Suku(nimi) on pahin
18.6.2008
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Irlanti
Yksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi käännyin vanhoilla päivilläni feminismiä vastaan, on ollut naisasiaväen tapa esittää ihmisille jatkuvasti moraalisia vaatimuksia, joilla ei ole mitään muuta perustetta kuin feminismin omat ideologiset rakennelmat. Kellään tuskin on mitään esimerkiksi naisten vapautta vastaan - jos vapaus sitten todellakin tarkoittaa kasvavia mahdollisuuksia rakentaa omasta elämästään itsensä näköinen. Mutta tarkoittaako se? Ei todellakaan. Feministin mielestä ”vapaus” on sitä, että hänellä feministinä on vapaus päättää siitä, mitä kaikkien muiden naisten vapauteen kuuluu, ja syyllistää moraalisaarnoilla heitä, jos he eivät elä hänen oppiensa mukaan. Yksi tämän moralisoinnin ulottuvuuksista on sukunimikysymys.
Tuoreessa Voima-lehdessä (joo joo, tunnustan: kyllä minäkin joskus luen sitä sanoinkuvaamatonta liparetta) kielitieteilijänä esiintyvä nais-”tutkija” paheksuu tällä kertaa sitä, että vaikka naisilla on nykyään lain takaama oikeus säilyttää oma nimensä avioliitossa ja mies voi ottaa vaimonsa nimen, käytännössä vain viidesosassa avioliitoista vaimo säilyttää oman sukunimensä, ja vaimon sukunimen ottaa vain pari prosenttia aviomiehistä. Eihän se tämmöinen tietenkään käy päinsä. Pitäisi varmaankin ottaa feministisen ”tutkijan” mieliksi käyttöön kiintiöt: tänä vuonna vain niin-ja-niin monta morsianta saa ottaa miehen sukunimen, ja jos haluatte mennä naimisiin, kannattaa vaan kiltisti omaksua naisen nimi yhteiseksi.
No, viis siitä, mutta feministeissä ihmetyttää taas kerran heidän läpiprovinsiaalinen otteensa: tämäkään ”kielentutkija” - osanneekohan mitään muuta kieltä kuin suomea ja englantia? - ei tunnu olevan tietoinen siitä, miten paljon erilaisia sukunimikäytäntöjä maailmalla on ja on ollut - ja millaisia nimiä niissä kaikkein miesvaltaisimmissa maissa käytetään. Patriarkaalisuuttakin voidaan ilmentää monella tavalla. Arabialaisessa kulttuurissa, joka on kuulemma melko miesvaltainen, nimeen kuuluu etunimen lisäksi yleensä patronyymi (”sen-ja-sen poika/tytär”), teknonyymi (”sen-ja-sen äiti/isä”) sekä erityyppisiä heimo- ja liikanimiä; varsinaiset sukunimet ovat alkaneet kehittyä vasta viime aikoina länsimaisen kulttuurin vaikutuksesta. Arabialainen kulttuuri oli alkuperäisimmillään ja alkuvoimaisimmillaan beduiinien heimo- ja klaanikulttuuria, ja patronyymit ja teknonyymit olivat hyvinkin käytännöllinen menetelmä selvittää asianomaisen tarkka sijainti heimon sukupuussa ja herrahississä.
Varsin monilla kansoilla on ollut tapana antaa vaimon säilyttää sukunimensä naimisiin mennessä - mutta nämä kulttuurit eivät ole välttämättä olleet erityisen tasa-arvoisia saati naisvaltaisia. Irlannin iirinkielisellä maaseudulla sukunimet jäivät pitkälti pois käytöstä kirkonkirjojen ulkopuolella 1800-luvun aikana; tavallisempi tapa siellä oli ja on edelleenkin ihmisten nimeäminen viittaamalla heidän vanhempiin sukulaisiinsa. Toisin sanoen jos meillä on Pádraig-niminen mies, jonka isä on nimeltään Cathal, isoisä Máirtín, isoisän isä Proinsias ja isoisän isoisä Dónall, häntä saatetaan kutsua nimellä Pádraig Chathail Mháirtín Phroinsiais Dhónaill, ts. Dónallin Proinsiasin Máirtínin Cathalin Pádraig. (Tämä järjestelmä tunnetaan toki meiltäkin - kun isoäitini kävi ensimmäisen kerran tapaamassa tulevan miehensä sukulaisia Ylihärmässä, eräs kylän rouvista esiteltiin hänelle ”Eetun Jussin Hilmana”.) Välttämättä nämä nimiketjut eivät perustu isien nimiin: jos jossain sukupolvessa äiti on kylillä tunnetumpi kuin isä, silloin tietysti nimetään sukulaiset hänen mukaansa. Niinpä esiintyy sellaisiakin nimiä kuin Pádraig Mháire Bhán - ”Vaaleatukkaisen Máiren Pádraig”. Nykyään iirinkielisellä maaseudullakin harrastetaan usein englanninkielisiä etu- ja lempinimiä, mutta vanha nimeämistapa on yhä käytössä, kuten kansanlaulaja Nan Tom Taimín de Búrcan musiikki-ihmiselle sopivan rytmikkäästä nimestä näkee.
Aikaisemmin iirinkielisellä maaseudullakin käytettiin sukunimiä, mutta siihen aikaan vaimo ei ottanut miehensä nimeä, vaan piti omansa avioliitossakin. Tämä oli vanha, ilmeisesti englantilaisten maahantuloa edeltäneisiin muinaisiin kelttiaikoihin palautuva tapa, jota irlantilaisen nationalismin riveihin liittyneet feministit pitivät osoituksena irlantilaisen kulttuurin luonteenomaisesta tasa-arvoisuudesta verrattuna viktoriaaniseen englantilaisuuteen. Valitettavasti tämäkin oli jossain määrin harhakuva. Esimerkiksi Peig Sayers (tai Maighréad Nic an tSaoir, jos niin haluatte), iirinkielisen omaelämäkerrallisen muistelmakirjallisuuden klassikko, piti kyllä naimisiin mennessä oman nimensä (hänen miehensä sukunimi oli Ó Guithín), mutta eli yhteisössä, jossa naisihminen oli suurin piirtein kynnenmustuaisen väärti mieheen verrattuna. Kun saarelta tuli kolme kalastajaa kosimaan teini-ikäistä Peigiä - tuleva aviomies otti näet mukaan kaksi kaveriaan henkiseksi tueksi - Peig katseli näitä poikia miltei jumaloiden ja ajatteli, että jokainen heistä olisi liian hyvä mies hänelle, vaikka hän olisi seitsemän kertaa parempi nainen (bhí gach aon duine acu rómhaith d’fhear domsa dá mbeinn seacht n-uaire níos fearr ná mar a bhíos). Se, että Mies, tuo jumalallinen olento, ylipäätään osoitti arvoisaa huomiotaan Peigille, oli jo sinänsä suuri ihme ja kunnia.
Espanjankielisten maiden nimikäytäntö tunnettaneen Suomessa jo laajalti: siellä kaikilla on sekä isän että äidin sukunimi. Varsinaisena sukunimenä pidetään lähtökohtaisesti isän nimeä, mutta monet kuuluisat espanjalaiset ja latinalaisamerikkalaiset tunnetaan suuressa maailmassa juuri äitinsä nimellä, koska isän nimi sattui olemaan niin tylsä ja tavanomainen. Kuuluisin esimerkki on tietenkin taidemaalari Picasso, jonka koko nimi oli Pablo Ruiz Picasso - Ruiz on sen verran yleinen nimi, että taiteilijaindividualismi pääsi paremmin oikeuksiinsa äidin nimen alla. Tavallisesti lapset saavat kummaltakin vanhemmaltaan perinnöksi näiden isännimen - esimerkiksi jos vanhempien nimet ovat Pilar Rodríguez García ja Miguel López Pastor, heidän poikansa Guillermo ja tyttärensä Alicia saavat koko nimikseen Guillermo López Rodríguez ja Alicia López Rodríguez. Vanhemmat saavat laillisesti kuitenkin päättää toisin - jos he niin haluavat, lapset voivat olla sukunimeltään vaikkapa Pastor García. Perinteisesti espanjankielisissä maissa onkin kikkailtu lasten sukunimillä melkoisesti: näille on saatettu esimerkiksi antaa jonkin tunnetun suvun harvinainen ja arvostettu nimi, jos se on sattunut olemaan jollakulla isovanhemmista.
Italiassa vaimo yleensä säilyttää oman nimensä mennessään naimisiin. Tämä ei luonnollisesti tarkoita, että Italia sen enempää kuin Espanja tai latinalaisamerikkalaiset maat olisi erityisen tasa-arvoinen. Lapsuudessani, kun muslimeita ja neekereitä ei vielä voitu syyttää kaikista maailman raiskauksista kuten nykyään on tapana, muistan lukeneeni jostain värikkäästä viikkolehdestä artikkelin väkisinmakaamisrikoksista Italiassa. Siellä nuoret raiskaajasällit pääsivät muistini mukaan kuin koirat veräjästä vakuutettuaan tuomarille, että ”tytön katse huusi seksuaalista tyydytystä”, ja tottahan he reiluina poikina antoivat mitä pyydettiin. Toinen samassa artikkelissa mainittu tapaus oli sellainen, että kaksi nuorta naista olivat joutuneet reippaan nuorukaisporukan kaappaamaksi ja pojat kuljettivat neitoja autossaan pitkin saapasmaata seksileluinaan. Tietyssä vaiheessa pojat huomasivat, että toinen tytöistä ei hengittänyt, ja jättivät kauhistuneina neitokaiset autoon. Näitäkään nuoria naisia ei paljoa tainnut lohduttaa se, että he olisivat saaneet säilyttää sukunimensä jos olisivat menneet naimisiin.
Ruotsalainen journalisti Maud Webster, joka on kirjoittanut hyvin luettavan kirjan Sisilian mafiasta, tulkitsi italialaisen sukunimikäytännön nimenomaan seuraukseksi maan patriarkaalisesta kulttuurista. Hänen mielestään se, että nainen säilyttää isänsä sukunimen avioliitossakin, on merkki isänvallan vahvuudesta. Tyttäret ovat isän omaisuutta naimisiin mentyäänkin ja isällä on heihin määräysvalta. Ja kuten hyvin uskomme, mafiassakin on kyse nimenomaan isänvallan ja patriarkaatin ensisijaisuudesta valtiovaltaan ja oikeusvaltioon verrattuna.
Omalla kohdallani avioliitto on tunnetusti lähiaikoina ajankohtainen. En tiedä, minkä nimiratkaisun kannalle päädymme, mutta minulla ei olisi mitään sitäkään vastaan, että ottaisin vaimoni sukunimen - se on huomattavasti hauskempi ja persoonallisempi kuin omani, ja on hänellä oikein mukava perhekin. Omaan nimeeni olen ollut sikäli tyytymätön, että varsinkin toisella puolella Pohjanlahtea se on vähän liiankin tavallinen ja yleinen. Ruotsinkielisen sukuni kotitila oli nimeltään Högbacka, ja siitä olisi tullut paljon yksilöllisempi nimi kuin Höglundista.
- Embedded SW Designers/Senior Design Engineers (O&M)EB, Elektrobit
- Vikarierande IT-chef Högskolan på Åland
- Testausasiantuntija konsulttiksiExpericon Oy
- AutomaatiosuunnittelijaHR Yhtiöt Oy
- TuotekehitysinsinööriRolls-Royce Oy Ab
- ProjektipäällikköSensire Oy
- ProduktutvecklingsingenjörRolls-Royce Oy Ab
- ICT expert / programmerareOK Indrivning Ab
- TuotantopäällikköNeon2
- ICT asiantuntija/ohjelmoijaOK Perintä Oy
- 1.
-
Miksihän feministi pitäisi naisen sukunimeä ikään kuin miehen nimeä parempana? Sekin kun yleensä on patriarkaalisen nimikäytännön seurauksena naisen isälinjan, ei äitilinjan nimi. Oikeasti feminististä olisi vaatia kaikille pareille kokonaan uutta, voimauttavaa nimeä ja vasta sen jälkeen kategorista äitilinjan mukaista lasten nimitystä. Nykyäänkin lapset muuten saavat rekisteriin ensimmäiseksi aina äitinsä sukunimen. Eräs tuttu nuorukainen hämmästeli taannoin, kun hänelle valkeni olevansa väestörekisterissä virallisesti (nimet muutettu) Kalle Kankkunen, ent. Kenkkunen, vaikka oli kastettu Kankkuseksi. Syy oli tietysti siinä, että hänen syntyessään äitinsä oli vielä nimeltään Kenkkunen, ja hänkin oli väestörekisterissä kasteen rekisteröintiin asti nimeltään Kenkkunen.
- 2.
-
Itse pidin oman sukunimeni naimisiin mennessä ja vaimo halusi ottaa sitten yhdistelmäsukunimen. Eipä minulla olisi sinänsä ollut mitään vaimon sukunimeä vastaan (olisipa päässyt helpomalla kaiken maailman lomakkeita kirjoitellessa, nimeni on kaikkinensa nimittäin aika pitkä), mutta olen omaan nimeeni kiintynyt ja muita samannimisiä ihmisiä ei ainakaan googlen mukaan Suomesta löydy.
Uusi trendi, jonka olen huomannut, on sellainen, että otetaan jommankumman suvun historiasta se yhteinen sukunimi l. molempien sukunimi vaihtuu.
- 3.
-
Panu, toivo hartaasti, että Voima joskus kirjoittaa, että viina on hyvää. Silloin nimittäin minäkin rupean raivoraittiiksi.
- 4.
-
Panu, toivo hartaasti, että Voima joskus kirjoittaa, että viina on hyvää. Silloin nimittäin minäkin rupean raivoraittiiksi.
- 5.
-
Tony kävi ensin pyhällä vuorella ja sitten imi vielä viinin kautta totuutta. Eli in vino veritas. Valaistuminen tapahtui kuin tapahtuikin, ja löytyi pohjimmaisen syy feminismiin: eli feminismin lähde - feminismin atomi. Kyseessä on siis yksinkertaisesti se, että mies on täydellisempi olento kuin nainen. Tämä sekä fyysisiltä ominaisuuksilta että psyykkisiltä. Nainen on siis ihan oikeasti tehty miehen kylkiluusta. Toki poikkeuksiakin löytyy, etenkin mitä tulee hormoniensa vietämiin miehiin, ja muihin nationalisteihin, mutta kyllä niitä hormonien ja muun astrologian vaikutuksissa olevia naisiakin on, ja enemmän. Liekö poikkeuksia olla ollenkaan?
Siinä missä naiselta puuttuu vaikka rintalihakset ja kunnon reisilihakset, heidän päästäänkin puuttuu joitain oleellisia inhimillisiä elimiä. Tämä on femakolle eräänlainen kompa, ja koska hänen älynsä ei riitä pääsemään tähän luonnolliseen lopputulokseen, hänen on kognitiivisesti etsittävä muita selityksiä, ja syitä miehen paremmuuteen.
Ja koska feministi on miestä epätäydellisempi, hän jatkuvasti projisoi tuota epätäydellisyyttään mieheen. Kun mies menestyy jossain paremmin, tai hänellä on enemmän ambitioita, feministin ainoa kognitiivinen selitys on, että kyseessä olisi esim. jonkinlainen munalisä. Tämä on siis eräänlainen ikiliikkuja. Koska fysiikan lakien mukaan mies ei voi olla feministiä huonompi, ja feministi ei onnistu tätä kognistiivisesti ymmärtämään, feministi joko ratkoo tämän piirtämällä sen miesten joukkotuhoon pyrkivän suunnitelmansa tai näkee jatkuvasti jonkinlaista ”miesten priorisointia”.
Kun miesten vessa on yläkerrassa, feministi on varma että se on siellä koska se on parempi vessa. Kun naisten vessa on yläkerrassa, feministi on varma että nyt priorisoidaan miehiä naisten kustannuksella. Kun molemmat vessat ovat alakerrassa, feministi löytää siinäkin epäkohdan, siitä voitte olla varmoja. Oikeastaan mikään ei tyydytä feministiä, ja siksi Tony ehdottaakin kansallista huume-ohjelmaa jossa femakot pakotettaisiin huumeriippuvaisiksi, ja tällä tavalla saataisiin tuo neuroosi kohdistettua muihin objekteihin. Lobotomiakin kelpaa. Tai työleiri Inariin, siellä voi siskot kokeilla sitä ojankaivamista. Sama mitä tulee profeministeihin - ja kyllä, kuten olemme huomanneet, heiltäkin puuttuu jonkinlainen inhimillinen elin aivoista. Sinne Inariin voi ottaa mukaansa ne yliopiston tutkimukset.
- 6.
-
Itä-Suomessa oli 1700-luvulle saakka käytössä italialaistyyppinen sukunimiperinne. Naiset käyttivät isänsä sukunimeä feminiinimuodossa: Puumalainen -> Puumalatar, eivätkä vaihtaneet sukunimeä myöskään naimisiin mennessään. Kaunis perinne, jota nykylainsäädäntö ei mitenkään mahdollista.
Sinänsä, jos olisin naisasiaihminen, kannattaisin itäsuomalaista perinnettä. Tuohan se hienolla tavalla esiin naiseuden. :-)
- 7.
-
@1
Feministiksi itseäni kutsuvanakaan en ymmärrä mitä merkitystä nimellä on minkään kanssa. Eri asia on, mikäli nimikäytäntö on niin vahva, että naiselta (tai mieheltä) edellytetään toisen osapuolen nimen ottamista. Näin ei kuitenkaan ole. Ihminen on vapaa tekemään nimellään mitä lystää. Ainoa mielestäni aiheellinen feministinen oljenkorsi tämän aiheen tiimoilta löytyy halusta saada nimen valitseminen näyttäytymään ihmisille juuri niin vapaaehtoisena ja triviaalina kuin se on. Kaikki eivät nimittäin ole samaa mieltä; toistenkin puolesta - siksi keskustelu. Mitä Tulvaan tulee, useimmat siihen päätoimitetut jutut ovat myös itseäni vähemmän liberaaleille feministeille tuskastuttavan vitsikkäitä ja yhteiskunnallisiksi kannanotoiksi asenteeltaan ala-arvoisen väkivaltaisia. Lehdykästä henkii tiukka julkaisupolitiikka ja ideologinen kuri.On ilmeisesti osa tämän PANUhuoneen styylausta puhua feminismistä yhden nimen alla ja ikäänkuin yhteiskuntakriittisesti yhtenäisenä rintamana. Ainakin vaatisi melkoista ajatuksen akrobatiaa ja silmänkääntötemppuja todella karsia ja niputtaa feministejä siten, että oma ihanne- tai uhkakuva siitä, mitä feministit todella ovat täyttyisi. Väistämättä ajaudun pohtimaan voiko kirjoittaja todella vilpittömästi itsekään uskoa kärjistyksiinsä; niillä kun on vain hyvin osittainen kosketuspinta siihen maailmaan, jossa itse elän. Rajansa analyyttisellä suvaitsevaisuudellakin. En itsekään käsittele poliittisesti viimeiseen asti juuri tuota Panun usein kuvaamaa kulttuuriradikalismia minkään luokan feminisminä. Mielestäni kraiveliin kiinni käymistä ei tarvitse suvaita. Uusimmassa Cityssä on muuten Tulvan Moilasen haastattelu. En ymmärrä kuinka vapautta voidaan ajaa yksityiselämää koskevilla moraalikielloilla. En ole sitä mieltä, että voidaan. Irvikuva.
- 8.
- 9.
-
Syy, miksi länsimaisessa kulttuurissa vallitseva käytäntö on miehen sukunimi, on yksinkertainen: miehen sukunimi tarkoittaa, että isä on tunnustanut lapsensa, ottaa hänestä vastuuta ja on hänen vanhempansa.
Ellei kyseessä ole löytölapsi, niin lapsen äiti tiedetään aina. Isä on epävarma. Tästä syystä se, että mies tunnustaa lapsensa, merkitsee että hänen molemmat vanhempansa ovat tiedossa ja siksi lapselle annetaan isän sukunimi merkiksi siitä.
Lapsen laskeminen äitinsä sukuun merkitsee aviotonta syntyperää - sitä, ettei isää joko ole tiedossa tai ettei isä piittaa lapsestaan ja sen aiheuttamasta vastuusta. Mitä tiiviimpiä sukuyhteisöt ja heimot ovat, sitä tärkeämpää on kuulua isänsä sukuun, ja varsinkin juutalaisilla mamzerim ovat kirjaimellisesti lapsipuolen asemassa.
Elettäessä heimoyhteiskunnassa tai sellaisessa yhteiskunnassa, jossa esivalta on joko heikko tai näkymätön, ihmisen ainoa turva on hänen sukunsa. Turva merkityksessä sekä ”sosiaaliturva” että ”lainsuoja”, sillä tällaisessa yhteiskunnassa ainoa oikeus on voiman oikeus, ja voima syntyy väen vallasta, ja väki puolestaan suvusta ja heimosta. Koska miehet ovat fyysisesti voimakkaampia kuin naiset, pääsääntöisesti parempia sotilaita, aggressiivisempia ja taipuvaisempia laumasieluisuuteen, tällöin on luonnollista laskea suku isän puolelta ja naisen ottaa miehensä sukunimi. Nainutta naista ei siksi lasketa isänsä, vaan puolisonsa, sukuun. Tämä on genealogiassa ja heraldiikassa yleinen sääntö.
Nyky-yhteiskunnassa suvun väkivaltapotentiaalilla ja verikostolla sekä siitä seuraavalla vendettan kierteellä ei enää ole merkitystä, mutta perinteet ovat yleisesti paljon lujemmassa kuin lait. Tästä syystä naiset yhä tänäänkin ottavat miehensä sukunimen mennessään naimisiin.
Löytölapsille on perinteisesti annettu sukunimeksi se paikka, josta heidät on löydetty.
- 10.
-
Eilisen Pravdan kakkossivulla oli kirjoitus, jossa todettiin nuorten naisten ymmärtävän tasa-arvolla ensisijaisesti valinnanvapautta. Mikä siis tarkoittaa vapautta valita myös toisin kuin feministisiin dogmeihin jämähtäneet (mutta äänekkäät) kellokkaat.
Oikeassa Olijat tulkitsevat tämä petturuudeksi tai puhuvat backlashista. Saat siis valita vapaasti, kunhan valitset meidän tarjoamista ”vaihtoehdoista”. Toivon, että tämä on pystyyn jäätyvien dinosaurusten viimeisiä mölähdyksiä.
- 11.
-
Minun mielestä nämä lauseet ”backslashista” ja että jonkinlainen ”perinteinen maskuliinisuus” vetäisi viimeisiä henkiään kuulostaa mitä ihmeellisemmältä mytologialta. Määrittelemättäkin kyseessä on lähinnä täysin tyhjiä feministis-myytiisiä fraaseja. Kuulostaa siltä, että tuollaisia toteamuksia esittävät henkilöt eivät muodosta nitä mielipiteitään ja muita havaintojaan juurikaan muualta kuin sieltä yliopistojen käytäviltä tai omista tutkimushuoneistaan.
- 12.
-
Feministejä pitäisi panna pyllyyn etteivät vaan lisäänny!!!
- 13.
- 14.
-
Englannin aristokratiassa sukunsa viimeinen naisjäsen antaa nimensä jälkeläisiilleen yhdysnimeksi, siis äidin edustaessa viimeisenä kuolemassa olevaa sukua. Tämän kehityksen myötä on sittemin syntynyt jopa yksi
viisiniminen versio,Temple-Nugent-Brydges-Chandos-Grenville. - 15.
-
Osoitteessa http://www.vrk.fi on nimipalvelu, josta voi katsoa paljonko mitäkin nimeä on Suomessa yhteensä ja erikseen miehillä, naisilla, nykyisenä ja entisenä nimenä ja elävillä ja kuolleilla. Viittä pienemmät määrät on salattu.
- 16.
-
Venäjänkurssilla opetettiin lisäksi, että Venäjällä etunimen ja sukunimen lisäksi kaikki - myös naiset - saavat ikään kuin toiseksi nimekseen ”isännimen”, eli isän nimestä sukupuolelle johdetun nimen. Voi!
- 17.
-
@16, ”Venäjänkurssilla opetettiin lisäksi, että Venäjällä etunimen ja sukunimen lisäksi kaikki - myös naiset - saavat ikään kuin toiseksi nimekseen ”isännimen”, eli isän nimestä sukupuolelle johdetun nimen.”
Tuliko tämä sinulle yllätyksenä?
Oletko lukenut yhtäkään vanhaa venäläistä romaania?
- 18.
-
Tuli, ja olin yhden lukenut aikaisemmin, mutten kiinnittänyt huomiota sellaiseen. Ehkä se ei ollut tarpeeksi vanha.
- 19.
-
Minun mielettäni kaikki maailman -ittit ovat ihan hölömöjä. Kuten ovat myöt heidän provoihinta takertujat.
Tättäkin tekttittä vedetään linjoja yktittäitten raitkauttapautten ja tukunimikytymykten välille (huumoria?) tai muinaitten yhteitöjen nimikäytäntöjen ja muinaitten yhteitöjen tata-arvottomuuden sekä nykypäivän välille.
Panukin tanoo että:
”Minulla ei ole mitään velvollisuutta toimia julkisuuskanavana niille, joiden maailmankuvaa pidän kuvottavana.”
Toitaalta tanotte että:
”Feministin mielestä ”vapaus” on sitä, että hänellä feministinä on vapaus päättää siitä, mitä kaikkien muiden naisten vapauteen kuuluu, ja syyllistää moraalisaarnoilla heitä, jos he eivät elä hänen oppiensa mukaan.”
Eli vain teillä on oikeus määritellä ei-kuvottava maailmankuva? Välillä tuntuu että kirjoitatte joka toitetta tektittänne feminitteittä joten ihan hyvänä julkituutkanavana olette ilman velvollituuktiakaan toimineet.Litäkti tanotte että:
”Yksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi käännyin vanhoilla päivilläni feminismiä vastaan, on ollut naisasiaväen tapa esittää ihmisille jatkuvasti moraalisia vaatimuksia, joilla ei ole mitään muuta perustetta kuin feminismin omat ideologiset rakennelmat.”
Toitaalta yhdettä viimeitimmättä kirjoituktettanne ehdotatte moraalivaatimutta täytpäihteettömyydettä kaikille alle kolmekymppitille. Iti kuitenkin tanoo että lati viiniä tilloin tällöin yttävien ketken on hyväkti. Enkö tiit ymmällä mitä on jonkun oman näkemykten moraalinen vaatimut muille tai ideologinen rakennelma?Nytkö ymmärtin tanonnan ”pata kattilaa toimaa”?
Mutta nämä feminittit ja tinä Panu. Ei aina tarvitte yrittää olla niin viitat. Pitäkää vaikka yhteitloma ja menkää pallomereen. Te on kivaa.
T: Ville 6-v
- 20.
-
Panu, oletkos jo lukenut Rosa Meriläisen nettikolumnin?
http://blogit.hs.fi/rosa/?p=37
Eikös houkuttelisi kastamaan virtuaalisen sulkakynäsi virtuaaliseen rikkihappoon? - 21.
-
Mitä järkeä on vaihtaa oma nimensä - siis tavallisesti isän sukunimi - miehen - tai vaimon isän nimeen vain sillä perusteella että mennään naimisiin…Helvetin tyhmää!
- 22.
-
Minusta ei mitään järkeä, mutta siitähän tässä ei ole kysymys, vaan siitä, saako jokin feministinen ajatuspoliisi määrätä, mitä ihmiset tekevät.
- 23.
-
Feminismi on sairaus - mielisairaus.
- 24.
-
Samaa mieltä :).
- 25.
-
En ylipäätään ymmärrä miksi sukunimi pitäisi vaihtaa miksikään vaikka menisi naimisiin. Samana ihmisenä sitä säilyy vaikka pappi tai tuomari miten siunaisi.
- 26.
-
”Samana ihmisenä sitä säilyy vaikka pappi tai tuomari miten siunaisi.”
Mitä väliä sillä omalla nimellä sitten on? Että eikö ole ihan sama vaikka sen nimen vaihtaisi, kun ei siinäkään muutu miksikään omalta olemukseltaan? - 27.
-
http://www.feministinenaloite.org/
Mitä mieltä?
- 28.
-
”http://www.feministinenaloite.org/”
Ei, ei, ei.
Ei mitään konkreettista miehille, vain pelkkää naisasiaa, kuten feministeillä aina. Tasa-arvoa ei näin yksipuolisella ja puolueellisella politiikalla toteuteta.
- 29.
-
Ihminen valitkoon itselleen taitelija(suku)nimen fantasiapohjalta tullessaantäysi-ikäiseksi, niin ei tarvis tätäkään iänikuista aihetta miesten ja naisten kautta periytyvistä nimistä pohtia hirveesti ! Hyviä nimiä on maailma täynnä vaikka Männynkäpy ja Metsäpolku, Kesätuuli tai Talvimyrsky jne. loputtomasti.
- 30.
-
”21.
Mitä järkeä on vaihtaa oma nimensä - siis tavallisesti isän sukunimi - miehen - tai vaimon isän nimeen vain sillä perusteella että mennään naimisiin…Helvetin tyhmää!
20.6.2008 klo 09.41, genealogius (vierailija)”
Kulttuuriimme kuuluu, että suvun maine periytyy miespolvessa. Se, jos voit kertoa että vaarivainaa isän puolelta oli kova pappa, joka oli talvisodassa jne.. tarkoittaa samalla sitä, että a) vaarin kiveksiä ei ammuttu tohjoksi ja b) isäkään, jos ei varsin mikään YTM, ei ainakaan mikään tuhkamuna sentään ollut, kun säkin tähän maailmaan putkahdit. Tästä todisteena sukunimesi, sikäli että se on säilynyt samana väh. kolmessa polvessa. Se kertoo ainakin 3:n miehen ketjusta, jotka panivat siemenet peltoon.Lyhyt tiivistys: Evolutiivisesti sukunimen säilyminen kertoo siis laadukkainen miesten ketjusta, miesten, jotka sukupolvi sukupolven jälkeen saivat ennemmin tai myöhemmin piparia.
Miksei samaa voida yleistää naiseen. Nainen saa aina, nykyään jopa spermapankista, jos ei mistään muualta.
Mutta jos sukunimesi matkan varrella vaihtui,voi se herättää epäilyksiä siitä, että mummosi olikin lotta, joka pani sodassa kalapuikkoviiksialppijääkäriä, tuloksena avioton äitisi, ja sait sukunimesi häneltä, koska isäsi oli 60-luvun yliopistohippi, joka antoi periksi äitisi vaatimukselle antaa sulle äitisi tyttönimi. Tai mikä pahinta, saatoit saada nimesi joltain bodarilta, jos olet oikein nuori. Siinä tapauksessa isyystesti saattaa olla paikallaan, ennen kuin aloitat sukututkimuksen.
- 31.
-
Niin, Panuhan siis ilmeisesti on niin tasa-arvon miehiä, että aikoo luopua Höglundistaan ja ryhtyä Kupariksi? Panu Petteri Kupari, ei paha. Rimmaa. Joskin Panu Höglundhan on jo tätä menoa kohta brändi. Kannattaako siitä luopua? Tiedä vaikka kohta myytäisiin Panu Höglundia Björn Borgin rinnalla, hähää. Siinä ois feministille ihmettelemistä, kun vetäis hoitonsa housuja alas tasa-arvobileiden jatkoilla. En tiedä tulisko pimppaa enää.
- 32.
-
Ainakin länsisuomalaisessa nimistössä tunnetaan paljon matronyymejä varsinaisesti merkityksellisessä - aikanaan merkityksellisyys liittyi lähinnä maanomistukseen - mielessä. Jos on Anttiloita ja Heikkilöitä on myös Annaloita ja Maijaloita. Ja itäisemmiltä mailta löytyy Erastoteneen mainitsema, asiakirjalähteissä melko lyhytaikaiseksi jäänyt, kielellisesti mitä kaunein perinne.
Kun asia oli omalla kohdallani ajankohtainen, sekä puolisoni että minä päädyimme pitämään alkuperäiset sukunimemme. Päätös sai konservatiivisimpienkin - ei suinkaan kanallis-ankallismielisessä vaan historiallis-harmittoman heimohengellisessä mielessä - sukulaisten taholta mitä suurimman kiitoksen, oma nimeni kun sukuoppineiden mukaan viittaa vanhaan Laatokan-Karjalaan ja puolisoni nimi Kannakselle. Molempien suvuista olisi ollut lain sallimissa puitteissa kaivettavissa vaikka mitä kansallisromanttisia sovitelmia, mutta erilaiset maat ja järvet saavat kuulua oman aikansa historiaan.
Panu, sinun ehtaan punkkarityyliisi - tämä kaikella arvostuksella sanottuna - sopisi kyllä ottaa emännän nimi. Ainakin, jos se olisi noin hieno. Kemistinä panisit signeeraten ”Panu Cu” ja siitä se vasta brändi tulisi.
- 33.
-
Koko jutun juju on siinä, mikä merkitys sukunimellä katsotaan olevan ! Sukunimi ei sinänsä anna mitään oikeuksia mihinkään eikä tee perilliseksikään. Siksipä sukunimellä oikeastaan ei ole muuta mekitystä kuin erotteluperuste, erottamaan toisesta, jolla on sama etunimi. Sekaannustahan vain syntyy, jos maassa on 28 kpl Matti Lahtisia tai 54 kpl Jarmo Virtasia, em. arviot tosin vain hatusta tempaistuja.
- 34.
-
@32: Eihän Länsi-Suomessa rahvaalla, eikä edes talollisilla, sukunimiä ollutkaan ennen kuin sukunimilaki pakotti itse kunkin semmoisen ottamaan, runsaat sata vuotta sitten. Talolliset käyttivät tietysti talojen nimiä vähän kuin sukuniminään. Minun kotikylässäni puhutaan ihmisistä yhä rinnakkain sekä paikan- että sukunimimillä, ja muualta muuttaneet ihmettelevät, kenestä nyt sitten onkaan kyse. Ne Maijalat ja Annalat tulivat tietysti sitä kautta, jos talossa ei ollut poikaa perimässä, mutta oli vaikkapa kaksi tasavahvaa tytärtä, Maija ja Anna, joiden kesken tila piti jakaa. Vanhan perintökaaren mukaan näin syntyneet Maijala ja Annala olivatkin alun pitäen sen Maijan tai Annan omaisuutta, vaikka kotivävyt heidän omaisuuksiaan hallitsivatkin. Näistä tuli sitten Maijalan Kaaleppeja tai Annalan Kustaita.
- 35.
-
täsmennys @34:ään: Taisi olla niin, että 1906 vaalilain toimeenpaneminen valtuutti henkikirjoittajat määräämään jokaisen ottamaan itselleen sukunimen. Aiemminkin oli sukunimiä, mutta vain, jos ihminen sellaista jostain syystä tarvitsi.
- 36.
-
Achtung, historiallisessa valossa se, mitä sukunimellä tarkoitetaan, on määrittelykysymys. Nykymuotoinen sukunimi-käsite on Suomessa melkoisen nuori ilmiö. Se tuli pakolliseksi vasta vuoden 1920 sukunimilain (384/1920) myötä.
Entisaikoina se, mitä kutsuisimme sukunimeksi, oli eräänlainen lisänimi ja ilmaisi yksilön viiteryhmää. Siksi talonnimet (jotka taas periytyivät jonkun hyvin muistetun talonomistajan ristimänimestä) toimivat sukuniminä ja varsinkin lännessä sellaisiksi muuntuivat viimeistään 1920 lain myötä. Talonnimi oli sikäli vahva nykymuotoisen sukunimen edeltäjä, että sen oli helppo periytyä sukupolvelta toiselle.
Ammattikuntalaitos ei Suomessa ollut yhtä voimakas kuin esim. Keski-Euroopan kaupunkikulttuureissa, mutta joitakuita ammattiin perustuvia ”sukunimiä” tunnetaan meiltäkin. Kuuluisimpia lienee Turun seudulla ahkeroinut Petrus Murator. Käsityöläisammatti ei välttämättä periytynyt vanhemmilta lapsille, mutta esimerkiksi Seppälä-nimeä jotkut pitävät tällaisena ammattipohjaisena sukunimenä.
Talonnimeen verrattavia ovat kotipaikan mukaan tulevat ”sukunimet”. Mielenkiintoista muuten on, että mainittu Petrus Murator kantaa lähteissä vielä toista ”sukunimeä” de Kymitto, Kemiöläinen. Edes hänen tapauksessaan ammatti ei siis kaikkien kirjurien mielestä riittänyt yksilöimään ihmistä yhteisössään, vaan tarvittiin vielä pysyvämpi sidos eli syntymä- tai kotipaikka osoittamaan paikka yhteisössä.
Tilattoman, samoilla seuduilla pysytelleen, maalaisväestön osalta viiteryhmän yksilöintiin tietysti riitti yleensä pelkkä isännimi (tai joskus äidinnimi). Siinä mielessä Matinpoikakin on eräänlainen ”sukunimi”.
- 37.
-
Hahaa hahaa: Sanoma Yhtiön renkipoika Jukka Hiiro kirjoittaa tämän päivän päivän sataslehdessä, että tatuoitu keski-ikäinen Angelina Jolie nörttielokuvassa Wanted on muka ”jokaisen teinipojan päiväunista temmattu”.
Onko tämä joku profeministinen fetissi? Opinkappale jota jokaisen täytyy tunnustaa? Bodattu keski-ikäinen nainen, jolla on nahkahousut ja tatuointeja ja jonka hiukset näyttävät ripsaantuneelta pölyhuiskulta? Hahahaa.
Panu Höglundia on luetaan nyt siis Sanoma Yhtiössäkin, ja think-tank on päättänyt, sieltä tuutista alkaa nyt tulla twistoutunutta ”teini-poika” propagandaa. Vika on vain siinä, että heidän kolumnisteillaan ei ole persoonaa yltää misään samaan kuin Panu.
Kuka edes lukee Jukkis Hiiroa paitsi joku meikäläinen, jota sen tekstit periaatteen tasolla vituttavat. Suurin osa korkeintaan katsoo, että mitä tuo Jukka nyt taas, ja kääntää sivua.
Tässä on tosinörtin käsityksiä joka pojan unelmoista temmatuista beibeistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Violetta_Blue
Huom.:naapurintyttömäisyys on tärkeä osatekijä, mutta ei mitenkään tarkoin määritelty suure… Höh, jokainen nörtti kyllä tietää. Sen vain silmä sanoo… Otin silti nyt nämä ihan summassa vaan vikipediasta, eikä mennyt kauan löytää, kun aloin selata. Vaan kun lukee valtavirtalehtiä, niin koko ajan yritetään tyrkyttää samoja naamoja. Se on hyi hyi.
T. V.S.
PS. Ja sitten jos alkaa tehdä mieli vähän jotain kypsempää:
http://en.wikipedia.org/wiki/Keisha
…Eli summa summarum, Angelina Joliessa on vikana sama kuin nykynaisissa yleensä, että hän yrittää olla kaikkea yhtä aikaa. Se ei ole tyylikästä.
- 38.
-
Onhan ihmeesti innostuttu elokuva-arvostelusta. Luin saman ja näkisin sen lähinnä kielikuvana, en minään Jolien buustaamisena. Sitä paitsi täällä päin Jolie on yhä aika hot, mutta nää on makuasioita tietenkin…
Ps. ”Twistoutunutta” on suomeksi kieroututunutta tai vääristynyttä, ihan vaan ensi innostumistasi silmällä pitäen.
- 39.
-
Miksi byrokraattien lomakkeissa on postinumerolle koko rivi, mutta sukunimelle noin 2,3 pituinen cm:n lokero? Sovita nyt siihen sitten joku Mäkikuisma-Killinmäki-Töppäräinen-Tuukkonajo ! Mikähän tilanne on 200 vuoden päästä, kun kahdenkymmenen vuoden välein otetaan aina yhdistelmäsukunimi ….nimmarin kirjoittamiseen kuluu puolituntia, Visakuitti on 2 metriä pitkä ja maapallo tuhoutuu, kun kaikki metsät hakataan puhelinluetteloiksi, joita lähetit kantavat….siis eivät KANNA…prkleen tasa-arvohörhöt!
PS Jolienia on pistänyt ampiainen huuleen, kai se on hot…. - 40.
-
On myös syytä muistuttaa Islannin käytännöstä: ihminen määritellään etunimensä mukaan, ns. sukunimi tulee samansukupuoliselta vanhemmalta ja mukana määritelmä poikuudesta tai tyttäryydestä: Olav Haldarson; Karin Sigurddottir. ”Isättömät” poikalapset toki sotkevat koko systeemiä, samoin perinneperhenimet joita Islannissa on nykyjään siinä 35% (ajatelkaa vaikkapa Haldór Laxnessia; islantilaisen ystäväni mukaan sekä hänen poikansa että tyttärensä käyttävät nykyjään ”sukunimeä” Laxness joskin vaikkapa puhelinluettelossa he ovat aakkostettuna ”etunimen” mukaan).
Tai Tanskassa: täällä ihmisillä on etunimi, keskinimi (”mellennavn”) ja sukunimi. Perinteisesti keskinimi on äidin sukunimi tai perhenimi (perhenimi = vrt suomalainen tilannimi), nykyjään vanhemmat valitsevat keskinimen aika vapaasti. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä ihminen valitsee:
a) käyttääkö isän sukunimeä sukunimenään
b) ottaako keskinimen sukunimeksi
c) rupeaako käyttämään nimeä etunimi keskinimi-sukunimi TAI etunimi-keskinimi sukunimi TAI etunimi sukunimi
d pitää nimensä niinkuin se on ollut syntymästä lähtien (ja siten tilaa hankaluuksia; voin kokemuksesta taata!)Jos valitsee vaihtoehdon c), niin naimisiin mennessä pitää valita kumman nimen pudottaa pois, varsinkin jos pariskunta ottaa yhteisen yhteisnimen.
Sekavaa, kyllä? Mutta toimii täällä ihan hyvin, kunhan muistaa kysyä vaikkapa työhaastattelussa mikä on toivottu nimiyhdistelmä…