Plaza

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Historia

kirja, kirjat, kirjahylly, kirjailija, kirjallisuus, sähkökirja, e-kirja, lukulaite, Kindle, kirjakauppa, kirjamyynti

Kirjamessujen yhteydessä on puhuttu taas kerran kirjan tulevaisuudesta ja sen oletettavasta siirtymisestä kokonaan sähköiseen muotoon. En ole itse vielä kovin paneutunut tähän uuteen tekniikkaan, sillä olen pidellyt Kindle-lukulaitetta käsissäni vain kerran, ja siitäkään ei ole kuin jokunen viikko. Toki oma kirjani, se iirinkielinen, on saatavissa sähköisessä muodossa, sillä kustantajani sopi iirinkielisissä piireissä suurta arvostusta nauttivan Litríocht.com -nettikirjakaupan kanssa kokeellisesta sähkökirjahankkeesta, jonka piiriin kirjani kuuluu. Tekeleelläni on siis kunnia olla yksi maailmanhistorian ensimmäisiä iirinkielisiä e-kirjoja. Kaipa minunkin sitten pitää sanoa jotakin.

Sähkökirjoihin siirtyminen tietysti arveluttaa sikäli, että kaikenlaiset sähköiset tallenteet ovat herkkinä hienoelektronisina vimpaimina kovin haavoittuvaisia kaikenlaisille luonnonkatastrofeille sun muille tuhoille. Minäkin tunnen henkilökohtaisesti ainakin yhden kuvataiteilijan, jonka kotisivut työnäytteineen katosivat bittien taivaaseen, kun joukko uskonnollisesti parranajorajoitteisia saudiarabialaismiehiä yhdeksisen vuotta sitten kaatoi kaksoistornit kamikazehyökkäyksellä. Tämä liittyy sähkökirjoihin sikäli, että jos sähkökirjasta on olemassa vain alkuperäiskappale kustantajan palvelimella, johon lukijat sitten ostavat käyttöoikeutta, joku hakkeri tai muu häirikkö voi sitten tätä alkuperäiskappaletta peukaloimalla kiusata lukijoita maailmanlaajuisesti ja teoreettisessa pahimman tapauksen skenaariossa jopa pysyvästi muuttaa kirjan sisältöä.

Tässä yhteydessä on tietysti syytä muistaa vanhahko arkeologivitsi papyruskauppiaista, jotka mukamas mainostivat omaa materiaaliaan parempana vaihtoehtona savitauluille ja esittelivät epäileväisille kirjureille ”savettoman toimiston” etuja. Arkeologin näkökulmasta ”saveton toimisto” oli tietysti huono idea, koska esimerkiksi tulipalon sattuessa savitaulut vain muuttuvat keramiikaksi ja säilyvät hyvässä lykyssä arkeologin tutkittavaksi asti, kun taas papyruksesta ei siinä samassa tulipalossa jää jäljelle mitään. Sähkökirjassa arveluttaa se, että kulttuuriperinnön säilyttämisen kannalta se tuntuu samanlaiselta arveluttavalta askelelta kuin tuo savitauluttomaan toimistoon siirtyminen.

Ilman muuta sähkökirjalla on myös etunsa. Iirin kielen tutkijana ja harrastajana olen moneenkin otteeseen kironnut sitä, miten suuri osa 1900-luvun iirinkielistä kirjallisuudenhistoriaa tahtoo aina olla saavuttamattomissa, kun kaikki sen kulmakiviksi luokiteltavat klassikot pakkaavat aina olemaan lopussa, ilman tietoa uusintapainoksista - eihän niillä tyhjätaskuilla koskaan ole määrärahaa paperin ja painomusteen ostamiseen - ja näitä klassikoita pitää sitten metsästää antikvariaateista. Tilanne olisi huomattavasti parempi, jos esimerkiksi valtionkustantamo An Gúm, joka julkaisi Irlannin itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä valtavan määrän sekä alkuperäistä iirinkielistä kirjallisuutta että vaikuttavan kasan viktoriaanisten romaanien käännöksiä englannista, suosiolla digitoisi koko roskan ja myisi sitä sitten asevelihintoihin sähkökirjoina meille friikeille. Ei tarvitsisi ottaa paperipainoksia, ja vanhojen kirjojen oikeinkirjoituksen modernisoinninkin voisi ulkoistaa minun kaltaisilleni vapaaehtoisille harrastelijoille.

Tietysti oikea kirja on aina oikea kirja, miellyttävä esine pitää kädessä, kuten monet sähkökirjaa paheksuvat ovat sanoneet. Itselläni on paha tapa sutata iirinkieliset kirjani hirveään kuntoon muistiinpanoilla ja alleviivauksilla, ja nyttemmin töhrään myös esimerkiksi venäjänkielisiä yhtä törkeästi, vaikka niiden usein huonolaatuinen paperi ei moista kestäkään. Useammasta kuin yhdestä kirjasta minulla onkin nykyään erikseen puhdas kappale ja sottauskappale, mitä on pidettävä yhtenä määritelmänä dekadenssille. Jos kirjani olisivat sähköisessä muodossa, ne eivät ainakaan veisi puolta asuintilastani, ja sottaaminenkin olisi mukavampi hoitaa esimerkiksi lisäämällä kirjoihin sähköisiä marginaalimerkintöjä, niitä keltaisia virtuaalilappuja.

Monet virtuaalikirjoja vaivanneet tekniset ongelmat on jo ratkaistu, ennen muuta eri kirjoitusjärjestelmiä ja aakkostoja koskevat. Tekijänoikeuskysymykset herättänevät tälläkin alalla kuitenkin vielä runsaasti pahaa verta, ennen kuin niistä päästään sovintoon. Paperikirjan saa lainata kirjastosta tai kavereilta, mutta sähkökirjan käyttöoikeutta ollaan ilmeisesti rajaamassa yksittäiselle käyttäjälle - tämä tuskin miellyttää ainakaan Piraattipuoluetta.

Panu Höglund