Taskukirjat ja kulttuuri
8.12.2009
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Nuoruudessani, kun opettelin saksaa lukemalla Hermann Hesseä alkukielellä, saksalaiset taskukirjat olivat yksi elämäni harvoista ilonaiheista. Minua itse asiassa kerta toisensa jälkeen hämmästytti, mitä kaikkea mielenkiintoista saksaksi olikaan saatavana, ja lähetin kaikki taskurahani saksalaiseen hovihankkijakirjakauppaani hankkiakseni mahdollisimman monipuolista luettavaa kyseisellä kielellä. Kas, silloin teinipoikana olin kovin sydämistynyt siitä, että koulussa ei ollut mahdollisuutta oppia saksaa hyvin, joten jouduin auttamaan itse itseäni eli lukemaan ensin kaikki kaupunginkirjastosta löytyneet oppikirjat. Kun ne eivät enää jaksaneet kiinnostaa, metsästin saksankielisiä pokkareita ensin Helsingin ja Turun Akateemisesta aina näihin kaupunkeihin osuessani, ja lopulta aloin tilailla niitä alkuperämaasta saakka.
Taskukirjojen avulla saksan harrastukseni tietenkin edistyi huimasti, ja itse asiassa yliopistoon tullessani osasin saksaa tämän takia selvästi paremmin kuin englantia, mikä oli aika hämmentävä olotila, kun tiedämme, että luin englannin pitkänä kielenä ja saksan vapaaehtoisena. Onneksi Turusta sai köyhän opiskelijankin kukkarolle sopiviin hintoihin englanninkielisiä Penguineja, joiden avulla englannin taitoni - ainakin kirjallinen - kehittyi huikeaa vauhtia. Tosin sitä Charles Dickensien pinoa ei sitten kuitenkaan jaksanut lukea loppuun. David Copperfield taitaa edelleenkin olla ainoa Dickens, jonka olen kahlannut läpi millään kielellä.
Sitä vastoin George Orwellin koko tuotanto - no, eivät nyt sentään ne varhaiset romaanit, mutta Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984 sekä hänen kootut esseensä ja pitemmät reportaasikirjansa, Tie Wiganin aallonmurtajalle, Katalonia, Katalonia ja Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa, tulivat tutuiksi - tietenkin Penguinin taskukirjoina. Valitettavasti sekä The Penguin Essays of George Orwell ja The Penguin Complete Longer Non-Fiction of George Orwell ovat jo kadonneet jonnekin. Mahdollisesti ainakin toinen niistä mureni käsiin ja meni roskikseen, sen verran tarkasti ja moneen kertaan ne tuli luettua. Orwellilta joka tapauksessa opin sekä englannin kielen että politiikan, ja olisin minä varmaan voinut valita huonompiakin oppimestareita.
Ruotsinkieliset pokkarit taas - no, nehän eivät maksa mitään, ja ruotsiksi saa taskukoossa aivan mitä tahansa, antiikin historiateoksista nykykirjallisuuteen. Juuri historiaa käsittelevää kirjallisuutta on ruotsiksi alettu viime vuosina julkaista taskukoossa aivan hämmästyttävää vauhtia. En minäkään ollut edes tietoinen Prokopioksen, bysanttilaisen historioitsijan olemassaolostakaan, ennen kuin ruotsalaiset julkaisivat Wahlströmin ja Widstrandin kustantamon klassikkosarjassa hänen historiateoksensa Vandaalisodat ja Salainen historia yksissä kansissa ruotsiksi. Luonnollisesti sekä Thukydideen että Herodotoksen kuuluisat historiateokset saa ruotsiksi taskukoossa, kukapa muuta odottaisikaan.
Voi olla, että taskukirjan pitkän tähtäyksen tulevaisuus on netin ja Kindle-lukulaitteen myötä epävarma, mutta ainakin toistaiseksi pidän yllä kuvailemeni kokemusten valossa taskukirjaa yhtenä merkittävimmistä kansansivistysvälineistä ja tiedonlevittämiskeksinnöistä sitten itse kirjapainotaidon synnyn. Siinä missä kirjojen kovakantiset versiot ovat kalliita ja loppuvat aina kesken, taskukirjoina ne ovat saatavissa lähes aina. Siksipä olen jo parin vuosikymmenen ajan ihmetellyt, miksi Suomessa ei ole saatavissa taskutietokirjoja sillä tavalla kuin Ruotsissa. Siinä missä länsinaapurin suuri historianpopularisoija Dick Harrison on valistanut lukijoitaan niin ristiretkistä, mustasta surmasta kuin keskiajasta yleensäkin, Suomesta on turha etsiä Heikki Ylikankaan kirjoja taskukoossa. Tai no, taidettiinhan niistä ”Käännekohdista Suomen historiassa” joskus pari vuosikymmentä takaperin ottaa pehmeäkantinen painos, mutta sekään tuskin oli varsinainen pokkari. Sanoisin kyllä, että ”Härmän häjyt ja Kauhavan herra” sekä ”Nurmijärven rosvot” sopisivat ihan junalukemiseksikin, sen verran viihdyttävää ja vauhdikasta tekstiä molemmat teokset parhaimmillaan ovat.
Niin, kyllähän meillä noita Loistopokkareita saa kirjakaupasta ostaa vielä toistaiseksi. Valitettavasti itsenäisyyspäivänä sopivasti kerrottiin, että niiden tulevaisuus on katkolla ja jatko auki. Mikähän siinä on, etten ole yllättynyt? Liian hyvä idea tämäkin kai oli menestyäkseen Suomessa ja suomeksi. Ilkeästi tekisi mieleni uumoilla, että me taskukirjojen ystävät ja lukutoukat taidamme joka tapauksessa jo muita kieliä kuin suomea, ja ne, jotka eivät jaksa tai osaa lukea pokkareita esim. ruotsiksi tai englanniksi, eivät lue mitään muutakaan, mitä nyt vähän Alibia ja Jallua silloin tällöin.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
Suomessa kirjoihin esineinä suhtaudutaan vielä mystisellä kunnioituksella ja pehmeäkantisia, käytössä resuuntuvia ja mukana kuljetettavia pokkareita ei oikein pidetä ”oikeina kirjoina”. Niinpä monet lukijat ehkä pitävät kyseisestä formaattia liian halpana ja sisältöään loukkaavana julkaisumuotona laadukkaan kaunokirjallisuuden tai tietokirjallisuuden julkaisuun. Suomessahan jopa dekkareita julkaistaan kovakantisina ja säilötään ja varjellaan siististi kirjahyllyissä kuin antiikin alkuperäiskäsikirjoituksia munkkiluostarin kirjastossa konsanaan. Ainakin angloamerikkalaisessa kulttuurissa kirjoihin sen sijaan suhtaudutaan normaaleina kulutustavaroina, jotka saavat kulua ja rähjääntyä, niihin voi tehdä alleviivauksia ja merkintöjä, ne voi heittää luettuaan pois tai antaa ystävälle jne. Nuorempien lukijasukupolvien myötä myös Suomessa ollaan menossa onneksi tähän suuntaan, esimerkiksi Barrikadi-pamflettisarjassa on viime aikoina julkaistu mielenkiintoista yhteiskunnallis-poliittista luettavaa.
- 2.
-
Loisto-pokkarien lopettaminenhan liittyy korvausasioihin kääntäjien kanssa, eikä suoranaisesti siihen, etteivät suomalaiset lukisi niitä. Ikävää jos näin käy, toisaalta meillä on hieno kirjastojärjestelmä kompensoimassa edullisten suomenkielisten kirjojen vähyyttä ja kuten Panukin totesi, kielitaitoinen väestö.
- 3.
- 4.
- 5.
-
Mielestäni pokkarit ovat ainakin ”ulkomailla” hyvinkin suosittuja, kovakantisia kirjoja lienee myös ulkomaisissa nettikaupoissa tarjolla pokkareita vähemmän. Tietysti osittain rahtikulujen takia.
Itse hankin kirjallisuuten mieluummin pokkareina koska niitä on helmpompi kuljettaa mukana ja ne vievät vähemmän tilaa kirjahyllyssä.
- 6.
-
Olen perinyt varsin mittavan kirjaston. Vaikka vanhempani eivät olleet käyneet kouluja, eivätkä todellakaan kuuluneet mihinkään ”sivistyneistöön”, ovat he vähillä varoillaan hankkineet kunnioitettavan nidemäärän. Ennen vanhaan oli myös tapana antaa usein kirjoja lahjaksi.
Minulla ei ole ollut ”varaa” kirjoihin läheskään siinä mitassa, mutta jotain on matkaan toki tarttunut. Pokkarien kulta-aikaa Suomessa tai olla 80 -luku, silloin niitä mainostettiin ja kaiketi myös hankittiin. Ne olivat suosittuja erityisesti opiskelijapiireissä, niitä oli näppärä kuljettaa ja lukea esim. junassa.
Kaipa taskukirjojen suurin ansio on siinä, että ne madaltavat kynnystä tarttua lukemiseen. Kaikki sellainen on kannatettavaa, sillä ”lukeminen kannattaa aina”.
Siitä huolimatta me ihmiset ollaan lopulta aika tonttuja. Me pyrimme lukemalla ”sivistämään” itseämme ja ”avartamaan” maailmankuvaamme. Siitä huolimatta asenteemme pysyvät varsin kiinteinä ja katsantomme suppeana ja yksisilmäisenä. Hyväksymme lukemastamme siis vain sen informaation, joka tukee aikaisempaa käsitystämme. Tämän takia moni ns. ”lukeneiston” edustajakin näyttäytyy joskus yllättävän kapeakatseisena ja ahdasmielisenä. Todellista sivistystä on kyky katsoa asioita aidosti useista näkökulmista ja antaa niiden vaikuttaa oman mielipiteen muodostukseen. Tähän yllättävän harva pystyy (enkä toki aina minäkään).
- 7.
-
Suomenkielestä puheen ollen. Sattuipas tänään muilla main eteen omituinen kieli, niin omituinen ettei tunnistanut, vaan näytti kyllä suomalaiselta juorulehdeltä joissa oli suomalaisen näköisiä ihmisiä. Siinä oli aika autistinen olotila, ja julkaisun etusivua joutui purkamaam yksi sana kerrallaan:
”MILLÄ RAHOITAT ÖKYTALOSI TIMO T.A?”
Kyllä se osoittautui suomenkieleksi. Ei ehkä suomessa näytä omituiselta, mutta visuaalisena havaintona hakkasi kyllä turkin ja vietnamin mennen tullen.
- 8.
-
Kirjastotätejä saisi potkia pihalla, nyt kun jokainen käyttää lainausautomaatteja ja tädit istuvat vain tiskin takana toimettomina. Mutta näin ei tietenkään kunnan hommissa tehdä, sen sijaan säästetään materiaalihankinnoissa.
- 9.
-
”En ole mielestäni vainoharhainen, mutta joskus tuntuu ihan oikeasti siltä, että käynnissä on vähintäänkin tuhoamistaistelu kansansivistystä vastaan.”
Oikeisto on huomannut USA:n esimerkin mukaisesti sen olevan hyödyllistä.
- 10.
- 11.
-
Mutta kansansivistys on siellä puolella väestöllä aika heikoissa kantimissa.
- 12.
-
”Kirjastotätejä saisi potkia pihalla, nyt kun jokainen käyttää lainausautomaatteja ja tädit istuvat vain tiskin takana toimettomina. Mutta näin ei tietenkään kunnan hommissa tehdä, sen sijaan säästetään materiaalihankinnoissa.”
Hyvä esimerkki siitä, kuinka vähän mölyävä rahvas asioita tuntee.
- 13.
-
”Kirjastotätejä saisi potkia pihalla”. Täysin eri mieltä. Kirjastosta olen löytänyt aina hyvin ystävällistä ja ammattitaitoista henklökuntaa. Koulutusvaatimukset kovat ja palkka pieni.
- 14.
-
”Hyvä esimerkki siitä, kuinka vähän mölyävä rahvas asioita tuntee.”
Osui, upposi ja teki kipeää!
- 15.