Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Historia

skientologia, dianetiikka, L. Ron Hubbard, uskonto, liiketoiminta, moonilaisuus, Siiloan, lahkot, kultit

Seurapiiriuutiset kertovat, että näyttelijä Tom Cruise ja kollega Katie Holmes ovat eroamassa, koska vaimoa huolettavat miehen liian tiiviit yhteydet ”salaperäiseen kulttiin”, kuten toinen iltalehdistämme ilmaisi asian. Kultti on amerikkalaisten kuuluisuuksien suosima Skientologia, uskonnon ja uushengellisen terapian välimuoto, ja se on ollut olemassa jo viisikymmenluvulta saakka. Täällä Suomessa kuulimme puhuttavan skientologiasta ensimmäisen kerran kahdeksankymmenluvulla, tai ehkä seitsemänkymmenluvun lopussa, kun Valituissa Paloissa julkaistiin artikkeli otsikolla ”Scientologia” - siihen aikaan vielä c:llä - ”vaarallinen kultti leviää”.

I societetsnyheterna heter det att skådespelaren Tom Cruise och kollegan Katie Holmes håller på att ta skilsmässa, eftersom frun är orolig över mannens alltför täta kontakter med en ”hemlighetsfull kult”, som en av våra aftontidningar uttryckte saken. Kulten är den bland amerikanska celebriteter rätt populära Scientologin, ett mellanting av religion och nyandlig terapi, och den har funnits till sedan femtiotalet. Här i Finland hörde vi för första gången talas om scientologi på åttitalet, eller kanske i slutet på sjuttitalet, när den finska upplagan av ”Det Bästa” gav ut en artikel under titeln ”Scientologin - en farlig kult breder ut sig”.

Siihen aikaan skientologian saattoi kuitata yhtenä monista uususkonnoista, jotka tuolloin saapuivat Suomeen. Pahamaineisin niistä oli moonilaisuus, synkretistisiä piirteitä omaksunut kristillinen kirkko, joka oman propagandansa mukaan pyrki kaikkien kristittyjen yhdistämiseen ja kristikunnan ykseyteen. Kirkon oli pannut pystyyn korealaispastori nimeltä Sun Myung Moon, ja sitä syytettiin aivopesusta ja järjestetyistä avioliitoista massahäineen. Pikkupoikana, jonka käsitys aikuisten lemmenleikeistä perustui enimmäkseen romanttiseen kirjallisuuteen, pidin erityisesti noita järjestettyjä naimakauppoja ennenkuulumattoman hirveänä loukkauksena ihmisen vapautta kohtaan. Nyt vanhana ja kyynisenä olen kuitenkin oppinut näkemään sekä järjestetyt avioliitot että villin ympäriinsäpaneskelun inhimillisesti ymmärrettävänä toimintana: tyydyn paheksumaan vain sitä, että avioliittoon mentiin Moonin tai liikkeen vastaavien johtajien valitsemien kumppanien kanssa - huomattavasti myönteisemmin suhtaudun sellaiseen, että puolison järjestävät perhe ja sukulaiset, joilla voi olla oikeastikin jotain mielekästä sanottavaa siitä, kenen kanssa asianomaisen kannattaa avioitua.

På den tiden kunde scientologin avfärdas som en av de många nyreligioner som då nådde Finland. Den mest beryktade av dem var Moonrörelsen, en kristen kyrka med synkretistiska drag som enligt sin egen propaganda eftersträvade alla kristnas förenande och enhet. Kyrkan hade startats av en koreansk pastor vid namn Sun Myung Moon, och den beskylldes för hjärntvätt och arrangerade äktenskap med massbröllop. Som en smågosse vars uppfattning om de vuxnas kärlekslekar mest baserade sig på romantisk litteratur såg jag de där arrangerade äktenskapen som någonting oerhört förskräckligt och frihetsfientligt. I dag, som gammal och cynisk, har jag dock lärt mig se både på arrangerade giftermål och vild promiskuitet som medmänskligt förståeliga fenomen, så i dag nöjer jag mig med att ogilla, att äktenskapen tydligen ingicks med partners som utsetts av Moon, eller av rörelsens ansvariga ledare - alltså inte av ens föräldrar och släkt, som ju faktiskt kan ha en genuin insikt i vem som duger en till livskamrat.

Seitsemänkymmenluvun Suomessa moonilaisuus herätti aika lailla paheksuntaa myös kommunisminvastaisuudellaan - siihen aikaanhan kommunistit olivat meillä ehdottomasti osa yhteiskunnan valtavirtaa. Se, että eteläkorealainen pastori oli raivoisan kommunisminvastainen, ei tietenkään hämmästyttänyt ketään: tuohon aikaan Etelä-Korea oli oikeistodiktatuuri, jossa kommunismia vastustettiin hyvinkin samanlaisin keinoin kuin kommunistihallitukset vainosivat omia vastustajiaan, mutta diktatuurilla oli maassa huomattavaakin kansan tukea, koska Pohjois-Korea oli aidosti pelottava ja vaarallinen naapuri. Virallisen pyhimyselämäkerran mukaan Moon oli aloitanut uransa aselepolinjan pohjoispuolella hieman ennen Korean sotaa ja joutunut kommunistien pidättämäksi, mutta paennut tyrmästään ja onnistunut hankkiutumaan etelään sodan kaaoksen keskellä kun eteläkorealaiset liittolaisineen vähäksi aikaa saivat vallattua Pjöngjangin alueen, jossa Moonia pidettiin vankina. En ryhdy tätä suorastaan kyseenalaistamaan, vaikka se tarinana kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta, vaikka se kyllä selittäisi suuren osan pastorin opeista.

I sjuttitalets Finland väckte Moonrörelsen en hel del ogillande också med sin antikommunism - på den tiden utgjorde ju kommunisterna definitivt en del av samhällets huvudfåra. Att en sydkorean var en glödande motståndare till kommunismen var ju i princip ingen överraskning; då var ju Sydkorea en högerdiktatur där kommunism bekämpades med maktmedel inte helt olika de av kommunistiska regeringar mot oppositionella tillämpade, men diktaturen åtnjöt ett icke föraktligt folkligt stöd i landet, eftersom Nordkorea var genuint skrämmande och farligt. Enligt sin officiella hagiografi hade Moon påbörjat sin karriär som lekmannapredikant norr om demarkationslinjen lite före Koreakriget, arresterats av kommunisterna där, men rymt från sin fängelsehåla och lyckats ta sig söderut i krigets kaos när sydkoreanerna och deras allierade för en kort tid intog Pyongyangområdet, där Moon hölls fängslad. Jag vill inte direkt ifrågasätta det här, men som historia verkar den lite för bekväm, låt vara att den nog skulle förklara en hel del av pastorns läror.

Amerikkalaisten tiedotusvälineiden kirjoitukset moonilaisuudesta, jotka täkäläinen lehdistö suomensi, opettivat meille, millaisia mielleyhtymiä ”uususkonnollisuuteen” rapakon takana liittyi: aivopesua, vanhempiaan vastaan kiihotettuja lapsia, vanhempia jotka kidnappasivat omia lapsiaan kulttikeskuksista, kulteista eronneita, jotka vanhempien pyynnöstä ”purkivat” tällä tavoin kaapattujen lahkolaisten ”ohjelmoinnin”…koko hoito siis. Eräät moonilaisuuteen liitetyt kulttipiirteet toivat kuitenkin mieleen helluntailaisuudesta itsenäiseksi seurakunnaksi lohjenneen, alkuperältään täysin suomalaisen Siiloan-seurakunnan, joka herätti seitsemänkymmenluvulla aika lailla paniikkia tiedotusvälineissä. Netistä näin että Siiloan on yhä olemassa, mikä minua kyllä hieman hämmästytti: ehkäpä seurakunta on niistä ajoista rauhoittunut ja käytännössä palannut muun helluntailaisuuden helmaan.

Det var mest den amerikanska och till finska översatta mediebevakningen av Moonkyrkan som lärde oss vad begreppet ”nyreligiösa rörelser” förknippades med bortom Atlanten: hjärntvätt, barn som uppmanas att vända sig mot sina föräldrar, föräldrar som kidnappade sina egna barn från kultcentra, kultavhoppare som anställdes för att ”avprogrammera” kidnappade sektmedlemmar…hela rullan så att säga. En del av de kultiska drag som tillskrevs Moonkyrkan påminde visserligen om den självständiga pingstförsamlingen Siiloan, som var av helfinskt ursprung och väckte en hel del mediepanik på sjuttitalet. På nätet såg jag att Siiloan fortfarande finns till, vilket jag fann något överraskande; antagligen har församlingen sedan dess lugnat ner sig något och i praktiken uppgått i den övriga pingströrelsen.

Skientologia tuli meillä aivan alusta saakka tunnetuksi arvostelijoitaan vainoavana uskontona, sillä Valittujen Palojen artikkeli käsitteli enimmäkseen näitä loanheittokampanjoita. Muistelen artikkelin maininneen yhtenä skientologian uhreista Johannes Aagaardin, tanskalaisen lähetystyöteologian professorin. Aagaard oli sellainen vanhoillinen luterilainen, jolle ei ole täysin itsestään selvää, että uskonnonvapaus koskee muitakin uskontoja kuin hänen omaansa. Aagaardin ystävätkin ovat muistosanoissaan hänelle joutuneet myöntämään, että hän ei täysin erottanut toisistaan kieroutuneita uususkonnollisia kultteja ja vähemmistöuskontoja yleensä: vanhoilla päivillään hän hurahti myös muslimikammoon. Aagaard ei ilmeisesti nähnyt mitään perusluonteista eroa sellaisen kristillistaustaisen länsimaalaisen, joka omasta päähänpistostaan kääntyy vaikkapa buddhalaiseksi, ja sellaisen välillä, joka intensiivisen käännytyskampanjan tuloksena alkaa skientologiksi.

Scientologin blev oss allra först bekant som en religion som bedrev klappjakter mot sina kritiker, för det var smutskastningskampanjerna som artikeln i Det Bästa mest handlade om. Jag kommer ihåg att en av de personer som artikeln identifierade som scientologioffer var Johannes Aagaard, en dansk professor i missionsteologi och en konservativ lutheran av den sort för vilken religionsfrihet för andra religioner än hans egen inte nödvändigtvis är en självklarhet. Även Aagaards vänner har i sina dödsrunor till honom tvingats konstatera att han inte riktigt skilde på urartade nyreligiösa kulter och minoritetsreligioner i allmänhet: på sina gamla dagar lär han också ha blivit en islamofob. Aagaard förefaller inte ha sett någon grundläggande skillnad mellan en västerländsk människa med kristen bakgrund som av eget påhitt konverterar t ex till buddhism och en som efter en intensiv omvändelsekampanj blir scientolog.

Jos skientologit todella ahdistelivat ja sottasivat loalla Aagaardia, sitä ei voi puolustella mitenkään; mutta ateisti olisi luultavasti sitä mieltä, että Aagaard tunnettuna, poleemisuuteen taipuvaisena kristinuskon apologeettana, jonka suvaitsevaisuus ei-kristillisiä uskontoja kohtaan oli varsin rajallinen, oli yhtä paha kuin skientologitkin ja että skientologia on vain ikävä totuus uskonnosta sinänsä. Raivoisia hyökkäyksiä oman uskonnon oletettuja loukkaajia vastaan harjoittavat spontaanisti myös kristityt, kuten tiedämme. Jos siis haluamme määritellä skientologian joksikin radikaalisti muista uskonnoista eroavaksi ilmiöksi, joudumme keksimään muita perusteluja kuin nämä loanheittokampanjat, niin järkyttäviltä kuin ne vaikuttavatkin. 

Det kan givetvis inte försvaras, om scientologerna verkligen smutskastade och trakasserade honom; men en ateist skulle antagligen anse att Aagaard i egenskap av en känd kristen apologet med polemisk läggning och rätt begränsad tolerans för ickekristna religioner i allmänhet var en lika god kålsupare som de och att scientologin bara är den obekväma sanningen om all religion. Hätska attacker mot den som anses ha förolämpat ens religion kan förekomma rätt spontant även bland kristna, som bekant. Vill man sålunda definiera scientologin som någonting radikalt från andra religioner avvikande, måste man hitta på bättre argument än dessa smutskastningskampanjer, hur upprörande de än verkar.

Skientologialiikkeen aloitti tunnetusti Lafayette Ronald (L. Ron) Hubbard, tieteiskirjailija eikä sellaisena aivan lahjaton. Hän kirjoitti ainakin yhden kirjan, nimeltään ”Typewriter in the Sky”, jota myös luotettavan skientologiavastaiset arvostelijat luonnehtivat mielipuolisen hauskaksi satiiriksi tieteiskirjallisuuden, fantasiaromaanien ja ylipäätään seikkailuviihteen kustannuksella, ja samalla käyttökelpoiseksi oppikirjaksi kaikille niille, jotka haluavat kirjoittaa tällaisia teoksia. Päähenkilö on mies meidän todellisuudestamme, joka yhtäkkiä imeytyy kehnosti kirjoitetun viihdeseikkailun fantasiamaailmaan - maailmaan, jolle ovat luonteenomaisia kaikki lajityypin tavanomaiset puutteet, kuten jatkuvuusvirheet ja aukot juonessa. Kirjan uusia painoksia saa skientologien omilta kustantamoilta, mutta meidän maailmassamme useimmat tieteiskirjallisuuden harrastajat paheksuvat skientologeja ja boikotoivat heidän julkaisujaan, joten kirjan vanhoista painoksista on tullut mansikoita maksavia antikvaarisia harvinaisuuksia.

Som bekant startades scientologirörelsen av Lafayette Ronald (L. Ron) Hubbard, en inte helt obegåvad science fiction-författare. Han skrev åtminstone en bok, ”Typewriter in the Sky”, som även av pålitligt scientologiovänliga recensenter karaktäriseras som en vanvettigt rolig satir på science fiction, fantasy och äventyrsromaner överhuvudtaget, och samtidigt en högst användbar lärobok för alla som vill skriva sådana historier. Huvudpersonen är en man från vår värld som plötsligt sugs in i ett fantasiuniversum från en slarvigt skriven äventyrsroman med alla kontinuitetsfel och luckor i intrigen som är typiska för genren.  Nyupplagor av boken finns att tillgå på scientologernas egna förlag, men i en värld där de flesta scifivänner ogillar scientologerna av princip och bojkottar deras publikationer har tidiga upplagor av boken blivit åtrådda antikvariska dyrgripar som kostar skjortan och byxorna.

En aio tämän tarkemmin pohtia skientologian galaktisesta paholaishahmo Xenusta kertovan mytologian absurdeja piirteitä enkä kaikkia syytöksiä, jotka koskevat erilaisia väärinkäytöksiä, kuten melkein palkatta pidetyn työvoiman väärinkäyttöä - kaikesta siitä voi lukea esimerkiksi Operation Clambake -nettisivustolta. Se mikä minua on aina perverssisti kiehtonut skientologiassa, on se, että Hubbard, jota liikkeestä eronnut Jon Atack luonnehti kirjassaan ”A Piece of Blue Sky” (sen voi lukea netissä) epäonnistuneeksi meriupseeriksi, purki nöyryytyksen ja alemmuuden tunteensa perustamalla uskonnolleen omat merivoimat. Puljun nimeksi tuli ”Sea Org” (”org” on vain lyhenne sanasta ”organisation”). Nykyään meriorganisaatio toimii tiettävästi enimmäkseen kuivalla maalla, mutta kahdeksankymmenluvun lopulla, kun kävin itse parilla lahkoja ja kultteja käsitelleellä yleisöluennolla, kerrottiin huhuja, että Hubbard piileskeli merillä mahtavan meriorganisaatiolaivaston suojelemana. Itse asiassa hän kuoli jo vuonna 1986 maatilallaan Kaliforniassa. Nykyinen johtaja David Miscavige nousi tuolloin valtaan, olkoonkin että hän oli käytännössä hallinnut Hubbardin mahtavia omaisuuksia jo kahdeksankymmenluvun alusta.

Jag tänker här inte gå närmare in på de absurda dragen i den scientologiska mytologin om den galaktiska djävulsgestalten Xenu eller på de beskyllningar om oegentligheter och utnyttjande av nästan oavlönad arbetskraft som står att läsa t ex på nätsajten Operation Clambake. Det som alltid på ett perverst sätt fascinerat mig i scientologin är att Hubbard, enligt avhopparen Jon Atacks bok ”A Piece of Blue Sky” (som kan läsas online) en misslyckad marinofficer, utagerade sina känslor av förnedring och underlägsenhet genom att grunda egna sjöstridskrafter, ”Sea Org”, för sin religion. Nuförtiden lär sjöorganisationen (det besynnerliga ordet ”Org” är bara en förkortning för ”organisation”) för det mesta vara verksam till lands, men mot slutet av åttitalet, då jag var närvarande på ett par föreläsningar om sekter och kulter, kolporterades där rykten om att Hubbard höll sig ute till havs, beskyddad av en flotta Sea Orgbåtar. I själva verket dog han redan år 1986 på sitt gods i Kalifornien. Den nuvarande ledaren David Miscavige tog över; visserligen hade han i praktiken förvaltat Hubbards omfattande egendomar sedan början av åttitalet.

Eihän kukaan tietystikään ole kieltänyt tieteiskirjailijoita perustamasta uskonnollisia liikkeitä. Hämärähommaksi sen tekee ennen kaikkea skientologian ja skientologiseen uskontoon läheisesti liittyvän terapiametodin, ”dianetiikan”, välinen suhde. On vaikeaa välttää sellaista vaikutelmaa, että hubbardilaisuuden uskonnollinen puoli on syntynyt hämäyksenä, jolla suojellaan dianetiikkaa tieteelliseltä kritiikiltä: kun siitä tehdään virallisesti hengellinen, uskonnollinen rituaali, sitä ei tarvitse alistaa tieteellisille loogisuusvaatimuksille. Ja kun dianetiikka on terapiamenetelmänä patentoitavissa ja brändistettävissä, sen avulla myös skientologinen uskonto voidaan pitää keskitetyssä kontrollissa.

Det är dock inte förbjudet för scififörfattare att grunda religiösa rörelser. Det skumma är mest förhållandet mellan scientologin och den med scientologireligionen tätt sammanhängande terapeutiska metoden, ”dianetiken”. Man har svårt att undvika intrycket, att den religiösa sidan av det Hubbardska komplexet tillkommit som en fint för att skydda dianetiken mot vetenskaplig kritik - genom att framställa den som en andlig, religiös ritual som inte behöver underkasta sig vetenskaplig stringens - medan dianetiken som en patenterbar terapimetod, ett affärsmässigt varumärke, tjänar till att hålla även den scientologiska religionen under centraliserad kontroll.

Skientologia on nimittäin osoittanut merkkejä kehittymisestä monipuoliseksi uskonnolliseksi perinnekokonaisuudeksi omine itsenäisine suuntineen. Skientologiakirkosta irrottautuneet väärinkäytösten arvostelijat eivät näet välttämättä ole sanoutuneet irti itse skientologiauskonnosta, vaan alkaneet perustaa omia skientologiaperustaisia erilliskirkkojaan, mihin heillä tietysti on uskonnonvapauden mukainen oikeus. Skientologiakirkko kutsuu tällaisia itsenäisiä skientologeja Jon Atackin mukaan ”oraviksi” (squirrels), ja hän antaa ymmärtää, että ensimmäinen ”oravakapina” kahdeksankymmenluvun alkupuolella, jonka syyksi hän mainitsee liikkeen ”lisääntyneen autoritaarisuuden”, oli suunnattu nimenomaan Miscavigen kasvavaa valtaa vastaan. ”Oravat” ovat tietysti todellinen uhka skientologialle juuri liikeyritysnäkökulmasta: kukapa monopolisti kilpailusta pitäisi.

Scientologin har nämligen visat tecken på att utveckla sig till en mångsidig religiös tradition med olika självständiga riktningar. Avhopparna från Scientologikyrkan, som kritiserar oegentligheterna, har nämligen inte nödvändigtvis gett avkall på scientologin som religion, utan satt i gång med att upprätta sina egna scientologibaserade utbrytarkyrkor, vilket givetvis religionsfriheten tillåter dem att göra. Den egentliga Scientologikyrkan kallar sådana självständiga scientologer för ”ekorrar” (squirrels), berättar Jon Atack, och han förefaller se de första ”ekorrarnas” uppror i början av 1980-talet mot vad han kallar ”den tilltagande auktoritarismen” inom kyrkan såsom riktat mot Miscaviges ökande makt. ”Ekorrarna” utgör naturligivis ett verkligt hot mot scientologin som ett affärsföretag: en monopolist ogillar konkurrens.

Ja jos etsitään ratkaisevaa todistetta sille, että skientologia, ainakin varsinaisen skientologiakirkon edustama, ei ole hyvällä tahdolla saarnattua uskontoa, se on mielestäni juuri tässä: skientologia esittää uskontoa silloin kun se tarvitsee yhteiskunnan uskonnoille takaamia etuja, mutta muuttuu liikeyritykseksi kun sen tarvitsee vahtia bisnesetujaan. Tämä kaksilla korteilla pelaaminen paljastaa, mistä skientologiassa oikeastaan on kyse. Kaikki muu on triviaalia.

Och om man söker efter det avgörande beviset på att scientologin, åtminstone den av den egentliga scientologikyrkan representerade, inte är en bona fide-religion, finns det enligt min mening precis här: att scientologin väljer att vara en religion när den behöver tillgodogöra sig de fördelar en religion åtnjuter i samhället, men förvandlar sig till ett affärsföretag när det gäller att bevaka affärsintressen. Det är det här dubbelspelet som avslöjer vad scientologin egentligen handlar om, allt annat är trivialt.

Panu Höglund