Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Siirtolaisuus

pikkukaupungit, provinssi, maakunnat, maakuntien kehittäminen, rikollisuus, järjestäytynyt rikollisuus, maahanmuutto

Hiljattain kirjoitin tänne pilkkakirjoituksen entisestä kotikaupungistani Varkaudesta, ja kommenttilaatikkoon ilmaantui heti äärioikeistolainen lajitovereilleen tyypillisin sanamuodoin asettamaan alakärsäksi niin minut kuin kaikki muutkin mukaintellektuellit jotka kiistävät omat juurensa. Tämä heitto vaikutti hieman tragikoomiselta, sillä kuten kaikki tottuneet lukijani mainiosti tietävät kirjoitan yhtä mittaa perheestäni, suvustani ja isovanhemmistani - siis juuristani, siitä aineettomasta perinnöstä jonka olen kasvattajiltani saanut. Kotikaupunkiin sitä vastoin en ole koskaan samaistunut: periaatteessa olen aina pitänyt sitä keskitysleirinä, josta täytyy paeta niin pian kuin mahdollista. Nyt näyttää siltä että suhteeni kasvinkaupunkiini ei ollut edes erityisen poikkeuksellinen, sillä Helsingin Sanomissa kerrottiin, että suurin osa akateemisesti kouluttautuvista nuorista jää mieluummin opiskelupaikkakunnalle kuin palaa kotiseudulleen valmistuttuaan.

Nyligen skrev jag här en nidskrift om min forna hemstad Varkaus, och i kommentarlådan dök det genast upp en högerextremist som i ordalag typiska för sin människosort ogillade både mig och alla andra skenintellektuella som förnekar sina egna rötter. Slängen var något tragikomisk, ty som alla mina vana läsare vet skriver jag rätt ofta om min familj, min släkt och inte minst mina morföräldrar - om mina rötter alltså, om det immateriella arv som jag fått av mina uppfostrare. Hemstaden däremot har jag aldrig identifierat mig med: i princip uppfattade jag den som ett koncentrationsläger man så snabbt som möjligt ska fly ifrån. Nu verkar det som om jag inte vore särskilt excveptionell i mitt förhållande till uppväxtorten, ty i Helsingin Sanomat stod det att största delen av unga människor i akademisk utbildning hellre stannar kvar på studieorten än åker tillbaka när de väl är klara med studierna.

Tietysti tähän haluttomuuteen liittyy puhtaita asiaperusteita. Ydinfyysikko tai kvanttikemisti ei välttämättä työllisty Enontekiölle. Sitä vastoin provinssissakin tarvitaan kyllä - pari esimerkkiä mainitakseni - opettajia, lääkäreitä ja pappeja: useimmat akateemiset koulutusvaihtoehdot ovat kuitenkin työelämään suuntautuneita, eikä niissä ole kyse minkään rakettitieteen tutkimisesta. Pikkukaupungeissa taitaa vieläkin olla töitä teollisuudessa - voin kuvitella, että vanhan kotikaupunkini suurin teollisuuslaitos ottaa töihin insinöörejä ja kemistejä. Palkastako sitten kiikastaa? En oikein usko. Julkinen sektori on asia erikseen, mutta jos markkinatalous ollenkaan toimii, perähikiällä kaukana Helsingistä sijaitsevien yksityisten yrityksien pitäisi tarjota korkeampia palkkoja. Jos on pulaa koulutetusta ja muuttohaluisesta työvoimasta, kai maar se kuulee helpoimmin kahisevan kutsua.

Naturligtvis finns det rena sakskäl bakom den här ovilligheten. En kärnfysiker eller en kvantkemist kan knappast hitta arbete i Enontekis. Däremot behövs det nog lärare, läkare och präster även i provinsen, för att nämna bara ett par exempel: de flesta akademiska utbildningsalternativ är ändå arbetslivsorienterade och handlar inte precis om att idka forskning i någon raketvetenskap. I småstäder torde  det alltjämt finnas jobb inom industrin - jag kan tänka mig att den största industrianläggningen på min gamla hemort anställer ingenjörer och kemister. Är det lönen det kommer an på? Jag tror det inte riktigt. Den offentliga sektorn är en sak, men om marknadsekonomin alls fungerar borde privata företag i kråkvinkeln långt borta från Helsingfors erbjuda högre löner. Är det brist på utbildad och flyttningsvillig arbetskraft så är det väl lättast att locka den med pengar.

Kuitenkaan valmistuneet eivät halua palata kotiin. Ehkä heidän suhteensa vanhaan kotikaupunkiin ei ole yhtä tulehtunut kuin minun, mutta sitä vastoin voi kysyä, onko kyseessä merkki provinssipikkukaupunkien yleisestä rappiosta. Perussuomalainen valtiopäiväedustaja Teuvo Hakkarainen herätti hiljattain närkästystä kun osoittautui että hän oli tavannut liivijengiläisiä Varkaudessa, mutta ehkäpä tämä oli vain seurausta siitä käänteestä, jonka yhteiskunnallinen kehitys on sellaisilla paikkakunnilla saanut. Kaikki me jotka olemme lukeneet Mika Mölsän reportaasikirjan ns. prosenttijengeistä tiedämme, millaista valtaa nämä jengit tahoillansa käyttelevät. Jos savolainen kansanedustaja tapaa jengiläisiä, tämä ei eroa mitenkään siitä, että joku valtiopäivämies täällä rannikolla lounastaa Helsingin tai Turun teollisuuspamppujen kanssa. Ei siis ole mahdollista luottaa siihen, että valta jossain savolaisessa pikkukaupungissa on laillisissa käsissä, ja sellainen tilannehan on myrkkyä keskiluokkaisen ihmisen tavoittelemalle turvatulle elämälle.

Ändå vill nyutbildade inte återvända hem. De har kanske inte samma inflammerade förhållande till sin gamla hemort som jag, men däremot kan man fråga sig om det är en följd av att småstäder i provinsen över huvud taget är stadda i förfall. Den sannfinländske riksdagsledamoten Teuvo Hakkarainen väckte nyligen bestörtning när det visade sig att han träffat ledare för ett mc-gäng i Varkaus, men det här är kanske bara en indikation av den riktning samhällsutvecklingen tagit på sådana orter. Alla vi som läst Mika Mölsäs reportagebok om s k enprocentsgäng vet hurdan makt dessa gäng har på sina håll. Att en savolaxisk riksdagsman träffar gängmedlemmar är lika naturligt som att en ledamot här på kusten lunchar med de lokala industripamparna i Helsingfors eller Åbo. Man kan alltså inte lita på att makten i en småstad i Savolax ligger i laga händer, och en sådan situation är ju gift för den trygga tillvaro en medelklassmänniska traktar efter. 

Ei tietenkään ole millään tavalla välttämätöntä manata esiin minkäänlaista mafiavaltaa, sillä ilmankin sitä pienillä teollisuuskaupungeilla on vähänlaisesti houkutusta. Ne ovat alkujaan syntyneet ihmisten välivarastoiksi: sinne muutettiin ympäröivältä maaseudulta teollisuustyöpaikkojen perässä, ja seuraava sukupolvi suuntasi isoihin kaupunkeihin. Kotiseuturakkaudesta ei siksi voinut olla puhettakaan, ja kaikki ovat syvimmillään tietoisia siitä, että se, joka kaupunkiin jää, on häviäjä. Toki tällaiset paikkakunnat voitaisiin elvyttää maahanmuuton avulla, mutta mehän tiedämme, miten sikäläiset suhtautuvat maahanmuuttajiin. 

Det är givetvis ingalunda nödvändigt att ens frambesvärja något maffiavälde, ty även utan det har små industristäder föga av lockelse. De har tillkommit som en sorts övergångslager för människor: dit flyttade man från den omgivande landsbygden för att jobba inom industrin, och den följande generationen styrde sedan kosan till storstäderna. Någon hembygdskänsla existerar sålunda inte, och alla är innerst inne medvetna om att den som stannar kvar är en förlorare. Det skulle givetvis vara möjligt att återuppliva sådana här orter genom att yrka på invandring, men vi vet ju hur befolkningen där ser på invandrarna.

Panu Höglund