Veckans Jörn
30.8.2006
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Jörn Donner on jälleen ajankohtainen julkaistuaan tieskuinkamonennen kirjansa. Tällä kertaa hän ei kirjoita itsestään, vaan isästään Kai Donnerista, joka onkin mielenkiintoinen hahmo, yksi Suomen historian suurista aktivistiseikkailijoista - samaa luokkaa Konni Zilliacus vanhemman kanssa. Siinä missä isät olivat nationalisteja ja ainakin jossain mielessä tai jossain vaiheessa äärioikeistolaisiakin, nuoremmasta Konnista tuli tunnetusti Britannian labour-puolueen vasemmistosiiven kansanedustaja, ja Jörnilläkin oli äärivasemmistolainen vaiheensa. Sittemmin Jörn on ollut monessa mukana, yleensä ennen kuin kukaan muu: hän oli mm. yksi Suomen historian ensimmäisistä sivareista ja kirjoitti siviilipalvelusvuodestaan kirjankin, På ett sjukhus (Terveenä sairaalassa).
On surku, että Kansakunnan kaapin päällä -teoksen kirjoittaja Matti Kurjensaari on kuollut dementiaan jo kahdeksankymmenluvulla, sillä hänelle jos kelle Jörn olisi nimenomaan nykyisellään kiitollinen kohde. Pilakirjoittajat ja vitsimaakarit ovat tylsyttäneet kirveensä Jörniin jo vuosia sitten. Joskus minun lapsuudessani Jörn-stereotyyppiin kuului vinoilu siitä, että asianomainen herra raapi itseään erityisen paljon, mikä sitten antoi aiheen nyttemmin jo unohtuneeseen herjaan: -Mitä saadaan, kun risteytetään Ässä-arpa ja Jörn Donner? - Arpa, joka raaputtaa itse itsensä. Jörn on kuitenkin sekä tätä ennen että sen jälkeen muuttanut muotoaan. Jörn on aina ollut läsnä elämässämme, vain syy, miksi hän milloinkin on pitänyt erityisesti noteerata, on vaihdellut vuosikymmenten myötä: Jörn on ollut äärivasemmistolainen, sivari, elokuvaaja, valtakunnanpanomies, pornoilija, kirjailija, vakavamielinen kulttuurivaikuttaja, reportteri, diplomaatti. Mutta kaikkea tätä hän on ollut ennen kaikkea Jörninä ja jörniyttään, ja ennen mitään muuta hän on aina ollut Jörn.
Aikaisemmin, ennen muuta kuusikymmenluvulla, Jörn tunnettiin ennen kaikkea naistenmiehenä ja pornahtelevana elokuvaajana (Naisenkuvia, Mustaa valkoisella, Sixty-Nine). Pahkasiassa irvailtiinkin aikoinaan, että kuusikymmenluvun lapset muka olisivat leikkineet jörkkaa, leikkiä, jossa yhden pojan housujen etumukseen kiinnitetään porkkana (tämä viittaa muistaakseni erääseen Naisenkuvien kohtaukseen) ja tämä poika ahdistelee sitten tyttöjä ähisten samalla: ”Mun miälestä mikään ei oo mitään tai kukaan”.
Silloin Pahkasian kultaisella kahdeksankymmenluvulla, kun Good Evening Manchester oli kova bändi, Paul Olin ja Michael ”Wille” Willenius tekivät tuolloiselle ainoalle ruotsinkieliselle valtakunnan radiokanavalle ohjelmaa, jonka nimi oli jotain sellaista kuin ”Topp i Popp”. Ohjelmaan kuului populäärimusiikin senviikkoisten klassikoiden ja hyvin pahkasikamaisen yleispelleilyn ohessa ”Veckans Jörn”, jossa Jörnin ääntä matkiva näyttelijä toivotti kuulijoille ”Morjens!” ärrää tunnusomaisesti ääntäen ja lisäsi perään jonkin latteuden jörnmäistä (jörnikästä?) näkökulmaa tavoitellen. Erään kerran Palen ja Willen lähetys tuli muka suomenruotsalaisesta bordellista (koska se oli suomenruotsalainen bordelli, se nautti tietenkin Svenska Kulturfondenin tukea, totesivat Pale ja Wille). Sillä kertaa Veckans Jörn sanoi jotain sellaista kuin: Morjens! Jag har gjort många filmer. En del har också varit porrfilmer.
En tiedä, onko Jörn sellainen egomaanikko kuin klisee - ”kun risteytetään Jörn ja kirjoituskone, saadaan kone, joka kirjoittaa itsestään” - antaa ymmärtää, jos kohta hän on itsekin myöntänyt, että väsätessään perjantaikolumniaan Hufvudstadsbladetiin hän yleensä otti aiheekseen oman arvoisan persoonansa, jollei muuta keksinyt. Oikeudenmukaisuus vaatii tosin myöntämään, että Jörn osaa kirjoittaa kiinnostavasti juuri tästä lempiaiheestaan. Hänen liike-elämästä kertovat romaaninsa ovat kokemukseni mukaan masentavan tylsiä; pornahtava Marina Maria on juuri niin vanhentunut kuin seksuaaliseen rohkeuteen itsetarkoituksellisesti pyrkineet 50-60-luvun kaunokirjat ovat näinä pornoistuneina aikoinamme (lukeeko kukaan enää esimerkiksi Laulua punaisesta rubiinista?); mutta niissä kirjoissa, joissa hän todellakin kirjoittaa häpeilemättä ja avoimesti juuri itsestään (totta kai hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu myös aivan lukemisen väärti teos nimeltä Jag, Jörn Johan Donner), on yleensä enemmän asiaa ja kiinnostavaa ajankuvaa kuin reoolintäydessä muiden kirjailijoiden tunnustuskirjallisuutta.
Jörnin aikoinaan kauhistelluista ”porno”-elokuvista ainakin yksi, Naisenkuvia, on hauska ja itseironinen: siinä Jörn esittää Amerikasta Suomeen palaavaa elokuvantekijää, joka haluaa ohjata Suomessa pornofilmejä, mutta pyrkii tekemään sen taiteellisuuden varjolla ja kutsuukin tekeleitään ”rakkauselokuviksi”; siinä sivussa hän tietenkin kaataa naisen tai seitsemän. Voisi luulla Jörnin lukeneen kaikki hänestä kirjoitetut paheksuvat yleisönosastokirjeet ja paholaismaisesti virnuillen laatineen roolihahmonsa niiden Jörn-viholliskuvan mukaiseksi. Elokuvan päähenkilö ei kuitenkaan ole mikään itsevarma ja suvereeni maailmanmies ja naissankari, vaan hänen lentonsa yhden naisen sylistä toiseen vaikuttaa elämänhallintansa menettäneen söhräämiseltä ja koheltamiselta. Tätäkin vaatimattomuutta voi pitää jonkinlaisena poseerauksena - ”en minä tätä huvikseni tee, mutta kun minä olen Jörn, niin tekevälle sattuu kaikkea tämmöistä”.
Jörn on ollut kiitollista riistaa humoristeille, mutta vanhana aatelisena hänellä on kuitenkin ollut sellaista itsetuntoa, rohkeutta ja röyhkeyttä tehdä asiat oman päänsä mukaan, jota harvalla suomenkielisellä tässä maassa on. Jörnin ura on hyvä esimerkki siitä, mitä poleeminen käsite ”suomenruotsalaisten etuoikeudet” oikeasti tarkoittaa: sitä, että suomenkielinen Suomi on valmis sallimaan tietynlaisen hävyttömyyden ja rämäpäisyyden vain ruotsinkielisille, vallankin ruotsinkieliselle yläluokalle (tosin suuri osa suomenkielisistä on tietysti suomenruotsalaisten todellisuudesta niin ulalla, että lukee houtskarilaiset kalastajat, ähtäväläiset maanviljelijät ja maarianhaminalaiset pultsaritkin mukaan ”suomenruotsalaiseen yläluokkaan”). Jos Jörn olisi ollut suomenkielinen ja suomenkielisten kulttuurissa kiinni, hän olisi varsin nopeasti juonut itsensä ojanpohjaspurgun (tai Pentti Saarikosken) kuntoon, ja suuri osa hänen aikaisemmista tukijoistaan olisi ollut mukana polkemassa häntä syvemmälle liejuun siitä hyvästä, että hän kehtasikin luulla itseään meitä - omaa väkeään - paremmaksi. Mannerheimistakaan ei olisi voinut koskaan tulla koko kansan Marskia, jos hän olisi ollut kotoisin Tuupovaarasta ja nimeltään Koikkalainen - muiden tuupovaarojen asukkaat ja muut koikkalaiset eivät olisi ikinä kelpuuttaneet vertaistaan ylipäällikökseen.
Kirjoitettuaan kirjan isästään Jörn totesi, että aikoo nyt siirtyä takaisin elokuva-alalle ja jättää kirjallisuuden vähemmälle. Viime aikoina hän on kirjoittanut paljon kuolemasta, mutta käsiteltyään isänsä hän katsoo käsitelleensä myös kuoleman loppuun aiheena - se ei siis enää ole ajankohtainen. Riittäisiköhän kellään muulla asennetta tällaiseen toteamukseen? No, vanhaa suomalaista viisautta mukaillakseni: siinä on kaksi kovaa vastakkain - meidän Jörn ja Jumala.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Lukekaa Jörn Donnerin ”Dödsbilder”. Kiintoisaa sinänsä, että useat eestittäret halusivat Jörnin kaa naimisiin päästäkseen Suomeen.
Kirja käy läpi Jörnin elämää, uro(s)tekoja, naisia ym. mutta on aika loistavalla ruotsilla kirjoitettu. Suomenkielistä juhnuraa huvitti nämä isien teot jutut.
Voiko olla, että mies tekee parodiaa itsestään? - 2.
-
Minusta suomenruotsalaisten etuoikeudet eivät ole vain mielikuva, vaan ihan oikeasti pykäliin kirjoitetut. Kirjoittamaton laki käskee myös näitä etuoikeuksia laajentaa, sillä useimmiten heille ei voi sanoa vastaan leimautumatta Suomeleisuuden liiton kannattajaksi eli fasistiksi. Siksi suomenruotsalaiset voivat veistellä tuollaisiakin epätotuuksia, että mitään etuoikeuksia ei muka olekaan.
Sairas maa.
P.S. Pohjanmaalla suhtauduttiin ensin 1918 hyvin epäluuloisesti Mannerheimiin kansan keskuudessa. Tosin syynä oli lähinnä venäläisyys.
- 3.
- 4.
-
Suomenruotsalainen yläluokka on kohta historiaa. Muutama rikkain suku saattaa jäädä, mutta loput 300 000 sulautuvat todella nopeasti nyt kun meillä on tämä monikulttuurisuuskin nopeuttamassa jo ennestään nopeaa prosessia.
- 5.
-
Ja siinä vaiheessa on todellakin sama, puhuvatko ne muutamat tosirikkaat suvut ruotsia, kiinaa vai kenties esperantoa. Tavallisen kansan parissa he käyttävät suomea tai englantia. Kaikkein kovin ydin muuttaa ruotsiin.
- 6.
-
Vielä muistutan, että edellisen kerran, kun Suomi oli tosi kovassa paikassa, se sattui eniten suomenruotsalaisiin. Heidän lukunsa väheni jyrkästi kun oli tärkeämpää puhaltaa yhteen hiileen. Monikulttuurisuuden ja suomalaisuuden ”kahakassa” suomenruotsalaisen on valittava puolensa. Ei todellakaan voi jäädä päältä katselemaan sillä siinä tapauksessa etuudet valuvat kuin vesi hanhen selästä.
- 7.
-
”Suomenruotsalainen yläluokka on kohta historiaa. Muutama rikkain suku saattaa jäädä, mutta loput 300 000 sulautuvat todella nopeasti nyt kun meillä on tämä monikulttuurisuuskin nopeuttamassa jo ennestään nopeaa prosessia.”
Suomenruotsalaisista nimenomaan ns. yläluokka häviää viimeisenä, jos sekään häviää. Se täytyy myöntää että etenkin pk-seudulla huomaa, kuinka tehokkaasti suomenruotsalainen työväestö on suomalaistunut. Eikä se ole mitenkään hyvä asia.
Mitä sulautumiseen tulee, ties vaikka koko Suomen kansa lopulta sulautuu suureen monikulttuuriseen kansanmereen? He he.
Ja en pidä kovinkaan etuoikeutettuina ihmisiä, joilla päivittäisessä elämässään on vaikeata saada palvelua tai virka-apua äidinkielellään.
P.S. Aivan oikein, itsenäisyytemme alkuaikoina oli todellakin valtakamppailua jääkärien ja Venäjän ex-upseerien välillä. Pitihän ne omat asemat vastaitsenäistyneen maan armeijassa saada varmistetuksi.
- 8.
-
”Se täytyy myöntää että etenkin pk-seudulla huomaa, kuinka tehokkaasti suomenruotsalainen työväestö on suomalaistunut. Eikä se ole mitenkään hyvä asia.”
Onko siitä siis jotain haittaa?
- 9.
-
”Pohjanmaalla suhtauduttiin ensin 1918 hyvin epäluuloisesti Mannerheimiin kansan keskuudessa. Tosin syynä oli lähinnä venäläisyys.”
Olikos se Talvela joka 2. ison aikana Heinrichsin saatua Marskin ristin totesi että ”Ryssä perkele antoi hurrille…”
Svensaktalandebättrefolk elää vahvana mielikuvana. Tämän ajatuksen vaalijoille suosittelisin kesätöitä metalliverstaassa ruotsinkielisellä alueella. Puheenaiheet ovat samat kuin vastaavassa suomenkielisessä ympäristössä (viina, pilbe, formulat ja lätkä), kieli vain toinen. Ja Pohjanmaan maalaispitäjien hurriväestön junttius on paikoin sitä tasoa että sellaista saa etsimällä etsiä Sydän-Savonkin takamailta.
Mutta eihän Suomi mikään kaksikielinen maa ole vaikka toisin sitkeästi väitetään. On kaksikielinen väestönosa (n. 5%) ja yksikielinen väestönosa (loput), jotka ovat aika vähän tekemisissä keskenään.
- 10.
-
Olen samaa mieltä siitä, että Donner on parhaimmillaan, kun kirjoittaa itsestään. Olen joskus yrittänyt lukea miehen romaaneja, mutta en ole koskaan päässyt alkua pitemmälle, kun taas näitä muistelmateoksia ym. olen lukenut useammankin. Jörkka on ollut niin monessa mukana, että useimmat eivät pääsisi kolmessa elämässä samaan (poliitikkokinhan hän on ollut, europarlamentissa, mitä et mainitse) - tämän takia hän on tosin tainnut jäädä amatööriksi kaikessa muussa paitsi itsenään olemisessa.
Pilkkua nusaistakseni täytyy huomauttaa, että elokuvaaja Donner ei ole ollut, koska kyseisellä termillä tarkoitetaan vakiintuneesti sitä, mitä englannissa termeillä cinematographer ja director of photography. Sen sijaan Donner on mm. tuottanut Bergmanin Fannyn ja Alexanderin, mistä hyvästä hän on ainoa Oscarin saanut suomalainen.
Suomalaisessa kulttuurissa ainutlaatuinen tyyppi monessa mielessä.
- 11.
-
Muistui mieleen laulunpätkä, jossa todetaan ”minä tällainen tavallinen/Jörn Donner”. Mikähän laulu on kyseessä ja mitä tuo pätkä tarkoittaa? Voihan se olla vain vitsi, Jörn Donnerko muka tavallinen, höhö, mutta kai sillä jotain syvempää merkitystäkin voi olla. Pitäisi varmaan muistaa muutakin siitä laulusta ennen analyysiä :).
- 12.
-
”Ja Pohjanmaan maalaispitäjien hurriväestön junttius on paikoin sitä tasoa että sellaista saa etsimällä etsiä Sydän-Savonkin takamailta.
Mutta eihän Suomi mikään kaksikielinen maa ole vaikka toisin sitkeästi väitetään. On kaksikielinen väestönosa (n. 5%) ja yksikielinen väestönosa (loput), jotka ovat aika vähän tekemisissä keskenään.
31.8.2006, Detritus”
Jep. Ihan yhtä junttia porukkaa, mutta siitä en ole samaa mieltä, että väestöt eivät olisi tekemisissä keskenään. En tiedä Etelä-Suomen meiningeistä, mutta Pohjanmaalla kyllä ollaan tekemisissä. Toivottavasti kukaan ei ryntää selittämään, että oltaisiin muka saatu junttiustartunta suomalaisilta. Junttius on kivaa!!! :D - 13.
-
”En tiedä Etelä-Suomen meiningeistä, mutta Pohjanmaalla kyllä ollaan tekemisissä. ”
Kaksi- vai yksikielisesti?
- 14.
-
Kaksikielisesti.
Tässä mielenkiintoinen linkki liittyen toiseen aiheeseen:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200608315057357_uu.shtml
Kuka vielä väittää, että naisten oikeuksia poljetaan???
- 15.
-
Donnerin muistelmateokset ovat nautittavia, koska hän on kaikessa, mihin on ryhtynyt, taitava amatööri. Tämän vuoksi teokset kuvaavat erilaisia suljettuja yhteisöjä jossain määrin ulkopuolisen näkökulmasta. Toisaalta Donnerin ura osoittaa, miten paljon sivistynyt ihminen voi tehdä pelkän yleissivistyksen antamin avuin. Nyky-Suomessahan tähän ei juuri uskota, vaan halutaan juuri tiettyyn tehtävään koulutettu yksilö. Vain Puolustusvoimat on poikkeus: siellä upseeri osaa ja voi tehdä melkein mitä työtä hyvänsä, koska hän on upseeri.
- 16.
-
”Kyllä täällä saa ruveta suomenruotsalaiseksi kuka vaan, joka osaa ruotsia kyllin hyvin. Ja ruotsia saavat kaikki opiskella koulussa. Siitä vaan jos kateeksi käy. Ja muutahan te ette osaa kuin olla kateellisia.”
Tämän perusteella Suomen voisi julistaa yksikieliseksi maaksi. Mitäs sitä ruotsinkielisillä palveluilla tekee, kun kerta suomen kielen voi opetella kuka haluaa?
Totuus on kuitenkin se, että suomenruotsalaiset oppivat äidinkielensä jo lapsuudessa - eli suomenruotsalaiseksi synnytään. Jos etuoikeuksia nyt on (en ota kantaa), on niiden jakaminen tällaiselle ryhmälle puhtaasti rasistista.
- 17.
-
Kun tarkkailee suomenruotsalaisia ryhmänä sisältä päin, huomaa, että hierarkiat ovat sangen jyrkkiä. Panukin varmaan joutuu usein sorsituksi Varkaudessa asumisen takia. Suomenruotsihan on nimittäin ennen kaikkea sosiolekti: ryhmään kuulumisen tunnus. Itse en osaa ruotsia sosiolektiksi asti(lue: puhua tietyllä murteella joka paljastaa paikan ja antaa tietoa taustasta.) Mutta muuten olen sitä mieltä, että minulla on oikeus pitää itseäni suomenruotsalaisena kuin kenellä tahansa muullakin. Muussa tapauksessa rajanveto on vaikeaa, sillä kuten totesin, hierarkiat ovat joka tapauksessa jyrkemmät kuin esim. suomalaisilla.
Itse asiassa kuka tahansa voi pitää itseään suomenruotsalaisena, sillä pitäväthän suomenruotsalaisetkin itseään suomalaisina. Jos jollakin on otsaa yrittää ottaa minulta oikeuden kaksikielisyyteen, niin se on sitten itse riikinruotsalainen. Toivottelen sellaiset niin pitkälle kuin pippuri kasvaa(mieluiten vähintään Ahvenanmaalle asti).
- 18.
-
Itse asiassa ruotsini paljastaa kyllä paikan mistä olen. Mutta kun siitä samalla myös kuulee, että äidinkieli on vahvasti suomi, niin se ei kelpaakaan ryhmään kuulumisen välineenä. Eipä sillä, että asia mikään ongelma olisi. Suomalaisuus on ryhmä, mihin mielelläni identifioidun. Itsetunnoltaan heikot tehkööt mitä heille sopii.
- 19.
-
Suomenruotsalaiseksi ei voi alkaa noin vain. Joka niin kuvittelee on lähinnä luokiteltavissa ”wannabeksi”.
Muutenkin nämä kaikki luokittelut alkavat olla yhä ongelmallisempia. Mikä ”juntti” on? Otetaanpa esimerkiksi ruotsalaisella aatelisnimellä varustettu, Savossa tai Hämeessä varttunut henkilö, jonka isovanhemmat vielä puhuivat ruotsia. Nuori henkilö itse on suomenkielinen, mutta kulttuurikodista, koulutusta arvostava koulutettujen vanhempien akateeminen lapsi. Tässäkö sitten on juntti? Mikä tekee suomenruotsalaisesta piereskelevästä metallityöläisestä paremman ja vähemmän juntin? Kielikö? Vaiko se, että asuinpaikkana on Helsinki?
Ja se on höpöhöpöä, etteivät suomen- ja ruotsinkieliset olisi keskenään tekemisissä. Avioliitotkin on pitkään jo solmittu ristiinrastiin ja siitä seuraa juuri tämä mielenkiintoinen sukujen, kielien ja taustojen sekoittuminen.
Aikaisemmin ihailin Panua ruotsin kielen puolustajana, mutta nykyisin näen nämä kirjoitukset lähinnä riidanhaastona suomenkielisten suuntaan. Ihan kuin yritettäisiin väkisin elvyttää jotain kieliriitaa. Tästähän sen huomaa, että kysymyksessä on lähinnä yritys olla suomenruotsalainen. Ruotsia äidinkielenään puhuvat eivät juuri asiasta rumpua lyö. Puhumattakaan kieliriitelyyn ryhtymisestä. Parasta uskoa vain, että valtaosa suomenkielisistä ja ruotsinkielisistä ei tunne mitään katkeruutta, tai vihamielisyyttä toisiaan kohtaan. Suurimmalla osalla ihmisistä on tässä maassa muutakin mietittävää kuin nämä kielikysymykset. Siksi näistä kinaavat lähinnä lapselliset yläastelaiset pakkoruotsipakkomielteiset ja juuri nämä ”wannabet”.
- 20.
-
”Kaksikielisesti.”
Siinä tapauksessa Pohjanmaan meininki tosiaan poikkeaa siitä mihin minä olen tottunut. Oman kokemukseni mukaan nimittäin ruotsinkieliset vaihtavat suomeen heti kun seurueessa on suomenkielinen. Vähän turhauttavaa aktiivisen ruotsintaidon ruosteenpoistajalle.
Mutta oikein tosiaanko Pohjanmaan suomenkieliset hallitsevat ruotsin siinä määrin hyvin että kommunikointi ruotsinkielisen naapurin kanssa on sujuvaa kummallakin kotimaisella? Jos näin niin se on jotain mihin en ole koskaan törmännyt - Pohjanmaalla en kyllä ole liiemmin aikaani viettänyt.
- 21.
-
Ruotsin puhuminen on sen takia vaikeaa, että itse en pääkaupunkiseudulla ole koskaan sitä tarvinnut. Peruskoulussa olin ihminen, joka suhtautui hyvin tympeästi pakkoruotsiin, lähinnä koska lahjakkuus oli toisessa suunnassa enkä mitenkään ollut vakuuttunut kielen tärkeydestä. Olkoon Suomi kaksikielinen, en jaksa asiasta stressata, mutta en minä sille mitään nykypäivään liittyviä hyviä perusteita ole kuullut, ainakaan valtiotasolla.
Itsehän olisin junnuna lukenut englannin rinnalla mielummin venäjää tai jotain muuta isoa kieltä.
- 22.
-
Yksi syy mollata suomenruotsalaisuutta on se, että Panukin kirjoittaa suomeksi. Hän varmasti voisi ja osaisi kirjoittaa myös ruotsiksi, mutta hän on suomalainen. Ruotsinkielinen blogimaailma on ymmärrettävästi Ruotsiin ja sikäläiseen arkeen ja kulttuuriin juurtunut. Suomen ruotsinkielisellä kansanosalla ei yksinkertaisesti ole väestöpohjaa tai kiinnostusta tarpeeksi, että sillä ainakaan vielä eläisi yhtään (tietämääni) blogimaailmaa. Ainakaan kovin eläväistä sellaista.
Kirjoitin joskus aiemmin, että suomenruotsalaisuus ei ole elävä kulttuuri siksi, että siltä näyttäisi puuttuvan tällainen vapaaehtoinen kielen ja kulttuurin harjoitus kokonaan. Toisin on suomen kanssa. Siksi Panukin kirjoittaa suomeksi, millä kielellä hänellä on lukijoita, kannattajia ja kiistakumppaneita. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki aiemmin hahmottelemastani.
Panun ruotsinkieliset blogikirjoitukset saivat vähän kommentteja, ja ruotsin- tai kaksikielisten pitämistä blogeista suuri osa (ainakin Skrubu tulee mieleen) kirjoittaa pääosin suomeksi. Kielellä, jolla on yleisöä ja jossa ainakin Suomen asioista puhuttuna ”kaikki tapahtuu”.
- 23.
-
Eikö tuo suomenruotsi ole muutenkin aika kuollut kieli oman kehittymisensä kannalta? Muuntuminen on enemmänkin sanaston korvautumista suomella. Typerän kuuloista sekamuotoa.
- 24.
-
No jos se olisi valtakielisistä lainasanoista kiinni, maailmaan ei jäisi kovinkaan monta kieltä elävien kirjoihin. Englanti ainakin laskettaisiin heti kuolleeksi. Sen verran kaukana sen sanasto on anglosaksien kielenkäytöstä.
- 25.
-
Juupa juu, siksi varmaan peruslähiöruotsinpuhuja ja Karjaan raitilla vastaantulija korvaa vähintään joka neljännen substantiivin suomella.
- 26.
-
Tähän asiaan mitenkään liittymättä, olisi todella mielenkiintoista lukea arviosi Minttu ”Birdy” Hapulin nyt julkaistuista blogiteksteistä ”Selibaattipäiväkirja.” Mitä itse tekstiä selailin, se oli sinällään hupaisaa tekstiä: koitettiin ”murtaa normeja” tekemällä normeista kumpuavia järjettömiä yleistyksiä. Niin ja hassua miesvihaahan siellä myös oli…
- 27.
- 28.
-
Suomenruotsalaiseksi ei voi alkaa noin vain. Joka niin kuvittelee on lähinnä luokiteltavissa ”wannabeksi”.
Uudet tuulet puhaltavat. Eräät ovat menneet niin pitkälle, että ovat ehdotelleet raja-aitojen kaatoa kristinuskon ja sosialisminkin välillä.
Se on kato nykyaikaa.
- 29.
-
1) Ensinnäkin, ohjelman vetäjät olivat Paul 'Pale' Olin ja Michael 'Wille' Wilenius ja ohjelman nimi oli Pop i topp, mm tunnettuja laulustaan Fi-fi-fi-finlandssvensk joka irvailee suomenruotsalaisuutta (”pengarna på banken, papprena i Hanken”).
2) Olen samaa mieltä siitä että Donnerin romaanit (ja myös filmit) ovat aika tylsiä. Mielestäni Donner on ennen muuta journalisti ja dokumentaristi. Aika hyvä oli hänen kirjansa isosiänsä kilpakosijasta, orientalisti K. F. Enebergista, joku kuoli nuorena jossain nykyisessä Irakissa. Kirja perustuu osittain autenttiseen kirjeenvaihtoon.
3) Suomenruotsalaisuudesta sanoisin, että osittain pitää paikkaansa erottelu 'bygdesvenskar-kultursvenskar'. Tällaista rajanvetoa ei pidä tehdä liian absoluutisit, mutta Helsingin ja Turun ja muilla ruotsinkielisillä kaupunkilaissuvuilla ei ole välttämättä kovin paljon yhteistä houtskarialaisen kalastajan ja ähtäväläisen minkkitarhurin kanssa. Myös se että helsinkiläinen ruotsinkielinen työväenluokka on hävinnyt voidaan selittää sillä että me keski-(ja ylä)luokkalaiset ruotsinkieliset yleensä olemme enemmän tietoisia omasta kielestämme koska meillä on enemmän koulutusta kuin työväenluokalla sekä lisäksi omia kulttuuri-instituutioita ja -perinteitä. Osaamme myös usein muita kieliä, seuraamme välillä Ruotsin tapahtumia, mutta on pitkä perinne katsoa myös Eurooppaan sekä matkustaa sinne.
4) Väittäisin kyllä että Pohjanmaalla ruotsinkielisyys on erittäin vahvaa. Pohjalaiset kelpaisivat hyvin malliksi uusmaalaisille ja turunmaalaisille kyykistelijöille (hukare). Helsinkiläiset ruotsinkieliset kyllä kaivavat omaa hautaansa jos aina vaihtavat kieltä kun joku suomenkielinen ilmestyy (ollaan muka niin kohteliaita!), mutta toisaalta ruotsin kielen taito on suomenkielisillä usein niin huono, että puhumisesta ei tule mitään, ja siitä tulee epäluonnollista. Toisaalta tilanne on nykyään vähän parantunut ja moni suomenkielinen haluaa puhua ruotsia.
Vielä pohjalaisista, sanoisin että heidän ruotsin kielen kiihkoilunsa usein menee liian pitkälle, jos eivät suostu oppimaan suomen kieltä kunnolla. Heidän pitäisi ymmärtää että he kuitenkin ovat suomalaisia eivätkä ruotsalaisia. Sitä paitsi Ruotsissa ei suomenruotsalaisuudesta yleensä tiedetä mitään (mikä mielestäni todistaa Ruotsin olevan sivistämätön ja kulttuuriton maa).
Olen helsinkiläisenä kokenut että monet vaasalaiset luulevat että ainoastaan heillä puhutaan aitoa ruotsia ja että ruotsin kieli on suurin piirtein hävinnyt etelä-Suomesta. Minulle on vastattu kaupoissa suomeksi kun olen puhunut ruotsia ”väärällä aksentilla”.
Ruotsinkieliset eivät näköjään voi pitää yhtä mikä edelleen heikentää heidän asemaansa.
PS. Mielestäni pitäisi käyttää sanaa 'ruotsinkielinen suomalainen' eikä 'suomenruotsalainen', koska emme ole ruotsalaisia emmekä halua sellaisiksi tulla.