Pauketta ja verta - vai pärjättäisiinkö ilman?
21.6.2007
Panu
Aihealueet: Ajankohtaista, Kulttuuri
Briteissä on nyt noussut kova haloo jostain sellaisesta tietokonepelistä, johon kuuluu oleellisena osana ihmisten pätkiminen pienemmiksi kättä pidemmällä. Tavallisesti tällaisesta aiheesta käytävässä keskustelussa on kaksi yhtä fanaattista vastapuolta. Ensimmäinen osapuoli on se, joka hallitsee painettua paperia, paheksuu roskaviihdettä ja kauhistelee tietokonepelien todellisuudesta vieraannuttavaa ja raaistavaa vaikutusta vihjaillen, että moiset pelit pitäisi ehkä ihan vain varmuuden vuoksi kieltää kokonaan - tyypillinen repliikki on: ”Millaisia arvoja haluammekaan tarjota lapsillemme?” Toinen osapuoli puolestaan mellastaa netin keskustelupalstoilla, selittää kieli vyön alla sananvapauden tärkeydestä ja raivoaa siitä, kuinka demaritantat haluavat määrätä ihmisten elämästä. Varmemmaksi vakuudeksi kerrotaan taas kerran se ikivanha vitsi sosiaalitätien hyväksymästä kasvattavasta ja valistavasta tietokonepelistä nimeltä ”Suojakypärää käyttävän vanhuksen taluttaminen suojatietä kadun yli liikennevaloja noudattaen autojen ajaessa nopeusrajoitusten mukaan”.
Ilkeämielisenä miehenä en taaskaan suostu asettumaan selkeästi kummankaan osapuolen kannalle. Moralisoivien tanttojen kanssa minun on helppo olla eri mieltä, koska heidän lietsomansa syyllisyydentunteet ovat nuorille todennäköisesti keskimäärin enemmän vahingoksi kuin heidän paheksumansa massakulttuurituotteet. Kaikki tanttoja vastaan käytetyt argumentit eivät kuitenkaan vakuuta. Toki kauhistelijatädit voidaan mobilisoida kaikkia tietokonepelejä vastaan yksinkertaisesti näyttämällä kuvaruutuotos jonkin yksittäisen pelin väkivaltaisesta pelitilanteesta ja sanomalla sitten, että peleissä on kyse yksinomaan tai pääasiallisesti juuri tästä. Todellisuudessa on kuitenkin varsin mahdollista, että esitetty kohtaus on esimerkiksi asianomaisen pelin häviö- ja tappiotilanne, jota pyritään viimeiseen asti välttämään kaupankäynnillä ja neuvotteluilla.
Pelit, vallankin fantasiapelit, kehittyvät yhä enemmän tarinoiden, juonellisten seikkailujen suuntaan, joissa sankari, siis pelaaja, aloittaa melko lailla pohjalta eikä välttämättä edes ole kovin hyvin perillä uuden maailmansa luonnonlaeista. Peliä saatetaan nimittää toimintapeliksi, mutta miekalla huitominen ja vihollisten surmaaminen ei välttämättä ole kovin oleellinen osa eikä riitä pelissä etenemiseen: kuka tahansa oppii nopeasti listimään örkin tai muun hirviön päätään lyhyemmäksi, mutta vaikeampaa on omaksua taloudellinen, voimavaroja säästävä pelityyli, joka kuitenkin on välttämätön korkeammille pelitasoille ja lopulta maaliin pääsemiseksi. Tällaiset seikkailupelit voivat toki toimintakohtauksiltaan olla hyvinkin julmia ja verisiä, mutta eeppiset sankaritarinat pakkaavat sisältämään sellaisia jaksoja - sisälsivät jo siihen aikaan, kun irlantilaiset seanchaít kertoivat tulisijan ääressä nuorille gaelilaisten urhojen ihmeteoista - ja on täysin asiatonta irrottaa taistelu-, tappo- ja vaaratilanteet tarinan kokonaisuudesta, jossa niillä on vissi tarkoituksensa. Itse asiassa voin asiantuntijana todeta, että Conan Barbaari -elokuvan tunnelma ei ole oleellisesti barbaarisempi tai raaempi kuin Conan-novellien kirjoittajaa Robert Howardia innoittaneiden kelttiläisten myyttien.
Toki markkinoilla liikkuu paljon pelejä, jotka sekä teknisten rajoitustensa että tekijöittensä rajallisen luovuuden vuoksi menevät siitä, missä aita on matalin: panostetaan sotaan, aseiden käyttöön, pyssyihin, tykkeihin ja räjähteisiin. Tämän toteaminen on kuitenkin triviaalia - yhtä lailla on olemassa puolivillaisia, verisiä, militaristisia ja sutaisten tehtyjä jännitysromaaneja sekä tehosteiltaan hienoja mutta näyttelijätyöltään ja juoneltaan purkkaviihdetasoisia elokuvia nimeltä Terminaattori, Eksterminaattori, Likvidaattori, Predaattori tai Aivonarikaattori, mutta luonnollisestikaan moraalitädit eivät tuomitse kaikkea kirjallisuutta Paholaisarmeijan eivätkä kaikkia elokuvia Barb Wiren mukaan. Toki toivoisi pelisuunnittelijoiden - ja niiden ”demariämmien” suvaitsemattomuudesta marmattavien nettifooruminörttien - laajemmin ymmärtävän, että tappaminen ja lahtaaminen, vallankin realistinen ja mässäilevä lahtaaminen, ei ole mitenkään välttämätöntä jännittävän ja mukaansatempaavan pelin aikaansaamiseksi.
Siihen aikaan kun tietokonepelit eivät vielä olleet kehittyneet nykyiselle tasolle, aioin kirjoittaa scifinovellikilpailua varten tarinan suureen avaruuskisaan osallistuvasta nuorukaisesta, joka yhdessä muiden yksinäisissä aluksissaan istuvien sankarien kanssa lentää päivien ja viikkojen ajan aurinkokunnan planeettojen ja kuiden väliä. Reitin etappeina toimivat eri taivaankappaleita kiertävät tai niiden pinnalle sijoitetut radiomajakat, joiden kanssa nämä astronautit joutuvat hankkiutumaan näköyhteyteen saadakseen pisteen ja päästäkseen aloittamaan seuraavan pikataipaleen esimerkiksi Jupiterin Amalthea-kuusta Ioon. Tarinan päähenkilö on jo lähellä voittoa, mutta menettää viimeisellä etapilla avaruusaluksensa hallinnan ja syöksyy näyttävästi murskaksi Marsin pintaan - paitsi että vasta tarinan siinä vaiheessa paljastuu, että koko avaruusskaba on alusta loppuun ollut pelkkää aurinkokunnan tarkassa kolmiulotteisessa tietokonemallissa tapahtunutta simulaatiota ja että päähenkilö ei suinkaan menetä henkeään, vaan hänen käyttöliittymänsä lakkaa toimimasta: ”avaruusalusta” esittänyt hämärä koppero vessoineen ja einesautomaatteineen, johon suljettuna hän on viettänyt viime viikot, avaa yhtäkkiä ovensa ulkomaailmalle, päivänvalo loistaa sisään ja avaruuden sankari saapastelee ulos hakemaan lohdutuspalkintonsa.
En sitten koskaan tullut kirjoittaneeksi tuota suunnittelemaani novellia enkä tarjonneeksi sitä mihinkään tieteiskirjallisuusväen läystäkkeeseen, eikähän se edes 1990-luvun alussa olisi ollut mitenkään erityisen profeetallinenkaan visio: jo silloin kaikille oli selvää, että virtuaalimaailma oli menossa juuri tuohon suuntaan tietokoneiden laskentakapasiteetin lisääntyessä. Itse asiassa tietokonepelien kehitys oli helpompi aavistaa etukäteen kuin esimerkiksi Internet-vallankumous. Mutta tuohon aikaan olin paljon vakaumuksellisempi pasifisti kuin nykyään, ja muistan vaivanneeni päätäni aika pitkäänkin kehittääkseni tarinaani pelin, joka olisi sekä jännittävä että täysin väkivallaton.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Suunnittelemasi novelli kuulostaa itse asiassa varsin kiinnostavalta.
Orson Scott Cardin Enderissä (en muista, mikä sen nimi oli suomeksi) on muuten kyllä keksitty pelien peli.
Itse olen päättänyt olla pelaamatta, koska itseni tuntien jäisin aivan varmasti koukkuun johonkin fantasia- tai scifipeliin ja alkaisin uskoa olevani Mr. Spock. Toivon kuitenkin, että vielä minun elinaikanani saadaan yleiseen käyttöön virtuaalitodellisuuslaitteet; miettikääpä, miten mahtavaa olisi päästä todella käymään Keski- Maassa tai mitellä miekkoja D'Artgnanin kanssa? Sitten ei tarvitisi ikinä istua lentokoneessa tai saada turistiripulia, kun voisi käydä virtuaalibalilla.
- 2.
-
Ei ollut minun nuoruudessani virtuaalimaailmaa. Kyllä ne Rooman valtakunnan ajan sirkushuvit piti kehitellä omassa mielikuvituksessa ja kyllähän sielläkin ruumiinkappaleet lensivät ja veri roiskui, kun oikein ajan kanssa kuvitteli, miten leijona järsii elävältä.
No ei tullut meikäläisestä väkivallan tekijää, vaan nykyisin elokuvia katsellessa meinaa sisuskalut kääntyä, kun ruumiita syntyy. Tieteiselokuvia en edes jurrissa viitsi katsoa. Tietysti tämä herkistyminen voi johtua siitäkin, että meillä ei telsusta juuri muuta katsella kuin lastenohjelmia ja urheilua, eikä pidä unohtaa nolojen tilanteiden miestäkään.
Myöhemmällä iällä se mielikuvitus tuotti sitten muunlaista mielihyvää…Mutta, mutta, monesti se oma mielikuvitus voisi tuottaa yhtä mässäileviä kohtauksia, kuin virtuaalimaailmakin. Ei päästetä sitä kuihtumaan.
- 3.
-
satunnaislukija, Ender on suomeksikin ihan Ender. Siinähän tuo peli-todellisuus jekku on vähän käänteinen tohon Panun juttuun. Toisaalta toi virtuaalikikkailu meni vähän ähkyyn Matrixin myötä.
- 4.
-
Väkivallasta voi nauttia jos ei joudu itse sen kohteeksi. Minusta väkivaltaiset pelit joissa silvotaan ihmisiä ja potkitaan heikompia ovat tylsiä. Niissä ei olemitään fantasiaa koska ne ovat niin todellisia.
Panu kirjoittaa ” demaritantoista ” , siis naiset ovat niitä jotka holhoavat, kieltävät ja syyllistävät. Miksi naisille jää aina tämä ikävä järkevästi asioita ajattelevan aikuisen rooli ? - 5.
-
Siinä Englannin pelijupakassa ei kai ollut kyse sen pelin väkivaltaisuudesta sinänsä vaan siitä, että jossakin vaiheessa peliä pistetään vihulaisia teuraaksi Manchesterin keskiaikaisessa katedraalissa. Anglikaanit eivät tästä ilahtuneet ja ovat protestoineet aivan aiheesta. Vertailun vuoksi voisi ajatella peliä, jossa räiskitään Mekassa - pelin tekijöiden oma henkiriepu olisi nopeasti vaakalaudalla.
Tuosta novellistasi tuli minunkin mieleeni ”Ender”. Oletko lukenut?
- 6.
- 7.
-
Ender on kirjoista paras, ”kansanmurha” tulee kakkosena, minusta tuo ”kuolleiden puolustaja” oli heikoin. Toisaalta nuo ovat keskenään hyvin erilaiset, joten ehkä niitä ei pitäisi ensinkään vertailla.
Miksei jotain katedraalia tai Mekkaa saisi sijoittaa peliin teurastamoksi? Eihän uskovaisten (tunnustivat he mitä uskontoa hyvänsä) tarvitse sitä pelata jos eivät halua.
- 8.
-
RaahRaah, Ender on suomeksi Ender, mutta englanniksi Ender's Game.
- 9.
-
Täytyisi varmaan lukaista nuo uusiksi. Ei meinaan raksuta juuri ollenkaan toi ”Kuolleiden puolustaja”. Orsonin kirjasarja Alvinistahan jäi suomennosten osalta kesken, joskaan ei mikään suuri menetys, kai ne lukisi enklanniksi jos kiinnostaisi.
- 10.
-
Panu: ”Itse asiassa voin asiantuntijana todeta, että Conan Barbaari -elokuvan tunnelma ei ole oleellisesti barbaarisempi tai raaempi kuin Conan-novellien kirjoittajaa Robert Howardia innoittaneiden kelttiläisten myyttien.”
Ihan ok, mutta älä nyt sotke liian tiukasti Howardin Conan-novelleja ja kyseistä elokuvaa. Vaikka Conan barbaari onkin omalla tavallaan elokuvana kovista kovin, ei sillä ole ihan hirveästi tekoa Howardin novellien kanssa, jos ei oteta lukuun päähenkilön nimeä ja tietynlaista miekka ja magia -miljöötä. :)
- 11.
-
Muuten jälleen erinomaisen asiallinen kirjoitus, mutta suvaitsisin olla erimieltä Terminaattori-elokuvan, ja siis nimenomaan sen ensimmäisen, purkkaviihdetasoisuudesta. Minusta se on älykäs leffa, jolla on ehkä purkkaviihdetasoisen elokuvan vaatteet yllään, niin kuin monella älykkäällä pelillä (wanhana partana tulee mieleen vaikkapa Fallout 1 ja 2) on.
- 12.
-
Terminaattori 2 on itse asiassa jopa parempi kuin ykkönen, joka sekin on kyllä hyvä. Kolmonen sen sijaan… äh.
- 13.
-
Minä luin Alvinista pari ensimmäistä kirjaa, vaikea uskoa, että ne ovat todella Cardin kirjoittamia. Ender- trilogiaan verrattuna aivan luokattoman huonoja.
T1 ja T2 tosiaan ovat kaiken arvostelun yläpuolella. Ja T3:kin meni nostalgiafiilistelytunnelmissa.
- 14.
-
Alvinissa tykkäsin lähinnä siitä vaihtoehtohistoriasta ja rinnakkaismaailmasta. Mielestäni ne ensimmäiset olivat ihan leppoisia. Tämä kannattaa suhteuttaa tietysti siihen, että luen sekä raskaampaa ja tietokirjallisuutta sekä sitten kevyempää scifiä ja fantasiaa. Ja joskus on vaan pakko lukea jompaa kumpaa kategoriaa ja sillon se tuntuu siltä parhaalta.
- 15.
-
Joo tuossa Britannian jupakassa oli tosiaan kyse siitä, että oikeasti olemassa oleva katedraali oli mallinnettu sodan näyttämöksi yhdessä Playstation 3:n julkailupeleistä Resistance: Fall of Manissa. Tuossa on vielä linkki siihen uutiseen http://news.bbc.co.uk/1/hi/england/manchester/6736809.stm
Itse pelin juonessa, jossa toista maailmansotaa ei ikinä tapahtunut, on ideaa, mutta taas kerran pelistä on irrotettu se ehkä moraalittomin osio ja sen perusteella tuomitaan koko peli väkivallalla mässäileväksi, moraalittomaksi ja lapsia sekä nuoria henkisesti vammauttavaksi roskaviihteeeksi.
Peliharrastus on mukava harrastus ja peleihin uppoutuminen on helppoa. Pelien juonet ovat monesti jopa elokuvien vastaavia syvällisempiä ja monipuolisempia. Esimerkkinä käyvät vaikkapa Playstationeiden Metal Gear Solid - sarjan pelit.
- 16.
-
Vaikka markkinat tuppaavatkin tekemään peleistä toimintapainotteisempia kuin mikä olisi ollut omaan makuuni on ilo nähdä, että 90-luvun puolenvälin ja lopun alun tarinalaman jälkeen ilmestyy kauppoihin jälleen vahvoja tarinankerronnallisia kokonaisuuksia (Gothicit, Neverwinter Nightsit suosituimmasta päästä). Luultavasti tosiaan hyvinkin pliisumpia kuin vaikkapa islantilaiset saagat, joissa joukko raivopäisiä viikinkejä saattoi huiskia sivukaupalla toisiaan kirveellä kalloon, pudota jyrkänteeltä mitä epäuskottavimmin mereen ja jatkaa temmellystä aaltojen syleilyssä kunnes toinen osapuoli vetäisee ensimmäiseltä housut kinttuun ja tämä hukkuu.
Vaikka nykyisin pelailen satunnaisesti, ensimmäiset pelini pelasin ystävien Viceillä, C64:llä, Atareilla ja Amigoilla 80-luvulla. Graafinen väkivalta on kai aina seurannut kulloisenkin ajan teknologian resursseja. Oikeastaan tietokonepelit kehnojen graafisten ominaisuuksiensa vuoksi luultavasti vähensivät efektiä joksikin aikaa.
Eikä minusta tullut väkivaltaista eikä itsetuhoista, vaikka takuulla kokeilin epäilyttävimmät pelit läpi (pienproduktioiden ja sharewaren ohella sellaiset kuuluisammat kuin Doom, Harvester (joka muistaakseni joissakin maissa kiellettiinkin), Mortal Kombatit yms.). Huomioni oli kuitenkin lopulta strategian ja seikkailujen puolella.
- 17.
-
Katselin tuossa juuri kirjaston kielihyllyä. Iiristä näyttäisi löytyvän alkeisoppikirja, mutta aloin miettiä, että iirin harrastaminen olisi todennäköisesti todella kallista esim. Viroon tai Latviaan verrattuna. Paljonko lentoliput irlantiin maksavat? Entä majoitus? Paljonko noin arviolta maksaa semmoinen vajaa kuukauden reissu, jos käy viihteellä eikä liiemmin säästele?
- 18.