Taistolaiseen tapaan
15.8.2006
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kansainväliset suhteet
Paljon parjatun taistolaisuuden suurin vika ja vaara ei ollut siinä, että se oli jonkinlaista vasemmistolaisuutta, koska vapaassa maassa on lupa olla poliittisesti vaikka minkä värinen kunhan ihmisiksi elää ja lakeja noudattaa. Monenkinlaisia hörhöaatteita saa julistaa niin kaduilla, aitovierillä kuin varmaan synagoogissakin, mutta jollei kansa niitä kannata, siinähän hörhöilet keskenäsi. (Eikä tosiaankaan toinna inttää, että kansa muka oikeasti on puolellasi, muttei poliittisen korrektiuden, demarien hirmuvallan tai jonkin muun myyttisen entiteetin pelossa tai aivopesemänä uskalla äänestää sinua.) Taistolaisuus oli kuitenkin useimpia muita hörhöaatteita vaarallisempi siksi, että taistolaiset tuppasivat asettamaan Neuvostoliiton, siis vieraan suurvallan, edun Suomen kansallisen edun edelle.
Nykyisin meillä on keskuudessamme uudenlaisia taistolaisia, joille isänmaata suurempi lojaalisuuden kohde on maailman ainoa oikea suurvalta eli Yhdysvallat. Tietynlaisille luonteille antaa suurta tyydytystä olla aina vahvemman puolella, mutta koska harva on oikeasti kyllin rehellinen itselleen ja maailmalle myöntääkseen olevansa kyyninen valtapoliitikko, hänen täytyy uskotella olevansa myös moraalisesti oikealla hyvisten puolella. Taistolaiset jakelivat mielellään neuvostovastaisuusleimoja; samaa tyyliä amerikkalaismyönteisestä näkökulmasta saimme lukea sunnuntain Helsingin Sanomista jonkun Markku Ruotsilan kynästä, joka tituleeraa itseään vallan Yhdysvaltain historian dosentiksi Tampereen yliopistossa. Heh, miksihän minua ei hämmästytä, että stalluhenkistä natkutusta käänteisin etumerkein tulee juuri siltä maantieteelliseltä suunnalta?
Jo kirjoituksen otsikko kertoo, missä tyylilajissa mennään: ”Amerikan-vastaisuus on älyllistä laiskuutta ja pelkuruutta”. Eli siis Yhdysvaltoja ei ilmeisestikään voi eikä saa arvostella, tai muuten on ”Amerikan-vastainen”. Ainakin arvostelun pitäisi herra dosentin mielestä perustua ”objektiiviseen tietoon” ja sitä pitäisi harjoittaa Yhdysvaltojen omilla ehdoilla, maan omista historiallisista lähtökohdista käsin. Ihan kuin olisimme kuulleet tämän aikaisemmin, missäköhän ja milloin? No tietysti kultaisella 70-luvulla ja vähän sen jälkeenkin. Silloin ennen vanhaan oli kahdenlaisia tahoja ja toimijoita: ulkopoliittisesti vastuulliset ja ”neuvostovastaiset”. Luonnollisesti jälkimmäiset eivät olleet ”objektiivisia”. Kas, Neuvostoliittohan oli objektiivisesti hyvä, joten se, jolla oli objektiivista tietoa maan oloista, tietenkin saattoi olla vain neuvostoystävällinen. (Se, jonka päätä ”objektiivinenkaan” tieto ei kääntänyt, oli tietysti myötäsyntyinen ja parantumaton ryssänvihaaja ja fasisti uskoessaan kaiken maailman solženitsynien ja muiden parjaajien propagandaan.)
Ilkeämielisestä sävystä kirjoittaja ei pääse eroon jatkossakaan, sillä hän julistaa joidenkin epämääräisten ”eurooppalaisten intellektuellien” puhuvan pahaa Yhdysvalloista ja jättävän jälkensä kaikkeen vapauden ja purukumin kotimaata koskevaan keskusteluun. Tällainen vihjaileva kirjoittelu kuuluisi enemmänkin rasistiblogeihin kuin valtakunnan ykköslehden pääkirjoitussivulle. Jos on asiaa, puhu suoraan ja nimeltä mainiten, tai pidä suusi kiinni. Kiertely ja vihjailu ei ansaitse asiallista vastausta.
Amerikkalaisen uuskonservativismin ja sen hännystelijöiden koko kliseevalikoima pääsee käyttöönsä, kun Ruotsila syyttelee ensin Yhdysvaltain arvostelijoita antisemitismistä ja salaliittoteorioista ja julistaa sitten, että amerikkalainen verotus on ”yrittäjäystävällistä”. Tämän tyyppiset latteudet, moralisoinnit ja syytökset ovat oikealla paikallaan erityyppisten kiihkoilijoiden välisissä nettikeskusteluissa, mutta printtimediassa niitä on pidettävä riman alituksena ja lukijoiden aliarviointina.
Ainakin suomalaisen Amerikan-vastaisuuden taustan Ruotsila käsittää joko tietämättömyyttään tai tahallisesti täysin väärin syyttäessään siitä ”eurooppalaisia intellektuelleja”. Eihän täällä herra nähköön edes osata eurooppalaisia kieliä. Täkäläinen rauhaa, hasista ja Hizbollahia kannattava pösilövasemmisto lukee pikemminkin Noam Chomskya, joka on onnistunut tekemään enemmän tai vähemmän ennalta-arvattavasta ”yhteiskuntakritiikistään” todellisen kansainvälisen brändin ja käärii hyvät rahat. Viimeksi kun tarkistin, Chomsky oli amerikkalainen, enkä oikein tiedä viitsiikö hänenlaistaan naarmuista vanhaa älppäriä edes kutsua ”intellektuelliksi”.
Myös ”objektiivisen tiedon” vaatimukset kuulostavat jokseenkin naurettavilta, kun muistetaan, että Suomessa suurin piirtein apukoulunkin käyneet osaavat englantia ja nuorisovankiloistakin on vedetty piuhat nettiin. Amerikkalaisia lehtiä New York Timesistä American Prospectiin voidaan lukea ja luetaan netistä reaaliajassa. Monilla suomalaisilla on amerikkalaisia nettituttuja pienen kylän verran, joilta sitten voi kysellä, miltä elämä maistuu Bush-dynastian kuningas Yrjö II:n valtakunnassa. Suomalaisten käsityksiä Yhdysvalloista ja amerikkalaisista eivät totisesti pääse himmentämään mitkään keskieurooppalaiset suodattimet. Itse asiassa minusta tuntuu, että suuri osa, ehkä enemmistö, suomalaisista tietää amerikkalaisten arkipäivästä, kulttuurista ja yhteiskunnasta juuri niin paljon kuin heidän voi kohtuudella odottaa tietävän. Ja sekös ottaa pannuun herra dosenttia, joka mielellään ammattipätevyytensä avulla pääsisi jakamaan objektiivisuussertifikaatilla siunattua ”oikeaa” tietoa.
Jos Suomessa ollaan näissä oloissa Amerikan-vastaisia, se ei ehkä ole suomalaisten eikä liioin nimettömien ”eurooppalaisten intellektuellien” syytä. Voi olla niinkin, että peili on ihan kunnossa ja naama oikeasti vino. Mukavana miehenä olen kuitenkin valmis myöntämään Yhdysvalloille ns. benefit of the doubtin ja toteamaan, että maan kehno maine ainakin jossain määrin on ansaitsematon - amerikkalaisista vain saa turhan huonon kuvan sen perusteella, millainen väki Suomessa äänekkäimmin ihannoi Yhdysvaltoja ja soimaa sen arvostelijoita. Eihän toki ole amerikkalaisten vika, millaisia ”ystäviä” heillä Suomessa ja suomalaisessa julkisuudessa on.
Jottei totuus unohtuisi, on syytä myöntää, että Ruotsilan kirjoituksessa on pari ihan osuvaakin huomautusta: esimerkiksi siinä hän on oikeassa, että amerikkalaiseen uskonnollisuuteen suhtaudutaan meillä tarpeettoman vihamielisesti, ja vaikkapa V.S.Naipaulin varsin kiintoisasta matkakirjasta A Turn in the South (tyypillistä kyllä, sitä ei ole suomennettu, mutta ruotsinnettu kyllä, nimellä I Sydstaterna) saa hyvän kuvan siitä, miten uskonnollisuus auttaa lääkitsemään juuri etelävaltioiden rotuvastakohtaisuuksien jälkeensä jättämiä arpia tavallisen kansan keskuudessa: Naipaul tapasi matkallaan mm. syvästi uskonnollisia valkoisia eläkeläisiä, jotka opettivat vapaaehtoistyönä koulunsa kesken jättäneitä mustia sekatyömiehiä lukemaan. Teokratiahaaveiden ja antievolutionismin lisäksi amerikkalaiseen uskonnollisuuteen kuuluu myös tämä oikeasti yhteiskuntaa hyödyttävä puoli, josta meillä harvoin kuullaan.
Ruotsilan kirjoitus on kuitenkin ja pysyy taistolaistyylisenä syyttelynä ja moralisointina, ja joukkoon sotketut pari pientä totuuden siementä vain lisäävät yhtäläisyyksiä stallaripropagandaan. Olihan siinäkin yleensä mukana hiukan aiheellista yhteiskuntakritiikkiä antamassa uskottavuutta.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Kuinkahan kauan, Panu, saat jatkaa kirjoitteluasi täällä kaupallisen median puolella? Rinnastuksesi on osuva, mutten kyllä uskaltaisi allekirjoittaa sitä:
”Ennen kaikkea, älä ajattele.
Jos ajattelet, älä puhu.
Jos puhut, älä kirjoita.
Jos kirjoitat, älä allekirjoita.”Yhdysvallat on suurvalta, joka voi tehdä pienelle ihmiselle monin tavoin kiusaa.
- 2.
-
Tuskinpa tällaiseen kirjoitteluun mitenkään puututaan. Eihän sitä ”naarmuista älppäriään” soittavaa Chomskyakaan mitenkään hiljennetä. Ei ukon asia sinänsä ole vanhentunut, vallanpitäjälle sopii hyvin ”sananvapaus, kun kukaan ei kuuntele.”
- 3.
-
Kyllä intellektuelleilta löytyy ihan selkeän irrationaalista antiamerikkalaisuutta, katso nyt vaikka http://www.11syyskuu.org
- 4.
- 5.
-
Kannatat siis Panu Chomskyn mielipiteitä USA:sta, mutta haluat kuitenkin antiamerikkalaisuuden nimissä tölväistä Chomskyä, onhan hän amerikkalainen. Mieleen tuli Justin Raimondo (arkkikonservatiivi Pat Buchanania aiemmin kannattanut oikeistolibertaristi Kaliforniasta), joka kannattaa samoja asioita kuin Chomsky (mutta äärimmäisesti amerikkamyönteisestä näkökulmasta). Hänhän antoi ymmärtää olevansa samaa mieltä monestakin asiasta, mutta silti tölvi Chomskyä minkä kerkisi (Chomskyn vasemmistolaisuudesta johtuen) pitäen tätä feikkinä ja ihan liian pehmona USA:n hallituksen kriitikkona. Vaikka itse en jaakaan Chomskyn mielipiteitä, pidän häntä hienona osoituksena USA:n sananvapaudesta. Sen lisäksi hän on lingvistinä oikea intellektuelli, vaikka politiikan tuntijana hän on lähinnä propagandisti. Chomskyllä oli lisäksi 70-luvulla joitakin mielipiteitä Pol Potista (ei vissiin puolustanut, mutta epäili kansanmurhatietojen oikeellisuutta), mikä on erityinen syy olla ottamatta häntä turhan vakavasti. Chomsky siis jossain mielessä soittaa kulunutta levyä, mutta se on suunnilleen sama levy kuin Panun USA-kritiikin peruslinja ja ainakin tähän Justin Raimondon hörhölibertaristiseen linjaan verrattuna intellektuaalisesti vetoavampi. Ei se Chomsky nyt niin paljon eroa esim. pariisilaisista intellektuelleista, heilläkin oli mielenkiintoisia näkemyksiä Sorbonnessa opiskelleesta Pol Potista aikoinaan. Eihän se meidän poika sellaisia…
- 6.
- 7.
- 8.
-
Ei CIA ole voinut olla Kennedyn murhan eikä 9/11 tapahtumien takana. Näin koska a) presidentti kuoli ja b) taloja tuhoitui.
- 9.
- 10.
-
Chomsky ja Saidin Eetu-vainaa ovat Amerikan oikeiston stressileluja, kun heitä potkaisee, tulee hyvä olo ja äijä fiilis.
- 11.
-
Missä asiassa Yhdysvallat ei ole Maailman Paras™? Jos amerikkalaiset eivät itse osaa tehdä jotakin asiaa parhaiten, he ovat maailman parhaita tuomaan sen ulkomailta. Ajatellaanpa vaikka elokuvia. Hollywoodia jaksetaan Euroopan elokuvaelitistien pienilukuisissa joukoissa moittia, mutta missään muualla ei pääse käsiksi esimerkiksi eurooppalaisiin taide-elokuviin niin hyvin, helposti ja halvalla kuin Yhdysvalloissa. New York on niin täynnä pieniä, arthouse-kamaa näyttäviä leffateattereita, että käytännössä voi katsoa Felliniä ja Truffaut'ta vuorokauden ympäri, jos vain tuntee nopeimmat reitit kaupunginosasta toiseen ulkoa (tällaisista ihmisistä tuli taannoin dokkari Teemalta). Oikeastaan kaikki mitä minä harrastan, on tuhat kertaa helpompaa, halvempaa ja monipuolisempaa Yhdysvalloissa, vaikka vertailuun otettaisiin mukaan Euroopan suurkaupungitkin. Rakastan Amerikkaa, rakastan amerikkalaisia, minä haluan Amerikkaan.
- 12.
-
Minä en usko, että ”eurooppalainen intellektuellikaan” vastustaa rannikoiden kultturelleja suurkaupunkeja tai sivistynyttä elämänmenoa. En vaan tiedä kuinka paljon yhteistä noiden paikkojen meiningillä on maissipeltojen väen touhujen kanssa. Esim. Kansasissa vaihdossa olleet toverit sanoivat kyllä, että ahdistavan tekopyhää sontaa oli erittäin paljon. Ne vapauden ja yritteliäisyyden arvot mille USA on (myös moraalisen) arvovaltansa perustanut eivät vaan vaikuta maan ulkopolitiikassa, joka aiheuttaa närää.
- 13.
-
Ihminen on siitä hauska otus, että keskitien kulkeminen on erittäin vaikeaa. Joko sitä on LLL tai uuskonservatiivi. No ei ihan näin, mutta hyvin pitkälle siltä vaikuttaa.
Useimmiten esim. USA:n(supervalta, ei todellisia uhkaajia) vastustajat ovat käsittämättömästä syystä myös anti-semiittejä tai ainakin Israelin(pieni maa vihollisten ympäröimänä) vastustajia. Tällaisia Radikaali-Erkkejä (ulkoministerimme), kuten äsköinen konflikti taas osoitti. Vaikka Blair ja Bush ei miellyttäisi persoonina, täytyy (vasemmisto-)päättäjien silti edes yrittää näyttää vastuullisilta ja järkeviltä henkilöiltä, eikä suoltaa kaikkea antipatioitansa suoraa tiedotusvälineille.
USA:n ulkopolitiikka ei allekirjoittanutta miellytä moninkaan osin. Irakin miehitys oli esimerkiksi mielestäni virhe. Olihan se kaikesta huolimatta suvereeni valtio, joka ei väitteistä huolimatta tainnut olla suora uhka USA:lle. Silti täytyy ymmärtää, ettei USA/Israel ole joku absoluuttinen paha, musta, ja Hizbollah joku vapauden airut, valkoinen.
- 14.
-
Israelia on melko helppo vastustaa, sillä se antaa siihen välineet. Sen aggressiivinen ja ihmisoikeuksista piittaamaton politiikka ei tietenkään ole ainutlaatuista vaan ainoastaan sen vastustajien toiminnan peilikuva. Ongelmana on vain, että Israel on länsimainen demokratia, jolta pitäisi voida odottaa parempaa. Myöskin on todettava, ettei Israelin tai Yhdysvaltojen lähi-idän politiikka jouduta pysyvään rauhaan pääsyä.
Mielestäni olisi asiallista todeta, että Israel on sotaakäyvä valtio, johon EU:n tulee suhtautua tavallisena sotaakäyvänä maana. Tämä tarkoittaisi mm. kaikkien sotilaallisesti käyttökelpoisten tarvikkeiden vienti- (ja tuonti-) kieltoa Israeliin ja kaupan muunkinlaista rajoittamista. Emmehän me myy pommeja palestiinalaisillekaan.
Yhdysvallat ei ole absoluuttinen paha ja sen väestö on yleensä miellyttävän ystävällistä vieraita kohtaan. Tunnen näitä ihmisiä kohtaan aitoa sympatiaa. Valitettavaa on, että he eivät kuulu samaan arvoyhteisöön kanssamme, eikä heitä pidä myöskään painostaa liittymään siihen. Uskoakseni on mahdollista elää rauhanomaista rinnakkaineloa USA:n kanssa, jos molemmat osapuolet ottavat huomioon toistensa legitiimit turvallisuusintressit
- 15.
- 16.
- 17.
-
Pohjois-Amerikka ja Eurooppa kuuluvat samaan arvoyhteisöön. Länsimaista puhuttaessa voi toisinaan käyttää käsitettä Euroamerikka, joka on varsin kuvaava.
USA:n rannikkojen suurkaupungit erityisesti vastaavat arvoiltaan eurooppalaisia. Konservatiiveja arvoja edustaville keskilännen ja etelän alueille löytyvät omat vastineensa EU:n sisältä, esim. nationalistinen Latvia, joka matki suoraan näitä valtioita sisällyttämällä homoliittokiellon perustuslakiin ja Puolan presidentti (uuden pääministerin kaksoisveli) on tunnettu kuolemanrangaistuksen palautuksen puolestapuhuja. Italiastakin löytyy yllättävän paljon uskonnollisuutta ja toisen maailmansodan jälkeinen poliittinen järjestys siellä saneltiin pitkälti Vatikaanista käsin (jonka oma puolue korruptioskandaaleihin sortunut Democrazia Cristiana, DC, oli).
Paavi on eurooppalainen baijerilais-roomalainen mielipidevaikuttaja, jonka arvot täsmäävät USA:n raamattuvyöhykkeen vastaavien kanssa. Hänellä ei onneksi ole nykyisen Italian hallituksen asioihin paljoa sanomista, mutta Italian edellinen pääministeri Berlusconi ei ollut kovin mairitteleva vertailukohta oikeastaan kehenkään Euroopan ja Pohjois-Amerikan atlantilaisella arvovyöhykkellä vaikuttaneeseen virkaveljeensä verrattuna. Toki paavi osaa muotoilla kantansa kauniisti eurooppalaisen intellektuellin tapaan, ihan eri sortin tyyli hänellä on kuin amerikkalaisella televankelistalla, silti viesti on hyvin konservatiivinen. Paavi on yksi Euroopan tunnetuimmista arvokysymysten pohtijoista ja Euroopassa on tunnetusti maita, jossa paavin (oli se kuka tahansa tai sanoi mitä tahansa) sanoma otetaan vakavasti. Opus Dei on myös Euroopasta noussut järjestö, joka on osoittanut, ettei uskonlahkosektorin innovaatiovoima ole vanhasta maanosasta mihinkään kuihtunut.
- 18.
-
Itseäni ei häiritse USA:n touhuissa konservatiivit ja uskonnolliset ihmiset sinänsä, vaan raaka reaalikapitalismi joka jenkkien esimerkin voimalla on levinnyt melkein kaikkialle (niin, kai sekin sitten jollain tavalla uskontoon liittyy). Siinä mielessä esim. Puolan nykyhallitus on kaukana amerikan hapatuksesta. Veljekset nousivat valtaan nimenomaan lupaamalla pitää köyhien puolta, päinvastoin kuin markkinaliberaalit kilpailijansa. Ja tämähän oli suuri pettymys mm. uusliberalismin nimeen vannovalle suomalaislehdistölle.
- 19.
- 20.
-
USA:n kaksi johtavaa poliittista puoluetta eivät ole teokraattinen puolue ja libertaristinen puolue. Lyndon Johnson pyrki rakentamaan USA:sta hyvinvointivaltion 1960-luvulla Great Society-ohjelmillaan. Johnson muistaakseni sai erittäin suuren vaalivoiton 1964 kapitalismin profeetasta, Goldwaterista. Johnsonin projektin kestämättömäksi teki ennen kaikkea Vietnamin sota ja sen seuraukset, ei niinkään hyvinvointipolitiikan epäsuosio sinänsä.
Demokraattinen puolue on Johnsonin jälkeen saanut virkaan Carterin, joka onnistui inspiroimaan uskovaiset uurnille, olihan hän sukupolvensa ensimmäinen uskossa oleva herätyskristillinen presidentti. Sitten oli vielä Clinton, joka tuli tunnetuksi hyvinvointivaltion vastaisista puheista, vaikka sinänsä edustikin muutosta hyvinvointipolitiikan suuntaan. Toisaalta republikaanien presidenteistä Nixon, Ford ja Bush vanhempi olivat kaikki suhteellisen maltillisia ja keskustalaisia republikaaneja.
Libertarismin ja teokratismin nimeen vannova koalitio on toiminut Reaganin aikana ja jotakin samaa on ollut George W. Bushin politiikassa. Vastustamalla veronkorotuksia hän miellyttää libertaristeja ja jakamalla verorahoja uskonnollisille järjestöille hän miellyttää teokratisteja. Bushin politiikka kuitenkin perustuu illuusiolle ja seuraava hallitus muuttanee linjauksia. Libertaristeille hän ei ole tarpeeksi libertaristi, eikä hän teokratisteillekaan ole tarpeeksi hyvä, vaikka onkin paras, mitä he realistisesti voivat odottaa.
Mitä Puolaan tulee, heidän vaalinsa libertaristisen ja teokratistisen ehdokkaan välillä olikin todella herkullinen ja mielenkiintoinen. Siinä tuli esiin, miten libertaristi vastustaa teokratistista politiikkaa ja teokratisti vastaavasti vastustaa libertaristista politiikkaa… USA:ssa tilanne on toinen, koska John Kerry kokosi taakseen sen kannattajakunnan, joka ei ollut sen koommin libertaristinen kuin teokratistinenkaan. Kerryn kannatus oli haastajaehdokkaaksi todella suuri ja hän voitti erittäin monessa keskeisessä osavaltiossa. Kerryä eurooppalaisempaa arvomaailmaa omaavampaa presidenttiä USA tuskin olisi voinut saada ja jos hän olisi voittanut, tuskin tätä keskustelua arvomaailmojen eroavaisuudesta edes käytäisiin tällä tavalla. Puolan molemmat ehdokkaat mahtuisivat Bushin hallitukseen, siellä on istunut monta teokratistia ja libertaristin oloista kapitalistia, joilla ei ole välttämättä keskenään mitään yhteistä. Eronnut valtiovarainministeri Paul O'Neill muun muassa tilitti varsin katkerasti tuntojaan Bushin hallituksen alkuajoista.
- 21.
- 22.
- 23.
- 24.
- 25.
-
”Esimerkiksi aiemmin täällä mainitsemalleni jenkkien uskonnollisen oikeiston ideologiselle isälle Rousas John Rushdoonylle raa'an kapitalismin yhdistäminen antidemokraattiseen teokratismiin ei ollut mitenkään vaikeaa. Näyttääkin siltä, että tämän raa'an kapitalismin takana on laaja konsensus - sitä kannattavat sekä rushdoonylaiset teokraatit että ateistiset libertaristit.”
Kontrasti Suomeen tässä asiassa on muuten (onneksi) melkoinen, sillä meillähän kirkko on saanut elinkeinoelämän isoilta herroilta sapiskaa liiasta ”vasemmistolaisuudesta”. Ja toden totta, olen nähnyt paljon terävämpää reaalikapitalismin kritiikkiä Kyrkpressenissä kuin vaikkapa Demarissa ja Kansan Uutisissa.
Poikkeuksia tietysti on, kuten pappi ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen. Hän esiintyy täysin avoimesti EK:n äänitorvena.
- 26.
-
Panu, Hieno kirjoitus ja täysin oikea oivallus tämän päivän taistolaisista.
Tilaan Hesarin sunnuntainumeron ainoasta työpaikkaliitteen takia. 13.8. numero v….ti niin paljon, että kannoin tänäisen 20.8. lehden kyseistä liitettä lukuun ottamatta suoraan roskiin.
Ruotsilan kirjoituksen lisäksi siellä 'loisti' myös joku kouvolalainen yleisönosastokirjottaja.
- 27.
-
Amerikkalaisesta runoudesta… Ainakin Kemppinen muisti Lindsayn: http://kemppinen.blogspot.com/2006/08/congo.html
- 28.
-
Hesarin yleisökirjoitus oli kammottavan hurmoshenkinen. Jotenkin häisitsi avoin kumartaminen myös Israelin suuntaan. Sielläkö suurin valta asuu?