Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri

seksuaalisuus, kaamos, ahdistus, synkkyys, kuolema, Lappi, villi pohjola, Timo K. Mukka

Timo K. Mukan jäämistöstä on kuulemma löytynyt vanhoja käsikirjoituksia, jotka kai sitten myös julkaistaan lähiaikoina, jollei nyt lukijoiden niin ainakin tutkijoiden iloksi. Mukka on niitä kirjailijoita, jotka kaikki löytävät nuoruudenahdistuksissaan ja joiden oletetaan ilmaisevan jotain keskeistä ja oleellista suomalaisuudesta: hänen teostensa keskeisiä teemoja ovat seksuaalisuus, Jumala ja kuolema, eli nuorena kirjoitustyönsä aloittanut ja nopeasti kynttilänsä loppuun polttanut Mukka keskittyi todellakin olennaiseen. Aikakauden mukaisesti hän julisti jossain välissä myös olevansa kommunisti, kuten kaikki individualistiset kapinalliset siihen aikaan tekivät.

Olin itse reippaista masturbaatioharrastuksista kiinnostunut salskea nuorukainen, kun Maa on syntinen laulu ensimmäisen kerran eksyi käteeni, ja myönnän auliisti, että pääsyy kirjan lukemiseen oli sen soveltuvuus mainitunlaisten puuhien kiihokkeeksi. Kuitenkin se teki heti vaikutuksen nimenomaan kirjallisuutena, eritoten siksi, että lukujen mottoina oli Mukan omia vapaamittaisia runoja: Voi rakkaani/sydän on kylmä/ja sammalta käteni kasvaa./Minun reiteni mullassa hajoavat maaksi/ja haudalla risti jo lahona on./Olen maa./Olen maa johon tahdot. Aiemmin olin ollut taipuvainen pitämään kaikkea tuon tyyppistä konstailua turhuutena - kirjallinen makuni oli näet siihen aikaan hyvin ”suo, kuokka ja Jussi” -tyylisellä tavalla realistinen, mutta Mukka opetti minulle, että muotokokeiluissa saattoi oikeasti olla jonkinlaista mieltä tai pointtiakin.

Timo K. Mukka edustaa ehkä pelkistetyimmillään sitä mielikuvaa, joka meillä on herkästä, hullusta ja ahdistuneesta pohjoisen taiteilijasta. Toinen samanmoinen on Kalervo Palsa, joka kuoli puolitoista vuosikymmentä Mukkaa myöhemmin, mutta joka oli vain kolme vuotta häntä nuorempi - olen usein pohtinut, tapasivatko nämä kaksi Lapin šamaania toisiaan koskaan henkilökohtaisesti. Ainakin täältä katsoen heidän sielunmaisemissaan ei ole kovin kummoista eroa: molemmat olivat varttuneet pohjoisen väkevän ja ankaran uskonnollisuuden ja sen neuroottisen seksuaalikielteisyyden vaikutuspiirissä, ja molemmilla vastareaktio ryöpsähti ehkä hieman liian pitkälle. Palsalla on tosin enemmän osuvaa huumoria kuin luulisi - esimerkiksi se parodia brittiläisestä Battler Britton -sotasarjakuvasta on jokseenkin hulvaton - mutta hänen seksissämöyrintänsä on joskus hiukan rasittavaa, vaikka ymmärränkin, että jatkuva, voimakas tietoisuus omasta kuolevaisuudesta - sekin epäilemättä pohjoisen väkevästä uskonnollisuudesta omaksuttu pakkomielle - vaatii rankkoja lääkkeitä. Mukka sitä vastoin onnistui ilmaisemaan nämä samat tunteet lyyrisemmin ja puhuttelevammin.

Mukan teosten eläimellisen eroottisuuden taustalla tuntuu olevan näkemys sukupuolivietistä kaiken musertavana perusvoimana, jolle ankara uskontokaan ei voi mitään. Mukan maailmankaikkeudessa Jumalaa ei ole ja seksuaalisuus on ainoa keino taistella alati uhkaavaa kuolemaa vastaan - tai ehkä pikemminkin seksuaalisuus on ainoa Jumala, jonka Mukka myöntää todelliseksi. Tämä näkyy esimerkiksi Tabu-pienoisromaanin Milka-tytössä, viattomassa luonnonlapsessa, joka makaa aikuisen työmiehen, äitinsä rakastajan, kanssa ja kokee seksuaalisen nautinnon uskonnollisena hurmoksena. Työmies tunnetaan kylillä nimellä Kristus-Perkele, eikä syyttä: hän edustaa samalla taivaan iloa ja perkeleellistä viettelystä.

Nuoren Mukan luonteen kerrotaan muuttuneen sen jälkeen kun hän alkavassa murrosiässä poti aivokalvontulehduksen - sen jälkeen hän kuulemma koki ymmärtäneensä, että ihmiset eivät oikeasti välitä toisistaan. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen laajempi juttu, joka liittyi myös teinipojan heräävään seksuaalisuuteen, syvä epäoikeudenmukaisuuden kokemus siitä, että aivan kaikki keinot tyydyttää tämä voimakas fyysinen tarve olivat kiellettyjä ja syntisiä.

Asian voisi ilmaista tylymmin: pojalle kerrottiin, että runkkaaminen oli syntiä Jumalan edessä, ja hän sitten vähän tärähti siitä. Nämä pohjoisen seksuaalisesti ahdistuneet nuoret miehet kenties kuuluvat menneeseen maailmaan, jossa jokseenkin tavanomaiset ja valtavirtaisetkin sukupuoliset tarpeet ja teot ymmärrettiin suuriksi ja vakaviksi moraalisiksi ongelmiksi. Toisaalta, kuten omastakin kokemuksestani tiedän, maallistumisen jälkeisessäkin maailmassa on seksuaalisuutta ahdistuneesti kammoavia ja rajoittavia voimia, vallankin (arvasitte varmaankin) feminismi, jolle nuoren miehen heteroseksuaalisuus on paha ja hirveä asia. Siksi perusarvoihin pureutuva Mukka tuskin koskaan menettää täysin ajankohtaisuuttaan. Surullista vain on, että kirjailija ehti menehtyä sydänvaivaan, ennen kuin häntä opittiin arvostamaan - sydänvaivaan, johon epäillään skandaalilehtien kirjoittelulla olleen oma vaikutuksensa.

Panu Höglund