Taas kerran päästiin asiaan
23.2.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Laki, Rikollisuus
Muuan taiteilijaksi itseään kutsuva täti-ihminen sai tuossa juuri nostettua kelpo skandaalin sisällyttämällä taidenäyttelyynsä netistä imuroitua lapsipornoa. Terveen ja normaalin ihmisen reaktio tähän on ”jaahas, taas näitä”. Taide liittyy suomen kielessä - ja aika monessa muussakin kielessä - taitamiseen ja taitavuuteen, siis erityisesti opeteltaviin kuvaamisen ja itseilmaisun tekniikkoihin, esimerkiksi siveltimen kädessä pitämisen taitoon. Mutta koska oikeus taiteilijuuteen kuuluu demokraattisena aikanamme kaikille, myös niille, jotka eivät tiedä kumpaa teräskynän päätä pitää kastaa tussiin, nykyään taiteeksi voidaan nimittää esimerkiksi netistä tulostetulla aineistolla tehtyä halpaa provokaatiota.
Entinen presidenttimme Mauno Koivisto on aikoinaan antanut kaksi oivallista taidekritiikin perusohjetta: Taiteessa on mielestäni tärkeintä kaksi asiaa: pitää olla jotain sanottavaa ja kykyä sanoa se sekä Kun provosoidaan, ei pidä provosoitua. Helpot ja halvat provokaatiot on siis osattava sivuuttaa vaieten ja nähdä sinä mitä ne ovat, eli yrityksinä sanoa jotain helppoa ja raflaavaa jollain helpolla ja raflaavalla tavalla - kun ei ole omaperäistä sanottavaa eikä myöskään teknisiä kykyjä sanoa sitä.
Lapsipornosta, nettipornosta ja nettilapsipornosta on viime päivinä taas tapeltu verissäpäin, enkä vaivaudu pistämään lusikkaani kovin syvälle siihen soppaan. Yleisesti ottaen rintamalinjat ovat sellaiset, että toinen osapuoli pitää lapsipornoa riittävänä syynä heittäytyä keskustelukyvyttömäksi, kiljua ja viuhtoa, toinen porukka taasen julistaa yhtä hysteerisesti sananvapauden olevan vaarassa ja poliisivaltion sensuureineen hyökkäävän. Kummallakaan sakilla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan, vaan lapsipornoa käytetään iloisesti enemmän tai vähemmän valonarkojen poliittisten päämäärien ajamiseen.
Tämä kiista ei siis minua kiinnosta. Huomattavasti enemmän sitä vastoin haluaisin kiinnittää huomiota taiteilijatädin tarkoitusperiin, hänkin kun kaikesta päätellen yrittää käyttää lapsipornoa poliittisesti hyväkseen. Muistaakseni hän julisti panneensa näytteille ”netin valtavirtapornosivuilta löytämäänsä” lapsipornoa. No niin, selvitetäänpä muutamia käsitteitä. Valtavirtaporno tarkoittaa sellaista pornoa, jossa aikuisen miehen sekundäärisillä sukupuolituntomerkeillä (parransänki, rintakarvat) varustetut äijänkorstot työntävät peniksensä aikuisen ihmisnaaraan sekundäärisillä sukupuolituntomerkeillä (tissit) varustettuihin pimuihin. Itse asiassa valtavirtapornossa esiteltävien seksuaalisten tekojen naisosapuolina näkyy tyypillisesti sellaisia tyttöjä, joilla maitorauhaspuoli on kehittynyt runsaammaksi kuin olisi tarpeenkaan tai joilla sen kehittyneisyyttä on korostettu erityisillä ihon alle asennettavilla tukilisukkeilla. Sitä vastoin lapsi on määritelmällisesti henkilö, joka ei ole vielä saavuttanut sukukypsyyttä: poikalapsella ei ole karvaa rinnassa eikä turpavärkissä, eikä tyttölapsella ole kyttyröitä rintakehän päällä. Koska ihmiselikon lisääntymisvaisto pelaa näillä sekundäärisillä sukupuolituntomerkeillä aika paljon, ihmiselikko ei noin yleisesti ottaen halua pelehtiä seksuaalisesti sellaisten henkilöiden kanssa, joille ne eivät ole vielä kehittyneet.
Tädin tarkoituksena on siis esittää, että valtavirtapornoon sisältyy lapsipornoa tai että lapsiporno on valtavirtaa. Tämän takana on helppo havaita ne miesvihaajafeministien vanhat tavoitteet eli tavallisen perusheteromiehen seksuaalisuuden demonisoiminen ja hänen leimaamisensa pedofiiliksi. Siinä sivussa saadaan tietysti vahingoitettua myös herkkien, pornoa hiukan häpeillen tiiraavien nuorukaisten itsetuntoa ja seksuaalista minäkuvaa.
Kuka valtavirtapornoa katselee? Nuoret naisetkin ovat nykyään siirtymässä alan harrastajiksi, mikä on yksiselitteisesti hyvä ja hieno juttu; mutta edelleenkin tyypillinen suurkuluttaja lienee yksinäinen mies tai teininuorukainen. Toisin sanoen yritys samastaa lapsiporno ja valtavirtaporno on yksiselitteisesti sama asia kuin yritys leimata yksinäiset, huonoitsetuntoiset teininuorukaiset sairaiksi pedofiileiksi. Porno ei välttämättä ole kaikilta osin niille pojillekaan hyödyksi, mutta kokemukseni mukaan tällaiset syyllistäjätädit ovat paljon vaarallisempia nuorukaisen seksuaaliselle itsetunnolle kuin törkeinkään panoleffa.
Olen suoraan sanoen vakuuttunut siitä, että taiteilijarouvan pornonäyttelyssä esitetty lapsiporno - siis jos kyseessä oli yksiselitteisesti lapsiporno, jossa käytetään hyväksi seksuaalisesti kehittymättömiä alaikäisiä - ei ollut peräisin miltään valtavirtapornosivuilta, vaan hän oli joutunut työllä ja tuskalla syvyysgoogeltamaan netin synkimpiin alhoihin löytääkseen haluamansa. Luonnollisestikaan hänellä ei ollut tämän jälkeen minkäänlaisia moraalisia esteitä valehdella ja väärentää saadakseen pornovastaisen sanomansa läpi. Nämä törkeydet hän sitten pani kaikkien ihmisten nähtäväksi ”taide”-näyttelyynsä, hieman samanlaiseen tapaan kuin tietyt uskonnolliset ryhmät esittelevät valokuvia abortoiduista sikiöistä sokeeratakseen ihmisiä.
Tosin tässä täytyy muistaa, että uskonnolliset ryhmät ovat enemmän oikeassa. Aborttia ei tosiaankaan voi tehdä tappamatta elävän olennon alkumuotoa, ja aina kun toimenpide suoritetaan, syntyy jäännöksiä, jotka ovat hyvin samannäköisiä kuin fundamentalistikristittyjen kuvamateriaalissa esitellyt. Sitä vastoin kaikki nuoret pojat, jotka katselevat pornoa, eivät ole kiinnostuneita lapsipornosta eikä heillä ole pedofiilisiä fantasioita.
Huonoitsetuntoisen, seksuaalisen heräämisensä kanssa yhä tuskaisesti kamppailevan viisitoistavuotiaan pojan leimaaminen parantamattomasti pilalliseksi pedofiilipervertikoksi sen takia, että hän joskus katselee pornoa, on täsmälleen yhtä tuhoisaa ja julmaa kuin ne pedofiiliset teot, joita kammoksumme. Valitettavasti moni ”valveutunut” äiti saattaa saada vaikutteita antipornofeminismistä ja siitä hyvästä syyllistää poikansa niin, että tämän naisasiat menevät lopullisesti pilalle. Netistä löytyy yllin kyllin sellaisten feministiäitien vuodatuksia, joiden äidinrakkaus murrosikäistä poikaa kohtaan on lopahtanut siihen, että pojan tietokoneesta on löytynyt jälkiä pornosurffailusta: siinä silmänkääntämässä äiti on - feministipropagandan aivopesemänä - kääntynyt uskomaan, että poika on lopullisesti pilaantunut, tuleva raiskaaja, ja epäilemättä myös alkanut kohdella poikaansa sen mukaan. Minä en edes hirveä ajatella, miten pilalla pojan elämä siitä hetkestä alkaen on.
Sellaiset ”taiteilijat”, jotka pyrkivät pornovastaisella propagandallaan villitsemään äitejä tällaiseen medeiamaiseen julmuuteen omaa lasta kohtaan, eivät saa minulta minkäänlaisia sympatiapisteitä. Olen sitä mieltä, että poliisi on ollut täysin oikealla asialla takavarikoidessaan Ulla Karttusen arveluttavat taideteokset. Kysymys ei ole taiteen eikä ilmaisun vapaudesta, vaan julman, ihmisten elämää pilaavan totalitaristisen terrori-ideologian - antipornofeminismin - levittämisestä täysin epäeettisin keinoin. On huono vitsi, että Karttunen näkee teoksensa jonkinlaisena kannanottona, kun hän todellisuudessa itse käyttää hyväkseen lapsipornossa seksuaalisesti orjuutettujen tyttöjen ja poikien ruumiita levittääkseen omaa epähumaania sanomaansa. Tämä on moraalitonta jos mikä.
Mutta ”taiteilijalle” kaiken tietysti pitää olla sallittua - esimerkiksi kissantappovideoiden tekemisen tai lapsipornon esittelemisen. En malta olla nostamatta jälleen esiin sitä parin vuoden takaista ruotsalaista dokumenttia feministifanaatikoista. Dokumentissa mainittiin feministinen ”elokuvataiteilija”, joka oli parin kanssarikollisen kanssa huumannut kaksi nuorta tasapainotonta tyttöä ja kuljettanut heidät naapurimaahan ”turvaan patriarkaatilta”. Minä ihmettelen edelleenkin, oliko kaappauksen tarkoituksena panna tönköksi huumatut tytöt lihoiksi kameran edessä ja esitellä sitten tuloksia autenttisina todisteina siitä, kuinka ”kansainvälinen pornoteollisuus” silpoo naisia elävältä ”tavallisten keskivertomiesten perverssien halujen” tyydyttämiseksi. ”Taiteen” autonomia tuntuu oikeuttavan niin karkean valehtelun kuin pienten eläinten nirhaamisen, miksei sitten myös nuorten tyttöjen tappamista feminismin pyhän aatteen levittämiseksi.
Minusta muuten valtavirtapornon tekijöiden ei pitäisi oikeusjuttuja nostamatta sietää sellaista keskusteluilmapiiriä, jossa heidät voidaan leimata lapsipornomaakareiksi ”taiteen” ja ”keskustelun herättämisen” varjolla. Pornosta voi olla pitämättä tai ei, mutta sellaisella pornotehtailijalla, joka ei ole eläissään syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön eikä tehnyt lapsipornomateriaalia, on koko maailman oikeus tuntea itsensä loukatuksi, jos häntä haukutaan pedofiiliksi tai syytetään pedofiiliviihteen kauppaamisesta. Näyttää kuitenkin siltä, että pornosta, pornon tekijöistä ja pornon kuluttajista saa sanoa aivan mitä tahansa, ja se menee läpi esimerkiksi feminisminä.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Puhut vähän mutta asiaa…
- 2.
-
Meinasin pudota kotisoffalta, kun kuulin radiosta tuon valtavirta-argumentin. Leuka ainakin kolahti lattiaan. Siis olenko minä vanha nettirunkkari syyllistynyt tietämättäni lasten hyväksikäyttöön, kun olen luullut katselevani valtavirtapornoa? Daideilijan mukaan lisäksi ”lapsiporno on tavallaan vaivihkaa hyväksytysti kulttuurin keskiössä”. Kyldyrellille ihmiselle tämäkin tuli täytenä yllätyksenä.
Panu Höglundin kirjoitus kolmatta kappaletta lukuun ottamatta täyttä asiaa. Nettisensuurin vastustajilla ei minun nähdäkseni ole mitään ”valonarkoja poliittisia päämääriä”. Keskustelua ei ole käyty siitä, onko nettilapsiporno hyväksyttävää vai ei, vaan siitä, mitä lapsipornon varjolla suodatetaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että huolimattomasti valmistellun lain pohjalta on rakennettu suodattimia, jotka rikkovat lakia itsessään. Jos sivustolla on yksikin lapsipornoon viittaava kuva tai linkki, koko sivusto suodatetaan. Valitusmahdollisuutta ei ole eikä poliisia valvo mikään taho. Suodatuksesta vastaavan ministerin kanssa ei voi keskustella, koska hän ei näe aitaa seipäiltä.
- 3.
-
”Kuka valtavirtapornoa katselee? Nuoret naisetkin ovat nykyään siirtymässä alan harrastajiksi, mikä on yksiselitteisesti hyvä ja hieno juttu;…”
Tässä kiteytyy Panu Höglundin merkittävyys: Harva uskaltaa sanoa ääneen havainneensa pornon suuresti vaikuttavan naisten käsityksiin seksuaalisuudesta ja naisten siis katsovan PALJON pornoa Suomenmaassa tänä päivänä. Ainakin jos verrataan moniin muihin maihin. Hyvä että tästä puhutaan. Helvetin hyvä!
”…mutta edelleenkin tyypillinen suurkuluttaja lienee yksinäinen mies tai teininuorukainen.”
Tästäkin kiitokset. Pysyttiin asialinjalla. Sitä että tyypillinen suurkuluttaja on mies, tuskin kukaan on kiistämässä, mutta jos ei sitä olisi erikseen sanottu, olisi sanomasta tullut provokatiivinen, millaiseksi se puheessa herkästi miellettäisiin… Höglund iskee kuin miljoona volttia. ;D
- 4.
-
Ainakin uutisissa taustakuvina ollut aineisto ei ollut lapsipornoa. En usko, että ämmä olisi uskaltanut laittaakaan oikeaa lapsipornoa näytteille. Mitä luultavimmin kuvat olivat ainakin siinä 16-vuotiaista tai vanhemmista. Sitäpaitsi kuvissa oli siinä vain valokuvia näitä tytöistä eivätkä he olleet edes alastomia.
Poliisi taas on ratsannut naisen, koska sille on joku Leena Muranen tms väittänyt , että kyseessä on lapsipornoa.
Epäilenpä, että krp:n sensori on jokin saman uskonlahkon edustaja, johon Muranen kuului, koska Thaimaan prinsessan sivustokin on sensuroitu, mitä ilmeisimmin jonkun lastensuojelujärjestön vihjeestä.
Uskonlahkon kannattajia on edelleen valtionhallinnossa ja näissä järjestöissä. Vieläköhän se yksi järjestö pyörii (Vastuullinen vapaus)?
- 5.
-
Tuntuu tosiaan siltä, ettei taiteilijoista ole enää muuhun kuin halpaan provokaatioon. Teatterissa pilkataan Tuntematonta Sotilasta, kuvataiteissa esitetään lapsipornoa, ja elokuvissa Mannerheim homostelee. Miksi näitä rahoitetaan, kun netin flash-animaatioissa, youtube-videoissa ja Fark-kilpailuissa näkee saman tason ”rohkeita oivalluksia” ilmaiseksi?
- 6.
-
”Miksi näitä rahoitetaan, kun netin flash-animaatioissa, youtube-videoissa ja Fark-kilpailuissa näkee saman tason ”rohkeita oivalluksia” ilmaiseksi?”
-Pitäähän Taiteen Maistereillakin olla jotain tekemistä, kun eivät oikeata työtä tee.
http://www.oph.fi/koulutusoppaat/yliopisto-opinnot/fi/a04c05c506.html - 7.
-
Ylen radio uutisissa ainakin viime sunnuntaina ilmoitettiin, että thaimaan suunnalta on tulossa syyte KRP:tä vastaan: Syynä on aiheeton sensurointi koskien thaimaan prinsessan verkkosivua.
Tässä voi nyt sitten kukin kysyä, että toimiiko tämä nykyinen sensurointi systeemi niin kuin sen on tarkoitettu ?
Minulla ei ole mitään toimivaa lapsiporno sensuuria vastaan.
- 8.
-
Ei minullakaan ole mitään lentäviä lehmiä vastaan.
- 9.
-
En vielä lukenut artikkelia kokonaisuudessaan, koska eräs kohta kiinnitti huomioni, ja tulin siitä pikapikaa mainitsemaan.
Nimittäin abortti ei välttämättä vaadi minkäänlaista tappamista. Elävillä olennoilla ei muutenkaan ole mitään 'alkumuotoa', sillä elämä on ikuista, ja täten elävät olennotkin ovat ikuisia. Muodot ovat katoavaisia, joten 'elävän olennon alkumuoto' on oikeastaan hyvin ristiriitainen toteamus. Fyysisellä keholla on alku ja loppu, sekä alkumuoto kylläkin, mutta kehohan ei ole koskaan todella elossa. Se vain näyttää elävältä silloin kun elävä olento sitä asuttaa (elikäs tuttavallisemmin 'sielu' tai 'henki' tai miten halutaankaan muotoilla), ja on pelkkää orgaanista jätettä sekä ennen sielun siihen kiinnittymistä sekä sielun siitä poistuttua.
Sikiön vielä ollessa kohdussa, sielu ei asusta siinä pysyvästi, eikä ole siis siihen vielä kiinnittynyt. Sielu vain vierailee siinä silloin tällöin, tutustuakseen ja totuttautuakseen tuohon ahtaaseen pakkopaitaan kaiken sen vapauden jälkeen, johon hän on jo ehtinyt tuolla puolen tottua. Näin ollen se viettää vain jonkin aikaa kerrallaan pienessä kehon alkiossa, ja lähtee sitten taas huilimaan .. edessä on raskas urakka.
Siispä jos abortti osataan tehdä oikein - viestittää siihen aikovalle sielulle, että tämä keho ei ole otollinen käyttöväline, sillä se poistetaan ennenaikaisesti kohdusta ja tuhotaan, sielu tietää ettei siihen kannata pyrkiä, eikä tule siihen enää edes vierailemaan. Näinollen aborttia voidaan tämän toimituksen jälkeen kohdella kuin kasvainta, jolla ei ole tunteita tai omaa yksilöllistä elämäänsä, siis orgaanisena jätteenä, jolla ei tee mitään.
Sitten on helppo poistaa se ja paiskata roskikseen, eikä kenenkään tarvitse järkyttyä tai puhua 'tappamisesta' tässä yhteydessä - kukaan ei ole surmattu tai kuollut edes. Kuinka sellaista voi tappaa, joka ei ole vielä edes inkarnoitunut?
(muutenkin kuolema on sellainen asia, josta ihmisillä on tukkukaupalla vääriä käsityksiä, mutta siitä en aio nyt tarkentaa enempää)
Onhan irtileikattu kasvainkin taatusti melko järkyttävän ja shokeeraavan näköinen (en vain osaa tottua kirjoittamaan sanoja 'shokki' tai 'shakki' ilman h-kirjainta, se näyttää jotenkin irvokkaalta vanhanaikaisiin silmiini), mutta ei sen poistaminen kehosta ole yhtään sen enempää tai vähempää murha kuin sieluttoman sikiönkään poistaminen kehosta.
Sensijaan jos tällaisia toimenpiteitä ei suoriteta ennen aborttia, voi sattua niin, että sielu on juuri abortin hetkellä vierailemassa sikiössä, ja silloin se voi kokea kärsimystä ja kauhua, kun yhtäkkiä tapahtuukin hirmuisia. Mutta koska se ei ole kiinnittynyt millään muotoa, se pääsee sikiöstä heti pois kun haluaa, ja näinollen kärsimys ei tässäkään tapauksessa voi kasvaa kovin suureksi, eikä silti mielestäni ole oikeutettua puhua 'tappamisesta', saati 'murhaamisesta'.
Olen kyllä tietoinen, että suurin osa ihmisistä tuntee takaraivossaan jostain syystä järjetöntä vastustusta tällekin tosiseikalle (varmaankin tuhansien muiden tosiseikkojen kanssa), ja haluaa mieluummin uskoa dogmiin ja valheisiin, niin että säästäkää minulle suunnatut käännytys-, solvaus-, ”oletko ottanut lääkkeesi”-tyyppiset sekä muut vastaava negatiiviset kommentit jollekulle, joka niistä välittää.
- Vortac
- 10.
- 11.
-
Eikös muuten feministien propaganda voisi vaikuttaa myös tyttöihin? Ottaen huomioon tuon tutkimuksen jonka mukaan tytöt katselevat pornoa melkein siinä määrin missä pojatkin. Ainakin luulisi että tuo on omiaan syyllistämään myös tyttöjen seksuaalisuutta - pornon katseleminen on heille sitäkin häpeällisempää. Asioista toiseen, voinee olettaa että nuorilla on nykyään paljon rikkaampi seksielämä kuin vanhemmalla sukupolvella on ollut. Pornoelokuvista ovat saaneet luovuutta ja ideoita. Ruotsissa muuten femakot lähtivät jossain vaiheessa puuhaamaan ”feminististä pornoelokuvaa”. Trailerissa oli - kas kummaa - jonkinlaisiin natsivaatteisiin pukeutuneet lesbot. Mutta kaatuikohan omaan mahdottomuuteensa, vai siskojen tappeluihin ei ole tietoa, mutta homma laitettiin jäihin. Laitetaan vaikka patriarkaatin piikkiin.
- 12.
-
Vielä. Kukas tyttö uskaltaa katsella feministiäidin tietokoneelta pornoa, jos se kerran on saastaisten poikien hommaa? Kyllä vain, feministien propagandalla on myös hirvittäviä vaikutuksia tyttöjen seksuaalisuuteen. Ties vaikka joku tyttö on yrittänyt itsemurhaa, kun on pelännyt jäävänsä kiinni saastaisen pornon katselusta. Sitten näistä kasvaa näítä sekaisin olevia pillereillä pumpattuja nuoria naisia. Mutta kuten ruotsin esimerkki, jälleen kerran osoittaa, niin nuorten naisten pahoinvointi on - tattaraa! - miesten syytä. Nykyään puhuvat ”pyhästä vihasta” (helig vrede).
- 13.
-
”vaan hän oli joutunut työllä ja tuskalla syvyysgoogeltamaan netin synkimpiin alhoihin löytääkseen haluamansa.”
Tämä on totta, sillä etsiskellessäni netistä lapsipornoa aktiivisesti vastustavia tahoja selvittääkseni onko kukaan keksinyt mitään järkevää tapaa estää lapsipornon liikkumista netissä jouduin käyttämään hakusanoja jotka liityivät lapsipornoon ja hakukoneet aktiivisesti sensuroivat hakutuloksia, joten väittäisin että löytääkseen lapsipornoa täytyy todellakin kaivella oikein tosissaan.
- 14.
- 15.
-
Vähän rajaa
Olisi mielenkiintoista tietää onko sinulla Pasi lapsia? Tuo määritelmäsi lapsesta on nimittäin hyvin ahdas eikä kyllä vastaa todellisuutta. Jos sinulla ei ole todellista käytännön yhteyttä asiaan voin kolmen tytön isänä kertoa, että lapsuus ei todellakaan lopu noiden ulkoisten ”kyttyröiden” ilmestymiseen. Uskallan arvata, ettei oman karvoituksesi kasvun alkaminen saanut sinuakaan muuttumaan välittömästi aikuiseksi.
- 16.
-
Siinä vaiheessa kun kyttyrät ilmestyvät, seksuaalinen kiinnostus kyttyrälliseen ei enää ole pedofiliaa. Jos kyttyrällinen on alle 16-vuotias, kyse on - jos kiinnostus muuttuu teoiksi - alaikäiseen sekaantumisesta, joka siis tekona on toki vastuuton ja laiton. Mutta ei pedofiliaa.
Valtavirtapornossa esiintyvät ”teinitytöt” ovat aikuisia naisia joiden hiukset on letitetty ja käteen tuikattu tikkari. Valtavirtapornon levittäjien kun ei kannata tuhota kannattavaa bisnestään joutumalla leivättömän pöydän ääreen laittoman aineiston takia.
- 17.
-
Tähän sopinee hyvin Nobel palkitun kirjailija Lessingin kertomuksia.
”I was in a class of nine- and 10-year-olds, girls and boys, and this young woman was telling these kids that the reason for wars was the innately violent nature of men.
You could see the little girls, fat with complacency and conceit while the little boys sat there crumpled, apologising for their existence, thinking this was going to be the pattern of their lives.
Lessing said the teacher tried to ”catch my eye, thinking I would approve of this rubbish”.
She added: ”This kind of thing is happening in schools all over the place and no one says a thing.
”It has become a kind of religion that you can't criticise because then you become a traitor to the great cause, which I am not.”
”It is time we began to ask who are these women who continually rubbish men. The most stupid, ill-educated and nasty woman can rubbish the nicest, kindest and most intelligent man and no one protests.
”Men seem to be so cowed that they can't fight back, and it is time they did.”
++++
''What the feminists want of me is something they haven't examined because it comes from religion. They want me to bear witness. What they would really like me to say is, 'Ha, sisters, I stand with you side by side in your struggle toward the golden dawn where all those beastly men are no more.' Do they really want people to make oversimplified statements about men and women? In fact, they do. I've come with great regret to this conclusion.''
- 18.
- 19.
-
'Kummallakaan sakilla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan, vaan lapsipornoa käytetään iloisesti enemmän tai vähemmän valonarkojen poliittisten päämäärien ajamiseen.' (Panu)
En nyt sanoisi noinkaan, tietyn poliittisen suuntauksen kannattajilla (josta ei tässä blogissa enempää) on vain perusteltua syytä uskoa päätyvänsä sensuurin kohteeksi, jos netin ennakkosensuuri saadaan laajemmin käyttöön, joten heillä on tässä tilanteessa sananvapauden puolustajan rooli. Roolin voi ottaa heiltä haltuunsa puolustamalla sananvapautta älyttömiltä rajoituksilta ja se olisikin suotavaa; asiallisia asioita ei pitäisi jättää ääriliikkeiden haltuun.
Edistyksellis-feministisillä tahoilla on puolestaan kova into päästä sensuroimaan kaikki, mistä eivät tykkää. Eihän kukaan kuvittele, että tässä feminististä kohkaamista ruvettaisiin sensuroimaan? - 20.
-
@19, tiukka pipo ja puiset lelut
Yleensä olemme asioista eri mieltä, mutta nyt olemme yhteisessä rintamassa nykyisen kaltaista sensuurilistaa vastaan.
On erittäin huolestuttavaa, että sensuurilistaa koottaessa jätetään huomiotta perustuslain takaama valitusoikeus: oikeus saattaa oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva päätös riippumattoman lainkäyttöelimen tarkasteltavaksi. Palvelimen ylläpitäjällä tulisi olla käytössään laillinen valitustie. Nyt tällainen puuttuu kokonaan.
Samanlainen huolimattomuus koskee yleisemminkin tietotekniikkarikoksia. Poliisi takavarikoi yleensä kokonaisen tietokoneen sen sijaan, että se irroittaisi vain kovalevyn. Eihän muualla koneessa ole tietoa varastoivia osia, mutta koneen taloudellinen ja käyttöarvo ovat huomattavia ilman kovalevyäkin.
- 21.
-
Nämä feministien kotkotukset alkaa olemaan jo niin absurdeja, että pitää ihan vakavasti harkita jonkinsortin farssin tai komedian kirjoittamista. :D
- 22.
-
Luin muuten Reijo Mäen kirjoituksen Seurasta, kun olin odottamassa työterveyslääkärin vastaanotolle pääsyä. Hänkään ei erityisemmin pidä femakoista.
- 23.
- 24.
-
Huumori onkin yksi näkökulma eriasioihin. Mistävain saa revittyä huumoria, jos on vain tarpeeksi vilkas ja ”kiero” mielikuvitus.
- 25.
-
”Roolin voi ottaa heiltä haltuunsa puolustamalla sananvapautta älyttömiltä rajoituksilta ja se olisikin suotavaa; asiallisia asioita ei pitäisi jättää ääriliikkeiden haltuun.”
Tottakai ne jäävät ääriliikkeiden haltuun. Suomessa ei ole minkäänlaista pelkoa, että hyvien ihmisten sananvapautta alettaisiin rajoittaa. Et voi puolustaa sananvapautta puolustamatta nimenomaan ääriliikkeiden (esim. rasistien) oikeuksia, koska muita puolustettavia ei ole eikä tule.
- 26.
-
Panu,
tämä väite ei pidä todennäköisesti kuvauksesi perusteella paikkaansa, kun kyse oli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä:
”Jos joku kaksikymmentäviisivuotias karvanaama panee kaljakapakkaan väärillä papereilla hankkiutunutta ja itsensä aikuiseksi meikannutta viisitoistavuotiasta tyttöä, hän syyllistyy kyllä siihen mainitsemaasi rikokseen, mutta ei ole pedofiili, koska on bona fide siinä käsityksessä, että tyttö on täysi-ikäinen.”
Perustelut:
1. Rikoslain 4 luvun 1 momentti:
”Tunnusmerkistöerehdys
Jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta, teko ei ole tahallinen. Vastuu tuottamuksellisesta rikoksesta voi kuitenkin tulla kysymykseen tuottamuksen rangaistavuutta koskevien säännösten mukaan.”
2. Kysymys on olosuhdetahallisuudesta, jota koskee juuri RL 4:1. RL 4:1:n mukaan tahallisuutta ei ole, jos tekijä ei teon hetkellä ole ”selvillä” relevantista seikasta. Relevantti seikka on tässä tapauksessa tytön ikä.
3. Olosuhdetahallisuuden sisältö on toistaiseksi jossain määrin epäselvä. Dan Fränden mukaan riittävää olisi ns. tasapainotahallisuus, jonka mukaan tahallisuutta on jo se, että tekijä pitää relevantin seikan epätotuutta yhtä todennäköisenä kuin sen totuutta (Frände Dan, Yleinen rikosoikeus s. 134).
4. Tuo tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että tällä viiksijampalla on perusteltu syy pitää todennäköisempänä sitä, että tyttö on yli 16-vuotias kuin sitä, että hän olisi alle 16-vuotias, koska tyttö näyttää 16-vuotiaalta (”itsensä aikuiseksi meikannutta ”) JA tytöllä on vieläpä henkilöllisyystodistus, vaikka se onkin väärennös JA tyttö on päässyt sisälle kaljakapakkaan eli poke on ainakin uskonut väärennöksen joten miksei viiksijamppakin uskoisi (”kaljakapakkaan väärillä papereilla hankkiutunutta”).
Ja sinähän vielä lausut selvästi henkilön ”sieluntilan”: ”on bona fide siinä käsityksessä, että tyttö on täysi-ikäinen.”
Joten tapauksesta ei voi minusta lausua ilmeisen selvästi, että kyseessä olisi rikos vaikka jamppa ei olisikaan varma tytön täysi-ikäisyydestä. Riittää siis, että hän yli 50% varmuudella pitää tyttöä yli 16-vuotiaana.
- 27.
-
Siis tuo oli 1 pykälä eikä 1 momentti. Sori.
- 28.
- 29.
-
Panu,
tuo rikos ei voi täyttyä kuin tahallisena. Ja valitettavasti noilla Olaus Petrin tuomarinohjeilla voi sitten heittää vaikka vesilintua.
- 30.
- 31.
-
Entäs mikä on sen kaljabaarin vastuu? Siellähän ei pitäisi viistoistasuvisia edes hillua? Eikö sillä perusteella voi olettaa, että anniskelupaikka noudattaa alkomahoolilakia - vai pitäisikö asianomaisen, yleisen elämänkokemuksen perusteella, tietää tämän olevan lähinnä vitsi.
- 32.
-
Vastuu mistä?
- 33.
-
”Vastuu mistä?”
Vaikka siitä, että ei laske huoltajatta kulkevia alaikäisiä anniskelutiloihin. - 34.
-
33,
mitäs tekemistä tuolla on tuon alkuperäisen kommentin kanssa? Puhe oli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tietyssä tilanteessa. Mahdotontahan kaljapaikan on valvoa toimintaa, jos taitavasti väärennetyillä papereilla tullaan sisään. Heillä on tietysti velvollisuus noudattaa alkoholilakia ja alkoholijuomista ja väkiviinasta annettua asetusta.
Tietysti oma lukunsa on, että miten tulee suhtautua henkilöön, joka käyttää väärennettyjä papereita.
Väärennysrikoksista
1 §
VäärennysJoka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
3 § Lievä väärennys
Jos väärennys, huomioon ottaen todistuskappaleen laatu tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä väärennyksestä sakkoon.
- 35.
-
@25,
Yksi säännöllisen epäsäännöllisesti seuraamani keskustelupalsta kärsii antisemitistisen propagandan spämmäyksestä. Sitä ei vain saada kokonaan pois vaikka yritetään, ja palstan vakiasiakkaat ovat oppineet ohittamaan ko. postit lukematta ja erityisesti kommentoimatta (ne vain innostuvat, jos saavat huomiota).
Jos joku keskivertokonstu pannaan arvioimaan palstaa hän saattaa ihan otsikkojen pohjalta päätellä että yksi palstan keskeinen sisältö on tarinat siitä kuinka juutalainen salaliitto rituaalimurhaa kristittyjä lapsia Venäjällä, ja pistää palstan kieltolistalle. Joka on sitten salainen. Ja josta ei voi vedota. - 36.
-
Jokos Panu huomasi Tulva-lehden kommentanttojen kommentteja tuosta ”Mies Vailla Tasa-Arvoa” kirjasta?
Eli seuraavanlaisesti. :)
Unioni Naisasialiiton lehden paatoimittaja Anne Moilanen:
”Maltillinen tasa-arvokeskustelu loppuu Tulvassa. Uuden miesliikkeen nousu on kiinnostavaa. Kotron ja Sepposen tuore artikelikokoelma on pääosin luokaton. Olen viime aikoihin asti ajatellut, että miesliike ja naisliike voivat kulkea rinta rinnan. Nyt on alkanut tympiä, että miesliikkeen suuri missio tuntuu kuitenkin olevan naisten mollaaminen. Tulvassakin on ajateltu, että vaikenemme nämä miesasiamiehet kuoliaaksi, mutta nyt on aihetta vastaiskuun”.
Uskaltaako joku ottaa haasteen vastaan ja lahtea lyomaan vetoa, niin nama isosisot eivat tule perustelemaan yhtaan ainoatakaan vaitettaan miksi artikkelikokoelma on ”paaosin luokaton”.
Vielakos taalla on femakkoja parveilemassa, onkos siskoilla munaa..?
- 37.
-
Hauku Mannerheim, Panu. On tullut aika loata tämäkin oikeisto/fasisti-ikoni.
- 38.
- 39.
- 40.
-
Tulvan uusin numero näyttää mielenkiintoiselta: ”Tulva ihmettelee viimeisintä kuntoiluvillitystä, niin sanottua tankojumppaa, joka – eh – muistuttaa aika lailla strippausta. Ehkä siksi, että se ON strippausta. ”
Jos joku on lukenut artikkelin, voisiko hän ystävällisesti referoida? Olisi nimittäin mielenkiintoista kuulla, miksi tankojumpan ja strippauksen yhtäläisyydet olisivat paha asia (oletan, että tämä on artikkelin tendenssi). Näyttäisi nimittäin pikaisen webbihaun perusteella siltä, että tankojumppaa edistävät naiset. Esimerkiksi UKK-instituutin kaksi naispuolista liikuntasihteeriä pomppaa esille heti ensimmäisen haun takaa. Eikö tällaisen naisten edistämän asian pitäisi olla osa naisen seksuaalisuuden vapaata toteutumista?
Luulisi, että keski-ikäinen, voimistelua harrastava rouva, ei ole erityisen alistettu jumpatessaan omaksi ilokseen toisten samanikäisten rouvien seurassa. Nyt Tulva on kuitenkin nähtävästi löytänyt saatanallisen patriarkaatin juonen tästäkin.
- 41.
-
Erastotenes aleksandrialainen,
vieläkö olet Atlantin toisella puolella ja jokos on väitöskirja kasassa?
Anteeksi Panu, että tämä on offtopic.
- 42.
-
Mannerheimiin liittyen, en nyt puutu hänen persoonaansa, mutta koko tuo provokaatio on niin masentavan 60-luvulle jumiutunutta tuubaa, että tuskainen parahdus pääsee ilmoille. Eipä toisaalta ihme, kun tekijäänsä ja taustavoimiaan katsoo.
Kyllä vasemmistoikoneista voitaisiin ihan samalla tavalla tehdä pilaa, miten olisi vaikka Lenin-setä ottamassa hevoselta poskeen tai vaikka Tarja lesboilemassa (yhtä lailla huhuja on Halosen kiinnostuksesta naisiin)? Totta kai tästä joku repisi pelihousunsa, mutta onko tuollaisissa moukkamaisuuksissa ylipäätään mitään järkeä? Ja olisiko tällä mitään tekemistä ns. taiteen kanssa? Vähän epäilen.
- 43.
- 44.
- 45.
-
#5: Eikös nukkeanimaatio ja ehkä teatterikin vaadi taitoa = siis taidetta. Marsalkka Mannerhomo ei ole henkisesti terveelle mitään provokaatiota, vaan silkkaa hubaa, kun eräiltä repeää pelihousut ja silmät pullistuu päästä.
- 46.
-
Siis nimimerkiksi:
- 47.
-
Mannerheimin tiedetään sekaantuneen ainakin useisiin sotiin.
- 48.
-
Kuinka joku voi ihannoida sokeasti pornoa? Pornon esittämä naiskuva on niin pielessä, että jos nuori poika, nuori mies, jää pornon koukkuun, eli siis elää elämäänsä pornon kautta ja läpi, ei hän ikinä tule löytämään itselleen ihmissuhdetta. Pornon naiskuvan mukaista naista kun ei todellisuudesta löydä. Sitten päädytään yksinäisiksi peräkammarinpojiksi.
Ja onhan meillä kaikilla velvollisuus pohtia, kuinka porno ja ylierotisoitunut ilmapiiri (mainonta yms.) on johtanut koko yhteiskunnan seksualisoitumiseen. Tämä vaikuttaa lapsiin: lasten lapsuus lyhenee. Jo 10-vuotias on joidenkin mielestä ”nainen”, jolle sopii supista, että mitäs maksaisi jos.. Kyllä tämä on surullinen tosiasia.
Pornossa ei ole muuta kuin häviäjiä. Nuoret tytöt saavat kokea aina vain kasvavaa turvattomuutta ja nuoret pojat kasvavat ihmissuhteeseen kykenemättömiksi. Missä tässä ovat voittajat? Pornon tuottajapuoli ehkä?
- 49.
- 50.
-
”Pornon esittämä naiskuva on niin pielessä, että jos nuori poika, nuori mies, jää pornon koukkuun, eli siis elää elämäänsä pornon kautta ja läpi, ei hän ikinä tule löytämään itselleen ihmissuhdetta. Pornon naiskuvan mukaista naista kun ei todellisuudesta löydä.”
Kuka nyt on oikeasti niin tampio, että luulee pornoa täydeksi todeksi, että sillä on suora vastaavuus todellisuudessa? Tuskin kukaan. Kauhean naiivi väite.
Sitä vaan on hankala myöntää, että todella monet katsovat pornoa ymmärtäen sen luonteen jäämättä sen orjaksi. Ja pornohan ja itsetyydytys voi olla jonkun puhdas valinta. Kristityt kyllä ovat heti moittimassa vaikka he ovat ensimmäisiä, jotka moraalisen pelin häviävät-kaikessa.
”Ja onhan meillä kaikilla velvollisuus pohtia, kuinka porno ja ylierotisoitunut ilmapiiri (mainonta yms.) on johtanut koko yhteiskunnan seksualisoitumiseen.”
Tuskin on pornon vika, jos tytön tollerot leikkivät aikuisia.Todella kaukaa haettua.
”Pornossa ei ole muuta kuin häviäjiä. Nuoret tytöt saavat kokea aina vain kasvavaa turvattomuutta ja nuoret pojat kasvavat ihmissuhteeseen kykenemättömiksi.”
Ihminen on seksuaalinen olento! Muuten saat perustella tuon väitteesi tarkemmin. Eduskunnan vastuulla on säätää mainonta ja ilmapiiri siedettäväksi ja vanhempien vastuulla moraaliset kasvatuskysymykset mitä tulee lapsiin.
Uskokaa jo, että noin naurettavan ympäripyöreillä väitteillä ei päästä minnekään-paitsi mestareiksi itsensä nolaamisen jalossa taidossa.
-
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 67 kommenttia.

