Suuronnettomuudesta, kuolemasta ja surusta
23.4.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Espanjan kohtalokkaassa bussiturmassa menehtyi sitten lähemmäs kymmenen ihmistä, muun muassa pikkytyttö Kangasalta. Silloin kun maailmalla sattuu onnettomuuksia, joukkomurhia tai katastrofeja, meikäläinen tiedotusvälineistö julistaa yleensä refleksinomaisesti, että suomalaiset eivät olleet vaarassa tai että tapahtumissa ei ole mukana suomalaisia. Itse asiassa siihen aikaan kun minä olin nuori, tälle ”suomalaisia ei vaara-alueella” -ajattelutavalle virnuiltiin laukomalla sellaisia hirtehisiä hokemia kuin: ”Maapallo räjähtänyt - suomalaiset turvassa”. Tällä kertaa ei ikävä kyllä käynyt niin hyvin: päin vastoin helpotuksesta saattoivat huokaista kaikki muut kansakunnat, joiden keskuudessa harrastetaan Espanjan-matkailua. Vaikka yksittäistapaus on aina yksittäistapaus, sekä parin vuoden takainen Thaimaan tsunami että tämä onnettomuus saavat maailman tuntumaan entistä vaarallisemmalta paikalta - jopa suomalaisille.
Suuronnettomuutta seuraa sitten se tavallinen revohka: iltapäivälehdet riepottelevat sivuillaan uhreja, kirkonmiehet ja -naiset pohtivat saarnoissaan Jumalan tutkimattomia teitä ja henkiinjääneille tyrkytetään kriisiapua. Lopuksi kaikenlaiset muka älylliset kolumnistikorppikotkat kirjoittavat tehdyn asiallisia ja psykopaattisen tunteettomia ja pieteetittömiä pakinoita, joissa he retostelevat tapauksen herättämien tunnereaktioiden epäluontevuudella, iltalehtikirjoittelun sentimentaalisuudella ja ihmisten kyvyttömyydellä oppia tapauksesta mitään. Tietenkään nämä korppikotkatkaan eivät koskaan kerro, mitä meidän sitten pitäisi oppia - sekö, että niin me itse kuin läheisemmekin olemme jatkuvassa hengenvaarassa ja että meidän pitäisi aina erotessa hyvästellä heidät kuin se olisi viimeinen kerta? Kiitos vain kovasti moraalisaarnasta, mutta monet meistä tietävät sen sattuneesta syystä jo oikein hyvin, ja asia tulee entistä kipeämmin mieleen aina kun jotain tällaista sattuu.
Nuo älykköpakinoitsijat ne itse asiassa ovat tällaisten suuronnettomuuksien ympärille kerääntyvistä haaskalinnuista itse asiassa vastenmielisimpiä. Pahimmillaan he ovat tehneet itselleen jonkinlaisen kunnia-asian siitä, että he ovat tavallisten ihmisten junttimaisten tunteiden yläpuolella ja tarkastelevat niitä muka objektiivisesti ja kiihkottomasti. He tuntuvat pitävän ihanteenaan psykopaattia, joka ei kykene asettumaan muiden ihmisten asemaan eikä samastumaan näiden tunteisiin. Merkillistä kyllä tällaiset kirjoittelijat ovat useinkin mielestään hyvinkin idealistisia maailmanparantajia ja katsovat kokevansa syvästi kaikki maailman epäoikeudenmukaisuudet ja kurjuudet.
Myönnetään: esimerkiksi iltalehtien suuronnettomuuskirjoittelu on usein kliseistä ja tuntuu joskus suorastaan myötähäpeää herättävän teennäiseltä. Mutta kun esimerkiksi iltaläpyskän etusivulla onnettomuudessa kuollut pikkutyttö julistetaan perheen menetetyksi pikku prinsessaksi, se on - klisee tai ei, teennäistä tai ei - viime kädessä totuus siitä, miltä vanhemmista tuntuu oman lapsen kuoltua. Siitä on toki omalla tavallaan nolottavaa lukea lehdestä: tulee sellainen olo kun olisi itse tullut kutsutuksi surutaloon, mutta ei osaisi sanoa mitään ja jäisi kurkkuun noussutta palaa nieleskellen katselemaan kenkiensä kärkiä, kun kerran ei keksi mitään sanottavaa, pelkää voivottelullaan vain pahentavansa omaisten tuskaa, eikä toisaalta tuntuisi luontevalta itse itkeä.
Ehkä pitäisi sanoa latteasti, että sen jälkeen kun maalaisyhteiskunnan itkuvirsi- ja muut perinteet ovat kadonneet, meillä ei enää ole tapaa luontevasti surra eikä osoittaa myötätuntoamme. Meistä tuntuu koko ajan siltä kuin emme osaisi olla avuksi saati tueksi menetyksen kokeneille, ja se saa omantuntomme kolkuttamaan. Ainoa, mihin kykenemme, on vaivautunut hiljaisuus ahdistuksen kaivellessa vatsanpohjaa.
Perinteisissä maaseutukulttuureissa kuolleen suremistavat ovat sikäli helpottaneet omaisten ja surijoiden oloa, että he eivät ole ehtineet uppoutua suruunsa ja tuskaansa, koska heillä on ollut tekemistä - he ovat tuossa tilanteessa yksinkertaisesti siirtyneet noudattamaan vuosisatojen hiomia tapojaan ja traditioitaan. Omaisten ei ole tarvinnut kouristuksenomaisesti kysellä itseltään: voi hyvänen aika, äitini on kuollut, mitä minä TEEN? Kysymykseen on ollut olemassa valmis vastaus: heidän tulee suorittaa kaikki perinteen, uskonnon ja taikauskomusten mukaiset riitit, jotta he voivat hyvin omintunnoin uskoa tehneensä kaiken helpottaakseen vainajan oloa tuonpuoleisessa. Myös kylänmiehet, jotka ovat tavan vaatimuksia noudattaen menneet hautajaisiin osoittamaan myötätuntonsa omaisille (ja iltapäivälehtien aikakaudella olemme kaikki tällaisten kylänmiesten asemassa silloin kun sattuu jotain Espanjan bussionnettomuuden kaltaista) ovat tienneet, mitä heidän pitää hautajaisissa sanoa ja miten käyttäytyä.
Meidän kulttuurimme sitä vastoin on pitkälti maallistunut. Ne, jotka esiintyvät uskovaisina, ovat yleensä joko irvihampaisia taantumuksellisia ja moraalisaarnoja, joille uskonto on keino pitää kurissa ja uhkailla muita ihmisiä - tai sitten he ovat minunlaisiani hempeitä nostalgikkoja, jotka pitävät kiinni isiensä uskosta, koska se on täynnä valmiita vertaus- ja kielikuvia ihmisen ikuisen osan ja väistämättömän kohtalon pohtimista varten. Mutta siinä missä entisaikojen kansanmies vakavissaan uskoi tuonpuoleiseen autuuteen, meille paratiisi ja taivas ovat lähinnä - kuten tieteiskirjailija Lem sanoi - ”ikuisuuden proteesi”, lääkettä toivottomaan sairauteen ja lohtua lohduttomaan.
Me emme ole vielä keksineet riittävän luontevaa tapaa surra kuolleitamme - jotka ovat useimmille meistä todella peruuttamattomasti ja toivottomasti kuolleita, menneitä ja kadotettuja. Tässä tilanteessa olisi kovin epäinhimillistä ja säälimätöntä mollata iltalehtien artikkeleita siirappisuudesta ja sentimentaalisuudesta. Ne lehtijutut vastaavat kuitenkin syvästi inhimillisiin tarpeisiin ja ovat osa meidän tapaamme surra. Se voi olla kömpelö ja haparoiva tapa, mutta juuri siksi niin inhimillinen.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Täällä ihmetytti kriisipsykologin toteamus: ”Traumaattiset tunteet on työstettävä läpi”. Ensin kai on määriteltävä ”traumaattinen tunne” ja sitten miten tavallaan käytännössä ”työstetään läpi” tuo ”traumaattinen tunne”.
Onko pohjimmiltaan siis kyse, jonkinlaisen ihmisen käytöksen prototyypin esitteleminen? Tony M:n mielestä, jos joku haluaa surra 40 vuotta, niin mikäs siinäkään. Tai ehkä homman nimi on se, että tuo lause tarkoittaa että kaikkein kovin traumaattisin suru tulee ja menee. Miksi on puhuttava ”työstä”, miksi ylipäänsä surun ympärille pitää kehittää monimutkaisia kielellisiä fraaseja. Kriisipsykologit omalla kielellään, sitten papit perään omalla kielellään: suru.
- 2.
-
Riiteistä ja rituaaleista on varmasti apua surussa. Sureva ehkä tarvitsisi enemmän käyttökelpoisia tapoja selvitä, kuten aamuisin, kun herää siihen todellisuuteen, että omaa lasta ei enää ole. Omasta kokemuksestani kerron, että suru kyllä häipyy muutamassa vuodessa, mutta katkeruus jää.
Aivan ehdottomasti lapset pääsevät taivaaseen, joka minun mielestäni on kesäinen niitty ja sen halki polveileva pikku joki, jonka reunustalla kasvaa varjoa antavia puita. Olkoo se sitten Arkadia tai Nangijala tai mikä vain nimeltään. Ja sitäpaitsi siellä kohdataan jonakin päivänä, joka maan päällä saattaa tuntua etäiseltä, mutta niityllä puron varressa vain lyhyeltä hetkeltä.
Ei ole ihan väärä sekään ajatus, että maailma on paha, ja nuorena kuollut säästyy monelta pahalta. Jälkeen jääneiltä vaan tuntuu niin kovin yksinäiseltä ja turhalta.
- 3.
- 4.
-
”…se johtaa vain traumojen märehtimiseen ja depressiokierteeseen.”
Mistäs muualta kriisipsykologi palkkansa saisi?
- 5.
-
Lehtijutut eivät ole inhimillinen tapa surra. Kun oma lapseni kuoli, jälkikäteen ajateltuna oli tosi kaunista surra läheisten ja ystävien kanssa. En ainakaan olisi halunnut, että asiaa revitellään lehtien palstoilla.
Mutta suru on tunne, eikä se ole sellaisenaan hyvä tai paha. Miksi sitä pitää työstää tai prosessoida. Ei kaikkea tarvitse tuotteistaa. - 6.
-
”Tässä tilanteessa olisi kovin epäinhimillistä ja säälimätöntä mollata iltalehtien artikkeleita siirappisuudesta ja sentimentaalisuudesta. Ne lehtijutut vastaavat kuitenkin syvästi inhimillisiin tarpeisiin ja ovat osa meidän tapaamme surra. Se voi olla kömpelö ja haparoiva tapa, mutta juuri siksi niin inhimillinen.”
Iltapäivälehtien yms. sensaatiohakuisten läpysköiden motiivina ei ole auttaa lukijoitaan työstämään pahaa oloaan vaan yksinkertaisesti takoa rahaa aina, kun jotain mainitsemisen arvoista pahaa tapahtuu. Mitenhän toimittajat itse jaksavat työssään: ikävää ikävän perään.
Täytyy kyllä todeta, että Espanjan bussionnettomuutta on uutisoitu mielestäni suhteellisen hienotunteisesti, joten ehkä tsunamista ja Jokelasta on jotain opittu.
Niin, vanhaa itkuvirsiperinnettä perään minäkin. Kollektiivista suremista ja myötätunnon näyttämistä. Hautajaisissakin tuntuu väärältä itkeä, ja omaiset lääkitään mitään tuntemattomiksi vahanukeiksi. Haavoittuneisuuttaan ei saa näyttää. Olen joskus miettinyt, että suomen kielestä tuntuvat puuttuvan sisällökkäät tavat ilmaista osanottoa. ”Otan osaa” tai ”osanottoni” vaikuttavat jotenkin niin - hengettömiltä?
- 7.
-
Minusta parempi on sanoa: lämmin osanottoni tai lämmin muistaminen jne…tämä on kaunis ajatus, on minun mielipide jota myös olen käyttänyt….En ole vanhoillinen nyt eletään nykyaikaa, siitä huolimatta pitää myös muistaa, että sanoissa myös kunnioitetaan vainajaa ja omaisia kauniilla sanoilla ja eleillä……………vähän vanhaa ja enempi uutta. Esim: Pidetyn ja pitkäaikaisen ystävän tai naapurin muistoa kunnioittaen……….
- 8.
-
4.
”…se johtaa vain traumojen märehtimiseen ja depressiokierteeseen.”
Mistäs muualta kriisipsykologi palkkansa saisi?
23.4.2008 klo 12.16, Detritus
Jep. Naisille pitää olla siistejä sisähommia, joissa he saavat tehdä sitä mitä osaavat, eli välittää. (Me muut juomme musamaitoa.) - 9.
-
Kyllä niitä miehiäkin istuu psykologin työpöydän takana.
- 10.
-
Kiitos kaikille jotka ovat kirjoitaneet tästäkin suruaiheesta lehtiin, ja vielä täällä tietokoneellakin se on luettavana. Olen itse kiinostunut lukemaan mitä muut ajattelee, ja aina oppii niistä jotain uutta miettitävää kyseiseeen asiaan. Tämä elämä on valintoja täynnä. Suomi on onneksi vapaa maa kirjoittamaan asioita papreille. Aurikoista kesän odotusta teille kaikille jotka on ottanut osaa kyseiseen suruun ja tuomaan sen meille luettavaksi.
Olen itse iäkäihminen, ja kaikki uusi asia kiinnostaa, ja tämä internettikin o n tullut opeteltua . Kansakoulun ja muutaman muun koulun olen käynyt, ja olen kiitollinen saadessani viestittää nyt oman mielipiteeni. Aika on muuttunut, kun olin lapsi, ei ollut lupa tirkistellä naapuriin saatika puhua toisten ihmisten asioista. Kukkia knnan kauneimmat teille kaikille annan, koska nyt jo ensimmäiset kukat lunnossa kauniissa kukassa.
- 11.
-
”Aivan ehdottomasti lapset pääsevät taivaaseen, joka minun mielestäni on kesäinen niitty ja sen halki polveileva pikku joki, jonka reunustalla kasvaa varjoa antavia puita. Olkoo se sitten Arkadia tai Nangijala tai mikä vain nimeltään.”
Miten olisi Astraalimaailma?
- Vortac
- 12.
-
”Mitenhän toimittajat itse jaksavat työssään: ikävää ikävän perään.”
No, voidaan kyllä ymmärtää, että toimittajat TUOTTAVAT masentavia uutisia, kauhua, pelkoa ja epätoivoa. Heidän sisimmässään vallitsee kyynisyys, ja tällaisille ihmisille olemme antaneet tehtäväksi levittää tietoa laajalle.
Maailmalla tapahtuu myös hyviä asioita, rakkaudellisia tekoja ja onnen hetkiä, mutta niistä ei ilmoiteta koko maailmalle. Kaikista pelottavista, uhkaavista ja tuhon tapahtumista kyllä kuulutetaan sitten viimeisen päälle lujaa.
Olisivat edes tasapainossa.. käsittääkseni kaikkien ei ole ehdottoman tarpeellista tietää jokaikisen maailmalla tapahtuneen pelottavan tai kamalan asian jokaikistä yksityiskohtaa jättämättä mitään tapahtumaa välistä..
Mutta olisi elintärkeää tietää siitä hyvyydestä ja ilosta, jota maailmassa vielä kaiken tämän kurjuuden keskelläkin siellä täällä säkenöi. Niinpä uutisia voisi rukata rankalla kädellä positiivisemmiksi!
Ainiin, mutta eihän se käy, koska sillä voisi olla tuhoisa vaikutus korporaatioiden megavoittoihin, jos ihmiset alkaisivat pohtimaan elämää syvemmin ja löytämään siitä iloa konsumerismin ja riistomaterialismin ulkopuolellakin.- Vortac
- 13.
-
Palasin Malagasta samalla lennolla, jonne bussiturmaan joutuneetkin olivat tulossa. Saimme todellisen tiedon Suomen kautta pari minuuttia ennen koneeseenpääsyä ja kyllä se veti vakavammaksi, vielä vakavammaksi kuin ensimmäinen saatu tieto siitä, että toinen bussi oli liikenneonnettomuuden vuoksi jumissa ylätiellä. Siksi meidän bussilla haettiin osa turmabussia odottavista muista matkustajista kentälle, ja voin vain kuvitella, mitkä fiilikset HEILLÄ oli asian selvittyä heillekin kokonaisuudessaan.
Vielä koneessa enkä kotikentälle saapuessakaan juuri reagoinut tilanteeseen kuin kiroamalla lehtihaukkoja ja kameramiehiä kentällä. Mutta sunnuntaina kotona uutisia seuratessa ja vielä enemmän maanantaina töihin mennessä ja työtoverien myötätuntoisia eleitä ja ilmeitä nähdessäni, halauksia ja tervehdyksiä saadessani vasta repesin, totuus iski kuin halolla päähän: olinhan joka tapauksessa tavannut joitakin onnettomuuteen joutuneita lomalle mennessämme, jutellut ehkä lentokentällä, koneessa tai kohteessa kulkiessamme. He olivat joka tapauksessa matkatovereita, ja näin ajatellen todella läheltä liippasi. Puhuminen ja asian pohtiminen auttavat kuitenkin, eilen oli jo jonkin verran helpompaa ja tänään taas hieman enemmän.
Toivon voimia ja jaksamista muille matkalaisille ja omaisille sekä urhealle bussikuskille Espanjaan! - 14.
-
”Suuronnettomuutta seuraa sitten se tavallinen revohka: iltapäivälehdet riepottelevat sivuillaan uhreja, kirkonmiehet ja -naiset pohtivat saarnoissaan Jumalan tutkimattomia teitä ja henkiinjääneille tyrkytetään kriisiapua. Lopuksi kaikenlaiset muka älylliset kolumnistikorppikotkat kirjoittavat tehdyn asiallisia ja psykopaattisen tunteettomia ja pieteetittömiä pakinoita, joissa he retostelevat tapauksen herättämien tunnereaktioiden epäluontevuudella, iltalehtikirjoittelun sentimentaalisuudella ja ihmisten kyvyttömyydellä oppia tapauksesta mitään.”
Enpä sitä osaisi paremmin sanoa. Vastareaktio tuli viimeistään IL:n tiistain ”extran” kohdalla, kun oli 9 aukeman verran käsitelty 9 ihmisen kuolemaa.
Huom. uhrien kärsimystä en _millään tavoin_ väheksy ja voimia toivon, mutta samalla toivon vähemmän kliseistä mediakulttuuria. Asiallinen reportaasi erikseen, mutta viimeisimmänkin veripisaran mitä kautta tahansa esiin pusertaminen tahansa on hyytävää.
Odotan ”mielenkiinnolla” huomista Seiskaa. Mutta vaikea on iltapäivälehtiä pahemmaksi pistää.
- 15.
-
”Mistäs muualta kriisipsykologi palkkansa saisi?
23.4.2008 klo 12.16, Detritus”Täällä ei ole tietoa, mutta kiinnostaisi tietää, miten paljon palkkaa keskinkertainen psykoterapeutti tekee per kuukausi? Eikös vielä yhteiskunta pitkälti korvaa näiden terapeuttien tuntikorvaukset. Milläs akselilla liikkuu tämä työnteko..? Kaksi-kolmesataa per tunti..?
Oli miten oli, ties vaikka terapeuteille olisi kansallista tarvettakin, siitä huolimatta voisi joku tutkiva journalisti hieman valoittaa tilannetta.
Ben Fuhrman taisi muutama vuosi sitten hieman sohasta ampiaispesää. Oli kyllä aika väsyneen näköinen kun sai lauman freudilaisia voodoo-pappeja heittämään loruja peräänsä. Tätä nykyä kai on hiljaa.
- 16.
-
Terapeuttien taksat lienevät luokkaa 50 euroa tunti, pääkaupunkiseudulla varmaan enemmän. Siitä menee sitten kulut ja verot. Freudilaisuus on kai aika lailla kuollutta ja kuopattua, ainakin psykologien koulutuksessa nykyään. Kai siihen joku silti hurahtaa vieläkin.
En tiedä kriisityöstä paljoakaan, mutta käsitykseni on, että siinä nimenomaan pyritään estämään se ”märehtiminen”. Työstämisellä tarkoitetaan ihan konkreettisella tasolla yleensä sitä, että jos vaikka on bussiturmassa ollut, niin pikku hiljaa ymmärretään tapahtuman satunnaisluonteisuus ja se, ettei busseja tarvitse sen takia alkaa pelätä. Ei se ole mitään voodoo-magiaa, jos kohta ei välttämättä ole niin kauhean hyödyllistäkään kuin annetaan ymmärtää. Muutenkin näissä jutuissa useimmiten terapia on nykyään aika konkreettista, ei mitään sohvalla istumista ja lapsuuden muistelemista.
- 17.
-
Jonkin verran nykyään tunnistetaan sitäkin, että koska ihmiset käsittelevät suruaan eri tavoin, kaikki eivät tarvitse tai halua terapiaa. Mutta avun tarjoamisen ajatus onkin toki siinä, että yksikään sitä aidosti tarvitseva ei jäisi ilman. Kyllä isoista katastrofeista jää jälkitaudeiksi myös traumaattista stressioireyhtymää ja muuta ikävää, jota on myöhemmiten turkasen vaikeaa enää korjata.
- 18.
-
”Tahdon lyödä vasaralla naulan maailman sydämeen, pisteen tämän päivän uutiseen.” Tämä Ismo alangon laulu tulee mieleeni aina kun on näitä uutisia kuolleista pikkulapsista.
- 19.
-
Matkoilla tapahtuneet onnettomuudet, kuten Estonian uppoaminen, Aasian tsunami tai Espanjan bussiturma ovat koskettaneet ihmisiä syvästi, koska ne ovat tapahtuneet tavallisille meikäläisille tilanteissa, joissa kuka tahansa meistä tai lähimmistämme olisi voinut olla mukana.
Melkein jokainen on joskus ollut Ruotsin- tai Tallinnan-risteilyllä ja aurinkolomakohteetkin ovat tuttuja monille. On siksi helppoa kuvitella itsensä vastaavanlaiseen tilanteeseen. Kun suuronnettomuudessa vielä kuolee paljon ihmisiä kerralla, traagisuus ja yhteys maanmiesten suruun kasvaa. Se olisi voinut tapahtua minulle, meille…
Kaikki menettävät jossain vaiheessa elämää läheisiään, joko iän myötä luonnonlain seurauksena tai äkillisesti. Aamulla joku perheenjäsen lähtee töihin tai kouluun, eikä koskaan enää palaa. Kyllä sen surun ja järkytyksen kanssa töitä joutuu tekemään, ennenkuin siitä taas arkeen selviää.
Kuten Panu kirjoitti, ihmiset tuntevat itsensä helposti sanattomaksi ja osaamattomiksi toisen surun kohtaamisessa. Ammatti-ihmisillä on välittäjän tehtävä. Toimittajat välittävät tietoa tapahtuneesta, kriisipsykologit auttavat ihmisiä käsittelemään tapahtunutta ja pääsemään vähitellen sen yli. Tuskinpa maailma olisi parempi paikka, jos eläisimme huhujen varassa eikä keskusteluapua löytyisi edes ammattiauttajista.
- 20.
-
Meidän suvussa tapahtui (ennen minun syntymäänikään) itsemurha. Yksi isoäidin lapsista tappoi itsensä melko nuorena. Mutta elämä jatkui ja muut lapset ostivat äidilleen kilokaupalla virkkauslankaa. Niistä tuli verhot melkein jokaisen lapsen ikkunaan.
Pienenä, kun äiti opetti virkkaamaan, ihmettelin moneen otteeseen miten mummu on kerinnyt virkata meillekin noin monta isoa verhoa, vaikka oli maatalon emäntä. Syykin selvisi sitten.
- 21.
-
”Terapeuttien taksat lienevät luokkaa 50 euroa tunti, pääkaupunkiseudulla varmaan enemmän. Siitä menee sitten kulut ja verot.”
Sen kummemmin tiedustelematta tiedemiehen mahdollista suhdetta alaan, uteliaisuudesta tekisi mieli kysyä, että mitkä ovat nuo kulut…?
- 22.
-
Ainakin tuo Freudilainen psykologia on silkkaa roskaa. Mielestäni se kertoo enemmänkin kehittäjän itsensä omista ongelmista ja mielenliikkeistä kuin tieteellisesti ihmisen mielenliikkeistä. Freudillahan oli huumeongelma.
- 23.
-
Inhimillistä (inhomillistä) iltaäivälehtien uutisointitavassa on rahan takominen. Kassa pannaan kilisemään ihmisten surulla ja ahdistuksella
- 24.
-
Aavo Pahonen, Freudin aatokset ovat sikäli mennen talven lumia, että niiden intohimoisesta puolustamisesta tai roskaksi julistamisesta ei ole enää juuri muuhun kuin myötänoloutta herättämään. Toisaalta vakavasti otettavat tieteelliset teoriat ihmisen mielenliikkeistä antavat edelleen odottaa itseään, mikä on tietenkin sääli (no, jos joku on kuullut sellaisesta, niin antakoon kuulua).
- 25.
-
”Ainakin tuo Freudilainen psykologia on silkkaa roskaa. Mielestäni se kertoo enemmänkin kehittäjän itsensä omista ongelmista ja mielenliikkeistä kuin tieteellisesti ihmisen mielenliikkeistä. Freudillahan oli huumeongelma.”
En nyt menisi Freudia ihan täysin tyrmäämään. Päinvastoin, sanoisin että mies oli nero. Freud korosti seksuaalisuuden merkitystä. Eikö seksuaalisuus ole tärkeä osa ihmistä? Freudin mukaan lapsi on seksuaalinen olento. Eikös tämä ole jo arkijärjelläkin selvää, koska lapset ihastuvat toisiinsa. Varmasti Freudin teorioissa on myös paljon kritisoitavaa, sen myönnän toki. Mitä huumeongelmaan tulee, niin siihen aikaan oli kai ihan yleistä ja jopa hyväksyttyä käyttää oopiumia, vai olenko väärässä. Ovathan monet arvostamamme muusikot myös olleet huumeongelmaisia, mutta kyllä silti monet pitävät esim. Beatlesin musiikkia hyvänä. Itse suhtaudun kielteisesti huumeisiin, sanottakoon se vielä.
”Toisaalta vakavasti otettavat tieteelliset teoriat ihmisen mielenliikkeistä antavat edelleen odottaa itseään”
Onkohan asia ihan näinkään? Kyllä monilla filosofeilla ja psykologeilla on ollut asiasta sanottavaa.
- 26.
-
Neuvostoliitossa ei Freudiin uskottu ja nykyäänkin psykoterapiaa pidetään Venäjällä yläluokan vähän höppänänä touhuna, jota kaikkien minkkiturkki- ja puudelirouvien pitää kerran kokeilla, mutta mihin ei kannata sen kummemmin ripustautua.
- 27.
-
Aaro, olisi ehkä pitänyt selventää tuota ”vakavasti otettavaa tieteellistä teoriaa”: jos Aavon jynkeässä hengessä katsomme, että ihmisen mielenliikkeistä on puhuttava tieteellisesti ja että Freud (ja tietenkin kaikki filosofointi) on epätieteellistä roskaa, niin kokonaiskuva ihmismielestä tahtoo jäädä köyhäksi.
- 28.
-
Kieltämättä itseäni hieman kyynisenä ihmisenä bussiturman aiheuttama toimenpiteiden tsunami lähinnä nauratti. Siis kuolemat ei naurata mutta kaikki median ja erillaisten organisaatioiden meuhkaaminen asian ympärillä. Valtava koneisto pyöräytettiin käyntiin uhrien auttamiseksi. Hieman ihmetytti tarvitsivatko kaikki autetut apua ja missä mittakaavassa? Kaikki terapeutit yms. hyökkäsivät onnettomuudessa osallisena olleiden ja muiden etäisestikin asiaan liittyneiden kimppuun kuin parhaat keltaiset journalistit. Tapahtuman mittakaava verrattuna normaaliin meininkiin kotomaassa esim. noin kuusi viinaan kuollutta joka päivä….20 000 nälkään yms maailmassa…. missä olisimme jos kaikkiin asioihin reagoitaisiin niin kuin tehtiin tähän yhteen tapaukseen. Kyseessä oli mielestäni organisaatioiden kilven kiilloittelu tsunami flopin jälkeen, ylimitoitettu mainostemppu.
Turtiainen