Plaza

Aihealueet: Kielitiede, Kulttuuri, Historia

kelttikielet, iirin kieli, gaelin kieli, gaelilaiset kielet, Man-saari, Isle of Man TT, Man-saaren moottoripyöräkisat, Ned Maddrell, Sage Kinvig

Viime perjantaina sain postia Adrian Cainilta, joka on ”Manx language development officer” eli manxin kielen kehitysvastaava Man-saaren kulttuurisäätiön palveluksessa. Saari kuuluu ns. kruunun omistuksiin, eli se on itsehallinnollinen osa brittiläistä monarkiaa omine kansanedustuslaitoksineen ja lakeineen, mutta manxin kieli on ollut kuollut jo 1970-luvulta saakka, ainakin sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Silti manxin kielen taitoa ja tuntemusta pyritään eloisan kampanjan puitteissa levittämään kaikkialle, ja jos olette kiinnostuneita kielestä, Adrian - netissä hänet tunnetaan paremmin nimellä ”Greinneyder” - lähettää teillekin mielellään ilmaisia cd-levyjä ja muuta kielen opetteluun tarvittavaa materiaalia.

I fredags fick jag post av Adrian Cain, som är ”Manx language development officer” eller den utvecklingsansvarige för språket manx på Manx Heritage Foundation, kulturarvsfonden på ön Man. Ön är en såkallad kronbesittning, en självförvaltande del av den brittiska monarkin med eget parlament och egna lagar, men språket manx har varit utdött sedan sjuttiotalet, åtminstone i ordets egentliga mening. Detta till trots pågår det en livlig kampanj för att öka kunskaper både om och i manx, och är ni intresserade av manx skickar Adrian - på nätet är han mera känd som ”Greinneyder” - er gärna gratis cd-skivor och annat material om språket.

Manx on yksi kolmesta kielestä kelttiläisen sukupuun goidelilaisessa eli gaelilaisessa haarassa yhdessä iirin ja skotlanningaelin kanssa: kaikki nämä kielet kutsuvat itseään ”gaelin” kieleksi: Gaeilge, Gàidhlig ja Gaelg. Kaikki ovat kehittyneet klassisesta iiristä eli gaelista, joka oli Irlannin, Skotlannin ylämaiden ja Man-saaren yhteinen kirjakieli 1600-luvulle asti. Silloin britit murskasivat Irlannin vanhan iirinkielisen aatelin, joka oli siihen saakka edistänyt gaelinkielistä kirjallisuutta ja runoutta, ja vanha kirjakieli kuoli sukupuuttoon yhdessä perinteisen oppineisuuden kanssa. Nykyinen kirjakieli on sekä Irlannissa että Skotlannissa kuitenkin säilyttänyt paljon yhtäläisyyksiä klassiseen gaeliin, ainakin sen yleisiin oikeinkirjoitusperiaatteisiin, mutta manx näyttää kirjoitettuna siltä kuin sitä olisi kirjoittanut kieltä osaamaton englantilainen korvakuulolta. ”Hyvää yötä” on iiriksi ”oíche mhaith”, skottigaeliksi ”oidhche mhath”, mutta manxiksi ”oie vie”. Ääntämyksen erot ovat selvästi vähäisemmät kuin kirjoitustapa antaa ymmärtää.

Manx är ett av de tre språken i det keltiska släktträdets goideliska eller gaeliska gren, tillsammans med iriskan och den skotska gaeliskan: alla dessa språk kallar sig själva ”gaeliska”: Gaeilge, Gàidhlig och Gaelg. Alla har utvecklat sig från den klassiska iriskan eller gaeliskan, som var det gemensamma litteraturspråket för Irland, de skotska högländerna och ön Man ända fram till sextonhundratalet. Då krossade engelsmännen den gamla irisktalande adeln på Irland som dittills hade främjat gaelisk litteratur och diktning, och det gamla standardspråket dog ut tillsammans med den traditionella lärdomen. Medan det nuvarande skriftspråket på Irland och i Skottland ändå behållit stora likheter med den klassiska gaeliskan åtminstone vad gäller de allmänna rättskrivningsprinciperna, ser manx ut som om det stavats efter örat av någon engelsman utan kunskaper i språket. ”God natt” är på iriska ”oíche mhaith”, på skotsk gaeliska ”oidhche mhath”, men på manx ”oie vie”. Skillnaden i uttalet är betydligt mindre än stavningen ger vid handen.

Saaren oman ja omituisen kirjallisen tradition perusti walesilainen piispa John Phillips, joka tuli Man-saarelle 1600-luvulla organisoimaan sikäläistä kirkkoa ja uskonelämää. Hän opetteli paikallisen murteen nimenomaan korvakuulolta voidakseen saarnata ja julistaa, mutta koska walesin kieli kuuluu aivan toiseen kelttikielten haaraan, siitä ei ollut hänelle paljoakaan apua, kun hänen piti kääntää manxiksi anglikaanisen kirkon yleinen rukouskirja, The Book of Common Prayer. Siksi hän perusti oman oikeinkirjoituksensa käytännössä kokonaan englannille. Hänen käännöstään ei koskaan painettu, mutta Thomas Wilson, joka sittemmin julkaisi ensimmäisen manxilaisen katekismuksen, hyödynsi Phillipsin käsikirjoitusta apuvälineenään ratkaistessaan oikeinkirjoitusongelmia.

Det var den walesiske biskopen John Phillips som organiserade kyrkan på ön på sextonhundratalet som grundlade den separata och egendomliga litterära traditionen på ön. Han lärde sig den lokala dialekten muntligt för att kunna predika och förkunna, men eftersom walesiskan hör hemma i en helt annan gren av de keltiska språken, var den honom inte till stor hjälp när han skulle översätta till manx den anglikanska kyrkans allmänna bönebok, The Book of Common Prayer. Sålunda baserade han sin rättskrivning praktiskt taget helt på den engelska. Hans översättning trycktes aldrig, men Thomas Wilson, som senare gav ut den första katekesen på språket, utnyttjade Philllps’ manuskript som hjälpreda i rättstavningsfrågor.

Irlannissa kuulee usein väitettävän että iirinkielinen kirjallisuus on vain vanhojen mummojen ja ukkojen muistoja menneiltä ajoilta, kun elettiin niillä simpukoilla ja taskuravuilla joita saatiin kaavittua kokoon rantahiekasta. Väite ei ole täysin vailla pohjaa, mutta on iiriksi olemassa myös viihdekirjallisuutta ja moderneja oman navan katseluromaaneja. Kieli on siis perusteellisesti taltioitu sille joka sen haluaa opetella, murre-eroja myöten. Asiat ovat selvästi huonommin Man-saarella: suurin ongelma on tietysti se, että manxinkielinen maalaisväestö on jo ehtinyt vaihtaa kieltä, mutta lisäksi manxin kielellä on pulaa perinteisestä kirjallisuudesta raamatunkäännöstä, rukouskirjaa ja muita uskonnollisia kirjoituksia lukuun ottamatta. 

På Irland påstås det gärna att iriskspråkig litteratur bara består av gamla gummors och gubbars minnen från gångna tider då man levde på de snäckor och krabbor man skrapade ihop på stranden. Det är inte helt fel, men det finns nog också underhållningslitteratur och moderna, introspektiva romaner. Språket är alltså väl dokumenterat för den som vill lära sig det, inklusive dialektskillnaderna. Situationen är betydligt sämre på ön Man: det största problemet är givetvis att den manxtalande lantbefolkningen redan hunnit byta språk, men dessutom är det nog brist på traditionell litteratur på manx, med undantag av bibelöversättningen, böneboken och andra religiösa skrifter. 

Ainakin yhden kansankirjailijan ja -runoilijan voi mainita nimeltä. Hän on Edward Fargher, joka kuoli reilu vuosisata sitten: ammatiltaan hän oli kalastaja, mutta kiinnostunut myös äidinkielestään, mikä oli siihen aikaan hyvin poikkeuksellista. Kieli ei nauttinut minkäänlaista arvostusta, ja usein juuri paikallinen väestö suhtautui manxiin vihamielisimmin. Kotikylässään Cregneashissa saaren eteläkärjessä hän kirjoitti lauluja ja runoja sekä auttoi kansanrunouden tutkijoita ja kansatieteilijöitä ottamaan talteen saaren traditiot alkuperäiskielellä.

Det har funnits åtminstone en folklig författare och diktare på manx som man kan nämna vid namn, nämligen Edward Faragher, som dog för ett drygt århundrade sedan: han var fiskare till yrket, men intresserade sig för sitt modersmål, någonting som var mycket ovanligt på den tiden: språket åtnjöt ingen uppskattning alls, och det var ofta själva lokalbefolkningen som var fientligast mot manx. I sin hemby Cregneash i den sydliga ändan på ön skrev han visor och dikter samt hjälpte folklore- och folklivsforskare att ta vara på öns traditioner på originalspråket.

Kaksi viimeistä manxia äidinkielenään puhuvaa vanhusta olivat nimeltään Sage Kinvig ja Edward Maddrell; rouva Kinvig kuoli vuonna 1962, Maddrell vasta seitsemänkymmenluvulla. Onneksi vanha Ned oli joviaali ja mukava mies, jota myös kielen säilyttäminen jälkipolville kovasti kiinnosti. Hänestä tulee mieleen Tevfik Esenc, viimeinen kaukasialaisen ubyhin kielen puhuja, jonka kerrotaan olleen hyvin vieraanvarainen ja avulias ranskalaista kielitieteilijää Georges Duméziliä kohtaan. Olen aina kuvitellut Esencin mielessäni vanhahkona turkkilaisena herrana, jonka suuriin viisaisiin silmiin syttyy uusi loiste kun hän kertoo että kaukainen vieras on tullut käymään tutkiakseen kuolevia tšerkessikieliä: kyllä vain, hyvä herra, minä voin auttaa teitä. Tämä oli myös Maddrellin asenne: hän ilahtui päästessään opettamaan nuoria kieliaktivisteja ja kuuluu ystävystyneen useiden kanssa.

De två sista gamlingarna med manx som modersmål hette Sage Kinvig och Edward Maddrell; hon dog år 1962, han först på sjuttiotalet. Som tur var var gamle Ned en jovialisk och trevlig människa med livligt intresse för språkbevarande: han påminner en hel del om Tevfik Esenc, den siste infödde bäraren av det kaukasiska språket ubykh, som sägs ha varit både gästfri och hjälpsam mot den franske lingvisten Georges Dumézil. Jag har alltid föreställt mig Esenc som en äldre turkisk herre med stora kloka ögon, i vilka det tänds ett nytt ljus när han hör att den långväga gästen har kommit på besök för att forska i döende tjerkessiska språk: javisst min herre, jag kan hjälpa er. Det var också Maddrells attityd: han gladdes åt att få undervisa unga språkaktivister och sägs ha blivit nära vän med flera av dem. 

Ainakin hän sai uskollisen seuraajan Brian Stowellista, joka nykyään on Man-saaren kieliliikkeen grand old man ja on kunnostautunut niin journalistina, radioäänenä kuin manxiksi kirjoittavana kirjailijanakin. Stowell on kirjoittanut ensimmäisen manxinkielisen romaanin, salapoliisijännärin, jonka nimi on kuulemma ”Vampyyrimurhat” ja joka on ilmestynyt vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen. Valitettavasti nykyaikainen kirjallisuus on siis alkanut kehittyä manxin kielellä vasta aivan äskettäin.

Han fann åtminstone en trogen efterföljare i Brian Stowell, som i dag är någonting av en grand old man inom språkrörelsen på ön Man och har utmärkt sig både som journalist, radioröst och författare på manx. Det är Stowell som skrivit den första romanen på manx, en deckare som lär heta ”Vampyrmorden” och som utkommit först på 2000-talet. Tyvärr är det alltså först helt nyligen som en modern prosalitteratur alls har börjat utvecklas på språket.

Suhtaudun itse Man-saaren kieliliikkeeseen hieman sekavin tuntein, sillä viime kädessä iirinkielinen nykykirjallisuus on minulle yksi tärkeimpiä syitä ylipäätään harrastaa koko kieltä - manxilla ei ole tarjottavanaan mitään siihen verrattavaa. Lisäksi iiri on kaikesta huolimatta elävä kieli ja pysyykin sellaisena toistaiseksi, kun tänään puhuttu manx on vain yritys luoda kuollut kansankieli uudelleen. Koska kieli on perusteellisesti dokumentoitu, se on arvokas ja hyvin taustoitettu yritys, mutta asiaan liittyy kuitenkin jotain keinotekoista, ellei peräti naurettavaa.

Det är med något blandade känslor jag ser på språkrörelsen på ön Man, ty när allt kommer omkring är den moderna iriskspråkiga litteraturen en av de viktigaste orsakerna för mig att alls syssla med iriska språket - manx har ingenting jämförbart att erbjuda. Dessutom är iriskan trots allt fortfarande ett levande språk och kommer att förbli det inom överskådlig framtid, medan manx som den talas idag bara är ett försök att återskapa det utdöda folkspråket. Tack vare en omfattande dokumentation är det ett värdefullt och väl underbyggt försök, men det vilar ändå någonting konstgjort - om inte direkt ett löjes skimmer - över det hela.

Kuitenkin asia on niin että Man-saaren kieliliikkeen nuorekas innokkuus puhuttelee minua, ja eräät heidän minulle lähettämistään painotuotteista antavat ymmärtää että he ovat keksineet sekä hauskoja, söpöjä että liikuttavia tapoja ajaa asiaansa. Erityisen hauskana pidän pientä mainoslehdykkää, jota aktivistit varmaankin levittävät Isle of Man TT -moottoripyöräkilpailujen yleisön joukossa. Se sisältää muutamia kilpailuihin liittyviä termejä ja fraaseja sekä yhteystiedot niille, joita kieli mahdollisesti kiinnostaa enemmänkin.

Ändå är det så att det ungdomligt entusiastiska i språkrörelsen på Man givetvis tilltalar mig, och några av deras trycksaker jag fick tillskickade ger vid handen att de har hittat på både roliga, rara och rörande sätt att främja sin sak. Särskild road är jag över ett litet reklamblad som aktivisterna antagligen delar ut bland publiken på motorcykeltävlingen Isle of Man TT: det innehåller några termer och fraser som har att göra med tävlingen samt kontaktuppgifterna för de som kan tänka sig att inhämta ytterligare information om språket.

Panu Höglund