Plaza

Pornahduksia

4.7.2007
Panu

Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri, Hömppä

porno, feministit, feminismi, aatteet, patriarkaatti, seksuaalisuus, sota

Uutisissa kerrotaan, että todellinen vanha ja arvokas pornomatroona, itse Ilona Staller alias Tis…öh, tota, siis Cicciolina kunnioittaa meitä käynnillään lähiviikkoina. Siinä on erinomainen tekosyy puhua pornosta ja sen asemasta yhteiskunnassamme ja kultt…noh, siis sanotaan reilusti vaan, että pornosta, ja jätetään nuo tekofiksut lisäattribuutit sikseen. Pornostahan meillä kaikilla on mielipide. Joillakuilla meistä on kaksikin mielipidettä, ensinnäkin se, joka ilmoitetaan julkisesti, ja toiseksi se, jota ei myönnetä itsellekään, paitsi silloin, kun hankitaan ranteeseen jännetuppitulehdusta kuvaruudussa liikkuvia nakupellejä kiinteästi seuraillen.

Cicciolina ei ole mielestäni koskaan tehnyt erityisen fiksua tai älykästä vaikutelmaa - siinä suhteessa naapuri päihittää hänet koska vain - mutta ainakin yhdestä asiasta hän ansaitsee kiitoksen: hänen ansiostaan aloin ensimmäisen kerran epäillä feminismiä. Olin vähän yli kaksikymppisenä kloppina jossain vasemmisto-osallistujarobottien uskonvannomistilaisuudessa ja vaihtelin liturgisia fraaseja toisen robotin - erään feministin - kanssa. Keskustelun aiheena oli syystä tai toisesta porno. Koska olin lueskellut pornoa riittävästi tietääkseni siitä jotain (ostin yhden pornolehden keskimäärin puolessa vuodessa suurten omantunnontuskien painamana ja pidin itseäni auttamattomana addiktina), tuomitsin Cicciolinan pornoteollisuuden mannekiinina. Keskustelukumppanini hermostui silminnähden, sillä hän oli antanut jonkun feminismin ylituomarin kertoa itselleen, että Cicciolina oli aivan eri juttu kuin pornon rivinäyttelijät - omatahtoinen ja omalakinen taiteilija, eikä mikään alistettu rassukka. Hänellähän oli sentään nimi ja identiteetti, hyvänen aika!

En tietenkään kehdannut tuossa keskustelussa myöntää tutustuneeni pornolehdistöön riittävän hyvin tietääkseni silläkin alalla olevan omat tähtensä tähtikultteineen - tähtensä, joita oli paljon muitakin kuin Cicciolina ja joilla oli oma ”taiteilijapersoonallisuus” mitä suurimmassa määrin; enkä liioin tohtinut kertoa femakolle, että Cicciolina esiintyy tarkalleen samoissa pahoissa ja alistavissa pornolehdissä kuin ne alistetut, nimettömät rassukatkin. Myöhemmin tulin hankkineeksi Gary Dayn ja Clive Bloomin pornoa kirjallisuustieteellisestä (voih) näkökulmasta pohtivan teoksen Perspectives on Pornography - Sexuality in Film and Literature, jossa sanottiin selvällä englannin kielellä ja oppineen asiallisesti tuo sama asia.

Kirja sisälsi myös juoniselostuksen ja kommentaarin italialaisen futuristikirjailijan ja fasistisen esiajattelijan Filippo Tommaso Marinettin teoksesta Mafarka le futuriste - ilmeisesti Marinetti kirjoitti sen ensin ranskaksi ja sitten vasta italiaksi - joka oli ehkä korkeakulttuuria, mutta pelkän kiihkottoman tiivistelmänkin perusteella se löi naisvihassa, kieroutuneisuudessa, kuvottavuudessa ja väkivaltaisuudessa kevyesti laudalta kaikki näkemäni panoleffat yhteensä: massaraiskauksina harjoitettu ryhmäseksi, johon kuului nuorten naispartnerien surmaaminen orgasmin jälkeen, oli muistikuvani mukaan keskeinen osa Mafarkan maailmaa. Marinetti oli myös sotakiihkoilija - hän lienee saanut vaikutteita italialaisen runouden jälkiromanttiselta propagandaämyriltä, itseltään Gabriele D’Annunziolta, josta vähemmän sotaintoiset italialaiset totesivat ensimmäisen maailmansodan aikana, että ”jos meillä olisi yhtä suuria tykkejä kuin hänen suunsa, voittaisimme sodan tuossa tuokiossa”. Joka tapauksessa Mafarkan tarina on niin kuvottava kapistus, että sellaisen tuottanut aikakausi oli minkä tahansa kriteerien mukaan paljon pahemmin rappiolla ja paljon naisvihamielisempi kuin nykyaika koskaan.

Sittemmin maisemiin on tullut myös pornoon myönteisesti suhtautuvia feministejä, mutta heilläkin on erityinen tarve todistella itselleen ja muille, että on olemassa erikseen miesten fallokraattisen patriarkaatin naistenalistustarkoituksiin tuottama paha porno ja naisten tuottama hyvä ja seksuaalisesti vapauttava porno - mitä vain, kunhan ei jouduttaisi myöntämään sitä yksinkertaista tosiasiaa, että porno on pornoa ja sillä siisti. Hyvien ja feministisen hyväksynnän saaneiden tahojen tuottama porno ei kuitenkaan sisällöllisesti erotu oleellisesti vihatusta teollisuustuotantopornosta; ja kaikki feministisissä merkeissä tuotetut naisten eroottisia fantasioita esittelevät kirjoituskokoelmat ovat poikkeuksetta suurimmaksi osaksi aivan samaa kamaa kuin valtavirtaporno. Näyttääkin siltä, että feministien pornonvastaisuus on johtunut yksinomaan heidän aatteelleen ominaisesta piiloviktoriaanisesta moralisoinnista: monien femakkojen mielessä kun seksin maailma on yhä sellainen, että nainen on määritelmällisesti hento, hauras, puhdas ja ylevä olento, jonka seksuaalisuuskin on hienoa ja hienostunutta; mies taas raateleva raiskaaja, jonka villiydeltä naista tulee suojella. Vaikka nainen ja mies haluaisivat samaa asiaa, miehen haluamana se on aina pahaa ja huonoa, naisen haluamana hyvää ja ihanaa.

Sen sijaan että feministit paneutuvat keksimällä keksimään pornosta naista alistavia piirteitä, heidän kannattaisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää, että pornon valtavirtaistuminen on pohjimmiltaan seuraus siitä, mitä he itse ovat olleet ajamassa: seksuaalista nautintoa kunkin omilla ehdoilla ja ilman häpeää, ainakin naisille. Feministit ja heidän vaikutuksensa alainen julkisuus ovat jo vuosikymmeniä huutaneet nuorille tytöille, että heillä on oikeus omaan seksuaalisuuteensa ja heillä on oikeus tehdä sellaisia seksuaalisia tekoja kuin tahtovat. Jos joku nuori nainen haluaa ilman taloudellista pakkoa esiintyä pornoelokuvissa tai tutkia käytännössä, voiko pornoa tehdä myös luovasti ja omalaatuisesti, miten muuten hän tulkitsisi feministien propagandan kuin niin, että hänellä on itsenäisenä naisena oikeus toteuttaa nämä halunsa ja aikeensa? Miksi feministit eivät kykene ottamaan vastuuta ja myöntämään itselleen, että juuri he ovat olleet aktiivisesti luomassa sellaista maailmaa, jossa nuorta naista ei nolota mennä pornokuviin?

Kyse lienee taas kerran feminismin perusongelmasta: aatteeseen liittyvä sorrettuusliturgia estää keskimääräistä feministiä näkemästä, miten suuressa määrin nykyinen maailma varsinkin sukupuolten välisten suhteiden osalta on juuri heikäläisten rakentama. Feministit peräänkuuluttavat kyllä kieli vyön alla uudenlaisia sukupuolisuuksia ja sukupuolirooleista vapautumista, mutta kun nuori polvi sitten alkaa käskyn mukaisesti ylenkatsoa niitä rooleja - tytöt rupeavat häpeämättä katselemaan ja tekemään pornoa, pojat keskittymään omiin nörttijuttuihin öyhöttämisen ja lihaspullistelun sijasta - se ei koskaan kelpaa femakoille esimerkiksi heidän haluamansa laisesta vapautumisesta, vaan pitää leimata patriarkaatin uudeksi juoneksi.

Panu Höglund

1.

Panu: ”Joillakuilla meistä on kaksikin mielipidettä: ensinnäkin se, joka ilmoitetaan julkisesti, ja toiseksi se, jota ei myönnetä itsellekään, paitsi silloin, kun hankitaan ranteeseen jännetuppitulehdusta kuvaruudussa liikkuvia nakupellejä kiinteästi seuraillen.”

Tulee mieleen The Onionin klassikkojuttu ”Ironic Porn Purchase Leads To Unironic Ejaculation”:

http://www.theonion.com/content/node/38979

2.

Aah, lempiaiheeni. Kaupallisen pornon voi kyllä kiertää, mutta mites kun se tuntuu työntäytyvän ihan privaattiin asti. Tuntuu merkilliseltä, että ( naisena ) opiskelet ja väittelet, teet työsi, vedät perhettä ja yrität parhaasi, niin kuka tahansa ( mies)räkänokka pitää sinua pelkkänä potentiaalisena seksikumppanina. Resignoitunut mielipiteeni on, että miehen ja naisen välillä ei juuri kannata muunlaisesta suhteesta paljon haaveilla. Onnellisia ovat ne, joille riittää pelkkä porno, niin ei tarvii pettyä !

3.

Yksinkertaistetaanpas: miesten maailma on fyysisempi ja teknisempi kuin naisten. Miehet kaipaavat kiihottuakseen selkeää visuaalista materiaalia paljon enemmän kuin naiset.

4.

”Tuntuu merkilliseltä, että ( naisena ) opiskelet ja väittelet, teet työsi, vedät perhettä ja yrität parhaasi, niin kuka tahansa ( mies)räkänokka pitää sinua pelkkänä potentiaalisena seksikumppanina.”

Ei kuulosta autenttiselta elämänkokemukselta, vaan femakoiden propagandaulkoluvulta, eikä liity tekstiini mitenkään. Mistä teitä sikiää?

5.

Minkähän verran valtakulttuurin pornoistumiseen on ollut vaikutusta näillä seksuaalihygieenikkosairaanhoitajilla, jotka neuvovat ihmisiä toteuttamaan seksuaalisia fantasioitaan kaikilla vempeleillä, ja pitävät täysin sairaana ja epänormaalina ihmistä, joka viettää jokusen kuukauden, ellei peräti vuosiakin ilman seksiä ja menettää neitsyytensäkin vasta yo-kirjoitusten jälkeen. En tarkoita, että seksuaalivalitus tai seksuaalisissa ongelmissa painivan pariskunnan auttaminen on väärin, mutta nämä puistattavat naisihmiset saavat rakastelemisenkin kuulostamaan hampaidenpesun kaltaiselta pakkovelvollisuudelta.

6.

”Minkähän verran valtakulttuurin pornoistumiseen on ollut vaikutusta näillä seksuaalihygieenikkosairaanhoitajilla, jotka neuvovat ihmisiä toteuttamaan seksuaalisia fantasioitaan kaikilla vempeleillä, ja pitävät täysin sairaana ja epänormaalina ihmistä, joka viettää jokusen kuukauden, ellei peräti vuosiakin ilman seksiä ja menettää neitsyytensäkin vasta yo-kirjoitusten jälkeen.”

Minä en tuollaisiin olekaan törmännyt. Onko ilmiö laajallekin levinnyt?

7.

Ehdin johdannon luettuani jo iloita, että nyt Panu kirjoittaa pintaa syvemmältä pornosta. Sen sijaan aiheena oli taas kerran feministien pöllyttäminen.

Olen itse mies. Feministien ja seksuaalihygieenikkosairaanhoitajien suhtautuminen pornoon ei liikuta minua tippaakaan, enkä muuten usko, että moni nykyajan nuorista naisista antaa heidän johdatella itseään tällaisissa asioissa. ”Valtakulttuurin pornoistumisesta” puhuminen on minusta liioittelua; paremminkin on kyse tabujen purkautumisesta ja rohkeudesta ilmaista mielipiteitä. Yksittäisistä mielipiteistä ei kuitenkaan kannata provosoitua ja tehdä heti yleistyksiä.

Tosiasia on kuitenkin se, että pornoa kuluttavista suurin osa on miehiä ja porno on etupäässä miehille tehtyä. Tätä epäsuhtaa olisin mielelläni nähnyt Panunkin pohtivan. Tärkein syy tähän on varmasti se, että porno on visuaalista ja miehille visuaalisuus on seksuaalisuudessa tärkeää. Ihmettelen kuitenkin kovasti, mikä joitakin miehiä viehättää hutaisten tehdyssä tusinapornossa ja kaikenlaisissa S&M-, alistus-, eläin- ym. pornoissa. Parhaimmat kokemukseni olen saanut pehmopornosta, sillä sen näyttelijät ovat paljon kauniimpia ja kiihottavampia kuin kovaa pornoa tekevät, ja lisäksi omille fantasioille jää tilaa. Onko tämä ”hienoa ja hienostunutta” seksuaalisuutta vai naisen esineellistämistä - päättäkää itse. Selvää on kuitenkin, että pehmoporno on yksinomaan miehille tehtyä. Sen sijaan en ole kuullut sellaisesta pornosta, jota olisi tuotettu pelkästään naisille ja joka olisi menestynyt.

8.

”Tosiasia on kuitenkin se, että pornoa kuluttavista suurin osa on miehiä ja porno on etupäässä miehille tehtyä. Tätä epäsuhtaa olisin mielelläni nähnyt Panunkin pohtivan.”

Tämä ”tosiasia” ei ole tosiasia, vaan oppilause, johon olen itse jo aikoja sitten lakannut uskomasta - niin paljon olen tavannut pornosta pitäviä naisia, ja niin suuri määrä pornoteollisuuden tekijä- ja tuottajaihmisistä on naisia.

9.

”Vaikka nainen ja mies haluaisivat samaa asiaa, miehen haluamana se on aina pahaa ja huonoa, naisen haluamana hyvää ja ihanaa”

Alitajuntani putkautti em. lauseen luettuani kysymyksen, jonka nyt haluaisin sinulle, Panu, esittää: Miksi ihmeessä sinä kadehdit naisia? Tuohan on ainut johtopäätös teksteistäsi.

Hyvä haltijatar voisi toteuttaa sinulle elämysmatkan otsikolla ”Panun päivä naisena” - ja saisimme taas uutta luettavaa tuoreesta näkökulmasta tarkasteltuna.

10.

”Parhaimmat kokemukseni olen saanut pehmopornosta, sillä sen näyttelijät ovat paljon kauniimpia ja kiihottavampia kuin kovaa pornoa tekevät, ja lisäksi omille fantasioille jää tilaa.”

Pornon kehittyminen yhä kovemmaksi ja groteskimmaksi on tapahtunut käsi kädessä pornon ohjaaja- ja tuottajaportaan naisistumisen kanssa.

11.

”Alitajuntani putkautti em. lauseen luettuani kysymyksen, jonka nyt haluaisin sinulle, Panu, esittää: Miksi ihmeessä sinä kadehdit naisia?”

Koska naiset saavat kaiken valmiiksi, miehet joutuvat ponnistelemaan.

12.

”Ei kuulosta autenttiselta elämänkokemukselta, vaan femakoiden propagandaulkoluvulta, eikä liity tekstiini mitenkään. Mistä teitä sikiää?”

Varmaan samasta paikasta kuin ne, jotka kirjoittavat Rakelin palstalle notta ”oot huano ihminen” kerrana toisensa jälkeen.

13.

”Koska naiset saavat kaiken valmiiksi, miehet joutuvat ponnistelemaan.”

Hmm… kyllä se ihan ensimmäinen suuri ponnistus on naiselta peräisin, ennen kuin on ainuttakaan miestä tähän maailmaan saatettu - miehen ystävällisellä avustuksella tietenkin. Ja näin sain rakennetuksi aasinsillan päivän aiheeseen. Kiitos vastauksestasi, joka ei tietenkään tyydyttänyt minua, koska perustelut puuttuivat. :)

14.

”Pornon kehittyminen yhä kovemmaksi ja groteskimmaksi on tapahtunut käsi kädessä pornon ohjaaja- ja tuottajaportaan naisistumisen kanssa.”

Voisitko perustella tai todistaa tämän väitteen, Panu? En ole perehtynyt asiaan, mutta kuulostaa aika hätkähdyttävältä.

15.

Kuinka jaksat odottaa antifeministiseen/naisvihamieliseen propagandaan (”naiset sitä, feministit tätä” - ilman viitteitä tapahtumiin, henkilöihin tai tutkimuksiin) vastattavan muulla kuin propagandalla?

16.

”Tämä ”tosiasia” ei ole tosiasia, vaan oppilause, johon olen itse jo aikoja sitten lakannut uskomasta - niin paljon olen tavannut pornosta pitäviä naisia, ja niin suuri määrä pornoteollisuuden tekijä- ja tuottajaihmisistä on naisia.”

En ihmettele, että pornoteollisuudessa työskentelee suuri määrä naisia. Kyllähän naispuoliset pornonäyttelijät mielellään ovat mukana bisneksessä senkin jälkeen, kun kameran eteen ei enää niin usein kysytä. Se ei minusta kuitenkaan liity juurikaan siihen, kenelle pornoa tuotetaan. Minulla ei ole niin läheisiä naispuolisia ystäviä, että tietäisin heidän suhtautumisestaan pornoon, joten en osaa siltä kannalta arvioida ensimmäistä väitettä. Itse voisin kuvitella, että ”mainstream” kova porno, jossa tarinaan on panostettu, saattaisi kenties viehättää naisia. Tästäkin huolimatta pornon markkinointi on mielestäni kohdistettu etupäässä miehiin.

17.

”naiset sitä, feministit tätä”

Niitä on paljon. Pyydä vain…

Jep, naisten tökättyä sormensa Gonzo genreen on porno saanut todella iljettäviä piirteitä. Naiset suurimmaksi osaksi ovat ruvenneet toteuttamaan Tony Halme/Alfa uros fantasioitaan porno tuotannossa.

”seksuaalihygieenikkosairaanhoitajilla”

Tarkoitatko näitä lukiolaisia joita päästetään peruskouluun kertomaan kuinka seksi on ihanaa? ATM väelle se on huonointa hetkeä koulussa heti liikunta tunnin jälkeen. ”Joz ette oo niiku saanut pilluuu te oottte ihan jenkki konservatiivei ja tayzii tylzimyksii! Ihqunaa!”

18.

”Voisitko perustella tai todistaa tämän väitteen, Panu? En ole perehtynyt asiaan, mutta kuulostaa aika hätkähdyttävältä.”

Tutustupa joskus 70-luvun pornoon. Se ei ole kaikilta osin poliittisesti korrektia (ainakin raiskausporno oli siihen aikaan enemmän valtavirtaa kuin nykyisin), mutta siinä esiteltiin puleeraamattomia, stailaamattomia ja silikonittomia, naapurintyttömäisesti kauniita tyttöjä. Koko asenne oli hyvin _demokraattinen_, sellainen, että seksi kuuluu nimenomaan kaikille, että hyvinkin tavallisten ihmisten välillä on seksiä. Nykyään koko homma on silikonia, lateksia, äärimmilleen stailattuja megabeibejä ja virtuaalitodellisuutta.

”Itse voisin kuvitella, että ”mainstream” kova porno, jossa tarinaan on panostettu, saattaisi kenties viehättää naisia. Tästäkin huolimatta pornon markkinointi on mielestäni kohdistettu etupäässä miehiin.”

Suosittelisin sinulle tutustumista vastakkaiseen sukupuoleen - ns. naisiin - ja heidän mieltymyksiinsä. Voi kyllä olla rankka kokemus, kun se enkelimäinen ja raitis pikku blondi kertoo sinulle, mistä oikeasti unelmoi.

19.

Panu: ”Tämä ”tosiasia” ei ole tosiasia, vaan oppilause, johon olen itse jo aikoja sitten lakannut uskomasta - niin paljon olen tavannut pornosta pitäviä naisia, ja niin suuri määrä pornoteollisuuden tekijä- ja tuottajaihmisistä on naisia.”

Jos nyt keskitytään jälkimmäiseen perusteluun niin se, että pornon tekijöissä ja tuottajissa on laaja joukko naisia, ei millään lailla kumoaisi väitettä siitä, että porno on suunnattu suurimmaksi osaksi miehille. Totta mooses on naisia enemmän tekijöinä, koska naisia miehet haluavat katsoa eivätkä toisia miehiä.

”Pornon kehittyminen yhä kovemmaksi ja groteskimmaksi on tapahtunut käsi kädessä pornon ohjaaja- ja tuottajaportaan naisistumisen kanssa.”

Tästä olisi kiva nähdä hiukan enemmän faktaa. Varsinkin, kun muistaa, että aikoinaan esim. pyhimyslegendat olivat omanlaistaan oman aikansa pornoa; viattomat neitsyet joutuivat pakanoiden seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, mahdollisesti raiskattiin, silvottiin, poltettiin elävältä jne. Eivätkä ne tainneet ihan hirveästi olla naisten kehittämiä tarinoita tai piirtämiä kuvia.

”Tutustupa joskus 70-luvun pornoon. Se ei ole kaikilta osin poliittisesti korrektia (ainakin raiskausporno oli siihen aikaan enemmän valtavirtaa kuin nykyisin), mutta siinä esiteltiin puleeraamattomia, stailaamattomia ja silikonittomia, naapurintyttömäisesti kauniita tyttöjä. Koko asenne oli hyvin _demokraattinen_, sellainen, että seksi kuuluu nimenomaan kaikille, että hyvinkin tavallisten ihmisten välillä on seksiä. Nykyään koko homma on silikonia, lateksia, äärimmilleen stailattuja megabeibejä ja virtuaalitodellisuutta.”

Tässä on perää, mutta tämä ei mitenkään rajoitu pelkästään pornoon vaan koko viihdeteollisuuteen. Katsopa vaikka tavallisia 70-luvun elokuvia ja vertaa nykyisiin. Onko syynä sitten se, että naiset ovat päässeet tekijätiimeihin mukaan, vaatisi hiukan enemmän perusteluja kuin että ”katso, ajat ovat muuttuneet!”

20.

”Koko asenne oli hyvin _demokraattinen_, sellainen, että seksi kuuluu nimenomaan kaikille, että hyvinkin tavallisten ihmisten välillä on seksiä. Nykyään koko homma on silikonia, lateksia, äärimmilleen stailattuja megabeibejä ja virtuaalitodellisuutta.”

Ymmärsin kovuudella ja groteskiudella kyllä jotain muuta kuin ”stailattuja megabeibejä ja virtuaalitodellisuutta”. Kiitos vain 70-lukua koskevasta tietopaketista, mutta tämä ei minusta perustellut esittämääsi väitettä.

”Suosittelisin sinulle tutustumista vastakkaiseen sukupuoleen - ns. naisiin - ja heidän mieltymyksiinsä. Voi kyllä olla rankka kokemus, kun se enkelimäinen ja raitis pikku blondi kertoo sinulle, mistä oikeasti unelmoi.”

Kieltämättä olisikin hauskaa tutustua useampiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin ja heidän mieltymyksiinsä, mutta kun heti ensimmäisellä yrityksellä löytyi elämänkumppani niin eipä ole siihen sen koommin tullut tilaisuutta. Enkelimäinen ja raitis parempi puoleni ei ole sinun pikku blondisi kaltainen unelmoija - ehkäpä se onkin kiinni hiusten väristä? En ole asiantuntija, mutta… ettet vain Panu yleistäisi taas yhden oman kokemuksen pohjalta?

21.

”Ymmärsin kovuudella ja groteskiudella kyllä jotain muuta kuin ”stailattuja megabeibejä ja virtuaalitodellisuutta”. Kiitos vain 70-lukua koskevasta tietopaketista, mutta tämä ei minusta perustellut esittämääsi väitettä.”

”En ole asiantuntija, mutta… ettet vain Panu yleistäisi taas yhden oman kokemuksen pohjalta?”

Ai tämä olikin trolli. No, hyvää kasvun aikaa. Ehkä sinulla on jotain sanottavaakin suunsoiton ja henkilökohtaisuuksien sijaan sitten kun olet tuosta mieheksi varttunut.

22.

Ei porno ole 80-luvulta paljoa muuttunut. Se, että 70-luvulla saattoi vielä olla paljon harvemmin sitä itseään ja enemmän pehmoilua, johtuu ahdasmielisyydestä, joka piti koko alaa tiukassa otteessa vielä 70-luvulle asti. Pornolehdet olivat kesyjä ja pornofilmien myyjät saattoivat joutua vaikeuksiin. He menestyivät vain hyvillä suhteilla.

John Holmesin aikaan koko ala oli USA:ssakin vielä laitonta.

23.

”Ai tämä olikin trolli. No, hyvää kasvun aikaa. Ehkä sinulla on jotain sanottavaakin suunsoiton ja henkilökohtaisuuksien sijaan sitten kun olet tuosta mieheksi varttunut.”

Pahoittelen epäkohteliaita sanankäänteitäni, ne ilmiselvästi veivät huomion siitä, mitä yritin sanoa. Trolli en ole, vaan olen puhunut rehellisesti joka käänteessä. Olen naimisissa oleva nuorehko mies ja tunnistan sinun nörttipuolessasi monesti itseni mutta en feministivihaajapuolessasi. Yritin haastaa sinut vain perustelemaan uskottavammin väitettäsi naisten osuudesta pornon kehittymisessä kovemmaksi ja groteskimmaksi, mutta ymmärrän nyt, että käyttämäni ironinen tyyli ei ollut tähän tarkoitukseen sovelias. Syvimmät pahoitteluni.

24.

Onko se kovempi porno useinkin naisten ohjaamaa ja tuottamaa? Vai kenties (joidenkin miesohjaajien) vastaus pehmeämmän pornon yleistymiselle ja laajemmalle hyväksynnälle?

”Koska naiset saavat kaiken valmiiksi, miehet joutuvat ponnistelemaan.”

Jos kerran naiset saavat kaiken valmiiksi, mitä ponnisteltavaa miehille enää jää?

25.

Porno on kyllä vähän tylsää, ja itselläni ei ole tarvetta seurata sitä paria kohtausta pidemmälle. Ihmetyttää tavallaan kun esim. Rakel siitä pitää taiteena, mutta jokainen tavallaan, itse katson pornoa runkatakseni. Hirveän konservatiivistahan ”perusporno” tavallaan on, tuntuu, että perushollywoodtoimintahutussakin on enemmän kekseliäisyyttä. Tätä vielä korostaa nykypäivänä, että alan naiset on aikalailla samasta muotista.

Mutta pistetäänpä tähän alan hekumallisen feministisen klassikon erinomainen arvostelu: http://www.elitisti.net/review.php?id=278

26.

Oma kokemusperäinen ja tietopohjainen käsitykseni naisen seksuaalisuudesta on se, että nainen on 10 kertaa aktiivisempi kuin mies mutta vastustaa tätä viettiään 100 kertaisella voimalla. Tähän kuuluu usein sen tosiasian kieltäminen että hinku on kova. Siis alitajuisesti ollaan mitä ollaan mutta sitä ei tunnusteta ääneen edes itselleen saati toisille( lähinnä miehille). Tyypillinen naisen jakomielinen suhtautumistapa asiaan kuin asiaan. Tämä selviää kun vahingossa pääsee salakuulemaan naisten välisiä seksikeskusteluja. ne ovat moninverroin härskimpiä kuin miesten. Mutta muuten esiinnytään kuin nunnat ja kielletään kaikki mieliteot. Perinteisesti nainen ei ole saanut olla aloitteen tekijä seksihommissa mutta tämä on ilmeisesti jo murtumassa ehkä juuri noiden femakoitten ansiosta. miksei nainenkin vois kysyä suoraan mieleiseltään kumppaniltaan, mitä tahtoo? Vai onko sekin olevinaan jotain nöyryyttävää nöyrtymistä? Siis asetelma on ollut sellainen että mies ikäänkuin ”pakottaa” naisen seksiin kaikenlaisilla konsteilla, jolloin nainen voi hyvällä omallatunnolla ”nöyrtyä” pakon edessä. Tässä tietysti tapahtuu ylilyöntejä kun naiset ovat kuitenkin erilaisia ja väärinkäsityksiä pääsee tapahtumaan. Joku nainen voidellaan lahjoilla, joku vaatii jo hieman agressiivista käyttäytymistä mieheltä ja niin edelleen siltä väliltä. Kakenkaikkiaan yhteisymmärrys täytyy saavuttaa. Mies harvoin joutuu naisen aggressiivisen seksuaalisuuden kohteeksi. Tämä koskee yleensä vain rokki-ja elokuvatähtiä ynnä muita julkimoita. Mutta silti sitäkin tapahtuu vaikka se kuinka kiellettäisiin olemassaolevaksi kulttuuriksi.

27.

Minun on vaikea uskoa, etteivät pornoa katsoisi enimmäkseen miehet. Tarjonnasta lienee 95 % sellaista, jossa nainen on keskiössä eikä miehestä näy juuri munaa enempää - ts. miehille suunnattua. Lesbopornokin on olemassa lähinnä miehiä varten. Myös homo(mies)pornoa katsovat lähinnä miehet.

Panu voisi heittää vähän tutkimustuloksia peliin sen väitteen tueksi, ettei porno olisi pääasiassa miesten juttu. En äkkiseltään löytänyt tietoa tästä, kun en viitsi työpaikalla hirveästi googlettaa relevanteilla hakusanoilla.

28.

Mitä eroa on muuten pornolla ja aikuisviihteellä?

29.

”Pornon kehittyminen yhä kovemmaksi ja groteskimmaksi on tapahtunut käsi kädessä pornon ohjaaja- ja tuottajaportaan naisistumisen kanssa.”

Tieteilijana varmaan sinulle on tuttu se, etta kaksi samanaikaista ilmiota eivat valttamatta ole syy-seuraussuhteessa toisiinsa.

30.

70-luvun leffoista: siihen aikaan viela leffoja tehtiin aikuisyleisolle. Joku Altman teki sen verran monitahoisia leffoja, ettei niita voinut syyttaa sen enempaa miesten kuin naistenkaan stereotypioimisesta. Elokuvatutkijoiden havaitsema juttuhan on se, etta 80-luvun blockbuster-leffojen tulon myota Hollywood-leffoja alettiin tehda 16-vuotiaille pojille. Siksi nama tenipoikafantasioiden nahkapukumimmit ja ylenmaarainen vakivalta.

31.

Mikä ihmeen väkivalta?

32.

@7:
”Sen sijaan en ole kuullut sellaisesta pornosta, jota olisi tuotettu pelkästään naisille ja joka olisi menestynyt.”

Otapa satunnaisotoksella kolme Harlekiini yms - pokkaria kioskin hyllystä ja lukaise läpi…

Ei niissä kuvia ole mutta seksikohtaukset ovat varsin suorasukaisesti kuvailtu.

33.

””Sen sijaan en ole kuullut sellaisesta pornosta, jota olisi tuotettu pelkästään naisille ja joka olisi menestynyt.”

Otapa satunnaisotoksella kolme Harlekiini yms - pokkaria kioskin hyllystä ja lukaise läpi…

Ei niissä kuvia ole mutta seksikohtaukset ovat varsin suorasukaisesti kuvailtu.”

No, tämä on tyypillinen esimerkki siitä, että ”jos se on naisille, se ei voi olla pornoa”.

34.

Hupailua googlaamalla:

”porn for men” 33 500 osumaa
”porn for women” 498 000 osumaa

35.

Joo tai male judge 2 200 000 osumaa
female judge 2 380 000 osumaa

Johtopäätös: maailmassa on enemmän naisia tuomareina kuin miehiä.

36.

Porno on pornoa? Toki kaikki voidaan laittaa saman sateenvarjon alle, mutta kyllä mä näkisin jonkinlaisen eron vaikkapa scatpornon ja mainstreamhuohotuksen välillä. Ne naiset, jotka minä tunnen tuntuvat vastustavan lähinnä huonoa pornoa (mitä on huono porno? Se ei kiihota!). Jos kaksi jormaa peräaukossa ei naista kiihota, niin ei hänen kai tarvitse sellaista pornoa hyväksyä?

Feministien mielestä kaikki on patriarkaatin juonta. Ja sinun mielestäsi näköjään kaikki on feministien juonta. Eroa ei ole.

37.

@32: ”Ei niissä kuvia ole mutta seksikohtaukset ovat varsin suorasukaisesti kuvailtu.”

Onko suorasukaisesti = graafisesti? Minä kutsuisin Harlekiineja pornoksi vain siinä tapauksessa, että on.

Henry Millerkin on suorasukainen, mutta olisi typerää väittää Henry Milleriä ”pornoksi” siinä merkityksessä, missä sanaa on nykyään totuttu käyttämään.

38.

@37:
”Onko suorasukaisesti = graafisesti? Minä kutsuisin Harlekiineja pornoksi vain siinä tapauksessa, että on.”

Heh, itse olen käyttänyt yhden käden kirjallisuutena ehtoja pornolehtiä, harlekiinejä ja toimintaan sopivia romaaneja. Elitistirunkkarille kelpaa Miller tai Ballard, leffojen puolelta ”Aistien valtakunta”. Keskimaastossa kulkijalle Untinen-Auelin kivikausipaneskelu. Trailer trash ja teinit turvautuu Harlekiineihin.

39.

Karike: ”Otapa satunnaisotoksella kolme Harlekiini yms - pokkaria kioskin hyllystä ja lukaise läpi…

Ei niissä kuvia ole mutta seksikohtaukset ovat varsin suorasukaisesti kuvailtu.”

Tsk tsk. Se riippuu nyt puhtaasti harlekiinista. Niitä on paljon sellaisiakin, joissa ei edes päädytä koskaan sänkyyn! Mitä vanhempi, sen todennäköisempää on, että pääpari ei vällyjen välissä paini tai jos painiikin, koko homma kuitataan hyvin nopeasti ja ylimalkaisesti. Toiset kirjailijat kuvaavat hommaa enemmän kuin toiset, mutta varsinaiseksi pornoksi en kyllä luokittelisi kuin Harlekiinin Liekki-kirjat. Reginassa on Naisen unelmia -osio, joka sekin on selkeää pornoa. Erot ovat kuitenkin selkeät verrattuna miesten pornoon eivätkä ne ainakaan tue Panun väitettä siitä, että naisille tehty porno olisi väkivaltaista ja kliinistä.

Adelphin huomio on muuten hyvä: onko pornoa kaikki, missä kuvataan jollain tapaa seksiä? En minä kyllä Milleriä pornoksi luokittelisi. Eikä kiihottuneisuuskaan välttämättä sovi kriteeriksi, sillä osa miehistä käyttää runkkauksessaan jopa Anttilan alusvaatekuvastoa - onko moinen läpyskä sitten pornoa?

40.

Kerropa Arawn sitten se pornon tarkka määritelmä niin ei sitten tarvitse asiaa enää ihmetellä.

41.

”Mitä vanhempi, sen todennäköisempää on, että pääpari ei vällyjen välissä paini tai jos painiikin, koko homma kuitataan hyvin nopeasti ja ylimalkaisesti.”

Vanhoissa Jalluissakaan ei paljasta pintaa näkynyt enempää kuin nykyisissä katumainoksissa - jos sitäkään.

42.

Airo: Sen jos tietäisin, viisas olisin.

Karike: Totta. Vanhat Jallut ovat mainioita!

43.

”Kerropa Arawn sitten se pornon tarkka määritelmä niin ei sitten tarvitse asiaa enää ihmetellä.”

En ole Arawn, mutta johan minä sanoin: Pornoa on se mistä mies kiihottuu (tissit), erotiikkaa se mistä nainen kiihottuu (miehen paksu lompsa).

44.

Arawn: ”Sen jos tietäisin, viisas olisin.”

No, yritänpä tehdä puolestani Arawnia viisaammaksi: minusta pornon ainoa yksiselitteinen ja yleisesti hyväksyttävä kriteeri on graafisuus. Visuaalisessa pornossa siis sukupuoliaktin graafinen esittäminen (tämä pätee soft core -pornoonkin, siinä vain muutamat yksityiskohdat jätetään näyttämättä), kirjallisessa pornossa sen graafinen kuvailu. Muut kriteerit, kuten kiihottavuus, ovat makuasioita – kuka mistäkin kiihottuu. Esim. itseäni ei normaaliporno juurikaan kiihota. Eivät sen puoleen alusvaatekuvastotkaan.

Tämäkin määritelmä jättää luonnollisesti joitakin rajatapauksia, mutta kyllä sillä aika pitkälle voi pelata.

45.

Jos voisit olla käyttämättä sanaa ”graafinen” tuossa kamalassa englannista lainatussa merkityksessä. Suomeksi puhutaan ”havainnollisuudesta”. Graafisesta tulee meille puhtaan suomen käyttäjille mieleen lähinnä matemaattinen käyrä, tai kirjapainoteollisuus.

46.

En itsekään pidä hirveästi tuosta ”graafinen”-sanasta, mutta ”havainnollinen”/”havainnollistava” ei sekään oikein tunnu tässä oikealta sanalta – siitä tulisi mieleen, että joku seksiopetusvideo tai -manuaalikin olisi pornografiaa, mikä ei ollut tarkoitukseni.

Minusta kyllä tuntuu, että minulla oli tuota miettiessäni jokin parempi suomenkielinen sana mielessäni, mutta sitten unohdin sen. Tulisiko kenellekään muulle mieleen?

47.

Eikös graphic tarkoita myös spesifissä merkityksessä yksityiskohtaista? Voin olla väärässä.

48.

Arawn: ”Reginassa on Naisen unelmia -osio, joka sekin on selkeää pornoa. Erot ovat kuitenkin selkeät verrattuna miesten pornoon eivätkä ne ainakaan tue Panun väitettä siitä, että naisille tehty porno olisi väkivaltaista ja kliinistä.”

Itse asiassa Reginassa on välillä hyvinkin väkivaltaisia fantasioita, olen lueskellut niitä aika paljon, sillä minun oli tutustuttava niihin kirjoittaakseni niitä. Mistä tulikin mieleeni että kuinkahan moni muu mies on niitä naisten fantasioita kirjoittanut?

49.

Tässä vaiheessa olisin utelias tietämään, mikä on sinun käsityksesi väkivaltaisesta fantasiasta?

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös