Plaza

Venäjä hyökkää Suomeen!

20.3.2009
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Kansainväliset suhteet, Maailmanpolitiikka, Historia

Viro, Neuvostoliitto, venäläiset, Venäjä, kommunismi, itsenäisyys, sotilaat, fasismi

Suomessa on jo jonkin aikaa toiminut käsittämätön häirikköporukka, joka kutsuu itseään ”antifasisteiksi” ja keskittyy lähinnä isovenäläisen nationalismin ihannointiin ja Viron sekä Georgian kaltaisten maiden haukkumiseen liiasta amerikkalaisystävällisyydestä. Tämän sakin remeltäminen on alkanut saada kokonaan uusia ulottuvuuksia: lähipäivinä Helsinkiin on odotettavissa joukko ns. ”našisteja” eli jumaloidun presidentti Putinin nuoria ihailijoita osoittamaan mieltään ”fasismia”, ts. Viron itsenäisyyttä, vastaan, ja kun ensimmäinen tieto tästä tuli ”antifasistien” blogeista, voinemme olettaa, että hänen pyhyytensä arkkivoivodi ja yliatamaani Putinin ihailijaklubi ei ole ihan itse tätä keksinyt, vaan että hommaa on masinoitu täältä käsin.

On vaikea sanoa, millaiset vaikuttimet ”antifasisteilla” on touhulleen. Useat kommentoijat ovat lukeneet heidän touhunsa lähtökohtaisesti jonkinlaiseksi kommunistien perinneyhdistyspuuhasteluksi. Haluaisin uskoa heidän olevan väärässä, sillä kyllähän kommunismissa luulisi olevan tai olleen aikoinaan kyse jostain muustakin kuin pelkästä venäläismielisyydestä. Toisaalta on kyllä selvää, että aidossa kolmikymmenluvun kommunismissa oli varmasti paljonkin silkkaa Neuvostoliiton palvontaa, jossa sikäläisen hallinnon raakuudet nähtiin pikemminkin myönteisessä valossa: ajateltiin, että Neuvostoliitto oli voittamaton ja armoton liittolainen, jonka toivottiin rääkkäävän porvaria armottomasti ja kostavan päähänpotkitun proletaarin puolesta.

”Antifasistien” tukijat, joita kyllä kommenttilaatikoista päätellen tuntuu olevan jonkin verran, on esitetty jonkinlaisina myöhäsyntyisinä taistolaisina, mutta minä hiukan vierastan tätä määritelmää, koska esimerkiksi ”antifasistien” pääjehun eurovaaliblogin (minkähän puolueen ehdokas lieneekään?) ylistävät kommentit ovat tuntuneet tulevan enemmänkin juuri Neuvostoliittoa ihailleiden vanhakantaisten työläiskommunistien suunnalta. Tarkoitan siis sellaisia tyyppejä, jotka saattavat ihan vakavissaan uskoa, että Neuvostoliitto oli ylivertaisen teknologiansa ansiosta kehittänyt esimerkiksi saasteettoman fuusioydinvoimalan, mutta että ilkeät kapitalistit tuhosivat kaikki sellaiset neuvostoylivoiman osoitukset kaataessaan Pyhän Neuvostomaan vuonna 1991. Kyllä, tällaisiin henkilöihin törmää netissä nykyisinkin.

”Antifasistit” eivät toki ole johdonmukaisia paljossa muussa kuin synkässä vihassaan Viroa kohtaan. Omalla tavallaan hupaisa on suomalaisen Risto Teinosen tapaus. En tiedä millä tavalla Teinonen onnistui hankkiutumaan nuoren tasavallan johtomiesten suosioon, mutta se lienee tapahtunut Viron uuden itsenäisyyden alkuvuosina, kun kenen tahansa antikommunistin apu kelpasi uudesta vapaudestaan innostuneille etelänaapureillemme. Joka tapauksessa Teinonen paljastui lopulta typerimmän sortin uusnatsiksi vailla poliittisen osaamisen häivääkään, juuri sellaiseksi, joka ensimmäisen tilaisuuden tullen järjestää univormupirskeet Hitlerin kunniaksi. Teinonen joutui pahoihin vaikeuksiin Viron turvallisuuspoliisin kanssa ja menetti maalta saamansa kunnianosoitukset.

Muistan itse pelänneeni nuorena pölhövasemmistolaisena Viron itsenäistymistä, koska arvelin, että maasta voisi tulla tukikohta Teinosen kaltaisille suomalaisille äärioikeistolaisille. Minusta on oikein hyvä, että Viron suojelupoliisi tekee työnsä ja kiinnittää huomiota Teinosen kaltaisten hämärämiesten touhuihin. Luulisi ”antifasistienkin” olevan asiasta mielissään. Mutta itse asiassa heikäläiset esittävät blogeissaan Teinosen marttyyrina, joka on joutunut hirveän natsi-Viron mielivallan kynsiin.

Eli siis: tälle porukalle on mahdoton olla mieliksi, jos on virolainen. Jos Teinonen olisi yhä Viron hallitusherrojen suojeluksessa, nämä ”fasisminvastustajat” pitäisivät tätä epäilemättä todisteena siitä, että Viro on kauhea natsimaa, joka suosii suomalaisia äärioikeistolaisia. Mutta kun Teinonen on joutunut epäsuosioon, sekin todistaa mokomille ihmiskunnan onnellistajille etelänaapurimme olevan kamala natsivaltio. Päättäisivät nyt jumaliste, mitä oikein haluavat…Ai, anteeksi, johan minä tiedän mitä he ovat päättäneet: Viron on alistuttava Venäjän orjaksi ja alusmaaksi, kaikki muu on väärin ja fasismia. Selvä homma.

Erityisen paljon ”antifasisteja” tuntuu suututtavan se, että venäläisten sotilaiden sanotaan raiskanneen joukoittain naisia vyöryessään Viron kaltaisiin maihin toisen maailmansodan ratkaisevissa vaiheissa. Tämä on kuulemma kauheaa valetta, joka loukkaa pyhää neuvostosotilasta. Sääli vain että tälle löytyy yhtä paljon riippumattomia todisteita kuin juutalaisten joukkotuholle natsien leireissä. Viikko pari sitten vilkuilin Turun kaupunginkirjaston lehtisalissa puolalaista Polityka-aikakauslehteä, joka ei ole erityisen oikeistolainen - itse asiassa se oli aikoinaan paikallisen kommunistipuolueen, tai siis ”yhtyneen työväenpuolueen”, viikkolehti - ja aivan sattumalta siinä oli Joanna Ostrowskan ja Marcin Zawadan juttu juuri tästä aiheesta otsikolla Kobieca gehenna, ”Naisten Gehenna”. Koska arvelin joutuvani ennen pitkää kirjoittamaan jotain kotoisista ”antifasisteistamme”, kirjoitin siitä jonkin verran muistiinpanoja vastaista bloggausta varten.

Artikkelin kirjoittajat totesivat, että raiskauksiin syyllistyvät kaikki armeijat kaikkialla, myös britit ja amerikkalaiset. Neuvostosotilaiden kohdalla asiat kuitenkin kärjistyivät, koska he eivät saaneet kotilomia eivätkä olleet useinkaan nähneet vaimojaan vuosiin. Lisäksi neuvostoarmeijassa tuhlattiin miehiä ajamalla heidät väkisin kuolemaan. Eloonjääneet punasotilaat olivat huonon kohtelun jäljiltä raaistuneita, henkirievustaan kynsin hampain taistelevia epätoivoisia miehiä. Raiskaus oli nöyryytettyjen ja rääkättyjen miesten rikos, ja raiskatuiksi joutuivat niin saksalaiset kuin myös puolalaiset ja saksalaisten pakkotyöhön ottamat venäläiset naiset. Edes puolalainen kommunistimiliisi saattajana ei pelastanut naista venäläisten himolta. Saattajamies riisuttiin aseista ja saatettiin surmatakin. Neuvostopeniksien vyöryä ei kukaan saanut pidätellä. Venäläiset sotilaat järjestivät suoranaisia naisjahteja, kertovat artikkelin kirjoittajat. Sukupuolitaudit riehuivat sen mukaisesti.

Samanlaista oli jälki myös Pohjois-Kiinassa, Mantšuriassa, johon neuvostojoukot hyökkäsivät vasta sodan loppuvaiheessa - siihen asti Stalin oli pysytellyt puolueettomana Japanin suhteen. Brittihistorioitsija Max Hastings on tuoreehkossa mammuttiteoksessaan Nemesis kuvannut toisen maailmansodan loppuvaiheet Kaukoidän rintamalla mm. haastattelemiensa kiinalaisten aikalaistodistajien näkökulmasta. Japanilaistenkin julmuudet kiinalaisia kohtaan repostellaan Hastingsin kirjassa armotta, mutta yhtä lailla hän muistuttaa neuvostosotilaiden kohdelleen ”vapauttamiaan” kiinalaisia rasistisesti ja raiskanneen monia naisia. Myös ryhmäraiskaukset, joiden seurauksiin uhri menehtyi, olivat tavallisia.

”Antifasistien” typeryyden vielä muuten sulattaisi, mutta on kerta kaikkiaan anteeksiantamatonta, että he menevät tahallaan lietsomaan riitaa ja diplomaattista selkkausta Suomen ja Venäjän välille kutsumalla tänne itänaapurin moraalisesti turmeltuneimman aineksen väittämään, että neuvostoarmeija ei raiskannut ketään ja että Neuvostoliitto ei miehittänyt Viroa. On vaikea nähdä tällaisen taustalla mitään muuta vaikutinta kuin penikkamainen ilkivaltaisuus, itsetarkoituksellinen halu lietsoa vihaa, riitaa ja väkivaltaa. Mitä sitten tulee Venäjän kunniaan, jota puheet Viron miehittämisestä kuulemma loukkaavat, eiköhän se kunnia palaudu parhaiten siten, että venäläiset tunnustavat totuuden: Neuvostoliitto oli alistettujen kansojen silmissä venäläinen valtio, Neuvostoliiton keskitysleirien vanginvartijat puhuivat venäjää ja Neuvostoliitto levitti alusmaihin venäjänkielistä kulttuuria ja kirjallisuutta paikallisten kulttuurien ja kielten kustannuksella. Toisin sanoen Neuvostoliiton alistamilla ja sortamilla kansoilla on oikeus vaatia Venäjää ja venäläisiä menemään itseensä. Elleivät venäläiset suostu tähän, he elävät valheessa ja valheen orjina - mutta kuten evankelista Johannes tietää Jeesuksen sanoneen, ”te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita”. И познаете истину, и истина сделает вас свободными.

Panu Höglund

1.

Minua on askarruttanut tuo Venäjän ja Neuvostoliiton suhde. Lokakuun vallankumoushan oli monikansallisen keisarikunnan vähemmistökansojen projekti, johtajat lähinnä kaukasian ja ukrainan juutalaisia. Ortodoksista kirkkoa vainottiin ja kansallismielisyyttä vastustettiin. Sisällissodan aikaisen Puna-armeijan legendaarisin yksikkö oli latvialaisten naistarkka-ampujien pataljoona. (Huom: naiset siis ampujia, ei kohteita).

Jeltsinin Venäjä erosi Neuvostoliitosta ja tunnusti ensimmäisenä Baltian maiden itsenäisyyden. 90-luvun venäläiset äärikansallisliikkeet vastustivat bolsevismia pitäen sitä juonena pyhää Venäjää vastaan.

Paradoksaalisesti georgialainen neuvostojohtaja Iosif Dzugasvili taisi aloittaa isovenäläisen nationalismin Neuvostoliitossa. Ja nykyäänkin suurvalta menneisyyttä (tai omaa nuoruuttaan) muistelevat venäläiset haikailevat Njeuvostoliittoa.

Neuvostoliittolaisissa toista maailmansotaa kuvaavissa elokuvissa natsiupseereja näyttelivät kuulemma aina vaaleahiuksiset virolaiset ja latvialaiset. Liekö se fasistisyytösten syy vai seuraus?

2.

Siis hyökkääks Venäjä oikeesti Suomeen vai ei ? :D

3.

Helsingin yliopiston kaivopihan ylioppilasruokalassa kokoontuu tiettävästi tällaista porukkaa. Eivät ole mitään kommunisteja. Siellä keskustellaan ”virolaisen fasismin” lisäksi tietääkseni prostituution vapauttamisesta, pedofiilien ymmärtämisestä ja muusta sellaisesta kivasta.

4.

Asiantuntematon kirjoitus. Mutta kiitos kuitenkin ;)

Kommentoin vain itseäni koskevaa osaa.
Viron ”turvallisuuspoliisi” on tosiaankin kiinnittänyt minuun ylimääräistä huomiota. Vuoden 2007 alussa se yhdessä punasyyttäjänviraston kanssa aloitti vakaumukseni perusteella tekaistun rikosjutun, mutta jonka nuo kaksi 22 kuukautta kestäneen kamppailun jälkeen vähisivät.
Samoin hävisi poliisi minua vastaan syyttä aloitetun riketutkimuksen, jossa tutkittiin erästä vanhaa uusintapainosta.
Herra - vaiko toveri? - Höglund kirjoittaa, että olen menettänyt ”maalta saamani kunnianosoitukset”.
Olen saanut Viron valtiolta kaksi tunnustusta: kansalaisuuden erityisistä ansioista - sitä en ole menettänyt, vaikka jutun kirjoittaja niin väittääkin - ja Maarjamaan Ristin. Viimemainitun päätti presidentti 13. maaliskuuta otta pois. Koska presidentti sovelsi päätöksenä teossa lakia takautuvasti, vien asian oikeuteen, joka pakottaa presidentin perumaan päätöksensä.
Päinvastoin kuin kirjoittaja antaa ymmärtää, minulla menee Virossa ihan mukavasti ja pystyn kyllä puolustamaan oikeuksiani ketä vastaan tahansa, olkoonpa sitten juutalainen tai ei.
Suosittelen kirjoittajaa tutustumaan aiheeseen edes vähän, ennenkuin kiirehtii sepustelemaan ja paljastamaan asiantuntemattomuuttaan.
Hitler-terveisin,
RT

5.

Risto Teinoselle:

Olen tutustunut yleisesti saatavissa oleviin sanomalehti- ym. tietoihin. Syyttäkää niiden kirjoittajia.

Itse asiaan teillä ei tietenkään ollut sanottavaa, ainoastaan ala-arvoinen vihjaus ”toveri Höglundista”. Se hipoo kunnianloukkausta, mutta olkoon nyt tämän kerran.

6.

Vaikka JP Roosista voidaan olla ihan mitä mieltä tahansa, niin ainakin hän tuohon Johan Bäckmaniin osaa suhtautua fiksusti.

http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/backman.htm

” kuka enää voi suhtautua myönteisesti Venäjään, kun sillä on tällaisia tukijoita?”

7.

Missähän tälläisiin ”antifasisteihin” voi törmätä netissä tai oikeassa elämässä? En ole koskaan törmännyt antifasisteihin, jotka ihannoisivat Putinia tai isovenäläistä imperialismia. Uutta on sekin väite, että suomalaiset antifasistit olisivat kutsuneet nasistit Suomeen pitämään mielenosoitustaan. Sen sijaan ymmärrän hyvin heidän kritiikkinsä georgialaista tai virolaista äärinationalismia kohtaan.

Ei kuulu ihan aiheeseen, mutta kummastusta herättää Viron vallanpitäjien sinisilmäisyys näitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat onnistuneet uimaan lähelle vallankäytön ydintä. Uusnatsien lisäksi venäläisten agentit ovat onnistuneet pääsemään virolaisen turvallisuuspolitiikan sisäpiiriin.

Ottaen huomioon Panu Höglundin laajan yleissivistyksen hän on merkillisen yksisilmäinen suhteessa Venäjään. Joskus vaikuttaa Venäjän ja venäläisten olevan hänelle jopa jonkinlainen piilotajuntaan pesiytynyt musta aukko, johon kipataan koko maailman pahuus.

8.

”Missähän tälläisiin ”antifasisteihin” voi törmätä netissä tai oikeassa elämässä? En ole koskaan törmännyt antifasisteihin, jotka ihannoisivat Putinia tai isovenäläistä imperialismia.”

Juu etpä varmaan. :D

”Uutta on sekin väite, että suomalaiset antifasistit olisivat kutsuneet nasistit Suomeen pitämään mielenosoitustaan. Sen sijaan ymmärrän hyvin heidän kritiikkinsä georgialaista tai virolaista äärinationalismia kohtaan.”

Ei ole ”äärinationalismia” sanoa, että Neuvostoliitto oli alistettujen kansojen näkökulmasta leimallisesti venäläinen ja venäjänkielinen valtio. En minäkään ole erityisen ilahtunut kaikista nationalismin esiintymismuodoista Itä-Euroopassa, mutta niin kauan kuin Venäjä ja venäläiset eivät myönnä tosiasioita, siitä seuraa pienissä maissa nationalistisia vastareaktioita.

Saksa ja saksalaiset ottivat vastuunsa natsiajasta ja tekivät aktiivisesta antinatsismista keskeisen osan kulttuuriaan. Saksasta tuli vauras demokraattinen maa. Venäjä ja venäläiset eivät ota mitään vastuuta Neuvostoliiton hirmuteoista, vaan syyttävät niistä länttä tai juutalaisia tai milloin ketäkin, eivät koskaan itseään. Ja Venäjä on yhä viheliäinen persereikä.

”Ottaen huomioon Panu Höglundin laajan yleissivistyksen hän on merkillisen yksisilmäinen suhteessa Venäjään. Joskus vaikuttaa Venäjän ja venäläisten olevan hänelle jopa jonkinlainen piilotajuntaan pesiytynyt musta aukko, johon kipataan koko maailman pahuus.”

Johtuisikohan tuo siitä, että osaan venäjää ja olen perehtynyt maan kulttuuriin.

9.

Sinä se jaksat kirjoittaa näistä (anti)fasisteista…. tarkoitan tällä siis sitä, että itsekin meinasin taas kerran kirjoittaa aiheesta, mutta koska mielelläni kritisoin loogisilla argumenteilla, menee kritiikkini (anti)fasistien ohi, koska heidän ”aatteensa” ei perustu minkäänlaiseen logiikkaan. Aina kun keksin loogisen antiteesin, huomaan että alkuperäinen teesi ei ole minkään terveen järjen logiikan mukainen, enkä enää jaksa kritisoida. Itselleni (anti)fasisteien blogeista tulee mieleen elokuvan ”Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa” -elokuvan tivolikohtaus. Ei sinne oikein vaivaudu kommenttiakaan jättämään.

Kuten esimerkiksi, että Katynin joukkomurhasta ei voi syyttää ihquja neuvostojoukkoja, koska se oli natsien ja neukkujen ”yhteisoperaatio”. Tämän perusteella Katynin joukkomurhaan olivat syyllisiä vain natsit. Eikä tietenkään natsien ja neukkujen yhteistyötä koskaan ollutkaan, koska neukut taistelivat natseja vastaan. Voiko tällaiseen ajatusketjuun käyttää mitään loogista vasta-argumenttia?

Teinonen taas on ”hyödyllinen vihollinen”, koska häntä voi käyttää ”todisteena” virolaisesta ”fasismista” tai ”natsismista”, koska hän on natsi avoimesti. Siispä Herostratosta potuttaa, kun Teinonen menettää kunnianosoituksensa. Tosin, Herostratos tuntuu salaa, eikä aina niin salaakaan, ihailevan Teinosta, joka sentään uskaltaa avoimesti olla natsi. Kuten Herostratos ihailee myös Jussi ”Sophie Scholl” Halla-ahoa.

10.

En minä niistä vaivautuisi kirjoittamaankaan, ellei niillä olisi ilmeisesti kannattajia, ja jopa jonkinlaista vaikutusvaltaa. Katso nyt vaikka tuon ”Kuolemajärven merihirviön” kirjoittelua.

11.

Moi Joni! Katselin kirjoituksiasi, joissa kiinnitit huomiota nykynaisten parinvalintaan tai uskaltamattomuuteen valita mielikuvien pohjalta.

Sanoit siellä, että naiset saattavat pelätä, että heille jää ”Pekka käteen”. Sitten muutit Pekan Panuksi, ja olit pannut linkin tänne Plazan sivuille. Nykyään siis parisuhdemarkkinoilla naiset pelkäävät, että heille jää ”Panu” käteen.

Oletko ylimielinen YTM?

12.

Vielä ihmettelisin lyhyesti, että miksi YTM tulee hakemaan julksuutta blogileen Panun palstalta? Vai tuletko tänne vain kokemaan ylemmyyttä meitä ATM:iä kohtaan, jotka eivät saa?

Oisko selityksen paikka?

13.

”Johtuisikohan tuo siitä, että osaan venäjää ja olen perehtynyt maan kulttuuriin.”

Sitäkin merkillisemmältä tuntuu, että tarkoitushakuisesti etsit vain ennakkoluulojasi vahvistavia ilmiöitä. Itse en osaa venäjää, mutta jo pelkästään neljästi vuodessa suomeksi ilmestyvää Novaja Gazetaa lukemalla saa vivahteikkaamman kuvan venäläisestä keskustelusta. Tällä hetkellä NG edustaa tietysti marginaalista kriittistä älymystöä, mutta eikö nimenomaan sen seuraaminen edesauta kokonaiskuvan luomista Venäjän nykytilasta?

Jumittuessaan putinalaisen retoriikan idioottimaisimpien esillepanojen kertaamiseen Panu on kuin masokisti, joka ei lakkaa vaikeroimasta mielihyvän kyllästämällä vibraatolla: ”Vittu kun sattuu taas ihanasti!”

14.

”Ryssä on ryssä” tarkoittaa juuri tätä isovenäläistä heidän ikiomaa fasismiaan, jota ei saa nimittää fasismiksi, mutta sitähän se on, eli heidän mielestään virolaisissa ja kaikissa on vikaa eikä heissä itsessään ole mitään vikaa. He ovat tunnevammaisia, kiihkomielisiä typeryksiä, jotka saavat ehkä suunsoittoonsa kaikenlaista tukea sieltä Venäjältä ja heitä harmittaa, kun Virosta tuli vihdoin itsenäinen ja virolaisten, etnisen alkuperäisväestön!!!!!, ikioma kotimaa. Kyllä se tietenkin harmittaa moukkamaista, maaorjamentaliteetin omaavaa, isovenäläistä suunsoittajaa. Kun nämä moukat ovat saaneet vallan, on sivistys kaukana. Fasismihan ei ole minkään kansan ikioma ominaisuus.

15.

”Sitäkin merkillisemmältä tuntuu, että tarkoitushakuisesti etsit vain ennakkoluulojasi vahvistavia ilmiöitä. Itse en osaa venäjää, mutta jo pelkästään neljästi vuodessa suomeksi ilmestyvää Novaja Gazetaa lukemalla saa vivahteikkaamman kuvan venäläisestä keskustelusta. Tällä hetkellä NG edustaa tietysti marginaalista kriittistä älymystöä, mutta eikö nimenomaan sen seuraaminen edesauta kokonaiskuvan luomista Venäjän nykytilasta?”

Novaja Gazeta jos jokin antaa liian ruusuisen kuvan Venäjän nykytilasta. Jos osaa venäjää, saa kuvan hiuksianostattavasta raakuudesta ja tekopyhyyden merestä, johon verrattuna pelkkä Novaja Gazeta on kärpäsen paska.

”Jumittuessaan putinalaisen retoriikan idioottimaisimpien esillepanojen kertaamiseen Panu on kuin masokisti, joka ei lakkaa vaikeroimasta mielihyvän kyllästämällä vibraatolla: ”Vittu kun sattuu taas ihanasti!””

Tyylilajista voi päätellä, että olet joko Bäckman itse tai joku hänen kavereistaan.

16.

Maanantaina näemme tunnustaako korkeasti oppinut tohtori ja poliitikko Jussi Halla-aho väriä ;)
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54223-jussi-halla-aho-nashi-tilaisuuteen
Luulen että korkeasti oppinut tohtori aikoo jakaa autonomian aikaisia Suomalaisiarahoja esittäviä hiirimattoja nashikolleegoille

17.

”Novaja Gazeta jos jokin antaa liian ruusuisen kuvan Venäjän nykytilasta. Jos osaa venäjää, saa kuvan hiuksianostattavasta raakuudesta ja tekopyhyyden merestä, johon verrattuna pelkkä Novaja Gazeta on kärpäsen paska.”

Saanko minä, Bäckman, kuitenkin kysyä, että missä voisi tutustua tähän kovimpaan kamaan, venäjänkielisen poliittisen hard coren salatuimpaan aineistoon? Ehkä vielä joskus kykenen nousemaan tästä tekopyhyyden merestä Panun viitoittamalle ainoalle oikealle Venäjän ymmärtämisen tielle.

18.

Asiallinen kirjoitus Panulta. Noissa anti-fasisteissa kaikkien ironisinta on se, että vaikka he nimensä mukaan vastustavat fasisteja henkeen ja vereen, heidän toimintatavat ja filosofiat oikeastaan muistuttavat varsin paljonkin fasismia. Sama pätee fasismia kammoavaan, mutta menettelytavoiltaan fasistiseen Venäjän federaatiokisikin kutsuttuun valtioon, jossa fasismin tunnuspiirteet toteutuvat parhaiten Euroopan valtioista.

Toisaalta näiden Antifan ja Safkan keulukuva on niin koominen henkilö (Bäckman), että hän jo kaikella sillä olemuksellaan ja halullaan nuolla velivenäläisen takapuolta ”tuhoaa” järjestöjen kuvan kansan silmissä. Vaikutus on hieman samanalainen kuin toisella idiootilla, Seppo Lehdolla, on kansallismielisten julkisuuskuvaan.

19.

”Saanko minä, Bäckman, kuitenkin kysyä, että missä voisi tutustua tähän kovimpaan kamaan, venäjänkielisen poliittisen hard coren salatuimpaan aineistoon?”

Mene mille tahansa nettifoorumille jolla on venäläisiä. Kyllä ne kiihkoilijat sieltä löytyvät. Ei tarvitse osata edes venäjää.

”Noissa anti-fasisteissa kaikkien ironisinta on se, että vaikka he nimensä mukaan vastustavat fasisteja henkeen ja vereen, heidän toimintatavat ja filosofiat oikeastaan muistuttavat varsin paljonkin fasismia.”

Ja sitten vielä se pateettinen ja venäjästä käännetyltä maistuva läpifalski retoriikka. Tulee suoraan totalitaaristen maiden propagandasta.

”niin koominen henkilö (Bäckman), että hän jo kaikella sillä olemuksellaan ja halullaan nuolla velivenäläisen takapuolta ”tuhoaa” järjestöjen kuvan kansan silmissä.”

Eihän hänen Suomen kansasta tarvitse välittääkään. Hänellä on kymmeniä kertoja suurempi vaalikarja itärajan takana.

20.

Ei kai tämä Bäckman ole koskaan ollut minkään sarjan poliittinen toimija Suomessa, enemmänkin poleeminen skribentti ja nykyään kai maksettu lobbari. Onhan näitä vastaavia tyyppejä ollut muitakin: Risto E.J. Penttilä (NATO), Olavi Honka (USA), Hannu Takkula (Israel) ja Paavo Lipponen (Gazprom).

21.

Mutta kun sillä on se salaperäinen instituuttinsa Venäjällä. Kuka sitä rahoittaa? Ei täällä muilla hörhöillä ole omia kalliita instituutteja eikä heillä ole varaa julkaista påkostatun näköisiä väritettyjä ja kuvitettuja kirjoja.

22.

Toveri Höglund :))

23.

Muutama vuosikymmen sitten meille sotaveteraaneille ei juurikaan sanansijaa annettu, kaltointa kohtelua sen sijaan sitäkin runsaammin. Ehkä meillä nyt on jonkinlaisia mahdollisuuksia näkemystemme kertomiseen. Pianhan se nähdään.

Olen v. 1922 syntynyt sotaveteraani, Olavi Linturi nimeltäni. Ilmoittauduin kesällä 1941 vapaaehtoisena rintamalle. Siellä tappelin, rypesin, näin nälkää ja kaikenlaista muuta surkeutta sotamme viimeiseen päivään saakka. Oikeastaan sekään ei riittänyt, vaan sain vielä komennuksen Lapin-sotaan, mutta sehän kävi vain jonkinlaisesta loppuverryttelystä.

Rintamapalveluani kesti pitkälti neljättä vuotta. Kun kaiken lisäksi olin talvisodankin ajan aseissa, silloin tosin vain kotirintaman vartiotehtävissä, kukaan ei voine moittia minua kokemattomaksi puhuessani maamme viimeisimmistä kohtalonhetkistä.

Sodasta voisin kertoa paljonkin. Teenkin sen blogissani, tosin vain hyvin pinnallisesti, koska en edelleenkään pysty paneutumaan sodan epäinhimilliseen puoleen - juuri muunlaista toimintaa siellä silti ei ollutkaan. Näkemäni ja kokemani jälkeen minulla on uskoakseni hyvinkin selkeä käsitys sotiemme syistä ja seurauksista.

Eräs tosiseikka on varma: niin kauan kuin rajanaapurillamme ei ole valtiona mitään tarvetta edes teoreettisella tasolla paneutua lähihistoriaansa ja sen vähemmän kunniakkaisiin vaiheisiin, niin kauan en minäkään pysty antamaan yhdellekään itäiselle naapurillemme ihmisen arvoa tai epiteettiä. Sen toki tiedän, että venäläiset eivät yksilöinä ole sen kummempia kuin muutkaan, eivät sen parempia eivätkä huonompiakaan. Siitä huolimatta mieleni käsittelee heitä kollektiivisina väärintekijöinä. Sillä ei ole suurin merkitystä, että toisinaan näen silmieni ja korvieni todistamana fiksun venäläisen. Sodan traumat tullevat kuolemaani saakka pitämään huolen siitä, että silloinkin torjun ihmisen tuossa niin ulkoisesti kuin näennäisesti sisäisestikin kauniissa kaksijalkaisessa.

Minun on mahdollista ajatella entistä vihollistamme edes neutraalisti vasta sen jälkeen, kun Venäjä valtiovaltana nielee ylpeytensä ja alkaa muiden maailmansodan sotijapuolten tavoin käsitellä häpeällistäkin menneisyyttään. Vasta silloin Venäjä olisi sillä tiellä, joka voi johtaa sen uudelleen arvostetuksi suurvallaksi. Samalla se saisi rinnalleen myötämielisiä naapureita. Ikävä vain mitkään merkit eivät viittaa siihen. Rajan takaa kuuluu lähinnä vain ylimielisen uhon ääniä. Onneksi siitä ei vielä liene vaaraa meille naapureille, mutta Neuvostoliiton menetelmät muistaen en luota hiukkaakaan sen perillisenkään tekemisiin.

Eräitä suurimpia ihmettelyni aiheita ovat ne suomalaiset, jotka naiivissa humaanisuudessaan syytävät rahaa ja tavaraa puutteessa eläville rajantakaisille, ovat nämä sitten vaikka suomalaista alkuperää. Nuo idealistit eivät tule ajatelleeksi - ehkeivät yksinkertaisuudessaan tiedäkään -, että naapurimme ensin törkeästi provosoimassaan talvisodassa ja siitä johtuneessa jatkosodassa tappoi lähes 100 000 suomalaista, riisti maa-alastamme noin kymmenesosan ja sälytti kaiken lisäksi vielä maksettavaksemme suunnattomat ”vahingonkorvaukset”.

Samaan aikaan kun mainitsemani ”hyväntekijät” suuntaavat filantrooppiset retkensä rajamme taa, venäläiset osoittavat kaikin sekä tahattomin että tahallisin tavoin viis välittävän kansojemme välisistä edes korrekteista suhteista. Vaikka auttajien motiiveja ei sovikaan epäillä, heidän tuestaan hyötyy ennen muuta venäläisten neuvostoajoilta periytynyt epädemokraattinen ja keskitetyn byrokraattinen hallinto. Jokainen itärajamme taa kulkeutuva apupaketti, vaikka olisi kohteessaan miten välttämätön tahansa, vahvistaa sitä.

Ihmetellen seuraan myös niitä suomalaisia, jotka itsekkäässä ahneudessaan myyvät kallista isänmaatamme venäläisille uusrikkaille. Asia olisi koko lailla toinen, jos me suomalaiset saisimme hankkia omistukseemme sitä meille kuuluvaa maata, jonka naapurimme ovat väkivalloin anastaneet. Ne suomalaiset, joilla on toisenlainen käsitys sodistamme, ovat menettäneet kykynsä ajatella. Jotka eivät luota minunlaisiini aikalaistodistajiin – meitä on vielä paljon -, ovat melko toivottomia tapauksia.

Ainakin minun ymmärtääkseni omin silmin nähneen rehellisen ihmisen todistusaineisto on sitä kelvollisinta. Toisin väittävä näkee mustan valkoisena eikä häneen ole mahdollista vaikuttaa. Ikävää, että tällaista poliittista yksisilmäisyyttä on turhan paljon.

Järjettömiä ovat ne suomalaiset ns. turistit, jotka suunnistautuvat idänretkillään maallisten tarpeittensa tyydyttämispaikoille. En ymmärrä alkuunkaan sitä rajanylittäjää, joka saapuu maahan täyttääkseen autonsa polttoainetankin usein aika kyseenalaisella nesteellä. Vielä vähemmän ymmärtämystäni saa se Viipurin torin turisti, jonka silmät kiiluvat halvan viinan tai muun materian toivossa. Suuresti ei järki pakota sitäkään suomalaista päätä, jossa haaveillaan pääsystä alaikäisen sortavalalaisen tytön maksulliseen seuraan. Kaikkinainen tällainen toiminta osoittaa meidän unohtaneen täydellisesti historiamme ja jopa lähimenneisyytemme. Kansa, joka unohtaa sen näin pian ja totaalisti, ei voi sanottavasti kerskua sivistyneisyydellään.

On aika irvokasta, että olen nuoruuteni yltiöisänmaallisesta oman kansamme ja kulttuurimme puolustajasta päätynyt skeptiseksi kaikessa siinä, jonka koin aikoinaan elämäänikin arvokkaammaksi, isänmaamme asiassa. Turhautumista on lisännyt se varsinkin akateemisen nuorisomme 60-70 -luvuilla harrastama sotiemme veteraanien väheksyminen ja jopa sen kansanosan irvaaminen, joka sentään oli pelastanut kaiken tietävälle nuorisolle vapaan maan ajatella ja toimia täysin järjettömästikin. Onneksi tuo ns. taistolaisuuden kausi kuoli samalla kuin sen valtiollinen esikuva Neuvostoliitto.

Vaikka mielestäni maahamme saa kansallista identiteettiämme vahingoittamatta muuttaa runsaastikin vieraitten valtioiden kansalaisia, erään rajoituksen on oltava melko ehdoton: maahanmuuttajien on oltava muualta kuin Venäjältä. Naapuriaan väkimäärältään monikymmenkertainen valtio, varsinkin kun sillä on Venäjän lailla kieroutunut kansallinen itsetunto, pystyy mahdollisuuden tarjoutuessa joittenkin vuosikymmenten aikana valtaamaan Suomen näennäisen rauhanomaisesti. Kun maahamme on kartutettu tarpeeksi vahva venäläispopulaatio, sille aletaan vaatia vähä vähältä runsastuvia oikeuksia. Sillä tiellä edeten tulos olisi varma. Sadan vuoden kuluttua voitaisiin puhua vain vähäisistä vainon kohteina olevista suomalaisalueiden rippeistä.

Baltian maillahan on tuosta kansallisen tuhon tiestä edelleenkin kipeän kirpeitä muistoja ja kokemuksia. Siellä tosin Neuvostoliitto ei miltään osin edennyt laillisesti eikä edes rauhanomaisesti. Alkuperäisväestön mielipidettä ei kysytty. Toisaalta sen tuhoamisella ei ollut kiire, koska maat olivat jo ”suurta ja mahtavaa yhteistä isänmaata”.

Olavi Linturi
Köyliö 21.3.2009

24.

”Sitten muutit Pekan Panuksi, ja olit pannut linkin tänne Plazan sivuille. Nykyään siis parisuhdemarkkinoilla naiset pelkäävät, että heille jää ”Panu” käteen. Oletko ylimielinen YTM?”

Kyllä olen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Enkä edes kirjoittanut noin. Kyseinen viittaus oli puhtaasti ironinen, ja sen sisältämä kritiikki kohdistui pariutumiskulttuuriin yleensä ja ns. poliittiseen korrektiuteen, ei keneenkään henkilöön sinänsä. Jos lukee koko kirjoituksen, ymmärtää viitteen kontekstissaan (harva jaksaa kokonaan sentään, mutta viittaus oli sentään tekstin loppupuolella). Viittauksen kohteena olisi voinut olla kuka tahansa itseään atm:ksi kutsuva miesblogaaja, mutta mutta esimerkiksi ”lord boredom” rimmaa huonosti Pekan kanssa.

”Vielä ihmettelisin lyhyesti, että miksi YTM tulee hakemaan julksuutta blogileen Panun palstalta? Vai tuletko tänne vain kokemaan ylemmyyttä meitä ATM:iä kohtaan, jotka eivät saa? Oisko selityksen paikka?”

Juttelepa trollailun sijaan asiasta enemmän jonkun kanssa, jota kiinnostaa. Minä keskityn alkuperäiseen aiheeseen, joka oli Venäjä ja sen fanaattiset kannattajat.

25.

”Eräs tosiseikka on varma: niin kauan kuin rajanaapurillamme ei ole valtiona mitään tarvetta edes teoreettisella tasolla paneutua lähihistoriaansa ja sen vähemmän kunniakkaisiin vaiheisiin, niin kauan en minäkään pysty antamaan yhdellekään itäiselle naapurillemme ihmisen arvoa tai epiteettiä. Sen toki tiedän, että venäläiset eivät yksilöinä ole sen kummempia kuin muutkaan, eivät sen parempia eivätkä huonompiakaan. Siitä huolimatta mieleni käsittelee heitä kollektiivisina väärintekijöinä. Sillä ei ole suurin merkitystä, että toisinaan näen silmieni ja korvieni todistamana fiksun venäläisen. Sodan traumat tullevat kuolemaani saakka pitämään huolen siitä, että silloinkin torjun ihmisen tuossa niin ulkoisesti kuin näennäisesti sisäisestikin kauniissa kaksijalkaisessa.

Minun on mahdollista ajatella entistä vihollistamme edes neutraalisti vasta sen jälkeen, kun Venäjä valtiovaltana nielee ylpeytensä ja alkaa muiden maailmansodan sotijapuolten tavoin käsitellä häpeällistäkin menneisyyttään. Vasta silloin Venäjä olisi sillä tiellä, joka voi johtaa sen uudelleen arvostetuksi suurvallaksi. Samalla se saisi rinnalleen myötämielisiä naapureita. Ikävä vain mitkään merkit eivät viittaa siihen. Rajan takaa kuuluu lähinnä vain ylimielisen uhon ääniä. Onneksi siitä ei vielä liene vaaraa meille naapureille, mutta Neuvostoliiton menetelmät muistaen en luota hiukkaakaan sen perillisenkään tekemisiin.”

Vankkaa asiaa. Ainakin nämä kaksi kappaletta meikäläinenkin voi allekirjoittaa.

26.

Katsoin juuri ”Soviet Story” dokumentin, joka on suututtanut sekä Putin-nuoret Venäjällä, että alan aktivistit Suomessa. Suosittelen aiheesta kiinnostuneelle, tuossa on faktat enimmäkseen kohdallaan. Vaikka dokumentin tyyli on ikävän populistinen, sen tarkoituksen on helppo ymmärtää. Baltian maille, ja muille Venäjän naapureille, Neuvostoliitto oli/on ihan jotain muuta kuin Keski-Eurooppalaisille akateemikoille.

Historiaa opiskelevana en voi ymmärtää, miten sokeita ihmiset voivat olla Neuvostoliiton suhteen. Jokainen historiaa vähänkin tunteva, tietää, ettei yhteiskunnallinen utopiakokeilu kerta kaikkiaan ole mahdollista ilman suuremman luokan puhdistustoimia, joukkohautoja ja massateloituksia. Tuo liittyy jotenkin siihen ristiriitaan, joka hienojen ideologioiden ja ihmisluonnon välillä vallitsee pysyvästi.

Omassa yliopistossani täällä Englannissa kerrottiin luennolla, ettei Neuvostoliitto aloittanut yhtään agressiota Toisen Maailmansodan aikana ja joutui sotaan mukaan vasta Saksan hyokättyä sen kimppuun.

Englantilaisten heikkoon historiantuntemukseen mitenkään puuttumatta, Venäjän kannattaisi seurata Saksan mallia ja aloittaa ihan rehellinen tilinteko menneisyyden kanssa. Tuo ei kyllä ole kovinkaan todennäkoistä, koska isot maat käyttäytyvät aina tietyn kaavan mukaan, johon itsekritiikki ei kuulu ollenkaan.

27.

Panu:silloin kun sekä natsit että kommunustit räkyttävät,tiedät kirjoittaneesi vankkaa asiaa.
Olavi Linturi:On ilo lukea tuontyylistä tekstiä,näitä juttuja olisi kaivattu jo paljon aiemmin,mutta silloin kun kertojista valtaosa oli vielä muonavahvuudessa eivät nämä asiat olleet ”muodissa”.Vaikka ajat muuttuvat,niin tietyt perusasiat säilyvät halki vuosituhansien,ja niin on nykyäänkin.Itsenäisyytemme on vielä sangen nuori,mutta liian moni pitää sitä itsestäänselvyytenä.Kiitos kommentistasi,Olavi Linturi,ja kirjoita lisää.Kynä näyttää pysyvän kädessäsi.

28.

”Panu:silloin kun sekä natsit että kommunustit räkyttävät,tiedät kirjoittaneesi vankkaa asiaa.”

Näinhän se menee. Täytyy kokeilla toistekin. ;)

29.

”Olavi Linturi” ei ole veteraania nähnyt, nimimerkin kirjoitukset ovat niin selvästi feikkkiä, että en kestä olla sanomatta. Paskanjauhanta ylittää kaiken uskottavuuden ja paljastuu siksi oikeistopropagandaksi, jota ääri-o-piirit kaunokirjallisilla hetkillään harrastavat.

30.

”Kommentti 25 ”Eräs tosiseikka on varma: niin kauan kuin rajanaapurillamme ei ole valtiona mitään tarvetta edes teoreettisella tasolla paneutua lähihistoriaansa ja sen vähemmän kunniakkaisiin vaiheisiin, niin kauan en minäkään pysty antamaan yhdellekään itäiselle naapurillemme ihmisen arvoa tai epiteettiä”

Panu Höglund:

”Vankkaa asiaa. Ainakin nämä kaksi kappaletta meikäläinenkin voi allekirjoittaa.”

Kysymys: Oletko nyt ihan varmasti sitä mieltä, että kiellät jokaisen venäläiseksi syntyneen henkilön ihmisarvon? Sillä juuri näinhän sinä myönnät.

Retoriikka on retoriikkaa, mutta silläkin on merkityksensä ja rajansa. Mieti Panu sitä rajaa, varsinkin jos kutsut itseäsi kristityksi. Mieti oikeasti sitä faktaa, että vaikka sinä kuulutkin älylliseen yläluokkaan, joka voi leikitellä kirjoituksillaan, et kuitenkaan muuta vettä viiniksi. Kirjoituksesi eivät tee vallankumousta. Jeesus teki sen kerran, kalat ja viinit. Me muut emme yritä muuttaa kemiallisia seoksia toisikseen, me vain yritämme rakastaa toisia kuten itseämme. Se on liian vaikeaa. Emme onnistu. Kristinuskon mukaan Jeesus antaa kuitenkin anteeksi epäonnistumisen.

Venäläisten ihmisarvon kiistäminen ei sovi kuvaan. Se ei ole oikeaa isänmaallisuutta.

31.

Eikös suuri isänmaallinen sota ole edelleen Venäjällä niin pyhä asia että jos sen aikana tapahtui jotain negatiivista niin se on pieni sivuseikka Saksan kukistamisen rinnalla ? Eli kun sodassa kuoli n. 20 miljoonaa venäläistä niin pari miljoonaa raiskattua naista on pikkujuttu, varsinkin kun suurin osa sai pitää henkensä ja Itä-Eurooppakin vapautettiin…?

Sivuhuomautuksena voisi heittää että Alexander Stubb häviää sen vetonsa Jari Tervolle, Venäjästä ei koskaan tule demokraattista maata.

32.

Kirjoituksista suuntaa suuri viha venäläisiä kohtaan. Miksi vihataan kansaa jos johtajat tekevät tuhojaan. Ei kansalaiset ole syyllisiä. On Suomen ja kai kaikkien kansojen johtajat typeksyneet Mistä tämä venäläisviha johtúu. Mihin yksityiset venäläiset ovat syyllistyneet, että heitä pitää vihata. Itselläni on venäläinen miniä. Lisäksi suomessa työviisumilla väliaikaisesti oleva venäläinen mies teki ystävällisesti lumityöt koko talven vapaa-ajallaan ihan ilmaiseksi. Itse olin sairauden takia työkyvytön. Vierailija

33.

”Miksi vihataan kansaa jos johtajat tekevät tuhojaan. Ei kansalaiset ole syyllisiä. ”

Kyllä se nyt vain alkaa pikkuhiljaa olla myös kansalaisten syy, ettei Neuvostoliiton julmuuksista sanouduta yksiselitteisesti irti. Saksa on aivan kansalaistenkin tasolla sanoutunut irti Natsi-Saksasta. Venäjä ei ole enää Neuvostoliitto eikä enää diktatuuri, vaikka Putinin valta onkin kaukana aidosta demokratiasta. Ongelma on siinä, että Putin ja Medvedev nauttivat pitkälti kansan aitoa kannatusta, ja heidän siloitteleva ja vähättelevä asenteensa Stalinin julmuuksiin on kansan mielistelyä ja demagogiaa. Samoin pienten naapurivaltioiden itsenäisyyden halveksiminen.

Venäjä ei ole sivistysvaltio sivistysvaltioiden joukossa, ennen kuin venäläiset tunnustavat, että on olemassa kansainväliset pelisäännöt, joiden mukaan Viro on periaatteellisella tasolla samanarvoinen itsenäinen toimija kuin Venäjä, ja yrittävät edes tekopyhyyden tasolla noudattaa näitä pelisääntöjä.

34.

Sen toki tiesin, että nykynuorilla ei ole harmaintakaan aavistusta sodan kokeneen miehen sielunelämästä. Joka ei ole joutunut surkeissa olosuhteissa ja nälkiintyneenä olemaan neljättä vuotta maalitauluna – syyttömänä kaiken lisäksi -, voi kovinkin helposti leikkia humaania.

Kuitenkin minut yllätti se, että jopa minuuteni kielletään. Nimelläni saatava nettitieto sentään selvittäisi tuon kysymyksen, mutta kuten jo aiemmassa kirjoituksessani sanoin, mustan valkoisena näkevään eivät mitkään tosiseikat vaikuta – eivät edes virallisimmatkaan dokumentit. Anti-minä pysyköön uskossaan.

Olavi Linturi 22.3.2009

35.

Tietysti internetin ihmemaassa mikä tahansa on mahdollista, mutta miksi joku äärioikeistolainen trolli käyttäisi yli 80-vuotiaan miehen nimeä, joka pitää blogia omalla nimellään ja kuvallaan, ilman mitään sen kummempaa poliittista agendaa. Kirjoittajan iän pystyy sitäpaitsi päättelemään helposti sanavalinnoista ja sanajärjestyksestä.

Itse historianopiskelijana uskon ymmärtäväni aika hyvin, miten ihmiset kokevat sodan. Sota aiheuttaa kaunaa ja katkeruuttaa - varsinkin, jos sen osapuolet eivät tee tiliä jälkeenpäin omista virheistään. Saksa teki uuden imperiumin uhossaan hirvittäviä rikoksia, mutta on nykyään saanut takaisin kunniansa, koska on jälkeenpäin pyytänyt anteeksi, maksanut korvauksia ja ollut avoin historiansa suhteen. Saksan uhreiksi joutuneet maat (kuten Ranska, Puola, Belgia jne) eivät enää pidä Saksaa uhkaavana hirviomaana. Tämä ei ole pelkästään saksalaisten itsensä ansiota - heidät myos noyryytettiin asemaan, jossa ei enää ollut muuta mahdollisuutta kuin muuttaa mentaliteettia.

Kun tätä vertaa Venäjän ja Turkin entisten alusmaiden ja hyokkäysten kohteiden suhtautumiseen, huomaa selvän eron. Kumpikaan maa ei myonnä omia etnisiä puhdistuksiaan ja joukkomurhiaan, Turkissa niistä puhumisesta saa syytteen valtionpetoksesta ja Venäjällä taas joutuu hengenvaaraan. Kumpikaan maa ei hyväksy omaa pimeää puoltaan eikä sen takia saa sympatiaa uhriensa jälkeläisiltä.

Minulla itselläni ei ole mitään venäläisiä vastaan ja muistelen omaa Pietarin matkaani vain hyvällä (johtunee Eremitaasista) mutta maa, poliittisessa mielessä on kerta kaikkiaan aina ollut liian suuri ja liian autoritäärinen ollakseen jotain muuta kuin pelottava. On helppo ymmärtää Baltian maiden asennetta, jos tuntee näiden historian. Puhumattamaan Kaukasuksesta, joka kiinnostaa maailmaa aina kerran 5 vuodessa, muutaman päivän ajan ja vajoaa taas unholaan…

36.

Venäläisten ihmisten ja heidän valtionsa välillä on kummallinen ristiriita. Ne venäläiset joita olen tuntenut ovat olleet mitä sydämellisimpiä ihmisiä ja heidän luonaan ei esimerkiksi voinut vain piipahtaa nopeasti koska aina laitettiin pöytä koreaksi vierasta varten, riippumatta henkilön/perheen varallisuudesta.

Valtiona Venäjä taas täyttää aika pitkälle roistovaltion ominaisuudet.

37.

Saanen hieman ihmetellä nimimerkki Lucivelin pohdintoja:

Minkä sorttinen agenda - leikkiäkseni fiiniä minäkin - tarvitaan, että noin 87-vuotiaalla sotaveteraanilla on oikeus esittää mielipiteensä? Voisitko mahdollisesti sanoa, missä iässä ihmisen on lakattava ajattelemasta. Olenko ehkä syyllistynyt suureenkin virheeseen?

Olen iät kaiket vieroksunut poliittistä kenttää. Ainakaan äärioikeistolaista minusta ei saa. Mielelläni en samastu vasemmistoonkaan, mutten toki miedossa muodossaan vieroksu sitä. Voisinko olla pelkästään oikeudenmukaisuuden asialla niin omassa maassamme kuin kansainvälisissäkin kysymyksissä?

Ajatuksenani ei alkuunkaan ole ärsyttää nettiyhteisöä. Minusta pelkästään pyrkimys valistaa nykynuorisoa maamme lähihistoriaa koskevissa kysymyksissä on asiana arvokas - kelpaisikohan se agendaksi?

Ellet usko heti alussa kertomaani identiteettiini, todistaa se rajallisuutesi. Kieltämättä ikäisiäni tietokoneen käyttäjiä ei ole kovin monia, mutten suinkaan ole ainoa. Mitä vihjaamaasi taustahenkilöön eli haamukirjoittajaan tulee, sellaista ei ole. Kukaan ei tiedä tästä alkamastani nettiseikkailusta, ei edes lähellä istuva vaimoni. Niin paljon kuin olenkin kirjoitellut, jokaisen sanan olen tempaissut omasta päästäni, on se sitten kirjoissani tai blogissani. Sen sijaan ikäistesi tekstejä stilisoin mennen tullen.

Et kai vain syyllisty ikärasismiin?

Itse varsinaisessa asiassasi olet jokseenkin samaa mieltä kuin minä.

Olavi Linturi 22.3.2009 (sotaveteraani)

38.

Anteeksi mutta nyt ymmärsit aivan väärin mitä minä tarkoitin. En missään vaiheessa epäillyt identiteettiäsi ja ensimmäinen kappale oli tarkoitus olla ivallinen huomautus sille, joka niin teki.

”Tietysti internetin ihmemaassa mikä tahansa on mahdollista, mutta miksi joku äärioikeistolainen trolli käyttäisi yli 80-vuotiaan miehen nimeä, joka pitää blogia omalla nimellään ja kuvallaan, ilman mitään sen kummempaa poliittista agendaa. Kirjoittajan iän pystyy sitäpaitsi päättelemään helposti sanavalinnoista ja sanajärjestyksestä.”

Tarkoitin tuolla: arvasin jo kirjoituksesi sanavalinnoista, että olet se, joka sanot olevasikin ja vanhempaa ikäluokkaa. Eri ikäiset kirjoittavat eri tavalla. Kukaan ei hyotyisi siitä, että esiityisi sinuna (kuten jotkut tekevät esiintyessään tunnettuina poliitikkoina jne). Luin myos uteliaisuuttani blogiasi heti ensimäisen kirjoituksesi luettuani ja päättelin siitä minkälainen mies olet (saman oloinen kuin edesmennyt isoisäni, pidin muutamasta kirjoituksestasi paljon)

En milloinkaan syyllisty ikäsyrjintään ja oman kokemukseni perusteella sodan kokenut sukupolvi on hyväkäytoksisempää kuin omani (olen 28-vuotias) Olen pelkästään iloinen siitä, että muutkin kuin nuoret kirjoittavat netissä, onhan se hyvä tapa hankkia lisäsivistystä ympäri maailmaa. Parhaat keskustelut syntyvät juuri eri ikäpolvien kohdatessa.

39.

Valtioitten viralliset anteeksipyynnöt ovat täysin turhia! Saksalla on ollut natsinsa ja Venäjällä (gruusialainen) Stalininsa, armeeneilla Atatürkinsa ja kongolaisilla Leopold. Amerikan intiaaneilla on ollut Kolumbus ja britit, Australian aboilla uudisasukkaat, samoin Uuden Seelannin maoreilla. Missään näissä maissa nykyiset vallanpitäjät eivät ole vastuussa edeltäjiensä teoista, eivätkä maiden nykyiset asukkaat enää kärsi tyrannien teoista. Tietysti historiaa olisi kirjoitettava peittelemättä ja avoimesti, mutta se on eri asia kuin nykyisten asukkaiden syyllistäminen syntyperänsä takia.

Mitä Saksan 60 vuotta kestäneellä katumusharjoituksella on saavutettu? Lähes kaikissa maailman maissa elää uusnatsistinen liike ja jopa Suomen kaduilla saa pelätä näiden Linturin aseveljien muistoa kunnioittavien kuulapäiden väkivaltaa. Israel on oikeuttanut valtioterrorinsa aina näihin päiviin asti juutalaisten kokemalla kansanmurhalla ja saanut hiljaisen hyväksynnän harjoittamalleen rotusyrjinnälle vetoamalla länsimaiden huonoon omatuntoon.

Jos kostetaan isien pahat teot aina kolmanteen polveen, ei kansojen välinen ymmärrys saa koskaan kasvaa. Arkaainen ryssäviha on alkeellista ajattelua ja universaalien ihmisoikeuksien vastaista toimintaa. Se mikä viimeisen sadan vuoden aikana on ollut hyvää eurooppalaisessa sivistyksessä, on nimenomaan ymmärrys yhtäläisten ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta luonteesta. Miksi intelliketku Panu on ryhtynyt vastustamaan Ranskan vallankumouksen, Yhdysvaltain perustuslain ja YK:n perustamisasiakirjan jaloja ihanteita?

40.

”Miksi intelliketku Panu on ryhtynyt vastustamaan Ranskan vallankumouksen, Yhdysvaltain perustuslain ja YK:n perustamisasiakirjan jaloja ihanteita?”

Älä sinä stalinisti tule kertomaan minulle mitä vastustan tai kannatan.

41.

Tietenkin kansallisesta itseruoskinnasta ja esi-isien puolesta anteeksipyyntelystä seuraa identiteettikriisi, joka mahdollisesti aiheuttaa ääriliikkeiden suosion. Rationaalisesti ajateltuna me emme todellakaan ole vastuussa siitä, mitä muut ovat tehneet 60 tai 3000 vuotta sitten.

Rehellisyys ja kaunistelematon realismi sopii parhaiten kansakunnille kun tutkitaan historiaa. Myonnetään sekä virheet, rikokset, että kunniakkaat hetket. Ei siinä vaadita muuta kuin avoimia arkistoja. Jatkuva anteeksipyyntely, mihin Saksa on välillä sortunut on toinen ääripää oman hännän nostamiselle a la Venäjä.

42.

Jo V.I. Lenin kirjoitti aikoinaan, että jokaisessa kansakunnassa on hyväksikäytettäviä idiootteja. -Näyttää niitä olevan meilläkin, koska ovat valmiita juoksemaan Moskovasta kommennetun ja johdetun järjestön riveissä. Tosin tällä kertaa nämä ”antifasistit” eivät suinkaan levitä fasismin vastaista sanomaa, vaan nimenomaan fasismia itseään, tosin isovenäläisenä versiona. Nashi-nuorten toiminta ei ainakaan ulkonaisesti arvioituna näytä eroavan paljoakaan Hitler-Jugendin toiminnasta.

Virolaiset ovat kokeneet niin kommunistisen kuin natsilaisenkin miehityksen. Minä kerran kysyin molemmat miehitykset kokeneelta virolaiselta, että miten nämä kaksi miehitystä erosivat toisistaan. Vastaus oli yksiselitteinen: Sortajan univormun väri oli erilainen, muuten arkipäiväinen sorto oli aina sitä yhtä ja samaa.

43.

Puolalainen kysymys:

Kumpi on pahempaa, joutua saksalaisten valloittamaksi vai venäläisten vapauttamaksi?

44.

Antifasistien ylivoimaisesti tyhmin pässi, Pohjan kirkkoherra Juha Molari on ainakin sitä mieltä, että Baltian maat hyökkäävät Suomeen:

http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/viro-liettua-ja-latvia-hyokkaavat.html

45.

”Antifasistien ylivoimaisesti tyhmin pässi, Pohjan kirkkoherra Juha Molari on ainakin sitä mieltä, että Baltian maat hyökkäävät Suomeen:”

Hui. Nyt pelottaa. :D

46.

#39:
”Saksalla on ollut natsinsa ja Venäjällä (gruusialainen) Stalininsa”
Just, eli saksalla oli joukko natseja, mutta venäjällä vain yksi Stalin-niminen kaveri, josta muistat korostaa sitä, ettei edes ollut oikea venäläinen, ja tämä stalin sitten yksin tappoi enemmän tai vähemmän eri mieltä olevia venäläisiä miljoonittain, itse ajoi ne junalla henk.koht. vartioimiinsa vankileireihin, jne. jne. Ainahan ne kommunistijohtajat suurentelevat tekojaan, mutta hikihän tuossa urakassa olisi tullut, ja epäilen ainakin vanhoilla päivillään stalinilla olleen pari kaveria auttamassa.

47.

No hei, Stalin tarkoittaa teräsmiestä. Kai maar se aika Teräsmies on ollut kun on jaksanut nuo hommat yksinään hoitaa.

48.

Venäjällä haikaillaan jopa edelleen Stalinin perään. Eikös vanha teräsmies noussut taannoin kärkikolmikkoon jossain Suurin venäläinen -äänestyksessäkin? Aika hurjaa, kun otetaan huomioon, että Stalin on tapattanut venäläisiä (ihan etnisiä venäläisiäkin, ei vain neuvostoliittolaisia) miljoonittain. (Voihan sen suuruuden tietysti bodycountinakin laskea…)

Suurena yllätyksenä ei liene tullut, että ennalta mainostetussa nashi-nuorten mielenosoituksessa oli paikalla parisenkymmentä osanottajaa.

Venäjän soisi ymmärtävän, että asenne vaikuttaa todella paljon siihen, miten muut suhtautuvat Venäjän etuun. Jos esim. Viron varsin isolle venäläiselle kielivähemmistölle keuhkotaan lisää oikeuksia, kannattaisi Venäjän puolella katsoa peiliin ja mietiskellä, minkähänlaisia oikeuksia esimerkiksi monilla suomalais-ugrilaisilla kielivähemmistöillä on Venäjän alueella. Hieman outoa matematiikkaa on sekin, jos miljoonainen Viron kansa katsotaan järkyttäväksi uhaksi Äiti Venäjää kohtaan (puhumattakaan niistä vielä pienemmistä suomalais-ugrilaisista yhteisöistä).

Ei sillä, kansainvälinen politiikka on etenkin tänä media-aikana valitettavan usein yhtä isoa hiekkalaatikkoleikkiä. Yksi lyö hiekkalapiolla päähän, toinen keksii yhtäkkiä uuden säännön peliin taatakseen oman voittonsa, kolmas komentelee pienempiään, neljäs ja viides eivät suostu leikkimään muiden kanssa… Minä tiedän kyllä, mitä oma äitini sanoi hiekkalaatikon ”mutku toi alotti” -kiistoihin, harmi ettei sama viisaus aina asu poliitikkojen päässä.

49.

Panun venäläisviha johtunee siitä että Venäjän takia (tai ansiosta?) Ruotsin asema pohjoiseurooppalaisena suurvaltana tuhoutui.

50.

Kuulehan, Volodja Putin, se, että sinun maailmankuvasi on hölmö, ei tarkoita, että minun olisi.

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 57 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös