Plaza

Sibel Kekilli ja porno

23.10.2009
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Hömppä

porno, pornonäyttelijä, pornoistuminen, pornotähtikin on ihminen, Sibel Kekilli, pornotähden oma tahto, pornotähti, seksiviihde, aikuisviihde

Sibel Kekilli käväisi maassamme lyhyellä visiitillä mainostamassa elokuvaa Pihalla, jossa hänellä kuulemma on rooli Tampereelle muuttavana saksalaisrouvana. Alkujaan tämä saksanturkkilainen näyttelijätär tuli kuuluisaksi maanmiehensä Fatih Akınin elokuvan Gegen die Wand pääosasta; kyseessä oli surkuhupaisa tarina turkkilaissyntyisen narkkarispurgun ja Kekillin esittämän nuoren kapinallisen tytön kulissiavioliitosta, jonka tarkoituksena on pelkästään järjestää neidolle mahdollisuus lystäillä ja paneskella vanhempien häiritsemättä. Elokuvan tehtyä Kekillistä kuuluisuuden pahamaineinen skandaalilehti Bild paljasti hänen pari vuotta aikaisemmin esiintyneen pornofilmeissä.

Asian paljastuttua Kekilli itse totesi, ettei siinä ollut paljoa reviteltävää: hän nyt vain oli siihen aikaan nuori nainen vähissä rahoissa, ja sellaisessa elämäntilanteessa tehdään tämmöisiä juttuja. Skandaali ei itse asiassa tunnu haitanneen hänen uraansa vakavien elokuvien näyttelijänä, koska hän aivan ilmeisesti sai laajalti tukea ja myötätuntoa sekä seksifilmien ystäviltä että Gegen die Wandista pitäneiltä. Feministitkin taisivat käyttää tilaisuutta hyväkseen runtatakseen vihattua Bildiä, ainakin kammottavana änkyräfemakkoläpyskänä pitämäni Emman päätoimittaja Alice Schwarzer kuulemma onnitteli Kekilliä vuoden rohkeimmasta teosta, kun tyttö oli uskaltautunut kapinoimaan Saksan suurilevikkisintä lehteä vastaan.

Sittemmin Kekilli on niittänyt mainetta osallistumalla naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisiin kampanjoihin ja moittimalla islamia julkisesti naisvihamieliseksi uskonnoksi ja turkkilaisia miehiä vaimonhakkaajiksi sanakääntein, jotka voisivat jonkun mielestä kuulostaa rasistisiltakin, jos niitä kuulisi ulkopuolisilta. En tiedä, ovatko äärimuslimijärjestöt uhkailleet häntä, mutta kerrotaan, että Turkin konsuli ainakin poistui yhdestä hänen puhetilaisuudestaan naama punaisena ja otsasuonet ratkeamaisillaan. Kellekään tuskin tulee yllätyksenä, että Kekilli pitää itseään jonkinlaisena feministinä; ja rohkenen itse jopa esittää, että pornoelokuvissa esiintyminen on saattanut olla osa sitä emansipaatioprosessia, ankaralakisesta uskonnollisesta ympäristöstä vapautumista, jonka tuloksena hän on päätynyt nykyiseen asenteeseensa ja mielipiteisiinsä.

En sanoisi, että tämän myöntäminen olisi välttämättä vaikeaa meidänkään feministeillemme. Feministit ovat älyllisesti ja moraalisesti juuri niin sekaisin, että he pystyvät paheksumaan pornoa ja epäinhimillistämään pornonäyttelijät hyväksikäytetyiksi tyttöressuiksi, mutta samanaikaisesti ihannoimaan ja ylistämään uransa pornossa aloittanutta naispuolista kuuluisuutta - olipa tämän nimi sitten Sibel Kekilli tai Madonna Louise Ciccone - nerona, joka osaa nujertaa kauhean patriarkaatin käyttämällä sitä hyväkseen. Feministitkin ovat julkkiskultin ohjattavissa: sellaista femakkoa ei löydy, joka kysyisi itseltään saati aatesiskoiltaan, onko hyvä asia, että joku Madonna voi nousta lukemattomien tyttöjen sankariksi ja esikuvaksi vain seksuaalista haluttavuuttaan showbisneksessä määrätietoisesti hyödyntämällä, ei esimerkiksi opiskelemalla ja tutkimalla. Kyllähän Cicciolinakin aikoinaan oli feministien mielestä suuri taiteilija, vaikka esiintyi tarkalleen samoissa pornoelokuvissa ja -lehdissä kuin ne ”riistetyt ja nimettömät” pornotytöt, joiden kurjaa kohtaloa naisasianaiset säälittelivät.

Kekilli tuntuu itse suhtautuvan pornomenneisyyteensä nykyään melko välinpitämättömällä aika aikaa kutakin -asenteella: nuorena oli nälkä ja ruokarahat vähissä, joten piti tuotakin leipäpuuta kokeeksi ravistaa. Vaikka hän on kaikesta päätellen kasvanut kovaotteisessa ja ankarassa muslimiperheessä, hän ei pidä pornomenneisyyttään suurena ja dramaattisena asiana, josta pitäisi kamalasti traumatisoitua ja tilittää. Se ei vain ole iso juttu.

Silloin kun miehenä yrittää selittää feministille, että ehkä tuollainen nuoruuden ajattelemattomuudessa lyhyen aikaa harjoitettu pornoilu tai prostituutio ei välttämättä olisi asianomaisen omasta mielestä mikään ahdistuksen aihe, saa yleensä kuulla olevansa ”tyypillinen mies”, joka ”väittää pornonäyttelijöiden/prostituoitujen nauttivan hommistaan”. Tämä on tietenkin feministin mielestä miehistä ajattelua ellottavimmillaan, ja hän alkaa heti kehottaa miestä myymään peräaukkoaan homoseksuaaleille, ”koska sinä varmaan nauttisit siitä”. Tietenkään en ole sitä mieltä, että pornonäyttelijät tai prostituoidut nauttivat ammatistaan kaikkien partneriensa kanssa tai kaiken aikaa. Mutta ilmeisestikin alalla pyrähtää lyhyesti paljonkin nuoria naisia, jotka eivät vammaudu siitä mainittavasti. Jos he eivät siitä nauti, se ei ole mikään helvetillinen kärsimyskään - potuttaa, että joutuu tekemään paskahommia, siinä kaikki. Juuri tämä tuntuu olevan feministeille mahdotonta käsittää: että seksiammattilaisena toimiminen voisi olla vain arkiharmi eikä osa elämää suurempien kosmisten voimien taistelua, jossa Hyvä Naiseus ja Paha Mieheys törmäävät yhteen.

Toki sekä pornonäyttelijöitä että prostituoituja uhkaavat monet vaarat, niin väkivaltaiset asiakkaat kuin sukupuolitauditkin. Näihin riskeihin tulee suhtautua vakavasti, ja toivoisinkin itse esimerkiksi vastuullisten prostituutioasiakkaiden liikettä, joka sitoutuisi valan velvoituksin käyttämään aina kondomia ja pidättäytymään tartuntariskejä lisäävistä seksuaalisista teoista. Mutta tällaiset konkreettiset ongelmat eivät kiinnosta feministejä, ei liioin seksityöläisten turvallisuuden ja terveyden parantaminen. Feministeille tärkeintä on saada lyödä ideologista rumpua, ei tehdä kenenkään elämää siedettävämmäksi.

Panu Höglund

1.

Änkyräfeministejä varmaankin eniten ahdistaa se, että kaupallinen/maksullinen seksi kaikissa muodoissaan (porno, seksipalvelut, prostituutio) vie naisilta keinon kontrolloida ja hallita miehiä oman seksuaalisuutensa avulla, kun mies voikin halutessaan ostaa sen mitä halajaa jos ei muuten saa.

On muuten kummallista ja perusteetonta, että naisvaltaisista ammattialoista feministit kohdistavat kaiken riistonvastaisen tarmonsa juuri pornoon ja prostituutioon. Ansiotaso ja tuntiliksa on kuitenkin vapaasti työnsä valinneilla prostituoiduilla moninkertainen verrattuna naisvaltaisiin palvelualoihin (myyjät, tarjoilijat, siivoojat, hoitajat, keittäjät), joissa työskentelevien aseman parantamiseksi sukupuolten tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta huolestuneiden luulisi kamppailevan.

Itse en lainkaan ihmettele, että vaikkapa Suomessa moni seksuaalisesti vapaamielinen nuori nainen mieluummin hankkii muutaman satasen tai tuhateurosen kuukaudessa prostituoituna, jolloin työaikansa ja osin myös asiakkaansa voi valita itse, kuin että raataa tarjoilijana tai kaupan kassana kympin tuntipalkalla ja joutuu usein vielä tekemisiin kaikenlaisten lähentelevien kännisten urpojen ja spurgujen kanssa.

2.

Onhan tunnettu tosiasia, että moni näyttelijäksi pyrkivä on ensin pornoelokuvissa. Tämä on yhtä vanha tapa kuin elokuvatkin. Ennen se johtui tietysti toisaalta rarapulasta, mutta myos toisaalta siitä, ettei pornoteollisuus ollut niin erillään muusta elokuvateollisuudesta alkuvaiheessa ja keski-ikäiset studipamput saattoivat kiinnittää huomiota hyvännäkoiseen typykkään pornofilmissä ja antaa tälle roolin ihan oikeassakin filmissä. Tuosta tulikin yksi tunnetuimmista Hollywood-kliseistä. En usko, että se aiheutti näyttelijoille suurempia traumoja, luultavasti ärsyttävämpää oli se, että näyttelijoiden piti muhinoida studiopamppujen kanssa saadakseen rooleja, ja tämä ei edes koskenut pelkkiä naisia. Siitä termi ”Casting Couch”

Viimeisin minun muistamani pikku juorulehtipaljastus, jonka mukaan nykyinen mainstream-näyttelijä oli aloittanut erotiikkapuolelta taisi muuten liittyä miespuoliseen näyttelijään, joka oli toiminut stripparina ennen uran alkamista. Channing Tatum. (hirveä epänimi)

Tämä siis koskee myos miehiä.

3.

”Juuri tämä tuntuu olevan feministeille mahdotonta käsittää: että seksiammattilaisena toimiminen voisi olla vain arkiharmi eikä osa elämää suurempien kosmisten voimien taistelua, jossa Hyvä Naiseus ja Paha Mieheys törmäävät yhteen.”

Just eikä melkein.
Ehkä eniten kovan linjan femuissa vituttaa, että ne niin usein asettavat itsensä jonkinlaiseksi naiseuden standardiksi. Kun terveemmällä itsetunnolla varustetut naiset eivät ahdistukaan samoista jutuista kuin nämä mielenterveysongelmaiset humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen nutturapäät ja siilitukat, niin niiden muiden naisten on sitten oltava väärän tietoisuuden vallassa olevia patriarkaatin sätkynukkeja. Kun ne ei ymmärrä ahdistua ja vammautua, niin sitten niitä on (valtion ja valtamedian tuella) hirveällä vimmalla valistettava siitä, että kyllä nyt pitäisi ahdistua ja vammautua, ja miehet ovat teidät vammauttaneet vaikka ette sitä ymmärtäisikään.

4.

Femareilla kun ei ole omaa elämää niin pitää sit puuttua muiden elämään ja tehdä selväksi että mies on kaiken pahan alku. Todellisuudessa moni pornoalan ammattilainen tekee sitä ihan mielellääm ja saa varsin hyvät hillot hanskaan siitä.

5.

Muistuttaisin vielä siitä asiasta, että tuolla pornopuolella nimenomaan naiset saavat moninkertaista palkkaa miehiin verrattuna. Ja silti heitä kuulemma ”riistetään törkeästi” ja ”alennetaan” (miten niin mukaa miestä ei yhtälailla ”alenneta” siellä, kummallisia juttuja hekin joutuvat tekemään mikäli se on se, mikä maksavaa yleisöä kiinnostaa…)!

Ron Jeremy on sanonut, että hän saa VÄHEMMÄN liksaa per kohtaus kun joku neverheard isotissinen pimu, vaikka hän on sentään todellinen legenda ja ollut alalla yli 20 vuotta töissä. Siinä sitä teidän tasa-arvoa…

6.

Olen feministi. Vastustan naisen holhoamista. Kyllä aikuinen nainen saa persettään myydä jos siltä tuntuu, ja niin mieskin. Kaikki palkkatyö on enemmän tai vähemmän prostituutiota.

En ajatellut silti suositella maailman vanhinta ammattia tyttärelle, sen verran uskon kaksinaismoraalin olevan voimissaan.

7.

Femakko ei pahemmin enää kansalaiskeskusteluun asetu. Hänen ei tartte. Takkiin tahtoo tulla, ja kun porukan itseluottamus on miinuksen puolella, ei pahemmin femakon kannata pilata imagoa ottamalla rehellisesti kantaa kansalaiskeskusteluun. Femakko on jopa sulkenut omat keskustelupalstansa. Ei edes omien seurapiirikanojen feministikoodikieltä, siis.

Mutta femakko jakaa kyllä palkintoja muille femakoille erilaisten toimikuntien kulissien takaa. Ja kirjoittaa lehtiin artikkeleita. Tuo on sitä suomalaista nyky-feminismiä. Profeministejä ei ole enää olemassa, suurin osa on menneet mielisairaalaan - kognitiivinen dissonanssi oli liikaa.

Eli feminismistä on sekä muodostunut, että yhä enemmän muodostumassa, lahko. Uskonnolliseen lahkoon verrattavissa oleva porukka. Saas kattoa jos joku joukkoitsemurha olisi tulossa. Jonkinlaisena moraalisena karma-laki ulottuvuutena, joukkoitsemurha voisi jopa olla ihan mahdollista - ainakin toivottavaa.

8.

Se että arkiatri ei suosittele maailman vanhinta ammattia tyttärelleen johtuu mahdollisesti siitä, että patriarkaatti on syövyttänyt häntä ajattelemaan naista madonnana. Eli tuossa on juuri tuo huora-madonna kompleksi. Suomalainen nainen - tuo Pohjois-Euroopan, ja koko maailman, sylkykuppi ja neekeri - on suomalaisen talebanmiehen silmissä aina madonna tai huora.

On aika astua ulos tuosta alistuksesta. Emansipoituminen. Seksikielto on paras metodi.

9.

3
Jokainen asettaa itsensä standardiksi. Sinäkin. Minäkin.

Itse en ole ikinä ymmärtänyt mikä pornossa tai prostituutiossa on niin big deal, sekä puolesta, että vastaan. (Itse kyllä, jos rahapula iskisi, valitsisin ennemmin rikollisen kuin huoran ammatin, koska veitsi toisen kurkulla ei tarvitse teeskennellä pitävänsä tätä erityisen vetovoimaisena.) Prostituutiossa minun on vaikeinta ymmärtää tuota teeskentely-aspektia. Katsoin juuri dokumenttia jostain meksikolaishotellista, jonka palveluun kuuluin huoneen lisäksi ”tyttoystävä” viikoksi. Tuo, että pitäisi teeskennellä pitävänsä jostain, rahan takia, on minulle kaikista käsittämättomintä. Sekä huoran, että asiakkaan kannalta. Kaupan kassalla sitä selviää vain normaalilla kohteliaisuudella.

10.

”2.
Onhan tunnettu tosiasia, että moni näyttelijäksi pyrkivä on ensin pornoelokuvissa. Tämä on yhtä vanha tapa kuin elokuvatkin.”

Vaan Sibel Kekillin kuvat ovatkin tosi rankkaa ja naista faktuaalisesti alistavaa pornoa. Se ei ole tavallista, että anus rullalla kainalossa kävellään mainstream-elokuvian castaukseen enää. Se on tosi epätavallista. Toivottavasti ei mikään tulevaisuuden trendi sentään.

11.

”Vaan Sibel Kekillin kuvat ovatkin tosi rankkaa ja naista faktuaalisesti alistavaa pornoa.”

Meillä on sitten keskuudessamme oikea asiantuntija. No, kerros mitä Sibel Kekillille tästä hyvästä pitäisi tehdä? Ajaa hänet takaisin Turkkiin?

12.

11.
En tunne kommentoijaa, joten ei varmaan pitäisi alkaa kitisemään, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin sinne Turkkiin oltaisi tietysti ajamassa se pornoa katsova patriarkaatti. Ja tietysti homoilemaan, kuinkas muuten.
Vaan täytyypä hakea jostain näitä kuvia/pätkiä. Veikkaan että se faktuaalisesti alistava matsku ei ole sen kummempaa kuin joku tusina-anaalikohtaus.

13.

Feministit ovat nayttaneet olevan kovia asiantuntijoita mita tulee vakivaltapornoon. Viimeksi taalla feministi mainosti ukrainalaista (vakivalta-) pornokokoelmaan. Kukaan muu ei ollut tutustunut ukrainalaiseen vakivaltapornoon. Femakko tiesi asiantuntijan intohimolla mista on kysymys.

Tuo feministitaiteilija Karttunenkin oli ihan vahingossa ajautunut ”valtavirtapornoon”, jossa oli kutakuin kymmenvuotisia tyttoja. Poliisi ei tykannyt, mutta ainahan voi jotain selittaa. Halmekin kertoi sitten tutustuneensa huumeisiin, jotta tietaa mita vastustaa, vai.

Nyt taalla tiedetaan kuinka kavellaan anus rullalla ”castaukseen”.

Yliopistoissa on lesbofemakot jarjestaneet pornoiltoja joissa on tarkoitus ”tutkia kriittisesti” heteroseksielokuvia. Kun parit siemensyoksyt on vedetty lapi, laitetaan ymparistoon hieman tunnelmaa, paistetaan muutamat burriitokset, avataan parit pullot yliopiston punkkua ja stten tunnelmallinen lesbofilmi pyorimaan. Keltanokkaopiskelijoista taistellaan vanhempien dekaanien kesken vaikka puukoilla.

Ja taytyypi ihmetella onko tama feministien asiantuntemus mita tulee vakivaltapornoon kenties verorahoilla yllapidettya koulutusta? Femakkohan ei tunnetusti ainakaan yksityisesta sektorista ammenna budjettiaan. Vai onko femakko ihan itse tilannut nama vakivaltapornoelokuvat Ukrainasta?

Ei vaisinkaan. Ensin jarjestetaan tasa-arvokonferenssi Minskiin. Sitten ostoksille.

14.

Minsk on kyllä Valko-Venäjällä. ;)

15.

Samaa sarjaa.

Belarus, Moldova, Ukraina, Georgia ja Armenia ovat synonyymeja.

16.

Erinomainen kirjoitus

17.

15.
LOL.

18.

”Toki sekä pornonäyttelijöitä että prostituoituja uhkaavat monet vaarat, niin väkivaltaiset asiakkaat kuin sukupuolitauditkin. Näihin riskeihin tulee suhtautua vakavasti, ja toivoisinkin itse esimerkiksi vastuullisten prostituutioasiakkaiden liikettä, joka sitoutuisi valan velvoituksin käyttämään aina kondomia ja pidättäytymään tartuntariskejä lisäävistä seksuaalisista teoista. Mutta tällaiset konkreettiset ongelmat eivät kiinnosta feministejä, ei liioin seksityöläisten turvallisuuden ja terveyden parantaminen. Feministeille tärkeintä on saada lyödä ideologista rumpua, ei tehdä kenenkään elämää siedettävämmäksi.”

Panu Höglund

Hyvin kirjoitettu ja vastaa täysin suomalaista todellisuutta. Juuri tänään saatiin ihan TANE:n valtiofeministien suulla kuulla, ettei sillä prostituoitujen asemalla ole niille mitään merkitystä. Poliisi kritisoi femujen ajamaa seksin oston kriminalisointia, kun se nykymuodossaan vaikeuttaa paritus- ja ihmiskaupparikosten tutkintaa ja on asettanut prostituoidut entistä haavoittuvaisempaan asemaan. Mutta femujen mukaan sillä, mitä _oikeasti_ prostituoiduille tapahtuu, ei ole merkitystä, koska kriminalisointi on heidän ideologiansa mukainen. Ja heidän ideologiansa on ilmeisesti se normi, johon lainsäädännönkin tulee nojata - reaalisista vaikutuksista riippumatta. Pelottavaa porukkaa, ei noin ylimielistä asennetta heikommassa asemassa oleviin voi ymmärtää. Ja puhuvat vielä tasa-arvosta! hah.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös