiin ryhmiin soluttautunutta raittiuden alakulttuuria. Alkoholinkäyttö oli vähenemässä siksi, että kulttuurissa oli tapahtumassa spontaani muutos; ja joskus voi olla viisainta olla häiritsemättä myönteisiä muutoksia hyväätarkoittavalla, mutta toteuttamiskelvottomalla lainsäädännöllä.

Tupakkalait ovat tähän asti välttäneet kieltolakiansan: ne ovat ennen kaikkea keskittyneet luomaan savuttomuuden kulttuurille toimintaedellytyksiä, eivät poistamaan tupakkaa maailmasta lainsäädännöllisin keinoin. Tupakkalakien säätämisessä on lähdetty siitä, että ketään ei saa julkisessa tilassa eikä työpaikallaan altistaa tupakansavulle, vaan ihmisen tulee voida itse valita, hengittääkö hän häkää ja tervaa. Tämä kehitys ajaa tupakan yksityiselämän puolelle, jolloin siitä tulee henkilökohtaisen omalaatuisuuden muoto sosiaalisen välttämättömyyden sijasta.

Tauteja vastaan taisteltaessa on aina tärkeintä estää taudin leviäminen. Tupakoinnin kansanterveydellinen haitallisuus on ollut siinä, että tupakansavulle ovat joutuneet altistumaan myös tupakoimattomat, sekä siinä, että nuorten on ollut liian helppoa oppia tupakoimaan, koska julkinen tila on ollut täynnä roolimalleja ja opettajia. Tupakalla on ollut voimakas sosiaalinen ulottuvuus, jolloin pikemminkin tupakoimattomuutta on pitänyt harjoittaa kotona ja yksityiselämässään, koska julkisessa tilassa - esimerkiksi kapakkamiljöössä - tupakointi on ollut normi. Painovoima on vetänyt kaikkia ihmisiä kohti tupakointia; tupakoinnin aloittaminen ei ole tuntunut pakkoon alistumiselta, vaan normaalilta sosiaalistumiselta.

Vanhana vasemmistokyrmyniskana uskon ehdottomasti sosiaaliseen insinööritaitoon ja tietoiseen yhteiskuntasuunnitteluun, mutta suunnittelu ja lainsäädäntötyö on tehtävä taiten, turvautumatta kömpelöihin hehtaaripyssykieltoihin. Juuri tuo sosiaalinen painovoima tulee vaivihkaisilla laeilla pyrkiä kääntämään tupakanvastaiseen suuntaan. Tupakoitsijat vetoavat usein siihen, että tupakointi on jokaisen oma asia, johon tulee olla oikeus. Heille on kohtuullista antaa omissa yksityistiloissaan tämä oikeus, kunhan on lailla huolehdittu siitä, etteivät he liiku yleisillä paikoilla pilaamassa ilmaa ja opettamassa huonoa tapaansa muiden lapsille. Tällaista lakia voidaan käytännössä valvoa ja ylläpitää; sitä vastoin täydellinen kieltolaki ei ole realistinen, ja pahimmillaan se johtaa yleiseen kaksinaismoraaliin.

Kuvaavasti Lipponen halusi omalla ehdotuksellaan ”antaa signaalin” siitä, ettei yhteiskunta hyväksy eikä kannata tupakointia. Tämän hän lienee oppinut puolueensa feministeiltä, jotka myös haluavat ”antaa signaalin” säätämällä valvomiskelvottomia prostituutionvastaisia lakeja. Lainsäädäntö ei kuitenkaan ole mikään signaalitorvi, vaan yhteiskunnan tarkkuusinstrumentti; ja ollaan menossa varsin ikävään suuntaan, jos oikeiden, toimivien lakien sijasta säädetään moralisoivia julkilausumia, joita käytännössä ei tarvitse noudattaa.

Panu Höglund

1.

Jos ehdotus olisi jotenkin vakavaksi tarkoitettu, niin miksi aikarajaksi ei laitettaisi vuotta 2020? Ihan kuin päämäärää katsottaisiin jo valmiksi aika toivottomaksi. Ja entäs ne valtion verotulot?

2.

ERITTÄIN hyvä kirjoitus.

Kun katselee vanhoja raittiuspropagandalehtisiä ym, huomaa selvästi miten maailma on muuttunut. Saman tyyppinen moralisoiva valistus ei taitaisi nykyihmisiin ”ihan” tehota. Vai toimisiko se, jos sama viesti muutettaisiin meidän kielellemme ja esitettäisiin boldiksien mainostauolla?

On ironista tai surullista tai jotain, että samalla kun alkoholi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin koskaan, on juominenkin hyväksyttävämpää kuin koskaan. Kyllähän ennenkin oli perheitä, joissa isä joi kaikki palkkarahat jne, mutta keskimäärin ihmisillä ei ollut varaa juopotella. Käsittääkseni se ryhmä, joka nykyään ottaa useamman kaljan joka ilta ja mäyräkoiran +kossupullon viikonloppuisin (tai paremmissa piireissä 6 pulloa viiniä viikossa), on melko uusi ilmiö. Mutta tämä on täysin mutua.

3.

Nuoriso menee yleensä sinne, missä on parhaat bileet. Kolmikymmenluvulla parhaat bileet olivat yleensä äärioikeistolla, jonka kyky vaikuttaa nuorison ajatteluun oli kadehdittava. Seitsemänkymmentäluvun alussa parhaat bileet olivat äärivasemmistolla. Stalinistien aate edusti monille valoisaa tulevaisuutta ja mikä tärkeämpää, naiset olivat ainakin maineeltaan vapautuneempia kuin muissa vastaavissa ryhmissä.

1900-luvun alussa nuorisoseurat ja työväenliike toimivat raittiusaatteen merkeissä. Erityisesti maaseudulla nuorisoseuraliike levitti uusia, aiemmin tuntemattomia viihteen muotoja, jotka voittivat moninkertaisesti vanhan ryypiskelykulttuurin. Nuorisoseuran (tai työväenyhdistyksen) tanhu- tai näytelmäryhmässä tai sekakuorossa oli hauskaa, pääsi kotoa pois ja tapasi vastakkaista sukupuolta. Samalla vannottiin tulevan, epämääräisen vapauden päivän nimiin, joka oli vielä 1900-luvun alussa niin epämääräinen, että kaikki saattoivat tätä vapautta innolla odottaa. Nuoriso lupasi itselleen olla valmiina, kun tarvittaisiin. (Sitten, kun vapauden päivä oikeasti koitti, alkoikin erimielisyys, mitä tällä vapaudella pitäisi tehdä.)

Eräs raittiusaatteen kaatajista oli epäilemättä jääkäri- ja aktivistiliike. Nämä sinänsä hienot ja isänmaalliset liikkeet kasvoivat Helsingin yliopistossa, joka ei koskaan muodostunut raittiiksi ympäristöksi. Niiden tapa viettää aikaa oli pikkupäissään, tupakansavuisessa ympäristössä laulettu Wacht am Rhein. Akateeminen Karjala-Seura peri tämän alkoholikyllästeisen, akateemisen ympäristön. Näin muodostui uusi isänmaallisuus, joka ei ilmentynyt raittiusliikkeen tunteellisina, mutta valoisina uskollisuudentunnustuksina Topeliuksen Suomelle. Tilalle tuli kareliaaninen, muinainen Suomi, joka ei kieltänyt enää seuraajiltaan alkoholia ja muita miehisiä paheita. Enää ei oltu raittiita, jotta voitaisiin kerran kohottaa isänmaa korkeammalle henkiselle tasolle. Nyt istuttiin tupakansavuisessa ravintolaloosissa ja suunniteltiin, miten isänmaasta tehtäisiin maantieteellisesti suurempi.

Nykyisellään tämän AKS-henkisen isänmaallisuuden jäänteet näkyvät leijonakoristeisina taskumatteina kultasepänliikkeiden ikkunoissa. Mikä järjettömyys! Alkoholi on kansamme suurin terveydellinen ongelma. Mitä isänmaallista on taskumatissa? Mieluummin näkisin leijonalla koristeltuja kondomipaketteja. Siinä leijona ainakin karjuisi isänmaallisen tavoitteen puolesta: sen, että jokaisella Suomen lapsella olisi oikeus syntyä toivottuna.

4.

Väkisin tulee mieleen tupakkatuote, jonka myynti on jo kielletty: nuuska. Edelleen sitä käytetään, mutta millainen vaikutus myynnin kiellolla on todellisuudessa ollut käyttäjämääriin?

Häiritsevyydeltään nuuska on toki eri luokkaa kuin tupakansavu, ellei käytettyä nuuskabiittiä heitetä ihan mihin sattuu, eikä terveysvaikutuksia käytännössä ole muihin kuin käyttäjään. Nuuska ja tavallinen tupakka ovat kuitenkin molemmat nikotiinituotteita, joita ei alle 18-vuotiaan pitäisi pystyä ostamaan, eli kiellettyjä hedelmiä.

5.

Minäkin kyllä ihmettelen, miksi nuuskaa sillä tavalla vaivaudutaan vainoamaan, kun sen suurin haitta muiden kuin käyttäjän kannalta on lähinnä esteettinen.

6.

”Mieluummin näkisin leijonalla koristeltuja kondomipaketteja. Siinä leijona ainakin karjuisi isänmaallisen tavoitteen puolesta: sen, että jokaisella Suomen lapsella olisi oikeus syntyä toivottuna.”

Nyky-Suomen ongelma on ennemminkin syntyneiden lasten liian pieni määrää - niinhän meille on koko ajan kerrottu.

Kondomien käytöllä on ei-toivottujen lasten syntymiseen pieni vaikutus, koska käytössä on muitakin ehkäisykeinoja, abortti ja katumuspilleri. Sukupuolitauteja kondomilla kylläkin voidaan ehkäistä tehokkaasti.

7.

Mainitsin kondomipaketin lähinnä siksi, että kyseinen ehkäisymenetelmä soveltuu nimenomaan humalassa hölmöilyyn. Abortti ja katumuspilleri eivät toivottavasti kenestäkään ole ehkäisykeinoja, vaan keinoja vähentää epäonnistuneen ehkäisyn sosiaalisia ja lääketieteellisiä seurauksia.

Totta on, että Suomeen syntyy liian vähän lapsia. Keino väestön lisäämiseen ei kuitenkaan saa olla epäonnistuneeseen ehkäisyyn kannustaminen vaan lasten järkevän ja suunnitelmallisen hankinnan tekeminen houkuttelevaksi ja suosituksi.

8.

Eiköhän ole selvää, että lasten tuotanto ulkoistetaan kokonaan köyhempiin maihin kansainvälisen adoption yleistyessä. Lapset adoptoidaan Afrikasta jo syntyessään ja äideille maksetaan sievoinen summa. Lapsiteollisuudesta tulee köyhissä maissa merkittävä elinkeino. Koska rikkaat länsimaiset asiakkaat vaativat kunnon hygieniaa ja terveitä lapsia, lapsitehtaat toimivat myös merkittävinä terveydenhuoltokouluttajina noissa maissa.

9.

”Totta on, että Suomeen syntyy liian vähän lapsia.”

Mikä universaali totuus tämä on? En ole kuullut yhtään järjellistä perustetta sille, että suomessa pitäisi syntyä enemmän lapsia. Esimerkiksi nykyisten suurten ikäluokkien eläkkeiden maksaminen ei käy perusteesta; jos nyt yht'äkkiä kaikki alkaisivat poikia urakalla, meillä olisi muutaman kymmenen vuoden päästä taas uudet suuret ikäluokat, joiden eläkkeistä oltaisiin taas huolissaan.

Työvoimapula tms. on myös huono peruste, kyllä maailmassa ihmisiä riittää. Suomalaiset ovat muutenkin niin sisäsiittoista porukkaa, että tekisi ihan hyvää saada tänne uutta geeniaineista.

10.

Tupakan vainoaminen Suomessa - ja myös monissa muissa EU-maissa - on jo saavuttanut vainoharhaisen mielipuolisuuden asteen…Julkisen tupakoinnin kieltämisen jälkeen kielletään pianaikaan kai yksityinenkin tupakointi…Siitä vaan tupakkapoliisit oven taakse nuuhkimaan…

11.

Lisää maahanmuuttajia kouluihin ja kirjastoihin!!! Tämänkin kirjaston, mistä raportoin ilmapiiri kohentuisi kummasti, kun saadaan vähän väriä tänne. Kalpeanaamaisia naisia tämä on täynnä nyt, ja tunnelma on sen mukainen. Sanalla sanoen kökkö.

12.

satunnaislukija: Suomalaisen kulttuurin säilyttää parhaiten suomalainen väestö. Mielestäni suomalaisuus ja suomalainen kulttuuri ovat niin hienoja asioita, että niiden säilyttämiseksi on tehtävä lapsia aivan urakalla. Lisäksi on huomattava, että stabiilin väestön ylläpitävä lapsiluku 2,1-2,2 lasta naista kohden ei tuottaisi mitään erityisen suuria ikäluokkia, jollei syntyvyys laskisi uudestaan. Ei tarvitsisi myöskään pelätä, että kansamme kasvaisi räjähdysmäisesti. Sen sijaan se turvaisi nykyisen kokoisen viisimiljoonaisen Suomen kansan olemassaolon. Nykyinen lapsiluku, joka on alle 2, johtaa väkiluvun vähenemiseen.

Lisäksi on huomattava, että järkevä väestöpolitiikka (hyvät koulut, hyävt neuvolat, korkeat lapsilisät, ilmainen päivähoito, lapsiperheiden arvostaminen päätöksenteossa) nostaisi lapsiperheiden ja erityisesti lasten elintasoa, mikä on aivan järkevä ajatus. Rahoitus voitaisiin saada vaikkapa poikamiesverosta.

13.

”Suomalaiset ovat muutenkin niin sisäsiittoista porukkaa, että tekisi ihan hyvää saada tänne uutta geeniaineista.”

Olisi aika mielenkiintoista saada tietää miten tämä näkyy? Minulla ei ole mitään ongelmia vaimojen/miesten muilta mailta etsimiseen, mutta sisäsiittoisuus puhe kuulostaa kyllä höperöltä propagandalta. Islantilaisillakin on kaiketi sormia 6-8 ja ne soittaa valaanluista banjoa kuola valuen? Vai hakeeko ne koko ajan puolisot ulkomailta?

14.

”Totta on, että suomeen syntyy liian vähän lapsia.”

6,5 miljardin ihmisen maailmassa ei ole maita, joissa syntyisi liian vähän lapsia. Kaikki väestönkasvu, etenkin länsimaalainen, on hiemankin pidemmällä aikavälillä haitallista ja maapallon elinolosuhteita heikentävää. Jokaisesta uudesta suomalaisesta kasvaa keskimäärin äärimmäisen saastuttava, luonnonvaroja kahmiva ja elonkirjoa köyhdyttävä kerskakuluttaja. Suomen väkiluvun aleneminen kohtuulliselle tasolle (taso, jonka luonnonvaramme pystyvät elättämään) olisi kaikin puolin hyvä asia.

15.

”Rahoitus voitaisiin saada vaikkapa poikamiesverosta.”

Poikamiesverosta? WTF?
Ea, Haluaisitko kenties kertoa asiasta hiukan lisää? Koskeeko se sinkkunaisiakin? Vaikuttaako asiaan poikamiehen oma halukkuus olla sinkku; entä jos jää vain olosuhteiden pakosta (esim. ns. MA-teoria) poikamieheksi sinnikäästä vonkaamisesta huolimatta?

Tiedoissani on ilmeisen ammottava aukko tällaisen, ilmeisesti vielä hypoteettisen uuden veron suhteen.

16.

Sisäsiittoisuus!!!

Pööh!! Entäs afrikassa. Siellä vasta ne sisäsiittosia ovatkin esimerkiksi varsinkin huonojen kulkuyhteyksien päässä asuvat syrjäiset kylät.
Entä tyynellä merellä olevat saaret?

Entä suomeruotsalaiset? Ne vasta sisäsiittoisia ovatkin.

Väitän että suomessa ei ole enään sisäsiittoisuutta. Nuori väki siirtyy suuriin kaupunkeihin.

Miksi helvetissä, sinä Panu. Jonka luulisi olevan ATM:ien puolella, kannatat tummaihoisten lasten tuontia suomeen. Mitä enemmän tummaihoisia, sitä vaikeampaa tulevilla ATM sukupolvilla on saada naista kun trendikkyyden standardiksi on muodostunut tumma iho.

Tummaihoisten tuonti suomeen uhkaa jo nyt tuhota älykkyyttä sisältäviä geenilinjoja, estäen monen fiksun nörtti-ATM:n lisääntymisen.

17.

”Miksi helvetissä, sinä Panu. Jonka luulisi olevan ATM:ien puolella, kannatat tummaihoisten lasten tuontia suomeen. Mitä enemmän tummaihoisia, sitä vaikeampaa tulevilla ATM sukupolvilla on saada naista…”

Voi sinua onnetonta. Muuta en enää jaksa sanoa. Hakeudu hoitoon. Tätä ei ole tarkoitettu loukkaukseksi, vaan ystävälliseksi neuvoksi.

18.

Kun katsoo läpi nämä sisäsiittoiset + muut jutut, niin tosi tyhmiä ootte. Mitä nämä tupakka-asiaan liittyy. Ja mulle on aivan sama mitä tupakkalakiin kuuluu, sillä tiedän tasan tarkkaan, että ne jotka polttaa, polttavat kiellon jälkeenkin. Itse en polta, mutta mulle on sama, jos joku polttaa. Oma on vikansa(onnensa).

19.

Ongelmahan ei ole sinänsä se, etteikö lapsosia maailmassa riittäisi vaan että lapset syntyvät meidän kannaltamme vääriin paikkoihin - köyhiin maihin, joissa elo on turvatonta ja kurjaa. Luinpa juuri kirjasen, jossa nimenomaan ensimmäisten elinvuosien turvattomuus yhdistettiin uskonnollisuuteen. Ja uskonnolliset yhteiskunnat lisääntyvät niin maan hitsisti, kun taas sekulaarimmissa lisääntyminen romahtaa. Tämä on siltä kannalta vähän kenkkua, että suhteessa sekulaareihin, hyvin uskonnollinen väestö lisääntyy koko ajan. Joskus jokunen vuosi(kymmen?) sitten suhde oli 45/55, nyt jo 40/60.

Ei siinä muuten mitään, mutta länsimaiset hyvinvointiyhteiskunnat perustuvat sekulaareille arvoille. Jos me vähenemme liikaa, ne nielee meitin.

20.

”Ei siinä muuten mitään, mutta länsimaiset hyvinvointiyhteiskunnat perustuvat sekulaareille arvoille. Jos me vähenemme liikaa, ne nielee meitin.”

Robottihullut japanilaiset ovat kehittelemässä omanlaistaan ratkaisua työvoimapulaan.

21.

Laput pois silmiltä.Tupakalla kansan tappaminen ennen eläke-ikää tuo tietysti rahaa valtion kassaan jonkun verran ehkä,mutta eihän siinä mitään järkeä ole.Matala palkkaisilla aloilla eli raskaimmat hommat käsiinsä saavat ei jaksa valittaa tai penätä oikeuksiaan vaan pistävät tupakan suuhun ja taas kerran kolminkertainen eläköön huuto rikkaille hyttysille.Ja kieltolaki ”Isona saa tehdä ihan mitä vaa????”halooooooo

22.

Lipposen visiossa tupakan myynti kiellettäisiin v.2040. Kaikki varmaankin siihen mennessä osaisivat varautua tilanteeseen.
Suomalaisten lapsilykkyyn ei liene odotettavissa kasvua, joten tällä yhteiskunnan saralla saamme luottaa maahanmuuttajien ahkeruuteen ja
moniosaamiseen. Meidän tulevaisuutemme on sulautua ja hävitä kansakuntana historian tiedoissa mainittavaksi menneen monikulttuurisuuden kuriositeetiksi.

23.

Minä kyllä suoraan sanoen ihmettelen, mihin me suomalaiset muka sulaudumme, kun maahanmuuttajat puhuvat lähes poikkeuksetta auttavasti suomea, ja monet päätyvät naimisiin suomalaisten kanssa. Tietysti jos oma itsetunto on hirveän matalalla, niin ruvetaan selittämään kansakunnan häviämisestä heti kun kylillä näkyy yksikin neekeri.

Ja lopettakaa tuosta aiheesta jauhaminen, tämä postaus käsitteli tupakointikieltoa. Jos kirjoittaisin muurahaisen leukapielistä, niin te rupeaisitte varmaan sittenkin kieli vyön alla selittämään siitä, kuinka maahanmuuttajien mukana leviää hirveä mutakuonomuurahainen, joka nujertaa kotimaiset kusiaiset.

24.

aateeämmä: et ilmeisesti ole tietoinen siitä, että suomessa oli vielä 70-luvulla ns. ”vanhapiianvero” -yli 25-vuotiaat naimattomat maksoivat enemmän veroa kuin lapselliset. Epäilemättä EA viittasi juuri tähän.

atm ja lord selibacy osoittivat taas kerran, miksi eivät saa. ihan tosi, mies voi olla ruma, suhteellisen tyhmä, köyhä, lihava jne ja saada naista. Mutta jos mies rypee itsesäälissä - no, se on kyllä täydellinen turn off. elämä on monivalintatehtävä. Useimmat voivat aika pitkälti valita esim. sen, miltä näyttävät -miettikääpä sitä suurimman pudottajan Aria. Senkin voi valita itse, nysvääkö kotona kitisemässä vai yrittääkö tutustua ihmisiin. Lopettakaa tuo lapsellinen vinkuminen, kasvakaa aikuisiksi ja hankkikaa elämä, niin alkaa ehkä sitä pilluakin irrota.

Anteeksi off topic, mutta itsesääli -oli syy siihen mikä hyvänsä- keittää minulla aina yli.

25.

”Väitän että suomessa ei ole enään sisäsiittoisuutta. Nuori väki siirtyy suuriin kaupunkeihin.”

Sillä ei ole mitään merkitystä. suomen kansa kokonaisuudessaan on sisäsiittoinen, koska meitä on aina ollut vähän. suomessa on suhteellisen paljon periytyviä sairauksia, joita muualla maailmassa ei niin paljoa tavata (esim. keliakia).

Islanti asutettiin verrattain myöhään, ja sinne tuli porukkaa useista eri maista. Toisin sanoen, on hieman eri asia, onko lisäännytty liian samanlaisten ihmisten kanssa jääkaudesta saakka vaiko vain tuhat vuotta.

26.

Ja ettei minua tuomittaisi miesvihasta, voin todeta, että minua vituttavat yhtä paljon yksinäisyyttään vinkuvat naiset. elämä on monivalintatehtävä naisillekin, eikä kenenkään ole pakko olla epäsosiaalinen/lihava/huonosti pukeutuva/you name it.

27.

”et ilmeisesti ole tietoinen siitä, että suomessa oli vielä 70-luvulla ns. ”vanhapiianvero” -yli 25-vuotiaat naimattomat maksoivat enemmän veroa kuin lapselliset.”

satunnaislukija,
En tosiaan ollut aiemmin kuullutkaan moisesta verosta; saati sitten että sellainen on aiemmin ollut olemassa. Mieleeni putkahti hauskoja variaatioita esim. siitä, miten moisen veron proggressio olisi järjestettävä, jotta sinkut kokisivat heihin dedikoidun veron oikeudenmukaiseksi. Jopa Birdyn kannanottokin kyseiseen aiheeseen saattaisi olla ns. mielenkiintoinen. Ehdin tosin jo Googlen kautta paikata tämän tiedoissani ollen aukon. Aina oppii näköjään lisää. On silti hyvä, että moinen vero on poistettu, vaikka on sillä kaiketi jokin hyvää tarkoittava tarkoitusperä alunperin ollut.

Noinniinkuin muutoin tulkitsit väärin. Itsesäälistä ei ollut kyse vaan empatiasta sinkkuja (varsinkin tahtomattaan sinkkuina olevia) kohtaan; hiukan kohtuuttomalta tuntuisi esim. maaseudun työttömille aikamiespojille (tai -tytöille) lätkäistävä extravero. Olen muuten ollut toistakymmentä vuotta parisuhteessa saman naisen kanssa, jo pitkään naimisissa ja pildeä irtoaa kumppaniltani vähintäänkin riittävästi. Vakiinnuttuani satunnaispildeäkin olisi ollut tarjolla niin, että itseänikin on ihmetyttänyt.

Itse aiheesta:
Panun kirjoitukseen ei ole juurikaan lisättävää. Kieltolaki ei toimi; oleellista on juuri tuo ”sosiaalinen painovoima”. Tupakointitavasta on yksinkertaisesti rajulla valistuksella ja propagandalla eliminoitava kaikki siihen aiempina vuosikymmeninä liittynyt sosiaalinen positiivisuus ja seksikkyys. Oleellinen ikäpolvi, johon on vaikutettava, on 10 - 20 vuotiaat. 16-vuotiaana moni on saattanut jo omaksua tupakointitavan niin pahasti, että koko loppuelämä saattaa olla pelkkää vieroitusta ja epäonnistuneiden tupakkalakkojen sarjaa.

Ihminen on kummallinen kapistus. Se lankeaa järkyttävän helposti mitä erilaisimpiin riippuvuuksiin, kuten uhkapeli, seksi, tai vaikkapa netti. Aivojen välittäjäaineista on ilmeisesti ainakin biologisesti kyse. En tiedä onko eläinkunnassa vastaavaa; olen tosin itse kokenut, miten koira voisi syödä itsensä lähes hengiltä, jos sille vain kannettaisiin ruokaa eteen. Pienehkö koira popsi hetkessä kilokaupalla raakaa marinoitua lihaa tarjottimelta grillin vierestä, kun hetken silmä vältti (ihmiset söivätkin sitten makkaraa). Se on kuitenkin hiukan eri asia.

Mottohan pitäisi aina olla, että kohtuus kaikessa. (Itselläni on ollut tunnistettavissa orastava vähintäänkin keskivaikea kolinaa-PANUhuoneesta-addiktio.)

28.

”Kaikki väestönkasvu, etenkin länsimaalainen, on hiemankin pidemmällä aikavälillä haitallista ja maapallon elinolosuhteita heikentävää. Jokaisesta uudesta suomalaisesta kasvaa keskimäärin äärimmäisen saastuttava, luonnonvaroja kahmiva ja elonkirjoa köyhdyttävä kerskakuluttaja. Suomen väkiluvun aleneminen kohtuulliselle tasolle (taso, jonka luonnonvaramme pystyvät elättämään) olisi kaikin puolin hyvä asia.”

Eikö tuo tarkoita, että maahanmuuttokin pitäisi pysäyttää? Jokainen maahanmuuttajahan on uusi suomalainen ja tehtailee enemmän uusia suomalaisia kuin kantaväestö.
Oikeastihan jostain luonnonvarojen loppumisesta ei tietenkään ole mitään pelkoa ja vaikka jotkut loppuisivatkin, niin eivät kaikki, eikä siten länsimaalaisten lapsitehtailua saati maahanmuuttoa tarvitse hillitä. Ihmisen tehtävä on käyttää Maata hyväkseen niin paljon kuin sielu sietää. Ihmisen tehtävä on porata, kaivaa, kuokkia, jalostaa ja rakentaa. Ihmisen pitää nauttia Maan hedelmistä itsekkäästi, koska miksi ihminen ylipäätään eläisi, jos ei voisi elää nautinnollista ja materiakeskeistä elämää? Eläköön teollinen vallankumous!

29.

Tarkennuksena on todettava, että kyllä eläimillekin ainakin biologinen addiktio kehittyy. Tunnustan kauan sitten antaneeni silloisen koirani maistaa keskiolutta, kun se uteliaana hiukan kerjäsi. Hetken se aivasteli, mutta tykkäsi ilmiselvästi. Kun sitten toiste annoin sen maistaa uudestaankin saunaoluttani pariin kertaan, niin addiktio olikin valmis.

Sen jälkeen se kerjäsi ihan uskomattomasti. Ei se jääkapista enää makkaraa niinkään kinunnut, vaan ensisijaisesti olutta; oli valmis menemään vaikka mutkalle saadakseen tuota ihmeellistä juomaa siitä ruskeasta pullosta, jollaisen se tiesi jääkaapissa olevan. Vieroitus kesti todella kauan, enkä oikeastaan enää koskaan saanut nauttia rauhassa oluttani sen jälkeen. Oma syyni tietysti.

Sosiaalisista paineista sillä ei varmaankaan ollut kyse; tosin enhän osaa koiraa, joten en voi olla varma. Ehkä se kehua retosteli korttelin muille koirille ottaneensa lauantaina kunnon kännit?

Ihmisellä addiktio voi kehittyä kuntoliikuntaankin. Kuntoillessa erittyy endorfiinejä, ja eräällä työkaverilla homma on lähtenyt ihan lapasesta.Jatkuvia rankkoja 15-20 km lenkkejä, kilometritolkulla uintia harva se päivä ja punttisalit & kuntopyörä päälle. Ja jos hän ei pariin päivään ole päässyt rääkkäämään itseään ollenkaan, niin hyppii melkein seinille ja meinaa tulla silmille.

30.

Ok, aateeämmä, tulkitsin juttusi väärin.

Tuo liikunta-addiktio on sikäli mielenkiintoinen, että kuten alkoholistille, liikunta-addiktille ei voi mennä sanomaan yhtään mitään, koska Kyllä Hän Tietää.

Avainsana on tuo rääkkäys. Ihminen voi -ja pitäisikin- liikkua joka päivä. Mutta intensiivinen treenaaminen päivittäin ei johda mihinkään muuhun kuin ylikuntoon.

31.

Parveketupakointia vaan ei kielletty, vaikka se on selkeä haitta yläpuolella asuvalle. On todella kiusallista että alapuolelta nousee savu sisään yläkerran avonaisista ikkunoista. Jopa suljetuista, kun ilmanvaihto vetää savua väkisin korvausilman mukana kaikista rakosista. Se merkillinen kulttuuri että tupakointi on vain tupakoitsijan oma asia eikä kuulu muille muka sitten oikeuttaa savustamaan toisia (tupakoimattomia). Onneksi tupakointi poistuu ravintolatiloista. Tupakoitsijat kun eivät tajua, mitä tekevät. Addiktio on päällimmäisenä mielessä. Aivan kuin olisi oikeus polttaa roskia tai vaikka auton rengasta toisten nenän alla kun on pakko tehdä niin henkisen tasapainon säilyttääkseen.

32.

”liikunta-addiktille ei voi mennä sanomaan yhtään mitään, koska Kyllä Hän Tietää”

Niinpä. Tuosta tuli jotenkin tulee mieleeni Kaisa Ruokamo.

33.

No niin. Yksi ainoa lause, ja noin karkea typo/lauserakennevirhe. Toivottavasti viittaukseni kyseiseen yhteiskuntakriittiseen feministiin kävi kuitenkin selväksi.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös