Porno on vapautta, pornokielto sortoa
5.9.2009
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Yhteiskunta, Kulttuuri, Politiikka
Ukrainassa säädettiin kesällä pornon kieltävä laki, johon Sofi Oksanen otti tuoreeltaan kantaa Helsingin Sanomien kolumnissaan. Feministiksi yllättävän fiksun kannan ottanut Oksanen totesi, että lailla todennäköisesti pyritään kaikenlaisen seksuaalikuvaston sensurointiin - myös taideteoksiksi määriteltyjen maalausten tai romaanien, seksuaalivalistuksesta puhumattakaan. Oksanen arvelee pornolain olevan lähinnä populismia, jolla hallitus yrittää pönkittää suosiotaan - ihmiskauppaa, korruptiota sun muita syvälle yhteiskunnan rakenteisiin tunkeutuneita epäkohtia ei voida ratkaista, mutta pornon voi aina kieltää, tai olla kieltävinään. Laajalle levinneen lahjonnan ja laittomuuden vuoksihan mitä törkeimpiä seksielokuvia Ukrainassa aina filmataan - tuottajan tarvitsee vain ostaa virkamies, tai pyytää paria näyttelijätärtä antamaan tälle kuumat kyydit.
Valitettavasti hän ei vaivaudu kirjoituksessaan mainitsemaan mitenkään sitä mahdollisuutta, että tässäkin sensuuritempauksessa olisivat ainakin jossain määrin takana feministit, joille tunnetusti pornokielto on neuroottisen tärkeä asia. Ukrainassakin nimittäin on feministiliike - ei siitä ole kauankaan, kun jokin alusvaatteisiin pukeutuneiden pimujen paraati nousi otsikoihin osoittamalla oliko se nyt Kiovassa vai Lvivissä mieltä prostituutiota ja ihmiskauppaa vastaan. Mitä todennäköisimmin tämän naisasialiikkeen esityslistalle kuuluu myös pornokielto, ja tähän vaatimukseen suostumalla hallitus saattoi antaa itselleen edistyksellisyyden ja tasa-arvohenkisyyden lainaloistetta. Eihän se olisi ensimmäinen kerta, kun feministit liittoutuvat taantumuksellisten kanssa kieltääkseen pornon.
Jukka Relander kirjoitti joskus kuukausi sitten Helsingin Sanomien kolumnissaan, että homoseksuaalien oikeudet ovat yksi parhaista mittareista eri maiden yleiselle ihmisoikeustilanteelle. Siellä, missä homoja ei vainota, perusoikeudet ovat yleensäkin hyvällä tolalla ja poliittinen vakauskin parempi. Siellä, missä homoilla ei ole oikeuksia, tavallisesti kaikkien muidenkin vapaus, turva ja henkikulta pakkaavat olemaan heikoissa kantimissa. Homojen oikeuksia tulee siis kannattaa, sanoo Relander, koska niiden mukana tulee kaikille mieluinen paketti.
Rellu kirjoittaa ihan asiaa, mutta valitettavasti hän ei ajattele ajatustaan loppuun: pornokiellossa on kyse samasta asiasta kuin homoilukiellossa, eli ihmisten seksuaalisuuden tukahduttamisesta, ja pornon kieltävät yhteiskunnat ovat yleensä diktatuureja ja ahdistavan, ankaran ja kaiken kieltävän tapakulttuurin maita. Pornon kieltäminen on vapauden viemistä, ja pornon paheksuminen on samanlaista seksuaalisuuden rajoittamista kuin homouden paheksuminen.
Antipornofeministit eivät tietenkään näe asiaa näin. He ovat mielestään ”oikean ja hyvän” seksuaalisuuden kannalla ”pahaa ja haitallista” pornoa vastaan. Tiedossa ei ole, kuka on antanut heille oikeuden määritellä sen, mikä on oikeaa ja hyvää seksuaalisuutta. Eivät ainakaan alan todelliset tutkijat ja tuntijat: tyypillistä kyllä Suomen tällä hetkellä tunnetuin seksitutkimuksen kansantajuistaja Kari Heusala on saanut feministeiltä aika lailla pyyhkeitä ”liian” ymmärtäväisestä asenteestaan pornon käyttöön.
Ei siksi että Heusalakaan mikään erehtymätön jumala olisi, mutta luottaisin itse häneen enemmän kuin feministisiin käsityksiin seksuaalisuudesta. Feministit ovat onnistuneet politisoimaan seksuaalisuuden niin täysin, että luultavasti keskimääräisen ”valistuneen” ihmisen käsitys näistä asioista on täysin myrkytetty feministien ideologisilla valheilla. Ennen vanhaan ihmisten seksuaalista käyttäytymistä rajoitti konservatiivinen, uskonnollisten määräysten ohjaama siveellisyys. Se kielsi tietyt seksuaaliset teot riippumatta siitä, olivatko ne lääketieteellisin perustein haitallisia tai loukkasivatko ne kenenkään itsemääräämisoikeutta: ainoa syy oli, että suuri Manitu oli ilmoitetussa totuudessaan ja sanassaan ne kieltänyt. Tätä on sentään osattu kutsua sen oikealla nimellä seksivastaisuudeksi. Mutta kun feministeille käytännöllisesti katsoen kaikki miehisen seksuaalisen halun esittäminen myönteisessä valossa on naisen sortamista, tätä ei saa sanoa seksikielteisyydeksi.
Porno ei välttämättä ole kaikkien mielestä kivaa eikä sen tarvitsekaan olla, ja lienee kohtuullista hyväksyä sellainen vaatimus, ettei pornoa näytetä eikä mainosteta julkisesti. Itse asiassa porno oli nuoruudessani 1980-luvulla julkisemmin näkyvissä kuin nyt: pornolehtiä sai ostaa lähikaupasta ja julkkikset saattoivat mainostaa niitä omalla naamallaan. Aake Kallialan osallistumisesta Kallen ja Jallun markkinointikampanjaan tosin saattoi olla tällaisen yksinäisten runkkarimiesten puolestapuhujan kannalta useampaa kuin yhtä mieltä. Kalliala nimittäin esiintyi kampanjassa silloisessa televisiosarjassaan esittämänsä häviäjä- ja surkimushahmon roolissa, ja vainoharhaisempi olisi voinut epäillä, että pornolehden kustantaja siinä halveksi lukijoitaan ja esitti heidät naurettavina juntteina. - Tällaisen näkyvän ja näkyvästi mainostetun pornon vastustaminen oli niin vakiintunut osa feministien toimintaa, että nykyään, kun pornoa ei enää näe kadulla, heidän on pakko keksiä sitä. Naisten alusvaatteita mainostavat mallitkin ovat heille nykyään pornoa, joka muka on suunnattu miehille.
Kun Sofi Oksanen oivaltavasti sanoo, että pornon kieltävä laki on vapauden rajoittamista, tästä on osattava tehdä oikea johtopäätös: kun feministit paheksuvat pornoa, se on vapauden rajoittamista, se on seksuaalikielteisyyttä; ja feminismi on ihan oikeasti seksuaalikielteisyyden ideologia. Siinäkään ei olisi mitään väärää, jos feministit myöntäisivät avoimesti olevansa seksuaalikielteisiä ja ahdistuneita ja kokevansa miehisen seksuaalisuuden hyökkäävänä, uhkaavana ja pelottavana. Silloin heitä kohtaan voisi edes tuntea inhimillistä myötätuntoa. Mutta tätähän he eivät tee, vaan piiloutuvat sen sijaan sotkuiseen ja sisäisesti ristiriitaiseen seksuaalisuuskäsitykseen, johon kuuluu oleellisesti heidän oman seksuaalikielteisyytensä selittäminen seksuaalimyönteisyydeksi. Feministille pornolehden tahtiin masturboiva itseään ja omaa seksuaalisuuttaan häpeilemätön nuorukainen on seksuaalikielteinen, sitä vastoin oman seksuaalisuutensa sisäisesti ristiriitaisten ideologisten vaatimusten ja aivopesun alla täysin hukannut, neuroottinen ja depressiosta kärsivä yliopiston feministityttö on oikealla tavalla seksuaalimyönteinen; ja hänen neurooseihinsa ja depressioonsa ei suinkaan ole syyllinen feminismi epäloogisuuksineen, vaan ”patriarkaatti”.
Oi, tiedänhän minä, että nykyään feminismi ei enää ole yksiselitteisen pornokielteinen kuten ennen vanhaan. Nykyään feministien kuuluu esittää kriittisen pornomyönteistä, ts. inttää (aina samoilla ulkoaopetelluilla sanoilla), että hyvää pornoa on olemassa ja sitä voidaan kuvitella olevan olemassa, mutta että nykyinen ”miesten tarpeisiin” valmistettu ”suurteollinen” porno on huonoa ja pahaa eikä se kiihota naista. Tai jos kiihottaa, sitä ei voi ainakaan feministisessä siskoporukassa myöntää.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Relanderista vain, ja vaikka ei aiheseen nyt kummemmin liity, niin kaveri kirjoitti viime joulun kolimnissaan kuinka ”taantuma” kestaa noin viikonlopun ja sen aikana voi poltella kynttiloita sahkon sijaan.
Ei siina sinaansa mitaan, mutta tuo viestittanee ainakin osaksi omalta osaltaan minkalainen fallistinen suhde suomen ns. alymystolla on eksistentiaaleihin realiteetteihin. Fallistinen suhde loytyy myos suhteessa vaikka laakareihin - nuo modernit aidit.
Ja onhan tuo viela sita samaa siita yhdesta totuudesta joka mahtuu kuin mahtuukin. Ehka kyseessa on myos jonkinlainen meditaatio, etta jos vaikka ajattelee positiivisesti etta osaa lentaa, niin ehka joku paiva sitten siihen pystyy.
Sori, aiheen ohi, mutta pidan sita suomalaisen alymyston rimanalituksena etta jopa lipposelta saa tarkempia analyyseja kuin jos vastaavasti olisi saastanyt kansantaloutta viikonlopun aikana polttelemalla kynttiloita.
- 2.
-
OT: Sofi Oksanen kirjoitti hyvin jo maaliskuussa mm. ”kirjapiratismismista”. Samat pointit olivat elokuussa Soininvaaran blogissa.
http://www.hs.fi/juttusarja/oksanen/artikkeli/Googlelle+apurahaj%C3%A4rjestelm%C3%A4/1135244388828 - 3.
-
Taisi olla Oulun yliopisto jossa naistutkijoiden ainejarjesto piti jonkinlaisen ”pornoillan” jossa oli, ainakin ilmoituksen mukaan, tarkoitus katsella kriittisesti pornoelokuvia.
Voi jestas mika sillin haju siella varmaan leijaili, samalla kun siskot toistelivat toisilleen kuinka ahdistavaa ja epakiihottavaa porno on.
Idean oli varmaan lanseerannut joku laitoksen lesboamanuenssi, joka talla tavalla pyrki kalastamaan puolikorkkaamattomia seksuaalisesti hammentyneita neidinalkuja. Vanhemmat lesbiananuenssit kuulemma oikein tappelevat siita kuka saa etuoikeudet korkata kaikkein nuorimmat neidot.
- 4.
-
Oliskohan yhteiskunnalle paljon halvempaa kun pakattaisiin Suomen feministit Arctic Sea laivaan ja lähettäisiin vaikka Iraniin tai talebaneille johonkin sopivaan satamaan?
- 5.
-
Jos feministit vastustavat pornoa niin miksi he tekevät sitä itse ja miksi valtio tukee sitä perustellen että se on taidetta?
Taxpayers should not have to fund feminist porn - http://www.thelocal.se/21870/20090903/Jokainen voi lukea ja katsoa (varoitus: jos et halua nähdä seksuaalisviritteistä kuvamateriaalia, älä klikkaa) eroaako feministiporno millään tavalla pornosta. http://www.dirtydiaries.se/
- 6.
-
Mikä on pornon ja feministipornon välinen ero? Toinen kustannetaan verovaroilla…
- 7.
- 8.
-
Feministit valitsevat nykyisin jo tutkimukset, joista saa julkisesti kirjoittaa.
Satuin viime vuonna kirjoittamaan Helsingin Sanomiin ja MTV:3:n sivustoille artikkeleita, joissa käsiteltiin naisen orgasmia koskevia uusia tutkimuksia. Sen jälkeen sain julkisen kirjeen kahdelta Tampereen yliopistossa sivuaineena naistutkimusta lukevalta henkilöltä kirjeen, jossa he valittivat sitä, että minä kirjoitan yksipuolisia ja äärimmäisen arvottavia artikkelita naisen seksuaalisuudesta. Kyseisten naisten mukaan minulla ei ole asiallisen, monipuolisen, ja tosiasioihin perustuvan tiedottamisen tarvetta. Kirjeessään he haukkuivat myös tutkimukset tehneen professorin.
Hupaisaa tilanteessa on se, että näillä naisilla ei ole riittävää koulutusta ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta, jotta he edes tietäisivät jotain naisen orgasmin fysiologiasta. Silti heillä oli kanttia haukkua professori, joka on julkaissut satoja tutkimuksia ja toisaalta minut, joka olen tutkinut ihmisen seksuaalisuutta lähes kaksikymmentä vuotta. Mitään tieteellistä näyttöä naisilla ei ollut esittää väitteidensä tueksi.
Kirjeensä he kuitenkin lähettivät kolmelletoista eri taholle, muun muassa tasa-arvovaltuutetulle. Minä oli siis sovinistisika ja paskiainen, koska uskalsin kajota naisen orgasmiin.
Esko Kiesin tapaus on osoitus siitä, että Suomessa ollaan menty feminismissä jo aivan liian pitkälle. Olen aina mielestäni ajanut naisten puolta ja edelleen olen meidän perheessä se, joka tekee kaikki kotityöt. Siitä huolimatta olen nykyisin valmis potkimaan äärifemuja munille, jos heillä vain sellaiset olisi tai olisi edes munaa.
- 9.
-
@8 k.heusala. Nimet esiin ja mieluiten koko kirje, julkinen kun on. Törkeä osoitus siitä, kuinka he yrittivät rajoittaa tietystä asiasta kirjoittamista ja hallita sitä mistä kirjoitetaan, miten, mistä näkökulmasta, kenen toimesta ja millä taholla kirjoitukset pitäisi hyväksyttää.
- 10.
-
Potkitaan munasarjoille.
- 11.
-
@8: minä en ylipäänsä käsitä, miten naisen orgamista on tullut suurin piirtein poliittinen issue.
Kaikilla olisi paljon kivempaa jos ihmiset ottaisivat seksin (ja pornon) huvittelun kannalta.
- 12.
-
Jaahas, taas on tilanne päällä, kun yksi osaa lukea ja toinen kirjoittaa… Vaahdotaan kuinka porno on kiva asia, sen pitää perustua vapaaseen markkinatalouteen ja feministit eivät ymmärrä mitään seksistä - varsinkaan sellaisesta, jota harrastetaan joko soolona tai yhden ihmisen intressistä. Kyllähän sellaisesta ansaitsee jo saada potkun munasarjoihin…
Porno on tosiaan kiva asia, kun sitä joutuu vain katselemaan, ei tekemään kameran edessä. Onkos pojat viime aikoina nähneet ukrainalaista pornoa? Tai lähinnä osallistuneet sen tekemiseen? Sekä tekeminen että osallistuminen ovat kumman laimeita verbejä, kun kysymyksessä on ukrainalainen väkivaltaporno. Ne muistuttavat enemmän anatomian kursseja, preparoituja sisäelimiä ainakin näytetään yhtä paljon. Tosin sillä erolla, että munuaisetkaan eivät ole leffan teon jälkeen enää luovutettavassa kunnossa.
Onneksi markkinatalous antaa tilaisuuden jatkaa pornon tekoa valtiovallan säännöistä piittaamatta. Ja kaikki pienet sovinistimiehet taputtavat karvaisia käpäliään…
- 13.
- 14.
-
Kaiken pornon kielto ei todellakaan ole järkevää (laissa ilmeisesti sallitaan pornon käyttö ”lääketieteellisistä syistä”, tarkoittanee käytön sallimista hedelmöitysklinikoilla?).
Toisaalta Ukraina on toiminut lapsipornon mekkana, ilmeisesti kovat keinot johtuvat tästä.
”The commercial sexual exploitation of children remained a serious problem. According to domestic and foreign law enforcement officials, a significant portion of the child pornography available on the Internet continued to originate in Ukraine.
In contrast to 2004, the government took steps to combat child pornography. For example, in March, Ukraine sent law enforcement representatives to work with colleagues from a number of foreign countries to investigate the cross‑border sale of child pornography. According to the MOI, by the end of May, 87 criminal cases had been opened related to the manufacture and circulation of child pornography, andpolice had closed major child pornography studios in Dnipropetrovsk, Donetsk, Luhansk, and Lviv.
On April 11, the news website Proua.com also reported on criminal charges filed against the operators of a major child pornography studio in an unidentified city. The studio reportedly used approximately 1,500 girls between the ages of 8 and 16 to create pornographic images for the Internet. ”
- 15.
-
Yksi jos toinenkin tulee uteliaaksi mista Baben hyvin yksityiskohtainen tieto ukrainalaisesta vakivaltapornosta on peraisin? Kuvailuista paatellen vaikuttaa Babelle kovin tutulta Onko mahdollisesti profeministimiesten kellarivarastoista?
- 16.
-
Jos väkivaltaelokuvia voidaan tehdä todella karun näköisiksi ilman, että kukaan oikeasti vahingoittuu,voisin kuvitella, että samoin voidaan tehdä väkivaltapornoelokuviakin. Ja luultavasti tehdäänkin.
Katsos urhea pikku femakko, kaikki mitä telkassa nähdään ei ole ihan totta.
Ja Rakel Liekki tuskin on ainoa pornonäyttelijä, joka on ihan vapaasta tahdostaan hommaa tehnyt ja siitä tykännyt. Pornonäyttelijänä naisella on myös mahdollista päästä melko hyville tuloille ja megaluokan julkkiseksi, kuten Jenna Jameson.
Itse en välitä pornosta pätkääkään mutta en kyllä jaksa tuota femakkojen keuhkoamista.
- 17.
-
Puutun tähän joskus myöhemmin pidemmin omassa blogissani, mutta voisitko Panu olla väittämättä että feministit haluavat kieltää pornon? Pornon täyskieltoa á la Ukraina on ajanut koko feministiliikkeen historiassa vain häviävän pieni ”lunatic fringe” sekopäitä. Väite, että feministit haluavat kieltää pornon, on samantasoinen kuin että demarit haluavat kieltää yksityisomaisuuden.
- 18.
- 19.
-
Pahoittelen viela etta menee aiheen ohi.
Halilan kotisivuilla oleva sumerilainen symboli vapaudesta, maailman mahdollisesti ensimmainen konseptio vapaudesta, muistuttaa kovasti samanlaista symbolia jota Tiibetissa on pahkailty, kun tiettya omituista symbolia maalattiin erilaisten Han- ja Hui-kiinalaisten kauppojen vierelle ennen viimevuotisten levottomuuksien alkamista.
Ehka tuo on mysteerin ratkaisu, mutta eikohan siella ole jeparit ja muut jo tuosta perilla, mikali tuo on vastaus mystisiin symboleihin. Keinoja loytynee.
- 20.
-
Vastustan pornoa. En omassa 12 vuotta kestäneessä parisuhteessani saanut milloinkaan mitenkään muutoin asennoitunutta seksiä, vaikka asiasta avoimesti keskustelin ja minut huomioonottavaa seksiäkin pyysin. Mieheni puhui itse jatkuvasti siitä, että meillä pitäisi olla paljon enemmän hellyyttä, mutta ei kyennyt kuitenkaan sitä toteuttamaan eikä kestänyt sitä minulta vastaanottamaan (pelkäsi läheisyyttä?). En ole koskaan nähnyt vilaustakaan hellyydestä tai henkisestä läheisyydestä pornossa, vaikka iho koskettaa ihoa yhdestä (alapää) tai kahdesta kohdasta (alapää ja tissit). Mieheni oli tyypillinen pornon seksiin kasvattama. Ei ilmeisesti ole koskaan nähnyt hellyttä vanhempiensa parisuhteessa eikä kukaan opastanut siihen, miten naista kuunnellaan ja kohdellaan. On vain katsellut pornofilmejä huoneessaan ja luullut että tämä nyt on sitä ainutta mahdollista seksiä. Porno ei edusta minulle millään tavalla läheisyyttä toisen ihmisen kanssa, vaan omien mielihalujen (sanoisinko miehisten raikausfantasioiden) toteuttamista. Olen toki katsellut elämässäni pornoa (ja saanut sitä) ja huomannut, miten mielikuvituksetonta se on. Olen äärimmäisen harvoin saanut kicksejä siitä. Seksi kuuluu rakkauteen. Rakkaus taas on toisen kunnioittamista ja ennen kaikkea toisen nautinnon laittamista etusijalle. Kun kumpikin on valmis tuottamaan toisilleen nautintoa, molemmat sitä myös saavat. Olen mieluummin oman käteni onnen varassa kuin pornoilijan kanssa. En myöskään ole mikään telaketjufeministi ja hyväksyn homot ja lesbot. Minulla on homoja myös ystävinä. Jos joku katsoo ja toteuttaa pornoa, niin siitä vaan. Mutta minun luokseni ei ole asiaa, vaikka minulla onkin paljon annettavaa toiselle ihmiselle seksin alueella. Niin, ja muistutukseksi vielä, että parisuhteeni ei päättynyt pornon takia, vaikka jouduinkin joustamaan itselleni niin tärkeässä asiassa. En myöskään tullut jätetyksi. Pohjimmiltaan mieheni kunnioitti haluani toisenlaiseen seksiin. Surku, ettei osannut muuta kuin pornoa eikä halunnut muuta oppia. Jäi paljosta paitsi. Ja jos joku kehtaa väittää, etten kunnioittanut miestäni, kun tyydyin hänen pornoonsa 12 vuoden ajan, niin suksikoon suolle kantoja kuksimaan. Pornoilijoille vielä tiedoksi, että nainen on harvoin niin ”horny”, että on valmis suoraan toimintaan. Oletteko koskaan kuulleet sanaa esileikki, jota ei pornofilmeissä milloinkaan harrasteta?
- 21.
-
Eihän toi mitään snuffia ole varsinaisesti, mutta onhan noilla ukrainalaisilla ollut aika nihkeä pohjavire tuossa touhussa. Näyttelijät ovat vissiin Venäjän syrjäkylien huoria, joiden parittajat ne ”leffaväelle” välittävät. Oikeastaan meno on juurikin jostain antipornofanaatikon luomasta stereotypiasta kun hutiloiden meikatuissa mustissa silmissä on sopivan lasittunut narkin katse ja kolme urosta tunkee munaa hanuriin samaan aikaan.
Pornoa vastaan minulla ei siis yleisesti ole mitään.
- 22.
-
16. ”Pornonäyttelijänä naisella on myös mahdollista päästä melko hyville tuloille ja megaluokan julkkiseksi, kuten Jenna Jameson.”
Lisäksi moni nainen on ryhtynyt pornotuottajaksi tehden siis omia leffojaan. Siinä on pornonvastustajafeministeillä ihmettelemistä ketä syyttää naisen alistamisesta (jota kaikki porno heidän mielestään on) naisen tuottamassa pornoleffassa.
- 23.
-
Villepisteelle: No joo, on myös jo paljon naisia jotka ovat niin nuorta sukupolvea, että ovat jo sisäistäneet tämän pornoajattelun ja ovat täysin sen kyllästämiä, kun eivät koskaan mitään muuta ole saaneet kokea eivätkä siis tiedä, että muunlaiseen seksiin kätkeytyy jotain paljon parempaa potenssiin miljoona. En yritä enää muuttaa teitä. Pitäkää paskanne…jatkan omaa, laadukasta elämääni.
- 24.
-
”Surku, ettei osannut muuta kuin pornoa eikä halunnut muuta oppia.”
Ja sinä et osannut ilmeisesti opettaa. Jos kerran ”muunlaiseen seksiin kätkeytyy jotain paljon parempaa potenssiin miljoona” niin opettajastahan se on kiinni ja sillä siisti. 12 vuotta oli aikaa näyttää se hienous, mutta ei onnistunut. Taitaa olla niin ettei se ollutkaan niin ihmeellistä.
Oikeasti te ette vaan sopineet seksin suhteen lainkaan yhteen. Ja samalla parisuhteesta oli kolmannes-neljännes romuna koko matkan ajan. Teillä ei varmaan vikoina vuosina ollut seksiä juuri lainkaan luulen. Miehesi kävi lopussa vieraissa ja sinä jätit kun sait vihdoin tietää.
Vika ei ole kummankaan eikä pornon. On vaan vaikea ja ratkaisematon yhteensopimattomuusongelma parisuhteen peruspilarissa ja siitähän seuraa ero. Ennemmin tai myöhemmin.
- 25.
- 26.
-
Monessa pornoleffassa on esileikkia. Joskus jopa niin pitkaan vedettya, etta joutuu kelaamaan eteenpain. Eli esim. lesbofilmissa voidaan hyvailla hiuksia ja ihoa niin pitkaan etta alkaa jo kattomaan kelloa etta milloinkas se silakannuoleminen nyt oikein onkaan alkamassa.
Vaikuttaa silta etta femakot ja muut pornoa vastustavat, tai siita ahdistuvat, ovat erikoistuneet erilsiseen entisen kommunistiblokin vakivaltapornoon. Voi tietenkin ihmetella minka sattuman kaupalta heidan filmikokoelmaan aina sattuu kaikenlaista snuff-pornoa. Tuo Baben pornokokoelma kuulostaa muuten laittomalta materiaalilta.
- 27.
-
Kiinnostaisi muuten kuulla mika om tuo ”muunlainen seksi” mika on sellaista joka ei lainkaan muistuta pornoelokuvien seksia? Sadistinen seksi olkoon oma lukunsa.
Todennakoisesti juuri porno on lanserrannut ja onnistunut valtavirtaistamaan erilsiset esileikit. Nuorten seksielama lienee nykyaan - kiitos pornoelokuvien - kymmenen kertaa antoisampaa ja luovempaa kuin viela muutama vuosikymmen sitten.
- 28.
-
Kiinnostaisi muuten kuulla mika om tuo ”muunlainen seksi” mika on sellaista joka ei lainkaan muistuta pornoelokuvien seksia? Sadistinen seksi olkoon oma lukunsa.
Todennakoisesti juuri porno on lanserrannut ja onnistunut valtavirtaistamaan erilsiset esileikit. Nuorten seksielama lienee nykyaan - kiitos pornoelokuvien - kymmenen kertaa antoisampaa ja luovempaa kuin viela muutama vuosikymmen sitten.
- 29.
-
Onhan pornossa hyvinkin pitkällisiä esileikkejä, ainakin nyt kaikessa valtavirtakamassa mihin itse olen koskaan törmännyt. Esim. vanhan koulukunnan pornostara Ron Jeremy on tiettävästi tunnettu nimenomaan, khmn, kielitaidoistaan. Mekaanista ja kaavamaista touhuahan se tietysti on, kuten porno ylipäätään, mutta ainakin yhdyntää edeltää aina pitkät pätkät hipelöintiä ja molemminpuolista suuseksiä. Eli jos mies ei edes yritä tehdä mitään tämän suuntaista vaan alkaa suoraan penetroida, voisi pikemminkin kuvitella, että hän ei ole katsonut pornoa. :D
En oikein jaksa uskoa, että miesten mahdollinen yhdyntäkeskeisyys, piittaamattomuus naisten nautinnosta tai kyvyttömyys hellyydenosoituksiin olisi jotenkin sidoksissa pornon katsomiseen. Eiköhän sellaisia miehiä ole ollut jo kauan ennen kuin kaupallista pornografiaa oli edes keksitty. ”Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa” ja sitä rataa.
- 30.
-
Höh, Tony M ehtikin jo sanoa suunnilleen saman…
- 31.
-
”En oikein jaksa uskoa, että miesten mahdollinen yhdyntäkeskeisyys, piittaamattomuus naisten nautinnosta tai kyvyttömyys hellyydenosoituksiin olisi jotenkin sidoksissa pornon katsomiseen. Eiköhän sellaisia miehiä ole ollut jo kauan ennen kuin kaupallista pornografiaa oli edes keksitty. ”Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa” ja sitä rataa.”
Ehkä olen esimerkki. Halaan kyllä naisia ja miehiä, mutten pussaa.
Erogeenisten alueiden hipelöinti ja mylviminen/voihkiminen
kiiman tahdissa ei ole minulle itsessään riittänyt. Sikäli nämä tavallisen
seksin kuvaukset aina vähän hämmentävät minua. Jo kun runkkasin toista kertaa eläessäni näin unta minua hakkaavista teinitytöistä, lisäksi
kolmekymppisistä naisista. Ja viime yönä ollessani kahden naisen kanssa sängyssä ajattelin koko ajan sitä kolmatta… sellaista se on. En edes vilkaissut naisiin, en sanonut kiitosta… mutta tekivätpähän parhaansa. Ja ei heitä haitannut, etten kiittänyt… tiesivät auttaneensa minua uneksimaan. - 32.
-
Nyt aiheeseen liittyen: lienee myos mahdollista etta ns. vapaammissa yhteiskunnissa pornon saatavuuden yksi funktio on yllapitaa mielikuvaa vapaudesta. Mahdillisesti myos kontrastissa ns. ei vapaisiin yhteiskuntiin.
Mielikuvia vapaudesta, ja jopa tarjottua, kylla riittanee, tosin suuri lienee myos vapauden kaipuu. Niin suuri etta Uma Thurmanien isat pystyvat brandaaman sen, ja ratsastamaan silla.
- 33.
-
Nyt aiheeseen liittyen: lienee myos mahdollista etta ns. vapaammissa yhteiskunnissa pornon saatavuuden yksi funktio on yllapitaa mielikuvaa vapaudesta. Mahdillisesti myos kontrastissa ns. ei vapaisiin yhteiskuntiin.
Mielikuvia vapaudesta, ja jopa tarjottua, kylla riittanee, tosin suuri lienee myos vapauden kaipuu. Niin suuri etta Uma Thurmanien isat pystyvat brandaaman sen, ja ratsastamaan silla.
- 34.
-
Pahoittelut tuplapostauksista ja kirjoitusvirheista. Liian pieni tama moderni vehje jota naputtaa.
- 35.
-
”Täällä Suomessa on useampi kuin yksi pornonäyttelijätär, joka tuntuu selvinneen pornon tekemisestä ilman mitään erityisiä traumoja. Esimerkiksi tuo Rakel Liekki vaikuttaa ihan täysjärkiseltä ja normaalilta ihmiseltä.”
Pakko mainita myös ELS:n tytöt, eli Emilia, Laura Lee ja Sabina.
Feministien on pakko vastustaa pornoa, koska niin suuri osa pornosta on heteromiehille suunnattua kamaa. Myös ne pätkät missä tytöt nuolevat toisiaan.
- 36.
-
Hiusten hyväilijälle: Kuten monet jo totesivatkin, ei se ole pornon vika jos mies ei osaa olla hellä. Jos miehesi vielä sanoi että haluaisi enemmän hellyyttä suhteeseenne, niin pidän kyllä koko suhteen kariutumista sinun vikanasi. Jos ei nimittäin saa 12 vuodessa opetettua oppimishaluiselle, että tässä kohtaa tykkään jos silität tukkaa näin, niin tavattoman surkea opettaja olet.
Vai olet niitä naisia, joiden mielestä miehen pitäisi vaan TIETÄÄ, mitä milloinkin haluat, ja seksi ei ole hyvää muuten?
”Pornoilijoille vielä tiedoksi, että nainen on harvoin niin ”horny”, että on valmis suoraan toimintaan. ”
Älä sinä idiootti puhu kaikkien naisten puolesta. Minä olen epäilemättä mielestäsi sitten hirveä pornoilija ja epänainen, koska vähintään 70 % kerroista tykkään siitä, että ns. pannaan eikä pussata. Hellyyttä voi olla sitten seksin ulkopuolella.
Ärsyttää tuollaiset vänisijät, jotka eivät ota itse yhtään vastuuta seksielämästään, vaan sen epäonnistuminen on pornon ja miehen vikaa.

