Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Politiikka, Kansainväliset suhteet, Maailmanpolitiikka

Korea, Pohjois-Korea, kommunismi, totalitarismi, kylmä sota, diktatuuri

Tuoreen lehtiuutisen mukaan Pohjois-Korean edustusto Suomessa on ilmoittanut, että maassamme juhlitaan rakkaan johtaja Kim Jong-Ilin syntymäpäiviä. Siis hetkinen? Pohjois-Korea ilmoittaa tuosta vain, että Suomessa juhlitaan? Selvä. Hyvä kun kerroitte, muuten en olisi tiennytkään juhlivani. No, leikki leikkinä: kyllähän Suomessa on ihan kotimaisia kansalaisia, jotka ovat valmiita osallistumaan juhlintaan. Onhan meillä vieläkin jossain juche-aatteen opintopiiri, ja netistäkin löytyy jotain vaihtoehtoisia uutisia, joiden avulla pysymme yhteydessä mm. juuri pohjoiskorealaisiin näkemyksiin maailman menosta.

Pohjois-Korean virallinen käsitys on, että kaikki ihmisoikeuslöpinä on maan sisäisiin asioihin sekaantumista ja että maassa ei ole mitään nälänhätää. Ja jos on, niin se on vain amerikkalaisten imperialistien syytä. Ja sitä paitsi Yhdysvalloissa on kahta kauheampi nälänhätä, siitä vain ei kerrota mitään imperialistien hallitsemissa tiedotusvälineissä. Ja jos Yhdysvalloista tulee Pohjois-Koreaan ruoka-apua, se johtuu vain siitä, että savijaloilla hoipparoiva imperialistinen sortajavaltio yrittää ennen lopullista romahdustaan tyynnytellä koko maailman suurenmoisinta sosialistista paratiisia. Nih. Uskokaa nyt.

Nyt kun olen tehnyt velvollisuuteni ja kertonut kommunistisen totuuden, voinkin kapitalistisena käärmeenä ja korruptoituneena mätäklimppinä siirtyä syöttämään lukijoilleni imperialistien pajunköyttä, siitähän CIA minulle maksaa huimia summia verottomalle pankkitililleni Cayman-saarille.

Pohjois-Koreasta puhuttaessa kukaan ei unohda korostaa maan luonnetta kylmän sodan ulkomuseona. Kliseehän tuo on, mutta, heh, niin totta, ettei ole tottakaan (olen aina halunnut sanoa tämän). Kuten aikoinaan Saksan, myös Korean jakaa kahtia aselepolinja, joka ei oikeastaan ole raja, koska minkäänlaista rauhansopimusta ei ole allekirjoitettu. Korean sodan aseleposopimus tehtiin Panmunjomin kylässä, jota ei nyttemmin tietenkään ole asutuksena olemassa, koska parin kilometrin levyinen demilitarisoitu rajavyöhyke on tyhjennetty asukkaista - se onkin muuttunut käytännössä luonnonpuistoksi, jossa arvellaan majailevan jopa lähes sukupuuttoon kuolleita itäaasialaisia kissapetoja, amurinleopardeja. Kilometrin päässä Panmunjomin kylän alkuperäisestä sijaintipaikasta on ns. yhteisturvallisuusalue, ”neuvottelukylä”, jossa Koreoiden edustajat tapaavat ollakseen keskustelevinaan maiden yhdistämisestä (hahhahhaa), mutta myös puhuakseen asiaa käytännön kysymyksistä, joissa kyllä voidaan päästä yksimielisyyteen (luultavasti sillä periaatteella, että pohjoinen saa ylettömät määrät ruokaa ja rautakauppatavaraa vastineeksi jokaisesta mitättömimmästäkin sovinnoneleestä).

Pohjois-Korean poliittinen järjestelmä on sitä tavanomaista kamaa, joka on jo niin nähty sekä Itä-Euroopassa että Neuvostoliitossa, jos kohta sorto ja julmuus on yhä aivan toista luokkaa kuin loppuaan kohti väsyneessä Neukkulassa. Kuten useammassa kuin yhdessä itäeurooppalaisessa maassa, myös Pohjois-Koreassa toimii eräänlainen monipuoluedemokratian proteesi, jonka tarkoituksena on antaa ymmärtää, että maan ”sosialismia” tukee kommunisteja laajempi ja kirjavampi ”työväenliike”. Itäeurooppalaisissa maissa valtaapitävän puolueen nimestä oli kommunismi piilotettu ainakin Puolassa, jossa sitä kutsuttiin yhtyneeksi työväenpuolueeksi, ja Itä-Saksassa, jossa sen nimi oli sosialistinen yhtenäisyyspuolue.

Molemmissa tapauksissa yritettiin lainata legitimiteettiä neuvostovaltaa edeltäneiltä suurilta sosiaalidemokraattisilta työväenpuolueilta. Lisäksi kommunistipuolueen rinnalla toimi muutama apupuolue, joiden oli tarkoitus antaa uskottavuutta retorisille puheille työläisten, talonpoikien ja älymystön laajasta liittoumasta - Itä-Saksassa tämä pelleily meni niin pitkälle, että siellä toimi jopa ”työläisvallan” puolelle liittyneiden ”kansallismielisten” puolue, jonka nimi (joskaan ei lyhenne) oli sama kuin länsisaksalaisen uusnatsipuolueen.

Luonnollisesti kaikki nämä ”puolueet” kuuluivat osana kommunistien johtamaan yhteistyörintamaan tms. Ainakin Itä-Saksan puolella myös kommunistipuolueen naisjärjestöllä ja nuorisojärjestöllä oli oma kommunistipuolueesta erillinen valtiopäiväedustuksensa, ihan vain jotta sylikoirapuolueet eivät vahingossakaan voisi nousta uhkaamaan kommunistien ehdotonta enemmistöä.

Pohjoiskorealainen muunnelma tästä huiputuksesta on, että kommunistipuolueen, tai mikä pirun työväenpuolue se siellä lieneekään, ohessa parlamentissa on edustus myös sosiaalidemokraateilla että eksoottisemmalla chondolaisten puolueella. Chondolaisuus on, tai oli, perinteisestä korealaisesta kansanuskonnosta ammentava uskonnollis-poliittinen liike, jossa oli sekä sosialistisia että nationalistisia piirteitä. Hyvin karkeasti voidaan sanoa, että chondolaisen puolueen läsnäolo Pohjois-Korean parlamentissa on hieman samantyyppinen ilmiö kuin jos Kiinan valtiopäivillä istuisi kommunistipuolueen lisäksi boksarien tai taiping-kapinallisten puolue. Luonnollisesti sekä sosiaalidemokraatit että chondolaiset ovat Pohjois-Koreassa käytännössä pelkkiä kommunistipuolueen kumileimasimia, mutta chondolaisen liikkeen merkityksestä 1940-luvun Koreassa kertoo jotain se, että Pohjois-Korean vallanpitäjät vaivautuivat varastamaan liikkeen ja tunnukset omaan käyttöönsä.

Pohjois-Korea kutsuu kommunistista ideologiaansa nimellä juche, joka viittaa oman tien kulkemiseen, autarkkisuuteen ja erillisyyteen. Voimakas, rasistinen nationalismi onkin oleellinen osa diktatuurin sielunmaisemaa - ei puhettakaan mistään maailman työläisten veljeydestä. Tämä on ilmeisesti vanha piirre. Edes neuvostoarmeijaan ei suhtauduttu erityisen kunnioittavasti silloinkaan, kun Neuvostoliitto vielä oli pystyssä ja virallisesti Pohjois-Korean liittolainen. Pohjimmiltaan neuvostoliittolaiset nähtiin alempana rotuna, vaikka näillä olikin kaikenlaisia hienoja pelejä, vehkeitä ja ennen kaikkea pyssyjä plakkarissaan - joskus rasismi kävi niin ilmeiseksi, että neuvostoarmeijan edustajat tekivät virallisia valituksia asiasta. Nykyään taas Pohjois-Korean edustajat saattavat kansainvälisissä konferensseissa tulla moittimaan etelän edustajia siitä, että eteläkorealaiset tytöt naivat alempirotuisia länsimaalaisia ja laimentavat siten jaloa korealaista verta.

Niin että hyvää syntymäpäivää vaan, rakas johtaja Kim Jong-Il.

Panu Höglund