Plaza

Sananvajaus

24.9.2006
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Politiikka, Laki, Rikollisuus

Kanadasta kuului juuri kummia: suomalaissyntyinen tietojenkäsittelytieteen luennoitsija joutui yliopistossaan toimineen kaksikymppisen feministiagentin ilmiantamaksi, koska hän oli englanninkielisessä blogissaan esittänyt mielipiteitä, joita anonyymi agentti oli pitänyt nais- ja homovastaisina. Luennoitsija poisti bloginsa ilmeisesti peläten jonkinlaista hallinnollista kurinpitomenettelyä, jonka kohteeksi hän ilmiannon perusteella olisi saattanut joutua. Herran kirjoitustyyli oli kärkevää ja varmasti monille loukkaavaakin, mutta oikeus ei todellakaan tapahtunut. Kerronpa miksi.

Puhutaanpa ensin sananvapaudesta. Kanadan tilanteesta en tiedä, mutta meillä Suomessa sitä vapautta rajoittavat erinäiset lait, joihin itse kunkin julkisen sanankäyttäjän tulisi tutustua. Ensinnäkin kysymykseen tulee rikoslain luku 24, jonka kahdeksas ja yhdeksäs pykälä kieltävät yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisen ja kunnianloukkauksen. Kumpaankin pykälään on erityisesti sisällytetty varaus, jossa korostetaan oikeutta sekä levittää tietoja julkisuuden henkilöistä että arvostella heidän toimintaansa, jos tämä on heidän julkisen roolinsa kannalta oleellista.

Toisin sanoen, jos jotakuta poliitikkoa haukutaan ääliöksi, siinä voi olla kyse kunnianloukkauksesta, mutta jos sanon pitäväni häntä ääliönä hänen kannattamiensa ääliömäisten asioiden tai hänen typerien ja isänmaan edulle vahingollisten mielipiteittensä perusteella, hänellä ei juurikaan ole varaa nipottaa asiasta. Jos taas joku ääriuskonnollinen kansankiihottaja vaatii pussaamisen, esiaviollisen seksin, viinan ja kondomien kieltämistä, mutta harrastaa kännipäissään ryhmäseksiä kondomi päällä, hänenkään ei kannata haastaa yksityisyysloukkauksesta oikeuteen juorulehteä, joka paljastaa, mitä hän puuhaa yksityisesti seitsemän rakastajattarensa kanssa.

Tämän lisäksi sananvapauden piiriin ei tietenkään kuulu rikokseen kehottaminen, jos on syytä epäillä, että kehotus johtaisi oikeaan rikokseen tai vaarantaisi yhteiskuntarauhaa. Yleisesti ottaen sananvapauden rajoitukset perusteltaneen viime kädessä viittaamalla Ihmisoikeuksien julistuksen 28., 29. ja 30. artiklaan, joissa todetaan yhteiskuntarauhan ja järjestyneen yhteiskunnan olevan välttämätön edellytys ihmisoikeuksien toteutumiselle; yksilöllä olevan velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, vallankin velvollisuus kunnioittaa muiden ihmisten oikeuksia; ja ihmisoikeuksien väärinkäytön muiden ihmisten ihmisoikeuksien riistämiseen olevan kiellettyä. Monenlaiset ääriryhmät siteeraavat kiihotussivuillaan usein julistuksen 19.artiklaa, joka määrittelee sanan- ja mielipiteenvapauden; kolme viimeistä artiklaa, joiden perusteella mm. anarkismi, libertarismi, fasismi ja rasismi eivät ole mitenkään itsestäänselvästi julistuksen suojeluksessa eivätkä liioin välttämättä kuulu sananvapauden piiriin, nauttivat luonnollisesti tällaisten koplien keskuudessa selvästi niukempaa suosiota.

Sananvapauteen kuuluu luonnollisesti myös oikeus kieltäytyä painamasta ihan mitä tahansa roskaa. Taannoin ulkomaalaistenkauhistelijat perustivat nettiin blogin, johon keräsivät ulkomaalaisten rikoksia. Tai ulkomaalaisten ja ulkomaalaisten: blogissa saatettiin esimerkiksi kuvata mitä tyypillisin suomalaisten juoppojen tappelu viimeisestä pisarasta pullonpohjalla ja sen jälkeen vihjailla - siis ilman todisteita - että jonkin sortin muslimit tai muut murjaanit olivat asialla, koska lehtitiedot eivät julkaisseet tappelijoiden ihonväritietoja ja koska tappelu sijoittui johonkin lähiöön, jossa suomalaisten spurgujen lisäksi asui tummempiakin öyhöttäjiä. Muuan ulkomaalaisvastainen bloggaaja julisti sitten, että on merkki sensuurista ja sananvapauden puutteesta, jos kyseisen vihjailublogin tarjoama ”salattu tieto” ei pääse valtavirtamedioiden kautta julkisuuteen.

Itse asiassa kyseisillä kirjoittajilla on ihan riittävästi sananvapautta, jos he saavat julkaista juttunsa blogissaan. Mutta ei esimerkiksi Hesarilla ole mitään velvollisuutta julkaista sellaisia juttuja, jotka ovat journalistisesti ala-arvoisia ja aliarvioivat kenen tahansa kotoperäiseen kännirähinäkulttuuriin perehtyneen suomalaisen älyä. Vielä vähemmän ketään päätoimittajaa voidaan velvoittaa painamaan epämääräisten painostusryhmien epämääräisiä julkilausumia, vallankin koska hän vastaavana toimittajana joutuisi oikeuteen niiden mahdollisesti lainvastaisesta sisällöstä. Kuten legendaarinen nettikirjoittelija Jukka-Göran von Fittenborg (lienee salanimi) ilmaisi asian aikoinaan: Suomi on vielä aika vapaa maa. Perustakaa oma lehti omilla rahoillanne. Ruvetkaa päätoimittajiksi ja julkaiskaa mitä lystäätte. Jos tulee lehden jutuista oikeudellista vastaamista, niin itsepähän sinne raastupaan lähdette. Lisäksi, jos juttunne ovat ns. syvältä, ettei ketään kiinnosta tilata moista tunkiolehteä, niin omatpahan ovat rahanne, tappion kärsitte itse. Jostain syystä noita ton tyyppisiä lehtiä on kauhean vähän näkynyt Suomessa…mistäköhän johtuu?

Tietysti sananvapauteen kuuluu myös oikeus tykätä kyttyrää siitä, mitä joku toinen kirjoittelee sananvapautensa nimissä. Jos joku vaikkapa kirjoittelee sellaista blogia, jonka sisältö herättää yleistä vastenmielisyyttä, inhoa ja paheksuntaa ja joka on kerta kaikkiaan ristiriidassa yhteiskunnassa hyväksyttävien arvojen kanssa, hänellä ei ole mitään asiaa ruveta itkeskelemään siitä, ettei hänestä sen jälkeen enää pidetä ja että entiset ystävät kääntävät hänelle selkänsä: hän on itse valinnut tiensä ja ristinsä kannettavakseen. Mutta silloinkin hänellä on oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Jos joku käy hänen kimppuunsa tai tappaa hänet, se voi tällaisissa tilanteissa olla inhimillisesti ymmärrettävää, mutta se ei tarkoita, että murhaaja tai päällekarkaaja tulisi jättää rangaistuksetta. Työpaikasta pellolle potkiminenkin on tuollaisessa tilanteessa oikeutettua vain jos asianomaisen arvoilla ja mielipiteillä on relevanssia työn tekemisen kannalta - esimerkiksi tunnustautuneen pedofiilin erottaminen lastenhoitotehtävistä on perusteltua.

Tämä siis sananvapaudesta. Suomalaisen tietojenkäsittelytieteilijän jupakan yhteydessä täkäläiset edistykselliset naisbloggaajat puolustelivat sensuuria sillä, että sananvapauteen tulee liittää myös sananvastuu. Mielestäni mainitsemani lainkohdat määrittelevät sananvastuun ihan riittävän hyvin, ja sanankäyttäjän oikeusturva varmistetaan sillä, että hänen mahdollisesti lainvastaisista kirjoituksistaan on erikseen nostettava oikeusprosessi, jossa tuomari toteaa, onko rikosta tapahtunut. Tällöin myös epäilyksen kohteeksi joutuneella sanankäyttäjällä on mahdollisuus puolustautua.

Tuossa Kanadan tapauksessa sitä vastoin mitään oikeusprosessia ei käynnistetty. Kyse oli siitä, että feministijärjestöön kuuluvat nuoret elämänkokemusta vailla olevat naiset nostivat asiasta äläkän ja ryhtyivät kiristämään yliopiston organisaatiota. Mikään puolueeton taho ei ilmeisestikään päässyt tutkimaan tietojenkäsittelytieteilijän kirjoittelua eikä antamaan tuomiotaan sen lainmukaisuudesta, vaan ”yhteisön närkästys” riitti alistamaan kirjoittelijan jonkinlaiseen hallinnolliseen kurinpitomenettelyyn, johon kuuluu oleellisena osana ”sensitiivisyyskoulutus”, ts. stalinistisen uudelleenkoulutusleirin sivistyneempi ja länsimaisempi vastine. Huomatkaa, että kyse oli hallinnollisesta kurinpidosta, siis toimeenpanoviranomaisen määräyksestä, ei oikeudellisluontoisesta menettelystä, johon kuuluisi myös epäilyksenalaisen itsensä näkökantojen kuuleminen. Ja tämä on perussyy, miksi kyseistä tapausta on pidettävä vaarana sananvapaudelle: kun älyllisesti keskenkasvuisten kaksikymppisten tyttöjen kopla alkaa määräillä aikuisten miesten sanankäyttöoikeudesta jättämättä näille edes valitusoikeutta, oikeudenmukaisuus ei tosiaankaan toteudu.

Tietenkin tuossa blogien ihmemaata kuohuttaneessa tapauksessa voi olla kyse siitäkin, että vapautta vastuuttomaan libertarismiin asti korostavassa anglosaksisessa maailmassa, johon Kanadakin kuuluu, ei ehkä ole sellaisia sananvastuulakeja kuin meillä valtiokeskeisessä, hegeliläisessä Suomessa. Mahdollisesti Yhdysvalloista kantautuvat vaatimukset ”vihapuheen” kieltämisestä johtuvat juuri siitä, ettei heikäläisten laeissa oikeasti ole kielletty esimerkiksi joukkotuhontaan kehottamista, kuten meillä, koska perustuslain tieskuinkamones lisäys takaa oikeuden sanoa mitä sylki tai mallasviski suuhun tuo. Kun sananvapaus on periaatteessa rajaton, sanankäytön yhteiskuntarauhalle välttämättömästä rajoittamisesta huolehtivat oikeuslaitoksen ja viranomaisten asemesta kaikenlaiset tanttaryhmät, jotka sitten reagoivat suurin piirtein mihin tahansa äänekkäästi paheksumalla ja järkyttymällä; ja tällaisten ryhmien kanssa ei voi väitellä eivätkä ne vaivaudu kuulemaan eri mieltä olevia, koska ne katsovat aina olevansa moraalinen enemmistö.

Panu Höglund

Uranuksen työpaikat
 

Piditkö artikkelista?

Lähetäkavereille

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Osion Kolinaa PANUhuoneesta syötteet:
kirjoitukset
kommentit

Juttuja aiheesta
Netti kurissa ja rauha maassa (10.11.2008, Ajassa)
Keskusteluja aiheesta
Sensuuria oikeusturvajärjestö EOK:ssa (22.11.2009, Ajassa)
Suomeen tulossa lisää rajoituksia sananvapauteen (14.08.2009, Muropaketti)
Suomen sananvapaus (03.05.2009, Ajassa)
1.

Kokkarisella on oikeus (mainitsemiesi lakien puitteissa) sanoa, mitä lystää. Muilla on oikeus ajatella hänestä noiden sanomisten perusteella, mitä lystäävät. MUTTA. Minusta on aika ymmärrettävää, että joku nainen huolestuisi Ilkan jutuista ja ajattelisi, että haluaako hän sellaisen opettajan kurssille, joka mahdollisesti inhoaa häntä siksi, että hän on syntynyt naiseksi ja pelkää, että tämä inho vaikuttaisi esimerkiksi opettajan arvosteluun. Inho/viha eivät VÄLTTÄMÄTTÄ vaikuta arvosteluun mitenkään ratkaisevasti, mutta minusta on ymmeärrettävää, että epäilys esitetään.

Ketään ei kuitenkaan saisi tuomita epäilyn perusteella. Asia olisi tutkittava: jos osoittautuisi, että Kokkarisen tuntema inho naisia kohtaan vaikuttaa hänen arvostelukykyynsä esim. tenteissä, kurinpitotoimiin olisi syytä ryhtyä. Jos kävisi ilmi, että mitään mainittavaa vaikutusta ei ole, homma olisi jätettävä siihen.

Tätät tutkimusta ei käsittääkseni tehty, mikä on väärin. Yliopisto säikähti ja päätti resursseja säästääkseen ja mainetta ylläpitääkseen tunkea open koulutukseen.

Ja vielä siihen, miksi kokkarinen poisti bloginsa. Hänhän selittää pääasialliseksi syykseen sen, että hänen vaimonsa ilmaisi voimakasta pettymystä, mitä hän ei kestänyt. Nyt on meidän on joko uskottava Kokkarista, että rakastetun ilmaisema pettymys oli kylliksi saamaan hänet poistamaan blogin tai epäiltävä, että Kokkarinen valehtelee ja hyödyntää vaimoaan tekosyynä. Jälkimmäinen olisi paitsi pelkurimaista myös vaimoa kohtaan loukkaavaa, ainakin, jos vaimo ei ollut todellisuudessa pettynyt. Minusta on ihan mahdollista, että oli. Jos minulle paljastuisi, että mieheni rustaa jossain netissä blogia, jossa hän haukkuu naiset lyttyyn, olisin aika kirotun pettynyt.

2.

”– kolme viimeistä artiklaa, joiden perusteella mm. anarkismi, libertarismi, fasismi ja rasismi eivät ole mitenkään itsestäänselvästi julistuksen suojeluksessa eivätkä liioin välttämättä kuulu sananvapauden piiriin –”

Entäs kommunismi ja sosialismi?

Esimerkiksi 17. artikla kuuluu näin:
1. Jokaisella on oikeus omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa.
2. Keltään älköön mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan.

3.

”Inho/viha eivät VÄLTTÄMÄTTÄ vaikuta arvosteluun mitenkään ratkaisevasti, mutta minusta on ymmeärrettävää, että epäilys esitetään.”

Inhota/vihata voi ketä/mitä tahansa. Jos opettaja inhoaa rasismia, pitäisikö hänet erottaa tehtävästään, mikäli herää epäilys, että hänen antirasisminsa on vaikuttanut hänen arvostelukykyynsä rasistina tunnetun oppilaan suhteen? Jos opettaja inhoaa libertarismia, pitäisikö hänet erottaa tehtävästään, mikäli herää epäilys, ettei hän ole arvostellut libertaristin suorituksia objektiivisesti? Tällä menolla joutuisimme epäilemään ja painostamaan jokaista opettajaa.

4.

Eli tällä logiikalla: Panu on sosialisti, Panulla ei ole sananvapautta.

5.

Aivan niin. Myös naisen logiikalla.

6.

Mongerrus: ”Inhota/vihata voi ketä/mitä tahansa. Jos opettaja inhoaa rasismia, pitäisikö hänet erottaa tehtävästään, mikäli herää epäilys, että hänen antirasisminsa on vaikuttanut hänen arvostelukykyynsä rasistina tunnetun oppilaan suhteen? Jos opettaja inhoaa libertarismia, pitäisikö hänet erottaa tehtävästään, mikäli herää epäilys, ettei hän ole arvostellut libertaristin suorituksia objektiivisesti? Tällä menolla joutuisimme epäilemään ja painostamaan jokaista opettajaa.”

Näyttää, että et lukenut kommenttiani loppuun. Minähän sanoin, että ketään ei tule erottaa päilyn perusteella vaan, jos epäilys on kyllin vahva, asia tulee tutkia ja vasta tutkimustuloksen tulee johtaa erottamiseen, mikäli väärinkäytöksistä on selvää näyttöä.

Kaikki eivät suinkaan inhoa ja vihaa aktiivisesti muita yksilöitä tai ihmisryhmiä. Itse asiassa henkilökohtaisesti tunnen hyvin vähän ihmisiä, jotka todella vihaavat/inhoavat joitakin ryhmittymiä niin paljon, että se suorastaan tunkee läpi heistä ja heidän sanomisistaan.

7.

”Keltään älköön _mielivaltaisesti_ riistettäkö hänen omaisuuttaan”

Niin niin. Esimerkiksi verotus ei ole mielivaltaista riistoa, vaan siitä on demokraattisessa järjestyksessä päätetty. Ns. sosialismi on demokraattisessa muodossaan täysin Ihmisoikeuksien julistuksen mukaista.

8.

”Huomatkaa, että kyse oli hallinnollisesta kurinpidosta, siis toimeenpanoviranomaisen määräyksestä, ei oikeudellisluontoisesta menettelystä, johon kuuluisi myös epäilyksenalaisen itsensä näkökantojen kuuleminen.”
”Kun sananvapaus on periaatteessa rajaton, sanankäytön yhteiskuntarauhalle välttämättömästä rajoittamisesta huolehtivat oikeuslaitoksen ja viranomaisten asemesta kaikenlaiset tanttaryhmät”

”Asia olisi tutkittava: jos osoittautuisi, että Kokkarisen tuntema inho naisia kohtaan vaikuttaa hänen arvostelukykyynsä esim. tenteissä, kurinpitotoimiin olisi syytä ryhtyä. Jos kävisi ilmi, että mitään mainittavaa vaikutusta ei ole, homma olisi jätettävä siihen.”

Tässä oli ymmärtääkseni ydin; tarinahan ei kuitenkaan pääty tähän. Nyt kun Ilkka lopetti bloginsa, niin mistä saisi jatkossa parhaiten tietoa siitä, miten asia etenee? Itseäni kiinnostaisi esim. kuulla, millaista tuo ”uudelleenkoulutus” on? Eli mihin asti ihmisen on epäoikeudenmukaisesti alistuttava pitääkseen työpaikkansa?

Mitä muuten sanankäyttöä rajoittaviin tanttaryhmiin tulee, niin onhan niitä kotimaisiakin pikku esimerkkejä vastaavista yrityksistä; esimerkiksi rikosylikonstaapeli Marja Vuento vs. Naisasialiitto Unioni/L. Ruusuvuori

9.

Makuasia. Ei ”tanttaryhmä” ilmaisuna sisällä mielestäni yhtään sen negatiivisempaa konnotaatiota kuin vaikkapa ”äijäkööri”; en edes kiinnittänyt asiaan huomiota. Tuo rinnastus ”lihaviin ja aivottomiin” lienee lähinnä omassa päässäsi. Onko lihavissa muuten jotain vikaa?

Toisaalta, kutsuuhan eräs tässäkin blogissa kommentoinut naiskansanedustajamme eri mieltä hänen kanssa olevia miehiä ”takametsien miehiksi” omassa blogissaan. Ko. ilmaisu sisältää mielestäni vahvemman leimaamisen kuin ”tanttaryhmä” tai ”äijäkööri”.
Kun nyt ko. ilmaisu nuinkin kovasti kuitenkin tarttui, niin keksi parempi.

10.

Teini-iän ohittaneelta, töissä käyvältä, ainakin jossakin määrin ulkomaailman kanssa tekemisissä olevalta ihmiseltä oletetaan tiettyä perustolkkua tekemisissään ja sanomisissaan. Jos suoltaa nettiin vihakirjoitusta omalla nimellään, on mahdollista, että siitä seuraa jotakin. Nykyisin tämän asian tajuamisesta käytetään hienostelevaa nimitystä ”sosiaalinen älykkyys”, mutta minulle riittää vanhahtava ilmaisu ”edes alkeelliset käytöstavat”.

Juridisesti jokaisella oikeusvaltion kansalaisella on tietysti oikeus harjoittaa typeryyttä. Mutta typeryydellä saattaa olla myös ulkojuridisia seuraamuksia, jotka ovat kaiken lisäksi oikein ja kohtuullisia. Tämä koskee jokaista maailman munanleikkaajafeministiä ja myös jokaista maailman ilkkakokkarista.

Onko kukaan muuten kiinnittänyt huomiota seuraavaan seikkaan: Blogistanin vihaiset ja kärkevät kirjoittajat tuntuvat lähes poikkeuksetta työskentelevän yliopistosektorilla, joko jonkinlaisina opettajina tai jonkinlaisina tutkijoina? Siis hommissa, joissa saa olla omissa oloissaan tai ainakin pönöttää luennoitsijan kaaderissa, ilman velvoitetta tehdä konkreettista, päivittäistä yhteistyötä työkavereiden kanssa.

Ei sillä, että siinä mitään vikaa olisi, jonkunhan nekin hommat on tehtävä. Sanonpahan vain, että tavallisessa työelämässä tämä jengi ei pärjäisi viikkoakaan suututtamatta perinpohjaisesti sekä kollegoitaan että itseään.

11.

Piti kirjoittamani luennoitsijan katederissa - ettette käy sitten siitä ilkkumaan.

12.

”Teini-iän ohittaneelta, töissä käyvältä, ainakin jossakin määrin ulkomaailman kanssa tekemisissä olevalta ihmiseltä oletetaan tiettyä perustolkkua tekemisissään ja sanomisissaan. Jos suoltaa nettiin vihakirjoitusta omalla nimellään, on mahdollista, että siitä seuraa jotakin.”

No kun tämä herra, josta puhumme, ei ollut vihakirjoittaja. Myrkyllisen ivallinen hän kyllä oli, mutta hänen juttunsa ärsyttivät ihmisiä juuri sen takia, että niiden ilkeys oli raffinoitua - ja olen täysin vakuuttunut siitä, että hänen kirjoituksensa olivat jokseenkin lainmukaisia.

”Onko kukaan muuten kiinnittänyt huomiota seuraavaan seikkaan: Blogistanin vihaiset ja kärkevät kirjoittajat tuntuvat lähes poikkeuksetta työskentelevän yliopistosektorilla, joko jonkinlaisina opettajina tai jonkinlaisina tutkijoina? Siis hommissa, joissa saa olla omissa oloissaan tai ainakin pönöttää luennoitsijan kaaderissa, ilman velvoitetta tehdä konkreettista, päivittäistä yhteistyötä työkavereiden kanssa.”

Tuollainen väite kaipaa kyllä suoraan sanoen perustelua. Keitä nämä vihaiset ja kärkevät kirjoittajat ovat, joista puhut?

13.

Moi Panu!

McNikkeT:n jälkeen olet toiseksi parasta mitä Suomen Turusta on tullut. Rispektiä!!!! *raising his stetson and taking a bow*

14.

Panu: ”No kun tämä herra, josta puhumme, ei ollut vihakirjoittaja.”

No tästä olemme sitten tyystin eri mieltä. Varsin usein - ei toki aina - vallitseva sävy oli pikkuvanhan ylimielinen, aggressiivinen ja pahantahtoinen, inhimillisestä kärsimyksestä iloitseva, heikompia kiusaava, omaa surkeaa ATM-egoa toisten kustannuksella pönkittävä. Minun kirjoissani tuo on vihakirjoittamista, enkä usko olevani mielipiteineni aivan yksin.

Sananvapaus on paljon muutakin kuin juridiikkaa. Se on kaksiteräinen miekka: jos lyö ja potkii, saattaa joskus saada myös takaisin samalla mitalla. En todellakaan pidä suuren suurena vääryytenä sitä, että Ilkan kaltainen arrogantti puolipsykopaatti saa hieman ”reality checkiä” työyhteisönsä, vaimonsa tai muun tahon suunnalta.

Sananvapaus olisi uhattuna, jos joku olisi heittämässä Ilkkaa vankilaan tai muuten väkipakolla estämässä hänen kirjoittamistaan. Toistaiseksi kyse on vain alkeellisista käytöstavoista - jotka eivät näköjään olekaan kaikille itsestäänselvä perusasia vielä aikuisiälläkään.

”Tuollainen väite kaipaa kyllä suoraan sanoen perustelua. Keitä nämä vihaiset ja kärkevät kirjoittajat ovat, joista puhut?”

No, jätettäköön se itse kunkin arvailtavaksi. Sanottakoon, että Siiveniskuja-Minttu on ainoa keksimäni poikkeus tuohon yliopistosääntöön. Hän taitaa työskennellä it-alalla, jos en ole ihan väärin käsittänyt.

15.

Uskoisin ainakin lukemani perusteella, että herra Kokkarinen on ihan aidosti pahoillaan nettiavautumisistaan. Katso esim. <a href=”http://jantunen.blogspot.com/2006/09/kokkarinen-lopetti-sitten-bloggaamisen.html”>Jantunen: untitled</a>. Voin kuvitella hyvin että kun herra K. on sitten alkanut kirjoituksiaan katua, hän on ne poistanut.

16.

”Sananvapaus olisi uhattuna, jos joku olisi heittämässä Ilkkaa vankilaan tai muuten väkipakolla estämässä hänen kirjoittamistaan.”

Jos Ilkan työpaikka on ollut uhattuna (eikös hänen tulevaisuutensa opettajana katsottu kyseenalaiseksi näiden kannanottojen takia…) niin silloinhan kyse on ollut nimenomaan tästä.

17.

Detritus: ”Jos Ilkan työpaikka on ollut uhattuna (eikös hänen tulevaisuutensa opettajana katsottu kyseenalaiseksi näiden kannanottojen takia…) niin silloinhan kyse on ollut nimenomaan tästä.”

Ei ole. Sananvapaus on uhattuna, jos valtiovalta tavalla tai toisella estää häntä kirjoittamasta. Näinhän ei ole käynyt eikä ole käymässä. En myöskään tunne Kanadan työlainsäädäntöä, mutta voisin olettaa, että siellä ei noin vain voi antaa ihmiselle potkuja mielipiteiden tai blogikirjoittamisen takia. Suomessa ei ainakaan voi.

Aivan toinen asia on opiskelijoiden, työkavereiden ynnä muiden mahdollinen inho ja vieroksunta. Jos ihminen esittää vastenmielisiä äärimielipiteitä tai muuten käyttäytyy kuin sosiaalisesti vajaavaltainen friikki, on mahdollista, että työyhteisö alkaa vieroksua ja hylkiä. Ja huomattava osa Ilkan kirjoituksista on vastenmielisiä äärimielipiteitä. Jos tämä tulee asianosaiselle jotenkin yllätyksenä, se kertoo hieman vajavaisesta kyvystä ymmärtää sosiaalista ympäristöä ja käyttäytyä siinä.

Toistan yhä vain: kyse ei ole sananvapaudesta vaan alkeellisista käytöstavoista. Ilkalla on edelleen täysi oikeus vaatia pultsareiden palelluttamista kuoliaaksi ynnä muuta kypsää ja rakentavaa - ja myös hyväksyä se, että muut ihmiset saattavat myös käyttää sananvapauttaan ja reagoida tällaiseen jotenkin muuten kuin taputtamalla käsiään.

18.

”No, jätettäköön se itse kunkin arvailtavaksi. Sanottakoon, että Siiveniskuja-Minttu on ainoa keksimäni poikkeus tuohon yliopistosääntöön. Hän taitaa työskennellä it-alalla, jos en ole ihan väärin käsittänyt.”

Eli siis vihjailit tyhjänpäiväisesti. Juuri tuollainen ”en mainitse nimiä, mutta…” -asenne on varsin hyvä keino hankkia porttikielto kommenttiosastooni, mikäli sellaista tavoittelet.

19.

”Jos ihminen esittää vastenmielisiä äärimielipiteitä tai muuten käyttäytyy kuin sosiaalisesti vajaavaltainen friikki, on mahdollista, että työyhteisö alkaa vieroksua ja hylkiä.”

Kaikkien niiden mukaan, jotka tuntevat Kokkarisen arkielämässä, hän käyttäytyy työyhteisön jäsenenä asiallisesti. Työpäivän ulkopuolella kirjoitetun blogin sensurointiin on keksittävä parempia perusteita kuin tuo.

20.

Ja jos saan vielä selventää: olen tietysti varsin monista asioista eri mieltä Ilkan kanssa ja katson hänen edustavan monissa asioissa sellaista kantaa, joka minulla oli yhdeksänvuotiaana. Niinpä minullakin on taipumus pitää häntä varsin epäkypsänä ihmisenä.

MUTTA: minusta on täysin ala-arvoista ja asiatonta, että keskenkasvuisten kakaroiden oikeassaolijaklubilla on valtaa painostaa yliopisto-organisaatiota simputtamaan työntekijäänsä. Vasta lastentarhasta päässeet opiskelijatytöt, jotka eivät tiedä yhteiskunnasta yhtään mitään ja joita kiinnostaa kampuksen pikkupolitikointi enemmän kuin opiskelu, ovat just jetsulleen se vihoviimeinen taho, jolla on varaa toimia moraalinvartijana.

21.

Panu: ”Kaikkien niiden mukaan, jotka tuntevat Kokkarisen arkielämässä, hän käyttäytyy työyhteisön jäsenenä asiallisesti. Työpäivän ulkopuolella kirjoitetun blogin sensurointiin on keksittävä parempia perusteita kuin tuo.”

Toistan tämän nyt viimeisen kerran ja lopetan sitten jankuttamisen:

1. Kanadan kaltaisessa oikeusvaltiossa kukaan ei voi estää Ilkkaa kirjoittamasta blogiaan. Kukaan ei ole sitä myöskään tehnyt: Ilkka on painanut off-nappulaa ihan itse.

2. Kukaan ei voi myöskään estää työkavereita, opiskelijoita, vaimoa tms. ilmaisemasta inhoaan Ilkkaa kohtaan ja savustamasta häntä pellolle kaikin mahdollisin (laillisin) keinoin.

3. Ilkan kirjoitusten yleissävyn perusteella kohta 2 oli tulossa ennemmin tai myöhemmin, eikä sitä voi pitää sen enempää suurena yllätyksenä kuin väryytenäkään.

4. Tällä jupakalla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa, mutta paljonkin tekemistä alkeellisten sosiaalisten taitojen kanssa.

22.

”Tällä jupakalla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa, mutta paljonkin tekemistä alkeellisten sosiaalisten taitojen kanssa.”

Kuinkahan montakin kertaa tämäkin pitää toistaa: Kaikki Ilkan opiskelijoina olleet ja hänet henkilökohtaisesti tuntevat ovat jokseenkin yksimielisesti sillä kannalla, että Ilkan sosiaalisissa taidoissa luennoitsijana ja face to face -kontakteissa ei ole yhtään mitään vikaa. Jos Ilkka pystyy täyttämään arkipäivän työelämässä sosiaalisille taidoille asetettavat vaatimukset, kysymys siitä, mitä hän työpäivän ulkopuolella kirjoittaa blogiinsa, on nimenomaan sananvapauskysymys.

23.

”Kukaan ei voi myöskään estää työkavereita, opiskelijoita, vaimoa tms. ilmaisemasta inhoaan Ilkkaa kohtaan ja savustamasta häntä pellolle kaikin mahdollisin (laillisin) keinoin.”

Mitä tahansa työpaikka- ja koulukiusaamista voidaan perustella tuolla samalla argumentilla.

Sananvapausongelma on, että sananvapaudesta Ilkan tapauksessa päätti täysin omavaltaisesti ja ilman valitusoikeutta vallanhimoisten, valistumattomien yliopistokiusaajien kopla, feministit.

24.

Paitsi, että Ilkka itse väittää, ettei niin tapahtunut. Ja sinä päätät hänen puolestaan, että tapahtuipas.

25.

Kyse ei ole siitä, pitäisikö Kokkarisen kirjoittaa blogeja vai ei. Kysymyksessä on, onko oikeutettua kohdistaa yksilöön kurinpitotoimia ilman oikeudenmukaista prosessia kirjoitetun tekstin perusteella. Nähdäkseni ei. Mikäli teksti on kirjoitettu siten, että kirjoittaja ei esiinny oman työnantajansa edustajana vaan omana itsenään, ei työnantajalla ole mitään oikeutta puuttua työntekijän kirjoituksiin. Henkilöä ei saa erottaa, eipä edes ottaa asiaa töissä puheeksi.

Opiskelijoilla on luonnollisesti oikeus vaatia henkilön erottamista, mutta yliopiston tulee, akateemisen, vapaan ajattelun kehtona asiallisesti kieltäytyä mistään tällaisesta. Opiskelijalla on sen sijaan oikeusturvansa mukainen oikeus vaatia kurssilla opettajalta puolueetonta arvostelua ja korrektia käytöstä. (Ystävällisyyden on oltava tavoitteena, mutta tätä ei voi mitata.) Mikään Arawnin esittämä pelko syrjityksi joutumisesta ei voi riittää opettajaan kohdistettuihin pakkotoimiin.

Asiassa on siis kaksi puolta: työntekijän oikeus kirjoittaa vapaa-aikanaan mitä lystää työnantajan (tai kenenkään muun) siihen pakkotoimin puuttumatta ja toisaalta yliopistoyhteisössä vallitseva muuta yhteiskuntaa korostetumpi vapauden vaatimus. Jo ensimmäisen nojalla on väärin painostaa työntekijää. Yliopiston tulee kuitenkin taata työntekijöilleen ajattelun vapauden lisäksi tähän suoranaisesti kannustava ilmapiiri. Uutta tutkimusta voi syntyä vain vapaassa yhteisössä. Jos tämän vastapuolena joudutaan kestämään originelleja tyyppejä, hinta on maksamisen arvoinen.

26.

Eufemia,

eipäs nyt olla lapsellisia. Ihan oikeasti. Lue nyt ajatuksen kanssa läpi mitä se skrivaa ja vastaa sitten itsellesi rehellisesti: onko se muuta kuin ajatuspoliisin vaatimaa kritiikkiä ja itsekritiikkiä?

27.

”Paitsi, että Ilkka itse väittää, ettei niin tapahtunut. Ja sinä päätät hänen puolestaan, että tapahtuipas.”

Minulla lienee oikeus tulkita asia niin, että Ilkan nykyinen kirjoittelu on polvilleen raastetun uhrin epätoivoinen yritys pelastaa itsensä.

28.

Otapas nyt järki käteen, flop, ja mietitäänpä kuka tässä tarinassa on rosvo ja kuka ei. Aivan nyt riippumatta mitä siellä oikeasti tapahtui. Oletetaan, että Ilkkaa oltaisiin alettu savustaa.

Aika moni on sitä mieltä, että on mielipiteenvapaus. Jokainen saa omata mielipiteen ja myös ilmaista sen. Rajoituksia on vähän ja niitä ei mielellään käytetä, koska siinä joudutaan niin äkkiä viistolle pinnalle.

Aika harva on sitä mieltä, että jotain ryhmää saa käytännössä sortaa. Voi sanoa, että vaikkapa savolaisilla on alempi älykkyysosamäärä, varsinkin jos jokin tutkimus niin osoittaisi, tai ettei vain kerta kaikkiaan itse satu tykkäämään helluntailaisista. Sen sijaan *toimet* jolla tehdään kiusaa vaikkapa jollekin savolaiselle tai helluntailaiselle hänen identiteettinsä takia ovat selvästi sortoa ja useimpien mielestä tuomittavaa.

Melkein mitä tahansa saa sanoa, poislukien intimiteetin rikkominen tai kunnianloukkaukset mistä jo mainittiinkin. Minkä tahansa näkökannan mukaan ei saa käyttäytyä, varsinkaan jos se voidaan nähdä tietoisena painostuksena tai kostona jotain yksilöä tai ryhmää kohtaan.

Savustaminen mistä tahansa mielipiteitten takia menee tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Varsinkin jos on kyse niinkin tärkeistä ja elämän peruspalikoihin kuuluvista asioista kuin työpaikasta tai perhesuhteista.

Mielipiteiden ilmaisu on ok, tykkäsi niistä tai ei tai olivat ne viisaita tai tyhmiä.
Mielipiteiden takia sortaminen ei ole ok, tykkäsi mielipiteistä tai ei ja olivat ne viisaita tai tyhmiä.

29.

Panu ja junakohtaus, ihmisen motiiveja arvioitaessa on lähtökohdaksi otettava hänen omat sanansa. Sanotaan sitä sitten vaikka metodiseksi sinisilmäisyydeksi. Koen sen jopa jonkinlaiseksi eettiseksi velvollisuudekseni.

Tässä tapauksessa tulkitseminen on hankalaa. Toisaalta kyseessä on taitava kirjoittaja, joka varmasti halutessaan osaa antaa uskottavan vaikutelman kääntymyksestä, toisaalta taas vakuuttelevia kirjoituksia on ainakin yksi enemmän kuin mikä olisi tarpeen minkään ”ajatuspoliisin vaatiman kritiikin ja itsekritiikin” suorittamiseksi.

Minulla ei ole keinoa ratkaista mikä olisi oikea tulkinta. Olen itse kerran päätynyt perustavasti kyseenalaistamaan aiempaa ajatteluani, joten jollain tapaa samastun siihen kokemukseen, mitä Ilkan kaksi viimeisintä kirjoitusta kuvaavat. Koska en kuitenkaan voi ratkaista mikä olisi oikea tulkinta, luotan Ilkan omiin sanoihin kunnes toisin todistetaan.

30.

Moikka Panu!
Unohtuiko viime vkolla uutisotsikoissa ollut Juhani Kaskealan esitys siviilipalveluksen lyhentämisestä täysin??? ;)

Ihan vaan vinkiksi. Aihe on mielenkiintoinen, as always..

31.

”Unohtuiko viime vkolla uutisotsikoissa ollut Juhani Kaskealan esitys siviilipalveluksen lyhentämisestä täysin???”

Ei todellakaan unohtunut, ja olet aivan oikeassa että aihe on mielenkiintoinen. En ole kuitenkaan vielä ehtinyt kirjoittaa.

32.

Luultavasti tunnistin nimimerkin flop hänen tyylistään. Pitää tosin lukea vielä vähän lisää. Ehkä ihan sataprosenttisesti ei asiaa toki voi tietää, mutta luulen, että kyseessä on olettamani henkilö, koska tämä kyseinen henkilö viljelee samantyyppistä juttua myös netin ulkopuolella. Katsotaan sanoi lääkäri…

33.

Ymmärrän Ilkkaa täysin. Olen itse kokenut samanlaisen optimistisen, ehkä hieman sentimaaliseltakin vaikuttavan heräämisen. Joskus on vain aika puhdistautua vihasta ja kaikesta negatiivisesta.

34.

Jos Ilkan viimeisin postaus,

http://sixteenvolts.blogspot.com/2006/09/no-more.html

,on rehellinen, eikä pelkkää Isosiskon edessä nöyristelyä, saatamme päästä joskus tulevaisuudessa lukemaan kypsempää Ilkkaa.

”Toivossa on hyvä elää” Sanoi lapamato ja kuoli uskossa.

35.

Eufemia, sanoit ”Panu ja junakohtaus, ihmisen motiiveja arvioitaessa on lähtökohdaksi otettava hänen omat sanansa. Sanotaan sitä sitten vaikka metodiseksi sinisilmäisyydeksi. Koen sen jopa jonkinlaiseksi eettiseksi velvollisuudekseni.”

Ilmeisesti suhtaudut prostituutiota puolustaviin prostituoituihin samalla tavalla? Uskot heidän motiivinsa olevan juuri se, mitä he itse sanovat?

36.

Post-feministi: et ole tainnut lukea aiempia aihetta sivunneita keskusteluja Panun blogissa? Käsittääkseni Eufemia nimenomaan luottaa näiden prostituoitujen sanaan…

37.

flop: ”Sananvapaus on uhattuna, jos valtiovalta tavalla tai toisella estää häntä kirjoittamasta.”

Jos nyt ihan pykälää nussitaan, niin sananvapauden määritelmä on tuota laajempi jo ihan perustuslaissa. Se on vapautta suhteessa sekä valtiovaltaan (vertikaalinen) että toisiin luonnollisiin ja oikeushenkilöihin (horisontaalinen suhde).

38.

Ei se varmaan ollutkaan flop. Jatkakaa.

39.

Arawn, haluaisin kuulla sen myös Eufemialta itseltään. Siltä varalta, että olet oikeassa, esitän Eufemialle jatkokysymyksen. Otetaan lääkäri, joka näkee pahasti pahoinpidellyn naisen. Nainen väittää kivenkovaan kaatuneensa rappusissa. Mitä lääkärin pitäisi eettisesti tehdä?

40.

Kun sekä työnantaja, että oma vaimo ilmaisevat syvän tyytymättömyytensä henkilön mielipiteisiin, löytyy hyvin harvalta mieheltä tahtoa pitää niistä kiinni. Henkilökohtainen onnelisuus on pragmaatikolle loppujen lopuksi tärkeämpää kuin oikeassa oleminen. Tämä on juuri sitä tykkäämisfasismia, josta Tommi välillä kirjoittaa.

Muistan kuinka joku Ilkan jutuista loukkaantunut kerran ihmetteli hänen kommenttipalstallaan, kuinka naimisissa ja hyvässä työpaikassa oleva ihminen voi kirjoittaa tuollaisia juttuja. Minä olin monista asioista Ilkan kanssa samaa mieltä, mutta ihmettelin silti aina samaa. Pistävät antifeministit tai inhorealistiset markkina-arvoteoreetikot ovat avioliitoissa tai yliopiston opetustehtävissä vähintäänkin yhtä lyhytikäisiä kuin ateistit juoksuhaudoissa.

Jotta voisi tällaisen painostusta seuranneen takinkäännöksen jälkeen säilyttää integriteettinsä ja psyykkisen terveytensä, on ihmisen parasta kokea Ilkan tapainen ”uudelleensyntyminen”, joka lienee tässä tapauksessa täysin vilpitön. Jokaisella meistä on kalvavia epäilyksiä omien mielipiteidensä oikeellisuudesta, ja reipas tyrkkäys toiseen suuntaan voi tehdä ihmeitä.

Ilkan henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta tämä lienee voittopuoleisesti hyvä asia, sillä onhan selvää, että ihminen joka jaksaa vuodesta toiseen kirjoittaa ilkeyksiä samoista aiheista, ei voi olla erityisen tyytyväinen ja onnellinen elämäänsä. Koska Ilkka oli kuitenkin mielestäni oikeassa monessa sellaisessa asiassa, joita hyvin harva täysjärkinen ihminen nykyisessä yhteiskunnassamme uskaltaa sanoa ääneen, pidän arkistojen poistoa netistä menetyksenä.

Blogin viimeisiä entryjä lukiessa mieleni valtasi samanlainen kateus, jota tunnen aidosti onnellisia uskovaisia kohtaan, ja muistin erään kirjan viimeiset sanat:

”Mutta näin oli hyvin, kaikki oli hyvin, taistelu oli päättynyt. Hän oli saanut voiton itsestään. Hän rakasti Isoa Veljeä.”

41.

Post-feministi, kyllä, suhtaudun prostituutiota puolustaviin prostituoituihin samalla tavalla. Lähtökohtaisesti uskon heidän motiivinsa olevan juuri se, mitä he itse sanovat.

Usko voidaan tietysti romuttaa todisteilla, jotka osoittavat, ettei kannata uskoa, mutta esimerkiksi prostituoituna toimiminen itse ei ole sellainen asia ihmisessä, joka saisi minut epäilemään ihmisen sanoja omista motiiveistaan.

Jatkokysymyksesi: ”Otetaan lääkäri, joka näkee pahasti pahoinpidellyn naisen. Nainen väittää kivenkovaan kaatuneensa rappusissa. Mitä lääkärin pitäisi eettisesti tehdä?”

No, riippuu ensinnäkin siitä, voisivatko naisen vammat syntyä oikeasti rappusissa kaatumisesta vai eivät. Jos voisivat, lääkärin kannattaisi minusta kuitenkin ilmaista mahdolliset epäilyksensä ja epäröintinsä naiselle (siis selvästi painottaen, että vain naiselle itselleen) ja ehkä tarjota tälle kirjallista materiaalia perheväkivallasta ja turvakotien yms. yhteystietoja.

Jos taas vammat ilmiselvästi eivät voi aiheutua rappusissa kaatumisista, lääkärin olisi hyvä ilmoittaa naiselle tietävänsä, että tämä valehtelee ja koettaa keskustella valehtelun mahdollisista syistä. Edelleen olisi hyvä tarjota niitä yhteystietoja yms. ja joka tapauksessa kirjata vammojen kuvaukset tarkkaan, jotta nainen voisi myöhemmin halutessaan muuttaa mieltään vaikenemisestaan - siis mikäli kyse on todella pahoinpitelystä eikä esim. jostain masokistisista taipumuksista.

42.

Ei ollut flop. Kala jota yritin pyydystää livahti käsistä - flop… Asia varmistui kuin luin hänen kommenttejaan vielä lisää. Sori vaan.

43.

Eikös tuo vertaus naisesta, joka on kaatunut rappusissa sovi paremmin tähän ”uudestisyntyneeseen” blogistiin?

Mikä olisi se prostituoitujen toinen motiivi? Olen hyvin ihmeissäni?

44.

Vanessa, prostituoitu voi olla vaikkapa ihmiskaupan uhri jonka passi on anastettu. Feministien mielipide on usein, että prostituutio ei voi koskaan olla valinta. Eufemian mielipiteet menevät ainakin näiltä osin yksiin hänen blogistista esittämien mielipiteidensä kanssa.

Itse olen hieman kyynisempi sen suhteen, kuinka tietoisesti erilaiset valinnat tehdään. Siksi kannatan hieman pidemmälle vietyä yhteiskunnan roolia heikomman puolustamisessa. Siinäkin on omat ongelmansa.

45.

Mutta onpahan ollut kiinnostavaa seurata tätä Sixteen Volts -blogin alasajoa! Mies on kiistatta huippuälykäs, mutta tunne-elämältään jotain 10-12 -vuotiaan tasoa.

Ellei tämä kaikki sitten ole jotain postmodernia pilaa.

46.

Suomessa anastetaan passeja hyvin harvoin.

Kuka puolustaisi prostituoituja ja muita heikkoja fasistisen feministisen yhteiskunnan mielivaltaa ja laittomuuksia sekä kaikenlaisia hullutuksia vastaan?

47.

Tytöt tytöt, eipäs yritetä ohjata tätä kommenttiletkaa sivuraiteille. Varastin tämän mielenkiintoisen tekstinpätkän monien ihaileman Kemppisen blogista. Merkitsen vahvennukset isoilla kirjaimilla huutamalla koska tässä ei ehkä saa vahvennuksia tai kursiiveja näkyviin:

Rikoslaki, 11 luku 9 § (21.4.1995/578) Syrjintä:


”Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä
1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,
2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka
3) ASETTAA JONKUN ILMEISEN ERIARVOISEEN TAI MUITA OLENNAISESTI HUONOMPAAN ASEMAAN
rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, YHTEISKUNNALLISEN MIELIPITEEN, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

En oikein usko, että Kanadan laki olisi mitenkään ratkaisevasti toisenlainen. voi tietenkin olla.

Toisaalta olen kuullut hyvin paljon flopin kaltaisia mielipiteiltä erityisesti nuorilta vasemmistoaktivisteilta. Heidän moraalinsa on hieman toisenlainen, ja varmasti niin rikastuttaa kulttuuriamme siinä kuin muukin Toiseus.

48.

Tuhannen taalan kysymys on sitten, mikä on ”hyväksyttävä syy”.

49.

”flop” yritti harrastaa urkintaa?:
””Onko kukaan muuten kiinnittänyt huomiota seuraavaan seikkaan: Blogistanin vihaiset ja kärkevät kirjoittajat tuntuvat lähes poikkeuksetta työskentelevän yliopistosektorilla, joko jonkinlaisina opettajina tai jonkinlaisina tutkijoina? Siis hommissa, joissa saa olla omissa oloissaan tai ainakin pönöttää luennoitsijan kaaderissa, ilman velvoitetta tehdä konkreettista, päivittäistä yhteistyötä työkavereiden kanssa.””

Tuo argumentitapainen ei riitä alkuunkaan työnantajani tai tehtäväni kertomiseen tässä.
Hahahaha. Jos minua sattumoisin tarkoitit (enhän tosin omaa blogia pidäkään), niin pahemmin et olisi voinut veikata pieleen. Kerron sen verran, että olen ollut viimeiset 15v töissä hektisessä työyhteisössä ihmisten ympäröimänä, yliopistojen kanssa en ole viimeiseen 9:ään vuoteen ollut juurikaan tekemisissä, ja työnkuvani on yhtä kaukana tutkijankammiosta kuin feminismi tasa-arvosta. Siiveniskuja-Mintusta en tiedä, en ole ko. blogin laskuria kurkkaamisen jälkeen kasvattanut.

Arawni:”Jos minulle paljastuisi, että mieheni rustaa jossain netissä blogia, jossa hän haukkuu naiset lyttyyn, olisin aika kirotun pettynyt.”

Niin, minulla vaimo tietää ihan tarkkaan minne ja mitä kirjoittelen; saan vain häneltä tiukkenevaa noottia siitä, että miksi haaskaan aikaani debatoimalla netissä sellaisista jonninjoutavuuksista kuin feminismi ja/tai naistutkimus. (Jonninjoutavuus on tietysti suhteellinen käsite; hän itse töllöttää harva se ilta jotain bigbrothertms.tositv-paskaa.)
Sikäli saamani arvostelu on täysin oikeutettua, että talvi on tulossa ja pihalla paljon ennen roudan tuloa tehtäviä keskeneräistä hommia; ne ovat ns. miesten töitä ja meidän perheessä on selkeät sukupuoliroolit. (Poistunpa vielä putsaamaan betonimyllyn).

50.

Aateeämmä, älä unohdu puhdistamaan betonimyllyä liian pitkäksi aikaan, vaan palaa pian ruoskimaan maailman feministejä viiltävän analyyttisellä, ehdottoman selväjärkisellä ja vastaansanomattoman vakuuttavalla tavallasi.

Nämä blogit ja niiden kommenttipalstoille kehkeytyvät ns. keskustelut ovat aivan omaa luokkaansa. Viihdyn täysillä, eikä edes maksa mitään.

Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 51 kommenttia.

Tämän jutun kommentointi on suljettu.

Takaisin ylös