Waltari ja Paavolainen - kaksi tulenkantajaa
21.9.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Viime päivinä joka tuutista on tullut Mika Waltaria, kun kerran tämän tuotteliaan kirjailijamme syntymästä tuli juuri vuosisata täyteen. Waltari kuoli vajaat kolme vuosikymmentä sitten, vähän ennen kuin olisi täyttänyt 71 vuotta - raskas taiteilijaelämä ja ketjupolttaminen työn ääressä vaativat veronsa. Noihin samoihin aikoihin aloin tutustua myös hänen tuotantoonsa, jota muistelen murrosikäni alkuvuosina lukeneeni aimo siivun. Waltari tosin kirjoitti niin runsaasti, etten jaksanut lukea kuin osan.
Waltari on kestänyt ajan hammasta varsin hyvin, toisin kuin monet samanaikaiset kollegansa. Olen aina pitänyt itseäni kirjalliselta maultani kovin snobistisena, mutta ainoat Tulenkantajista, joiden tuotantoa yhtään syvemmältä tunnen, ovat Waltari ja Olavi Paavolainen. Muut ovat lähinnä nimiä marmoritaulussa, jos kohta olenkin lukenut yksittäisiä runoja yhdeltä jos toiseltakin - vaikkapa Yrjö Jylhältä.
Paavolaiselta piti tietysti lukea Synkkä yksinpuhelu silloin kun oltiin penturadikalismi- ja kyseenalaistamisiässä. Sitä paitsi on aivan mahdotonta kuvitella jylhemmin suomalaista nimeä kirjalle kuin Synkkä yksinpuhelu. Kuvaavaa kyllä ruotsinnos sai nimekseen Finlandia i moll - ”Finlandia mollissa”. Kaunis nimihän se on, mutta kuten tiedämme, Ruotsista ei saa kunnon ruisleipää eikä siellä samasta syystä myöskään uskalleta julkaista kirjaa nimellä Dyster monolog. Kirjan poliittista sisältöä kirjailija on varmaankin muokannut sodanjälkeisen ajan olojen mukaiseksi, mutta yhtä kaikki sillä on merkittäviä kaunokirjallisia ansioita: esimerkiksi itäkarjalainen maisema ja sodan tunnelma elää väkevästi kirjan sivuilla.
Myös Paavolaisen kirja Hitlerin Saksasta, Kolmannen valtakunnan vieraana, on loistelias. Matti Kurjensaari, jota kai jossain määrin voi pitää Paavolaisen bändärinä, kirjoitti kirjasta järkyttyneen arvostelun otsikolla Onko Olavi Paavolainen kääntynyt natsiksi. Ei, Paavolainen ei ollut kääntynyt natsiksi, mutta hän oli antanut natsien propagandanäytösten vaikuttaa itseensä ja raportoi tunnelmistaan suoraan ja rehellisesti. Itse asiassa olen usein pohtinut, että Kolmannen valtakunnan vieraana pitäisi kääntää maailmankielille. Asia nimittäin on niin, etten tiedä yhtään muuta kirjaa, jossa moderni vapaamielinen intellektuelli kertoisi niin avoimesti ja häpeilemättä Natsi-Saksan propagandamasiinan kyvystä inspiroida ja innostaa aikalaisia. Ja sekä totalitarismin ymmärtämisen että tulevien totalitarismien vastustamisen kannalta olisi oleellisen tärkeää tutustua myös tällaisiin puheenvuoroihin.
Paavolainen ja Waltari olivat ainakin Tulenkantajien aikakaudella tiiviissä yhteistyössä julkaisten runokokoelman nimeltä Valtatiet. Olen lukenut Waltarin osuuden kokoelmasta hänen koottujen teostensa siitä osasta, josta löytyvät myös Suuri illusioni ja Yksinäisen miehen juna - tai kuten äitivainaa tapasi sanoa, ”Yksinäisen miehen mälsä juna”. Taisihan se enimmäkseen olla sitä kaksikymmenluvun bensiiniromantiikkaa, kun suuri maailma ensimmäisen kerran avautui suomalaisille. Toisaalta - eikö juuri tässä kokoelmassa ensimmäisen kerran julkaistu Waltarin pieni kauhuaiheinen nuoruudenruno Pyramiidiuni? Runo tulkitsee 1920-luvulla lehdistössä kiertäneet kauhutarinat ”faaraon kirouksesta” waltarimaisen eroottisesti: hallusinoiva egyptologi kuvittelee näkevänsä muumioidun prinsessan elävänä kaunottarena, joka sitten nousee sarkofagistaan häntä halaamaan - ja puree häntä kaulaan hampaillaan, tappavan taudin tartuttaen. Muistaakseni Waltari kirjoitti aiheesta sittemmin myös pienen kauhunovellin. Sittemmin, kuten tiedämme, hän palasi egyptiläiseen tematiikkaan tunnetuimmassa suurista romaaneistaan.
Waltari ei koskaan ollut erityisen poliittinen kirjailija. Lähinnä häntä kai pitäisi mainita jonkinlaiseksi opportunistiksi, joka oli vasemmistosävytteinen liberaali Tulenkantajien aikana, mutta siirtyi nopeasti isänmaalliston riveihin siinä vaiheessa kun vasemmistolaisuus olisi poliittisten vastakohtaisuuksien kärjistyessä ja neuvostouhkan kasvaessa vaatinut todellisia uhrauksia. Sodan aikana Waltari tunnetusti toimi tiedotusupseerina ja kirjoitti siinä hengessä isänmaallista mobilisaatiokirjallisuutta, mikä on saanut myöhempien sukupolvien radikaalit paheksumaan häntä äärioikeistolaisena. Hän kuitenkin säilytti vapaan kirjailijan skeptisen mielenlaadun, vaikka epäilemättä joutuikin esittämään kovaa isänmaan miestä niille, joiden kanssa ei uskaltanut puhua suoraan. Voi jopa olla, että poliittinen opportunistisuus oli Waltarin tapa karkottaa päivänpolitiikka häiritsemästä kirjailijantyötään: poliittista tilaustyötä hän kyllä teki maksusta sitä haluaville, mutta merkittävimmissä teoksissaan - ennen kaikkea Sinuhessa - hän tietysti kirjoitti vertauskuvallisesti oman aikansa aatteista.
Siitä on - myönnettäköön - vuosia, kun olen viimeksi lukenut Waltaria. Ehkä nyt on aika korjata tämä laiminlyönti, varsinkin kun kustantaja (WSOY:n kirjailijoita hän kai on) lykännee markkinoille kaikki tärkeimmät Waltarin teokset (kirjastostahan niitä on turha etsiä, koska ne kuitenkin lainataan pois kuljeksimasta). Toivottavasti saamme luettavaksemme myös hänen pienoisromaaninsa: näköjään joku minua viisaampi on jo ehtinyt julistaa ne hänen tuotantonsa parhaaksi osaksi.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Ihmiskunnan vihollisista pätkä.
”Eihän hän sille mitään voinut, millainen hän oli. Sellaisena minä häntä rakastin.”
Kertoo naisesta joka halusi väkivaltaa seksin ja kotielämän yhteydessä. Sitä hän sai sirkuksen hoitajalta jolle manillus viimein lahjoitti koko sirkuksen.Näillä lauseilla olen itseäni joskus lohduttanut, kun mies on ollut mitä on ollut.
Samassa teoksessa sivutaan shamanismia, mitä nuorena minullus koki britanniassa.
Kirjan lopussa on toisinto voimaeläimeen -joka suojelee häntä areenalla. - 2.
-
Minulle Waltarin nuoruuskaudella on aina ollut oma spesiaali merkityksensä. En tiedä MIKSI, mutta Suuri illuusioni on minulle Se Juttu - Waltari on siinä enemmän itsensä, aikalaisensa, eikä pakene historian hämyihin & suuriin seikkailuihin. Historiallisista waltareista Sinuhe on ainakin minulle se ykkönen.. Ihmiskunnan viholliset on hyvä siksi, että sitä lukiessa (toivottavasti) 21. vuosisadan ihminenkin tajuaa, miksi kristinusko on kiehtonut niin monia fiksuja ihmisiä. Ja kiehtoo yhä, tohdin kuiskata.
No, Fine van Brooklyn ja sitten aivan ihana Appelsiininsiemen - miksi kummassa ihmiset jaksavat näitä mikael karvakinttuja sun muita, näissä oman aikansa kuvauksissa Iso W. on aivan lyömätön. Niissä on itse eletyn tunnelmaa? Minusta Appelsiininsiemenessä Waltari sanoo jotain hyvin syvällistä naisen ja miehen välisestä suhteesta.
- 3.
-
Onko Panu tutustunut Tulenkantajiinkin liitetyn Uuno Kailaan runoteoksiin?
- 4.
- 5.
-
Olen lukenut huomattavan osan Waltarin tuotannosta ja minua nyppii aivan pohjattomasti hänen lattea naiskuvansa, joka ilmenee erityisesti historiallisissa romaaneissa. Tiukempaa madonna vs. huora - asetelmaan uskojaa on vaikea löytää. Kirjojen perusteella naiset eivät olleet Waltarille ihmisiä vaan joko pantavia femme fataleita tai uhrautuvia äitihahmoja. Jossain määrin näin oli miehen omassakin elämässä, hänen syrjähyppynsä - joista vaimo ei ilmeisesti piitannut hittojakaan- ovat tunnettu tosiasia.
Toisaalta noissa historiallisissa romaaneissa hänen mieshenkilönsä ovat ihan yhtä latteita, (miettikää, aina angstinen sankari ja sitten Sancho Pancha, joka loppujen lopuksi on huomattavasti enemmän street wise ja pärjää elämässä paremmin kuin intellektuelli sankari), joten ehkä hän vaan ei ymmärtänyt ihmisten päälle.
Hyvä kirjailija hän silti oli, en minä sitä kiellä. Waltarin kieli svengaa ja se on loppujen lopuksi kirjallisuudessa tärkeintä.
Uuno Kailaan runot on muuten niitä harvoja runoja, joita jopa saan luettua.
- 6.
-
Mitä on ”madonna-huora -asetelma”? Eikös naisissa ja elämässä ole eri puolia ja joskus myös erilaisia ihmissuhteita? Mikä niissä on vikana?
- 7.
- 8.
-
Jos todella misogynististä kirjailijaa pitää lähteä etsimään, hän olisi Väinö Linna. Hänen teksteissään ei ole yhtään positiivista naishahmoa - kaikki ovat joko huoria tai bimboja, ja ruustinna Ellen Salpakari on todellinen naispaholainen.
- 9.
- 10.
-
”Jos todella misogynististä kirjailijaa pitää lähteä etsimään, hän olisi Väinö Linna. Hänen teksteissään ei ole yhtään positiivista naishahmoa - kaikki ovat joko huoria tai bimboja, ja ruustinna Ellen Salpakari on todellinen naispaholainen.”
Tämä ei kyllä pidä alkuunkaan paikkaansa.
Elinan lisäksi Linna kuvaa Pohjantähdessä erittäin lämpimästi Almaa :”…sillä Almalle oli ominaista juuri tuo alkuperäinen luonteen hienous, joka esti häntä koskaan joutumasta suukopuun kenenkään kanssa.” Kaarina puolestaan on valtavan empaattinen ja hyväuskoinen, mikä sitten koituukin hänelle onnettomuudeksi, koska hän retkahtaa YTM-Aulikseen - klassinen kiltin tytön kohtalo siis.
Kivivuoren Anna ei todellakaan ole ”huora tai bimbo”, vaan monella tapaa ärsyttävä moralisti ja tosikko, joka kuitenkin vaikeina hetkinä, eli Akselin vankeusaikana ja kuolemantuomion uhatessa, tukee Elinaa sekä huolehtii pojista jättäen moralisoinnit sikseen. Kun Akselin kuolemantuomio on peruttu ja tieto saapunut Koskelaan, Linna päättää luvun erityisen hienosti. Tarkkaa sitaattia en nyt muista, mutta Anna moittii muistaakseni Ottoa tai poikia jostakin melko mitättömästä asiasta, ja tätä kertoja kommentoi suurin piirtein näin: ”Annan äänessä kuului jo tuttu paheksuva nuotti, mikä kertoi, että raskas varjo oli viimein väistynyt ja ajat olivat jälleen palaamassa hyviksi.”
Linna jopa vihjaa, että kansalaissodastakin olisi selvitty vähemmällä, jos naisia olisi kuunneltu. Hän laittaa sovittelevat puheenvuorot kahden hiljaisen ja miehensä varjoon jääneen naisen suuhun: Halmeen Emman ja paronin vaimon. Halmehan vastustaa aluksi kapinaa, jota radikaali ja kiivasluontoinen Hellberg kannattaa, mutta liittyy lopulta Pentinkulman punakaartilaisten hallintoon sellaisessa vaiheessa, kun ilmassa on jo vahvoja merkkejä valkoisten voitosta. 30-luvulla yksinäinen Emma sitten muistelee Akselille, että hän ei ”siitä Hellperistä ikinä tykännyt” ja harmittelee sitä, että Halme lopulta lähti yhteistyöhön moisen kansankiihottajan kanssa. Paronin vaimo on vielä Emmaakin hiljaisempi ja täysin miehensä varjossa, mutta osoittaa hämmästyttävän korkeaa moraalia sodan jälkiselvittelyissä, jolloin hän - täysin poikkeuksellisesti - ilmaisee oman mielipiteensä ja kieltää ajamasta punaisia pois kodeistaan vain sillä perusteella, että he ovat kannattaneet punaisia. Näin paronitar tekee silti, vaikka hänen miehensä on vain pari viikkoa aiemmin joutunut punaisten kuolemanpartion murhaamaksi.
Oikeastaan edes Ellen Salpakari ei ole yksiulotteisen ”paha”, vaan hänenkin toimilleen ja vastenmielisille mielipiteilleen esitetään ymmärrettävät motiivit. Hänellä on myös spontaaneja empaattisia tunnereaktioita, kuten silloin, kun Akseli tulee pappilaan kertomaan Jussilan kuolemasta.
Veikkaankin, että ajatus Linnasta naisvihaajana on Tuntemattoman sotilaan yksipuolisen lottakuvauksen perua.
- 11.
-
Hänellä on myös spontaaneja empaattisia tunnereaktioita, kuten silloin, kun Akseli tulee pappilaan kertomaan Jussilan kuolemasta.
Äh… siis tietenkin Jussin kuolemasta eikä minkään Jussilan.
- 12.
-
Johannes Angelos on paras Waltarin tiiliskivistä. Siinä on ajan ja paikan ykseys ja Konstantinopolin piiritys on kuvattu mestarillisesti. Sinuhe on tylsä.
- 13.
-
”Mies on rattijuoppo, teinitytär on raskaana ja huumeita käyttänyt poika sotii Irakissa. Sarah Palinista saattaa silti tulla Yhdysvaltain seuraava varapresidentti.”
Dodii!
- 14.
-
Ihan asiasta toiseen, milloin olet ajatellut tehdä - tai onko vielä suunnitelmissa edes - sen kirjoituksen/artikkelin/arvostelun/arvion Henry Laasesen mainiosta kirjasta 'Naisten Seksuaalinen Valta'?
Olen ikäänkuin tässä odotellut aika pitkään, mutta ei ole vielä näkynyt. Ehkä se hujahti ohi silmieni?
Mietin vaan, kun kirja alkaa olla jo hivenen iäkäs, vaikka sen paljastama totuus on yhä vain ajankohtaisempi.. että kannattaako jatkaa odottamista?
- Vortac
- 15.
-
Ironmistress, minusta ei ole oikein sanoa, että Linna olisi misogyyni. Hänen naiskuvansa on paljon misogyniaa mutkikkaampi. Lisäksi se selvästi muuttui ajan myötä. Kysymys naisen kyvystä olla itsenäinen subjekti oli kyllä selvästi hänelle hieman hankala.
Olen kirjoittanut aiheesta aikanaan pari tekstiä (jännää muuten millainen vastapaino itäkarjalainen kommunisti Vera on Tuntemattoman lottakuvauksille):
http://eufemia.blogspot.com/2007/09/vin-linnan-naishahmoista.html
http://eufemia.blogspot.com/2007/09/olinkohan-vrss.html - 16.
-
@6: Missasit todella lahjakkaasti pointtini.
Kyse oli siitä, että Waltarin päässä oli vain kahdenlaisia naisia, femme fataleita ja Äitejä, eikä hän ainakaan tuotantonsa perusteella nähnyt että naisilla voisi olla muukin rooli tai muitakin intressejä kuin joko käyttää hyväkseen miehiä tai olla näiden hyväksikäytettävänä. Ilmeisesti hänelle ei juolahtanut mieleenkään, että joku nainen voisi olla ihan älyllinen olento, jolla vaikka on oma elämä ja ajatuksia. Joku Merit on suhteellisen täyspäinen, mutta hänenkin roolinsa kirjassa on olla rakastunut Sinuheen; muuten hän on merkityksetön.
Minulle on tärkeää voida samaistua kirjan henkilöihin ja Waltarin hahmoista en kykene samaistumaan kehenkään. Pystyttekö te miehet samaistumaan Waltarin mieshahmoihin, koska ihan yhtä ohuita ja stereotyyppisiähän nekin ovat?
- 17.
-
Johannes Angelos on periaatteessa ihan hyvä mutta minun tekisi mieleni kuristaa Anna Notaras.
YLipäänsä epäilen, että Waltari ei ole oikeasti rakastanut yhtään naista. Hänen rakkaustarinakuvauksensa ovat niin typeriä, että mikään muu ei selitä sitä. Sankari rakastuu aina naisiin vain näiden ulkonäön takia, naisen persoona on täysin sivuseikka. Miettikää nyt juuri Johannes Angelosta ja Anna Notarasta - mistä ihmeen syystä kumpikaan olisi IRL rakastanut toista? Sama juttu Sinuhen ja Minean kanssa. Sinuhe oli itsesäälissä rypevä luuseri ja Minea neuroottinen raivopää. Waltari ilmeisesti kuvittelee, että seksuaalinen vetovoima ja intohimo on sama asia kuin rakkaus.
- 18.
-
edit: Tietysti saattaa olla, että miehet yleensä näkevät rakkauden samoin kuin Waltari eivätkä siksi näe hänen kirjoissaan mitään vikaa.
- 19.
-
Mitä järkeä on vaahdota joidenkin romaanihenkilöiden ominaisuuksista, moraalista. Yleensäkin moralisoiva romaanianalyysi on perseestä. Jos Waltarin kirjoissa naiset ovat sellaisia kuin ne ovat, ei se kerro itse Waltarista mitään.
”YLipäänsä epäilen, että Waltari ei ole oikeasti rakastanut yhtään naista. Hänen rakkaustarinakuvauksensa ovat niin typeriä, että mikään muu ei selitä sitä. Sankari rakastuu aina naisiin vain näiden ulkonäön takia, naisen persoona on täysin sivuseikka. Miettikää nyt juuri Johannes Angelosta ja Anna Notarasta - mistä ihmeen syystä kumpikaan olisi IRL rakastanut toista? Sama juttu Sinuhen ja Minean kanssa. Sinuhe oli itsesäälissä rypevä luuseri ja Minea neuroottinen raivopää. Waltari ilmeisesti kuvittelee, että seksuaalinen vetovoima ja intohimo on sama asia kuin rakkaus.”
Se, että Sinuhe on on itsesäälissä rypevä luuseri juuri tekee hänestä mielenkiintoisen.
- 20.
-
@19: Kuka tässä on moralisoinut? Minä ainakin puhuin uskottavuudesta.
”Se, että Sinuhe on on itsesäälissä rypevä luuseri juuri tekee hänestä mielenkiintoisen.”
Minusta se tekee hänestä lähinnä ärsyttävän. Päätalon henkilöt ovat ihan samantyyppisiä. Tekevät samoja typeriä virheitä uudestaan, uudestaan ja uudestaan.
- 21.
- 22.
-
Satunnaislukija on yleensäkin kommenttiensa perusteella uskomattoman vahva henkilö, jolta ei tosimaailmassakaan paljon sääliä heru elämässään mokailleille tai hänen mielestään heikkoluonteisille, joten on ihan ymmärrettävää, että maailman myllerryksessä hämmentynyt romaanihenkilökin edustaa hänelle halveksuttavaa heikkoutta.
- 23.
- 24.
-
@22: RaahRaah, en minä ole vahva, pelkästään ilkeä. :)
Minulle romaanien luku on ensisijaisesti pakoa todellisuudesta. Ideaali romaanihenkilö on sellainen, johon voin samaistua, mutta joka on samalla parempi kuin minä. Ja mielellään tietysti onnellinen loppu. :)
Kaikki me saamme elämässä rypeä ihan tarpeeksi omissa ongelmissamme, miksi sitten pitää vielä romaanien kautta rypeä fiktiivisten henkilöiden ongelmissa?
- 25.
-
Jaaha. Taisin Panu taas saada kirjoittamisen aihetta. Kauhajoelta tällä kertaa. Mietityttää, että kuinkahan monta tämmöistä tapausta vielä suomessa sattuu lyhyellä aikavälillä… pelkään että nämä kaksi ensimmäistä on vasta alkua. Siis Jokela ja tämä Kauhajoki.
- 26.
-
Ja hetikös oli maailmansalaliiton kollaboraattori, Suomen hallituspääministeri, oli vaatimassa villin ja vapaan internetin valvontaa ja sensurointia. Miksikö, ettei kenenkään kunnon lapsen tai nuoren tarvitse kuolla kouluvelvollisuuksiaan suorittaessaan, vai voisiko olla muitakin syitä?
- 27.
-
Kouluihin pitää saada hallituksen turvallisuuspalvelun kommandoja valvomaan lapsen jokaista liikettä.
- 28.
-
Surullista.
Nuorten ampumisten ja puukotusten jälkeen internetin keskustelupalstoilla on etsitty syyllisiä melkein joka taholta, internetistä, hallituksesta, yhteisön puutteesta, kodista, koulusta ja jopa tekijästä itsestään. Jotenkin tulee mieleen, että nyt pitäisi kääntää syyttävä sormi sinne, mistä tällainen käytös haetaan, eli Amerikan Yhdysvaltoihin. Syyttä ei sanota, että Suomessa on maailman amerikkalaistunein nuoriso. Tervettä vastavoimaa voitaisiin hakea esim. venäläisyydestä ja kommunismista, ja lapsilta MTV3:sen mielisairas mainosmaailma kiinni, vaikka sitten kuinka osakepörssit ja johtajien optiot romahtaa. Taloudellisen vapauden vakuusmaksu on nyt liian monta kertaa nasahtanut tavallisen kansan lapsiin. - 29.
-
Metallinpaljastimet kouluihin. Tai jonkinlainen muu tarkastus ja vartijat kouluihin.
Näin saadaan töitä. Tosin täytyy varmistua, että vartijat eivät kajahda. Nuoriahan nämä pyssymiähet ovat olleetkin.
- 30.
-
Eipä noita tapahtumia voi rehellisesti nuoruuden piikkiin laittaa.
- 31.
-
Kuulkaas, Kauhujoenkin teon motiiveja pitää pohtia tämän kirjoituksen teemalle sopivasti. Jos kaveri olisi väkivaltaharrastuksensa sijaan vaikkapa samaistunut Turmsiin, hän olisi voinut nörttiytyä paljon rakentavammin ja rauhanomaisemmin.
Tulenkantajat kantoivat tultaan oman urbaanin nykyaikansa hurmaamina. Olisivatkohan he voineet kuvitellakaan tätä 24/7/365-mediapöhöä? Olisivatkohan tykänneet?