Plaza

Seksittömyys tapetilla

3.6.2009
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri

feministit, yksinäisyys, feminismi, seksi, työttömät, uskonnot, Espoo, seksuaalisuus

Seksittömyys ja yksinäisyys - myös miesten, ei ainoastaan noiden meitä parempien ja etuoikeutetumpien olentojen, joita naisiksi kutsutaan - on nyt päässyt käsiteltäväksi jopa Hesarin muilta kuin feministeiltä tiiviisti suljetuille sivuille, joten kukaties peräti ns. alempitasoisen miehen problematiikastakin ruvetaan pikkuhiljaa puhumaan muussakin kuin pilkkaavassa sävyssä. Aionpa tässä minäkin vetää korteni kekoon ja puhua asiasta taas kerran, koska minulla on siitä turhan laaja kokemus. Joten keskustelkaamme mekin seksittömyydestä ja ennen kaikkea miesten seksittömyydestä - yksinäisillä naisilla kyllä lohduttelijoita ja säälittelijöitä piisaa muuallakin.

Miehen seksittömyyshän on oikeaa seksittömyyttä, jolle asianomainen ei voi mitään. Naisen - ainakin nuoren - seksittömyyteen on yleensä syynä naisen oma nirsous. Sitä vastoin se, että mies ylipäätään esittää minkäänlaisia toiveita mahdollisen partnerin suhteen, on joidenkin mielestä hirveää sovinismia. Tämä ei ole ilkeämielisyyttä eikä panettelua. Useampi kuin yksi feministi on sanonut miesten yksinäisyyttä ja seksittömyyttä koskevissa väittelyissä, että poikien pitäisi harjoittaa seksiä keskenään. Miehen odotetaan todellakin luopuvan kaikista vaatimuksistaan, esimerkiksi siitä, että sukupuolikumppanilla olisi emätin, ei siitintä.

Yksinäisten heteromiesten siis odotetaan eheytyvän homoiksi. Sellaisia vaatimuksia esittää feminismi-niminen uskonto. Kun eräät toiset uskonnot haluavat eheyttää homoja heteroiksi, feministien moraalinen närkästys ja raivo on kuolakuohuista ylitsevuotavainen.

Miehen seksittömyys ja yksinäisyys, jonka lääkkeeksi feministit tarjoavat homoksi eheytymistä, on omalta osaltaan seurausta feminismin hegemonisesta asemasta valistuneessa julkisuudessamme. Feminismi on suureen ääneen julistanut, että miehelläkin on oikeus olla pehmeä, herkkä jne., koska feministit muka ovat toiminnalleen avartaneet sukupuolirooleja. Kuitenkin juuri feminismi on vaatinut naiselle oikeuden seksuaalisuutensa rajattomaan toteuttamiseen, mikä sitten on käytännössä merkinnyt, että suurin osa naisista vaatii miehisiä, miehekkäitä miehiä - ei ehkä väkivaltaisia narkkareita, eikä välttämättä sovinistejakaan, mutta kyllä sellaisia mutkattomia ja konstailemattomia miehiä, jotka tekevät mielensä mukaan. Ja seillaiseksi reimaksi ja reippaaksi kaveriksi on vaikea kasvaa, jos ei ole koskaan päässyt yläasteen poikajengiin mukaan, vaan joutuu seulomaan miehistymisneuvoja joukkotiedotuksesta. Siellä annetut neuvot ovat nimittäin säännöllisesti kelvottomia, lähinnä katkerien keski-ikäisten tätien kostoa omista pettymyksistään.

Kun mies jää yksin ja seksittä, tähän kuuluu oleellisesti kokemus lasiseinästä, joka erottaa juuri hänet tästä elämänalueesta. Osittain kyse on siitä, että hänelle on alun perinkin jaettu kouraan Musta Pekka. Hän on sisäistänyt sen feministien levittämän seksi- ja miesvihamielisen potaskan, joka esittää suurin piirtein kaikki tavat ilmaista seksuaalista halua naista loukkaavaksi. Hellä kosketus on lääppimistä, käpälöimistä ja intiimivyöhykkeelle tunkeutumista. Niinpä hän tyytyy olemaan vain ystävä ja odottamaan, että tyttö tekisi aloitteen, ja sitähän ei ikinä tapahdu. Silloin kun joku tyttö sen aloitteen tekee, tällainen mies tietysti innostuu liikaa ja sössii kaiken, saattaapa sitten jopa suuttua tytölle hyvin katkerasti siitä, että tyttö tunkeutui hänen intiimialueelleen, antoi ymmärtää muttei ymmärtänyt antaa: tytön aloite laukaisee tällaisessa miehessä helposti patoutuneita tunteita, joita mies ei kokemattomuudessaan kykene hallitsemaan.

Suhteeseen pääsyä vaikeuttavat tietysti myös naisten stereotyyppiset käsitykset miehistä. Minun täytyy taas kerran mainita se nerokas bloggaajatar, joka takavuosina totesi kirjoituksiani luettuaan, että niistä syntyi mielikuva penkkiurheilevasta työttömästä mikrotukihenkilöstä joka itkien masturboi itsensä uneen kämpässään Espoossa. Huomatkaa: syntyy mielikuva. Naisen mielestä on olemassa noin puoli tusinaa erilaista miestyyppiä, jotka on kuvattu Me Muijat- tai Ämmä-lehden miesnumeron jutussa, ja jos joudut johonkin näistä lokeroista, sielläpähän olet. Näin Turusta tulee Espoo, hyvin työllistetystä kielikonsultista työtön mikrotukihenkilö ja urheiluviihteen vihaajasta penkkiurheilija. Ja on aivan turha yrittää pullikoida naisen mielikuvia vastaan. Näissä pariutumisasioissa ne ovat todempia kuin itse todellisuus. Jos nainen sanoo, että 2 + 2 = 5½, niin sitten 2 + 2 = 5½, ja jos yrität saada uuden tilaisuuden todistelemalla hänelle, että 2 + 2 = 4, poliisisetä hakee sinut kohta kuulusteluihin seksuaalisesta ahdistelusta syytettynä.

Koeta siinä sitten päästä edes yrittelemään seurustelua. Hesarin jutussa muistaakseni vihjailtiin, että seksittömyys ja naisettomuus johtuisi huonoista seurustelukokemuksista. Ei sinne päinkään. Se, että pääsee kokeilemaan, epäonnistuu ja huomaa ihan omallakin järjellään olevansa hommaan liian epäkypsä, ei ole puoliksikaan niin ahdistavaa kuin se, että raakataan jo ennen kuin saa tilaisuutensa. Ja juuri nuo etukäteisraakkaukset ne johtavat itseään ruokkivaan noidankehään. Joka kerta mies tekee korjausliikkeen päinvastaiseen suuntaan kuin edellisellä yrittämällä. Jos hän aiemmin menetti tytön välinpitämättömyytensä vuoksi, nyt hän pelottaa neidon pois olemalla liian omistava ja innostunut. Syntyy tunne, että sääntöjä jatkuvasti muutetaan juuri kun hän on pääsemässä niistä jyvälle.

Kuten Helsingin Sanomissa omasta yksinäisyydestään kertova 39-vuotias mies mainitseekin, pitkään yksin ollut keski-ikäistyvä mies ei myöskään välttämättä osaa kiinnostua itsensä ikäisistä naisista, jotka vaikuttavat ryppyisiltä, turpeilta ja virtsaisilta. Hän on jämähtänyt kiinni seksuaalisen heräämisensä aikoihin ja katselee teini-ikäisiä tai juuri ja juuri täysi-ikäisiä tyttöjä, niin typerää kuin se onkin. Tai typerää ja typerää - sen ikäiset olisivat ainakin hänen kanssaan suunnilleen samalla tasolla seksuaalisessa kokemattomuudessa. Jo vähän päälle kaksikymppiset naiset sitä vastoin odottavat partnerilta sellaista seksuaalista vapautuneisuutta ja kokemusta, että yksinäistä aloittelijamiestä hirvittää.

Jos vaikka tuollainen 24-vuotias tyttö on jo teininä kännispäiten kokeillut lesboilut ja ryhmäseksit ja todennut käytännössä, etteivät ne ole hänen juttunsa, millainen kumppani hänelle on 37-vuotias täysraitis kiltti älykkönörttimies, joka ei ikinä ole ollut yhdynnässä ja joka häpeää sitä 15-vuotiaana katsottua ainoaa pokepätkää (koska porno on ”naisen alistamista”, sanoi valistunut feministitäti) ja tämän pätkän vaikutuksesta syntyneitä ryhmäseksiunelmiaan (jotka osoittavat, että hänen seksuaalinen ajatusmaailmansa on jo epäautenttinen ja itsestään vieraantunut ja hän itse pilalle pornoistunut mies)? Siinäkin tuiki epätodennäköisessä tapauksessa, että tyttö pitäisi hänestä ja suhtautuisi kaikkien tapaamiensa epäkypsien juopporattien jälkeen ihan myönteisesti ajatukseen vanhemmasta ja raittiista miehestä?

Panu Höglund

1.

Sattuuko Panulle olemaan tuttu Michel Houellebecqin teos Halujen taistelukenttä (Extension du domaine de la lutte, 1994)? Sain juuri luettua loppuun, ja aikamoinen ATM-raamattu on kyseessä.

2.

Ei ole, kun en tuota ranskalaista kirjallisuutta tunne. Pitäisi varmaankin tutustua.

3.

Yksinäisyys/seksittömyys
koskee perustavanlaatuisesti vain Atm:iä, mutta me eritasoiset Ktm:t olemme yleisillä markkinoilla osin samassa veneessä heidän kanssaan. Meidän Ktm:ien ero on siinä, että meille on tarjolla kuitenkin seuraa, muutenkin kuin aivan satumaisen onnen tuloksena, vaikka toisaalta enimmäkseen vastaanotammekin naisilta ihan samaa halveksintaa kuin nämä Atm:tkin.
Niin kauan kun naiset vaativat miehiltä super-maskuliniteettia, sosiaalista statusta tai jalorotuista huippugenetiikkaa seksin vastikkeeksi
tullaan suuri osa ihan neutraalimman näköisistäkin miessukupuolen edustajista lukemaan ryhmään ”kelvottomat” ja siten myös Ktm:llä on olemassa vakava syrjäytymisriski. Sensijaan naisilla, jotka edustavat keskivertonaiseutta ei ole mitään vaaraa joutua seksuaalisyrjityiksi, eikä keskivertonainen oltuaan vuosia selibaatissa (tosin omasta tahdostaan) menetä vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta toisinkuin miehet, joilta esim. nettitreffeillä tentataan aiempien jatkuvien, sukupuolisuhteiden olemassaoloa ja riittävyyttä.

Pariutuminen on tänä päivänä egomaanista peliä, jossa miesten luonnollinen ja arvokas elämä ei riitä seksin vastikkeeksi. Tarvitaan tekoja, jotka nimenomaan mies on tehnyt, naiselta ei vaadita juuri mitään, kunhan hän ei kuulu siihen ulkonäöllisesti karmeimpaan kymmenykseen. Tavallisen naisen, näkökulmasta keskivertomies on vielä oksettava vaihtoehto, ja tavallinen nainen voi joutua pitkäänkin punnitsemaan seksin harrastamista tällaisen oksetuksen kanssa. Itse, vaikka olen keskivertomies en ole oikeastaan tavallisen näköisen naisen kanssa edes sänkyyn päässyt. Seksikokemukseni rajoittuvat tiukasti naisten eliittiin. Ehkä se on parempi niin. :)

4.

Sulla Panu taitaa kirjoituksista huokua sellainen oman elämän kokemusten aiheuttama ”harhaisuus”.
Tässäkin kirjoituksessa rinnastat aika tarkkaan käsi kädessä kulkemaan yksinäisyyden ja seksittömyyden. Eihän se nyt niin mene.
Ymmärrä kyllä miehenä mistä kirjoitat. Mutta ehkä kuitenkin tietentyyppinen porno on tehnyt tehtävänsä sinunkin päässäsi.

Tälle bmad:lle sen verran, että naaman muodolla ei juurikaan ole merkitystä seksissä itse teknisessä mielessä. Itse asiassa monet ”paremman näköiset” naiset ovat oman kokemukseni mukaan sängyssä melko passiivisia ja itsekkäitä. Ei hyvä!

5.

”Tässäkin kirjoituksessa rinnastat aika tarkkaan käsi kädessä kulkemaan yksinäisyyden ja seksittömyyden. Eihän se nyt niin mene.”

Kyllä se nyt vain niin menee. Katsos kun mies jolla on seksuaalista kokemusta saa sen vakituisen kumppanin ja aviokumppaninkin helpommin.

6.

Yksinäisyys ja seksittömyys eivät kyllä sikäli kulje käsi kädessä, että ihmisellä (tai no, miehellä ainakin) voi olla vilkas sosiaalinen elämä ja paljon ystäviä, mutta ei silti minkäänlaista seksielämää. Tämä on käsittääkseni melko yleistäkin, koska kaikki atm:t eivät suinkaan ole sosiaalisesti rajoittuneita nörttejä - voi myös olla kaikkien mielestä hauska ja fiksu tyyppi, joka on hyvää seuraa ja saa helposti kavereita, mutta jolla sitten on joku mystinen naisia karkottava ”säteily” tai mikälie aura ympärillään. Nettikeskusteluissahan näitäkin esiintyy aika usein, ja he itsekin kertovat, kuinka kukaan ei ymmärrä miksi he ovat sinkkuja (edes sinkkunaiset eivät ymmärrä, paitsi jotenkin alitajuisesti että ”kipinä” ja ”kemia” puuttuu).

Mutta miten tuo sitten toimisi toisin päin? Minun on hirveän hankala kuvitella miestä, jolla olisi vilkas seksielämä mutta joka muuten olisi yksinäinen. Ei tule mieleen kuin joitakin tosi harvinaisia poikkeustapauksia (hallitsija, jolla on iso haaremi mutta ei yhtään ystävää, tai joku kiireinen liikemies, joka käy huorissa mutta ei ehdi panostaa ihmissuhteisiin). Menestyvän naistenmiehen pitää kuitenkin olla karismaattinen ja sosiaalisesti taitava, joten tuntuisi tosi oudolta, ettei tällaisella tyypillä sitten olisi yhtään ystävää, kukaan nainen ei haluaisi sitoutua tms., mitä nyt yksinäisyydellä sitten tarkoitetaankin. Toki lipevä pelimiestyyppi voi lirkutella naisille baarissa olevansa suuren maailmantuskan painama yksinäinen vaeltaja, jonka kovan kuoren alla sykkivää haavoittuvaa sydäntä kukaan ei tahdo nähdä, mutta se nyt on vain yksi peliliike muiden joukossa. Tosiasiassa yksinäisyys kyllä paistaisi tyypistä läpi, ja silloin ei heruisi seksiäkään.

Parisuhteessakin voi tietysti olla yksinäinen, mutta jos henkinen yhteys kumppaniin ei enää pelaa niin luulisin myös seksielämän kuolleen jo aikoja sitten.

7.

Panu, suosittelen myös lukemaan Houellebecqiä! En itsekään osaa ranskaa (hädintuskin kykenen kirjailijan nimen oikeinkirjoitukseen) ja ihan kiltisti olen lukenut suomenkielisiä käännöksiä (Halujen taistelukenttä ja Oikeus nautintoon).

En tiedä antaako se sinulle mitään, mutta olisi hauskaa kuulla sun reflektoivan lukukokemusta jälkeenpäin. Houellebecqia on hauskaa myöskin verrata ranskalaisen eksistentialismin perinteeseen; merkityksettömyys ja tyhjyys ovat vallitsevia kokemuksia, mutta seksi, parisuhteet ja ulkoiset rakkausobjektit ainoina asioina tarjoavat kiinnikkeitä ja motivaatiota takertua asioihin.

8.

Tavallista parempi kirjoitus, Panu. Yksinäisyys ja seksittömyys kun kohtaavat kaikki ihmisiä tasapuolisesti tavalla tai toisella. Jollei muuten niin vanhainkodin kiikkustuolissa, rintaleikkauksen tai halvaantumisen jälkeen. Tutkimusten mukaan ihmiset luulevat toisten harrastavan enemmän seksiä kuin oikeasti tapahtuu.

Ongelma on kuitenkin ihan oikea, ja sille pitää tehdä jotain - erityisesti sen, jota ongelma koskee. Minua jaksaa hämmästyttää tällaisissa keskusteluissa ilmenevä tarve kategorisoida ihmisiä, ensin miehiksi ja naisiksi, iän puolesta, sitten alemman ja ylemmän tason sellaisiksi (- opin jopa uuden merkityksen ktm-termille, jota olin pitänyt lyhelmänä kauppatieteenmaisterille). Sen jälkeen ihmetellään, kun nämä kategorisoidut tyypit eivät oikeassa elämässä suostukaan pelaamaan omassa pikkumielessä kehitetyillä säännöillä.

Eiköstä olisi hyvä päästää irti niistä luokituksista ja kohdata jokainen nainen tai mies omana ainutlaatuisena yksilönä - eli juuri päästää se toinenkin ihminen pois ”odotusten karsinasta”? Vanhan sanonnan mukaan aidan ympärilleen rakentava mies sulkee aina enemmän aidan ulkopuolelle kuin sisään.

Se empatian kyky ja sosiaaliset taidot saattavat olla avain yksinäisen miehen moneen ongelmaan. Joskus kannattaa uskoa myös feministitätejä…

9.

Hei miehet.
Ainoa keino taistella naikkosten seksivaltaa vastaan on saada maahan laillistetut huorapalvelut; ilotalot. Vasta siten voidaan mahdollistaa kaikille miehille saada nauttia seksin ihanista riemuista ilman naisen alistavaa ja kuristavaa otetta.

Nythän naiset kiristavät seksillään miehet avioon, perustamaan kalliilla kodin, hankkimaan autot, veneet, terveydenhoidon, lasten elatuksen ja kaikki muut etuisuudet, mitä pillua raottamalla nainen on hankkinut.

Siis bordelleja Suomeen joka niemeen ja notkelmiinkin.

t:ravel, antropologi ja emeritusprofessori, kansanvalistaja

10.

Pietari S:”Tälle bmad:lle sen verran, että naaman muodolla ei juurikaan ole merkitystä seksissä itse teknisessä mielessä. Itse asiassa monet ”paremman näköiset” naiset ovat oman kokemukseni mukaan sängyssä melko passiivisia ja itsekkäitä. Ei hyvä!”

Muodoilla on merkitystä, koska olen kiinnostunut
hetero-S/M:stä alistuvana osapuolena. Dommen näyttävyydestä on ollut vain
etua, koska seksuaalinen vaikutusvalta on osa alistusarsenaalia ts. rumemmalla naisella ei ole samaa valtaa ruoskan päässä, vaikka osaisikin asiat teknisesti.

Käytännössä seksielämäni on ollut nuoresta pitäen sitä, että voin tarvittaessa sanoa naiselle mitä tehdään ja hän tekee sen, jopa vuodesta toiseen. Ja saanut täyden tyydytyksen. Länsimaissa ei yleensä olla totuttu siihen, että nainen altistuisi miehen henkilökohtaiseksi
seksiohjukseksi, mutta minun kanssa kaikki naiset, jotka ovat olleet tekemisissä ovat toimineet tyydyttämispohjalta ja saaneet vaihdossa runsaasti energiaa itselleen. Kaikki naiset, joiden kanssa olen tekemisissä saavat minulta yhtä paljon, kuin he antavat minulle ja tämä selittää sen, miksi
minulla on niin hyvät ”palvelut”.

Tyhmiä kaunottariakin on, mutta ne ovat niin koppavia, että he eivät minulle ikinä antaisi ja lisäksi heidän asenteellinen järjettömyys vie heidän kokonaisviehättävyydestä sen ulkonäönkin antaman terän.

11.

Babe Urhea Femakko:”Vanhan sanonnan mukaan aidan ympärilleen rakentava mies sulkee aina enemmän aidan ulkopuolelle kuin sisään.”

Ei kukaan mies aitaa ympärilleen rakenna, sen rakentavat muut ja
tässä tapauksessa naiset. Naisten yleinen seksikielteisyys on globaali ongelma,
johon olisi jo kouluaikana syytä puuttua. Naiset tekevät egoistista hyödykekauppaa seksillä ja miehet joutuvat kärsimään. Koska kyseessä on naisten itse tekemä aita, siitä on miehiä turha ruveta syyttämään.

”Se empatian kyky ja sosiaaliset taidot saattavat olla avain yksinäisen miehen moneen ongelmaan. Joskus kannattaa uskoa myös feministitätejä…”

Kaikki miehet, eivätkä naiset ole luonnollisesti sosiaalisia ja mitä
tuo sosiaalisuus sitten pitää sisällään? Pitkälti kauheata roskaa, jota kukaan täysjärkinen ei halua omaksua vain päästäkseen työntämään iskuporansa
kiimaiseen litinäpimppiin.

Feministitädit ovat niitä aidanrakentajia. Jos feministitäti jotain hyvää haluaa tehdä niin menee ja hankkii itselleen huoran maineen.

12.

”Eiköstä olisi hyvä päästää irti niistä luokituksista ja kohdata jokainen nainen tai mies omana ainutlaatuisena yksilönä - eli juuri päästää se toinenkin ihminen pois ”odotusten karsinasta”? Vanhan sanonnan mukaan aidan ympärilleen rakentava mies sulkee aina enemmän aidan ulkopuolelle kuin sisään.”

Voi pyhä yksinkertaisuus. Minähän nimenomaan sanoin, että naiset niitä kategorisointeja tekevät.

”Se empatian kyky ja sosiaaliset taidot saattavat olla avain yksinäisen miehen moneen ongelmaan.”

Olen samaa mieltä. Nuorille naisille tulisi opettaa empatiaa ja sosiaalisia taitoja. Sillä tavalla monista yksinäisistä miehistä tulisi onnellisempia.

”Joskus kannattaa uskoa myös feministitätejä…”

Jos feministitäti sanoo ”Varo, siinä on kuoppa”, kun kävelen aukikaivetun ja uudelleen päällystettävän kadun yli, kannattaa varmaankin uskoa feministitätiä. Niin että juu, olet ihan oikeassa.

13.

Hmm.. Itsekin takertuisin noihin mielikuviin, mitä nuorten naisten maailmassa (mutta myös miesten) viljellään, enkä todellakaan osaa kertoa, miksi. Ja minusta ne tekevät huomattavaa hallaa naisille itselleenkin!
Oma mieheni ei ollut ollut läheisemmässä kanssakäymisessä yhdenkään naisen kanssa ennen minua. Itse olin 18-veenä ollut ”pakollisessa” yhden illan jutussa, koska sen ikäisenä päähäni oli iskostunut ikä- ja lajitoverieni toimintoja kopioimalla, että kyllä se eka kerta pitää jotenkin(!) hoitaa pois alta. Omassa perheessäni ei annettu minkäänlaista Seksuaalisuuskasvatusta, tiesin kyllä kaikki lisääntymisjutut biologiatasolla, mutta Tunteista ja Itsetunnon kehittämisen merkityksestä ”niissä asioissa” ei ollut puhettakaan. Se oli vain jotain likaista ja lapsentekoikään liittyvää. Kaikki oli opittava kantapään kautta. Naisena oleminen oli todella hakusessa, eikä helpottanut, että olin lapsena enemmän kiinnostunut ns. poikien jutuista. Tajusin, että jos pukeudun huolimattomasti, annan kulmakarvojen kasvaa ja puhun moottoreista, pojat eivät todellakaan kiinnostu minusta naisena.

Vedettyään päänsä täyteen ja sinniteltyään baarissa pilkkuun asti löysi tuurilla itselleen juopunutta kysyntää, tietysti kun kaikki oikeasti potentiaaliset tytöt olivat kadonneet maisemista. Kuvittelin vakavissani, että jos joskus satun löytämään Seurustelukumppanin, jota kovasti kaipasin, niin hän varmasti nauraisi kokemattomuudelleni, sillä Kaikki pojathan ovat siihen mennessä varmasti harrastaneet seksiä, koska siitä usein puhuivat. Ja niillä kilteillä pojilla oli jo sen ikäisenä pitkäaikaiset tyttöystävät tai sitten he olivat omissa porukoissaan eivätkä näyttäneet lainkaan kiinnostuneilta tällaisista luonnonlapsista.. Itselläni ei ollut liiemmin mitään välineitä lähestyä varsinkaan kilttejä poikia keskustelumielessä, mutta perseenkeikutus onnistui baarissa jotenkuten muiden esimerkkiä katsomalla. Ja sitähän katselivat ne kuuluisat ktm:t.

Tavattuani mieheni kaikki omituiset käsitykset vastakkaisesta ja omasta sukupuolesta onneksi muuttuivat. Mutta alussa törmäsin sellaiseen ongelmaan, että mieheni taas ei katsonut lainkaan suopeasti ”kokeneisuuttani” (siihen mennessä mahtavat kaksi tunteetonta yhdenillanjuttua + katumus päälle) ja suhtautui minuun jonkin aikaa todella epäilevästi. Julisti mm. päin naamaa, että kaikki naisethan ovat pettäjiä ja huorahtavia. Että se niistä typeristä kokemusluuloista. Ei ollut kiva olo. Löysimme kyllä myöhemmin loistavan yhteisen sävelen. Mutta kummallakin oli tapaillessamme ihme roolit päällä ja vasta ajan kuluessa saatoimme karistaa ne pois ja kasvaa aidosti yhteen. Olisinko tässä suhteessa, jos aina olisin kuunnellut itseäni?

Panun kanssa olen samaa mieltä, että ne ihme odotukset ja käsitykset, joita sukupuolilla toisistaan on, pilaavat kyllä ihan kaiken. Tai ainakin vaikeuttavat elämää huomattavasti. Mutta suurin syy parisuhteenmuodostusvaikeuksiin on omasta mielestäni se, että lapsena ja nuorena ei saada yhä edelleenkään minkäänlaisia luonnollisia käsityksiä seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Terveen itsetunnon muodostumista ei tueta kotona eikä koulussa ja Oikeasti seksiin liittyvät asiat ovat näinkin kehittyneessä yhteiskunnassa pelkkiä tabuja. Kaikki on olevinaan roolileikkiä ja machoilua ja seksiä keskenään harrastavat eivät usein luonnetasolla sovi yhteen alkuunkaan.. Antakaamme mahdollisille omille lapsillemme mahdollisuus kasvaa ehyiksi ihmisiksi, jotka saavat alusta asti luonnollisen ja arkisen asenteen kehon ja ihmisten vuorovaikutuksen ihmeelliseen maailmaan.

14.

Tuosta homoudesta vaihtoehtona yksinaisille miehille.

Eli kaikesta paatellen kyseessa on ihan tarkoituksellinen agenda. Tasta ei viittaa pelkastaan naistutkimuksen terminologia, vaan feministien viha seksuaalisuutta ja ydinperhetta kohtaan.

Feministien vihamielisen suhtautumisen seksuaalisuuteen - mita nyt tuosta skitsofreenisesta sekoituksesta saa selvaa - ymmartaisi, mikali heilla olisi tavoitteena yllapitaa erilaiset perhearvot muine perheellisine kulttuureineen. Maissa joissa seksuaalisuutta saannellaan vahvemmin, korostuu hyvin usein eraanlaiset perinteiset perhearvot traditioineen. Mutta femakothan ovat julistaneet sodan myos ”patriarkaattista ydinperhetta” vastaan. Ruotsissa Gudrun huusi kannipaissaan jossain torilla Nietzschen hengessa etta ”Ydinperhe on kuollut!”. Tama oli tama ns. ”taliban-puhe”, jossa takalaiset feministit rinnastivat ruotsalaiset miehet Afghanistanin talibaneihin - hyvin feministista sanomaa siis.

Loogisin johtopaatos lienee siis, etta heidan agendallaan on homouttaa ja lesbouttaa koko Suomi. Saas kattoa millahan porkkanalla tuo saadaan aikaan. Tassa nyt ei varmaan mene kauaa, niin vaseliinit saa vahentaa veronpalautuksissa.

Tuosta ydinperheesta viela sen verran, etta feministien ”logiikka” - toisin sanoen vihamielinen sotku - on kylla aivan ykkosluokkaa mita tulee isyysvapaisiin. Vasemmalla kadella pyritaan hajoittamaan perheinstituutio ja homouttaa suomalaiset miehet, ja oikealla kadella tehdaan tutkimuksia kuinka suomalaiset miehet eivat pida isyysvapaita, ja valitetaan siita ettei suomalaiset miehet ota isyysvapaita! Heh.

Noh, eipa tuossa viela kaikki. Jopa poliitikkoja on onnistuttu hamaamaan nailla ”tutkimuksilla” kuinka suomalaiset miehet ei ota sita isyysvapaataan, samalla kun Suomessa lienee maailman suurin arsenaali yksinhuoltaja-aiteja, ja vuori sen kun kasvaa. Onhan tuo aika hassua, etta miehilla joilla ei ole edes mahdollisuutta ottaa isyysvapaata; riistavat naisia ja pakoilevat vastuuta, samalla kun heilta on viety seka perhe, lapset, lapsilisat, mahdollisuuden isyysvapaaseen ja joka kuukausi viela elatustukimaksut tippuu postista. Ei ole siis mikaan ihme, etta tilastot kertovat ettei miehet ota isyysvapaata.

Suurin tasa-arvoongelma on nimittain se, etta toisella sukupuolella on mahdollisuus palkalliseen lomaan, lapsilisiin, perheeseen, lapsiinsa, elatusmaksuihin ja viela sossun ystavalliseen naispalvelulun. Ja nama kehtaavat ottaa agendalleen miesten isyysvapaiden lusmuilemisen, tasa-arvoongelmana. Naiden henkiloiden moraalia voinee lahtea etsimaan jostain manalan seuduilta.

15.

Hyvä Panu,
mahdollisuutesi löytää naisseuraa ovat todella heikot niin kauan kun haikailet nuorten tyttösten seuraa. Ikäisesi ja sitä vanhemmat naiset ainakin ne ihannepainoiset ja kuntoilevat myös kokevat oman ikäisensä miehet pääasiassa turpeiksi vanhoiksi ja läsähtäneiksi. Tilannetta vielä pahentaa heidän katkeruutensa naisia kohtaan. Naisethan elävätkin keskimäärin 7 vuotta miestä akuemmin, siinäkin syy miksi naisten on parempi valita itseään nuorempi miesystävä.
Onneksi Suomessa on runsaasti kypsän naisen seuraa kaipaavia viehättäviä nuoria miehiä. Tämän tiedän kokemuksesta.
Lissu 50+

16.

”Hyvä Panu,
mahdollisuutesi löytää naisseuraa ovat todella heikot niin kauan kun haikailet nuorten tyttösten seuraa. ”

Avovaimoni, joka on minua 11 vuotta nuorempi, voi ehkä olla hieman eri mieltä tuosta.

17.

”Tajusin, että jos pukeudun huolimattomasti, annan kulmakarvojen kasvaa ja puhun moottoreista, pojat eivät todellakaan kiinnostu minusta naisena.”

Etkä tietenkään huomannut sitä taivaanrantaan asti ulottuvaa läähättävien, tuijottavasilmäisten miesten massaa, joka kulki kannoillasi? Selvä homma.

18.

Esiliina:”Mutta suurin syy parisuhteenmuodostusvaikeuksiin on omasta mielestäni se, että lapsena ja nuorena ei saada yhä edelleenkään minkäänlaisia luonnollisia käsityksiä seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.”

Lähestyminen on tehty kliiniseksi ja naisten haluttomuus
sukupuolielämään keskivertomiehen kanssa ovat näitä perusongelmia. Itse kannatan tasa-arvoisempaa kulttuuria, niin että naiset hakisivat miehiä yhtä paljon kuin toisinkinpäin. Nykyilmapiirissä nuorten miesten yksinäisyys ja seksittömyys ovat oikeastaan ”hauskoja” asioita, ja kehdataan vielä kiittää ”nykynaisen tiukkaa seulaa” ja parinvalintaa. En tiedä missä vaiheessa asiaa lakataan pitämästä hauskana. Olen sitä mieltä, että tällaisessa tilanteessa jotkut ”pojat” pitäisi hakea ihan kotoa kädestäpitäen, koska ovathan naiset sen heille velkaa. ;-)

Miesten tai naisten sukupuolista arkuutta ei voida poistaa, jos naiset joutuvat torjumaan liikaa ja miehet ehdottelemaan
enemmän, kuin on mahdollista saada. Myös vapaamielisten suhteiden määrän olisi syytä kohota, koska ATM:t, eli surkeimman tason miehet tällöin saisivat enemmän seksiä sivusuhteiden muodossa.

Markkina-arvot pois ja tilalle elämä, johon kuuluu seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen (tai vaihtoehtoisesti seksuaalisten elinten laumauttaminen kaikilta ihmisiltä).

19.

”Onneksi Suomessa on runsaasti kypsän naisen seuraa kaipaavia viehättäviä nuoria miehiä. Tämän tiedän kokemuksesta.
Lissu 50+”

Onneksi. Onneksi on jonot.

20.

”Onneksi Suomessa on runsaasti kypsän naisen seuraa kaipaavia viehättäviä nuoria miehiä. Tämän tiedän kokemuksesta.
Lissu 50+”

Tuosta tulikin mieleen. Pari paivaa sitten parikymppiset yhdysvaltalaiset pojanklopit kehuivat naisseikkailujaan toisilleen, ja toinen heista - sellainen Jamie Oliverin nakoinen soponaama - kertoi kuinka on erikoistunut ”in fat black older women”. Koska: ”they are horny for younger men and fuck like machines”.

Ajat muuttuvat. Jatkat vaikuttivat niin naiiveilta, etta tuli mieleen etta jonkinlainen kypsyys ei liene pahemmin valttia naismarkkinoilla naina hedonismin aikoina: kypsa nainen tavallaan kompensoi sen kypsyys-kasitteen.

21.

Bmad, t:ravel & co: pitäkään vain kiinni tuosta ”iskupora kiimaisessa litinäpimpissä”-jutuistanne. Tai kuvitelmistanne feministien seksin vastaisuudesta. Se on ihan oma valinta.

Sitä kirpaisevampaa on törmätä todellisuuteen niinä selkeinä hetkinä, kun ymmärtää, että tässä maassa ihmiset ansaitsevat itse elantonsa, maksavat veronsa ja kasvattavat lapsensa -niin naiset kuin miehetkin. Ja vielä niin, että naiset ovat se enemmän työssä oleva ja koulutusta saanut väestönosa, jolla ei ole mitään tarvetta kaupata pilluaan elämästään eksyneille tuheloille. Oma keho ja seksuliaalisuus suuri nautinnon ja ilon lähde omalle itselleen, ei kaupallinen hyödyke.

Menkää itseenne ja pysykää siellä, kiitos.

22.

Lisaksi tuota voi jatkaa myos sen verran, etta yksi naikkonen kertoi kerran kuinka oma mutsi - eronnut luonollisesti - on riippuvainen erilaisista seksichateista ja joka toinen ilta heidan taloonsa kavelee joku tuntematon mies: viinaa virtaa ja patjat rytisee. Onhan tuollainen hieman turhauttavaa varmaan, ja mene ja tieda, mika lienekaan se kunnioitus omaa aitiaan kohtaan, vai otetaanko mallia.

Koska on potentiaalia etta Lissu saattaisi sopia tuohon profiiliin, niin voinee ainakin samassa hengessa eraanlaisella abstraktilla tasolla esittaa pyynnon, etta nama yksinhuoltaja-aidit, joilla on lapsia, ja jotka roikkuvat seksichateissa lapi yon, ja raahaavat uuden miehen taloon joka illaksi, etta otatte ne lapsenne myos huomioon. Mikali lapsi haluaa muuttaa isukille, niin olisi ainakin eettista jos ette olisi estelemassa.

23.

Jossain määrin vierastan sukupuolikeskusteluja koska niissä tehdään helposti ylidramaattisia linjanvetoja suuntaan jos toiseenkin.

Silti olen Panun kanssa samaa mieltä siitä, että monet nuoret miehet ovat ylivarovaisia lähestymistensä suhteen, koska (yleensä naisten kirjoittama) seksuaali- ja parisuhdemambojambo on saanut heidät tuntemaan itsensä potentiaalisiksi ahdistelijoiksi.

Sosiaalisesti lahjakkaat ja fyysisesti viehättävät miehet hyvin nopeasti päätyvät suhteisiin naisten kanssa ja alkavat muodostaa maailmankuvaansa oman, realistisemman näkemyksensä pohjalta. Ongelmaksi asia tuleekin tälle vaikeammin lähestyttävämmälle miesjoukolle. Nämä asiat kun eivät parane miettimällä vaan tekemällä.

Nuoria naisia sen sijaan rohkaistaan tuntemaan oma arvonsa ja ottamaan oma paikkansa niin sängyssä kuin muutenkin. Tuskin kukaan voi kiistää että nuoret naiset ovat nykyisin hyvin kylmiä ja vaativia muita ihmisiä ja varsinkin miehiä kohtaan. Heille on kasautunut perinteisesti miehille kuuluneen taloudellisen yms vallan lisäksi naisten seksuaalinen valta. Tämä ikävä henkinen kylmyys ja tylyys tosin pienenee matkustettaessa pohjoismaista mihin tahansa ilmansuuntaan.

24.

”Tai kuvitelmistanne feministien seksin vastaisuudesta. Se on ihan oma valinta. ”

Ihan oikeasti: mitä muuta se on kuin seksivastaisuutta, jos aivan kaikki mitä mies tekee ja voi tehdä on seksuaalista häirintää?

25.

”Menkää itseenne ja pysykää siellä, kiitos.

4.6.2009 klo 13.16, Babe urhea feministi (vierailija)”

Tämä tulikin sopivasti vahvistuksena edelliseen kommenttiini…

26.

”mahdollisuutesi löytää naisseuraa ovat todella heikot niin kauan kun haikailet nuorten tyttösten seuraa. ”

Kyllä tämä asia minun kokemukseni mukaan on ihan toisin päin. Miehen on aina pakko katsella vähän nuorempia naisia, koska oman ikäluokan naisille ei vain yksinkertaisesti kelpaa. Parikymppisenä olisi kai pitänyt vikitellä teinityttöjä, mutta silloin vain hakkasi päätään seinään oman ikäluokan naisten kanssa - tajuamatta, että eihän niille saman ikäinen mies kelpaa, ellei sitten ole joku super-alfauros, soita bändissä tms. Mutta kas kummaa, kun ikää alkaa miehellä olla 30, ne parikymppiset misukat - sellaisetkin, jollaisiin ei varmasti itsellä parikymppisenä olisi ollut mitään mahkuja - alkavat suhtautua yllättävän suopeasti.

Onhan se tavallaan surkeaa, että ainoa naisiin vetoava piirre itsessä on ikä (ja ehkä myös illuusio sen iän mukana tulleesta kokemuksesta), mutta toisaalta, nuorena ei ollut edes sitä. ;)

27.

Usko nyt, kun feministi-täti sanoo: kaikki miesten tekemisen eivät ole seksuaalista häirintää. Isäni leipoo loistavaa pullaa, miepuolinen työkaverini tekee yhteisiä töitämme hyvässä hengessä ja autokorjaaja-setä osaa hommansa kohtuu hinnalla ilman asiattomia kommentteja.

Törmään omassa elämässäni häirintään todella harvoin, jos koskaan. Iän karttuessa todennäköisesti aina vain vähemmän. Asiantuntijatehtävissä työskenteleviä femakkoja ahdistellaan harvemmin, vaikka ne näyttäisivätkin Christy Turlingtonilta :) …

28.

”Usko nyt, kun feministi-täti sanoo: kaikki miesten tekemisen eivät ole seksuaalista häirintää. Isäni leipoo loistavaa pullaa, miepuolinen työkaverini tekee yhteisiä töitämme hyvässä hengessä ja autokorjaaja-setä osaa hommansa kohtuu hinnalla ilman asiattomia kommentteja.”

Feministi-täti kertoo sitten mikä on mieheltä oikea ja feministisesti sopiva tapa lähestyä naista ja ehdotella. Kaikki tätä blogia lukevat kiltit ja yksinäiset miehet seuraavat silmä kovana. Kun kerrot meille virallisen feministisen totuuden, koko porukka panee sen kehyksiin seinälle, ja sitten kun joku nainen pahastuu lähestymisyrityksestä, he voivat viitata tähän feministiseen sertifiointiin.

Ole mahdollisimman yksityiskohtainen ja konkreettinen. Ota huomioon että ATM:t ovat sosiaalisesti toistaitoisia, ujoja ihmisiä, jotka tarvitsevat konkreettista, kädestäpitävää opetusta yleisluontoisten sloganien sijasta.

29.

”Sitä kirpaisevampaa on törmätä todellisuuteen niinä selkeinä hetkinä, kun ymmärtää, että tässä maassa ihmiset ansaitsevat itse elantonsa, maksavat veronsa ja kasvattavat lapsensa -niin naiset kuin miehetkin. Ja vielä niin, että naiset ovat se enemmän työssä oleva ja koulutusta saanut väestönosa, jolla ei ole mitään tarvetta kaupata pilluaan elämästään eksyneille tuheloille. ”

Olet täysin häiriintynyt nainen.

”Oma keho ja seksuliaalisuus suuri nautinnon ja ilon lähde omalle itselleen, ei kaupallinen hyödyke. ”

No kovinpa oli markkinalähtöinen puheenvuoro… Ehkäpä voisit alkaa
kaupata tuota arvokasta pääomaa, tiedä vaikka saisit ensimmäisen prostustipendin valtiolta, kunhan onnistuisit ensin lyömään itsesi jenkeissä sijoitusneuvojana lävitte.

30.

Kyllä nää feministitätien propagandat kuulostaa vähän joltain vuosikymmenten takaisilta jutuilta. Eikä sitä muuta se, että joku hämy tuomitsee vuosittain H&M:n bikinimainokset.

31.

”Kyllä nää feministitätien propagandat kuulostaa vähän joltain vuosikymmenten takaisilta jutuilta.”

Olet aivan oikeassa. Ne nelikymppiset miehet, jotka nyt elävät seksitöntä elämää, saivat oman seksivalistuksensa silloin vuosikymmeniä sitten.

32.

”Nuoria naisia sen sijaan rohkaistaan tuntemaan oma arvonsa ja ottamaan oma paikkansa niin sängyssä kuin muutenkin. ”

Tai kuten aiemmin viittasin, nuoria naisia kannustetaan olemaan
häiriintyneitä ja fasistisia, joskis hieman toisia termejä käyttäen, mutta sitä tarkoittaen.

Btw, tuo nainen jolle äskettäin vastasin, oli erittäin häiriintynyt. Oikea
läheisyydenpanttaaja ja ihmissuhteiden totaalinatsi ja miehille
naureskelija… *pitäsköhän polttaa sikaari tämän tärkeän toteamuksen kunniaksi :):) ….*

33.

Lissu 50+ , satun olemaan ikäluokkaa 60+ ja voin kertoa sinulle, että 50+ ja sitä varttuneemmat naiset aiheuttavat miehelle absoluuttisen impotensiakohtauksen, johon ei ole lääkettä. Paitsi tietysti alle 45v-nainen. Raja on yllättävän tarkka. Se kulkee juuri siinä kohdassa, jossa menopaussi naisella alkaa. Syyt tiedät itse. Jos et - lue ne Panun kirjoituksesta.

34.

” ”Hyvä Panu,
mahdollisuutesi löytää naisseuraa ovat todella heikot niin kauan kun haikailet nuorten tyttösten seuraa. ”

Avovaimoni, joka on minua 11 vuotta nuorempi, voi ehkä olla hieman eri mieltä tuosta.”

Eli ei sinullekaan itsesi ikäinen tai vanhempi nainen kelvannut.

35.

Jaaha, pojat ovat päässeet jälleen mieliaiheeseeni käsiksi. Eipä tuohon Panun kirjoitukseen ole enää paljon lisäämistä, varsinkin kun muistaa aiheen aikaisemmat käsittelyt. Pehmomiehenä puutun vain siihen, että seksi meillä näissä turinoissa korostuu kovin, kovin voimakkaasti. Yksinäisyyttäni ihmetelleelle iäkäälle kaverilleni vastasin kerran: ”Minulla ei ole naista, koska en ole keksinyt sille vielä mitään käyttöä. Osaan ruokkia itseni ja pestä itseni ja tavarani, joten minulla ei ole tarvetta naiselle.” Siihen tuo jo iäkäs herrasmies totesi: ”Olisihan siitä akasta naijjessa vähän apua”.

Kyllä toisen ihmisen läheisyys on toki paljon muutakin. Jos ei ole lainkaan perhettä eikä ns. läheisiä, niin jää kyllä todella paljosta sosiaalisuudesta ym paitsi ja alkaa muhia liikaa omissa liemissään (kuten minä). Silloin alkaa helposti myös kartella lähimmäisten aitoa kohtaamista - niin hyvää kuin pahaakin kontaktia. Äärimmäisen tärkeitä ovat pienet ja arkiset läheisyyden osoitukset, kuten esim. se kun kumppani kehuu kalasaalistani tullessani raskaalta reissulta. Kenelle yksinäinen kehuu saaliitaan - tyhjille seinillekö ?
Yksinäinen joutuu jakamaan ilot ja surut aina itsensä kanssa. On todella raskasta kasata itsensä vastoinkäymisten ja epäonnen jälkeen aina yksin. Joten alkää koskaan pilkatko yksinäisten ihmisten elämää, sillä vaikka siinä on joitain vähäisiä etujakin, niin aina suhteessa eläneiden on vaikea käsittää millaista on pitää yllä tervettä henkistä tasapainoa kaikissa tilanteissa ilman kumppanin tukea.

36.

”Tai kuten aiemmin viittasin, nuoria naisia kannustetaan olemaan
häiriintyneitä ja fasistisia, joskis hieman toisia termejä käyttäen, mutta sitä tarkoittaen.”

Naiselle kylmyys ja kovuus ovat nykypäivänä toivottuja luonteenpiirteitä. Ystävällinen ja huomaavainen nainen alistuu miesten valtaan, näin väitetään.

Deittinettejä lukemalla saa hyvät naurut. Perussuomalaisilla persjalkaisilla ja persaukisilla tradenomiopiskelijapissiksillä on sellaiset vaatimukset ettei niitä täytä moni Hollywood-tähtikään. Sitten valitetaan kun suomalaiset miehet on niiin paskoja ettei ketään kunnollista löydy.

37.

Jaakko, tuokin vielä :D . Hyvä lisäsyy väistellä vanhempia miehiä!
Lissa 50+

38.

”Eli ei sinullekaan itsesi ikäinen tai vanhempi nainen kelvannut.”

Olisi kyllä nuorena kelvannut. Itse asiassa tyttöystäväni muistuttaa kovasti erästä kolme vuotta minua vanhempaa tyttöä, johon tuossa kaksikymppisenä olin melko ihastunut.

”Perussuomalaisilla persjalkaisilla ja persaukisilla tradenomiopiskelijapissiksillä on sellaiset vaatimukset ettei niitä täytä moni Hollywood-tähtikään. Sitten valitetaan kun suomalaiset miehet on niiin paskoja ettei ketään kunnollista löydy.”

Perusnättejä hoitsuja on joilla on varsin kohtuulliset vaatimukset. Itse asiassa on se tietty ryhmä ei-akateemisia kilttejä tyttöjä, joille se väkivaltainen öyhö on pelottava tulevaisuudenkuva eikä mikään haave, ja jotka ovat hyvin kesyä tyttöä alkamaan vaimoiksi ja perheenäideiksi kilteille nörteille. Valitettavasti tyypillinen nörtti pitää tällaista tyttöä liian tyhmänä, mihin ei kyllä olisi varaa.

39.

'Tai kuvitelmistanne feministien seksin vastaisuudesta.' (Babe)
Se kuvitelma perustuu havaintoihin siitä, miten feministeinä profiloituvat henkilöt julkisuudessa suhtautuvat seksiin. Ei pidä peiliä syyttää, jos on imago-ongelmia.
'Usko nyt, kun feministi-täti sanoo: kaikki miesten tekemisen eivät ole seksuaalista häirintää.' (Babe)
Vaikka mies ei itse häiritsisikään, hän on vastuussa niistä miehistä, jotka häiritsevät. Hän on etuoikeutettu, ja siksi aina väärässä ja syyllinen kaikkeen. Jos feministin omat marttyyripisteet eivät tunnu riittävän, hän voi lainata eriväristen tai muiden vähemmistöjen pisteitä ja vedota siihen, että mies on lisäksi valkoinen, hetero ja mahdollisesti jopa koulutettu ja keskiluokkainen.

40.

Mutta oletteko koskaan miettineet sitä, että jos (en tiedä) ns. atm:t ovat usein korkeammin kouluttautuneita älykköjä, niin johtuisiko heidän seksittömyytensä myös siitä, että he eivät yksinkertaisesti kohtaa oikeita naisia? Ovat työpaikan, koulun ja harrastusten takia vähän väärissä piireissä? Oma kokemukseni on se, että ainakin yliopistomaailmassa (anteeksi yleistys) nuoret naiset ovat huomattavan usein juuri Panun kuvaileman kaltaisia nirsoja ja itsekeskeisiä piilosikoja. Osaavat kyllä laittautua, pukeutua, käyttäytyä ja näyttäytyä harhaanjohtavan feminiinisesti ja ihastuttavasti, mutta pinnan alta paljastuu se tylsä, ilkeä kotka.
Haluavatko seurustelunhaluiset ajattelijamiehet edes tutustua pelottaviin Duunariluokan naisiin, esim. perheenperustaja-omakotitalo-lähihoitajatyyppeihin? Hehän saattavat olla ensivaikutelmaltaan juntteja ja käytännönläheisiä eivätkä osaa keskustella edes lonkalta kvanttimekaniikasta. Eivätkä ole niin Ihastuttavia ja ruusuisia kuin ne tavoittamattomat yliopistokeijukaiset.
Ristiriitojen kuningattarena(opin jossain vaiheessa arvostamaan persoonaani, hih) luovuin jo melko nuorena toivosta keskustella koulutettujen miesten kanssa ”siinä mielessä”: Aina kun yritti lähestyä niitä Sivistyneitä tyyppejä, vastaan tuli niiden insaidjutut ja halveksunnan muuri (mitä Sä nainen siin yrität olla hauska?), joka esti tutustumisen tehokkaasti. Sitten kälpin neuvokkaana niiden hyväsydämisten mutta itseäni huomattavasti sivistymättömämpien junttiduunarimiesten luo, en paljastanut heti kaikkea nerouttani, jottei siitä tulisi kynnyskysymystä tutustumiseen ja löysin onneni. ;)

41.

Panu 38: Ehditkin lähestulkoon referoida kirjoitukseni sitä vielä kirjoittaessani :)

42.

”Valitettavasti tyypillinen nörtti pitää tällaista tyttöä liian tyhmänä, mihin ei kyllä olisi varaa.”

Eli vikaa löytyy muualtakin kuin feministien propagandasta.

43.

”Valitettavasti tyypillinen nörtti pitää tällaista tyttöä liian tyhmänä, mihin ei kyllä olisi varaa.”

Totta.

Eri asia sitten, kun hakee ”seksuaalista dommea” on pakko kurottaa
niihin pahismaisiin muijiin, mutta sieltä kannattaa valkata ne kaikkein eniten elämää ymmärtävät.

44.

”Haluavatko seurustelunhaluiset ajattelijamiehet edes tutustua pelottaviin Duunariluokan naisiin, esim. perheenperustaja-omakotitalo-lähihoitajatyyppeihin? ”

Varmaan haluaisivat, mutta sisäinen sivistystaso saattaa asettaa
esteitä moneen suuntaan. Itse vieroksun kaikkia liian yksinkertaisia ihmisiä, eli käytännössä lähes kaikkia paitsi ystäviäni. Amisyksinkertaisuus on yhtä vittumaista kuin yliopistoyksinkertaisuus. Olen kiinnostunut ihmisistä, en siitä tekevätkö töitä päällä vai kädellä. Sen verran elämää olen nähnyt, etten noita osaa arvottaa.

Lapsia en varmaan aika todennäköisesti aio tehdä, ja siihen nähden mulla on hyvä vakipartneri, että hänkin haluaa elää lapsettomasti.

45.

Viimeisin feministien tutkimus on julkaistu talla viikolla. Talla kertaa on selvitetty etta noin joka kuudes naispoliisi on joutunut ”hairitsevan tuijottelun” kohteeksi. Kylla vain, nykyaan terminologiassa on myos ”hairitseva tuijottelu”.

Eli talla kertaa femakot ovat arsyttaneet poliisia.

Pari viikkoa sitten femakot paattivat arsyttaa aasialaisten naisten kanssa naimisissa olevia suomalaisia miehia, heidan vaimojaan, heidan lapsiaan ja ystavapiiria. Eikohan heidan lapsiakin ole kiusattu koulussa nyt feministien kutsusta, varmaan kutsutaan erilaisiksi huoranpenikoiksi.

Nayttaa silta etta nama tutkimuksen laitetaan liukuhihnalla aina parin viikon valein. Mikahan niista veronmaksajien rahoilla rahoitetusta norsunluutorneista liekaan, josta kasky annetaan?

Kaksi viikkoa aikaisemmin puolestaan arsytettiin taas mieskansanedustajia. Soilloin laitettiin tuo - jo tuttu - raiskaaja-leima jokaisen mieskansanedustajan paalle.

Saas kattoa miten agendat aikovat ottaa sujuakseen. Nyt olisi sopiva aika arsyttaa ihmisia enemman, ja feminismin nimessa. Joku voisi kasata vaikka tutkimuksen jossa kysytaan esim: ”Uskotko etta eduskunnassa voisi olla raiskaajia kansanedustajina?”. Kun on saatu sopiva tutkimustulos kehiin, niin HS:n paivystavan femakon kautta vaan raflaavat otsikot kehiin: ”Moni mieskansanedustaja saatta olla raiskaaja!”

46.

”Amisyksinkertaisuus on yhtä vittumaista kuin yliopistoyksinkertaisuus.”

Kyllä on. Mutta amispuolella *on* kauniita, kivoja ja vaatimattomia tyttöjä, joilla on *aitoa* ihmissuhteiden ymmärrystä ja empatiaa, sekä käytännön osaamista panna toistaitoisen nörtin elämä kuntoon.

47.

Panu amispuolella on myös vähemmän ymmärrystä erilaisuudelle ja ihmisille jotka eivät mahdu perinteiseen muottiin.

Väittäisin että amispuolella ei pärjää nörtti atm-mies jolta ei löydy lihaksia eikä autonkorjauskykyä.

Nörttipojille suosittelen humanistiosastoa, joskin aina valppaana saalistavien feministien varalta.

48.

”Kyllä on. Mutta amispuolella *on* kauniita, kivoja ja vaatimattomia tyttöjä, joilla on *aitoa* ihmissuhteiden ymmärrystä ja empatiaa, sekä käytännön osaamista panna toistaitoisen nörtin elämä kuntoon.”

Mutta yleensä neuvot tyyliin, hae sieltä ja hae täältä, kaatuvat samaan mahdottomuuteen, naisten seksuaalisen vallan väärinkäyttöön. Myös yliopistotasolla on fiksuja naisia. Ja yhdessä mallitoimistossa, satun ”tuntemaan” yhden.

49.

”Panu amispuolella on myös vähemmän ymmärrystä erilaisuudelle ja ihmisille jotka eivät mahdu perinteiseen muottiin.

Väittäisin että amispuolella ei pärjää nörtti atm-mies jolta ei löydy lihaksia eikä autonkorjauskykyä.”

Ei se nyt noin mene. Kyllä sillä suunnalla on tyttöjä joiden mielestä on übertympeää että tarjolla on pelkkiä lihaksilla pullistelevia automiehiä.

50.

”Nörttipojille suosittelen humanistiosastoa, joskin aina valppaana saalistavien feministien varalta.”

Siinähän suosittelet. Sukupuolijakauma on oman yliopistoni kyseisessä tiedekunnassa 75-25 naisten hyväksi (tai oikeastaan siis miesten hyväksi, naisenemmistöstä kun on kyse), mutta eipä tuosta ole mitään hyötyä. Minä tosin olenkin jo katkeroitunut, kyynistynyt ja kuollut sisältä niin, etten pääsisi poikuudestani, vaikka haaksirikkoutuisin autiolle saarelle sadan nuoren naisen kanssa.

Lisäksi on rankkaa olla tiedekunnan ainoa paatunut antifeministi, kun tietää mielipiteidensä julkituomisen olevan varmin tapa tyssätä akateeminen ura alkuunsa, eikä tällaista nyylää mikään muukaan taho töihin ota…

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 99 kommenttia.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös