Plaza

Seksuaalivalistusta Panun tapaan eli viemärin käyttöohjeet

24.2.2010
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Hömppä

sukupuolivalistus, totuus miehistä ja naisista, oppia nuorille miehille, seksuaalisuus, seksi, sukupuolitaudit, immuunikato

Olen jo pitkään odotellut hyvää tekosyytä kirjoittaa bloggauksellisen seksuaalisia elämänohjeita nuorille miehille, jotta he osaisivat suhtautua nuoriin naisiin oikealla, terveen kyynisellä tavalla. Uutisissa kerrottiin juuri afrikkalaissyntyisestä ns. eroottisesta tanssijattaresta, joka on tartutellut immuunikatoa erinäisiin miehiin viime aikoina ja jonka punkkapartnereita ollaan nyt hakemassa jollei nyt kissojen ja koirien niin ainakin kissalan poikien ja poliisikoirien kanssa. Niinpä tämä on yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muukin ottaa puheeksi nämä sukupuolivalistusasiat. Koska ykäasteet ja pukliot, anteeksi, yläasteet ja lukiot jostain täysin käsittämättömästä syystä eivät päästä minua luennoimaan kasvavalle nuorisolle seksuaalisuuden syvimmästä olemuksesta, minun täytynee kirjoittaa valistava luentoni tänne blogiini.

Se, että kuolemantaudin levittämisestä on epäiltynä juuri afrikkalaissyntyinen, itsensä seksuaalisluontoisissa tanssiohjelmissa esiintymällä elättänyt neitokainen, on omiaan tuudittamaan sinut siihen turmiolliseen harhaluuloon, että kilteiltä rinnakkaisluokan elovenatytöiltä ei kauheaa tautia saa. Tämä on väärä kuvitelma, ja se on viisainta torjua heti. Jo vuosia sitten olen sanonut jotakuinkin näin: Kehen tahansa tyttöön ihastutkin, hän on riskiryhmää. Tämä on se synkkä totuus, josta seksin maailmaan astuvan kasvavan nuorukaisen on lähdettävä. Tämä on se tosiasia, jonka tiedostaminen on viisauden alku.

Kun puhutaan immuunikatoa levittävistä panokoneista, sinulle muistunee ensimmäiseksi mieleen muuan nuori herra Hakkarainen Rovaniemeltä, jonka edessä naista kaatui kuin miestä Taipaleella. Tiettävästi Hakkarainen oli tietoinen taudistaan ja varmaankin vakuuttunut siitä, että henkikulta on joka tapauksessa lähtökuopissa, joten hän päätti ilmeisestikin ottaa ilon irti vähästä jäljellä olevasta elämästään; ja tällaisessa tilanteessa olevalle miehelle kehittyy luonnollisesti sellainen asenne, joka vetoaa nuoriin naisiin. Kas, tyttöjen luonteeseen kuuluu, että heitä lähestyvää miestä on koeteltava, mikä käytännössä tarkoittaa karkeaa, lähes päällesylkemisen luontoista pilkallisuutta ja loukkaavuutta. Sinä kiltti poju, joka olet lukenut kaikenlaista hölöpölöä ja läpäläpää ja cacciatorea rakkaudesta ja hellyydestä ja muusta ällöttävästä kinuskista, et tietenkään ymmärrä suhtautua tähän oikein. Kunnon profeministinä tietenkin ajattelet, että tämä tyttöjen niskanakkelin asenne on vain osoitus Naisen jumalallisesta, kohtalokkaasta Tahdosta, siitä kaikkein pyhimmästä, jota sinun tulee kunnioittaa, joten ensimmäiset rukkaset saatuasi et yritä uudelleen - et tietenkään halua olla Naisen Tahtoa loukkaava hirveä raiskaaja ja ahdistelija. Sitä vastoin Hakkarainen katsoi jo kuolemaa silmästä silmään, joten hän ei enää piitannut mistään - hän ei antanut ensimmäisen torjunnan häiritä itseään, vaan painoi läpi tuulen ja tuiskun määrätietoisesti ja jääräpäisesti, kunnes pääsi pukille, ruilauttamaan kuoleman virukset uhreihinsa.

Opetus on selvä: immuunikatoinen mies haalii itselleen aina eniten naisia. Tämä johtuu naisen eläimellisistä vaistoista. Niillä naaraseläin kyllä tunnistaa oikean alfamiehen, joka ei pieniä pelkää. Nykyään vain miehillä on puutetta sellaisista kunnon vaaroista, jotka kovettaisivat heidät kohtaamaan sen uhista kaikkein kauheimman eli nuoren naisen pilkkanaurun. Vain kuolemantauti pystyy tekemään miehestä kyllin rohkean uhmaamaan sitä.

Kaikki nuoret naiset lankeavat immuunikatoisen viettelijän syliin yhtä helposti. Älä sinä poika kuvittele, että olisi olemassa jokin huonojen tai halpojen naisten ryhmä, joka tässä suhteessa erottuisi muista. Nuoret naiset ovat seksuaalisuudeltaan sekä hyvin samanlaisia että hyvin erilaisia kuin nuoret miehet. Kyllä hekin kokevat samat himot ja samat halut kuin sinäkin, ja suurin osa kiihottuu pornosta vaikka ei myöntäisikään. Mutta siinä missä sinä poika olet yksin omien himojesi kanssa, sille tytölle, johon olet ihastunut, on maailma pullollaan innokkaita tyydyttäjiä. Kun sinä valitat poikuuttasi ja kokemattomuuttasi, maailma vain pilkkaa sinua. Mutta kun tyttö kertoo olevansa neitsyt, penikset kumajavat välittömästi pöytien alapintaan pitkin kapakkasalia innokkaiden vanhempien miesten valmistautuessa antamaan tytölle hellää alkeisopetusta. Toisin sanoen, siinä missä sinulla ei ole muuta mahdollisuutta seksielämään kuin se romanttinen rakkaus, tyttö voi aina harjoitella kokeneiden panokaverien kanssa, vanhempien miesten, joilla on kokemuksen ohessa myös kokemuksen mukainen määrä veneerisiä tautipöpsykkäisiä.

Kaikenlaisten Raisa Cacciatorejen lällyvalistuksessa erehdytään aina kuvittelemaan, että nuori poika ja nuori tyttö ovat jotenkin samanlaisessa, tasa-arvoisessa asemassa näiden seksiasioiden suhteen: molemmat samanlaisia herttaisia hyväksyntää etsiviä viattomia olentoja. Näinhän ei tietenkään mene. Tosiasiallista tilannetta kuvaa vähäeleisesti ja osuvasti esimerkiksi Erkki K. Suomela nuorisoromaanissaan Ruukkirumba, jonka uteliaisuudesta lukaisin sivarisyksynäni, kirjaston hyllyjen välissä notkuen. Siinä poika löytää mukavan tyttöystävän, mutta tyttö viittaa aikaisempiin poikaystäviin ja poika joutuu vain itsekseen käsittelemään ne tunteet, joita tytön suurempi kokeneisuus herättää hänessä. Nuoremmankin tyttöystäväsi on aina joku ennen sinua maannut, ja koska tytöt joka tapauksessa hankkivat ne ensikokemuksensa osaavien miesten kanssa, mahdollisuudet ovat suuret että tytössäsi kuhajaa ja kuohuu virusta ja bakteeria jo valmiiksi, saivartavista satiaisista puhumattakaan.

Ja mitä sitten prostituutioon tulee, feministit mielellään uskottelevat sinulle, että tavallisen, mukavan ja kiltin oloinen tyttö ei voi olla alalla. Feministien holhoavissa mielikuvissa prostituoitu on aina huumeita käyttävä, narkomanisoitunut reppana, jota riistetään ja jonka ihmisoikeuksia poljetaan. Tosielämän prostituoidut ovat usein miellyttäviä, sympaattisia, kauniita, rakastettavia ja reilun tuntuisia nuoria naisia, onpa heillä usein kulttuuriharrastuksiakin. On hyvin mahdollista, että rakastut tyttöön, joka onkin alalla töissä. En sano, että siinä mitään pahaa olisi: on asioita, jotka eivät ole hyviä eivätkä pahoja, ne vain ovat. Mutta ymmärrät varmasti, poikaseni, että rakkaallasi on suuri tautiriski.

Toisaalta - tuskin kuitenkaan sen suurempi kuin niillä, jotka luulevat olevansa häntä parempia. Hehän uskottelevat itselleen, että jokainen heidän kapakkapanonsa on Suuri Rakkaus, jonka kanssa olisi epäromanttista käyttää kondomia. Mitä todennäköisimmin ammattitaitoinen prostituoitu on näissä asioissa järkevämpi ja varovaisempi. Voikin sanoa, että hokema kaikki naiset ovat huoria loukkaa eniten juuri prostituoituja. Suurin osa tytöistä ei ole edes prostituoituja. Prostituoiduista monet ovatkin nuorten naisten vastuuntuntoista parhaimmistoa, ja keskiverto tyttö tuskin on kelvollinen edes leikkaamaan heidän varpaankynsiään.

Panu Höglund

1.

Näin naapurissa

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1987651&ref=tf1

2.

Oppaaseen voi lisätä että pojan on turha koskaan kuvitella olevansa muuta kuin siittäjä ja elätti. Kaikki muu on, ironista kyllä, täyttä romantiikkaa. (Toki, jos tilanteen sellaisena hyväksyy, niin mikäs siinäkään, ei se elämää pahenna.) Jopa amisviiksiltä siis löytyy pohjimmiltaan enemmän romanttisuutta kuin kiharatukkaisimmasta elovenatytöltä. Tilannetta kuvaa hyvin se, että noin joka kymmenes lapsi on putkimiehen, tai firman managerin pikkujoulujuhlissa, siittämä. Nainen voi siis normaalilla omatunnolla elättää ”paremman” miehen lapsen, toisella miehellä, ja pitää väärää miestä siinä uskossa että väärä mies, ja elätti, on isä, vaikka loppuelämäsnä. Tämä ”parempi mies” on ilmaisu, jota tällä palstalla joskus feministi on määritellyt tilanteen, miksi on niin yleistä että lapsilla on väärä isä.

Saas kattoa jos ugrilaisen miehen evoluutiossa kohta alkaa tapahtumaan joku sellainen uusi käänne, että hän joko homoseksualisoituu tai ryhtyy tuottamaan vaikka erakko-geeniä tms, joka toimii eräänlaisena luonnon darwinilaisena suojelukonstina, sen verran on ruuvit kiristyneet tuon ameeban ympärillä. Yhteiselämän riskit, yhä enemmän näyvine illuusionineen, alkavat jo olla sitä luokkaa että tietoisessakin sfäärissä alkaa tapahtumaan muutoksia. Ehkäpä kohta saamme nähdä myös tieteokoneiden kanssa tapahtuvia naimakauppoja. Tulevaisuus tuo mukanaan mahtavia robootti-naisia, nykyisten kiristäjien tilalle. Femakot voisivatkin jo nyt alkaa valmistautumaan taistelussaan nais-robootteja vastaan. Jos huonoina ihmisinä kela-hakemustensa keskeltä jaksavat.

3.

”Voikin sanoa, että hokema kaikki naiset ovat huoria loukkaa eniten juuri prostituoituja.”

Tämä oli hyvä. Ja niin totta.

4.

Jahas. Kuin sattuman kaupalla ihmissuhteet blogissa puhutaankin ”uudesta miesideologiasta”, jossa miehet ovat yhä riippumattomampia naisista. Tilanne on väistämätön, nyt vain katotaan jos homoseksuaalisuus alkaa lisääntymään. Kun kerran jopa Talebanit ryhtyvät homoseksuaaleiksi, kun olosuhteet vaatii, niin kyllä siihen silloin kykenee erilaiset Rädyt ja Hytösekin. Foucaltin seksuaalihistoriaan voisi lisätä osan, jossa homoseksuaalisuuden korrelaatiota yhteiskunnassa peilattaisiin pillunsaamishyöty-akselille. Luulisi että frekvenssiä löytyy.

5.

Romanttisena ja idealistisena miehenä minusta on surullista, että naisiin täytyy suhtautua kyynisesti. Mutta totta se vain on. Jos aikoo akkojen kanssa säilyttää (mielen)terveytensä, on miehen tosiaankin jossain määrin kuoletettava tunteitaan ja pyrittävä näkemään nainen sellaisena kuin on: tavaransa mahdollisimman kalliilla myyvänä narttuna, jonka kaikkien suhteiden tarkoituksena on vain testata potentiaalisia siittäjiä.

Ja näistä testeistä selviää vain kahdella tavalla: olemalla kyyninen ja laskelmoiva (samalla tulee näytellä aitoa ja romanttista) tai sitten olemalla karski, härski ja piittaamaton (jolloin nainen näkee sinut tavoittelemisen arvoisen alfana).

Niin olen minäkin ”romanttinen rakkaus” ja ”ikuinen sielunkumppani” -aivopesun kyllästämä, että on sääli ettei voi enää uskoa viattomuuteen, hyvyyteen ja siihen, että joku voisi hyväksyä minut sellaisena kuin olen. Vastaus on EI!. Nainen ei hyväksy miestä sellaisena kuin tämä on, vaan sellaisena kuin kuvittelee tämän olevan.

Siksi olen kehittänyt itselleni tuota Tony M:n mainitsemaa erakkogeeniä, joka lieneekin ainoa geeni, jota ihmiskeho tuottaa itse.

6.

Ja PS:

Prostituoitujen kanssa tavaran hinnan voi sopia rehtiin liikemiestapaan etukäteen, mutta muiden kanssa suhde on aina ns. ”Avoin Piikki”.

(Ja huom! Kustannuksiksi tässä lasketaan niin materiaaliset, fyysiset kuin henkisetkin menetykset).

7.

Voisi ehkä palata buddhalaisuuteen, joka on osoittautunut oivaksi välineeksi kun on ollut liian sotaisaa ympärillä, tai pimpalla on alkanut olemaan vähän liian kova valuutta-arvo. Mies kuin mies, on saatu kesytettyä, ja jos joku juttu on verenhimoisen mongolialaisen soturin onnistunut kesyttämään, niin jutussa on kauttaaltaan voimaa. Tai onnistunut kesyttämään vaikka thai-miehen sellaiseen mielentilaan että ei ilme hätkähdäkkään, vaikka koko ehtoo haiseekin tonnikalalle.

Jutussa saattaisi olla suomalaista markkina-arvoa, ja jo nyt saattaisi kannattaa erilaisen toisen luokan rihkaman maahantuontia hyvissä ajoin, ennen kuin ryhtyy joukko-käännyttämään kansaa, siihen on sosiaaliset olosuhteet otolliset.

Voihan se olla että muutkin uskonnot toimisivat välineinä, mutta tunnetustihan tietyn alueen porukalla tahtoo hormonit kuitenkin olla sitä luokkaa, että housunlahkeiden väpinää ei rauhoita ankarimmat Jumalatkaan. Vaikka kyllä on hienot feikatut armani-kengät jaloissa ja ollaan niin puhtoista poikaa että parffyymi haisee satojen metrien päähän.

8.

Niiin totta.

9.

Prostuilla on kieltämättä mutkattomampi suhde seksiin. Itse
seurustelen entisen prostun, nykyisen mallin kanssa ja suuri osa naisista, joiden kanssa jotain seksuaalista olen tehnyt ovat käväisseet pornoalalla.

Pimpan arvon laskemiseen ei ole olemassa maagisia keinoja. Se on tässä yhteiskuntarakenteessa arvostetumpi. Ja myös eläimen biologisissa koodauksissa uroille on langetettu tavoittelijan ja suojelijan asema.

On kuitenkin olemassa harvoja naisyksilöitä, jotka asettuvat uhmaamaan markkina-arvoteoriaan.

10.

”On kuitenkin olemassa harvoja naisyksilöitä, jotka asettuvat uhmaamaan markkina-arvoteoriaan.”

Todella harvoja. Tod.näk. nämäkin naiset ovat sellaisia jokta eivät halua myöntää (hetero)parin etsintä prosessinsa perustaksi biologisia lähtökohtia (eli miehen luonne on tärkeämpi kuin biologisesti relevantit avut).

Se, minkä miehet uskaltavat aiheesta ja kokemuksen perusteella ääneen sanoa ammutaan alas sovinistisena patriarkaatin ylläpitämisenä riippumatta siitä kuinka paikkansa pitävä markkina-arvo teoria on. (Mielestäni se on jos ei nyt täysin tosi niin ainakin se perustuu todellisiin ilmiöihin.)

11.

Arkistoja tutkimalla selviää, että mies selviää opium-piipulla, ideologialla, uskonnolla, viinalla tai muunlaisella antibiootilla vuoden päivät ilman partneria. Jopa koira on ollut tärkeämpi kumppani. Nainen ei (kai) vastaavaan kykene, vaikka lapset itsensä vuoksi synnyttääkin. Eli miehellä on jokeri hihassa. Nainen siis tarvitsee miestä enemmän kuin mies naista (- ottakaa huomioon hysteeriset aivot). Miesten seksitarpeet korvaa kohta tuplavibralla toimivat robootit. Nipistävät nänneistä sopivalla ohjelmoinnilla. Markkinataloudessa kyllä löytyy kysyntää, niin sanotusti. Kunhan tulee sopivat robot eteen, niin saattaa olla ettei lunta enää lapioidakaan, niin kuin ennen vanhaan.

12.

Kyllähän kaikilla naisilla on halu partneriin, jonka rinnalla voi kokea tiettyä kukoistusta. Sama se on toisinkinpäin.

Älykkäämmät naiset eivät sitten vaan etsi sitä kukoistusta miehen sosiaalisesta asemasta, ja saattavat preferoida miehiä hiukka erilailla. Yhteiskunnan arvoilla on vaikutusta jopa enemmän, kun biologisilla maneereilla itsessään. Suuri osa naisia haluaa miehen, joka menestyy tai tuo turvaa. Tasa-arvo taas edellyttää naiselta paljon monisyisempää ja omalähtöistä elämänasennetta, mikä on nykymaailmassa päivä päivältä harvinaisempaa.

Itse olen saanut aika kivannäköisten ja mukavien naisten kanssa puuhailla, vaikka yleinen markkina-arvoni on huonohko. Pitää vaan oikeaan aikaan työntyä oikeaan väliin ja antaa keskivertonuljaskojen elää omaa elämäänsä.

13.

Kyllähän kaikilla naisilla on halu partneriin, jonka rinnalla voi kokea tiettyä kukoistusta. Sama se on toisinkinpäin.

Älykkäämmät naiset eivät sitten vaan etsi sitä kukoistusta miehen sosiaalisesta asemasta, ja saattavat preferoida miehiä hiukka erilailla. Yhteiskunnan arvoilla on vaikutusta jopa enemmän, kun biologisilla maneereilla itsessään. Suuri osa naisia haluaa miehen, joka menestyy tai tuo turvaa. Tasa-arvo taas edellyttää naiselta paljon monisyisempää ja omalähtöistä elämänasennetta, mikä on nykymaailmassa päivä päivältä harvinaisempaa.

Itse olen saanut aika kivannäköisten ja mukavien naisten kanssa puuhailla, vaikka yleinen markkina-arvoni on huonohko. Pitää vaan oikeaan aikaan työntyä oikeaan väliin ja antaa keskivertonuljaskojen elää omaa elämäänsä.

14.

”Mutta kun tyttö kertoo olevansa neitsyt, penikset kumajavat välittömästi pöytien alapintaan pitkin kapakkasalia innokkaiden vanhempien miesten valmistautuessa antamaan tytölle hellää alkeisopetusta.”

”Nuoremmankin tyttöystäväsi on aina joku ennen sinua maannut, ja koska tytöt joka tapauksessa hankkivat ne ensikokemuksensa osaavien miesten kanssa, mahdollisuudet ovat suuret että tytössäsi kuhajaa ja kuohuu virusta ja bakteeria jo valmiiksi, saivartavista satiaisista puhumattakaan.”

Heh heh, hee. Osaisit varmasti kirjoittaa oikein viimeisen päälle hersyvän parodian sellaisesta, tuota, eroottisesta novellista, jollaisia julkaistaan pornolehtien palstoilla ja nykyään netissä.

15.

Hassu kirjoitus.

IRL sekä naisissa, että miehissä on paljon neitsyitä 20-30-ikäluokassakin, mutta missä he sitä mainostaisivat? Sehän on nykyään nolointa ikinä?

Itse ajattelin aikoinaan elää ja kuolla neitsyenä vain näyttääkseni koko naisille suunnatulle viihdekulttuurille, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin poikaystävä tai hurja sinkkuelämä. Kuitenkin nyt olen noin kolmekymppisenä menossa naimisiin sen ensimmäisen ja ainoan miehen kanssa.

Tony M on väärässä (mikä yllätys). Monet naiset eivät tarvitse miestä. Suuri osa naisista on aina jäänyt vanhoiksi piioiksi. Naisiahan on aina enemmän kuin miehiä (paitsi niissä maissa, joissa tyttovauvat abortoidaan yms)

16.

”Koska ykäasteet ja pukliot, anteeksi, yläasteet ja lukiot jostain täysin käsittämättömästä syystä eivät päästä minua luennoimaan kasvavalle nuorisolle seksuaalisuuden syvimmästä olemuksesta, minun täytynee kirjoittaa valistava luentoni tänne blogiini.”

Vaan annappas olla, kunhan Höglundilaisesta sukupolvesta alkaa varttua rehtoreita.

17.

Lucifer, kaltaistesi? julistajien sijaan ,Tony M juttelee retorisesti ja on helvetin usein ”väärässä”. Ja asioista kolmanteen, niin kohta sinutkin korvaa robootti, joka osaa kuiskata mieluisia sanomia miesten korvaan - mukavammalla desibelillä kuin sinun kiihottuneimmalla virityksellä konsanaan. Imuhommatkin irtoaa ilman omenakaarnaita. Tässä ei ole tarkoitus kieltää, ettei moinen roboottien paskapuhe toimisi miehille-kin, halvimmilla virityksillä riittänee että he toistelevat kuinka ihailevat mulkun kokoa. Hyvä juttu on kuitenkin se, että pillunsaanti globalisoituu, ja miehisten henkiselle autonomialle löytyy tilaa, heille jotka hakevat. Vaikka tartteeko tuosta nyt kummemmin välittääkkään.

18.

Miten se voikin olla niin, että se nuorikin on aina etukäteen jonkun makaama? Vaikea tiedostaa. Mutta niin se vaan on, kun sitä alkaa kokemustensa pohjalta miettimään.

Allekirjoittaneella esim. oli joskus parikymppisenä pari vuotta nuorempi treffikumppani. Hän oli saanut joltain alfamieheltä munaa. Kehuskeli jopa anaalikokemuksellaan, kuinka liukuvoiteen kanssa oli onnistunut hyvin.

Pari vuotta tämän jälkeen tyttö kirjoitti allekirjoittaneelle, joka asui jo toisella paikkakunnalla. Tyttö oli ihastunut. Ihastus meni kuitenkin nopeasti ohi.

Sitten tyttö tuli uskoon, meni naimisiin, hankki lapsen, kirjoitteli maileja siitä, kuinka on kova kiusaus pettää miestä.

Sitten naisesta tuli eronnut nainen. Oli kai pettänyt jonkun kanssa.

Se, että tyttö nainen kirjoitteli nörtin kanssa oli kai siitä johtuvaa, että hän oli todella kova nymfo? Jopa nörtti olisi siksi voinut kelvata pahimpaan hätään?

19.

Joo. Jospa kaikki aviomiehet kävisivät lastensa kanssa dna-testeissä taitaisi nousta aika mökä. Olen lukenut jostain että noin 20 prosenttia aviolapsista on jonkun muun kuin aviomiehen siittämiä.

20.

Hyvä kirjoitus! Asian tiimoilta kytee valitettavasti todellinen aikapommi, kun ottaa huomioon ihmisten holtittoman seksuaalikäyttäytymisen. Ei syytä huoleen, koska vahingot tapahtuvat aina vain ”muille”.

21.

”Suuri osa naisista on aina jäänyt vanhoiksi piioiksi. Naisiahan on aina enemmän kuin miehiä (paitsi niissä maissa, joissa tyttovauvat abortoidaan yms)”

Ei pidä paikkaansa, poikia syntyy enemmän kuin tyttöjä. Mitä taas jälkikasvuun tulee, erään tutkimuksen mukaan kaikista maapallolla eläneistä naisista 80 % on lisääntynyt. Miehillä vastaava lukema oli 40 %.

22.

Hyvä kirjoitus, toki näin varttuneemmalla iällä luin tuon enimmäkseen humoristisena provokaationa mutta nuorisollehan se on suunnattukin, ja heille tuollaiset normiliturgian vastaiset valistukset ovat varmasti hyväksi. Itselleni ainakin olisi nuorena poikana ollut, monelta harmilta olisin säästynyt.

Sitä en kyllä oikein tajua (tämä ei nyt koske niinkään Panua, ihan yleisellä tasolla mietin - ja sivutaanhan tätä myös muutamissa kommenteissa), että miksi naisen aiemmat seksikokemukset tuntuvat olevan monelle niin paha paikka. Onhan se nyt kuitenkin omalla ekalla kerralla helpompaa, jos edes toinen suunnilleen hallitsee homman. :) Ja vaikka itsellä jo olisi aiempia juttuja ollut, kyllä se täysin kokemattoman partnerin kanssa säätäminen silti tuo helposti omat ongelmansa.

Totta kai sitten on eri juttu, jos niitä aiempia kumppaneita on ollut kymmeniä tai satoja, tai jos ehkäisystä ei ole huolehdittu, tai jos lauma exiä edelleen roikkuu kannoilla (siis sellaisia exiä, joiden kanssa ei ole yhteisiä lapsia tai muuta asiallista tekemistä). Tai jos ollaan vielä kovin nuoria, koska silloin se aiempien kumppanien suuri määrä kielii yleensä jonkun sortin ongelmista (ei tietty aina). Mutta jos nyt aikuisella naisella on ollut järkevä määrä ihan normaaleja parisuhteita ja ehkä jokunen satunnainen yhden illan juttu, niin eipä siitä haittaa luulisi olevan.

23.

”Ymmärrän että ei ole mukavaa olla ruma saasta ja kommari kaiken lisäksi ja asua jossain yksiössä vielä. Ruma sormuskin sinulla, tosin sekin on aiheeton…”

Ai, olit se tyyppi jolla oli se helvetinmoinen viinalasti ja se venäjäksi murtava tyttökaveri? Juu, muistan kyllä. Et kyllä itsekään ole mikään Jumalan lahja naiskunnalle.

Muuten, en ole koskaan ollut kommunistisen järjestön jäsen, enkä asu missään yksiössä. Niin että syyllistyit juuri törkeään kunnianloukkaukseen. IP-osoitteesi näkyy minulle, joten odottelepa syytettä.

24.

”miksi naisen aiemmat seksikokemukset tuntuvat olevan monelle niin paha paikka”

Tulee ensinnä mieleen vanha viidakon sanonta: Don't eat it, son. You never know where it has been.

Ei naisen seksikokemusten määrällä ole sinänsä monelle miehelle väliä. Sillä on kyllä väliä, jos nainen alkaa tehdä vertailua.

Vaimoni on punatukkainen. Hänellä oli ihanan pitkät hiukset kun tapasimme. Kun sitten menin möläyttämään erään toisen naisen ihanista pitkistä hiuksista hän leikkasi seuraavana päivänä tukkansa lyhyeksi. Ja tukka on pysynyt lyhyenä kohta 12 vuotta.

25.

Jää mielenkiinnolla ootteleen miten panu kunnianloukkassyyte etenee …

26.

Lucifel, kun katsotaan miesten ja naisten lukumäärää Suomessa, on totta että naisia on enemmän. Mutta:
http://www.stat.fi/til/vaerak/2008/vaerak_2008_2009-03-27_kuv_002_fi.html

Kun tarkastellaan ikäryhmittäin, niin nähdään miehiä syntyvän enemmän, kuin naisia. Lisäksi huomataan että 60+ ikäisistä ihmisistä selkeä enemmistö on naisia.
Nämä asiat tarkoittavat sitä, että kiivaimpaan pariutumisaikaan (15-30v) miehiä on enemmän markkinoilla, kuin naisia. Miehet sitten kuolevat erilaisiin asioihin aikaisemmin kuin naiset, joten vanhainkodin parisuhdemarkkinoilla on taas pula miehistä.

Muistaakseni homoseksuaalisuus on selkeästi yleisempää miehille, kuin naisille - olisikohan määrä juuri oikean kokoinen tasapainottamaan naisvajeen alle 60:n keskuudessa?

27.

Mielummin kyllä harrastan seksiä kokeneemmn, mielummin ei ihan tyttösen kanssa. On enemmän kokemusta ja taitoja, sekä vähemmän estoja. Nuoren, kokemattoman tytön kanssa tyydyttyy ennemminkin tuo henkinen pervo-osasto: ”annas kun setä näyttää”-tyyliin…

28.

”Sitä en kyllä oikein tajua (tämä ei nyt koske niinkään Panua, ihan yleisellä tasolla mietin - ja sivutaanhan tätä myös muutamissa kommenteissa), että miksi naisen aiemmat seksikokemukset tuntuvat olevan monelle niin paha paikka.”

Varmaan syynä on juuri se naisten suorittama vertailu aiempiin partnereihin sekä suoranainen halveksunta kokemattomampia miehiä kohtaan.

29.

Tony M.
En ihan ymmärtänyt, mitä yritit sanoa, mutta varmasti se oli todella kohteliasta ja syvällistä.

Olen toki aidosti pahoillani, jos vaikutin julistajalta, sillä minulla ei ole minkäänlaista selvää kantaa näihin parisuhdeasioihin. Toimivimmalta historian valossa vaikuttaa suvun järjestämä avioliitto ja se, ettei suhteelta odota liikoja. Vaikka toki robotitkin voivat ratkaista ongelman. Kai se riippuu, mitä suhteelta hakee. Palaillaan asiaan, jos mieheni korvaa minut robotilla.

30.

”Mielummin kyllä harrastan seksiä kokeneemmn, mielummin ei ihan tyttösen kanssa. On enemmän kokemusta ja taitoja, sekä vähemmän estoja. Nuoren, kokemattoman tytön kanssa tyydyttyy ennemminkin tuo henkinen pervo-osasto: ”annas kun setä näyttää”-tyyliin…”

No itse asiassa sellaiset nuoret tytöt ovat kaikkein haluttavimpia, koska he näyttävät, tuntuvat ja tuoksuvat parhaalta. Heillä ei ole yleensä ylipainoa ja jos on, liha on niin kimmoisaa, että muodot eivät ihan pienestä mene tärviölle. Isoin ero parikymppisen ja kolmekymppisen naisen välillä on, että jälkimmäisten ryhmässä alkaa jo monilla paikat roikkua. Sellaiset roikkumattomat ja kiinteät tissit, joissa nännipiha osoittaa yläviistoon, ovat sata kertaa seksikkäämäät kuin jotkut ollallehuitaistavat lollot.

31.

gggg:näin on! vanhoja, yli 30 v ämmiä ei pane pirukaan selvinpäin.

32.

Tuossa tulee ggggg:ltä esiin tärkeä pointti, eli emättimen kireydellä todellakin on väliä.

33.

@32
Ja miksköhän musta tuntuu että ne synnyttännet naiset nimenomaan osaa käyttää niitä lantiopohjan lihaksia, nyt PIKKASEN sitä naisen anatomian tuntemusta peliin.
Se on sitä tiukkuutta, sillähän ei niinkään ole väliä kuinka tiukka sen reijän suu on jos sen takana on vain messuhalli…

34.

Älkääpäs nyt namusedät nähkö liikaa unia tiukista neitsyeistä. Meitsi on onnistunut saamaan prinssinsä rakoille yli nelikymppisen usean lapsen äidin kanssa, joten silloin tavara on kyllä mielestäni ainakin tiukkuuden puolesta ollut priimaa. Kumppanini sanoi sen johtuvan ahkerasta lantionpohjan lihasten treenaamisesta … ja miksipä emme häntä tässä uskoisi.

35.

Tony M:

”Tuossa tulee ggggg:ltä esiin tärkeä pointti, eli emättimen kireydellä todellakin on väliä.”

Shardik:

”Älkääpäs nyt namusedät nähkö liikaa unia tiukista neitsyeistä.”

Paskat tiukkuudesta tai neitsyydestä. Naimisen autuus on ennen kaikkea kiinni siitä miltä kumppani näyttää, tuntuu, tuoksuu ja maistuu, tuossa järjestyksessä mikäli nyt kussakin mainitussa asiassa tavanomaisen vaihtelun rajoissa pysytään.

36.

Pameiha naama! myydään katukaupassas. Niillä saa rohkeutta tavata naisen. Ovat turvallisempia kuin alkoholi(David Nutt ym.) ja tehokkaampia.

37.

Pameja ja Xanoreita naama! myydään katukaupassas. Niillä saa rohkeutta tavata naisen. Ovat turvallisempia kuin alkoholi(David Nutt ym.) ja tehokkaampia.

38.

Espanjalssa voi laillisesti panna 13w. Onx siin tarpeek nuori!

39.

”No itse asiassa sellaiset nuoret tytöt ovat kaikkein haluttavimpia…”

Kummasti vaan joku kuitenkin katsoo MILF- ja BBW-pornoa koska sitä on tarjolla niin paljon. Veikkaan että tuon genren kuluttajia ovat pääasiassa nuoret miehet ja pojat joita kiehtovat kokeneet, muodokkaat naiset. Nuorten naisten perään kuolaaminen keski-ikäisten miesten hommia… varsinkin sitten nuorta naista ei enää rapistuvan ulkokuoren takia saa (kuin rahalla).

40.

Tuosta poikien opaskirjasta, niin tuo vanhenee jo vuosivauhdilla. Näillä näkymin jo vuoden 2015 versiossa, opastetaan ettei kannata vaivautua yhteiskunnan vuoksi: yhteiskunta ei ole rakennettu miehiä varten.

Esimerkkejä tuskin tarttee toistaa. Tässä nyt kuitenkin paketissa: koululaitos on naisia varten, yliopistot naisyliopistoja, asepalvelus miehiä varten, avioliitto on niin suuri riski että ennemmin pelaa venäläistä rulettia oikeilla panoksilla, ja niin edelleen, niin kyllä kai tuosta voi vetää johtopäätöksen että tuskin alkaa graffitit vähentymään erilaisilla metroasemilla.

Euroopan sukupuolittuneimmat työllisyysluvut puhuvat jo nyt omaa kieltään. Työsuojeluviranomaisten mukaan vastaavaa ilmiötä ei ole missään muualla Euroopassa, ja huomatkaa että kyseessä on tosiaan työsuojeluviranomaiset, jotka ovat asian nostaneet esille, ei feministien johdossa ollut työministeriö. Työministerin salkkua pitäneet sukupuoliasioihin erikoistuneet vihreät naiset, eivät yksinkertasesti (ole vieläkään) huomanneet ilmiöt. Heidän papereissa lukee vieläkin että tällä hetkellä naisen euro on 80.008 senttiä. Kun suuri osa resursseista ohjataan selvittämään tuota naisen euron kurssia desibleien tarkkuudella, niin tuo on vähän sama kuin jos vihreät naiset opastavat työministeriön virkamiehiä tyhjentämään Helsingin kolera-altaan vesimäärää siivilällä.

Poliisi, vai oliko se sisäministeriö, on aloittanut kampanjan jossa pyritään että Suomi on Euroopan turvallisin kaupunki vuonna 2015 (tai joku läheinen vuosi). Nykymenolla tuo vaikuttaa aikamoiselta utopialta, tosin ei nyt koko Eurooppakaan missään erityisessä balanssissa ole. Sekin mahdollisuus on tosin olemassa, että tuurrutetaan kansa psyykelääkkeillä, tuostakaan ei olla kovin kaukana. Sitähän voisi aloittaa vaikka kouluruokailun kautta, että sekoitetaan jotain jauhetta vaikka perunamuusiin.

41.

”Kummasti vaan joku kuitenkin katsoo MILF- ja BBW-pornoa koska sitä on tarjolla niin paljon. Veikkaan että tuon genren kuluttajia ovat pääasiassa nuoret miehet ja pojat joita kiehtovat kokeneet, muodokkaat naiset. Nuorten naisten perään kuolaaminen keski-ikäisten miesten hommia… varsinkin sitten nuorta naista ei enää rapistuvan ulkokuoren takia saa (kuin rahalla).”

Läski- ja ikäporno ovat marginaalia verrattuna pornoon, jossa pääosissa on nuoria naisia. Se nyt vaan on niin, että naisten hedelmällisyyshuippu osuu ikävuosiin 20-22 ja tuossa iässä naiset ovat myös pantavimmillaan itsestäänselvistä evoluutiobiologisista syistä. Kaksikymppiset naiset kelpaavat kaikenikäisille miehille ja tunnetusti miesten markkina-arvot saavuttavat (naisia laakeamman) huippunsa vasta noin kymmenisen vuotta myöhemmin. Siihenkin on selkeä syy, joka on, että nuoret kollit ovat usein liian kokemattomia ymmärtääkseen soidinmenoista mitään. Varsinkin alle 25-vuotiaisten miesten joukoissa menestys kasautuukin selvemmin luonnostaan itsevarmoille öyhöille.

MILF- ja puuma-ilmiöt selittyvät luonnostaan sillä, että nuoret miehet, joilla on paljon ylimääräistä virtaa ja jotka eivät kelpaa kunnolla, kelpuuttavat mielellään mahdollisuuden kastaa kynänsä vanhempien viimeisiä rupsahdusta edeltäviä vuosiaan viettävien vanhempien naisten kanssa. Ei näistä suhteista juuri koskaan mitään vakavaa synny tosin.

42.

Tottahan toki 20-22 vuotias nainen kelpaa kaikenikäisille miehille. Käytännössä tuonikäisen naisen on kuitenkin mahdotonta harrastaa seksiä kaikkien noiden miljardien miesten kanssa (joista osa haudan partaalla), joten eipä tuosta kahdesta vuodesta kykene naisena määräänsä enempää riemua repimään. Oikeassa elämässä seksiä riittää kaikenikäisille ja näköisille naisille hamaan hautaan asti enemmän kuin riittävästi, valitettavasti.

43.

”Tottahan toki 20-22 vuotias nainen kelpaa kaikenikäisille miehille. Käytännössä tuonikäisen naisen on kuitenkin mahdotonta harrastaa seksiä kaikkien noiden miljardien miesten kanssa (joista osa haudan partaalla), joten eipä tuosta kahdesta vuodesta kykene naisena määräänsä enempää riemua repimään.”

Ei juuri kukaan nainen seksikumppanien määrää maksimoikaan, mutta kun on valinnanvaraa, voi valita parhaat päältä. Sinäkin tiedät tämän aivan hyvin. Miksi siis kirjoitat tekstiä, joka on ristiriidassa tuon itsestäänselvyyden kanssa?

44.

”ykäasteet ja pukliot”? Hah! :-D Ei pidä unohtaa myöskään sanaa ”perskoulu”.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös