Plaza

Timo Soini, Perussuomalaisten puheenjohtamaton

23.11.2008
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Politiikka

Soini, puolueet, kommunismi, Vennamo, kirkko, katoliset, politiikka, sosialismi, demokratia, ulkomaalaiset

Rautaa on taottava kun se on kuuma, joten en malta olla ottamatta puheeksi Perussuomalaisia vielä toisesta näkökulmasta. Timo Soini, joka on tähän asti johtanut puoluettaan ison isännän elkein, on osoittautunut täysin avuttomaksi puolueen kaapanneiden tiukasti organisoituneiden maahanmuuton vastustajien kourissa. Aikaisemmin Soini joutui painiskelemaan Tony Halmeen ongelmien kanssa, mutta hän selviytyi niistäkin jossain määrin moraalisena voittajana, koska ei suostunut jättämään suojattiaan pulaan tämän sotkiessa asiansa aineilla ja ammuskeluilla. Itse asiassa Halmekin tuntui eräiden jälkipuheidensa perusteella oppineen jotain eduskuntaurastaan ja ymmärtäneen, miten politiikka todellisuudessa toimii - sopimuksina ja neuvotteluina, ei huutokilpailuna.

Soini on politiikassaan pitkälti pysynyt perinteisessä vennamolaisessa populismissa. Veikko Vennamo nyt oli aina kaltaisensa, mutta vanhoilla päivillään hän kehui pelastaneensa Suomen kommunismilta, ja tässä on enemmän kuin siteeksi totta. Se maaseudun ”kylymätilojen” tyytymättömyys, jonka Vennamo valjasti vaalivankkureitaan vetämään, olisi hyvinkin saattanut päätyä tueksi kommunismille - ja nyt pitää muistaa, että Stalinin aikana ja sen jälkeenkin kommunismi oli ihan oikeasti länsimaiselle demokratialle vaarallinen, tiukka totalitarismi, ei mikään joutoälykköjen tapa poseerata ”vallankumouksellisina”. Vennamo halusi mieluummin integroida pientalonpojat porvarilliseen demokratiaan mukaan. Monessakin suhteessa Vennamo tarjosi maakansalle eräänlaista sosialismia ilman sosialismia ja varsinkin ilman turmiollista kytköstä Neuvostoliittoon. Hänen populismissaan ja kansankiihotuksessaan oli käsittääkseni paljon vaikutteita kommunistien ja varhaisten sosiaalidemokraattien agitaatiosta, joten hän pystyi tarjoamaan kannattajilleen kaikki sosialismin viihteelliset ja terapeuttiset puolet ilman vasemmistolaisen aatemaailman pientalonpoikien näkökulmasta arveluttavia piirteitä, kuten vaikka uskonnonvastaisuutta.

Soini on luterilaisen maan populistijohtajaksi odottamattomasti katolinen - ei tosin katoliseksi kasvatettu, vaan käännynnäinen. Kiistämättä Soinin populistisessa strategiassa voidaan nähdä suoria vaikutteita katolisen kirkon menettelytavoista. Katolisen kirkon vaikutusalueella esiintyy tunnetusti kaikenlaisia paikallisia uskonnollisia herätyksiä ja kultteja, jotka saavat alkunsa esimerkiksi siitä, että joku on näkevinään Neitsyt Marian kuvan liikkuvan. Kirkon tapa suhtautua tällaisiin liikkeisiin on ottaa ne haltuunsa, tulkita ne jumaluusopin mukaisella tavalla ja sulauttaa ne osakseen. Tällä tavalla kirkko pystyy maltillistamaan ne ja estämään niiden villiintymisen korpelaistyyppisiksi lahkoiksi.

Samanlaisella otteella Soini on tähän mennessä koettanut omia itselleen sellaiset ilmiöt, joita voidaan nimittää perustason politisoitumiksi - kielipuolena miehenä en osaa keksiä parempaa käännöstä saksan sanalle Basispolitisierung, jonka juuri viime viikolla opin, mutta se, mistä on kysymys, on enemmän tai vähemmän omasyntyinen ja organisoitumaton poliittisluonteinen reaktio koettuun tai miellettyyn epäkohtaan. Puolueeseen on kelpuutettu jos jonkinlaisia räksyttäviä kylähulluja: jos näillä on oikeasti asiallista asiaa ajettavakseen, se voidaan ottaa mukaan puolueen ohjelmaan, ja kylähullu rauhoittuu rivikansanedustajaksi tai valtuutetuksi huomatessaan voivansa oikeasti vaikuttaa asioihin. Kaikki Soinin ajamat tavoitteet eivät edes ole välttämättä mitenkään typeriä tai vahingollisia. Viime eduskuntavaalien edellä hän oli tasan ainoa puheenjohtajatason puoluepoliitikko, joka esimerkiksi puhui meidän miesasiamiesten asioista myötämielisesti. Vaikka olenkin monessa asiassa sovittamattomassa ristiriidassa Soinin kanssa, minun on annettava pätevälle politiikan ammattimiehelle tunnustusta hänen herkästä nenästään: siinä missä kaikki muut puolueet kaakattivat femakkojen miesvastaista agendaa laimentamattomana, Soini huomasi heti, että tässä miesaktivismissa oli näkyvissä sellainen perustason politisoituma, jonka hän voisi omia puolueeseensa, ja alkoi oitis tehdä itseään tykö.

Eräs asia Soinilta kuitenkin oli jäänyt ymmärtämättä suuren esikuvansa Vennamon motiiveissa. Vennamo ei vastustanut kommunismia siksi, että se oli nimeltään ”kommunismi”. Hän vastusti kommunismia siksi, että kommunismi oli säälimättömän, vallanhimoisen suurvallan tukema poliittinen liike, joka julisti haluavansa valtaa kansalle, mutta joka itse asiassa suhtautui halveksivasti ja pilkallisesti ”porvarilliseen” demokratiaan ja noudatti omassa keskuudessaan ankaraa, sotilaallista kaaderikuria. Tätä Soini ei ilmeisesti koskaan kunnolla sisäistänyt. Hänelle Vennamon antikommunismi merkitsi velvoitetta vastustaa vasemmistoa siksi että se oli nimeltään vasemmisto. Sitä vastoin hänelle ei juolahtanut mieleen se mahdollisuus, että hänen puolueeseensa tunkisi hyvin paljon kommunismia eetokseltaan ja menettelytavoiltaan muistuttava kaaderiliike, joka oli jo vuosia ennen Perussuomalaisiin liittymistään luonut itselleen omat verkostot, omat järjestörakenteet ja oman joukkohengen.

Timo Soini ilmeisesti näki asian niin, että ns. maahanmuuttokriittiset olisivat taas yksi perustason spontaani politisoituma, jonka hän voisi kaapata puolueeseensa. Sellainen kaappaaminen onnistuu kuitenkin vain silloin, kun kaappaajalla on parempi järjestökoneisto ja yhtenäisempi aatteellinen linja kuin kaapattavalla. Soinille tuli ilmeisesti yllätyksenä, että hänen puoluekoneistonsa kaatui Suomen Sisun jämerien ja järjestäytyneiden miesten ja naisten edessä kuin korttitalo, kun nämä ottivat puolueen käytännössä haltuunsa. Suomen Sisusta tuli Perussuomalaisiin samanlainen käenpoika kuin aikoinaan kommunistipuolueesta kansandemokraatteihin ja taistolaisista kommunistipuolueeseen.

Soini oli ilmeisestikin vielä kunnallisvaalien edellä täysin ulalla siitä, mitä hänen puolueessaan oli tekeillä. Tästä on hyvä esimerkki tuon lahtelaisen ehdokkaan, Hassan Osman Gebreilin, tapaus. Hassan Osman ehti edustaa jo SMP:tä lähinnä eräänlaisena epäpoliittisena ammattimiehenä, johon vanhavennamolaiset kylänmiehet henkilökohtaisesti luottivat. Sittemmin hän meni demareihin SMP:n hajottua, mutta näiden kuntavaalien edellä Soini ylipuhui hänet taas perussuomalaisten riveihin. Soini oli ilmeisesti jo alkanut huolestua puolueen leimautumisesta rasistiseksi ja tarvitsi vanhalta kaverilta apua saadakseen oman sanomansa näyttämään uskottavammalta.

Soinin oma linja suhteessa ulkomaalaisiin on nimittäin aina ollut suhteellisen selvä: ei mitään sellaisia ulkomaalaisia vastaan, jotka sopeutuvat yhteiskuntaan ja tekevät hyödyllistä työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Hassan Osman on kaikkien mielekkäiden kriteerien mukaan juuri tällainen ulkomaalainen. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, ettei Soini olisi tässä kannassaan täysin vilpitön. Soini ei kuitenkaan oivaltanut, mitä kello oli Lahden piirissä lyönyt - siellä paikalliset perussuomalaisaktiivit solvasivat Hassan Osmania ja käyttivät hänen lapsistaan karkeaa kieltä, kertoo Hesari; sanalla sanoen siellä oli jo valittu sisulaisten linja ja menettelytavat, ja puoluejohtajasta oli tullut puoluejohtamaton.

Puolueen kenttä on siis monellakin taholla ilmeisesti jo täysin irrallaan Soinin ohjauksesta, ja kun valta lojuu ojassa, sen nappaa sieltä vahvin ja organisoitunein ryhmittymä. Timo Soini ei johda enää perussuomalaisia, minkä näkee jo hänen avuttomuudestaan nyt kun Suomen Sisun johtomiesten kirjoittelut ovat nostattaneet julkisen skandaalin. Tony Halmeen kohellukset hän aikoinaan hanskasi paljon määrätietoisemmin ja osaavammin. Nyt hän muistuttaa lähinnä Paavo Väyrynen -karikatyyriä vanhasta Pahkasiasta: en näe asiassa mitään väärää, lehdistö vääristelee, tämä on ajojahtia. Puoluejohtajalta odotetaan johtajuutta ja jämerää vastuunottoa, mutta Soini on lähtenyt karkuun velvollisuuksiaan poliittiselle sairaslomalle, josta taitaa tulla pysyväisluontoinen.

Panu Höglund

1.

Soini muutama päivä sitten:

”Timo Soinilla on politiikassa oma suunnitelma. Se takaa sen, etten ole osa toisten suunnitelmaa.

En käy sotia, en uskonsotia enkä mielipidesotia.

Tiedän miten Perussuomalaisia johdetaan. Minulla on siitä huomattava runsaan yhdentoista vuoden kokemus ja kentän tuki.”

2.

Soini on pätevä pelimies. Soini pelaa uhkapelejä ja uskoo voittavansa ne. Monet poliitikot tekevät niin.

Uhkapeleissä vain on se vika, että ne voi hävitä. Soini otti liian ison riskin ja hävisi pelin tällä kertaa.

3.

Jaa, verrattuna neljän vuoden takaiseen tulokseen aikamoinen häviö.

4.

Neljä vuotta sitten Soini ei hävinnyt puoluettaan, kuten nyt.

5.

Toni Siiran blogimerkinnän kommenteissa lähemmin casesta Gebreil

http://tonisiira.blogspot.com/2008/09/lps-ehdokasasettelussa-tapahtui.html


Nolojahan tällaiset jupakat ovat aina.

6.

Ei Suomen Sisu perussuomalaisia kaappaa ainakaan puolueena. Timo Soinin asema puolueen keulakuvana on niin vakaa, että odotettavissa olevissa ristiriitatilanteissa hän selviytyy jäsentenvälisistä voittajana. Jos sisulaiset haastavat puoluejohdon, he voivat sen tehdä ja jopa selvitä voittajina, mutta samalla puolue menettää Soinin sympatia-arvon keulakuvana ja lupaavasti nousussa oleva kannatuskäyrä kääntyy samantien laskuun. Luultavasti myös sisulaiset ovat sen verran realoja, että alistuvat yhden kärjen pelitaktiikkaan ja tyytyvät vaikuttamaan kulisseissa.

Sisulaisten vaikutusvalta ei ulotu puoluekoneistoon eikä eduskuntaryhmään, mutta kunnallisella tasolla he voivat toki vetää omaa linjaansa - paitsi Espoossa. Halla-ahosta tuskin on karismaattiseksi haastajaksi. Epäilen hänen vaikutusvaltaansa millään muulla foorumilla kuin nettiräksyttäjänä; eihän hän rohjennut mukaan edes telkkarin keskusteluohjelmaan.

Netti on siitä outo ja paradoksaalinen foorumi, että se ei edistä keskustelun vuorovaikutteisuutta vaikka toisin oletettiin. Ne, joilla on valtavirrasta poikkeava ajatusmaailma, kaivautuvat yhä syvemmälle poteroihinsa ja vakuuttavat itse itseään omasta ainutlaatuisuudestaan. Uusien mielipidevyörytysten frekvenssi vain tihenee ja palstan lukijamäärän kasvu toimii kirjoittajille mittarina siitä, että mielipiteillä on kasvava kannattajakunta. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Halla-aho on hyvä kirjoittaja, mutta jossakin vaiheessa alkaa tuntua samalta kuin Woody Allenin leffoja katsellessa: kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki.

Sekä Panulle että Jussille vinkiksi: olisi aika yllättää laaja lukijakunta uudella mielipiteellä - tai edes näkökulmalla!

7.

On tämä Panu aika uskomaton mies. Tuntuu kuin sillä olisi useat aivot. Harva ehtii ajattelemaan yhtä paljon edes viikossa kuin Panu yhdessä viikonlopussa.

Ei mutta varmaan sangen osuvaa analyysiä, pahoin pelkään. Soini taitaa olla kohta mennyttä miestä poliittisesti.

8.

”Luultavasti myös sisulaiset ovat sen verran realoja, että alistuvat yhden kärjen pelitaktiikkaan ja tyytyvät vaikuttamaan kulisseissa.”

Juuri tässä erehdyt täysin (luultavasti tahallasi). Sisulaiset eivät ymmärrä yhtään mitään siitä, miten politiikkaa tehdään ja mitkä pelisäännöt siinä ovat voimassa. Sisulaiset ovat alusta saakka lähteneet siitä, että heillä on oikeus haukkua kaikkia muita kuin vierasta sikaa mutta heti kun heitä itseään arvostellaan normaaliin poliittiseen journalismiin kuuluvalla tavalla, aletaan uhkailla kunnianloukkaussyytteillä.

9.

Tuntuu kuin tällä ”panulla” ei ole tietoa mistään!!!

10.

Muistan Suomen sisun ensiaskeleita seuranneeni opiskeluaikana, muutama vuosi sitten. Tuolloin Suomen sisu näkyi eräällä yliopistolla ”kerhokellarin” ilmoitustaululle ripustettuna A4-ilmoituksena. Sisältö oli mielenkiintoinen ja tavallaan vetoava: oletko kyllästynyt monikulttuurisuuteen? Tässä on ”yhteiskuntakelpoinen” vaihtoehto skiniydelle. (Ei noilla sanoilla, mutta periaatteessa sanoma oli tämä.) Muista opiskelijayhdistyksistä homma poikkesi sikäli, ettei puuhamiesten nimiä tai kokoontumispaikkaa tiedotettu avoimesti. En tarttunut asiaan, mikä varmaan oli onni.

Suomen sisu on sikäli poikkeuksellinen yhdistys, että se on melkoisen näkymätön ja kurinalainen. Koska olette tavanneet netissä sisulaiseksi tunnustautuvan häirikön? Minä en ole, vaikka myötäjuoksijoita olen nähnyt paljon. Samoin Sisu välttää rikollisia skinejä. Samalla puolellahan ne ovat, mutta on vaikea löytää todisteita. Yhdistyksen johto ei näy julkisuudessa, mutta vaikuttaa kokoaan paljon voimakkaammin. Olemme tainneet saada uuden Akateemisen Karjala-seuran.

11.

”Neljä vuotta sitten Soini ei hävinnyt puoluettaan, kuten nyt.”

Niin no, siitä voidaan olla montaa mieltä. Minua lähinnä ihmetyttää miten joku Soini olisi vastuussa jostain Suomen Sisusta, eikö niillä ole ihan omat kuviot? Ja noista puoluejohtajista, onhan noita katkeria kalkkeja juonut muutama muukin, viime kierroksilla Suvi-Anne Siimes. Ja sitten Keskustassakin on puoluejohdon ja kentän välillä jupinaa. Hajaantumista ehkä eniten kuitenkin lienee RKP:ssä. Siellähän tapahtui useita loikkauksia.

”normaaliin poliittiseen journalismiin kuuluvalla tavalla”

Eli siis ”hysteerinen loanheitto” on normaalia journalismia? Ehkä seiskalehti olisi parempi kanava tuollaiseen. Jos katsoo Perussuomalaisista ollutta kirjoittelua, niin se osoitti lähinnä että paskahalvaus oli lähellä. Soinihan sanoi vaalien jälkeen että nyt se vasta alkaa. Kannattaisi niiden journalistienkin kirjoittaa asiasta eikä sen vierestä. Muuten käy juuri niinkuin kirjoitit toisaalla, että huomio kiinnittyy toisarvoisiin seikkoihin.

12.

”9.

Tuntuu kuin tällä ”panulla” ei ole tietoa mistään!!!

23.11.2008 klo 19.24, SOINI PRESIDENTIKSI (vierailija)”

Panun puolesta ja häntä vastaan todistetaan väkevästi.

13.

”Epäilen hänen vaikutusvaltaansa millään muulla foorumilla kuin nettiräksyttäjänä; eihän hän rohjennut mukaan edes telkkarin keskusteluohjelmaan.”

Muistanpa viime vuosilta paljokin ohjelmia joihin ei ole saatu milloin ketäkin politiikkoa mukaan eri syiden vuoksi mutta muiden kohdallahan se on selvä asia että jos on loma,työkiireet,sovitut menot tai muutoin vain lukkoon lyödyt kalenterit niin se on ok että ei pystytä aikatauluja muuttamaan…Paitsi Halla-ahon, hänen kuuluisi pomppia joka ainoan mielihalujen mukaan ja muutella aikataulujaan, on muutoin peräti pelkuri?
Mitäs sitten tehdään kun jossain vaiheessa on lupautunut jonkin kanavan ohjelmaan ja ei suostu perumaan sitä osallistuakseen yllättäen toisen kanava ohjelmaan?
Pelkuri taasen vai?

Kerrassaan järjettömiä tämmöiset ihmeelliset mutu perusteella esitetyt faktat mitkä eivät ole loppujen lopuksi muuta kuin fiktio esittäjänsä aivoissa.

14.

Hei!

Onko Höglund se pahalta haiseva hemmo, joka uhkailee pikkutyttöjä raiskauksilla?

15.

Itse en ole missään mielessä poliittinen, en perussuomalainen enkä mikään muukaan, mutta kun kirjoitat ”Puolueen kenttä on siis monellakin taholla ilmeisesti jo täysin irrallaan Soinin ohjauksesta”, niin ihmettelenpä vain hiukan, että MITEN NIIN? Puolueiden sisään mahtuu ja pitää mahtua paljon erilaisia näkemyksiä. Seinät kaukana, katto korkealla. Pitäähän se paikkansa muihinkin puolueisiin nähden, miksi ei perussuomalaisiin sitten.

Näin pinnallisesti tarkkailtuna perussuomalaisilla ei ole _varaa_ menettää Soinia, koska hän taitaa olla ainoa ”yhteiskuntakelpoinen” perussuomalainen. Siis sellainen, joka osaa pelata politiikkaa politiikan ja sivistyneen yhteiskunnan säännöillä. Soini on populisti, mutta ei ole ylittänyt sitä tiettyä maagista rajaa. Kuka hänet siinä puolueessa korvaisi?

No niin kuten sanottu, en usko että kenttäväki haluaa Soinista eroon, enkä myöskään tiedä onko hänen johtajuutensa niin kauhean huonoa, tietysti en osaa syvällisemmällä tasolla tätä pohtia - kyse on vain vaikutelmasta.

16.

”Sekä Panulle että Jussille vinkiksi: olisi aika yllättää laaja lukijakunta uudella mielipiteellä - tai edes näkökulmalla!”

Katotaan sitten kun jokin pyssyillä leikkivä nettialakulttuuri rupeaa uhkailemaan murhalla sinua salanimien suojista. Jos pystyt ottamaan sen huumorilla tai ymmärtämyksellä, lupaan muuttaa näkökulmaani tuohon tiettyyn porukkaan.

Sitä odotellessa pysyn ankaran kurioikeistolaisella kannalla: mellakoiville hipeille pamppua ja pyssyllä uhkaaville kansallismielisille Karhukoplaa.

17.

Loistavaa kamaa. :D Hyvä Panu! Olet näinä vaaran vuosina suomalaisen nettiyhteisön tärkein nettirasistien vastustaja joka uskaltaa ja pystyy pistämään hanttiin näille koulukiusaajien nettivastineille. Jatka samaan malliin!

Lisäyksenä vielä tekstiisi, Perusuomalaisten nuoriso-osasto = Sisun nuoriso-osasto. Pari vuotta sitten Persu-nuoret yrittivät luoda yhteyksiä ruotsalaisiin ja norjalaisiin äärioikeistolaisryhmiin, mutta Soini torppasi yritykset heti kun sai asiasta tietää.

18.

Panualla on henkilökohtaista kaunaa, eikä hänellä itsellään ole mitään varaa arvostella Soinia.

Panu vihaa Halla ahoa ja taustat löytyvät jussin blogista! Lukekaa!!!!

19.

Eikös Suomen sisu ole taas vanha Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestö

20.

Luin kirjoituksesi ajatuksella. Yritin ymmärtää, millä perusteella tulet siihen johtopäätökseen, että tiukasti organisoituneet maahanmuuton vastustajat ovat kaapanneet Perussuomalaiset puolueen ja puolueen kenttä toimii irrallaan Soinin ohjauksesta.

Ensinnäkin väitteesi siitä, että maahanmuuttokriittiset ovat hyvin paljon kommunismia eetokseltaan ja menettelytavoiltaan muistuttava kaaderiliike, on sen verran paksu, että muutama todiste olisi paikallaan. Muuten tuo on puhtainta sorttia demonisointia.

Väität myös, että Soinin olisi pitänyt ymmärtää vastustaa maahanmuuttokriittisiä, koska he ovat kuin kommunistit. Jos Soini olisi osannut yhdistää maahanmuuttokriittiset luonteeltaan ja toimintatavoiltaan kommunisteihin, olisi hän myös vastustanut heidän soluttautumistaan puolueeseen. Soini ei kuitenkaan ymmärtänyt, miksi Vennamo vastusti kommunismia ja Soinille itselleen jäi käteen vain se, että vasemmistoa yleensä pitää vastustaa. Soini ei siis osannut vastustaa maahanmuuttokriittisiä, koska hän ei ollut sisäistänyt Vennamon oppia, eikä osannut tunnistaa kommunistisluonteisia henkilöitä…

Hmmm… mitähän tuohon pitäisi sanoa? En ihan ymmärrä tuon taustaoletuksen arvoa, muuten kuin siitä vinkkelistä, että pyrit demonisoimaan maahanmuuttokriittiset.

Varsinaisiksi todisteiksi puolueen kaappaamisesta kelpaavat potentiaalisesti vain seuraavat esille nostamasi seikat: Lahden tapaus, Soinin kieltäytyminen maahanmuuttokriittisten tuomitsemisesta ja Soinin sairasloma.

Valitettavasti en näe, että noilla eväillä on mahdollista päätyä varsin rankkaan johtopäätökseesi. Lahden tapausta en sen paremmin tunne, mutta Soinin kieltäytyminen tuomitsemisesta/irtisanoutumisesta olisi sama kuin pissisi maahanmuuttokriittisiä äänestäneitä silmään. Kuka poliitikko ryhtyisi tuohon? Ja mitä siitä seuraisi? Soinin sairasloman nostaminen ”todisteeksi” ei sen enempää kommenttia kaipaa.

Minusta nyt vaikuttaa vahvasti siltä, johtopäätöksesi on joko suoranainen toiveesi tai toivot johtopäätöksesi johtavan maahanmuuttokriittisten sulkemiseen Perussuomalaisten ulkopuolelle heidän demonisoimisen kautta.

Mielestäni toisten ihmisten demonisoimiseen ei kannata alkuunkaan ryhtyä. Siitä ei voi seurata mitään hyvää kenellekään. Ei kannata unohtaa sitä tosiasiaa, että maahanmuuttokriittiset nousivat esille, koska heitä äänestettiin. Heidän ajatuksilleen ja ideoilleen oli siis todellinen kysyntä, mihin vastaamiseen yksikään muista puolueista ei hölmöyksissään ole ryhtynyt.

21.

Cozy Power: ”Halla-aho on hyvä kirjoittaja, mutta jossakin vaiheessa alkaa tuntua samalta kuin Woody Allenin leffoja katsellessa: kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki.”

Ei pidä paikkaansa. Vedä tuo takaisin. Mitä yhteistä on Bananasilla, Manhattanilla, Match Pointilla, Sweet and Lowdownilla, Purple Rose of Cairolla ja Interiorsilla?

22.

Höglund taitaa olla RKP:een miehiä ja sitä tuntuu risovan niin kovaa kun persut meni edelle

23.

”Mielestäni toisten ihmisten demonisoimiseen ei kannata alkuunkaan ryhtyä.”

Joskus kannattaa. Vertailemalla hyötyjä ja haittoja voidaan sanoa, että rasistien demonisoinnista on seurannut pääasiassa hyvää. Kukaan ei ainakaan julkisesti ala laukoa rasistisia näkemyksiä. Firmat irtisanoutuvat rasismista. Pelote on toiminut.
Demonisointi on tehnyt ilmapiirin maahanmuutolle myönteisemmäksi ja rasismille kielteisemmäksi. On ihan hyvä, että jotkut mielipiteet pysyvät salassa. Sekä maahanmuuttajien tunteiden että vaikutteille alttiiden henkilöiden kannalta.
Ylilyönnit suvaitsevaisuudessa ovat parempia kuin alilyönnit. On parempi, että suvaitaan hieman liikaa ja ollaan hieman liian poliittisesti korrekteja.
Ilmapiiri olisi aika ikävä, jos esim. Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla julkaistaisiin säännöllisesti muukalaisvastaisia kirjoituksia keskustelun ja molempien kantojen esittämisen nimissä. Ennemmin vaikka kreationistista evoluutiokritiikkiä tai jopa ilmastoskeptismiä kuin mitään, mikä voisi vahingossakaan edistää rasismia.

24.

Tai soini oottelee että sisulaiset mekastaa tarpeeksi, joten sitten on helpompi laittaa ne kuriin…
Soini on vissiin potkassut panua nivusiinko se tuntuu niin vihaavan sitä.

25.

Vennamo on jälleensyntyneenä inkarnoitunut !

26.

Hehe,

Mulle on riittänyt että olen lukenut meitin ikioman Panun kirjoittelua UseNetistä :)
Internetpersoona isolla P:llä :) Onko se hyvä vai huono asia niin makunsa kullakin :)

27.

”Joskus kannattaa. Vertailemalla hyötyjä ja haittoja voidaan sanoa, että rasistien demonisoinnista on seurannut pääasiassa hyvää. Kukaan ei ainakaan julkisesti ala laukoa rasistisia näkemyksiä. Firmat irtisanoutuvat rasismista. Pelote on toiminut.
Demonisointi on tehnyt ilmapiirin maahanmuutolle myönteisemmäksi ja rasismille kielteisemmäksi. On ihan hyvä, että jotkut mielipiteet pysyvät salassa. Sekä maahanmuuttajien tunteiden että vaikutteille alttiiden henkilöiden kannalta.
Ylilyönnit suvaitsevaisuudessa ovat parempia kuin alilyönnit. On parempi, että suvaitaan hieman liikaa ja ollaan hieman liian poliittisesti korrekteja.”

Minä en ole tästä samaa mieltä. Väittäisin pikemminkin, että tuolla tavalla pedataan kannatusta ääriliikkeille.

Voin tietysti olla naiivi, mutta mielestäni rasismia (kuten muitakin vahingollisia aatteita) vastaan taistellaan parhaiten sillä tavalla, että annetaan rasistien esittää väitteensä ja sen jälkeen kumotaan ne tosiasioihin perustuen. Se, että joidenkin asioiden sanominen vain kielletään ja demonisoidaan, jättää aina mahdollisuuden väittää, että kielletty asia onkin totta, mutta sitä ei vain ”poliittisen korrektiuden” vuoksi saa sanoa. Ja tällainen vetoaa helposti juuri niihin vaikutteille alttiisiin henkilöihin. Sen sijaan jos asia osoitetaan julkisuudessa yksiselitteisesti virheelliseksi, siihen uskovat enää vain pahimmat hörhöt, joita ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa.

No, näin minä tämän näen. Voin tietysti olla väärässäkin.

28.

”Demonisointi on tehnyt ilmapiirin maahanmuutolle myönteisemmäksi ja rasismille kielteisemmäksi.”
Melkomoista vastakkainasettelua…Haluatko todella sanoa, että on olemassa ainoastaan kahdenlaisia ihmisiä, rasisteja ja maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvia??
Jo on suppeaa ajattelua, en muuta sano.

29.

Tämä Panun uusin tuntuu kuvaavan jotakin rinnakkaistodellisuutta. Se on muodollisesti pätevää analyysia perussuomalaisten ja Soinin toiminnasta, mutta esitetyille väitteille ei tarjota mitään todisteita ja todennäköisempiä tapahtumainkulkuja ei ollenkaan pohdita.

Ensinnäkin minun on vaikea nähdä perussuomalaisten piirissä toimivia maahanmuuttokriittisiä ja sisulaisia – ja nämä kaksi ryhmää eivät ole lähellekään yksi-yhteen sama porukka – tiukasti järjestäytyneinä. Enemmänkin heistä tulee sellainen kuva, että he ovat tuskin lainkaan järjestäytyneitä ja että he eivät juuri millään tavalla koordinoi keskenään sanomisiaan ja tavoitteitaan.

”Halla-aholaisten” nousu oli selvästi nähtävissä jo viime eduskuntavaaleissa, ja jos Soini olisi ollut eri mieltä heidän ajamistaan asioista ja tuntenut heidät uhkaksi itselleen, hän olisi voinut heittää heidät ulos puolueesta, jolloin nämä olisivat ehkä muodostaneet oman sirpalepuolueen, joka tuskin olisi saavuttanut mitään menestystä kunnallisvaaleissa. Näin ollen loogisempi selitys Soinin toimintaan suhteessa Halla-ahoon ja kumppaneihin on, että hän on pitkälle samaa mieltä näiden kanssa ja kertonutkin tämän näille yksityisesti – tähän viittaisivat Halla-ahon lausunnot Soinista viime aikoina.

Ja muistetaan vielä, että perussuomalaisilla olisi kunnallisvaaleissa pitkälti toistatuhatta ehdokasta, joista maahanmuuttokriittiseksi profiloituneita oli ehkä muutama kymmenen. Ajatus, että puolueen kenttä olisi irrallaan Soinin ohjauksesta, ei kestä minkäänlaista todellisuustestiä.

30.

Ymmärtääkseni Soinin mielestä järki on pidettävä kädessä myös ulkomaalaiskysymyksiä pohdittaessa.

Hän on varmaan ainoa puoluejohtaja Suomessa, joka on selkeästi ilmoittanut olevansa tätä mieltä, eli että maahanmuuttokysymyksessä on ongelmia ja että niistä on keskusteltava vapaasti.

On kuvaavaa, että muista puolueista vain naisjärjestöt käyvät peitsi tanassa häntä vastaan vetoamalla joihinkin vapaan keskustelun oloissa syntyneisiin mielipidekirjoituksiin ja vaatimalla ne kriminalisoitaviksi sekä Soinia kieltämään ne. Sehän vain osoittaa kauhua sen edessä, että keskustelu on vapaa myös ulkomaalaiskysymyksissä. Se osoittaa kauhua netin tuomien äärettömän rikkaiden mahdollisuuksien edessä. Enää ei tarvitse odottaa huomista lehteä. Kuka sitä enää edes viitsisi lukea.

Loppujen lopuksi en usko, että minkään puolueen vastuullinen johto alkaa käydä sotaa maahanmuuttokriittisiä voimia vastaan. Niiden etu on imaista ne sisäänsä ja vesittää ne.

En ole huomannut, että vihreitä naisia ja vasemmistonaisia lukuunottamatta minkään muun puolueen edustajat olisivat vaatineet Soinilta selitystä puolueessa mahdollisesti kytevistä voimista.

Selityshän tähän on se, etta vastaavanlaiset voimat kytevät kaikissa puolueissa. Nyt on kysymys siitä, miten puolueet saavat ne hallintaansa.

Suomi kuuluu suomalaisille. Jos luovumme tästä periaatteesta, meidän pitää ennen sitä ainakin käydä hyvin perusteellinen ja laaja keskustelu.

31.

”Minä en ole tästä samaa mieltä. Väittäisin pikemminkin, että tuolla tavalla pedataan kannatusta ääriliikkeille.”

Joopa joo. Nykyinen strategia on ollut varsin hyvä ja toimiva. Jos jokunen pieni ääriliike alkaa osoittaa elonmerkkejä, mitä epäilen, niin katsotaan sitten uudestaan. Yhteiskunnalla kyllä riittää työkaluja.


”Se, että joidenkin asioiden sanominen vain kielletään ja demonisoidaan, jättää aina mahdollisuuden väittää, että kielletty asia onkin totta, mutta sitä ei vain ”poliittisen korrektiuden” vuoksi saa sanoa.”

Joidenkin tosiasioiden on syytäkin jäädä sanomatta ja on hyvä, että poliittisen korrektiuden rajoista päättävät juuri rasismin vastustajat ja suvaitsevaiset. Ihmiset tekevät usein faktoista vääriä johtopäätöksiä. Ihmiset ovat todella huonoja ymmärtämään tilastollisia suuruusluokkia. Tutkimuksia riittää aiheesta. Ihminen ei siis ole mikään rationaalinen laskukone. Aika moni osaa myös syrjiä ja kiusata ja olla ennakkoluuloinen riippumatta siitä, mitä faktoja julkisuudessa luetellaan. Tätä ehkäistään rasismin ja rasistien demonisoinnilla. Lainkuuliaisen henkilön pitää pelätä rasistin leimaa.


”Sen sijaan jos asia osoitetaan julkisuudessa yksiselitteisesti virheelliseksi, siihen uskovat enää vain pahimmat hörhöt, joita ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa.”

Ei politiikka noin toimi. Ei ole koskaan toiminut.

32.

”Väittäisin pikemminkin, että tuolla tavalla pedataan kannatusta ääriliikkeille.”

Osittain totta. Laaja demonisointi johtaa maahanmuuttokriittisten kannatuksen kasvuun - mikä ei kuitenkaan ole sama kuin ääriliikeiden kannatuksen kasvu. Kyse on vähän samasta asiasta kuin koulukiusaajan ja kiusatun kohdalla: lopulta koulukiusaaja jää yksin ja kiusatut saavat sympatiat. Demonisointi on leimaamista, ja se on myös kiusaamista.

”Voin tietysti olla naiivi, mutta mielestäni rasismia (kuten muitakin vahingollisia aatteita) vastaan taistellaan parhaiten sillä tavalla, että annetaan rasistien esittää väitteensä ja sen jälkeen kumotaan ne tosiasioihin perustuen. Se, että joidenkin asioiden sanominen vain kielletään ja demonisoidaan, jättää aina mahdollisuuden väittää, että kielletty asia onkin totta, mutta sitä ei vain ”poliittisen korrektiuden” vuoksi saa sanoa. Ja tällainen vetoaa helposti juuri niihin vaikutteille alttiisiin henkilöihin. Sen sijaan jos asia osoitetaan julkisuudessa yksiselitteisesti virheelliseksi, siihen uskovat enää vain pahimmat hörhöt, joita ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa.”

Ensiksikin kannattaa muistaa, että maahanmuuttopolitiikan kritisoimisella ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rasismin kanssa. Jos tuo asenne otetaan lähtökohdaksi, ei päästä minkään osoittamisessa yhtään mihinkään siitä yksinkertaisesta syytä, että puhutaan täysin eri asioista. Uskoisin, että ylivoimaisesti suurin osa maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvista ei pidä itseään rasisteina.

Toiseksi, on täydellistä harhaluuloa, että maahanmuuttopolitiikan kritisoimisella ei olisi tosiasioihin perustuvaa pohjaa, että kritiikki ikään kuin olisi kokonaisuudessaan heikoilla kantimilla. Maalaisjärjellä ymmärrettävät perusteet kritisoimiselle ovat olemassa, maahanmuuttopolitiikan ongelmat ovat jokaisen aikaansa seuraavan nähtävissä, niistä on myös tietoa, eikä tietoa voi kukaan pantata. Maahanmuuttopolitiikkaa pitääkin kritisoida, jos niin asian näkee. Maahanmuuttopolitiikka ei siinä suhteessa eroa mistään muusta politiikasta millään tavalla.

Kolmanneksi, ei kannata liiaksi laskea sen varaan, että nykyisen maahanmuuttopolitiikan siunauksellisuudelle löytyisi sitä tukevat faktat. Enemmistö ihmisistä tajuaa, miksi monissa Euroopan maissa on kiristetty maahanmuuttopolitiikkaa.

Neljänneksi, suoraan kysyttäessä noin puolet suomalaisista suhtautuu maahanmuuton kasvattamiseen kielteisesti. Peruslähtökohta on siis valmiiksi kriittinen, eikä tuohon maaperään uppoa liirumlaarum hyvääpäivääkirvesvartta mustaonvalkoista retoriikka.

Viidenneksi, osoittaa suhteellisuudentajun puutetta, jos pitää maahanmuuttopolitiikan kritisoijien kannattajia vaikutteille alttiina, vajaavaltaisina henkilöinä.

33.

http://vaivihkaavainottu.freehostia.com/juttu.php

34.

Tsemppi: ”Enemmistö ihmisistä tajuaa, miksi monissa Euroopan maissa on kiristetty maahanmuuttopolitiikkaa.”

Mistä kiristyksestä puhut? Eurooppaanhan tulee jatkuvasti lisää maahanmuuttajia. Eurooppaan jo asettuneet maahanmuuttajat eivät pakkaa kamojaan, vaan kasvattavat lukumääräänsä syntyvyyden avulla vielä kauas tulevaisuuteen. Lisäksi maahanmuuttopolitiikkaa voidaan löysätä aina uudestaan. Euroopan ulkopuolella odottavat massat eivät katoa minnekään. Ne voidaan päästää Eurooppaan nyt tai 50 vuoden kuluttua. Aikaa riittää aina ihmislajin sukupuuttoon asti. Sopiva asennemuutos, sukupolvikapina tai sisäpoliittinen kriisi ja rajat ovat taas auki. Ehkä siinä vaiheessa demografiset suhteet heilahtavat lopullisesti maahanmuuttajien hyväksi. Ei monikulttuurisuus maahanmuuttotaukoon kuole.

35.

Soini on poikkeuksellisen rehellinen, poliitikoksi. Hieman samaan tapaan kuin oli vanha kunnon kommari Aarne Saarinen, joka ei nuollut ryssää taistolaislahkon tapaan, ja jonka änkyröintiä hän joutui sietämään. Onhan meillä riittävästi esimerkkejä poliitikoista, jotka kuuluisivat holhouksen alaisiksi, jollei aivan kriminaalihuollon piiriin. Nykyinen presidentti on yksi sellaisista. Tämän maailmaa parantavan pölvästin ideaali yhteiskuntahan oli DDR, siis maa jossa koulukiusauskin suoritettiin puolueen johdolla, ja jonka delegaattina toimi opettaja. Suomessa toimii demokratia, koska tuollainen hurahteleva eukko on rehdeillä vaaleilla valittu - demokratiassa idiooteillakin on oikeus äänestää.

36.

Hehe, miten ihmeessä Suomen Sisu on muka jotenkin tiukasti järjestäytynyt kaaderiliike? Itsekkin olen Sisun jäsen, enkä ole edes tavannut henkilökohtaisesti ketään muuta jäsentä täällä Turussa ainakaan vielä vaikka pari vuotta olen Sisuun kuulunut. Olen tänne jotain joskus postannut ihan omasta aloitteestani, ja minulle räpsähti heti ikuinen kirjoituskielto. Panu on näkevinään jotain organisoitua hyökkäystä itseään ja sivustoaan kohtaan. Siitä minulla ei ainakaan ole mitään tietoa enkä ole nähnyt kenenkään kehoittavan ketään muuta sellaiseen en Sisun palstoilla enkä Halla-ahon vieraskirjassa. Eiköhän vaikka nuo vihreät täytä paljon paremmin jonkin (totalitäärisen) kaaderijärjestön kriteerit. Sitäpaitsi (nykyisenkaltaisen) maahanmuuton vastustaminen on ihan järkevä ja korrekti asia, miksi näin ajattelevat pitää aina leimata rasisteiksi tai muiksi epämiellyttäviksi hirviöiksi? Minä ainakin olen aidosti huolissani niin Suomen kansan kuin koko maapallonkin kohtalosta.

T:Pörssipeluri alias Debatoija ja CaptainProton

37.

Mitä vikaa rasistiksi leimautumisessa on? Miksi te niin kauheasti sitä pelkäätte? Eikö se tämän debatoijan tapauksessa olisi vain hänelle kunnia?

38.

>>Olet näinä vaaran vuosina suomalaisen nettiyhteisön tärkein nettirasistien vastustaja joka uskaltaa ja pystyy pistämään hanttiin näille koulukiusaajien nettivastineille. Jatka samaan malliin!<<

Tässä juuri huomaa, miten sanaa rasisti voi kaikessa rauhassa viljellä ja käyttää sitä kuvaamaan maahanmuuttokysymyksissä eri mieltä olevia. Jos sanaa murhaaja tai raiskaaja käytettäisi ihmisistä yhtä löyhin perustein, kovin paljon useammin olisi rikosilmoituksia ja tutkintapyyntöjä jätetty. Voinkin todeta, että ottaen huomioon mamukriittisten saamaan nimittelyn määrän suhteessa niistä tehtyihin rikosilmoituksiin, voidaan sanoa, että nämä ”oikeiden suvaitsevaisten ihmisten” halventamat kriitikot ovatkin osoittautuneet aika suvaitsevaisiksi muiden mielipiteille ja jopa herjaukselle.

>>Joidenkin tosiasioiden on syytäkin jäädä sanomatta ja on hyvä, että poliittisen korrektiuden rajoista päättävät juuri rasismin vastustajat ja suvaitsevaiset<<

Niin, yksi suurimmista mysteereistä itselleni on ollut se, että miten nämä fysiikan lakejakin itsestäänselvammät ”rasismin vastustajat ja suvaitsevaiset” määritellään? Kertokaa minullekin, onko jossain joku ministeriö tai virasto, joka myöntää kansalaisille leimalla varustettuja Suvaitsevainen ihminen -todistuksia, joiden turvin voi sitten saada etuoikeuden päättää muiden oikeuksista ja nimitellä sitten todistuksen saamattomia miten haluaa (voi itse päättää, kuka on murhaaja, rasisti tai raiskaaja)? Jos tällaisia todistuksia jostain saa, niin minäkin haluan ehdottomasti sellaisen. Sehän helpottaisi huomattavasti mielipidekirjoituksiakin, kun tietäisi automaattisesti edustavansa Korkeinta Totuutta eli suvaitsevaisuutta.

Myös Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa oli ”hyvä”, että poliittisen korrektiuden rajoista vastasivat Korkeimman Totuuden edustajat.

>>Aika moni osaa myös syrjiä ja kiusata ja olla ennakkoluuloinen riippumatta siitä, mitä faktoja julkisuudessa luetellaan. Tätä ehkäistään rasismin ja rasistien demonisoinnilla. Lainkuuliaisen henkilön pitää pelätä rasistin leimaa.<<

Niin, onneksi on ”epäihmisiä”, joiden rasistisuus ja suvaitsemattomuus voidaan mitata DNA-testin varmuudella ”puolueettomasti”, jolloin on helppo riisua heiltä kaikki ihmisoikeudet samoin kuin juutalaisilta keskitysleireille vietäessä. Näitä ihmisiä ei koske oikeus olla tulematta kiusatuksi tai pilkatuksi ja heitä voi vapaasti demonisoida ja heidän päällensä voi heittää kaiken yhteiskunnassa olevan pahan kuten juutalaisille tehtiin 1930-luvun Saksassa [”Suvaitsemattomalle” tämä syntipukin asema on tietenkin oikeutettu toisin kuin maahanmuuttajalle, eikö?]. Kun päästää poliittisesti ”epäkorrektin” lauseen suustaan vaikkapa vain kerran, niin on ansainnut häpeäleiman ts. rasisti -haukkumanimen loppuelämäkseen.
Varsin kohtuullista.

39.

No sanotaan suoraan. Itse en kuulu perussuomalaisiin vaan ainoastaan Sisuun. En ole ollut ehdolla mihinkään. Itse tosiaaninkin uskon siihen, että mustat ovat tietyllä tavalla erilaisia kuin valkoiset. Siis muutenkin kuin ihonvärin suhteeen. Koskee siis aivorakennetta joka ilmenee rikollisuudessa ja yleisesti mustien yhteiskunnisssa. Olen siis rasisti. Mutta minä puhun vain omasta puolestani. En Sisun saatikka Perussuomalaisten äänellä. Vastaan itse sanomisistani turha siihen on muita sekoittaa.

40.

Noh, sellainen järjestö, kuin on jäsenetkin. Kaipa sinulla jokin syy on kuulua sisuun? Mielipiteet esimerkiksi. Ja osa sisulaisista on myös perussuomalaisten vakioporukkaa nykyisin. Ei tarvita kovin suurta järjenjuoksua kuin siitä voi vetää johtopäätöksiä. Miksi muuten yritätte kätkeä mielipiteitänne? Ei se ole kiellettyä. Ja näkyypä niillä mielipiteillä saavan polittista kannatustakin.
Vai pelkäättekö kenties jotain?

41.

Vielä lisäyksenä edelliseen, että rasismisyyttelydialogi menee yksinkertaistettuna seuraavasti:
- Mutta hyvänen aika tehän olette rasisti
- En ole, koska pidän kaikkia etnisiä ryhmiä samanarvoisena
- Mutta tehän ette halua vapaata ja rajatonta maahanmuuttoa. Tämähän juuri osoittaa, että ette hyväksy muista kulttuureista tulevia. Olette siis rasisti
- Ei, kyllä minä hyväksyn jokaisen ihmisen olemassaolon maailmassa ja jokainen on yhtä arvokas, mutta en vain usko, että me 5 miljoonaa suomalaista voimme kantaa globaalia taloudellista vastuuta tarjoamalla hyvät elämisen edellytykset sadoille tuhansille pakolaisena maahan tulleille, koska mitään takeita työpaikkojen säilymisestä Suomessa ei ole ja huoltosuhde on jo muutenkin huono. Jos oleskelulupa tai kansalaisuus myönnetään, meillä on sen jälkeen velvollisuus tarjota heille samat oikeudet kuin syntyperäisilekin. Juuri siinä piilevät taloudelliset riskit, mikäli suuri osa kouluttamattomista maahanmuuttajista jää yhteiskunnan työmarkkinoiden ulkopuolelle elämään ghetoissa kuten monissa Euroopan maissa on käynyt
- No mutta tehän maalailette liioiteltuja uhkakuvia ja kauhuskenaarioita maahanmuuttajilla. Tehän olette rasisti, koska uskotte, että maahanmuuttajat tuovat ongelmia
- Ei, kyllä nämä ovat jo toteutuneita uhkia muualla Euroopassa. Ei tämä ole liioittelua, koska ei ole mitään syytä uskoa, etteivät samat ongelmat toistuisi vuosien päästä Suomessakin kuten muissa paljon maahanmuuttajia ja pakolaisia vastaanottaneissa maissa, jos mitään ei tehdä toisin. Yhtä lailla Suomelle on uhka, jos enenevä joukko syntyperäisiä suomalaisia jää elämään tulonsiirroilla ja sosiaalituilla ghettoihin.
- Tuo on tekosyy. Ette vain halua tänne monikulttuurisuutta, haluatte pitää Suomen valkoihoisten omana pikku ankkalampena. Olette selvä rasisti.
- No jos esittämäni on mielestäsi rasismia, niin sitten minä olen sinulle rasisti, sovitaan niin
- Sitähän minäkin! Te siis vihdoinkin myönnätte olevanne rasisti. HAHAHAA! No niin nyt pelisi on menetetty. Olet tehnyt itsestäsi pellen ja menettänyt uskottavuutesi.

42.

On tietenkin mukavaa, että debatoija tunnustaa olevansa rasisti, vaikka tuolla aikaisemmin ihmettelit, miksi kaltaisensa leimataan rasisteiksi. Eli et halua tulla leimatuksi, vaikka olet mitä olet. Eikö se ole hieman kummallista? Tavallaan itsensä pettämistä…
Mikä väkivaltaan tulee, niin ehkä sinun kannattaisi tutustua vaikka afrikan maiden historiaan kolonialismin ajoilta. Taikka espanjalaisten Etelä-Amerikan valloitukseen. Myös intian historia Britannian kolonialismin ajoilsta on kiintoisa. Samoin Pohjois-Amerikan ja Australian.
Mahtaisiko nillä olla jokin yhteys? Ymmärrän kyllä, että se on asia, jota sinä et halua ajatella, koska siitähän on jo aikaa ja haavat paranevat hetkessä…
Mitä mieltä muuten olet virolaisten rikollisuudesta?

43.

Syyni kuulua Sisuun ovat puhtaan epäitsekkäät. Itse olen varakas. Rakastan vain Suomen kansaa ja toivon sille kaikkea parasta. Nykyinen meno vain on tuhon tie.Siksi asetun vastustamaan sitä koko ruumiini ja sieluni voimilla. Koska olen siunattu selväjärkisellä mielllä, velvollisuuteni on puolustaa kansaamme loppuun asti, kuten miehemme vaika talvisodassa tekivät. En aio pettää kansamme jatkumoa. Kansamme on nyt kuolemanvaarassa.

Toivon, että tämä selittää asiat sinulle.

44.

Mitä tulee Afrikan kolonisaation, joka mielestäni oli vain eduksi afrikkalaisile, niin miten ihmeessä se olisi mitenkään suomalaisten vika? Suomalaiset ovat valkoisia, joten rasistisesti on myös meidän vikamme, jos AFrikka tuli kolonialisoitua brittien ja ranskalaisten toimesta? Kuka tässä siis on ahdasmielinen ja tuijottaa ihmisten pelkkäää ihonväriä?

45.

Ongelmia… Niitähän teillä maahanmuuttokriittisillä tuntuu olevan. Ihmisillä on aina ongelmia. Olisi aika kummallista, jos maahanmuuttajilla ei olisi myöskin ongelmia, kuten muillakin ihmisillä.
Ei niitä voi välttää laittamalla päänsä pensaaseen, koska siitäkin seuraa ongelmia. Mutta ne ovat kaikki ratkaistavissa ainakin jossain määrin. Ei niiden ongelmien edessä ole tarvetta mihinkään panikkiin tai mustamaalaamiseen.
Maahanmuuttajakriitikoiden ongelma tuntuu olevan se, että he huokkäävät jo maahan muuttaneita vastaan. Heidän mielestään ne ovat jo ongelma. Joten kyse ei ole tulevaisuuden mahdollisista ongelmista heidän osaltaan, vaan ihan puhtaasti muukalaisvastaisuudesta. Sellainen ajattelutapa on täysin järjetön, eikä voi käytönnössä toimia. Vihaan perustuva ratkaisumalli on aina huono.

46.

Debatoija:
Eli siis valkoisten harjoittama väkivalta, murhaaminen jne. oli eduksi? Hmm…
Miksi tähän sekoitat suomalaiset? Nythän kyse oli siitä, että sinun mielestäsi mustien väkivalta on luonnollista ( aivojen rakenteesta johtuvaa), ja valkoisten ei. Valkoisten väkivaltako on vain eduksi?
Vai mitä oikein yrität kirjoittaa?

47.

Nah, ihan väärin. Minä en todellakaan vihaa maahanmuuttajia. He vain toimivat oman etunsa parhaaksi kuten me kaikki. Jos ilmainen sosiaalielätys on tarjolla kurjuuden sijaan, niin totta mooses siihen tartutaan. Niin minäkin tekisin.

Ne joita minä vihaan, ovat oman kansansa tuhoajat kuten Thors ja vaikka monet vihreät poliitikot. Näitä maansa myyjiä löytyy joka puolueesta.

En ylipäätään ymmärrä, miksi Suomeen pitäisi ottaa ainotakaan maahanmuuttajaa, koska siitä näköjään tulee vain ongelmia. Ilman maahanmuuttoa ei olisi Suomen Sisuakaan.

Isoisämme kuolivat turhaan Talvisodassa, mikäli Virheiden ja muiden monikultturistajien politiikka voittaa. Sitä minä vastustan VIIMEISEEEN HENGENVETOON!

48.

”Nykyinen meno vain on tuhon tie.Siksi asetun vastustamaan sitä koko ruumiini ja sieluni voimilla. Koska olen siunattu selväjärkisellä mielllä, velvollisuuteni on puolustaa kansaamme loppuun asti, kuten miehemme vaika talvisodassa tekivät. En aio pettää kansamme jatkumoa. Kansamme on nyt kuolemanvaarassa.”

Pelko. Onko sille olemassa perusteita? Siis mikä konkreettinen Suomen kansaa uhkaa, josta viranomaiset eivät olisi tietoisia?
Minä lämpimästi suosittelen, että käyt vaikka parilla psykiatrilla keskustelemassa avoimesti ko. pelosta. Lupaan maksaa lääkärikäyntisi, vaikka oletkin varakas.

49.

No vaikka se, että esim. Ranskassa jo pian puolet syntyvistä lapsista on muslimeja tai afrikkalasia. Ja sama tie on siiis menossa Suomessakin. Jos tämä on sinusta OK, niin olkoon sitten.


Pian ei ole mitään Suomen kansaa. Nyt poistun tältä paltalta, mene vaikka Sisun palstalle jios haluat lukea järkipuhetta.

50.

”En ylipäätään ymmärrä, miksi Suomeen pitäisi ottaa ainotakaan maahanmuuttajaa, koska siitä näköjään tulee vain ongelmia. Ilman maahanmuuttoa ei olisi Suomen Sisuakaan.”

Eli mielestäsi sisu onkin se maahanmuutosta aiheutunut ongelma?

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 186 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös